Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 15, 1956

              i
iii
ajij?<;••;••,
iiii '•i>5,V^^','i^/;' ''Ovi':'
III ;;;•'>;;:-?';.> '
CorinneConley esiintyy CB
C:n *'Search for Tomorroiv"
päiväohjelmassa. Hän on tuttu
myös TV:n seuraajille sillä
Corinne Conley esiintyy sään­nöllisesti
''GM Theatre" ja
muissa ohjelmissa.
turkiseläinten metsästyksellä. Hän o-petti
meitä oikealla tavalla suhtautu­maan
luontoon, ollen ensimmäisenä eh­tona
sen suojeleminen ja rakastaminen.
Jos olemme luonnon ystäviä, auttaa se­kin
puolestaan meitä, hän selitti. Muis­tan
kuinka Grace usein itki, kun hän
kertoi eläimistä ja niiden elintavoista ja
myös siitä, kuinka kalpeanaamat voivat
olla raakoja luontoa kohtaan. Hän sa­noi
tappaneensa paljon eläimiä, mutta
on samalla oppinut elämään niiden
keskellä ja suojelemaan niitä. Hän
kertoi laskeneensa monta eläintä pois
raudoistaan, kerran sudenkin, kun se
katsoi apua anovasti hänen silmiinsä.
Nyt kerron sinulle Roy kuinka tälle
kultaiselle intiaani vanhukselle Kävi.
Emme nähneet häntä koko talvena ja
keväällä jäitten lähdettyä lähdimme
häntä katsomaan. Kun saavuimme
kämpälle ei siellä ollut ketään ja kaik­ki
merkit viittaisivat siihen, ettei hän
ollut ollut siellä kuin syksyllä. Päätte­limme
ettei asiat ole oikein ja menimriie
kaupunkiin tiedustelemaan. Nahkojen
ostajat eivät sanoneet nähneensä häntä,
noin vuoteen, jolloin hän myi edellisen
talven saaliin. Ilmoitin asiasta viran­omaisille
ja sain kehoituksen etsiskellä
ja ilmoittaa heille jos löydän.
Sellainen oli intiaani vanhuksen tari­na.
Sen jälkeen meistä tuli vielä suu­rempia
luonnonystäviä. Meillä oli ke­sällä
oma kalalokkimme, joka uiskente­li
rannassamme ja Lumber Jackeja syö^
timme käsistämme. Monia muita eläi­miä
oli ympärillämme. Nyt vasta tun­simme
kuinka hyvä oli asua luonnon .
keskellä.
Tämä Tomin kertomus avasi minun­kin
silmäni näkemään luontoa, jota en
ollut ennemmin ymmärtänyt. Olin kyl­lä
tämän maan koulussa lukenut luon­nontiedettä,
mutta en tiennyt metsästä
muuta kuin sen, että siellä on puita, pe­toeläimiä
ja hyödyUisiä eläimiä, joita
saa metsästää mielin määrin. >OIin
myöskin lukenut koulussa intiaanien
raakuudesta, mutta olinkin itse ollut
kalpeanaama, joka on vähän ymmärtä­nyt
puhtaasta ja kauniista.
— Näin elimme onnellista elämää
vuosikaudet.- VäKllä kun halusimme
säästää omaa metsäämme ja halusimme
•vaihtelua, menimme paperipuuyhtiön
käi^pille, missä Arimostani kehittyi
kohtalaisen hyvä kokki. Oli aina hjrvä
lähteä yhdessä, kun meillä ei ollut lap=-^
sia. ^lolempien ahkeraan uurastaessa
kasvoi varallisuutemme niin, että saim­me
kodin myöskin kaupunkiin. Eriär^ä
päivänä vielä ostaa täräytimme Ford
auton. Sitten rugesin muutteeksi ole­maan
välillä kaupungissa rakennustöis­sä.
Elämästämme ei tuntunut puuttu­van
niitään.
(Jatkuu)
TUNSIN kerran henkilökohtaisesti
herran, jonka nimi oli Federico
Guillermo Esteban Rogerio Gombez
Pomabamba Y Brawese. Hän oli ulko­maalainen.
^ ,
Ja hänellä oli kreikkalainen parta,
siis sellainen, jonka kärjet sojottavat y-lösiiäin.
Hän siristeli alinomaa sibni-ään,
ikään kuin hänen luomensa olisi
voideltu kalaliinalla. Itse asiassa hän
teki niin kärpästen takia — niitä on
Santosissa kuin meren mutaa. Juurr
sieltä minä hänet tapasin.
Hän oli rokonarpinen ja toisjalkäi-nen.
Muistan vieläkin, miten ihana
valkosipulin ja huonon viinin lemu hä­nestä
leyhyi.
'Muuten hän oli vanhahko siisti mies.
Hän oleskeli paljon satamassa ansaiten
elatuksensa juoksuttamalla messipoi-kien
puolesta jätetynnyreitä. Ja hän
antoi pilkkahinnalla salaisten huvipaik­kojen
osoitteita asiaan innostuneille
merimiehille, ^ joiden lompakko tarvitsi
kevennystä.
Hän alkoi kiinnostaa minua, koska
hän oli kaikin puolin vallan poikkeuk­sellinen
ihminen. Minussa heräsi halu
tietää, miten hän oli menettänyt jal­kansa.
Brasilia on kaikkien mahdolli­suuksien
ja mahdottomuuksien maa.
Jalan oli siepannut ehkä hai, ehkä alli­gaattori.
Tai sitten se oli leikattu
käärmeenpuheman takia. Kukapa sen
tiesi. Joka tapauksessa liittyi jalan
menetykseen varmaankin hyvin mielen­kiintoinen
tarina.
Vihdoin en voinut pitää enää suuta­ni
kiinni, vaan ostin pullon giniä ja tar­josin
Federicolle ryypyn. Sillä keinolla
saa tavallisesti ihmistenleukapielet liik­kumaan.
Hän kertoi olevansa kotoisin Bolivi­asta,
kaukaa vuoristosta. Hän polveu­tui
vanhasta ylhäisestä espanjalaisesta
suvusta, joten minun ei pitänyt luulla
häntä samanlaiseksi kuin laiturilla tai
laivan lastiruumassa saapastelevat
hyyppiöt olivat. Hän ei suinkaan ollut
tavallinen satamapummari. Jalkansa
hän oli menettänyt valitettavan epäon­nen
oikusta.
— Mutta se on pitkä juttu, selitti
hän. — Se tapahtui monta vuotta sit­ten.
Minä olin niihin aikoihin kelta­nokka.
Isälläni oli iso maatalo Poma-bamban
ja Tarijan välillä. Hänen ni­mensä
oli Xlonso ja hän oli kunnon
mies. Lähin naapurimme Manuel Za-katero
taas oli äkkipikainen ukko.
Kun isäni eräänä päivänä korjasi pel­loltaan
satoa, hän löi vahingossa kiveen
viikatteensa ja sen terä meni pahasti
tirsoUe. Sen takia hän palasi kotiin,
pani tahkon kuntoon ja antoi veljeni
vääntää sitä tahkotfen itse terää.' Yhtäk­kiä
hän keksi, että koska oli päästy al­kuun,
hän saattoi teroittaa talon kaikki
viikatteet. Sittenpähän olisivat kun­nossa.
Mutta kun hän oli pannut talon
kaikki 15—^20 viikatetta pitkään riviin,
naapurimme sattui onnettomuudeksi
huomaamaan ne. Manuel Zapjitero ha­ki
kiikarinsa seuratakseen tarkemmin
puuhiamme, ja kun hän näki viikattei­den
paljouden, hänessä heräsi harhaku­vitelmia
ja häntä alkoi vaivata mieli­puolinen
ajatus, että me suunnittelim­me
hyökkäystä häntä ja hänen taloaan
vastaan ja odotimme vain soveliasta
hetkeä, jona voisimme iskeä viikatteet
häneen itseensä ja hänen perheeseen­sä.
Siksi hän nouti sisältä kolme van­haa
väkipyssyä, puJidisti ne ruosteesta
ja ryhtyi harjoittamaan koeammuntaa.
Kun isäni huomasi tylsimyksen sei­sovan
pihassaan ja paukuttelevan siil­ikään
onnistui livistää telkien takaa
seurata muuta joukkokuntaa. ^
taas paloi ulkorakennus ja k.
kaikkosi säikähtäneenä taivaan^3
Myös minun isäni ja sisareni saivatpl
lat alleen ja korjasivat luunsa
main.
Karkuun lähteneitä ei kuulunutta^
kaisin seuraavana päivänä, ei
hänet kerran, kun hän rassasi väkipy^f
synsä piippua. En ehtinyt vielä nostal
omaa kivääriäni poskeani vasten, k i
hänkin lähti käpälämäkeen. Häntää
kään ei sen koommin kuulunut nnll^
tienoin.
Mutta sinunhan piti puhua jafe
Sääs]
hy
lalla la)
tänä kei
sanka]
tasi, huomautin minä.
tit sen?
, — Nyt tullaankin juuri siihen. MK|
tä vanhoilla väklpyssyillään, hän tie- eikä kolmantenakaan, ei viikkoon
tysti huolestui tavattomasti ja lähetti kuukauteeni Siten häipyi sekä meidäa
veljeni hakemaan sisältä meidän am- että Manuelin väki muille main, minne
puma-aseemme. Kuinkapa me olisim- lie paenneet vihreän helvetin viidakfeoj^
me tienneet, mitä hullu naapurimme hin eivätkä uskaltaneet tai osanneet^
hautoi. palata sieltä kotikonnuilleen.
Sen jälkeen mekin puhdistimme pys- Jäljelle ei niin ollen jäänyt multi
symme ja kokeilimme niitä, mutta kos- loiin Manuel ja minä. Minä yllätin
ka ne olivat laadultaan huomattavasti
paremniat kuin Manuelin tussarit, lä­visti
luoti naapurimme talon julkisia
vun ja huristi ulos takaseinän ikkunas­ta.
Ja silloin Manuel päätteli vuoren-lujasti,
että maassa oli puhjennut val­lankumous
ja siitä pitäen hän vaani
meitä kaikin tavoin nitistääkseen koko
perheen. Jo muutaman päivän kulut­tua
hän antoi räikeitä näytteitä suun­nattomasta
pahuudestaan.
Aluksi hän raahasi kaivoomme itses­tään
kuolleen vuohen, jotta vesi pilaan­tui
ja isoäitini kuoli. Siitä rae vimmas­tuimme
niin, ettei kukaan laskene viak­semme
vaikka piipahdimmekin katkai­semassa
pään viideltä Manuelin kanal­ta.
•
Kun' Manuel löysi päättömät kanat
siipikarjatarhastaan, hän asettui väi-jyksiin
ja ampui meitä takaapäin, kun
palasimme kirkosta. Äidin niskaa hi­paisi,
luoti ja eukko pyörtyi. Sitten
Manuelin poikineen onnistui siepata
hänet vangiksi ja viedä taloonsa. Se
oli tavattoman julkea ja katala teko.
Seuraavana yönä me puolestamme
murtauduimme Manuelin taloon. Mut­ta
koska olemme kohtuullisia ihmisiä,
tyydyimme nappaamaan saaliiksemme
vain hänen tyttärensä. Se tietenkin pa­ni
Manuelin sisun kuohumaan ja. mie­henä,
jonka kostonhalu oli pohjaton,
hän kävi ryöstämässä pikkuveljeni ja
leikkasi vielä lampaankeritsimilla poi-
"karaukan tukan.
Sellainen julmuus pani meidät kiehu­maan
raivosta ja meidän onnistui napa­ta
Manuelin pienin poika.
Päälle päätteeksi onnistui äitini ja
pikkuveljeni paeta vankeudestaan,
mutta kotiinkaan he eivät tohtineet pa­lata,
vaan painelivat Chileen, mistä hei­tä
ei kuulunut ikinä takaisin.
Kimpaantunut Manuel oli vallan
haljeta liitoksistaan ja hän yritti polt­taa
talomme, kun me vetelimme hir­siä.
Mutta se ei onnistunut, Luojan
kiitos. Päinvastoin hänen molemmat
kotona asuvat poikansa pötkivät kes­ken
taistelun tiimellyksen pakoon, ja
hänen eukkonsa teki saman tempun.
Hänen tyttärensä ja pikkupoikansa niin
usnvekk;
jä tuntuu
ijat selittä\
iiaallolla, n
jiin. että
ä kolme sv
ää tapahtu
Uliansa ke*
jmes munasta
ituu veteen
auden päivi
lituu. Ved
0 ^ rikkou
tua, ja tunn
tuaan on
lähtemääi
ää muuten
Kuinka mene»Histahdettua
le tai niskaa
Enner
limaan, se
iä, joka estäi
itta se juoksi
nulle selvisi, että Manuelilla oU vielä |
yksi poika, joka asui Brasiliassa, taiil
kemmin sanoen Santosissa tai Rio de
Janeirossa.* Minä sen kun lähdin Bra^ in ohuihin J
siliaaii opettelin ajamaan autoa, ostin iiokailla rau
omankin kärryn ja rupesin-etsiskelee lan osan täst
mään rankaismatonta Zapateroa, Päät* oimitus kesk
telin nimittäin, että saan sen rähdyfc utiamlnen pa
sen helpoimniin käsiini ajelemalla joka iterioituaan s
päivä Mljakseen kaduilla tähyillen llhBinen. Ikävä
misvilinää. Bäin moniluki
Siten kului muutamia vuosia. Erääni ~
nä päivänä pysäytti hämäräperäinen H Onko jokl
tyyppi Rio BrancoUa autoni. Siinä seB 300 liOn
Manuelin poika oli. Hän ei tuntenut F
enää minua. Mutta mitä tehdä? Rionl
kaduilla ei sentään voi tappaa tpista
noin vain. Siksi tuumiskelin kuin mie«
leton koettaen keksiä sopivan keinon^
tuumiskelin niin kireästi, etten huo­mannut
sivukadulta saapuvaa autoa
. . . Niin, siitä tuli kolari, joka maksoi
minulle autoni ja jalkani. En ollut
vakuuttanut kumpaakaan. Rosvo pää­si
livistämään — naarmuttomana, Sit»
temmin olen kuullut, etä hän matkusti]
Boliviaan ja rupesi asumaan siellä koti-taloaaan.
Sekös minua harmittaa, että
tuo vastenmielinen rähjys taitaa viljel­lä
meidänkin peltojamme. Valitetta­vasti
minulla ei ole vielä niin paljon ra­haa,
että minäkin voisin lähteä kotiin,
mutta vielä kerran minä haalin kasaani
matkarahat ja sittenminä palaan-BoK- nalaiselle merir
^ kohtalo oh i
:ot]and Yardil
tehtävänä e
a epäillään o:
;n kuolemaan
toon itäpäässä
tsivän osaston
ilmoitti tutki]
en rikkaiden .
ja heidän ji
Tarkoitukse
on saanut p
mennessä arve
periä murhat
kaatua, siinä 1
i miten kävi.
aarissa kerroir
salaiselle, 10
viaan ja konna saa palkkansa.
Siten kertoili mies. Eikä hänen ta­rinansa
päättynyt ihan siihen. Minun
tuli sääli häntä. Olin oppinut kaksi
asiaa. Ensinnäkin sen, että Boliviassa
harrastetaan verikostoa. Toinen tieto­ni
oU vielä tärkeämpi: ihminen ei saa
antaa koskaan periksi, kun hän kamp­pailee
oikean asian puolesta. Voittaa
V. S. ALANNE:
Suomalais-englantilamen
1111 sivtta — Hinla sicL $15^5
KOKONAAN
UUDELLEEN
TOIMITETTUNA
• Monivuotisen ja perusteellisen työn tuloksena insinööri Alanne
on saanut valmiiksi tämän UUDEN SUOMALAIS-ENGLANTILAI-SEN
SANABORJANSA. Se on täydellisin, monipuolisin ja laajin
Suomessa ilmestyneistä vieraan kielen sanakirjoista. Teoksen
laajuutta kuvaa se, että siinä on noin 130,000 hakusanaa ja lause­partta.
Mukaan on otettu suomen kielen uusimmatkin sanat. Var­sinkin
tekniikan ja tieteen alaUa viime vuosikymmeninä syntynei-
™. uusiin sanoihin on pantu painoa. Urheilun sanasto on niin
ucaan hyvm edustettuna. Sanakirjan käyttöarvoa lisää huomatta­vasti
se, että tekijä on sen alkuun liittänyt seikkaperäiset englannin
kielen ääntämisohjeet ja että hän kautta teoksen on kiinnittänyt
nuomlota Englannissa ja Amerikassa käytetyn kielen eroavaisuuksiin.
,!^^\.9^„ korvaamaton apuväUne -eriiyisestf kirjeenvalhtajUle ja
opiskeleville.
insmöori Alannetta ovat hänen työssään avustaneet Helsingin yli­opiston
englannin kielen dosentti, fU. tri T. P. Mustanoja ja suomen
kielen osalta til. kaud. Terho Itkonen.
T I L A T K A A O S O I T T E E L L A:
U S Publishing Company Ltd.
Box 69, Sudbury, Ontario
evä myötämieli
pirteäin mer
erico edisti su<
la silmiään kas
ihimon ja taistc
ihdoin nousi k
en tuolille seisoi
hus vieköön" v
enä pöydän ääi
juomia, kun
a tarvitseva mk
mi lankesivat
D. Isännältä sain
ttatka Boliviaan
cnizeiroa.
itten kerättiin
cnizeiroa. Oje
syvästi liikut
^latkarahat.
ifoja. juna lähti
hehkui innosti
siirrä huomisek
^ tänään,
faasimme vuokr
^'äämme Federic
majatalon port
|a tulevat jäähyvi
'Jutta tarina ei pi
'fflä puoli yhden
^«ncon Cafe de 1
^-oin hän latki
^analas.
AN
Lauantaina, ^yysloiun 15 i>aiv ^ 1956
Mitä ei korjäti