Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 6, 1952

              m
m
te
"mi..
sinä olit ainoa/ jo&a kokeneisuudellasi
vahvistit iisköani. Sinullakin oli ollut
— vanhoilla päivilläsi—onneton irak-kaus,
vaikka sinun rakkiautesi kohde oli­kin
uusi keittiönymfi,jonlM huulet oU^
vai kuin pikkuinen pallo, niin että nuo­ri
kokkikin usein lipsahutti sivuun.
Mutta millä urheudella sinä kannoit-kaan
haavoitetun sydämesi tuskan! TX-mänliäUcsi
me sympatisoimme eräässä
toisessakin asiassa -— vihasimme mo­lemmat
Arturia/—Hän bli^ m
nyt sinua kerran "piinaviikon kiskivii-koksi"
ja^ sellaista häväistystä et antaisi
koskaan anteeksi.
Istuessani eräänä iltapäivänä huo­neessani
surullisiin ajatuksiin vaipunee­na,
ilmestyi Artur äkkiä eteeni.
— Herra, te räkaistätte Venjaa, hän
sanoi jääkylmällä äänelfä.
— Herra, te rakastatte Venjaa, hän
saiioi jääkylmällä äänellä.
Tuijotin häiitämykän hämmästyksen
vallassa.
— En kaipaa m^ hän
jatkoi, ette kykene salaamaan tiintei-tarme
toisilta] vielä' ^^heminän minulta.
Minulla on lisäksi eräitä^
ettei Venjakaan suhtaudu teihin välin­pitämättömästi.
Kun ajattelee mahdbl-lisuuksianne
tuomarina ja 4noni Vapaä-mielisyyttä,
ei isyntyperan erUaisuus ole
ylipääsemättömänä esteenä.^^^
nettev että nriinuri on pidettävä teitä
mdko vaarallisena kilpailijana.
Arturin vannasi sävy^^^^^a^^
tieto Venjan rakkaudesta herätti minus­sa
äkkiä sanomattohiänbniien tunteen
Hypähdin tuoliltani ja suuntasin'h^een :
suloisesta ^ ä t y l ^ ^ t ä % t e ^ ^
ni. Mutta han teki kädellään torjuvan
liikkeen.
(Mfcaa ^i3^ä ja is^^
hän sanoi pilkallisesti.\ %
ovat cmeidäh ^^lillämm^ -tar(^
saa kaksintaistelu
me."
telun jälkeen. Ohjatkoon rakkauden
hengetär-kättäni. Hullu mies näytti
minusta vahniUta mihin tekoon tahan- Sen jälkeen hän otti esflle nahkaisen
sa. Muuten, minähän voin tässä ärpo^ sikaarikotelon, jonka pääUe oU kuvattu
»«icAcca v A i f t a a V p n i f l n t S H e n ^ — p ä ä k a H o . Kotdossa oH^^^^^^ siksiariä.
Selpstettuaan uhkaavassa ä ^
niiden merkityksen — kuten ininä pjen
selostanut teille — hän jatkoi: "Jos
seni kanssa käyinanipiinänisOTneu^
' ratkaista vaailläm--väniseU^l^^^
aikaisemmmkm. -Olisiko hänellä'h^
aankm noin vahva fysiikka? Tai oW
ko minä,,toLl^ikki käy ympäri-fe^
takin.mjnrkytetty? Kun sikaarit oW
päivällisen jälkeen sytyteti^^^pij^ "
kertoa samaa juttua, jota hän
ker^imt:^ ^ kohtaan,S
hänen-urhpollmen. J^tävänsä tarttui
M^uelin sikawriin, hmi suuntasi fcat*.
seensaminuun ja jatkoi: ' ^1
Ien hänen kätensä ja sanoi: "Ol^ttekes.
tänyt kokeen. Rakastan Juanitaa vain
isän tevpin. M.ut^ juuri tämä ispqo,
rakkaus yhdistettynä kalliisti ostettinin
misessa vpittaa Venjan käden — ja mikä
arvo elämälläni olisi ilman häntä?
Käteni ei vavissut ottaessani toisen
sikaareista. Artur otti toisen. —^No
niin, sanoi hän rauhallisesti. Istuutu­kaamme
n3rt tähän vastatusten ja naut­tikaamme
näistä mainioista sikaareis­ta.
Jotta teille ei tulisi aika pitkäksi,
kerron miten pääsin näiden sikaarien
jäljUle.
Oleskeluni aikana Meksikossa, hän
aloitti, tulin hyväksi ystäväksi erään
nuoren upseerin kanssa, joka rakasti
etelämaalaisella sydämen hehkulla kau­nista
Juanitaa, erään rikkaan magnaa-tin,
Don Manuelin kasvatust3rtärtä.D0n
Manuel omisti mahtavan haciendan.
Mutta aiikära Don Manuel piti kasva-tustytärtään
suljettuna haciendalle
kuin luostariin. Hän oli hyvin antelias,
mutta mitä. tyttö tekisi jalpkiv^lä ja
kauniilla puvuilla, kun hän ei niitä kui­tenkaan
vpiSi nä3rttaä:kenellekään? Päi­vät
seurasivat toisiaan hyvin yksitoik­koisina,
kunnes kerran .
Kerran minun seikkaileva -ystav^
hiipi hacieiidan puistMui., ylitettyään si­tä
j ^ e n korkean muurin. Juanita piasr
tui nuoreen .upseeriin ja tytön palveli­jatar
Marianna ryht3n[ heidän auttajak-seen.
Kauniina kesiöinä kuulivat puu-tarhapaviljongin
tuuheat lehtiverhot
rakk^uden~ja. u$koBfeuuden-Jkuiskauk.sia,
suuteloita ja, raskaita huokauksia.^ Ma­rianna
.var^ioi-ullpopupleliaj että ^ukäa^
ei voinut hsiiritä heitä- Ystäv^i/haJu^i
vied^ Juanitaa miikanaan, .mutibi öJöaä
kieltäydytte tästä kaksintaistelusta tu­len
tästä lähtien vartioimaan Junanitaa
kuin vankia. Asetan vartijat iäiien
ovelleen ja ammun hänet ja itseni pie-nimmänkin
epäilyksen takia. Minkä
valitsette?" Ystäväni oli jonkin .verran
tulisempi ja ajattelemattomampi kuin te
ja huudettuaan: ••Juaöitan vuoksi vaik­ka-
kuolema jähdvetti! "häniotti tpisen
kohtalokkaista sikaareista. Siinä se sit- ' koI^midL^een iiunisten epäluotettava ^ 1
ten oli. Huomaan että sikaarunine pvat suudcsta a&eutti se%^e halusin tiia
lopussa. Kertomuksen tarkoitus on
saavutettu. jNyt hjrvästi!
Hän jätti huoneen tehtyään kylmän
kumarruksen.
<Qn tarpeetonta selostaa, missä mideu^
tilassahan luotani lähti. Minä vöin ta­vattoman
pahoin. jlCuvittelin, että tuo
vounakaskasvismyrkky jo riehui suön^
sani. Turhaan koetin karkoittaa; miel­teet
^ haudasta f ajattelemalla yenjan ra-kastettavaa:
0lemusta. ^pustaisikojhän
taristiini ja itkisi hautani ääriessä? Tein
omakätisesti : testamenttini.; liuoviltiii
jäämistöni, {»aasiassa käsikirjoituksia
ja velkoja, p^haalle^ ystävälleni. Xun
Sdvittakäamme tama r asia gentleman- t~.^ > ^ - , . - u i.
. \ • „ 4r . . . ,.: . Pon Manuel kiihkeästi
nien taalla. Valitsetteko pistoolit feastäako
ali right! Jos^jiiciäti^ inie^
pana, niin otaimihe. ne. Muutenm^iil- -
kuudessa —^.pyysin J^pfjinc fiyytampn
anteeksi ja sE^omaani syyksi hUönqvoin-.
tisuut^. -Vasta aamuOa nnks^
naj^ten jklusaamaan - unee|>. . % ,'
Kun heräsin^ öli jo'kiriaip^^
vaati,-^ttä jTstäyäni plr ensin .kpetettar . tunsin itsciiitäysmteiyfe^
va onnikaan Dpn Maäuelln .Iu9nä.Xun:
Imn bli esittänyt
vakuuteti^i, oliko kyseessä toddlinen
ral^k^, rtaypitt^^ vain rik-
\ kauksjna, Ottatenyt hyvä vävynimi.
kä isilaari thjrvän
manlaisiai ja yhtä vaarattomia. /" •
— MitäjterJtorkpitatte MoleninJatsi.
luuurit-olivat yaarättpmja?
: nosti hymyillen, |äysin vaarattomia ja
^ sitä>:p£Utsi erinpiniaism^ Minä en kog.
kaan pidä m^iita: lajia siinä kotelossa. |
T o i ^ j i h^
tdqtt^%^tä>inyti näsis
> seui^samn^ enöifeni ^an^
mani liipau^
tei^t ;ya£ta-,ad[I^^
simmlUsen ylityksen y^^ ..
If iin - tiseln kum
. tiif D:ri ja haten kauniin vaimon^;01-
; g ^ , o i i ^ X., luopa^r hän "ia
• köskäai.'lyo-J
k ^ i a i ^ t a :^pk^
•n inanuei KiinKeasii. "ja nanr ica- seisoa -vuoieem yieressar.aam^
^taaki^Jiän^^^
f i i ^ t e k ä jorMhkvysaitSeite
sunnata tddät heU; iMutta siUo^^
h^n-K^«däi
seni:ll&fitt«
m. Mitä ksmä voittaisi ^^kastan
Venjaa{tiiin palavasti, eita^ämä- ilman
;PUkäa vain kuvitelko, että läkas-tatte
häntä en^nunäa kum minä!
-r^ No, hyvä niinkin, hän myönsi.
Minulla on kuitenkin varalla aivan uusi
tapa kÄksintaistdUlfe, jpka on niin-^ri.
iLolnen >^tta ett<e varmaankaan vprkid>
t^rtyasiita.
Sen ^^Pttuaan hän ptti taskustaas
^ sikaarikptelen, jphka päälÖ'
vastaani hienosti kuvattu p^*
Meksikossa 5a|han ^ J £
-mousvpini^;^
-Kuten luette, täällä on kaka* sikaa-ria,-
Mn'jääLpl, kaksi aivan samanla^ta
sikaarlsL Mtitta tPisessa niistä väijyi
varina kuolema — kummassa, sitä en
luonnoUlsesii tiedä; Toisessa niistä on
pelmttavaa kasvismyrkkyä, jota tähän
mennessä ei Euroopassa tunneta. Toi*
nen meistä saa sikaarin tuoksuvassa sa*
vussa vttaäi keuhkoihinsa kupleman.
Hän ^uplee ehkä ensiyönä, huo*
mennä —-jäjoä hän omaa -vahvan ruu^
miinrsäs:enteen, ehkä vasta yll&uomeiv
heikkouddtsL fCaäbm A i ^^
sijntik --^ | a ^ ^^
joisstc^^iätitiM^^
i^dlii^taUcai^
CHkooii iBieimee^,^ajatte!iii: omaa it- r
OS?»- '
imm.
jarmanis
liieiBiiiliiiaiii^^