Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 1, 1950

              tiyttänyl viimeistä s^istymifiäivääBsa,
efld. M u mmstaisl "reljä "»»•iiotta taakse-jpäin
samaista aikaa.
**Taiiny, jtiiksi Linnea lialiiaa aina
Hieunä ylos niaanaiitalsifi eikä sufonun-talsin,
tiedätkö sinä?"
*'Tytöllä OB varmaankin ystävfä, ;ct-
Ita eivät pääse muiilJoio ulos." Nuoren
ÄMÄON kerlomiiä lapsouleni-ajal­ta.
Timä. on kirvcle\-ä, mutta sa-
,r.^a!ia .lääkitse%'ä ' ja sangen opettava
muisto, joka yhä «udelleen palaa mie-
.kdttäjän punakat Kasvot, olivat ^^^^-.i^^^^^^^^^nUöyM^
pmmsemmm katseessaan uunissa pan- • ^^^^^ oikeuksistaan.
twaa kanaa Ja käännellessään puol:-
kypsyueilä puiiajuiirialiellan päällä.
'^Piruako se sinulte kuuluu!"-pääsi hä­neltä
rouvan mentyä, "sinä itse kadulta
löydetty kakara."
Fanny, tiesi kaikki rouva Läänestä,
entisestä kolmannen luokan kuppilan
kapakkatarjoilijattaresta. Rouva ' oli
Itse sen kerran JujvuspäissiJän kertonut
^ |a jälkeenpäin pannu! SOO markkaa
Fanmii kouraan. Mutia mitä n-aista.
ICai rouvalle oli juolahtanu jotain niie-fcen
poimiesisaan Linncanlaisen lapsen
luotiinsa. Ei kai hän nyt alkaisi kaivel­la
tytön iltapäivien viettoja ja keko sn-
Itiijuurta, kun muu teinkin oli vaikea saa­da
kunnon sisäkkiili hienoon katiin.
•Huhtikuyn lopulki oli talolla tanssit,
le\'ääii viimeiset ^maskeraadit. Sf oli
lauantai. Linnea <^li hosunut töissään
kuin liullii myllyssä. Ei hänellä silti
ffijiään erikoisia kiikarissaan, ollut sen
lälkeen kuin Ensio meni, mutta jokin
tuntematon voima vain ajoi kiirehti-
BÄän pian vapaaksi. Viimeisten tieto­jen
mukaan «H nuorisoliittolaisia taas
pantu telkien taakse.
*'Sinä «äytät kauniilta, lapsukainen.
Ole varovainen sydlimesi suhteen, sillä
niitä meillä on vain yksi. Älä missään
tapauksessa ota mukaasi mitään, 'mus­taa
valkoisella" niinkuin sinulla on ta­pana,
saat siihen vielä paljon aikaa jäl-teenpälo."
Fannyn varoittavat sanat soivat Lin­nean
konissa vielä raitiovaunun jyri­nässäkin.
Pekka Soi^i oli jo kauan sitten kat­sellut
Linneaa. Oli siinä tyttöä kerrak­seen!
Luki ja kirjoit i nuoriso]ehtecn,
lausui runoja ei myöhästynyt yhdestä-lään
kokouksesta -minuuttiakaan. Joku
©li"Pekalle kertonut, että Linnea oli me-
Täettänyt •edellisen työpaikkansakin
asian takia . . .
•a ^ ;^
'Siltasaarenkadulle ehdittyään L-inr.ea
eli hiestä märkä. 0-i saanut tanssia i l ­man
Tsaamiotakin yli puolen yön. Kau­haa
kuului raitiovaunun koliseva ääni.
Sattuu, että se on viimeinen tähän ai-fsaan
vuorokaudesta. Päästyään lopul­ta
saattajista eroon, hän heniiähti hel­potuksesta.
Pieni käsin kirjailti^ nenä­liina
ja siihen kätket:y karamelli, oli
^etysti pudonnut jonnekin, ei ollut mil­lä
nokkaa niistää.
Vaunun valot kiiluivat vieläkin Kal­lion
liepeillä ja pys,ikeihä n,-.usi ai-:a
•Väkeä.
"Linnea, ei kai tä^nä ole sinun, löv-^
sin sen tuolta kulmauksesta ja kukaan
muu ei kulkenut sinun jälkeesi." Nu-:ri
UMes ojensi Linnealle ne.näliinan ja nos­ti
kohteliaasti hattuaan.
*^Pekka, mistä sinä ehdi:? iXetko
iuullut mitään Xurr.^isen Helgasta, hi^^n
ja Aimo ovat jo , .
**Sh, tiedän enenia-tän kuin sinä. Mut­ta
sano, onko tämä .-iniin*\ sanoi re::ka
pitäen yka nenäliinaa
©jennetliina.
• '^Hiiteen tuollaiset pi'net rievot. Kai
se karamellikin on jo sakmiit."
Vaunu tulla lömisti Ja kuin yh^eisc^s-ta
sopimuksesta nuc^^ret hyppäsivät s i ­sälle.
LinneaJk^ ei ollut harmaata iLja-vistustakaan
minne Pekka m,em, mutta
menköön minne haluaa, liäai?l!ä oli mat­kan
määrä varma ja Fanny jättäisi vie-
••fe T,*alos takaporta!!!:?..
Kaisaniem-eökaclulla oli T-öö!öc>a m£~
Minä olin silloin kaksitoistavuotias.
-*ätini oli tuonut minut kaupungin ly­seon
sisäänkirjoitiis-tutkintoon syyslu­kukauden
alussa ja arvata sopii, että
läpäisin hyvin tutkinnon. Köyhälistön
lasten sanotaan olevan teräväpäisiä.
Sain aloittaa koulunkäynnin jo tutkin-t''
ani seuraavana päivänä.
Se oli merkkitapaus elämässäni. Olin
käynyt kansakoulun läpi ja äitini toivoi
minun Jatkavan lyseossa, kun entiset
rpettaJanikin siihen kehoittivat. Isäni
ei sanonut asiaan mitään, hänellä kun
oli täysi työ pitäessään perhettä leiväs-
^ä ja vaatteessa, mutta minä puolestani
Umsin vain pelonsekaista arkuutta
aloittaessani ensimmäisen koulupäiväni.
.arkuuteni ei ollut lainkaan aiheeton­ta,
serf sain pian huomata. Kaupuni^in
lyseo oli kokonaan erilainen paikka
kuin kotikyliin kansakoulu, jossa olin
viettänet kuusi lapsnuleni vuotta tutuk­si
käyneessä ympäristössä. Lyseossa oli
minulle kaikki uutta, opettajat ja tove­rit,
tavat ja tehtävät. Kansakoulussa
olivat toverini olleet enimmäkseen köy- .
hien tenavia: täällä lyseossa näin vain
hyir-in puettuja herraspaikia, joita vais­tomaisesti
viilasin koka esikaupunkilais-pojan
sydämelläni. Näin uusien luok-katoverieni
joukossa myös pojan, jonka
kanssa olin kerran tapellutkin kaupun-kimalkalla.
Hänen näkemisensä ei
lainkaan ilahduttanut mititäni. Sanal­la
sanoen, minä pelkiisin ikävyyksiä.
Kun lyseon kello — .sekin oli sähkö-hello
ja erilainen kuin kansakoulussa
— oli soittanut meidät ensimmäiselle
tunnillemme, sainnne jokainen niäärii-tyn
paikkan%me luokassa. Istumajär-jestyksen
mukaan huomasin joutuvani
istumaan eräiin \ahaamani Ii:rraspojan
vieressä samassa pulpetissa. Poikakaan
ei näyttänyt kovin ilahtuvan tästä va­linnasta.
Hän nyrpisti neljäänsä kuin
luiistellakseen minua ja aivan oikein!
Xuuhkaistuaan kuin koira minuun
päin, viittasi poika heti tunnin alussa
oDettaia"le ia sanoi
Tämä vieressä istuva poika nai-see!
Minä punastuin hiusmartoa myöten.
Koimenkymmencn luokassa istujan kat­seet
suuntautuivat minuun. Kaikki
odottivat minun vastaavan syytökseen.
Sieltä täältä luokasta kuului nauruntirs-kahduksia.
Opettajakin katsoi minuun
Kvsyvas!!, rykäisi ja sanoi:
— Ei luokassa saa haista! Pitää pyy­tää
ulos. jos on sellainen tarvis! Minä
tn vastannut. Painoin pääni alas ja pu­rin
huultani vihasta ja harmista. Mie­leni
teki huutaa koko luokalle: Minä
tn haise! Olin kuitenkin nii.; hämmäs­tynyt
tuosta röyhkeästä syytöks; stä, et­tä'en
saanut sanaa suustaai.
Tiesin, että en'ollut "h:^.is?r.t". Eu
ollut likainenkaan, sillä äitira oli anta­nut
minulle ylle silitetyt Ja puhtaat
vaatteet kouluun lähtiessäni. Ne oll-
\at parhaat vaatteeni ja tunsin Itseni
melkein herraspoikien veroiseksi, niitä
i^lkoasuun tuke, ja nyt tuo röyhkeä
kaupunkilainen sanoi minun haisevan!
Se oli ennenkuulumatonta piikkaa ja
valetta!
Koko ensimmäisen tunnin ajan niis-kutteli
vierustoverini nenäänsä ja osoit­teli
minua salaa tovereilleen, kuiskail­len:
— Haisunäätä, haisunäätä! [Minun
vieressäni istuu haisunäätä . . .
Tunsin oloni hy\'ir\ kurjaksi. Se oli
elämäni ehkä kiduttavin tunti. Olin
yleisen huomion kohteena ja minua se­kä
hävetti että suututti. Hillitsin kui­tenkin
itseni, vaikka piti vähältä, ettei­vät
kyyneleet tulleet silmiini. Yritin
olla kuin mitään ei olisi tapahtunut­kaan.
Opettajan silmän välttäessä tuup­pasin
kuitenkin herraspoikaa kylkeen
kyynärpäälläni, mutta poika piti varan­sa
ja tyrkltäsi takaisin. Siitä olisi ke­hittynyt
tappelu välillämme, ellei opet­taja
olisi komentanut hiljaisuutta, lyö­den
karttakeppiään lujasti pöytään.
Mutta vierustoverini jatkoi yhäkin
kuiskuttcluaan: haisunäätä, haisunäätä
• • •
Tunsin helpoitusta kun kello soi vä-
Htunnille. Juoksin koulupihan äärim­mäiseen
nurkkaan ja sain olla siellä rau­hassa
murheinen!. Mietin, minkätäh-den
minun sanottiin haisevan, vaikka en
tiennyt itse siitä mitään. Oliko se vain
pelkkää ilkeyttä vierustoverini puolel­ta,
vai oliko minussa todiilaliin jokin
paha haju, jota en itse huomannut?
Olin vieläkin kuulevinani herraspojaB
kuiskuttelun haisunäätä, haisunäätä!
Mieleeni sukelsi eräs muisto varhaisem­masta
lapsuudestani:
Olin ollut silloin toisten esikaupunlci-laispoikien
kanssa kaupungin puistossa
kastematoja keräämässä. Matojen
nousua odotellessamme pidimme kai­kenlaista
kisaa puiston käjiävillä ja sii­ra
kisaillessamme nosti eräs vanhem­mista
pojista minua kainaloista korkeal­le
ilmaan, mutta pudotti minut sitten
äkkiä maahan ja sanoi: Hyhyh! Sinä­hän
haiset kuin lutikka!
En silloin tullut, ajatelleeksi, mitä toi­nen
tarkoitti sanoillaan, mutta muistin
tuon tapahtuman nyt, seisoessani väli­tunnilla
lyseon pihalla. Mieleeni tunki
kauh.a epäilys: Minä taisin sittenkin
haista jollekin omituiselle . . .
Surulliset mietelmäni keskeytti kou­lun
kello, joka soi:ti välitunnin päätty­neeksi.
. !uoS:^sa,_^iils|iitt«li2a:. .iialsiiaaätä,. hai.
• ED voi -kuvailla- kaikkea ^ kokeamaai
Päästyäni • •kfisk^aälvän aikaan . nioka-tunnilte
koulusta,-klersm tahallani köH^
tiera metsän kautta, saadakseni siellä
vapaasti itkca -katkea harmin pois. Itku
helpolttlkm; hiukan ja"'kotona' en' keito.
nut mitään .tapalituiieesta. Tarkaste-
.linpa ^'ain • ali<iasta kotimökkiäni uusia
silmin.
Niin. Siinä oM se syy, jonka vuoksi
olin saanut nimen Haisunäätä. Haju
oli tietysti kotoisin kodistani, ei se ollut
sen iiimeellisempää. •
, Koti oli seitsenhenkisen perheea
asunto- Kaikesta mitä kodissani cli
räki että se dli köyhän tavaraa. Huuto­kaupoista
haalitut huonekalut, likaiset
seinäpaperrt, likaampäri nurkassa ja ra*
känenäinen pikkusisko lattialla! Siinä
\-iereksI muutakin roinaa, korjattavia
kenkiä, kissankuppi, sanomalehtiä ja
paljon kaikenlaista talossa tanittavaa
ja tarpeetonta kavetta. Oli vielä alleen-läskeva
velipoikakin, sairas mummo ja
tuulettamattomat tilavaatteet, sekaisin.
En enää ihmetellyt, jos minun sanottiin
haisevan.
Lähdin ruokatunnilta kouluun hyvin
apein mielin. Pelkäsin palata taas luok­kani
poikien pilkan kohteeksi, mutta
toivoin heidän unohtaneen asian ja lo­pettavan
typerän jankutukseEsa ja
ivansa. Se oli kuitenkin turha toivö.
Iltapäivän sain kestää samanlaista pilk­kaa
kuin aamullakin. Kiusaajani eivät
olleet unohtaneet yllyttää muitakin poi-
- kia minua kiusaamaan jokaisella väil- '
turmillakin lyseon pihassa. En saanut
hetlceäkään rauhaa kiduttajiltani. Mi­nun
täytyi vaieten alistua, sillä olin läao
ylpeä mennäkseni kielimään asiasta
opettajillem, mutta kotimatkallani poik­kesin
jälleen metsään itkemään.
Seuraavat päivät eivät olleet yhtään
parempia. - -Mennessäni illalla'" koulusta ^
kotiin, sahi äinä tehdä tieni metsääD.
Minulla oli joka päivä Itkuun-syj-tä, sil-..
lä piOdia toveripiirissäni oli vain ylty
nyt. Olin muita parempi osaamaan läk­syni
tunneilla ja se ärsj^ti tyhmimmäl
oppilaat suurempaan raivoon minua pH-katessaan.
Vierustoverini oli kaikista
röyhkein niistä, jotka pyrkivät lisäksi
tönimään minua välitunneilla ja luokas­sa
aina opettajan silmän välttäessä. Sie­din
kaikki tönäisyt kostamatta ja nielin
esilnpyrkivät kyyneleeni. Tämä rau­hallinen
asenteeni dli vain lisäyllykettä
pilkkaajipenl. Sain. sietää yhä enem-m.
än soivaisuja ja tönrmistä. • •
Kärsimysten malja on täysl^ silloia •
kun sietäminen loppuu. Eräänä päirä-nä
oli minunkin niittäni vihdoin tä}'*!.
Saavuttuajnme välitunnilta luokkaan
ja odotellessamme opettajan tuloa, alkoi
eräs kiusaajistani jälleen hämätä mi­nua.
Hän oli kapteenin poika, joka oli
itseoikeutettu suunsoittaja alaluoiklfio
poikain keskuudessa. Viime pibnm
Rivissä portaiden edessä sain jjän oH ollut aina ensimmäisenä jankat-r.
evän vaunun vaihtovuoro — sama
nurkkaus, mistä rouva Länsi oli kerran
ottanut pirssiauton.
^Linnea, lähdetkö jonain iltana elo­kuviin
kanssani?"
"Asutko sinä täällä päin. J-:ku sa.^oi.
titä olet Sörkä?5 poikia."
''Se ei ollm mikään vastaus kysyn-yk-seeni-
Tuletko? Ok-n ai:ia pitänyt s:-
nasta ja haluaisin 5äh-n^pää seuruste­l
l a . Saanhan saattaa sinut kotiin, 0:1
5-0 myöhä nuoren-tytön kulkea yksin."
Pekan äänessä soi hiljainen nöyryys ai-in
pyytäisi jotain tavatonta.
Jatkuu,
vi^i: k'"
kokea uuden piinan, \'ierustoverini oli
välitunnin aikana ehtinj-t selittää useal­lekin
luokkani pojalle, mille minä hai­sin.
Xyt oli minua kiusaamassa jo vii­den
kuuden pojan huudot: haisunäätä!
haisunäätä! Mene sinä jonon perään,
sinähän haiset! sanottiin minulle ja tyr­kittiin
pois jonosta siihen asti, kunnes
valvojaopettaja laski ri\nt sisään. Mutta
luokassa odotti minua vielä pahempi
pilkka kuin ulkona. Jokapuolelta sateli
minulle ivallisia ja härnääviä huutoja:
haisunäätä . . .
Yritin siuk a korvani näiltä huudoil­ta,
mutta se oli mahdotonta. En voinut
puolustaa millään itämäni, sillä huutajia
oä liian monta yhtä vastaan. He kävi­vät
huudoiilaan kimppuuni kuin sudet
Koko se tunti ja sitä seuranneet tunnit
olivat minusta kuin synkkää painajais­ta.
Kaikista ensimmäisen koulupäivä­ni
tuttavuuksista näytin saaneen itsel­leni
vihamiehiä. Xäyitipä siltä kuin
vpeltajatkin olisivat tahallaan sallineet
'XiiySISsis
'^csm ^^^^
gidit mi
edestä
fj^n kansat}ie sa^st ms sota rh
tjn riistäjä
i:p0d£n rii
i Han-oin täll<
jsdaaD Suomei
tulee nut
intineen odo
feriän vaimoa
bctiasta tytärl
•i saapuivatkin
gjEuna Vähäsi
ilo oli suu
Mutta kaikk
jta kuului out<
san ja pieni
!yj3 lenteli jo
is selkeni. Täir
toukok. 2i
mm Gripshol
Halifaxin väli
'tavat pidot jj
ISMvan nimi.
idetty ja nuori
u Eeva Valborj
Hkku neidiUz
on vapaa
mm. Tiedoss
jo vanhakin,
inen laat
Äiti ja tytär vo
untalai^t toiv
i^lä hellittänyt,
m •vierustoveri]
lyntäiin ja am
rjan nyrkeistäni
«poika! Kul
Kustaa minua,
oikein sydän:
punais
•'••ökauiia sietä
njTkeistäni 1
filmissäni hi
'•alleni, mutta K
^^enbn pojan 1
Sillom V
huohottaen ]
tamassa tuota minulle jo vähän siedet­i-
okasta kuului
tävämmäksi käynyttä pilkkanimeä Hai­sunäätä.
Mutta tuo poika, joka eli tus- että
kin minun kokoiseni, pyrki aina töni- tn jaksai
mään minua silloin, kun en osannut pi­tää
varaani. Niinpä nytkin.
Tuskin olin ehtinyt kumartaa ottaak­seni
kirjan pulpetista, kun minua to-räistiin
äkkiä niskaan ja kuulin ilkef^^
uhkuvan äänen takaani: haisunäätä.
Silloin . . . en tiedä, mikä n-inous
ItTitäkkiä vain olin kuin tulo
Ponnahdin ylös ja nam
edess^
k€\^a,.
kasivat kuin vasarat kohti ncita kasvo­ja,
ympM pään, niin että vastusiaja»
ulvoi kivusta. ^ ,
— Myväl «y\^! kuului huutoja iuö'
mem.
ja terästä.
^••asta. _ . •-
Haisunäätä! mutisin hampaitteni
Iistä , . . sanoitko sinä minua ^ ^ " ^
däksi; saakeHn.rotta? mutisin-Js ^^^^
löin kunnes po^ika putosi pSbäll^--
J-n^aaja huutoja
annoit
jaksanut ku
pta tähän odott;
luokan taholt;
^jytpäiseksi, ^
ll^^seksi kuin an
| f e a opettajan
i f jotakm ra
|
|:2t.
I opettajan saapui
•[^^ ^sppelun a
|"iinafl jännittv-n
Sj^okasin sj-i-äi
Mutta i
^^llut tappel
n rvi
säki hyvin
•ulpeteista.
-Haisunää
päivästä li
poikajoub
ä ^orv-ereita.