Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 12, 1944

              Kirj. DELFIINI.
Jatkoa.
Kolme viikkoa myöjiemmin oli. si-sar^
Ifset m a t M a Canadaan. Ncsnä-liinafc-
iieiluivat laiyarannassa ja mat­kustajat:
huiskuttivat jphyväjsensä
jälkeen jäävHle. Astan silmiä su­mensivat
kjomeieet, kun hän katseli
rannalla'Seisovaa tätiä j ^ serkkuja,
- jotka olivat tulleet niin rakkaiksi
näinä vuosina. Mutta-laiva lipui ai­na
kauemmaksi ulapalle...
^ Astan laivamatka kului melkein ko­konaan;
meritautia sairastaessa, sillä
ilma sattui olemaan kovin myrskyi­nen,
eikä. hän aUui tottunut laivamat-kpihin.
Mutta kun Ameriikan ran­ta
alkoi häämöttää, parantui hänkin
tpisten. mukana ja viimeisenä päivä­nä
naatti kauniista, aurinkoisesta ke-
-^äpäh^ä mereMä. Ä^rt Jajnehtikin
niinkuin, olisi väsynyt- mylyinnästä,
jpta^pUrkestänyt Mes
Tuntui niin. kummallisdtaagtua
jalkansa .kovalle maalle. Hän oli jo
aiyankyMäst5niyt tuohon ainaiseen
keinnmiseen aalloilla;
Heitä, kuljetettiin kuin karj^, köy­sillä
erotettua kujaa .myöten tarkas­tettavaksi
— enanpassit ja sitten sil­mät.
Kaikki täytyi olla kunnossa,
ennenkuin annettiin maihinnousu, lu­pakortti.
Asta ei ymmärtänyt tupta.kummal-lista
mongerrnsta mitä- kuului hänen
3rmpäriHään junassa, sillä vaunu, oli
täynnä ihmisiä kaikista Euroopan
maista. Garl puhui sujuvasti rupt-sia,
mutta A^ta oli unphtanut melkein
senkin vähän mitä ispäitiioli^ saanut
aihdetuksl hänen päH^än^^ Siksipä
hän mieluummin luesk^^ suomalaisia
bipjoj^ pttamatta osaa tuohon puheen
sorinaan.
B<jEddäi]Lpä^ääränsä: pii ispisäi^; fa^^
mi länsirQntaripssa, mutta ennenkuin
pU: öhditty pitikälldiää?! Bays-taj
sai eräs pap^ipuui^ampän "run-nari"
yäry^^ksi. useampia^ ruotsalai­sia,
ppikiakämpäUeenrtöiihin— niiden
mu^aan^yhtyi myö^Carl.
Asta sai jatkaa matkaa yksin, mut­ta
Garl tulisi^ myöh«nmin isoisän far­mille.
He olivat lukeneet siirtolaisjul-kaisuista
» joita laivayhtiöt jakoivat,
että^ juuria elonkorjuuaikana tarvittiin
lännellä työvoimaa. Asta tarkasteli
julkaisusta kauniisti? väritettyjä kuvia
suurista karj^aumpista, ja ihanasti
lainehtivista viljapelloista. Hänv ko­etti
arvailla kumpaanko noista am­mateista
oli isoisä ryhtynyt. Tämä
ei ollut koskaan kirjeissään tädilleen
maininnut mitä hän teki elinkeinok-seen,
mutta senverran hän tiesi että
la. Hän on suurin aikuisistaan IVag-nerin
ohjaajista ja soittaa ranskalais­ta
Debussyä paremmin kuin kukaan.
Kerta toisensa jälkeen Toscamnia
on arvosteltu pienistä operetti- tai ba­lettimusiikin
pätkistä vakavissa sin-foniaohjelmissa,
mutta ankarimman-kin
kritiikon on täytynyt tunnustaa
niiden olevan suoranaisia helmiä, kun
hän on muovaillut ne makunsa mu­kaan.
Kenties lienee perääkin jutussa,
joka kertoo Toscaninin kerran tavan­neen,
Italian kadulla, italialaisen sä­veltäjän
Respighin.
'^Oletteko kuullut minun ohjaa­van
teidän ^Pines of Rome*?** kysyy
Toscanini,
"Ei^ en ole/'tunnustaa Respighi.
^'Teidän todellakin- pitäisi se kutd-fo*'/
vastaa Toscanini kuivasti, **sillä
se on ihana. Ette edes tuntiii sitä"
tällä oli farmi, tai jonkunlainen maa­tila
Ontariossa.
Näitä miettien kului matka, ja e-räänä
sateisena kesäaamuna kon­duktööri
alkoi hänelle mongertaa
englanninkielellä jotain, näytteen
k a r t i t a tuota paikkaa\n«käo^
merkattu hänen jun^ippuunisa. Hän
arvasi että hänen, matkansa oli päät­tynyt
ja että oltiin perillä.
Tyttö katseli; ihmeissään ympäril­leen,
kun hän oli jääri5^ yksin asema­sillalle
laukkujensa keskelle. Pieni
punaiseksi maalattu asemahuone
näytti niin orvolta ja yksinäiseltä sa­teessa,
asemamiehen? viittoillessa hän­tä
seuraamaan itseään sisälle asema-hupneeseen,
ja tiilten; noutamaau ty­tön
matkalaukkuja, kun. huomasi), et­tei
tämä ymm^tänyA hä^tär .
Asta näytti täjteispisä^ospite^^
johon, tämä- nyökkäsi - vastaukseksi.
Siis^ asemamies tunsi: tw)h. henkilön,
arvsasi^ tyttp tämärii ilmeestä;^^ • Siksipä
hänristuiloUvpenkjlleodpljtamaan i ^ ^
isän saapumistat häntä i^outamaani
Tyttöä alkoi jo väsyttää odotus,
mutta ulkona rapisteli V sade pieniin
asemahuoneen ikkunoihin. niin> ettei
voinut mennä edes katselemaan ym-päiistöäi
joten- hän- tuijött^i kurai­selle
tielle,, jpta myöten tulla talluste­li
hitaastiiraskaidenv vankkurien e-teen
valjastettii, härkävaljakko. Tyt­töä
kummastutti^ tuommoiset ajovä-lineet
. . . että juuri täällä lännen
kultalassa käytettiin vielä härkiä, se
oli vähän alapuolella siitän mitähän,
oli kuvitellut näkevänsä. Mutta vie­lä
enwnpi ihmetytti häntä, kuni,vank­kurit
pysähtyivät asemahuoneen e-teen
j a niiden isäntä kysyi jotain ase-mamieheltä,
mainiten hänen.nimensä.
Asemamies viittasi, häneenr päin ja
mies alkoiipuhuasupmenkielellä. Tu­li
ilmi, että mies olii hänen, ispsisänsä,
ja Aistani pilvilinna saivat^ pahan^ ko­lauksen.
Mutta se oli. vasta alkuav
Sade pii lakännutr mutta ispisä pu­ki
Astan^ ylle öljytyn sadetakiny sa­manlaisen
kuin oli, hänen> Itsensäkin
yllä — tfisin hänen-omansa oU-paljon
kuluneempi, sillä hän.oli antanut par-parhäansa
vieraalleen;
Suuri sää^parvi seurasi hitaasti
kulkevia härkiä ja Asta sai häätää
niitä kasvoistaan hiin.paljon kuinditi
sillä tie kulki läpi synkän^ kuusimet-säni
johon ei ihmiskäsi ollut koske­nut,
paitsi tehdessään tietä, jota myö­ten
he olivat matkalla.
Astasta tuntui tuo kolmen mailin
matka hirveän pitkältä, hitaiden här­kien
vauhdilla kuljettuna. Mutta hän
koetti olla kärsivällinen, eikä kysellyt
matkan pituutta isoisältä, vaan kes­kusteli
tämän, kanssa hajamielisesti.
Viimeinkin tultiin pienelle aukea­malle,
jonka reunassa kyyhötti pieni
tervapaperilla päällystetty.huone, ja
aivan metsän suojassa hirsistä kyhät­ty
navettarakennus. Hän oli kuvi­tellut
näkevänsä suuren, komean, val­koisen
talon ja taitekattoisen, lännen
malliin rakennelu|i punaisen navetan,
joka luonnoHisesti olisi täynnä liha­vaa
rotukarjaa.
Navetan edessä huiskiva valkoinen
lehmä ja sen kärpästen kanssa huis­kiva
vasikka saivatkin edustaa tuota
hänen mielikuvitustensa rotukarjaa ja
heidän edessään tallustelevat härät
saivat edustaa hevosia.
Siinäpä se karjatfttous sitten olikin,
lukuunottamatta kolmea harmaata
kanaa, jotka kaakattelivat kuraisessa
karjakujassa sateesta märkänä.
> Tultiin sitten asuinrakennuksen e-dustallev
Se oli tavallinen "pätsärin
kämppä"j yksi huone, jossa oli kaksi
ikkunaa, jpssa pörräävät kärpäset
temmelsivät mielin määrin. Hän nä­ki
enempi sääskiä ja kärpäsiä Qan^-
dassa ensimmäisenä päivänä kui^ pii
nähnyt ikänään vanhassa maassa.
Kalustona oli piemi keittpuunir ja.
pari
kotitekoista penkkiä, öljykan-kaalla
päällystetty pöytä ja höylää-mättpmisitävlaudpista
tehty sängyn
tapainen. Kunv Asta pUi silmäillyt
ympäri hupnettäj teki. hänen mieli? it-
: keä) hän oli niin pettynyt koko kul-talaan.
Sauna oli, lämpiämässä — Asta ei
sitä ollut nähnytkään ensi tarkastuk­sella.
Kylvyn jälkeen tunsi hän\ o-lonsa
mukavammaksi» Isoisällä oli­kin
sellainen, alkuperäinen kiuassau-na>
koivuyästoilla varustettunav
Illan tullen. Asta alkoi huolehtia
lepPsijksta, sillä huoneessa/ei. ollut
kuin tuo yksi "punkka". Mutta iso­isä
viittasi lattialla olevaähirven' tal­jaa
ja sänpi sen kyllä kelpaavan vuo-teeksi^
niin kauan kun hän eJhtit hom­mata
Astälte sängyni Hän-nukkuisi
siinä j a lainaisi vuoteensa Astalle^
Astan tulosta oli levinnyt uutiset ~
ympäristöön kuin kulövalkeaw Ase­mamies
oli; siitä ^sitt tiedottanut pos-timfeätarilte
ja tämä vuoröstaati. kai-"
killej jotka: postinsa häaiEHtä hakivat
— he saivat myös uutiset^ mitä pie­nessä
kylässä tapäJitui päivityin.
Noiden kaikkien mukana- oli- myö$ e-räs
vanhapiika Kändhe Ruso€i Hän
oli jo kauan Pllut vaillär jonkunlaista
seuraneitiä; niinkuin hän o l i pöstimes-tarille
kertonut^ sillä hän öli jo ^ v an
kyllästynyif asUraäaö kaäideh. kesken,
vanhänj taikau^oisen neekerittären
kanssa, jpka di häneliäkokMtta. Van­han
neidin elämäntavoista ei. kyläläi­set
tienneet paljpnkaan. Ainoainiis-t
ä he olivat kuulleet; oli, että tällä oli
suuret laumat kissoja^ Mtitta tuo­han:
oli kaikille vanhoillqpiioijle'omi­naista^
niinpä: ei\ kukaant vaivautunut
sitä edesibmettelemääniv
Mutta vaiAah neidin- päässä, oli
syttynyt ajatus: hän halusi tuo»; van-harimaan;
tytön hinnällanjillä hj^än-sä.
Niinpä hän- valjastuttikiönee-kerittärellä
valkoisen hevosensa, (jon­ka:
kyläläiset arvelivat olevan^ mel­kein
yhtä vanhan kuinhan itsekin'^—
kukaan ei tiennyt myös -neidin ikää)
ja ajeli:AnttiTumpuran. farmille, mis­sä
tuo hänea ihanteensa asui. Hän
oli saanut jonkunlaisen: kuvauksen
posteljponilta tuosta rotevasta^ van-hanmaanv
tytöstä, jonka perusteella
hän päätti saada tuon ihmenaisen pal­velukseensa.
Hänellä näet oli jotain
sevonnut- aiyokopassa, tai oliko se
vain vanhuuden höperyyttä.
Vanha Antti oli opettanut Astalle
joitain ^noja englannin kieltä. Mut­ta
kim hänen oma sanavarastonsakin
oli kovm rajoitettuj niin ei siitä, olisi
pitenmiässäkään ajassa paljon oppi­nut,
saatikka kahdessa viikossa, jotka
tyttö oli ehtinyt täällä viettää. Ute­liaat
ihmiset oliyat rientäneet katso­maan
tuota vanhan. Antin vierasta,
siksipä Antti oli opettanutkin tytölle
sanat "come in", kun ovelle koputet­tiin.
Kun neiti Rusoe koputti oveen,
huusi Asta sotaäänellä sisältä että
"come ini» Hän ei tiennyt mitäolisi
sanonut, kun neiti astui arvokkaasti
sisään, alkaen heti selittää englannin­kielellä,
viittoillen, käsillään j a koet­taen
täten saada tyttöä ymmärtä­mään
itseään. Mutta tyttö aina vain
vastasi "yes, yes", vaikka ei ymmär-tänytkaan
toisen puhetta.
Kun hetkeä myöhemmin Airtti
Tumpura astui sisään, sanoi van^
neiti tälle:
"Tämä- tjj^ttö on^ luvannut tulla 4
nulle palyeiukseen^ onko sinulla mi
tään sitä vastaan ?"
" E i l " vastasi tämä luullen asiaa
olevan, p ä ä t ^ t t ^ a . Mutta kun
selosti^äsian Astalle hetkistä myöheS
mini oli täm?: Vähän ihmeissään, mi
ta arveli, että saahan tuotakin koet^
taa.
N i i n pakkasi; hän taas tav^ansl
vaneeria^hm^jotjta oli tuonutivaii.^
hasta^maastattullessaan, ja ilmaft:tj},ii^l
ta-mutki^ jahti neiti Rusoen m a t t e J
Antti: antpj, vielä pienen, valk^i^a
"Nätin?' täll^' - niatkakumppapifei^:
iNeiti; kyllä silmäili vähän epäileväsi
tuota, tytön mal^^nippania, xmiB
ei voinut pyytää tyttöä suorastaan'
jättämään, koiraa jälkeensäk%,. ^
Näin^ NätU^ aivankuin vahipgossa
jputui neiti Rupoen;kissafarmU|0v^.i
maan, kolmen, naisen ja parinkymme­nen
kissan, kanssa.'
Kuntsa^ujtiin^perille^ ryntäsi, he-ti
fauma Mssoja-neitiä vastaan, Kyl-lä
siinä pliijos,mii|kä näköistä, jaifl-kp|
sta< k i s ^ v mutta Asta pani, feeli
meiiyile}-ettei, niissä ollut yhtään^tgy.
sinmUstaau^
Maitta kun elidittiin tuon "fenioii"
parven läpi pujottautua sisälle, Nä­tin-
l^äuljku^ssäija^y pjhiste?sä
minkäiehtiv^äti^. öä hän suuren rftvs-taii.
kissaiii: nousevan arvokkaan nä­köisenä^
"y-lös; laatiko SQ oli
maannutv '
"T^up pn pielin kissa'-, esitteli.vai-ha
neiti:^^^
tarpeetonta sillä- aikansa katsehuaaa
pientä valkoista sylikoiraa, päätti
musta;kl5sa>. ettei; Nätti: ollut tarpoi-linfnyelä3
«[äi täss^ talossa ja hyökkäsi
tuon rohk^ai). r^ubanhäiritsijän< kiipi-puun>
Kenen: afkaar näytt^^ «ttei
kummastakaa'|i( - kamppailijasta jäisi
mitään jäielle,.mutta samassa hyö^ä
si; lihava^ n^kerinain^n toisesta liiio-nee^
t^i pelastai?mi> lemmikkiä^^
.Vähitellen, tottuivat muut kigsat
Nättiin/ mutta. tuo. ensi tapaamiiien>
oli. sytyttänyt^sammumattomämvibaii.
noiden; l^den eläimen välillC) joi^
johdosta) sai^myöi Asta kylmät köb-t
e t o neeikeri^eltäi Deliaj ollen
kovin rotutjmtoiiien, päätti sen johtiJ-van
rotuvihasta, sillä olihan hänen
kissansa niu^ niinkuin hän itsekin.
Mutta, kun Asta oli eräänä i)äi^'
när yiksin>köthnieihenä, sai yksi lii^^
soista(pent*ijai= Tyttö, arvellentalos-^
sa olevanv jo kissoja riittämiin^ silla
niitä oUjo-yhdeksäntoista ennestpn,
tappoi; pennuista kuusi> jättäen vain
yhden kauncinmian emolle.
Kun B d i ä i p a l ^ i j a näki, ettei^kis-salia;
ollut kuin yksi pentu, huusi"
täyttä- kurl^ua.
^'oMihä tiesin; että^ tuo tyttö: tuj}
huonoa onneaJ^ Hän • on noidirttiit'
Siinä o n ^J^mcf."
Tuon- jälkeen^ levitti hän t«ot3|
huhua myös ympäristöön kiilsu*^;
tyttöä vain^ nimellä Jinx, jolla;;!"';
mellähänet myös tunnettiinmyöb««^:
min toiskielisten* keskuudessa.
Asta ei. ymmärtänyt mitä tuo sana:
merkitsi ja niinoUenhän ei välittäjä­kään,
loukkaantua, kun häntä kutsut­tiin
Jinx Ramsen.v Olihan samante­kevää
millä nimellä häntä kutsut­tiin,-
Ja vanha neiti nauroi hyvan^
tahtoiseen. tapaansa, neekeri ttären ^
kauskoisuudelle. H
Asta joutui olemaan paljon kahden^
kesken Delian kanssa, sillä vanha ^
ti oli; innokas katolilainen ja niiooUJ
oli usein, poissa kirkoUisissa homiö^
sa. Niinpä( hän oppikin ensin P>«^
maan neekerittärentapaan etelän
teellä. Usein kyläläiset saivat