1945-03-24-05 |
Previous | 5 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
1045 LAUANTAINA, MAALISKUUN 24 PÄIVÄNÄ
VI.
. . Täällä sitä voi kuvailla mie-le55ä:
in. millaista meillä,oli siihen aikaan,
kun postihevosia käytettiin . ..
5illo;:i. kun matka Berlinistä Danzi-riin
kesti kokonaisen viikon .-. .
Kats.han tuonne Elisabeth . . .täällä
on i:diaankin varsin-kaunista . .
Ekiabeth avasi hitaasti silmänsä
kiiur.nellen vain puolella, korvalla
miehensä puhetta. Vuokravaunujen
alituinen hytkytys, auringonhelle ja
tomi:piivet, jotka kaiken aikaa sumensivat
näköalan Haslilaaksossa,
jossa he matkustivat — kaikki tuo
oli vaivuttanut hänet puolihorrokseen,
unelmien valtaan, josta hän nyt
vasta heräsi.
Hinen kasvonsa elpyivät. Totta
tosiaan . . . näköäia oli todellakin
mieienkiintoinen: tämä suunnaton
kivilaakso, jota 'Rhonen jäätiköt ympäröivät
ja jonka läpi virtasi monihaaraisia
virtoja, -alastomat, puuttomat
kummut, joiden kupeita kiertäen
kolr^e valtatietä laskeutui alaspäin,
xiltzi liikenne ikuisen lumen rajoilla
kulkevilla teillä, pitkät neli- ja viisi-valjskkoisten
postrvaunujen 'jonot,
jotka piiskanläimäyksin, suunnattomien
tomupilvien seuraamina ajoivat
hiljaista ravia vaarällisimmissa kään-teissi^.
— Ja alhaalla laaksossa, omituisena
vastakohtana autiolle vuoris-toerämaalle,
suuri, uudenaikainen, lio-telH
monine lisärekannuksineen, vau-nuinfen
ja touhuavine palvelrjoineen
ja matkustajineen . .
Ak mies antoi hevosten juosta. He
pysähtyivät hotellin eteen ja lyhyen
keskustelun jälkeen^ jota ovelle leiriytyneet
kaikenkarvaiset -matkailijat
kuur/.elivät osanotolla, heidät saatettiin
:,ahköteitse tilattuun huoneeseensa.
* * *
Se sijaitsi alimmassa kerroksessa,
ja siJii välin kuin Elisabeth koneellisesti
korjasi pukuaan päivällisiä varten,
kuuli hän aivan Ikkunansa ala-puoif.
ta miehensä äänen, kun tämä
sauh. .^etta polttaen käveli edes ja
takailin ulkona.
Kki oli varmaan tavannut tuttavia;
Useita ääniä kajahti sekaisin,
kirka: tytönnauru, vanhemman rouvan
-ipatus ja iäkkään herran basso.
TL ^ syvä ääni oli "hänelle varmaan
io e-nestään tuttu! Hän kurkisti
^arcYlisesti verhojen takaa. Aivan
. . . siinähän seisoi hänen sukulaisensa
ja naapurinsa herra von
Encener yhdessä siron, tyttömäisen
sola.-:n rouvansa ja kahden kesken-kasv
.sen tyttärensä kanssa. Lihava
vanha herra, jonka kasvot hymyilevät
a sinipunertavat, silmät veitik-l^
an-a.set ja viikset harvat kuin kissalla,
vastasi meluavan iloisesti Elisabethin
miehen kysymyksiin.
Mistä Endemerit tulivat? Zermat-tista!
Totta totisesti, suuremmoinen
paikka . . . tosin liiaksi ihmisiä,
mutta mielenkiintoista väkeä . . .
vuorillenousijoita kaikista maailman
ääristä . . . paljon miellyttäviä englantilaisia
. . . aivan toisenlaisia
kuin -Cookin matkailijat Sveitsin järvillä,
kaiken lisäksi voimakas ilma
. . . mainiot hotellit . . . "en voi
muuta kuin suositella . . lopetti
herra von Endemer puheensa, 'iähde
sinäkin sinne . . . ei tarvitse katua!
?k'i oli kolmikko koolla, kolmik-j-'
ta yksi — neljäs oli poissa, Bill
-^lay nimittäin. Niin, Bill May,
onne^.isin aikoinaan . ."hän oli jo
kaatiiut kauan aikaa sitten .British
^olur bian aarniometsässä intiaanien
keihään lävistämänä. He olivat ai-l^
oinaan rakastaneet samaa naista ja
lieidk-: muistominsa liittyi nuoruuteen
kauniit unelmat.
Ku.aneet vuosi-kymmenet olivat
tehneet vääryyttä ihanalle Lululle,
ajaittiivat molemmat miehet. Ja
i^i-^n L-atteli myöskin pyöreäsilraäinen
niatirii entisistä reippaista pojista,
^nr.ä seisoivat he kolmen kummek-
'^'»^•n nitellen katseilla toisiaan. .
Jatkuu.
Elisabeth näki, miten hänen^ miehensä
kohautti olkapäitään. "En
tiedä oikein minne veisin vaimoni",
sanoi hän ja astui monisanaisen sedän
kanssa hiukan syrjään. ^'Matkustaminen
ei näytä olevan oikein terveellistä
hänelle. Liekö syynä se, ettei
Edith ole mukanamme . . . mutta
mitenkä voisimme laahata lasta tänne
ja onhan hän muuten ei"inomaisen
hyvässä hoidossa . . . tai jokin muu
. . . joka tapauksessa on hän viime
aikoina qJ^ul alakuloinen Ja vähäpuheinen
.. . . tiedäthän . . . tuollaisessa
mielentilassa, jolloin naiset kaiken
päivää kulkevat silmissään sielu-ikas
martyyrinkatse, vaikkei voi käsittää,
mistä se oikeastaan johtuu,
kunnes pää menee aivan pyörälle . . .
sen ohella. hänellä on aivan hurjia
päähänpistoja . . . hän haluaa vain
'takaisin ylätuntureiMe, minne hän
vastikäänvastoin tahtoani . . ."
"Sehän sopii mainiosti!" huudahti
vanha herra, "Zeriiiattissa hänellä on
erinomainen tilaisuus siihen . —toinen
vuori on toistaan korkeampi."
''Et antanut rhinun puhua loppuun!"
Ääni kuulosti hiukan ärtyneeltä
''Minä sanon . . . vastoin
tahtoani . . . kielsin suorastaan häntä,
vaan hän ei voi rauhoittua."
Herra von Endemer pudisti alakuloisesti
hymyillen harmaata päätään.
''Etkö tunne jo naisia?" sanoi hän
surullisena, "heiltä ei saa koskaan
•mitään kieltää! Sillä siiloin he juuri
sitä haluava^^kin, aivan kuin pienet
lapset . . . niin järjettömiä kuin he
nyt kerta ovat ja tulevat aina olemaan.
Ei, ystäväni . . . Täytyy ol-ia
aina taipuvinaan^ kaikkiin heidän^
haluihinsa . . . tekeytyä vain . . .
ymmärräthän. Kun he iuulevat saaneensa
tahtonsa lävitse^ niin he rauhoittuvat
ja taipuvat kauniista. Vie
sinä huoleti rouvasi Zermattiin ja kiipeä
joka päivä MettelhomiHe tai
jollekin muulle vaarattomalle vuorelle
. . . mutta aina kivikkoja ja jyrkänteitä
pitkin . . . niin saatpa nähdä
. . .kolmen päivän kuluttua hän
on saanut kyllikseen ja pyytää itse
saada jäädä kotiin!"
''Mutta se ori vaarallista!"
"Katsohan minun pienokaisiaiii."
— Lihava herra osoitti molempia tyttäriään,
jotka voimatta hillitä nau-runhaluaan
katselivat, miten kaksi
vahvaa miestä koetti tikapuitten a-vulla
nostaa postivaunuun muodottoman
lihavaa, läähättävää ranskatarta.
"Nuo'molemmat tytöt ovat kiivenneet
vuorilla kuin kauriit, tietysti
taitavan oppaan seurassa, Edhiund
serkkukin oli mukana . . .lumessa
he ovat kahlanneet ja poimineet edel-wei3s-
kukkia . . . kokonaisia kimppuja
. . . eikä heQle ole mitään tapahtunut.
Vaarallisiin paikkoihin he
eivät tietenkään saaneet mennä!"
Elisabeth poistui nopeasti ikkunan
luota. Vastenmielisyyden pilvi levisi
hänen kauniille kasvoilleen. Häntä
harmitti, että hän oli kuullut tämän
keskustelun, ja kiiruhti .pukeutumistaan,
mutta astuessaan huoneen läpi
hän kuuli jälleen miehensä äänisn.
. "Oikeastaan olet oikeassa!" sanoi
tämä nauraen, "voihan siinä olla hiukan
perää."
"Koetahan vain", sanoi lihava bas-soääni.
"Kyllä koetan! Ja jos Zermatt todellakin
on hiin-Iv-aunis.-. ."
Elisabeth poistui huoneesta ja läksi
•alas tervehtimään seuraa.
* « *
Ennen päivällistä käytiin vielä yhdessä
aina Uhone-jäätikölla saakka,
joka aivan yksin, kuin eksynyt jättiläinen,
kimmelsi keskellä lumetonta
ja jäätöntä vuorijonoa.
Elisabethin mielestä tämä valtava
paljaiden kallioseinien 3'mpäföimä
jilävuori muistutti häkkiin kytkettyä
jalopeuraa. Sen juurella toimeton,
hampaitaan, hivelevä,. Bädekeriä, palvova
ihmiskunta,, huutavia lapsia, va-lokuvakojuja,
pieni hotelli parin kivenheiton,
päässä jäätiköstä, vanhoja
naisia kiikareineen, ja likaisia, vuori-kristalleja
kaupittelevia poikia, laitumella
käyviä lehmiä, joikutusta, piiskan
läimähdyksiä . . . hän kääntyi
pois, tämä tunturien ihmeiden häväis-tvs
inhotti häntä.
Mutta hänhän saisi vielä uudestaan
nähdä nämä ihmeet. Hän oli
nyt melkein varma, että hänen miehensä
vielä tänään ehdottaisi, että he
lähtisivät Rhonen laaksoa pitkin aja-maajn
Zermattiin päin, ja hänen sydämensä
sykki vain tätä ajatelfessaan-kin.
Kiihkeä, pelonsekainen halu,'
jommoista hän ei koskaan ennen ollut
tuntenut, ajoi häntä alpeille, ja vain
rnuistellessaankin niitä muutamia päiviä,
jotka hän oli siellä viettänyt,
heräsi hänessä selittämätön surunse-kainen
kaihon tunne . . •
Aurinko oli laskemaisillaan. Viileä
tuuli puhalsi jäätiköltä. Käännyttiin
takaisin. Kaikilta ilmansuunnilta
samoili mustia täpliä kivikon poikki
korkealla sijaitsevaa hotellia kohti,
missä ruokatunti lähestymistään lähestyi.
Vihdoin oli päivällinenkin ohitse.
Autiossa, puolihämärässä käytävässä
kävelivät matkailijat edestakaisin
yrittäen tappaa pitkää syysiltaa. Ul-
'kona oli kylmä. Vain harvat uskalsivat
viitoissaan ulkoilmaan. Toiset
läksivät oluttupiin, missä Munchenin
olut vuosi suoraan tynnyreistä ja tupakansavun
läpi kuului biljardipallojen
kalsketta.
Suurin osa vieraista keräytyi kuitenkin
eteishalliin. Täällä paloi tuli
takassa ja sen enemmän silmiä elä-hyttävän
kuin lämmittävän loimun
ääressä loikoili Vanha Englanti mukavissa
nojatuoleissa. Huone oli täpösen
täynnä ihmisiä. Lekottavassa
tulenvalossa kohosivat brittien päät
pimeästä esiin ja vajosivat siihen jälleen.
Hallin edustalla asteli joukko katolisia
pappeja edestakaisin. Kuului
heidän hameittensa hiljaista kahinaa,
välillä Andermattista saapuneen
sveitsiläisen upseerin sapelin kilinää,
joka, odottaen vaunuaan, kuljeskeli
toimettomana matka-arkkuvuorien
keskellä.
Elisabeth antoi väsyneenä sanomalehtensä
vaipua alas ja tarttui toiseen.
Ei hän välittänyt lukea, mutta hän
tahtoi pysyä erillään miehensä ja
vanhan Endemerin välisestä keskustelusta.
Valtiopäiväehdotukset . . . raha-kanta
. , . identisyystodistukset . . ,
hän ei käsittänyt, mitenkä täällä vieraassa
suuressa maailmassa voitiin
keskustella kaikista sellaisista asioista,
joita hän oli inhonut jo Thurin-genissäkin
"pitkinä talvi-iltoina. Ja
kuitenkin nuo molemmat olivat Jo
tunnin aikaa keskustelleet hallituksen
virheellisistä toimenpiteistä, ja kiihtyivät
puhuessaan yhä enemmän.
Ja olivatko toisten keskustelut sen
parempia? Englantilaiset kamiinin
ääressä hakkailivat minkä ennättivät,
niin että missit heittivät nauraen
päänsä taakse ja paljastivat heidän
tuoliensa takana seisoville ihailijoilleen
moitteettomat hammasrivinsä,
pari vanhaa amerikkalaista. Joiden
ylähuuli oli paljaaksi ajettu Ja leukaa
ympäröi viuhkan muotoinen täysi-parta,
merkitsi muistikirjaansa tile-jään,
lihava, alasaksanmurretta puhuva
herra selitti laajasti, minkä periaatteen
mukaan Seilerin perhe hoiti
hotellinsa keittiöitä ja kellaria, eräs
huomattavasti sminkattu - ranskatar
iski silmää kaikille ohikulkeville herroille,
vanha, «ylhäinen venäHäinen
tiedusteli ainakin kokonaiselta palve-lushenkiliudalta
matka-arkkuaan, joka
ei vieläkään ollut saapunut . . .
Elisabeth oli mielestään niin yksin ja
outo keskellä tätä matkailijajoukkoa,
joka seuraten muqtia, eikä suinkaan
omia tunteitaan, oli kerääntynyt paikalle.
.
Monien kylpyläohjelmien ja vieras-luetteloiden
joukoista, jotka olivat
hänen edessään pöydällä, hän oli puoleksi
vaistomaisesti valinnut Zermat-tin
lehden ja silmäili hajamielistöti
saapuneiden vieraiden luetteloa.
Hänen silmänsä kiintyi erääseen nimeen
ja äkkiä hän tunsi ikäänkuin
kovin iskun ja huomasi, että hänen
sydämensä alkoi kiivaasti sykkiä.
Paperi vapisi hänen kädessään. Tavaten
hengessään jokaisen tavun, hän
'luki kolmannen kerran sen tiedonannon,
että monien muiden vieraiden
parissa myös paroni von Gundlingen
palvelijoineeh oli saapunut Mont-
Cervinin hotelliin Zermattissa.
Hän tuijotti eteensä ja kauhu valtasi
hänet hitaasti ja lamauttavasti.
Huumaava kauhu itseään kohtaan!
Tänä hetkenä vasta, luettuaan nuo
pari riviä, hän käsitti, miten hänen
laitansa oli ja mitä se mies merkitsi
hänelle, jota hän kaikin voimin oli
koettanut unohtaa ja tahtonut unoh-"
taa.
Ja mitä oikeastaan hänen haaveileva
vuoristokaipuunsa merkitsi . . .
Hän hengitti syvään. Siinä oli
viettely, josta hänen ystävättärensä
joskus iiämärissä olivat kertoneet hänelle,
mutta jommoista hän ei koskaan
itse ollut tuntenut. Nyt vaara
uhkasi häntä kiihkeänä ja sydäntä
ahdistavana ja ryösti häneltä hänen
rauhansa.
Välttää viettelyä!. . . tietenkin
. . . >ehän oli parasta.
. Hän pyytäisi miestään, että he lähtisivät,
järvien rannalle tai Engadi-niin.
Hän suostuisi siihen varmaan
aavjstamatta hänen pyyntönsä oikeata
syytä.
Mutta jokin tunne vastusti tätä
aikomusta, jonkinlainen ylpeydentun-ne.
Eikö se ollut pelkurimaista, eikö/
se alentanut hänen itsekunnioitustaan,
jos hän pakeni vaaraa, sen si-'
jaan että hän olisi uhmaillut sitä ja
voittanut?
Ja hän tiesi myös kaikesta siitä
mitä oli nähnyt ja kokenut: Ei erillä-olo
aina tapa rakkautta. Useinkin
se vain yllytti sitä. Unelmat luovat
vain ihannekuvan lemmitystä, synnyttävät
yhä uusia puolia hänessä, ja
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 24, 1945 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1945-03-24 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki450324 |
Description
| Title | 1945-03-24-05 |
| OCR text | 1045 LAUANTAINA, MAALISKUUN 24 PÄIVÄNÄ VI. . . Täällä sitä voi kuvailla mie-le55ä: in. millaista meillä,oli siihen aikaan, kun postihevosia käytettiin . .. 5illo;:i. kun matka Berlinistä Danzi-riin kesti kokonaisen viikon .-. . Kats.han tuonne Elisabeth . . .täällä on i:diaankin varsin-kaunista . . Ekiabeth avasi hitaasti silmänsä kiiur.nellen vain puolella, korvalla miehensä puhetta. Vuokravaunujen alituinen hytkytys, auringonhelle ja tomi:piivet, jotka kaiken aikaa sumensivat näköalan Haslilaaksossa, jossa he matkustivat — kaikki tuo oli vaivuttanut hänet puolihorrokseen, unelmien valtaan, josta hän nyt vasta heräsi. Hinen kasvonsa elpyivät. Totta tosiaan . . . näköäia oli todellakin mieienkiintoinen: tämä suunnaton kivilaakso, jota 'Rhonen jäätiköt ympäröivät ja jonka läpi virtasi monihaaraisia virtoja, -alastomat, puuttomat kummut, joiden kupeita kiertäen kolr^e valtatietä laskeutui alaspäin, xiltzi liikenne ikuisen lumen rajoilla kulkevilla teillä, pitkät neli- ja viisi-valjskkoisten postrvaunujen 'jonot, jotka piiskanläimäyksin, suunnattomien tomupilvien seuraamina ajoivat hiljaista ravia vaarällisimmissa kään-teissi^. — Ja alhaalla laaksossa, omituisena vastakohtana autiolle vuoris-toerämaalle, suuri, uudenaikainen, lio-telH monine lisärekannuksineen, vau-nuinfen ja touhuavine palvelrjoineen ja matkustajineen . . Ak mies antoi hevosten juosta. He pysähtyivät hotellin eteen ja lyhyen keskustelun jälkeen^ jota ovelle leiriytyneet kaikenkarvaiset -matkailijat kuur/.elivät osanotolla, heidät saatettiin :,ahköteitse tilattuun huoneeseensa. * * * Se sijaitsi alimmassa kerroksessa, ja siJii välin kuin Elisabeth koneellisesti korjasi pukuaan päivällisiä varten, kuuli hän aivan Ikkunansa ala-puoif. ta miehensä äänen, kun tämä sauh. .^etta polttaen käveli edes ja takailin ulkona. Kki oli varmaan tavannut tuttavia; Useita ääniä kajahti sekaisin, kirka: tytönnauru, vanhemman rouvan -ipatus ja iäkkään herran basso. TL ^ syvä ääni oli "hänelle varmaan io e-nestään tuttu! Hän kurkisti ^arcYlisesti verhojen takaa. Aivan . . . siinähän seisoi hänen sukulaisensa ja naapurinsa herra von Encener yhdessä siron, tyttömäisen sola.-:n rouvansa ja kahden kesken-kasv .sen tyttärensä kanssa. Lihava vanha herra, jonka kasvot hymyilevät a sinipunertavat, silmät veitik-l^ an-a.set ja viikset harvat kuin kissalla, vastasi meluavan iloisesti Elisabethin miehen kysymyksiin. Mistä Endemerit tulivat? Zermat-tista! Totta totisesti, suuremmoinen paikka . . . tosin liiaksi ihmisiä, mutta mielenkiintoista väkeä . . . vuorillenousijoita kaikista maailman ääristä . . . paljon miellyttäviä englantilaisia . . . aivan toisenlaisia kuin -Cookin matkailijat Sveitsin järvillä, kaiken lisäksi voimakas ilma . . . mainiot hotellit . . . "en voi muuta kuin suositella . . lopetti herra von Endemer puheensa, 'iähde sinäkin sinne . . . ei tarvitse katua! ?k'i oli kolmikko koolla, kolmik-j-' ta yksi — neljäs oli poissa, Bill -^lay nimittäin. Niin, Bill May, onne^.isin aikoinaan . ."hän oli jo kaatiiut kauan aikaa sitten .British ^olur bian aarniometsässä intiaanien keihään lävistämänä. He olivat ai-l^ oinaan rakastaneet samaa naista ja lieidk-: muistominsa liittyi nuoruuteen kauniit unelmat. Ku.aneet vuosi-kymmenet olivat tehneet vääryyttä ihanalle Lululle, ajaittiivat molemmat miehet. Ja i^i-^n L-atteli myöskin pyöreäsilraäinen niatirii entisistä reippaista pojista, ^nr.ä seisoivat he kolmen kummek- '^'»^•n nitellen katseilla toisiaan. . Jatkuu. Elisabeth näki, miten hänen^ miehensä kohautti olkapäitään. "En tiedä oikein minne veisin vaimoni", sanoi hän ja astui monisanaisen sedän kanssa hiukan syrjään. ^'Matkustaminen ei näytä olevan oikein terveellistä hänelle. Liekö syynä se, ettei Edith ole mukanamme . . . mutta mitenkä voisimme laahata lasta tänne ja onhan hän muuten ei"inomaisen hyvässä hoidossa . . . tai jokin muu . . . joka tapauksessa on hän viime aikoina qJ^ul alakuloinen Ja vähäpuheinen .. . . tiedäthän . . . tuollaisessa mielentilassa, jolloin naiset kaiken päivää kulkevat silmissään sielu-ikas martyyrinkatse, vaikkei voi käsittää, mistä se oikeastaan johtuu, kunnes pää menee aivan pyörälle . . . sen ohella. hänellä on aivan hurjia päähänpistoja . . . hän haluaa vain 'takaisin ylätuntureiMe, minne hän vastikäänvastoin tahtoani . . ." "Sehän sopii mainiosti!" huudahti vanha herra, "Zeriiiattissa hänellä on erinomainen tilaisuus siihen . —toinen vuori on toistaan korkeampi." ''Et antanut rhinun puhua loppuun!" Ääni kuulosti hiukan ärtyneeltä ''Minä sanon . . . vastoin tahtoani . . . kielsin suorastaan häntä, vaan hän ei voi rauhoittua." Herra von Endemer pudisti alakuloisesti hymyillen harmaata päätään. ''Etkö tunne jo naisia?" sanoi hän surullisena, "heiltä ei saa koskaan •mitään kieltää! Sillä siiloin he juuri sitä haluava^^kin, aivan kuin pienet lapset . . . niin järjettömiä kuin he nyt kerta ovat ja tulevat aina olemaan. Ei, ystäväni . . . Täytyy ol-ia aina taipuvinaan^ kaikkiin heidän^ haluihinsa . . . tekeytyä vain . . . ymmärräthän. Kun he iuulevat saaneensa tahtonsa lävitse^ niin he rauhoittuvat ja taipuvat kauniista. Vie sinä huoleti rouvasi Zermattiin ja kiipeä joka päivä MettelhomiHe tai jollekin muulle vaarattomalle vuorelle . . . mutta aina kivikkoja ja jyrkänteitä pitkin . . . niin saatpa nähdä . . .kolmen päivän kuluttua hän on saanut kyllikseen ja pyytää itse saada jäädä kotiin!" ''Mutta se ori vaarallista!" "Katsohan minun pienokaisiaiii." — Lihava herra osoitti molempia tyttäriään, jotka voimatta hillitä nau-runhaluaan katselivat, miten kaksi vahvaa miestä koetti tikapuitten a-vulla nostaa postivaunuun muodottoman lihavaa, läähättävää ranskatarta. "Nuo'molemmat tytöt ovat kiivenneet vuorilla kuin kauriit, tietysti taitavan oppaan seurassa, Edhiund serkkukin oli mukana . . .lumessa he ovat kahlanneet ja poimineet edel-wei3s- kukkia . . . kokonaisia kimppuja . . . eikä heQle ole mitään tapahtunut. Vaarallisiin paikkoihin he eivät tietenkään saaneet mennä!" Elisabeth poistui nopeasti ikkunan luota. Vastenmielisyyden pilvi levisi hänen kauniille kasvoilleen. Häntä harmitti, että hän oli kuullut tämän keskustelun, ja kiiruhti .pukeutumistaan, mutta astuessaan huoneen läpi hän kuuli jälleen miehensä äänisn. . "Oikeastaan olet oikeassa!" sanoi tämä nauraen, "voihan siinä olla hiukan perää." "Koetahan vain", sanoi lihava bas-soääni. "Kyllä koetan! Ja jos Zermatt todellakin on hiin-Iv-aunis.-. ." Elisabeth poistui huoneesta ja läksi •alas tervehtimään seuraa. * « * Ennen päivällistä käytiin vielä yhdessä aina Uhone-jäätikölla saakka, joka aivan yksin, kuin eksynyt jättiläinen, kimmelsi keskellä lumetonta ja jäätöntä vuorijonoa. Elisabethin mielestä tämä valtava paljaiden kallioseinien 3'mpäföimä jilävuori muistutti häkkiin kytkettyä jalopeuraa. Sen juurella toimeton, hampaitaan, hivelevä,. Bädekeriä, palvova ihmiskunta,, huutavia lapsia, va-lokuvakojuja, pieni hotelli parin kivenheiton, päässä jäätiköstä, vanhoja naisia kiikareineen, ja likaisia, vuori-kristalleja kaupittelevia poikia, laitumella käyviä lehmiä, joikutusta, piiskan läimähdyksiä . . . hän kääntyi pois, tämä tunturien ihmeiden häväis-tvs inhotti häntä. Mutta hänhän saisi vielä uudestaan nähdä nämä ihmeet. Hän oli nyt melkein varma, että hänen miehensä vielä tänään ehdottaisi, että he lähtisivät Rhonen laaksoa pitkin aja-maajn Zermattiin päin, ja hänen sydämensä sykki vain tätä ajatelfessaan-kin. Kiihkeä, pelonsekainen halu,' jommoista hän ei koskaan ennen ollut tuntenut, ajoi häntä alpeille, ja vain rnuistellessaankin niitä muutamia päiviä, jotka hän oli siellä viettänyt, heräsi hänessä selittämätön surunse-kainen kaihon tunne . . • Aurinko oli laskemaisillaan. Viileä tuuli puhalsi jäätiköltä. Käännyttiin takaisin. Kaikilta ilmansuunnilta samoili mustia täpliä kivikon poikki korkealla sijaitsevaa hotellia kohti, missä ruokatunti lähestymistään lähestyi. Vihdoin oli päivällinenkin ohitse. Autiossa, puolihämärässä käytävässä kävelivät matkailijat edestakaisin yrittäen tappaa pitkää syysiltaa. Ul- 'kona oli kylmä. Vain harvat uskalsivat viitoissaan ulkoilmaan. Toiset läksivät oluttupiin, missä Munchenin olut vuosi suoraan tynnyreistä ja tupakansavun läpi kuului biljardipallojen kalsketta. Suurin osa vieraista keräytyi kuitenkin eteishalliin. Täällä paloi tuli takassa ja sen enemmän silmiä elä-hyttävän kuin lämmittävän loimun ääressä loikoili Vanha Englanti mukavissa nojatuoleissa. Huone oli täpösen täynnä ihmisiä. Lekottavassa tulenvalossa kohosivat brittien päät pimeästä esiin ja vajosivat siihen jälleen. Hallin edustalla asteli joukko katolisia pappeja edestakaisin. Kuului heidän hameittensa hiljaista kahinaa, välillä Andermattista saapuneen sveitsiläisen upseerin sapelin kilinää, joka, odottaen vaunuaan, kuljeskeli toimettomana matka-arkkuvuorien keskellä. Elisabeth antoi väsyneenä sanomalehtensä vaipua alas ja tarttui toiseen. Ei hän välittänyt lukea, mutta hän tahtoi pysyä erillään miehensä ja vanhan Endemerin välisestä keskustelusta. Valtiopäiväehdotukset . . . raha-kanta . , . identisyystodistukset . . , hän ei käsittänyt, mitenkä täällä vieraassa suuressa maailmassa voitiin keskustella kaikista sellaisista asioista, joita hän oli inhonut jo Thurin-genissäkin "pitkinä talvi-iltoina. Ja kuitenkin nuo molemmat olivat Jo tunnin aikaa keskustelleet hallituksen virheellisistä toimenpiteistä, ja kiihtyivät puhuessaan yhä enemmän. Ja olivatko toisten keskustelut sen parempia? Englantilaiset kamiinin ääressä hakkailivat minkä ennättivät, niin että missit heittivät nauraen päänsä taakse ja paljastivat heidän tuoliensa takana seisoville ihailijoilleen moitteettomat hammasrivinsä, pari vanhaa amerikkalaista. Joiden ylähuuli oli paljaaksi ajettu Ja leukaa ympäröi viuhkan muotoinen täysi-parta, merkitsi muistikirjaansa tile-jään, lihava, alasaksanmurretta puhuva herra selitti laajasti, minkä periaatteen mukaan Seilerin perhe hoiti hotellinsa keittiöitä ja kellaria, eräs huomattavasti sminkattu - ranskatar iski silmää kaikille ohikulkeville herroille, vanha, «ylhäinen venäHäinen tiedusteli ainakin kokonaiselta palve-lushenkiliudalta matka-arkkuaan, joka ei vieläkään ollut saapunut . . . Elisabeth oli mielestään niin yksin ja outo keskellä tätä matkailijajoukkoa, joka seuraten muqtia, eikä suinkaan omia tunteitaan, oli kerääntynyt paikalle. . Monien kylpyläohjelmien ja vieras-luetteloiden joukoista, jotka olivat hänen edessään pöydällä, hän oli puoleksi vaistomaisesti valinnut Zermat-tin lehden ja silmäili hajamielistöti saapuneiden vieraiden luetteloa. Hänen silmänsä kiintyi erääseen nimeen ja äkkiä hän tunsi ikäänkuin kovin iskun ja huomasi, että hänen sydämensä alkoi kiivaasti sykkiä. Paperi vapisi hänen kädessään. Tavaten hengessään jokaisen tavun, hän 'luki kolmannen kerran sen tiedonannon, että monien muiden vieraiden parissa myös paroni von Gundlingen palvelijoineeh oli saapunut Mont- Cervinin hotelliin Zermattissa. Hän tuijotti eteensä ja kauhu valtasi hänet hitaasti ja lamauttavasti. Huumaava kauhu itseään kohtaan! Tänä hetkenä vasta, luettuaan nuo pari riviä, hän käsitti, miten hänen laitansa oli ja mitä se mies merkitsi hänelle, jota hän kaikin voimin oli koettanut unohtaa ja tahtonut unoh-" taa. Ja mitä oikeastaan hänen haaveileva vuoristokaipuunsa merkitsi . . . Hän hengitti syvään. Siinä oli viettely, josta hänen ystävättärensä joskus iiämärissä olivat kertoneet hänelle, mutta jommoista hän ei koskaan itse ollut tuntenut. Nyt vaara uhkasi häntä kiihkeänä ja sydäntä ahdistavana ja ryösti häneltä hänen rauhansa. Välttää viettelyä!. . . tietenkin . . . >ehän oli parasta. . Hän pyytäisi miestään, että he lähtisivät, järvien rannalle tai Engadi-niin. Hän suostuisi siihen varmaan aavjstamatta hänen pyyntönsä oikeata syytä. Mutta jokin tunne vastusti tätä aikomusta, jonkinlainen ylpeydentun-ne. Eikö se ollut pelkurimaista, eikö/ se alentanut hänen itsekunnioitustaan, jos hän pakeni vaaraa, sen si-' jaan että hän olisi uhmaillut sitä ja voittanut? Ja hän tiesi myös kaikesta siitä mitä oli nähnyt ja kokenut: Ei erillä-olo aina tapa rakkautta. Useinkin se vain yllytti sitä. Unelmat luovat vain ihannekuvan lemmitystä, synnyttävät yhä uusia puolia hänessä, ja |
Tags
Comments
Post a Comment for 1945-03-24-05
