Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 6, 1952

              L I E I N U U S I
1",
h.
Ite
Jii,-...~ ; ' - •
M.
j V,;-.
'•ff:'
1 >, «
Jaticoa
Tuntuuko jo paremmalta? kysyi Jer­ry,
kun Pljyllis o l i h i u ^ n rauhoittunut,
-^^ämä on mainota lääkettä, se vaikut­taa
tavallisesti aivan heti. - ' ===-=========^^ =====
< — Pahin särky on jo lakannut, vasta- '
si PhyUjs j a otti p o i s ^ r e e n r , joka kitf- _ • . •, • _ • • . • {
sasi l ^ t ä : * ~ Voi jiirry, minun täjrtyy
kertoa sinulle jotakin/kuSafea vasten­mieliseltä
se tuntuneekin. Jerry Phyllis oli näytellyt parhaan taiton-
(Lepää aivan hiljaa, rakas. Voim- sa mukaan ja onnistunut saamaan itsen-me
puhpa siitä' myöhemmin. *Kpeta sä kauhun valtaan/ Oviaukkohan oli
nukkua vähän. tyhjä, eihän hän ollut nsU^
— E i , eir sinun täytyy kuunnella, mitään, mutta ^ y t l ' ' P l ^ ^ i s o l i toddlä
Phyllisin ääni olf kiihkeä ja tuskainen, peloissaan, hirvittävästi peloisaan. Hän
hän tarttui kiinni Jerryn takinhihaiart oli selvästi nakeyinää^," ettao>«^
ikään kuin pelini miehen pakenevan, seisoi Peter tane,' 'länen murhaamansa
— Se koskee päänsärkyäni; Ymmär- meis, veitsi selässä. PhyUis huusi kuin
ratko? Luulen, että se johtuu juuri sii- däin jjeittäeh kasvot käsiinsä,
tä. En ole halunnut piihua siitä aikai- Kiin Phyllis jälleen katsahti ylös, oli
semmin . . / o l e n nähnyt jonkinlaisia k a ö i i k n t e h t ^^
uiiia . . . tai niitäkäi.voisi nimittää liar-
^anäyiksi . T '
Mitä tarkoitat?
Jerry näytti li|immäst3meelt^ j a jäy­kistyi,
vaikutus oU aivan seU^inenkuin
Phyllis oli toivonitliin. Njrt täytyisi
N^aiii maalata Syhriansieluntibfs^^
seksi, että l e n y vetäytyisi pois. Kai^-
J:en-«ii!i i i ä y t t^ totitttdeam
saanut 4[iioit<31a.
— Jerry, Huokasi Phyllis, — luulin
sinun huomanneen m i n u ^ jotakin ou-"^
toa kun ^ s o t t ^ u t moneen päivään.
Sinähän laarina y m ^ ^ tällaista,-
Pelkäsin, tttä alkaisit Karttaa minua
saadessansi tijetää' totuuden. Mutta
nyt. mimin täytyy se kuitenkin kerran"
sanoa . . . Kuulen ääniä ja näen i h ­meellisiä
asioit^: Tänään näytti mi­nusta
äitini muotokuva 'muuttuneen.'
Hänen ruusiikimippunsa o l i muuttunut
pääkalloksi. Aikaisemmin näin rottia '
kirjastossa. Se^ tuntuu ehl^ä niaiiretta-
«valta, mutta» se on kauheaa. Tunnen
«sein olpr^ni vainottu; näen varjoja
takanani . . . Jerry olen niin peloissa-ni
. . ' . .•^
Phylli^ alkoi nyyhkyttää, hän näytti
olevan murtumaisillaan näkymättömän
taakan painosta. Jerry katseli tyttoa
tutkivasti ja epätietoisena, tämänkal-
^ ^ k d se 1^^^^^^^
J e r ^ er^stdl^^^^^ ei oikein tieimyt,
mita hänen jiitäis^ Tytön s i l -
rriien' synkkä löitte <jli hänelle outo.
Ph^lrilis i^öhöttäutui yärpailleeh ja tar-jö
§i jerryHe hiiiulfeiisa^^^^^^
. Yotvon, että nä^haVhät lakkaa­vat,
sanoi Phyllis. — MUu^^^
sesäa sihuh täytyy antaa minulle jota­k
i n hoitoa . . . Ethän öle tniniilie v i -
hainehv rakas? lisäsi hän liikuttavasti.
— RuihlMi voisinkaan? Hyvsa yö­tä!
• • - •
Jerry seisoi ulko-ovella vilkuttaen kä-deUääit
rPhyllisih astuessa' -hissiiii; I h -
me<^iältä, mutta hän tuh^^
taista luottamusta ei hän ollut osannut Tyttö o l i olliit hiin erHäiiien kiiin ta-ir:
«i: i::o« . valli^sti^ täiiä iltajiä h
SylviaksL Jä" sitten tuo harhanäkyar-odottaa.
Harhai^äkyjä* Ei^ se oli liian
uskomati^nta^ hän tunsi Sylvian kyllik­s
i >'mmärtääkseenV että tyttö oli .itse ter­veys.
Vai oiiväjtko häjien tunteensa so-ikaisseet
hänet? Sylvia ei tänäs^n ollut
kaltaisensa, se hänen täytyi myöntää.
Mutta siitä oli vielä tytön kertomiin
näkyihin pitkä askel.
— Se ei voi olla totta, Jerry sahbi pa-
*kottoutuen rauhalliseksi, — »Harhanä-
?wyjä? Olet vain uneksinut. Kuvitte­let
liian paljon, rakkaani, e i . . .
— Niin, kuvittden tosiaankin liikaa.
Sen vuoksi pelkään, että minun järjfösä-ni
on jotakin vikaa . . .
Phyllis syleili epätoivoisesti, Jenyä,
joka koetti parhaansa mukaan lohdut­taa.
Kertomus tiKista salj^räisestä
kauhusta tulvi tekej^^
huulilta, hän tuiitnf lo^hidtuttc»^^ ^
: Jää ajattde^tä^iaä, sanoi Jerry
- tieUäsU.---- Se ^ i olla aivan til^>ä^
' «]^ika olet rasiUunut . V , E n v o i sanoa
' raitin vannaa tiä^ttta^
ta* •fiaonu^Släua^^^^^)^ johtikin
^ ravintoaan j a pi^i^ö^^
PhyUis ravisti suruBis^a jytään.
; Hän «vaimistautm lyömään valttinsa
pöydän. \^uah«[igittikm^
tädet tiukasti sydäntään vaste» j a t u i -
. fofti hkvahtamatta oviankkMm 4 d i i ^
'tuneinMhnih, ikisin kuin olisi nähnyt
siinä jonkin hirvittävän häyn.
— Tuossa, huusi "PiyUi^^^
SK> ofvdlaf. Voi. Jerry/auta minu^i. Äs-
. I»ni. siinä ei ollut ketään . . . Hyvä J u ­m
a l a . , . auta minua!
— Minkä näköinen se on? kysyi Jer-r
y vetäen tytön luokseen. -— Sinun täy­tyy
taistella sitä vastaan. S i ^ e i <^
: mitään. Koeta vakuuttaa itsellesi/et-t
d sidlä ole mitään. Jos katsot oikein
tarkasti, se häviää, sen täytyy Iiävita.
vbitus, joka piti ratkaista.
iLähtevän auton'ääni' kantautui vas-taanbtoUeJ'
J e i r y palasi takaisin yksi-tyiSLhuoneieseensa,'
jossa ' hän ollessaan
väsynyt ja älaktiolihen joskus niikkui-kuui'
eikä millään tarvallä ollut tuntenut
oloaan' eparnidlyttäv^i. Mutta tänä
iltana-häh oli kunmiallisessamielentilas­sa.
Täällä o l i hänen paras ystävänsä
murhattu. Kuka oli murhaaja? Ja
miksi? : •
Sylvian tämäniltainen omituinen käy­tös
o l i saanut Jerryn kokonaan unohta­maan
yastenmielisyytensä Phyllisiä
kohtaan. Hänen täytyi ratkaista arvoi­tus,
hän ei ihp^te^^
Jerry ti(^i:;Ä||ia*|^
nen täytyi:;^^^i;^|||||^^:;^^^^
tomuus h i n h i l ^ i i ^ l H a : ! ^ ^^
terve jä-^^-^^^^^^^:---^^-
harhansa^
miSanr vaikfca kuinka
Mutta hänhän oli ottanut
Vai € i 6 ^ Ä oUut - >
J A T K O K E R T Q M F S
• ~ Unilääke ei auttanut, s a i u r f^
•nopeasti, - ja tahdoin ' s ^ a f l
raitista ilmaa . . . ^
^ ^ i n i i i , otit siis kuitenkiii n«n^^
iMttä, vastasi PhyUis. ^ ^ ^ ^ ^ " ^
'sinus:
tui lÄhen kasimsä syväsU huolissaan.
pKyllisiii %dän löi" h ) ^ i i i t ^
ku&i l y OIKI öUul
Koko jupni^yöisr^^^
mäeksi, iöÄ hän iaivittäitkkevähsä ole­mattomia.
hän oli Train näytell)^ sairasta. Niin
täytyi asian olla.
'Nyt hänen piti ajatella järkevästi ja
rauhallisesti/ Sylvia ioli «^lut^aiyaii e r i /
lainen kuin tavallisesti. Han cäi/nay-;
tellyt sairasta, nähnyt harhanäkyjä.
Mutta n ^ , jonka ^ylSoä/oJi^m^^
ennen lähtöään, taytja olla aito^^^^^^
tunsi lääkärinä voivansa todeta sen.
Jerry kulki edes takaisin hiiiön^
koettaen föjrtää vastausta -k^sy^^
säJ Ifcliten hän saisi i s d v i U e ; ^^
'Seuraavana aaniuna herätti '"Phyllis
sisarensa, tuoden sisään niitä^ihia^imina^
t^tai^jbttUnen tuoksuvme, tnördM^ "
vökshifeett^:
täbaahsa' sisartaan hdlän fcii^^ i>w ^
van näköisen^^^^ Sylvia «vilkaisi ^ ^ .
vueläältsdiiBlitt^h^
" Wt h i i h k ^ : näyttele-
• mistä/^^
mit/fänen s i j m ^ ^ e t ^ i i kuvah, jota
häji ^rtahiohiii nähi^
Luui^ii, että i ^ e n nyt kotiin, sa­noi
Phyllfe. Öieh kovin väsynyt.
se
aan
efävatoaM odottaen
kuulla huiidmst^ pau^^föt^ Ä t - ^
.ta^sen^ijaan P l ^ ^ ^ ^ / • '
k u i Ä t y p e ^ '
vielä lättiafla/ M
näukkkobii/ enner&Ä Ä
Pöly tärttuun him hdposti / / ;^ -
^Phjilis asetti torjcÄÄn^ p^^
ja ripusti huolellisesti pirvuh itatUäk- ^
koon. / ^.•^;•••r :
Harjaan.sen myöhemmin^ sanoi P h y l - ^
lis hymyälen.--- SinuUa tuntuu olle^^^^
kiire kotiin tullesisasi, kultaseni; En tie­dä^
mihin aikaan aamusta tulit, en to­della
jaksanut odottaa - . .
— Tulin? En ymmärrä, mitä tarkoi­tat.
Meninkö . . . meninkö mina illal­l
a ulos? v Ääni tuiituiepäileviata' ja,
kauhistuneelta: "
Phyllis tarkiasti Sylviaa kulmakarvat
rypyssä, niihkuin olisi yht^äkkia muis­tanut
Jotakin. Hän oli-yhä; sama t a i ­tava
hayttelijätär kuin aikäiäeni^^
niutta t|Ulä kiertää sanoi hiljsusiiiis^ e-neinmän
kuin sanat^ Sylviä t u l i kas-voOtaan
aivan A^koiseksi ja työnsi her­mostuksissaan
teeki:^pinsa nurin/ nun
että tee valui peitteelle. Phyllis pyyh­k
i peitteen ja antoi Sylvialle uuden k u ­pillisen;
Sitten hsUi istuutui sisalrensa
v u o t ^ reunalle kasvoillaan rajattoman
kärsivällisyyden ihnie.
— Vänriaäti olit illalla ulkona, kulta­seni,
sanoi Phyllis. — Lähdit siuiä puoli
yhdeksän ajoissa. Istuin olohuoneessa,
kun juoksit kovalla kiireellä ohitseni.
Sanoin sinulle jotakin, mutta smulla e i
ollut ajkaa vastata. Kuulin sinun pane­van
auton käyntiin ja olin hiukan levo­ton
puolestasi. Mutta sitten tunsin i t ­seni
kovin väsyneeksi ja menin vuotee­seen.
Etkö tosiaan muista lähteneesi
ulos?
Sylvia tunsi jäisen kylmyyden leviä­vän
koko ruumiiseensa/^^ Väristen hän
kietei p ^ e e n l ^^
•/ / ^ ^ ö p Ö ^ S i i ^ p ^ Sylvia ä i ^ -
tetyksiw — l Ö I ^ ^
paljon p a r ^
taa nukkua ihnan sitä . . ^ ^
v e r k k o p n . . . Eikö PhyUu
^ ^ » » t Ä e l l e Jääkkeen? Kaikki
n i i n hämnienhyttävää ja epävanJ
Syiyia ei uskaltanut enää l u o ^ ^
% ^ k a M i omaan muistiinsa, hän ^^
: € t f e i ; % m i y r Vastaamaa
nUääke sinänsä ei merkinnyt pali
l ^ J * » seBpU^vain osa kokoaaisuiHU
Arm5>tpn tod^isuus hiipi yliä igj^
n ^ i j a laäemmäksi: mielisairaus,»-
meys . . . , . v . .
— Kerroit kai Jerrylle Imhasa^
s|?.jatkoi hydämetön Phyllis. .^^^
nun : o l i s i : p i l^yt .tehdä.
- f - Kyllä luulen kertoneeni
is-nousi ja nosti pois ,
toman tarjottimen. TaHä kertaa
r i i t t l l , sisaren väsyneet aivot fliivat»
nmflQrlliksi valheita sulatettava^^
-^^Sinun e i kuitenkaan pitäisi äiiisii
silla rt^yoin. vuoteestasi, sanoi Phji
a b i n toisella äänellä. — Yaikutat4
nään erikoisen kalpealta. Sinuö tij-:
tyisi koettaa levätä vielä muuömiä tm^
teja.
— Nousisin mieluummin ylfe,
«kasi Sylvia.; — H^uan ratsastaa ennä
aamiaista. •'•^^M.
~ E i , se olisi nykyisessä tOassaal
aivan: liian I r r a l l i s t a , s%oi PhyDis
huomattayststi: ankarammin. —
saada pyörrytyskohtauksen, ja j
•heyosen selästä. Sitä en; tpdellakM
voi ^ i a , kultaseni. Olen niin levptoB
puoi^tasi.
Sylvia nojautui tyynyihinsiimat^-
nelis^. Phyllis oikoi vuöde^^t^j»]
^oh&liliantä töiin I^ikkda siiasta, fr]
Iisi 1ielp6m[^ jöutiiä önhettömuudeaj
uhriksi rätiäs^esä^tän kuin' läljalfeal
lititua pHm^^n/äjatteK ^ylvia^^i^
häÄeh rakas ^Sulttaaninsa' ei teiisii-j
könkään mitään pähaai
. _ Mutta^ l K i n J^
kauhun omin sifanin. OHko naahdöHis-ta,
että S ^ ^ y ^ J li
,,si? . m^^^^^^^^^^
Jerry ^ t t n i tonäbenc^^
olevaa pafM^hioa'^^^^^^
• yn^Äri laf^aia. Hä^n^dtia h ^ kohosi
paperit, ^ t i ^ olrnit sohvan
alle. Hän otti ncf, mMt^^
tilli ndjä p ^ « ^ i ^ | ä f a ^ ^ ^
P i U e r i t l 1 B ^ I ^^
niitä. Ei^oUuf^päpy^äi^än, ne olivat
samat, j o l k a ^ h ^ | 6 l ä ^ ! ^^
nut S y l v i ^
nut niitän'vaan hättani^^ne pois hä^
kääntäes^än sdlabn^Y Mitä se mer­kitsi?
Jeny pohti a ^ Ja hänestä
tuntui kuin^ ondot. n^hd^dlisuudet olisi-,
vat avav^tnnieet Baaen' »Imiensä eteen.
Sylviallarei siK olh^
syyslnuia 6 19S2
kieltäytyi Nyt muis^n s ^ liivan selv^
HSn -kuuTi oman ""^yäl&eensa avutto­muuden
j a Phyllis hyiiiyili julmasti
näuttienV Se, että S^Ma pakottautui
valehtelemaan, sopi m^i^iosti Phyllisin
S U U ^ l ^ ^ ^ •
; -^Cäetan^eteolit t e w ^ jer- ^
ryä, jaÄLoi Phyilj^/ ^ l^ttehän ole t a ­vannet
p.itkiiii äilpihin. '
~ Kyllä, blin j m j i ä luona, sanoi
Sylvia tökertuen kiitoliöena sisaren o-jeht^
naan o l j e n k b r t Ä t - Minä . . .
niin viiyyin kai myöMn?
Sylvia näki sisarensa hVmyUevät kas­vot
kuin sumun läpi. Han oli täydelli­s
i ä m a i e t t ^ älsityskykynsä,
häji ei enää uskaltanut luottaa itseeni
eikä omiin sanoihinsa;^C^ todel-'
la mennyt illalla ulos? Oliko hän siLs
noussut-vuoteestaan, pukeutunut ja aja­nut
autolla? Hän ei voinut muistaa
rats^taä'^SuUteainhi^ s e l S^
äurinköbh ja tuuleen . . .! Voi,'mää]
kaikki Öli m M t u n u t tällaiseksi?»]
Miliöihkäs6 alkoi?
(Häh-ei saaniitmasentua! ffiMJ
tä3rt3ri taytellävastaan! Haö oli äim
j a voihiaka^/ hänen täytyi koettaa us-j
koa, etta kaikki öli vain kuvittelua. |
^ Minäikitäh vuoteen, saiM)i
lis. Smä:^hkä lepäätkokopÄ
— E i , ei, minä en tahdo . . .en m
do.*^ Korkeintaan pari tuntia.
Sylviä huusi ja peitti kasvot klsSn-j
sä. Phyllis' otti tarjottimenja ^\
huoneesta, olisi cMä vaaraliista jan^j
tää jousta liikaa. Hän voi jo nyt '
tyytyväinen p a i ^ tulokseen.
^PhyUis pysähtyi olohuoneen ikkaMBJ
ääreen katselemaan kaunista puutÄ
joka lepäsi Minä hänen s i l m f e ed^j
r ä i ^ a ^ Ja värnoistoisena, k j ^
aamukasteessa. .-Oikeastaan pitä^n^
däi rakainusten, puiston,
hehnföten ' M u r u a yksinomaan haw»|
Hän katsoisi kyUä, että niin t u l i a *
n Ä k & i ^ ä l e n : Hän tafilölomö^;
taa, binistaä Täjattomasö, saada^yto^j
ndDnmlm j a enmmäh, Jerry
myös siihen. . ,
cm todella onni, että hän oU
tanut Syiviah niin hyvin, s i l l a ^ j
puutarhassa lälÄStyi Jerry pitkin^asp;
Iin, kasvot kovina ja päättävätsioa. |
Sillä valin kun John päästi Jerryn ;
h ^ t s i P l ^ i s mielessään,.?»^ i
s i k ö m e n j a a a a edellisenfltaista
tefemistään. Mutta hän h u o?^_j
olevan l i i an uskallettua. Siö^P^^^fJ
nella oli « n a piikuiisa y«äan^ j o^
Jerry ehkä tuntisi. Sylvia voisr Si^\
malta tulla alas. Hetkelleen
s
•Ki
^lan ruokai
. hetkeksi il
L suuruut
t sinne oi
^i^sijoittua
J)isia tuli v
, eri kan
• omat pöyt
passaa
_aisten pö
1 keski-ikäif
laikaa syötyS
M olinko aa
«lie.
IS, vaan nul
lerännyt, eil
, olen aivai
Muuta
Muttukaan
Ipoytäveitsel
1 sanoin vaan
ko tuo liha n
tvehsi niin 1
imeishuor
väärinp
1 se olikii
lihaa le
vielä sell
K
ko puiilusi
jupista pisti
Jäkui
leipä:
[sen omalla
riq^ui vyö
ensioa
kuten kiirn
ottivat niin
pääst
seurustel
rauhais
{vierustoveri
Erik U
aista mi
muistan
auth]
kirjoi
sen n
tietysti n
[Erik tarjosi
ainetta 1
olttamaan
Ba toivon el
Väilä siitä
Ivastoin vah
i yhtä ja
ittua kaunii
puhtau
i komentoa
minä oi
hkotipitä;
1^ han tie<
pohjanmaa!
i puheeni
[olevan läh(
erään v;
•luksessa k
uodet ja ni
' Suomen i
femaan eri
otenhän su
pen kotisei!
fPä hän näi
y tuntea Je
lisillään P
paromatton
""^ut panr
'e alttiik
niin lup
selvästi
hän
tunteei
hän sai