Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 14, 1939

              1939 LAUANTAINA, TAMMIKUUN 14 PÄIVÄNÄ Sivu 9
rarinaa entisajan lutukinkereistä
ja pappien "Mustasta kirjasta"
pukeutui ^uhrautuneisiin matkatamir
neihinsa V ja rapistuifteeseen lieriluuh-kaansa.
Sillä kertaa hänen matkansa
kävi Brittiläiseen Guayanaaiij missä
hän tunkeutui sigmaahan haalien
, , , „ , sieltä itselleen 400 erinomaista eläin-
-Kinkerduvmssa tulee lasnaolla^ko Johan Evert ollut rokotettu — kitty kirkonkirjoihin. Merkmnät ai- yksilöä. Mannin eläinarhassa oli jo
vanhempain, tsäniam, efnantam.kai- merkintä, joka usein myös kirjoitet- koivat kunkin seurakuntalaisen osal- lähes. 4,600 eri eläintä 175 eekkerin
kai talonväen kanssa, olkoot lapsia, tiiujukussetdiin. ta ^-asta sitteij, kun hän oli käynyt . suuruisessa tarhassaan, kun hän jäi-kauppapalvelijotta,
sällejä ja palve- Seitsemänä vuonna on poika käy- rippikoulun. SiUoin aletUin hänen leen lähti Itä-Intiaan saamaan yhä
lusväkeä mistä ammattikunnasta Äy- .ijyt säännöllisesti lukusilla ja saanut nimensä kohdalla olevia sarakkeita vain lisää, Susie, hänen tarhansa
vämä. Sitä, joka uppiniskaisuudesta joka "^kerran merkinnän setdiinsä. täyttää samanlaisilla salamerkeillä orangutang, näet kaipasi Manni»
jq: ilman laillista syytä jää pois, sei- Sittsi Mn onkin jo rippikouluiässä kuin lukuseteleissäkin. Lisäksi mer- mielestä miestä ja hän itse mitä \'ain'
laisesta :laiminlyömsesrd' Jmlusten ja ripiSe päästyään lopetta»ut~kin-- kittiin sinne rokotus ym. tiedot. Jos erikoista ja erinomaista eläinmaail-
.„ubnnn rnneaistakoon. mikä toisella i-«-Mllä tiJ>i7nt;nc vuikaan rangaistakoon, mikä toisella H i. i :.i-««oo« ' asianomainen joutui rangaistuksi jos- masta^ s^^^
ia kolmannetla kerralla tehtäköön
kaksinkertaiseksi. Mutta jos mikään
ci sellaiseen uppiniskaiseen vaikuta^
rangaistakoon häntä sakolla tai jalka­puussa
istumiseUa, seMrakunnan en­siksi
keskusteltua siitä pitäjän tu­vassa
"
N "ÄIN sanottiin kuninkaallisessa
k€rdllä käyntinsä kokonaan.
Mutta tarkastelkaamme, mitä se­teissä
olevat* "harakan varpaat"
merkitsevät.
VIeisenä tapana pappien keskuu­dessa
oli— ja on monissa paikoin
vieläfcitt, että seurakuntalaisten tie­tomäärä
jay taidot merkittim luku-seteleihin
ja kirkonkirjoihin erikoi­silla
merkeillä- Eri seurakunnissa
asetuksessav y. 1735 ja papistolle käyttivät papit kukin hiukan erilai-annettiin
erikoinen ukaasi, että mää­räyksiä
oli tarmokkaasti ja ilman
minkäänlaisia poikkeuksia noudatet­tava.
.
sia merkkejä, mutta yleisenä sään­tönä
on, että hyvät tai kiitettävät
tiedot merkittiin vinoristillä (X),
tyydyttä\^t isoa Y-kirjainta muis­Kylälukusia
eli kinkereitä podetaan tuttavalla merkillä, jonka oikealla
maaseudulla vielä nytkin. Pitäjien puoldla. oli piste (Yv). Välttävä tai-papit,
lukkari ja suntio kiertelevät to ilmaisiin vinoviivalla, jonka va-tavallisesti
koko helmikuun ajan y m - s e m m ä l k p u o l e l k o H ylöspäin ko-päri
pitäjää toimittaen "lukusia", höava (Y) ja heikon taidon merk-mutta
vaikka joissakin pitäjissä vielä kina oli ykkönen, suora, vino viiva käytännössä vielä viime vuosisadan
noudatetaan vanhan ajan Iraditione- (/). Mutta kuten sanottu, saattoi loppupuolella, mutta nykyisin on nii-ja,
eivät kinkerit ole enää sitä, mitä tämä merkkiasteikko tulla hyvin mo- den"^ käytöstä luovuttu aikaihmisten
takin rikoksesta, arattiin hänelle sivu
papin "Mustassa kirjassa'\ Sinne
merkittiin sekä kirkolliset että tuo­mioistuimen
määräämät rangaistuk­set;
Samanlaista mustaa kirjaa pi­tävät
papit seurakuntalaisista vielä
nytkin, vaikka lainrikkojia varten on
olemassa erikoinen rikosrekisteri. On­pa
muutamissa seurakunnissa, kuten
esim. mm. Sörnäisten Suomalaisessa
seurakunnaspa, otettu mustan kirjan
lisäksi erikoinen rikoskortisto käy­täntöön.
Kun asianomainen muuttaa
seuraktintaai lähetetään hänen rikös-kbrttinsa
sinne seurakuntaan, minne
henkilö muuttaa. Niin ollaan uudes­sa
paikassa heti sdvillä, millainen
jäsen seurakuntaan on liittynyt,
Kuten sanottu, olivat lukusetelit
ne olivat ennen. Vielä viime vuosi­sadan
puolivälissä olivat "lukuset"
talvikauden • huomatuin arki juhla
maaseuduilla. Niitä odotettiin ja
niistä puhuttiin jo viikkoja aikai­semmin.
Huonolukuiset ja harvoin
nivivahteiiseksi, sillä papit keksivät
näiden virafUisten "harakan varpai­den"
lisäksi vielä omia merkkejään,
joita he vain yksin ymmärsi\^t.
Tällainen lukuseteli oli siis jon­kinlainen
kansalaiskunnon mittapuu-kirkossa
käyneet ajattelivat pelolla todistus^ joka ilmaisi setelin omista­jan
tieto- ja taitomäärän, syntymä­vuoden,
ehtoollisella käynnit, vieläpä
rokotuksenkin. Esimerkkinämme ol­lut
Johan Evert näyttää kuitenkin
laiminlyöneen kristillisyyteen kuulu­vat
velvollisuutensa jo heti rippikou­lusta
päästyään. Lukuseteli oli ni­mittäin
tarkoitettu koko eliniäksi ja
elleivät kaikki merkinnät mahtuneet
painetuille sarakkeille, voitiin luette­loa
jatkaa setelin toiselle puolelle.
Niinpä saattoikin vielä viime vuosi-fadalla
moni vanhus esittää luku-setdiri,
jossa oli merkintöjä 60—70
vuoden ajalta.
Kyläluvut olivat ennen muinoin
ankaria toimituksia. Monesti saat­toi
tapahtua, että pappi tai lukkari
kävi täysikasvuisenkin "visapään"
tukkaan ja antoi tälle oikein kun­nollisen
tukkapöllyn; Julkiset nuh­teet
ja varoitukset olivat huonolu-ja
vavisten tukkapöllyjä ja jalka­puuta
ja kylläpä nioniselVälukuineQ-kin
isäntämies otti'iltaisin virsikirjan
tai katekismuksen käteensä muistu-tellakseen
hataria kristinopin, tieto­jaan.
Jo vuonna .1697 annetulla asetuk­sella
oli määrätty, että oli käytän-töönotettava
erikoiset lukulistat eli
Iiikiisetelitj joihin kunkin seura­kuntalaisen
tiedot ja taidot merkit­tiin.
Nämä omalaatuiset todistuk­set
olivat vakituisesti käytännössä
\ielä viime vuosisadan loppupuolella.
Aanhoilla, säännöllisesti kinkereillä
käyneillä isännillä ja emännillä oli
setelissään satoja "harakanvarpaita",
merkkejä, joiden tarkoitusta setelin
omistaja ei itse käsittänyty koska se­telit
lisäksi oliyat ruotsinkielisiä, mut­ta
joita kyllä saattoivat tuikita.
Esimerkiksi: "I^serSedel'' on an­nettu
talonpojalle Johan Evert" Jo- kuisille hyvin tavallisia. Sajkkoja ja
hanssonille, joka oli syntynyt 20/4 jalkapuurangaistuksia seurasi usein.
V. 1853. Harvat sen sijaan saivat kiitosta,
Setdistä käy ilmi, että mainittu mutta jos seurakunnassa oli joku eri-
Johan Evert on ollut ensi kerran koisen mallikdpoinen jäsen, joka osa-kinkeriluvuissa
kahdeksantena päi- si katekismuksen ulkoa, pystyi luke­maan
ja kirjoittamaan \nrheettömäs-ti
ja selittämään Raamattua, annet­tiin
hänelle erikoinen palkinto —
Uusi Testamentti tai jokin hengelli­nen
kirja. Loimaan rovastilla oli ai­koinaan
tapana antaa tulipunaiset
lukusetdit sellaisille seurakuntalai­sille,
jo.tka erikoisesti sopivat esimer­kiksi
muille.,
Kylälukujen yhteydessä -annettiin
seurakuntalaisille myös muunkinlais­ta
valistusta, opetettiin, miten hätä­kaste
oli suoritettava, selitettiin, mi-'
tä hyötyä oli rokotuksesta, mitä va­hinkoa
oli epäsiveellisestä dämästä
jne. Usdn toimitettiin myös hen­kikirjoitus
lukusten yhteydessä ja pa-osannur*
ne h^y^T Samoilto'vuosata pit karhusivat rästiin jäändtä saata-ovaf
mvHc morb;««?it irir,mf.,<;t;i?dns- viaan: "pääsiäisrahoja , vnmve-
Kun Mann saapui takaisin Yh-dys\'
altoihin, oli Silverash-nimisessä
rahtialuksessa tavallaan Noakin ark­ki.
Siitä lähtien kun hän eläinkun­tansa
kanssa oli astimu t laiN^aan Sih-gaporessa,
-oli Mann viiden apulai­sensa
kanssa saanut ahkerasti hah-gota
heiniä eläintensä eteen, toimit­taa
tuoreita munia käärmeille ja uit­taa
jäädytyksen avulla säilytettyjä
kaloja krokodiilien suun edessä, jot­ta
nämä kalaa tavoittaessaan kuvitte­lisivat
itse pyydystävänsä syötävän­sä.
Suurenmoisella hoito- ja ruokin-tatatdollaan
Mann onnistui tuomaan
tässä yhdessä lastissa kaikkiaan 1,500
däintä hengissä ja lisäämään kol­mannella
osalla ennestään Melkoisen
suurta eläintarhaansa, josta nyt on
tullut yksi - alansa mainioimpia. Ja
Susielle hän toi sen, mitä oli luvan­nutkin
ja tietysti lapsille giraffit.
Mutta on joukossa myöskin tuojan
itsensä osalle hyvinkin paljon.
Mannin erikoisharrastuksena ovat
eläinkunnasta muurahaiset ja kir­joista
salapoliisiromaanit. Mutta kyl­lä
hän lukee tiedettäkin ja hänen
suhdettaan tarhan isoihin eläimiin
kuvastaa se enemmän tönnetta kuin
kylmää tiedettä ilmaiseva tapa, jol­la
hän suhtautui toisen tiedemiehen
• ."': pyyntöön. Kun näet tarhan vanha
norsu Babe kuoli, pyysi aivojen ko-
V. 1925 tuli Yhdysvaltain maan- jj^ilija Solnitzky saada vainajan ai-osalta.
Lapsille, jotka käyvät kinke-rilukusilla,
sen sijaan vieläkin anne­taan
jonkinlaisia todistuksia, jotka
ovat muistona entisajan lukusete-leistä.
Arne Koski.
Eläinten kokoilija
Mann
viljelysministeriön entomologista
William M . Mannista \Vashingtonin
kansallisen eläintarhan johtaja.
Vuotta myöhemmin hän sai rikkaan
autotehtailijan Walter P. Chryslerin
rahoittaniaan Smithsonin Instituutin
retkikunnan Afrikkaan haalimaan l i -
säeläimiä huoltamaansa . tarhaan.
Mutta itse toimi retkikunnan johta­jana.
V. 1931 Mann uuden kerran
vot. Mutta Mann hautautti Baben
antamatta sen aivoja leikeltäväksi.
KOSTO
Mrs. Porsteri: "Niin te nyt sitten
asutte hotellissa, ja miksi?"
Mrs. Torsten: "No kun se meidän
keittäjä tuli niin ilkeäksi komentajaksi,
että, e t t ä . . . me yksinkertaisesti mars-'
simftie ulos ja päätimme hänelle näyt­tää,
että me olemme yht^ itsenäisiä
kuin hänkin,"
vänä huhtikuuta V. 1862, siis
sänvuotiaaha. Kanttori, joka on toi­minut
luettajana, on piirrellyt jou­kon
"harakanvarpaita-' setelin sarak­keille,
.r/'
Ensiksi on kokeiltu pojan tavaa-miskykyä
ja havaittu se tyydyttä­väksi.
Kirjanluku näyttää ensi ker­ralla
olleen vain välttävää, mutta on
merkkiä sittemmin korjattu hyväksi.
Aapista On Johan Evert osannut lu­kea
hyvin ja samoin katekismusta.
Onpa hän tainnut osata jo synnin­tunnustuksenkin.
Katekismuksen selityksiä koskevat
tiedot ovat ilmeisesti merkityt myö-häisempinä
vuosina ja on Johan Evert
ovat myös merkinnät kirjoitustaidos­ta,
Huoneen laulusta ja Davidin psal-meisia.
Setdeistä ei käy selville, on-roa
.alaikäisten tietomäärää ei mer-
Presidentti Rooseveltin perheen jäsenet matkustivat joulun
aikaan eri puolilta Yhdysvaltaja viettämään joulua Valkoisessa
talossa. YUäolevassa kuvassa,on Kate, isänsä James Rooseveltin
'sylissä, matkatta isoisän luo.