1947-06-07-08 |
Previous | 8 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
sivu 8 LAUAXTAIXA KESÄKUUN 7 PÄIVÄNÄ
natn r4aiiu tfniinimwoiiiiniitttffliinifwiii
peaiseen hohteeseen, joten näkyi hyvin
kauas.
Äkkiä näen Raddan tulevan nopeasti
leiristä.
Tulin hyvin iloiseksi! Mainiota!—
ajattelen — uljas Radda! Hän meni
Loikon luo, mutta tämä ei kuule häntä.
Hän pani kätensä Loikon olkapäälle.
Loiko vavahti, irroitti kätensä
ja kohotti päänsä. Ja sitten hän
syöksähtää pystyyn ja vetää veitsen
esille! Uh, varmaankin lävistää tytön,
tahdoin jo huutaa leiriin ja kiiruhtaa
heidän luokseen, mutta äkkiä-kuulen:
— Heitä se menemään! Muuton
pääsi murskaan! — Katson: Rad-dalla
on kädessä pistooli, _ jolla hän
tähtää Loikon otsaa kohti. Sellainen
pirun tyttö. No, ajattelen, nyt he
ovat yhtä mahtavat, mitähän tästä
tulee?
— Kuule! — Radda pisti pistoolin
vyöhönsä ja sanoi Zobarille: —- en
tullut tänne surmaamaan sinua, vaan
tekemään sovinnon, heitä pois veitsi!
— Loiko» heitti veisten menemään
yd katsoi synkästi Raddan silmiin.
Ihmeellistä'se oli, veli! Siinä seisoo
kaksi ihmistä ja katsoo toisiinsa kilin
villipedot, molemmat yhtä kauniita,
uljaita ihmisiä. Ja heitä katsoo vain
kirkas kuu, niin ja minä — siinä kaikki.
' — No, kuuntele minua. Loiko: minä
rakastan sinua! — sanoi Radda.
Mutta Loiko vain kohautti olkapäitään
kuin hän olisi olliit sidottu käsistä
ja jalolta.
,— Minä olen nähnyt nuoria miehiä,
mutta sinä olet muita kauniimpi
sekä kasvoiltasi että sielultasi. Jokainen
heistä olisi ajanut viiksensä
vain katseestani tai langennut polvilleen
eteeni, jos minä olisin tah-"
tonut. Mutta mitä järkeä siinä olisi
ollut? He eivät olleet muutenkaan
kovin uljaita, ja minä olisin tehnyt
heistä täysiä akkoja. Vähän on enää
maailmassa uljaita mustalaisia, vä-
. hän. Loiko. En ole koskaan rakastanut
ketään, mutta sinua minä rakastan,
Loiko. Sen lisiiksi minä rakastan
vapautta! Pelkäänpä, Loiko, että rakastan
sitä enemmän kuin sinua.
Multa ilman sinua minulla ei ole
elämää enemmän kuin sinullakaan ilman
minua. Siksi minä tahdon, että
sinä olet minun ruumiinesi ja sielui-nesi,
kuuletko? — Loiko naurahti.
— Kuulen! Sydäntä ilahduttaa
^ kuunnella sinun puhettasi! No. puhu
vielä jotakin!
— Ja vielä eräs seikka, Loiko:
vaikka sinä kuinka temppuilisit, niin
minä pidän sinut vallassani, minun
olet oleva. Älä siis tuhlaa aikaa —
minun suudelmani ja hyväilyni odottavat
sinua . . . Minun suudellessani
sinä unohdat huiman elämäsi . . .
eivätkä sinun uljaat laulusi, jotka
niin ilahduttavat Tnuslalaisnuorukai-sia.
ole eniiä kaikuva arolla, — sinä
olet laulava N-ain helliä rakknuslau-luja
minulle, omalle Raddallesi . . .
Älä siis hukkaa aik.ia — sanoin tämän
sinulle sitä varten, että sinun
on huomenna niiyrryttiivä minun
edessäni niin kuin nuorukainen nöyrtyy
vanhemman toverinsa edessä.
Lankea jalkojeni juureen koko heimon
nähden ja suutelee oikeaa kättäni
— ja silloin minii olen tuleva
sinun vaimoksesi.
^ellaista tahtoi siis tuo pirunmoinen
tyttö! Moista ei ollut ennen kuultu;
vain mustavuorelaisten keskuu-de.
ssa oH hamassa muinaisuudessa ollut
sellainen lapa, mutta mustalaisten
keskuudessa ei koskaan, kertoivat
vanhat ihmiset. Ajatteles, ystäväiseni,
onko kummempaa kuultu? Vaikka
vuoden vaivaisit päätäsi, et tulisi hullua
hurskaammaksi!
Loiko hjpähti syrjään ja kuin
rintaan haavoitettuna päästi huudon
kiirimään arolle. Radda vavahti, mutta
"ei paljastanut itseään.
•— Hyvästi nyt huomiseksi, ja huomenna
sinä teet sen, mitä minä sa-.
noin sinulle. Kuuletko, Loiko!
Kuulen! Teen sen, ähkäisi Loiko
ojentaen kätensä tyttöä kohti. Tämä
ei edes vilkaissutkaan häneen,
ja Loiko horjui kuin tuulen tuiverta-ma
puu ja kaatui maahan itkien ja
nauraen.
Siten oli tuo kirottu Radda kiusannut
nuorta miestä. Vaivoin sain hänet
tulemaan tajuihinsa.
Voi! Miksi paholaisen pitää kiusata
ihmisiä sillä tavalla? Ketä huvittaa
kuulla, kuinka murheen murtama
ihmissydän vaikeroi.^ Ajattelehan
sitä . . .
Palasin leiriin ja kerroin kaiken
vanhimmille. He neuvottehvat ja
päättivät odottaa asian kehittymistä.
Ja tapahtui tällaista. Kun illalla kokoonnuttiin
nuotion ääreen, myöskin
Loiko tuli siihen. Hän. oli levoton
ja oli huomattavasti laihtunut tuona
\htenä ainoana yönä, silmät olivat
sisäänpainuneet; hän loi ne maahan
ja sanoi meille silmiäjji- nostamatta:
— Näin ovat asiat, toverit: katselin
viime y^nä sydämeeni ja huomasin,
että siellä ei ollut enää sijaa vanhalle
vapaalle elämälleni. Radda vallitsee
siellä nyt — hän yksin! Hän,
kaunis Radda hymyilee siellä kuin
hallitsijatar! Hän rakastaa vapauttaan
enemmän kuin minua, ja minä
rakastan häntä enemmän kuin vapauttani
ja siksi olen päättänyt polvistua
Raddan eteen, kuten hän on
käskenyt, jotta kaikki näkisivät, miten
hänen kauneutensa on kukistanut
urhoollisen Loiko Zobarin, joka
ennen häntä leikki tytöillä kuin metsästyshaukka
sorsilla. Ja sitten hän
on suuteleva ja hyväilevä minua, niin
että menetän halun virittää teille
lauluja ja että en kaipaa enää vapauttani!
Etkö niin, Radda?—Hän
kohotti silmänsä ja loi tyttöön kummallisen
katseen. Tämä oli vaiti ja
nyökäyttäen jyrkästi päätään osoitti
kädellä jalkojaan. Me katselimme
sitä ymmärtämättä siitä mitään. O-lisimme
tahtoneet lähteä tiehemme,
jotta pääsisimme näkemästä kuinka
Loiko Zobar lankeaa tytön jalkain
juureen, vaikkapa tyttö olikin itse
Radda. Hävetti, säälitti ja öli niin
murheellista,
— No! — huudahti- Radda Zobarille.
— Ohoh! Älähän kiiruhda, ehdit
vielä . . . — nauroi Loiko. Mutta
hänen naurussaan oli kuin teräksen
kilahteli!^,
— Niin ovat siis "asiat, toverit!
Mitä on nyt enää tehtävää? On koeteltava,
onko Raddalla tosiaan niin
luja sydiin kuin se. jonka hän on
niiyttänyi minulle, .sitä minä haluan
Jcoettan -- - antakaa anteeksi, veljet!.
Emme osanneet arvata vieläkään,
n>itii Zobar aikoi tehdä, kun Radda
jo makasi maassa Zobarin käVrii tikari
upoteluma kahvaa myöten h;i-nen
rintaansa. Me olimme aivan
tyrmistyneet.
Mutta Radda tempasi tikarin \ia
heitti sen syrjään ja työntäessään
haavaan mustaa hiuspalmikkoaan
sanoi hymyillen selvästi ja kuuluvas-
•luiitinuuiiiimuuiiiiiuiniituJtuiuiiuuiiimntimnHmmuuuiiiani
ti:.-
— Hyvästi, Loiko! Minä tiesin, että
sinä teet näin! . . — ja sitten hän
kuoli.
Ymmärrätkö sinä tuota tyttöä,
ystäväiseni? Pirunmoinen tyttö hän
oli, vaikka minut kirottaisiin
siksi ajoiksi!
— Ja n3't minä lankean polvilleni
sinun eteeisi, ylpeä kuningattareni!
— huusi Loiko, niin että aro kajahti,
ja sitten hän heittäytyi maahan, painoi
huulensa Raddan jalkoja vas:
ten ja jäi makaamaan siihen liikkumattomana.
>Iitäs sanot sellaisesta,
ystäväiseni^? Niinpä niin! Nur aikoi
sanoa: ''hänet on sidottava! "Mutta
kukaan ei olisi kohottanut kättään
sitoakseen Loiko Zobaria, ja sen Nur
tiesi. Häh heilautti vain kättään ja
meni sivulle. Mutta Danilo nosti
maasta tikarin, jonka Radda oli heittänyt
syrjään, ja viiksiään pureskellen
katseli sitä kauan. Se oli niin käyrä
ja terävä eikä Raddan veri ollut,
siinä vielä hyytynyt. Sitten Danilo
meni Sobarin luo ja työnsi tikarin selästä
sydämen läpi. Siten teki velvollisuutensa
isänä vanha sotilas Danilo.
— Aivan niin! — sanoi Loiko selvästi
kääntyessään Danilon puoleen
ja sitten häh lähti tavoittamaan Rad-daa.
Me katselimme sitä. Siinä makasi
Radda painaen hiuspalmikkoa rintaansa
vasten ja hänen auki olevat silmänsä
katselivat taivaalle, ja hänen
jalkainsa juuressa, uinui urhoollinen
Loiko Zobar. Kiharat olivat valuneet
hänen kasvoilleen, joten emme nähneet
niitä.
Siinä me seisoimme ja ajattelimme.
Vanhan Danilon viikset väräh-telivät
ja hänen tuuheat kulmakarvansa
painuivat yhteen hänen katsel-l^
saan ääneti taivaalle, ja valkohap-sinen
Nur heittäytyi kasvoilleen maahan
ja itki, niin että koko ruumis
vavahteli.
Kyllä siinä olikin itkemistä, ystäväiseni!
, . . Kun kuljet, nitn kulje eteenpäin
äläkä poikkea sivulle. Kulje aina
vain eteenpäin. P^hkäpä^et tarvitsekaan
turhanpäiten mutkitella. Siinä
kaikki, ystäväiseni!
:Makar vaikeni, pisti piipun tupak-kapussiin
ja napitti viittansa rinnan
kohdalta. Alkoi sataa, tuiili yltyi,
ja meri möyrysi vihaisena. Hevoset
mnnmiHiiiinuiinim,,, mi
tulivat toinen toisensa jälkeen hUn,
van nuotion ääreen, katsoivat^
hm suurilla viisailla silmillään
asettuivat tiheään piiriin meidän vi*
parillemme.
- n a , hei, hei! - huudahti MV
kar niille ystävällisesti, taputti
^ raenellään pikinuistaa lemmikkihj
vostaan jzt kääntyen minun "
sanoi:
mennä nukkumaan!
Sen jälkeen hän kietoi viitan ymp^
rilleen. heittäytyi maahan ja maiasi'
siinä hiljaa:. Mutta minua ei nuW;
tanut. Katselin aron pimeyteenjjoi. •
loin silmieni eteen liukui hahmo. Häa ^
painoi kädellään mustaa palmikkoa
rinnassaan olevaan haavaan, ja j
nen hienojen ruskeiden sormiensa n
litse sirahteli veripisaroita, jotka \^
renpunaisten tähtien tavoin putoili. 5
vat maahan.
Ja hänen kintereillään leijaili nuori
Loiko Zobar. Hänen kasvonsa oli- -
vat peittyneet mustiin kiharoihin.'
• joiden alla- tipahteli suuria kylmii
kyyneliä.
Sade yltyi, ja meri lauloi sj-nkäa
juhlallista hymniä tuolle kauniille
. mustalaisparille — Loiko Zobanlle
ja Raddalle, vanhan sotilaan Danilon
tyttärelle.
Mutta he molemmat leijuivat yön
pimeyden halki eikä kaunis Loiko
voinut saavuttaa koskaan ylpeää
Raddaa.
Vanha raamattu
Eräiissä Leningradin kirjastossa on
löydetty osia vanhasta raamatusta,
jonka- arvellaan olevan vanhemman
kuin Johannes Gutenbergin painama
raamattu. Painos oli sidottu 1600-
luvun aikaisen kirjan kansiin. Tämä
raamattu on saanut nimensä painostavastaan,
kun sen sivuille on painettu
vain 36 riviä. Sitä nimit^
tään "36 rivin raamatuksi" ja tied^
tään, .^ttä sitä on olemassa museoissa
ainojistaan neljii kappaletta. Gutenbergin
raamattupainoksessa oli 42 riviä
kullakin sivulla.
I T . \ L L A N Hagosta kerrotaan Kiidetyn
8 jalan pituisten ihmisten luurankoja.
Näiden luurankojen arvellaan
olevan niiden orjien jäännöksin
joita Rooman vallan aikana tuo:"ui
pohjois-Euroopan maista.
Intiaanjcn asioita vartcjt asetettu parlamcutiu kontitoi yJ'-'^^
Canadan intiaanien nopeasti valmistuvan httOlehtimaan '^""^''^
asioistaan. 17/<i Six Xations reservin, Brantjordissa, Out., iiitic^- _ , ^
neja juhlapuvuissaan. ^
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 7, 1947 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1947-06-07 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki470607 |
Description
| Title | 1947-06-07-08 |
| OCR text | sivu 8 LAUAXTAIXA KESÄKUUN 7 PÄIVÄNÄ natn r4aiiu tfniinimwoiiiiniitttffliinifwiii peaiseen hohteeseen, joten näkyi hyvin kauas. Äkkiä näen Raddan tulevan nopeasti leiristä. Tulin hyvin iloiseksi! Mainiota!— ajattelen — uljas Radda! Hän meni Loikon luo, mutta tämä ei kuule häntä. Hän pani kätensä Loikon olkapäälle. Loiko vavahti, irroitti kätensä ja kohotti päänsä. Ja sitten hän syöksähtää pystyyn ja vetää veitsen esille! Uh, varmaankin lävistää tytön, tahdoin jo huutaa leiriin ja kiiruhtaa heidän luokseen, mutta äkkiä-kuulen: — Heitä se menemään! Muuton pääsi murskaan! — Katson: Rad-dalla on kädessä pistooli, _ jolla hän tähtää Loikon otsaa kohti. Sellainen pirun tyttö. No, ajattelen, nyt he ovat yhtä mahtavat, mitähän tästä tulee? — Kuule! — Radda pisti pistoolin vyöhönsä ja sanoi Zobarille: —- en tullut tänne surmaamaan sinua, vaan tekemään sovinnon, heitä pois veitsi! — Loiko» heitti veisten menemään yd katsoi synkästi Raddan silmiin. Ihmeellistä'se oli, veli! Siinä seisoo kaksi ihmistä ja katsoo toisiinsa kilin villipedot, molemmat yhtä kauniita, uljaita ihmisiä. Ja heitä katsoo vain kirkas kuu, niin ja minä — siinä kaikki. ' — No, kuuntele minua. Loiko: minä rakastan sinua! — sanoi Radda. Mutta Loiko vain kohautti olkapäitään kuin hän olisi olliit sidottu käsistä ja jalolta. ,— Minä olen nähnyt nuoria miehiä, mutta sinä olet muita kauniimpi sekä kasvoiltasi että sielultasi. Jokainen heistä olisi ajanut viiksensä vain katseestani tai langennut polvilleen eteeni, jos minä olisin tah-" tonut. Mutta mitä järkeä siinä olisi ollut? He eivät olleet muutenkaan kovin uljaita, ja minä olisin tehnyt heistä täysiä akkoja. Vähän on enää maailmassa uljaita mustalaisia, vä- . hän. Loiko. En ole koskaan rakastanut ketään, mutta sinua minä rakastan, Loiko. Sen lisiiksi minä rakastan vapautta! Pelkäänpä, Loiko, että rakastan sitä enemmän kuin sinua. Multa ilman sinua minulla ei ole elämää enemmän kuin sinullakaan ilman minua. Siksi minä tahdon, että sinä olet minun ruumiinesi ja sielui-nesi, kuuletko? — Loiko naurahti. — Kuulen! Sydäntä ilahduttaa ^ kuunnella sinun puhettasi! No. puhu vielä jotakin! — Ja vielä eräs seikka, Loiko: vaikka sinä kuinka temppuilisit, niin minä pidän sinut vallassani, minun olet oleva. Älä siis tuhlaa aikaa — minun suudelmani ja hyväilyni odottavat sinua . . . Minun suudellessani sinä unohdat huiman elämäsi . . . eivätkä sinun uljaat laulusi, jotka niin ilahduttavat Tnuslalaisnuorukai-sia. ole eniiä kaikuva arolla, — sinä olet laulava N-ain helliä rakknuslau-luja minulle, omalle Raddallesi . . . Älä siis hukkaa aik.ia — sanoin tämän sinulle sitä varten, että sinun on huomenna niiyrryttiivä minun edessäni niin kuin nuorukainen nöyrtyy vanhemman toverinsa edessä. Lankea jalkojeni juureen koko heimon nähden ja suutelee oikeaa kättäni — ja silloin minii olen tuleva sinun vaimoksesi. ^ellaista tahtoi siis tuo pirunmoinen tyttö! Moista ei ollut ennen kuultu; vain mustavuorelaisten keskuu-de. ssa oH hamassa muinaisuudessa ollut sellainen lapa, mutta mustalaisten keskuudessa ei koskaan, kertoivat vanhat ihmiset. Ajatteles, ystäväiseni, onko kummempaa kuultu? Vaikka vuoden vaivaisit päätäsi, et tulisi hullua hurskaammaksi! Loiko hjpähti syrjään ja kuin rintaan haavoitettuna päästi huudon kiirimään arolle. Radda vavahti, mutta "ei paljastanut itseään. •— Hyvästi nyt huomiseksi, ja huomenna sinä teet sen, mitä minä sa-. noin sinulle. Kuuletko, Loiko! Kuulen! Teen sen, ähkäisi Loiko ojentaen kätensä tyttöä kohti. Tämä ei edes vilkaissutkaan häneen, ja Loiko horjui kuin tuulen tuiverta-ma puu ja kaatui maahan itkien ja nauraen. Siten oli tuo kirottu Radda kiusannut nuorta miestä. Vaivoin sain hänet tulemaan tajuihinsa. Voi! Miksi paholaisen pitää kiusata ihmisiä sillä tavalla? Ketä huvittaa kuulla, kuinka murheen murtama ihmissydän vaikeroi.^ Ajattelehan sitä . . . Palasin leiriin ja kerroin kaiken vanhimmille. He neuvottehvat ja päättivät odottaa asian kehittymistä. Ja tapahtui tällaista. Kun illalla kokoonnuttiin nuotion ääreen, myöskin Loiko tuli siihen. Hän. oli levoton ja oli huomattavasti laihtunut tuona \htenä ainoana yönä, silmät olivat sisäänpainuneet; hän loi ne maahan ja sanoi meille silmiäjji- nostamatta: — Näin ovat asiat, toverit: katselin viime y^nä sydämeeni ja huomasin, että siellä ei ollut enää sijaa vanhalle vapaalle elämälleni. Radda vallitsee siellä nyt — hän yksin! Hän, kaunis Radda hymyilee siellä kuin hallitsijatar! Hän rakastaa vapauttaan enemmän kuin minua, ja minä rakastan häntä enemmän kuin vapauttani ja siksi olen päättänyt polvistua Raddan eteen, kuten hän on käskenyt, jotta kaikki näkisivät, miten hänen kauneutensa on kukistanut urhoollisen Loiko Zobarin, joka ennen häntä leikki tytöillä kuin metsästyshaukka sorsilla. Ja sitten hän on suuteleva ja hyväilevä minua, niin että menetän halun virittää teille lauluja ja että en kaipaa enää vapauttani! Etkö niin, Radda?—Hän kohotti silmänsä ja loi tyttöön kummallisen katseen. Tämä oli vaiti ja nyökäyttäen jyrkästi päätään osoitti kädellä jalkojaan. Me katselimme sitä ymmärtämättä siitä mitään. O-lisimme tahtoneet lähteä tiehemme, jotta pääsisimme näkemästä kuinka Loiko Zobar lankeaa tytön jalkain juureen, vaikkapa tyttö olikin itse Radda. Hävetti, säälitti ja öli niin murheellista, — No! — huudahti- Radda Zobarille. — Ohoh! Älähän kiiruhda, ehdit vielä . . . — nauroi Loiko. Mutta hänen naurussaan oli kuin teräksen kilahteli!^, — Niin ovat siis "asiat, toverit! Mitä on nyt enää tehtävää? On koeteltava, onko Raddalla tosiaan niin luja sydiin kuin se. jonka hän on niiyttänyi minulle, .sitä minä haluan Jcoettan -- - antakaa anteeksi, veljet!. Emme osanneet arvata vieläkään, n>itii Zobar aikoi tehdä, kun Radda jo makasi maassa Zobarin käVrii tikari upoteluma kahvaa myöten h;i-nen rintaansa. Me olimme aivan tyrmistyneet. Mutta Radda tempasi tikarin \ia heitti sen syrjään ja työntäessään haavaan mustaa hiuspalmikkoaan sanoi hymyillen selvästi ja kuuluvas- •luiitinuuiiiimuuiiiiiuiniituJtuiuiiuuiiimntimnHmmuuuiiiani ti:.- — Hyvästi, Loiko! Minä tiesin, että sinä teet näin! . . — ja sitten hän kuoli. Ymmärrätkö sinä tuota tyttöä, ystäväiseni? Pirunmoinen tyttö hän oli, vaikka minut kirottaisiin siksi ajoiksi! — Ja n3't minä lankean polvilleni sinun eteeisi, ylpeä kuningattareni! — huusi Loiko, niin että aro kajahti, ja sitten hän heittäytyi maahan, painoi huulensa Raddan jalkoja vas: ten ja jäi makaamaan siihen liikkumattomana. >Iitäs sanot sellaisesta, ystäväiseni^? Niinpä niin! Nur aikoi sanoa: ''hänet on sidottava! "Mutta kukaan ei olisi kohottanut kättään sitoakseen Loiko Zobaria, ja sen Nur tiesi. Häh heilautti vain kättään ja meni sivulle. Mutta Danilo nosti maasta tikarin, jonka Radda oli heittänyt syrjään, ja viiksiään pureskellen katseli sitä kauan. Se oli niin käyrä ja terävä eikä Raddan veri ollut, siinä vielä hyytynyt. Sitten Danilo meni Sobarin luo ja työnsi tikarin selästä sydämen läpi. Siten teki velvollisuutensa isänä vanha sotilas Danilo. — Aivan niin! — sanoi Loiko selvästi kääntyessään Danilon puoleen ja sitten häh lähti tavoittamaan Rad-daa. Me katselimme sitä. Siinä makasi Radda painaen hiuspalmikkoa rintaansa vasten ja hänen auki olevat silmänsä katselivat taivaalle, ja hänen jalkainsa juuressa, uinui urhoollinen Loiko Zobar. Kiharat olivat valuneet hänen kasvoilleen, joten emme nähneet niitä. Siinä me seisoimme ja ajattelimme. Vanhan Danilon viikset väräh-telivät ja hänen tuuheat kulmakarvansa painuivat yhteen hänen katsel-l^ saan ääneti taivaalle, ja valkohap-sinen Nur heittäytyi kasvoilleen maahan ja itki, niin että koko ruumis vavahteli. Kyllä siinä olikin itkemistä, ystäväiseni! , . . Kun kuljet, nitn kulje eteenpäin äläkä poikkea sivulle. Kulje aina vain eteenpäin. P^hkäpä^et tarvitsekaan turhanpäiten mutkitella. Siinä kaikki, ystäväiseni! :Makar vaikeni, pisti piipun tupak-kapussiin ja napitti viittansa rinnan kohdalta. Alkoi sataa, tuiili yltyi, ja meri möyrysi vihaisena. Hevoset mnnmiHiiiinuiinim,,, mi tulivat toinen toisensa jälkeen hUn, van nuotion ääreen, katsoivat^ hm suurilla viisailla silmillään asettuivat tiheään piiriin meidän vi* parillemme. - n a , hei, hei! - huudahti MV kar niille ystävällisesti, taputti ^ raenellään pikinuistaa lemmikkihj vostaan jzt kääntyen minun " sanoi: mennä nukkumaan! Sen jälkeen hän kietoi viitan ymp^ rilleen. heittäytyi maahan ja maiasi' siinä hiljaa:. Mutta minua ei nuW; tanut. Katselin aron pimeyteenjjoi. • loin silmieni eteen liukui hahmo. Häa ^ painoi kädellään mustaa palmikkoa rinnassaan olevaan haavaan, ja j nen hienojen ruskeiden sormiensa n litse sirahteli veripisaroita, jotka \^ renpunaisten tähtien tavoin putoili. 5 vat maahan. Ja hänen kintereillään leijaili nuori Loiko Zobar. Hänen kasvonsa oli- - vat peittyneet mustiin kiharoihin.' • joiden alla- tipahteli suuria kylmii kyyneliä. Sade yltyi, ja meri lauloi sj-nkäa juhlallista hymniä tuolle kauniille . mustalaisparille — Loiko Zobanlle ja Raddalle, vanhan sotilaan Danilon tyttärelle. Mutta he molemmat leijuivat yön pimeyden halki eikä kaunis Loiko voinut saavuttaa koskaan ylpeää Raddaa. Vanha raamattu Eräiissä Leningradin kirjastossa on löydetty osia vanhasta raamatusta, jonka- arvellaan olevan vanhemman kuin Johannes Gutenbergin painama raamattu. Painos oli sidottu 1600- luvun aikaisen kirjan kansiin. Tämä raamattu on saanut nimensä painostavastaan, kun sen sivuille on painettu vain 36 riviä. Sitä nimit^ tään "36 rivin raamatuksi" ja tied^ tään, .^ttä sitä on olemassa museoissa ainojistaan neljii kappaletta. Gutenbergin raamattupainoksessa oli 42 riviä kullakin sivulla. I T . \ L L A N Hagosta kerrotaan Kiidetyn 8 jalan pituisten ihmisten luurankoja. Näiden luurankojen arvellaan olevan niiden orjien jäännöksin joita Rooman vallan aikana tuo:"ui pohjois-Euroopan maista. Intiaanjcn asioita vartcjt asetettu parlamcutiu kontitoi yJ'-'^^ Canadan intiaanien nopeasti valmistuvan httOlehtimaan '^""^''^ asioistaan. 17/ |
Tags
Comments
Post a Comment for 1947-06-07-08
