Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 4, 1936

              -M
Sivtt3
stamaan
'ti.
'ri ndii
iestä an-ikävästi
ut päal.
Jlimatta
la. 83.
itui eai.
(neehel-a
häm
n vihai- e
".
•• ..::.;.:ifrr'.r;5r^
2I kysj-i
i' * -1 ^.
<kertoo:
enkuin kukaan ky­istä
ehti kunnolleen
maankaan, oli nei-ie
Lundista k^Mt-llodellinen
kaunotar.
sopu-tukka
•Miisajan jumalatta^
E i «iis ihme, jos
missä hän kulki, öli
iseen saakka ihailif
oli täyttänyt tuskin seitsemäätoista vuotta, kun
ensimmäinen kosija" Pitäjän -varakkaan papin poi-
^^^«™^„'Hän puhui ensin tmölle, mutta saatuaan kieltävän
" i^i^^g^tiksen, meni hän isän";puheille.
\
- (Söliakka vartalo^,
kasvot ja
j&t^äe Ernest -V:;...;)i.,,y,.r,
i ruveta
lemassa.
mä jou«
i lähden
1?
itta mi'
isi toista
mmintä
, joihin
toistaen
vastdtc
i näyt­pä
m-
^mysta.
Liin toi-
Ojen-kerran
l ^ ^ n poika oli rikas, ja kyläkauppias Lund oli varari-
' Jt4|^>artaaila. Tytölle esitettiin asia uudelleen, mutta
' h&lvain pudisti päätään, ja kehoitti papinpoikaa käänty-jonkun
toisen puoleen.
J ^^tenjälkeen alkoi kosijoita käydä harva se päivä. Kau-
^|Ka^ liike vilkastui, ja kauppiaan aisiat paranivat. Teh-
^ t e M i t , maisterit, manttaalimiehet ja tukkipomot ostivat
J ^ t ^ avaraa ja näyttelivät rahojaan. Mutta tyttö oli
" jrlitä kylmä kaikille. " E n tunne tarvitsevani heitä", hän
^ .^((W-sanoi isälleen, joka itki harmista joka kerta kUn rikas
k ( ^ a lähti talosta— rukkasten kanssa.
iäkinkosiskelijoita olisi ollut, mutta he eivät toh­inat
yrittääkääm Katselivatpa A^ain salaa, ja ihailivat
'"^^^ä^* kauneutta.
oli sentään eräs köyhäkin, joka uskalsi. Se oli
^f!|;Ä^ma apulaispoika,-Aame. Hän unohtui eräänä ilta-najeikkimään
ylpeän Marie-neidon kera pihamaalla. Oli
i^fcii^ ja leuto ilma. He heittelivät toisiaan lumipalloilla,
rauhallisemmin, sitten innostuen, ja vihdoin he
iyat huomaamattaan käsikähmään, kaatuen pitkin
taan pehmeään hankeen. Tyttö jäi allepäin, mutta
bnut tunnustaa häviötään, vaan yritti ponnistella
-fe^täisella oli kuin sähköiskun vaikutus molempiin. Öt-t^
tflaukosi, ja he katsoivat toisiaan kasvoista kasvoihin,
-teäÄtaen punaisiksi, ätten tyttö kuiskasi hiljaa, värise-
^^^^finulin:
en lau-nat:
E i mi-luksien
btalok-ardille,
!nglan-illiselle
liekin,
kerto-judek-tausta,
''^fethän enää lumita minua, Aarne?"
^ J^*fSn . . ,", vastasi poika. Kiersi kätensä tytön kau-ja
suuteli ^pitkään ja tulisestii
' ' i^JÖiitä lähtien eivät neiti-Marie ja Aarne esiintyneet enää
^'^ l^gavallisesti toisilleen, t3rtön vanhempien nähden. Tyttö
^läSttttui haaveilevaksi, ja poika juroksi. Mutta silniäyk-joita
he toisilleen heittelivät, tuli salaisuus ilmi.
yja eräänä päivänä .puhkesi rajuilma. Eivät auttaneet
rie-^neidinliiköukset7jöit^^
iöen^ Kiroten ja nyrkkiä heristellen ajettiin poika
Uutta ]Marie oli toista mieltä. Hän oli syytön siihen
mistä iiäntä oli syytetty. Hän ei ollut pitänyt yhteyttä
kenenkään kanssa, mutta totta oli, että hän olisi tahtonut
sen tehdä erään kanssa, jota hän ei kaikesta etsimisestä
huolimatta ollut löytänyt. -
Marielle tuli nyt kpva aika. Hän ei osannut mitään
työtä ja niitäkin, jotka osasivat, oli paljon työttömänä.
Maiueei; kuitenkaan lannistunnt vähällä. Aikaiseen aa­musta
myöhään iltaan juoksi hän etsimässä työpaikkaa.
Hän myi kaikki kauniit vaatteensa j a sai niistä rahaa niin
paljon, että voielää mmitaman viikon.
Mutta sitten lopppuivat rahat ja kaikki kauniit tavarat.
Marien edessä oli enää vain kaksi mahdollisuutta: myydä
ruumiinsa tai kuolla.
Hän ajatteli ensimmäistä vaihtoehtoa. Hän tunsi inhon
värisyttävän koko olemustaan. Eiy sitä hän ei tekisi.
Kuolema tuntui hänestä paljon hdpommalta. Oikeastaan
-^eH:untw4t©vin^houk*ittelevaitakin ayt,JjunJiän^ oli nii
loppuun väsynyt jä epätoivoinen.
Ilta oli jo hyvin pimeä, kun Marie laahustavin askelin
saapui satamaan. Hän ei epäröinnyt hetkeäkään, mutta
hän varoi kuitenkin katsomasta korkealta laiturilta alas
mustaan syv5ny^teen. Sulkien silmänsä kallistui hän eteen­päin—
ja putosi.
Kun hiän jälleen tuli tajuihinsa, katseli hän silmistä sil­miin
poikaa, jota oli vuosikausia etsinyt. Poika oli nyt
vain tullut mieheksi.
"Äame!'", "
/'Niin, minä se olen, Marie! Oletko loukkaantunut?"
• Marie liikutti jäseniään. E i hän ollut loukkaantunut.
Hän huomasi makaavansa venheen pohjalla. Vieressä ko­hosi
korkeana laiturin kivinen reuna.
"Miten minä olen täällä?"
"Sinä putosit taivaasta suoraan minun syliini", hymyili
Aarne,, mutta sitten muuttui hän vakavaksi. "Miksi,
Marie, tahdoit tehdä sen?"
Marie oli täydellisesti kadottanut kaiken ylpeytensä.
Kohoten istumaan venheen pohjalle sanoi häh hiljaisella
äänellä:
"Minulla ei olliit mitään millä elää, ei kattoa pääni
päällä, eikä mitään toivoa. Siksi'tahdoin tehdä lyhyen
lopun kaikesta hyppäämällä alas laiturilta."
Aarne oli hetken vaiti. Sitten sanoi: V .
" J a niin sinä hyppäsit suoraan minun sylimi ja minä
en sinua enää päästä."
Marie painautui tiukasti M n n i mieheen. "Minä en
tahdokaan päästä", kuiskasi hän ^
Kirj, LAINA ANTTILA
Tikittää pöydälläni kello,
hetket kidun...
Jälleen vietän lauantäi-iliaa.
Kulkea tahtoisin muistojen siltaa
ja unhoittuay että olen yksin.
Ei nyt mmi ajatuksein
haaveillen rakenna tupia tuulen.
Enmichen rakkautta Jialaa,
vaart clä7nä;i totuus,
sen oikeat puolet
ne mieleeni pyrkivät salaa.
Toveri, ma elämältä toivon
roielä pci}ön, vaikka salaa.
Ha toivon ja tahdon myös
nousta tietämättömyyden yöstä!
3ftt tahdon taistella
sorrettujen kanssaJ
Heille lauluni laulaa,
väsyneenä päivän raskaasta työstä.
K i r j . K U R T PETERSON
KADULLA on kylmä. Marraskuun
tuuli viheltää ja kadulla leikkiyät
lapsoset värisevät kylmästä kuluneis­sa,
repafeisissa vaatteissaan.
— On kylmä, lapset!
— Kotona on vielä kylmempi.
— Minut ajoi äiti itse ulos.
— Pois tieltä, kakarat! — aännäh-tää
kotiin kiiruhtava työläinen.
Katukäytävällä potkivat pojat pot­kupalloa.
Erittäin innostunut on
eräs viisivuotias pojantyllerö. Vähän
väliä kuuluu huuto:
— Mäa«! IVlaali!
Ajurit toykkivat kyynärpäillään:
—'Painukaa matkoihinne katu­käytävältä!
':nsaantieile. Ankara oli kyläkauppiaan viha kodittomalle
.,^opojalle. Ankara se o l i tytöllekin, omalle lapselleen;
Suunnilleen kuukausi tuosta kohtalokkaasta tapahtua
ita kuulutettiin Marie-neiti avioliittoon .erään rikkaan
mellitehtailijan kera. hamaan aikaan kun pappi kir-iuki
kuulutusta julki, istui t3rttö kotona, kamaris-ja
itki katkerasti.'
an vietettiin komeat häät, joissa suruisena esiintyi
— morsian. Häävieraatkin säälivät häntä. T3^tö
kka! he sanoivat. ,Hän ei ole onnellinen! Mutta he
tienneet mitään tytön onnettomasta rakkaudesta,
iden jälkeen vietiin kaunis Marie kaupunkiin. Hän
käydä teattereissa, tanssiaisissa ja jos minkinlaisissa
tuksissa. Tekipä hän matkan kylpypaikkaankin. Ri-*
aviomies koetti kaikki keinonsa'mieU3^tä^seen. nuor-ix)
uvaansat Mutta turhaan! Marie-rouva kulki synk-hajamieliseQä,
J a mt^steli vain rakasta Aarneaan.
i in kului aika. Ihmiset unohtivat kauniin Marien ja
;%pvät uusia »puheenaiheita, kunnes vihdoin omiiuinen
^ * •J'mSeusjuttU;palautti Ilarien heidän muistiinsa: SRehteija^
^j-^jj1^i§rtti nuorta rouvaansa uskomattomuudteta. Väitti tä^
• % n pitävä yhteyrttä" toisten kanssa: .Oiteeusi löääfäsi
ioliiton purettavaksi. •
jälkeen Marie ei otiut^nää rousB'>eneiä|)ääLkuin-'
itikään. Han oli'vaiii IVlarie, joka ei^iä.iaiiini£niiihinv:
Isänäkään ei kätsiiiyt liäntä-silmiBi^fieileää^i^O^'
tkin^vil^itut häiftä: ' P l u t o n naioe&l-sa&m^mt^te^
täyt3^'.e!idoii)i'-tiihdfi3n elämään kaikenlaisten retku-kanssa.
Katunaisek^^sc^^aU
(Jatkoa ensimäiseltä sivulta)
denkeskistä oloa Orvokin kanssa, tiet3?sti häveten menet-telyään
Orvokkia kohtaan;
Aika kului. Orvokki huomasi ^tilansa, että hän ei voi
enää olla palveluksessa. Ifön sanoi itsensä irti palveluk­sesta.
Kevättalvella eräänä iltana koputti lOrvokki pienen
kotimökkinsä ovelle. Vanha äiti avaa oven ja huomaa
tulijan tutut kasvot. Kuumat kyyneleet valuvat Orvokin
poskille^ kun hän kertoo kohtalostaan. Hän ei ehtinjrt
•edes kaikkia kertomaankaan^ kun kodin ovi sulkeutuu
hänen jälkeensä ja hän kuulee kuin.unessa äitinsä sanat:
"Sinä kelvoton lapsi, kehtaatkin tulla k o t i i n !"
On taas iltamyöhä,--kuri Orvokki,seisoo toisella ovella.
Sydändyö kovasti.: Viimein hän.uskaltaa koputtaa. Kalle
vokkia. Orvokki kertoo kohtalonsa j a kotonakä^mtinsä.
"iÖa^rasita: siiotte-itsesöij^i^^
sanoi»'leski; • l - : ^ - . - '--^ - -
*^Saattt)lla aSnaSiäBilla"^ ^BsmsL.
Hyui-Pauiiäoi imisda^^sokm^ Nyt<sai.OF<n[^i
i^ta-imtittia'jmomBd9ifi{:SiviBtä^ > IHäifts^H^iuatäiiä'
kastettasvinr^^aadovainb:'' ^^aadt^^^Qitsolddi-tölim r«tmä-
Jisb; siliä be-rakas^vat^oiäiaan.. '
Toisella puolen katua on suuti, ai­van
autio maa-alue — kokonainen
tori. Se on reunustettu piikkilanka-aidalla;
se on pystytetty siksi, ettei?
vät lapset pääsisi sinne. Yhteen ai­kaan
alotettiih siellä jonkinlaisia töi­tä;
viisaat huijarit kiiruhtivat kisko,^
maan maasta rahaa. Työt ovat iiyt
keskeyt3^eet. Mutta piikkilanka jäi.
Katukäytävältä kuuluu vihlova
huudahdus. Lastiauto jarruttaa äk­kiä;
Lapset juoksevat eri tahoille.
Keskdlä katua 'makaa verta valuen
murskaantunut pikku Aiumis. Se on
-—pieni jalkapalloilija.
M!iodott)n verinen mykkyrä noste­taan
lähim^ää^r porttikäytävään.
MiestOT kasvot ovat^yiikät.Radtfn
vakuuttaa kiihtynyt autonkuljettaja
sadannen kerran sy^töniiy^tään:
--^ E i ipitäisi laskea lapsia lei^
määö kadulle! • v.
- - Mihin bddät sitten työntäisim-
«me, lapsipahat? — huokaa joku'nais­ihminen.
y >Wci?essä'on'aukea'töri piiklftlanka-aidan
3nnpärQimänäV Mtitta vierellä
^ «ntutskaaväi automobiilit- »letikkiviä
l£^sla;
.r£mdulla on suuri lätäkkö verta.
siis
•'Sm
mää
' T i
I
la
1
'm