1943-11-27-06 |
Previous | 6 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
ff'*
' /sv
. 1-
J ff " I
r
of
1^ ^.
- 1
/ 1
) ^ 1
•1. .•
V
j' "'Hi
Sivuö L A U A N T A I N A , M A R R A S K U U N 27 PÄIVÄNÄ 1943
Otteita romaanista, joka el ole vielä julkaistu.
KirJ. VIHTORI ROSSI
Rakkauden tuskisss^
"Miksikä meidän pitää saavuttaa ja minä kun olin kyllikseni haikail.
juuri tuo bussi?" kysyi Vikki mei- lut, etsinyt ja kysellyt t>ttöä, jonka
dän mennessä. jälkeen näin äkkiä matkani aloitin.
Tosiaan! Selityksen minä kyllä niin lopiiUa pettyneenä läksin tapaa-olin
velkaa. Sanoin: ' roaan suomalaisia tuttavia.
"Siellä bussissa istuu tyttö Suomalaisten haali, uuden uutu-
KA L A S T I N sen kesän Fraser
joella, kuten olin sinne kalaan
mennytkin . . . j a kaloja tuli, niitä
tuli oikein Porvoon mitalla, joskus
niin paljon, että tahtoi verkot ja veneet
hukkua.
Kalastuksen loputtua menin Vanr
couveriin, ja siellä tuttavani luona
sain kirjeen Suomesta, vanhemmiltani.
Kirje hämmästytti minua kahdesta
syystä. Minun vanhempani
olivat m'itä vanhanajan ihmisiä, jotka
eivät osanneet kirjoittaa. Ja tässä
oli tapahtunut sellainen ihme, että
kirje oli isäukon kirjoittama. Ei kuitenkaan
isä ollut vieläkään opetellut
kirjoittamaan, mutta hän oli "rän-tännyt"
sen. Ränttipuustavilla hän
oli kirjoittanut kaksisivuisen arkin
täyteen. Oikein minua hirvitti sellainen
työn paljous mikä siinä tarvittiin.
Toinen ihme kirjeessä oli viiden
markan seteli. Sen oli äiti pistänyt
isän ränttäämän arkin väliin. Se
oli lahja minulle! — Lahja, jonka
arvoa ei mitata kullassa eikä dollareissa.
^Miljoonat eivät vastaisi sitä
vanhempien rakkauden määrää. —
N i i n ajattelin kirjettä lukiessa.
Joskus ihmiselle käy niin, e t t ä mieli
tekee jotain eikä oikein tiedä mitä.
Minulle ainaltin käy tällä tavalla
usein, ja nyt vanhempieni kirjettä
lukiessani minulle kävi juuri sillä tavalla.
Minä mietin pääni ympäri
tusinan kertaa, että mitä tehdä, mutta
turhaan.
Siinä mietteilleni sekamelskan aikana
sattui tulemaan sisälle V'ikki
Karstunen, luupää vanhapoika, jolle
Juonto oli tehnyt vääryyttä karvojen
kasvattamisessa. Minä en käsitä mitä
hyötyä on jumalalle vehkeillä luo-varnia,
ettei heti ensimmäisenä päivänä
upeassa kartanossa myrsky nousisi.
Inga ei halunnut tavata Riittaa,
eikä myöskään olisi Matin sallinut
seurustella hänen kanssaan. Kun
Matti ei alistunut vaimonsa määräyksiin,
vallitsi tora ja -riita kartanossa
Riitan kesäloman ajan. Tuo
kiusasi Riittaa. Hän oli jo monesti
päättänj-t, ettei tulisi oUerikaan lo-ma-
ajakseen Sorjoon, mutta kun äiti
k>'>'neleet silmissä sanoi: "Hylkäätkö
sinäkin meidät", niin Riitta tunsi,
että hänen-täytyi tulla, vaikka puukkoja
sataisi.
'takaa kuului kärryjen kolina. Riitta
ei sitä huomannut. Hän vaihtoi
kantamuksensa toiseen käteen ja *
pyyhki hikeä kaavoiltaan. Kunpa
•hän vain pääsisi huomaamatta pujahtamaan
kartanon ohi!
"Riitta antaisi askinsa tänne, niin
tässä se mukavasti menisi", kuului
tuttu, jäyhä ääni sivulta.
Ison-Iivarin Gösta siinä seisautti
vilkkuvakorvaisen juoksijansa. Riitan
sisässä riipaisi tunne, pakoon, mutta
sitten hiin hymähti lapselliselle pelolleen.
Ne ajat olivat olleet ja menneet,
jolloin hänen tarvitsi pelätä
Göstan hävyttömy-yttä ja ylpeyttä.
Paras olla muistamatta- niitä aikoja!
"Kiitos! Jos isäntä on niin ystävällinen
ja ottaa! .Se painaa aikatavalla
matkan pitkään."
Riitta kurotti askiaan.
•Olisi täällä tilaa Riitallekin.
Maantie on märkä kävellä."
Jatkuu.
miensa ihmisten kanssa, kasvattamalla
karvoja sinne jossa ihmiset eivät
tahtoisi niitä kasvattaa, ja taas päinvastoin,
nylkeä karvaisia paikkoja
paljaiksi. Näin oli käyn3rt juuri V i kille.
Hänellä oli tuuhea karvainen
mätäs leuassa ja ylähuulessa, mutta
päälaki kiiltävän paljas. Kun huomautin
tästä jumalan kolttosesta hänelle,
niin mitä ollakaan. Sensijaan
että hän olisi yhtynyt minun mielipiteeseeni,
suuttui h ä n k u i n tupakki.
Pöllö minä olin! . . .
Sainpa jutella ja sovitella kaikki
keinoni äkäänt3mji;tä vanhaäpoikaa
lepytellessä ja vasta sitten onnistuin,
kun tarijosin hänelle tehtävää. Kysyin
häntä kuljettelemaan "autollaan minua
sinä päivänä. Minun oli toimitettava
asioita Vancouverissa ja
sitten illalla minun oli mentävä New
VVestministeriin.
Vikki leppyi, ja me lähdimme.
Hän oli ammatiltaan taxi-ajuri,
tahi suomeksi, pösa-ajuri, ja. h ä n harjoitti
liikettään itsenäisenä, omalla
autollaan.
Minun sen päivän puuhat päättji-vät
Vikin kanssa New Westministe-rlssä,
Gey Hound bussiasemalla. M i nä
aijoin mennä käväsemään huvimatkalle
Yhdysvalt^n puolelle. K a dulla,
aseman edessä, meidät sivuutti
tallista tiileva bussi, joka oli matkustajia
täynnä ja joka oli menossa
Seattleen.
Bushin etuistuimella, juuri ajurin
vierellä, istui Wawona. Wawona ei
huomannut minua, mutta minä näin
tytön silmät, nenän ja huulet, ja
vaikka minä näin ne vain vilaukselta,
niin siinä oli tarpeeiksi. Minä en voi-''
nut erehtyä. Toista sellaista näköä
ei voinut lÖ3rtyä koko maailmassa.
Muuta ei tarvittu, minä tein päätökseni.
"Voitko saavuttaa tuon bussin?"
kysyin Vikiltä.
"Tuonko Seattleen menevän?"
" N i i n , juuri sen.".
"Tuota . . . niin . . . " tuumiskeli
Vikki, ja minä näin että häntä alkoi
jänistää.
"Taitaa niasiinaasi vaivata Tomatii-si,
ettet kai uskalla lähteä bussin
kanssa kappia kyöräänJään?" kysä-sin.
^
Se sattui pika-ajurin ammattikunniaan.
Vikki kohta loukkaantuneen
ponnella selitti, että hänen autonsa
on yksi niitä ihmeellisiä masiinoita,
jotka menevät vaikka kuinka kovasti
— ja pitkästi. Ei Vikki ollenkaan
tiennyt kuinka kovasti hänen masii-nallaan
pääsi.
Jot\ me lädimme. Mutta ensin
meidän oli poikettava gasoliinia ottamaan,
ja se vei 'hieman aikaa." Ja
sitten kuului olevan yksi kumi kulunut,
josta vaate paistaa ja johon
kovassa ajossa ei ollut luottamista.
Toiset kumit olivat puolikuntoisessa
kunnossa. Ja var^umi oli sinä aamuna
sattunut jäämään talliin. Mutta
vahingon varalle mukana oli juuri
korjattu sisätuuppi.
Kun gas<^iinia oli saatu tynnyri
täyteen ja päästiin tielle mennä rai-kuuttamaan,
niin voi sun suutari! . . .
Vikki oli oikeassa. Hänen konettaan
ei vai\'annut reumatismi, ei mikään!
Me menimme eteenpäin kuin
noidannuoli, j-htenä pyrynä vain.
Vikki vilkasi minua kiireestä kes- kainen rakennus, seisoi Seattelen lai.
kipaikkaan ja sanoi: takaupfmgilla lepikossa, tekemättö-
"jaahah! . . , Ja-a, vai tyttö! . . män kadun varrella. Haalin \ierellä
Mätäs mutrusi Vikin leuassa. Hän seisoi toinen kaksinkertainen raken
nähtävästi haki sanoja sanoakseen nus ja myöskin uusi, jota ei vielä oltu
mielipiteensä minulle. Vasta aiko- _ »Tiaalattu. Se oli suomalainen poorti-jen
perästähän sanoi: talo, ta;hi talo, jossa suomalaiset nuo-
" E n minä tyttöjen perässä tällä ta- ret miehet, tai naiset, saavat asumirk-sen
täysihoidolla. (Nuoria on kaikki
naimattomat — näissä oloissa.) Kä-valla
köyräisi, en vaikka! . . .
" E i , eipä tietenkään", myöntelin
hänelle. mä kaksi rakennusta ne ovat suoma-
E i Vikki jatkanut puhetta, hän laisuuden keskipiste Seattlessa. Poor-vain
painoi gasoliininappulaan var- titalossa löytää paikalliset tahi ohi-paallaan
ja ohjaili autoa vauhdissa
mäkisen maan mutkaisella tiellä.
Parroittuneessa leu^sa ja kaljui-sen
pään sisällä usein löytyy järkeä.
Ainakin Vikin \6ytyi. N i i n otaksuin.
kulkevat suomalaiset asumatilat kaikkina
vuorokauden aikoina, ja tapaavat
tuttaviaan ja kansalaisia.
'Minä majoitin talouteni tähän
poortitaloon, -ja siihen kuului kaik-
Me ajoitnme hurjaa kyytiä yli vuo- kiaan — minä itse kapsäkki kädessä,
ristoseutujen, halki laajoj^i tasanko- siinä kaikki. Poortitalo kuhisi täyn-maiden.
Yhdysvaltain raijaa kohden, nä väkeä. Huoneiden jokainen säji-
Auto kulki eteenpäin e t t ä metsä tien- ky oli jo kuulemnia ylösotettu. I-vierillä
vilisi. Ja kun sitä kyytiä säntä, minulle ennestään tuttu mies,
olimme jonkun aikaa jatkaneet, niin kynsi korvallistaan ja tuskitteli ta-jo
v M o i n alkoi pilkoittaa bussin lonsa pienuutta. Siinä asiain ahtaam-moniväriset
tulet. millään ollessa nuori emäntä ilmoitti
"Katso tuolla, tuolla! . . ." huu- keittiönovelta makuuvaatteita kyllä
dahdin Vikille ilosta halkeamaisilla- olevan, — että jos sitä jollakin ta-ni.
, valla voitaisiin järjestää.
N i i n , minä en ollut kovin suuri minä.
Sanoin sen isännälle. Näes,
olinhan- minä ennen nukkunut kala-pootin
jpohjalla, punnalla metsässä,
j a kun kaikki yökorteerien historian
Vikki painoi gasoiiininappula^ syvemmälle,
p)ne surisi lujemmin ja
matka alkoi katketa entistä nopeammin.
Mentiin kovalla vauhdilla bussin
perässä, jonka istuimella istui
VVawona, intiaani tyttö, se sama met- olin selittänyt, niin vaikeus tuli voi-sänneito,
jonka kanssa pohjoisessa o- tetuksi.
limme samoilleet. Tuhansia ajatuksia
kierteli päässäni, miljoonia mielessäni,
siinä mennessä tasaisella ja
suoralla tiellä.
Saavutimme bussin ennenpitkää, ja
heti kun pääsimme sen perään, tö-
Panin toimeksi. Päätin tekaista
itselleni teurun. Siinä tarvitsin aineisiin
muutamia keppe^jä ja kaksi tyhjää
perunasäkkiä. Isäntä antoi säkit
j ä sitten menin lepikköön rakennuksen
takana, josta katkaisin pari
ryytti Vikki yskänkäheätä totvea ja mittaistani keppiä ja puolentusmaa
arvelematta läksi yrittämään vauh- pienem;piä keppejä, ja kun palasin tädissä
kulkevan bussin edelle. Ja kaisin keppieni kanssa rakennuksen
mentiin edelle, mentiin kuin men- pihalle, niin tapasin entisen tuttavani
tiirtkin. Mutta juuri bussin edelle Pekan.
päästyä meitä kohtasi onnettomuus. "No, wotte hell! . . h u d a h t i Pek-
Kumi paukahti puhki varoitusta an- ka, ravisteli ja myllytti minua olka-tamatta
. Tien\'ierestä löysimme it- päistä niin e t t ä kepit ja tikut lenteli-semme
autoinemme ja saimme kiittä vät käsistäni kentälle,
onneamme, e t t ä jäimme ehein nahoin.
Onneksi autommrei lentänyt nurin,
ja varmaan bussin ajuri näki meidän
pysyneen pystyssä, koska jatkoi menoaan.
Kumin korjaus ei ollutkaan vähäpätöinen
tehtävä. Nyrkinmentävä
reikä kuluneessa kuoressa, j a kun sen
sisälle pantiin ehjän sisäkumin ohkai-nen
kuori, niin reikä täytyi tuketa revityn
kenkäni pohjalla.
, Seuraavassa kaupungissa minä ostin
uuden kumin Viikin autoon ja
kengät itsdleni. Viivytys tiellä kesti
niin kauan, ettei voinut olla kysymistäkään
bussin tavottamisesta ennen
Seattlea .
Tultiin Seattleen Vikin kanssa.
Etsimme Grey Hound bussiaseman
ja jouduimme sinne vasta aamulla,
kun päivä jo alkoi sarastaa. Jälkeäkään
«n löytänyt Wawonasta vaikka
etsin kaikki mahdolliset j a mahdottomat
paikat. Oliko tyttö jäänyt pois
bussista ennen Seattlea, vai oliko hän
jatkanut matkaa eteenpäin jonnekin
toiseen kaupunkiin. Sdvää en saanut,
mutta itsemielestäni aina olin
\-akuutettu siitä, että nainen, jonka
New Westministerissä näin, ei voinut
olla kukaan muu kuin Wanv-ona,
Vikki lähti kohta Seattleen päästyämme
omille teilleen, jonnekin tuttavansa
luokse, ja sanoi sitten iltapäivällä
menevänsä Vancouveriin takaisin.
Sanoimme hyvästit asemalla,
"Täällä sinä nyt vain ollaan", vastailin
minkä kerkesin.
"Ja sinä jäät tänne Seattleen . ..
tarkoitan e t t ä jäät tänne oikein olemaan
. . . J a kuulehan, sinä lähdet minun
kanssani kämpälle, tukkikämpälle
nimittäin. Seattle on näes kämp-päkaupunki."
Näin pauhasi ja touhusi
Pekka innoissaan
Todella! Pekan tapaaminen minulle
oli mieluinen yllätys. Olimme
työskennelleet British Columbiassa
kaivoksilla yhdessä, ja Pekka oli yksi
niitä hauskoja tovereita, jonka
kanssa ei koskaan sormi menn>'t suuhun
eikä tullut ikävä.
Kun oli syöty poortitalon pitkässä
pöydässä ja minä olin peseytynyt ja
pukeutunut, niin silloin sitä lähdettiin.
- Pekka oli oppaana ja minä menin
minne hän minua kuletti. Pekka
oli puoli päätään pitempi mies minua,
vaikka en itsekään mikää pätkä ole.
hän harppi askeleita, pitkiä ja nopeassa
tahdissa, niin että minun täytyi
panna alituista juoksun hypäkkiia
hänen rinnallaan. Pekka oli Suomen
kävelymestari.
"Holan, holan! Minne sinulla on
sellainen h ä t ä ? " sanoin ja pidätin
miestä takinhelmasta. ''Minne sinulla
on sellainen h ä t ä ?"
Äkkiä Pekka pysähtyi, katsoi kelloaan
ja rauhoittui.
''Eipä todellakaan meillä kiirettä
ole . . . meillä on kyllin aikaa", -^noi
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 27, 1943 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1943-11-27 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki431127 |
Description
| Title | 1943-11-27-06 |
| OCR text | ff'* ' /sv . 1- J ff " I r of 1^ ^. - 1 / 1 ) ^ 1 •1. .• V j' "'Hi Sivuö L A U A N T A I N A , M A R R A S K U U N 27 PÄIVÄNÄ 1943 Otteita romaanista, joka el ole vielä julkaistu. KirJ. VIHTORI ROSSI Rakkauden tuskisss^ "Miksikä meidän pitää saavuttaa ja minä kun olin kyllikseni haikail. juuri tuo bussi?" kysyi Vikki mei- lut, etsinyt ja kysellyt t>ttöä, jonka dän mennessä. jälkeen näin äkkiä matkani aloitin. Tosiaan! Selityksen minä kyllä niin lopiiUa pettyneenä läksin tapaa-olin velkaa. Sanoin: ' roaan suomalaisia tuttavia. "Siellä bussissa istuu tyttö Suomalaisten haali, uuden uutu- KA L A S T I N sen kesän Fraser joella, kuten olin sinne kalaan mennytkin . . . j a kaloja tuli, niitä tuli oikein Porvoon mitalla, joskus niin paljon, että tahtoi verkot ja veneet hukkua. Kalastuksen loputtua menin Vanr couveriin, ja siellä tuttavani luona sain kirjeen Suomesta, vanhemmiltani. Kirje hämmästytti minua kahdesta syystä. Minun vanhempani olivat m'itä vanhanajan ihmisiä, jotka eivät osanneet kirjoittaa. Ja tässä oli tapahtunut sellainen ihme, että kirje oli isäukon kirjoittama. Ei kuitenkaan isä ollut vieläkään opetellut kirjoittamaan, mutta hän oli "rän-tännyt" sen. Ränttipuustavilla hän oli kirjoittanut kaksisivuisen arkin täyteen. Oikein minua hirvitti sellainen työn paljous mikä siinä tarvittiin. Toinen ihme kirjeessä oli viiden markan seteli. Sen oli äiti pistänyt isän ränttäämän arkin väliin. Se oli lahja minulle! — Lahja, jonka arvoa ei mitata kullassa eikä dollareissa. ^Miljoonat eivät vastaisi sitä vanhempien rakkauden määrää. — N i i n ajattelin kirjettä lukiessa. Joskus ihmiselle käy niin, e t t ä mieli tekee jotain eikä oikein tiedä mitä. Minulle ainaltin käy tällä tavalla usein, ja nyt vanhempieni kirjettä lukiessani minulle kävi juuri sillä tavalla. Minä mietin pääni ympäri tusinan kertaa, että mitä tehdä, mutta turhaan. Siinä mietteilleni sekamelskan aikana sattui tulemaan sisälle V'ikki Karstunen, luupää vanhapoika, jolle Juonto oli tehnyt vääryyttä karvojen kasvattamisessa. Minä en käsitä mitä hyötyä on jumalalle vehkeillä luo-varnia, ettei heti ensimmäisenä päivänä upeassa kartanossa myrsky nousisi. Inga ei halunnut tavata Riittaa, eikä myöskään olisi Matin sallinut seurustella hänen kanssaan. Kun Matti ei alistunut vaimonsa määräyksiin, vallitsi tora ja -riita kartanossa Riitan kesäloman ajan. Tuo kiusasi Riittaa. Hän oli jo monesti päättänj-t, ettei tulisi oUerikaan lo-ma- ajakseen Sorjoon, mutta kun äiti k>'>'neleet silmissä sanoi: "Hylkäätkö sinäkin meidät", niin Riitta tunsi, että hänen-täytyi tulla, vaikka puukkoja sataisi. 'takaa kuului kärryjen kolina. Riitta ei sitä huomannut. Hän vaihtoi kantamuksensa toiseen käteen ja * pyyhki hikeä kaavoiltaan. Kunpa •hän vain pääsisi huomaamatta pujahtamaan kartanon ohi! "Riitta antaisi askinsa tänne, niin tässä se mukavasti menisi", kuului tuttu, jäyhä ääni sivulta. Ison-Iivarin Gösta siinä seisautti vilkkuvakorvaisen juoksijansa. Riitan sisässä riipaisi tunne, pakoon, mutta sitten hiin hymähti lapselliselle pelolleen. Ne ajat olivat olleet ja menneet, jolloin hänen tarvitsi pelätä Göstan hävyttömy-yttä ja ylpeyttä. Paras olla muistamatta- niitä aikoja! "Kiitos! Jos isäntä on niin ystävällinen ja ottaa! .Se painaa aikatavalla matkan pitkään." Riitta kurotti askiaan. •Olisi täällä tilaa Riitallekin. Maantie on märkä kävellä." Jatkuu. miensa ihmisten kanssa, kasvattamalla karvoja sinne jossa ihmiset eivät tahtoisi niitä kasvattaa, ja taas päinvastoin, nylkeä karvaisia paikkoja paljaiksi. Näin oli käyn3rt juuri V i kille. Hänellä oli tuuhea karvainen mätäs leuassa ja ylähuulessa, mutta päälaki kiiltävän paljas. Kun huomautin tästä jumalan kolttosesta hänelle, niin mitä ollakaan. Sensijaan että hän olisi yhtynyt minun mielipiteeseeni, suuttui h ä n k u i n tupakki. Pöllö minä olin! . . . Sainpa jutella ja sovitella kaikki keinoni äkäänt3mji;tä vanhaäpoikaa lepytellessä ja vasta sitten onnistuin, kun tarijosin hänelle tehtävää. Kysyin häntä kuljettelemaan "autollaan minua sinä päivänä. Minun oli toimitettava asioita Vancouverissa ja sitten illalla minun oli mentävä New VVestministeriin. Vikki leppyi, ja me lähdimme. Hän oli ammatiltaan taxi-ajuri, tahi suomeksi, pösa-ajuri, ja. h ä n harjoitti liikettään itsenäisenä, omalla autollaan. Minun sen päivän puuhat päättji-vät Vikin kanssa New Westministe-rlssä, Gey Hound bussiasemalla. M i nä aijoin mennä käväsemään huvimatkalle Yhdysvalt^n puolelle. K a dulla, aseman edessä, meidät sivuutti tallista tiileva bussi, joka oli matkustajia täynnä ja joka oli menossa Seattleen. Bushin etuistuimella, juuri ajurin vierellä, istui Wawona. Wawona ei huomannut minua, mutta minä näin tytön silmät, nenän ja huulet, ja vaikka minä näin ne vain vilaukselta, niin siinä oli tarpeeiksi. Minä en voi-'' nut erehtyä. Toista sellaista näköä ei voinut lÖ3rtyä koko maailmassa. Muuta ei tarvittu, minä tein päätökseni. "Voitko saavuttaa tuon bussin?" kysyin Vikiltä. "Tuonko Seattleen menevän?" " N i i n , juuri sen.". "Tuota . . . niin . . . " tuumiskeli Vikki, ja minä näin että häntä alkoi jänistää. "Taitaa niasiinaasi vaivata Tomatii-si, ettet kai uskalla lähteä bussin kanssa kappia kyöräänJään?" kysä-sin. ^ Se sattui pika-ajurin ammattikunniaan. Vikki kohta loukkaantuneen ponnella selitti, että hänen autonsa on yksi niitä ihmeellisiä masiinoita, jotka menevät vaikka kuinka kovasti — ja pitkästi. Ei Vikki ollenkaan tiennyt kuinka kovasti hänen masii-nallaan pääsi. Jot\ me lädimme. Mutta ensin meidän oli poikettava gasoliinia ottamaan, ja se vei 'hieman aikaa." Ja sitten kuului olevan yksi kumi kulunut, josta vaate paistaa ja johon kovassa ajossa ei ollut luottamista. Toiset kumit olivat puolikuntoisessa kunnossa. Ja var^umi oli sinä aamuna sattunut jäämään talliin. Mutta vahingon varalle mukana oli juuri korjattu sisätuuppi. Kun gas<^iinia oli saatu tynnyri täyteen ja päästiin tielle mennä rai-kuuttamaan, niin voi sun suutari! . . . Vikki oli oikeassa. Hänen konettaan ei vai\'annut reumatismi, ei mikään! Me menimme eteenpäin kuin noidannuoli, j-htenä pyrynä vain. Vikki vilkasi minua kiireestä kes- kainen rakennus, seisoi Seattelen lai. kipaikkaan ja sanoi: takaupfmgilla lepikossa, tekemättö- "jaahah! . . , Ja-a, vai tyttö! . . män kadun varrella. Haalin \ierellä Mätäs mutrusi Vikin leuassa. Hän seisoi toinen kaksinkertainen raken nähtävästi haki sanoja sanoakseen nus ja myöskin uusi, jota ei vielä oltu mielipiteensä minulle. Vasta aiko- _ »Tiaalattu. Se oli suomalainen poorti-jen perästähän sanoi: talo, ta;hi talo, jossa suomalaiset nuo- " E n minä tyttöjen perässä tällä ta- ret miehet, tai naiset, saavat asumirk-sen täysihoidolla. (Nuoria on kaikki naimattomat — näissä oloissa.) Kä-valla köyräisi, en vaikka! . . . " E i , eipä tietenkään", myöntelin hänelle. mä kaksi rakennusta ne ovat suoma- E i Vikki jatkanut puhetta, hän laisuuden keskipiste Seattlessa. Poor-vain painoi gasoliininappulaan var- titalossa löytää paikalliset tahi ohi-paallaan ja ohjaili autoa vauhdissa mäkisen maan mutkaisella tiellä. Parroittuneessa leu^sa ja kaljui-sen pään sisällä usein löytyy järkeä. Ainakin Vikin \6ytyi. N i i n otaksuin. kulkevat suomalaiset asumatilat kaikkina vuorokauden aikoina, ja tapaavat tuttaviaan ja kansalaisia. 'Minä majoitin talouteni tähän poortitaloon, -ja siihen kuului kaik- Me ajoitnme hurjaa kyytiä yli vuo- kiaan — minä itse kapsäkki kädessä, ristoseutujen, halki laajoj^i tasanko- siinä kaikki. Poortitalo kuhisi täyn-maiden. Yhdysvaltain raijaa kohden, nä väkeä. Huoneiden jokainen säji- Auto kulki eteenpäin e t t ä metsä tien- ky oli jo kuulemnia ylösotettu. I-vierillä vilisi. Ja kun sitä kyytiä säntä, minulle ennestään tuttu mies, olimme jonkun aikaa jatkaneet, niin kynsi korvallistaan ja tuskitteli ta-jo v M o i n alkoi pilkoittaa bussin lonsa pienuutta. Siinä asiain ahtaam-moniväriset tulet. millään ollessa nuori emäntä ilmoitti "Katso tuolla, tuolla! . . ." huu- keittiönovelta makuuvaatteita kyllä dahdin Vikille ilosta halkeamaisilla- olevan, — että jos sitä jollakin ta-ni. , valla voitaisiin järjestää. N i i n , minä en ollut kovin suuri minä. Sanoin sen isännälle. Näes, olinhan- minä ennen nukkunut kala-pootin jpohjalla, punnalla metsässä, j a kun kaikki yökorteerien historian Vikki painoi gasoiiininappula^ syvemmälle, p)ne surisi lujemmin ja matka alkoi katketa entistä nopeammin. Mentiin kovalla vauhdilla bussin perässä, jonka istuimella istui VVawona, intiaani tyttö, se sama met- olin selittänyt, niin vaikeus tuli voi-sänneito, jonka kanssa pohjoisessa o- tetuksi. limme samoilleet. Tuhansia ajatuksia kierteli päässäni, miljoonia mielessäni, siinä mennessä tasaisella ja suoralla tiellä. Saavutimme bussin ennenpitkää, ja heti kun pääsimme sen perään, tö- Panin toimeksi. Päätin tekaista itselleni teurun. Siinä tarvitsin aineisiin muutamia keppe^jä ja kaksi tyhjää perunasäkkiä. Isäntä antoi säkit j ä sitten menin lepikköön rakennuksen takana, josta katkaisin pari ryytti Vikki yskänkäheätä totvea ja mittaistani keppiä ja puolentusmaa arvelematta läksi yrittämään vauh- pienem;piä keppejä, ja kun palasin tädissä kulkevan bussin edelle. Ja kaisin keppieni kanssa rakennuksen mentiin edelle, mentiin kuin men- pihalle, niin tapasin entisen tuttavani tiirtkin. Mutta juuri bussin edelle Pekan. päästyä meitä kohtasi onnettomuus. "No, wotte hell! . . h u d a h t i Pek- Kumi paukahti puhki varoitusta an- ka, ravisteli ja myllytti minua olka-tamatta . Tien\'ierestä löysimme it- päistä niin e t t ä kepit ja tikut lenteli-semme autoinemme ja saimme kiittä vät käsistäni kentälle, onneamme, e t t ä jäimme ehein nahoin. Onneksi autommrei lentänyt nurin, ja varmaan bussin ajuri näki meidän pysyneen pystyssä, koska jatkoi menoaan. Kumin korjaus ei ollutkaan vähäpätöinen tehtävä. Nyrkinmentävä reikä kuluneessa kuoressa, j a kun sen sisälle pantiin ehjän sisäkumin ohkai-nen kuori, niin reikä täytyi tuketa revityn kenkäni pohjalla. , Seuraavassa kaupungissa minä ostin uuden kumin Viikin autoon ja kengät itsdleni. Viivytys tiellä kesti niin kauan, ettei voinut olla kysymistäkään bussin tavottamisesta ennen Seattlea . Tultiin Seattleen Vikin kanssa. Etsimme Grey Hound bussiaseman ja jouduimme sinne vasta aamulla, kun päivä jo alkoi sarastaa. Jälkeäkään «n löytänyt Wawonasta vaikka etsin kaikki mahdolliset j a mahdottomat paikat. Oliko tyttö jäänyt pois bussista ennen Seattlea, vai oliko hän jatkanut matkaa eteenpäin jonnekin toiseen kaupunkiin. Sdvää en saanut, mutta itsemielestäni aina olin \-akuutettu siitä, että nainen, jonka New Westministerissä näin, ei voinut olla kukaan muu kuin Wanv-ona, Vikki lähti kohta Seattleen päästyämme omille teilleen, jonnekin tuttavansa luokse, ja sanoi sitten iltapäivällä menevänsä Vancouveriin takaisin. Sanoimme hyvästit asemalla, "Täällä sinä nyt vain ollaan", vastailin minkä kerkesin. "Ja sinä jäät tänne Seattleen . .. tarkoitan e t t ä jäät tänne oikein olemaan . . . J a kuulehan, sinä lähdet minun kanssani kämpälle, tukkikämpälle nimittäin. Seattle on näes kämp-päkaupunki." Näin pauhasi ja touhusi Pekka innoissaan Todella! Pekan tapaaminen minulle oli mieluinen yllätys. Olimme työskennelleet British Columbiassa kaivoksilla yhdessä, ja Pekka oli yksi niitä hauskoja tovereita, jonka kanssa ei koskaan sormi menn>'t suuhun eikä tullut ikävä. Kun oli syöty poortitalon pitkässä pöydässä ja minä olin peseytynyt ja pukeutunut, niin silloin sitä lähdettiin. - Pekka oli oppaana ja minä menin minne hän minua kuletti. Pekka oli puoli päätään pitempi mies minua, vaikka en itsekään mikää pätkä ole. hän harppi askeleita, pitkiä ja nopeassa tahdissa, niin että minun täytyi panna alituista juoksun hypäkkiia hänen rinnallaan. Pekka oli Suomen kävelymestari. "Holan, holan! Minne sinulla on sellainen h ä t ä ? " sanoin ja pidätin miestä takinhelmasta. ''Minne sinulla on sellainen h ä t ä ?" Äkkiä Pekka pysähtyi, katsoi kelloaan ja rauhoittui. ''Eipä todellakaan meillä kiirettä ole . . . meillä on kyllin aikaa", -^noi |
Tags
Comments
Post a Comment for 1943-11-27-06
