1939-06-24-07 |
Previous | 7 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
m9 LAUANTAINA, KESÄKUUN 24 PÄU^^^^X ^ v u 7
AURINKO paistoi, taivas oli häikäisevän
kirkas — oli ihanteellinen
kesälomapäirä.
Pekka \'aIonen loikoili hiekkarannalla
ja nautti olemassaolostaan.
Naurua ja iloisia huutoja kuului
hänen pipariltaan. Gramofopni soitti
kovaiiänisen vah\istamana viimeisintä
nuiot isä velniää.
Pekka huokasi. Hän tunsi itsensä
yksinäiseksi ja kaipasi puhekumppania.
Hän oli hyvinkasvatettu nuori
mies. joka ei ilman muuta rohjennut
solmia rantatutta\aiuksia, kuten muut
nuoret. Kylpylän nuoret neitoset ja
nuorukaiset pitivät häntä ylpeänä,
mutta itseasiassa hän olikin vain liian
ujo ja itseensä sulkeutunut.
Hän etsi kylpyvaippansa taskuista
saMikkeita. Mutta niitä ei löytynyt.
Tietysti hän oli unohtanut ne pukusuojaan.
Hän aikoi ensin lähteä niitä nou-taniaan,
mutta sitten hän muutti mielensä
jä paneutui selälleen makaa-^
maan. Hän katseli valkoisia pilvenhattaroita
ja ajatteli.
Mutta kovin kauan aikaa hän ei
saanut olla ajatustensa parissa. Sillä
äkkiä suhahti joku märkä esine hänen
kasvojaan vasten. Hän hyppäsi pystyyni
ja sylki hiekan suustaan. Sitten
hän katsahti ympärilleen ja huomasi
maassa suuren, kirjavan pallon.
Se oli siis syynä tähän tapaukseen.
Pikkuinen koira leikki pallolla, joka
oli ainakin kaksi kertaa min.suuri
kuin se itse. Ja rannalla seisoi nuori,
solakka, keltaiseen uimapukuun pukeutunut
tyttö. Häh oli juiiri noussut
ylös vedestä.
Pekka otti ^voilleen toisen i l meen
|a lähti arxrokkairi askelin kulkemaan
tyttöä kohti. Hän ä&^^^
tää nuhdesaanian tuolle
neitoselle, Joka ö"K häirmnyt^
rauhaansa. Tyttö^^^tisoi.suoräa^^
nen sihmin^r^
mansiniset Miniänsä oUvat samalla^
kertaa sekä katuvaiset että ilkikuriset.
Ja kun Pekka katseli niitä, oli
hänen vaikea pysyä totisena. Pekka
astui suoraan hänen eteensä, ja silloin
tyttö painoi katseensa maahan.
Hetkisen Pekka epäröi, mitä hän sata
sillä perusteella, että ihmmen ei
pystyisi kestämään hengissä 65 kilo-metrm
kulkuvauhtia! Ja kuitenkin
me kaikki huristanune auringon ympäri
n. 100,000 kilometrin tuntinopeudella
edes yhtään tuntematta koko
hurakkata. Monet eivät edes usko,
että todellakin näin tapahtuu. Mutta
fyysiUisesti ei 10,000 kilometrin tuntinopeuden
pitäisi ihmiselle olla mikään
mahdottomuus.
Professori Piccardin ja muiden
stratosfäärissä käyneiden tutkijain
selostuksista me tiedämme, että *ylä-avaruudessa
— 15-—75 kilometrin
korkeudessa, missä on pääasiallisesti
typpeä — ei ole limta, ei sumua, ei
pilviä,ei ukkostaeakämyrskyjä. Yla-avaruus
on IevoIl|nen kyhnyys, vaikka
aurinko on aina näkyvis^, ja tähtien
avulla suunnistautummen on
siellä yksinkertamen asia. Siellä ei
tapahdu lentäjälle sellaista eksymistä,
niitä usein sattuu. lähempänä maan
kamaraa tuhoisin seurauksin.
Mutta lennot yläavaruuden kautta
edellyttävät toisenlaisia lentokoneita
kum ovat ne, joilla nyt ylitetään kui-v-
at ja kosteat paikat. Niin paljon
kum tiede on ponnistanut saadakseen
koneen muodon ra&aistuksi, ei lopullinen
tulos de vielä selvillä. Kuitenkin
aivdlaan,ktä tulevaisuuden
kone on ii,s. lakettikoiie, koska sillä
uskotaan J K Q ^
noisi. Mutta äkkiä, ennenkuin hän
ehti lausua mitään, kuuli hän tytön
äännähtelevän omituisen puolitukah-tuneesti.
Kas niin, nyt sitä jo itkettiin!
Ehkäpä Pekan katse oli ollut
liian ankara.' Hän katui, laski kätensä
hänen märälle, ruskealle olalleen
ja sanoi:
— Älkää itkekö, neiti! Annan teille
anteeksi nuoruutenne takia.
Hän aikoMisätä "ja kauneutenne",
muttai hillitsi kuitenkin itsensä, sillä
sellaista ei sanota nuorille tytöille.
He ehkä käsittäisirät sen väärin , . .
Tyttö kohotti hitaasti päänsä.
Sensijaan, että Pekka olisi nähnyt
kyjTieleiset silmät ja vapisevat huulet,
näkikin hän nauravat silmät ja
punaisten huulten ympäröimän loistavan
hammasrivin. Jä hän oH luullut,
että tyttö itki!
— Mikä teitä huvittaa? kys>i hän.
Tyttö koetti pysyä vakavana ja
sanoi :\ •
— Voi, teidän täyt\y suoda minulle
anteeksi! Olen kauhean pahoillani!
Mutta jos itse tietäisitte, kuinka
hassunkuriselta näytätte totisine
kasvoinenne, joita märkä hiekka niin
kauniisti koristaa, niin luulisin, että
teitäkin naurattaisi. Antakaa minun
peistä hiekka pois.
Ja sen pitemmittä puheitta hän
tarttui Pekan käteen ja veti hänet
mukanaan veteen. Pekka unohti heti
kiukkunsa, ja pia» he polskuttelivat
täydessä sovussa. He uiskente-
. livat sinne tänne, upottelivat toisiaan
veden alle ja huusLyat ja nau-
. roivat kuin kaksi last^.; Mutta äkkiä
. heidän leikMnsä kesk^eytyi, He h^^^^
. masiyat, että pijkkii terrieri, jo^a oli
koettanut uida heidän luokseen,
- 7 - Voi, Boyhukkuui: huusi-tyttö^^
He uivat nopeasti koiran lup, ja
. Pekka pelasti sen viime hetkessä,
. Kun he nousivat rannalle, esitti Pekka
itsensä. Hän nouti kylpyvaippansa,
ja hetkisen kuluttua he istuivat
Kaijan suuren päivänvarjon alla ja
söivät mehukkaita appelsiineja.
—- No, olette tainnut kokonaan
unohtaa nuhdessaaman, herra Valonen,
Pekkaa hävetti. .
— Olette käyttäytynyt hyvin sopimattomasti,
jatkoi Kaija veitikka sil-mäkuhnassaan.
Aion rangaista teitä
siitä syystä, että te aiotte nuhdella
minua. Jos otatte rangaistuksen vastaan,
kuten mies ainakin, niin annan
teille anteeksi — ehkä.
— Ja minkälainen on rangaistukseni
oleva? kysyi Pekka. Suostun
mihin tahansa, jos vaan annatte minulle
anteeksi.
— No, ensiksi juoksette — sanom
juoksette — ostamaan muutamia
jäätelöannoksia.
Pekka nousi heti ja lähti juoksemaan,
— Hei! Odottakaahan hetkinen!
Luuletteko pääsevänneminusta niin
helpolla, että ilmoitan heti, minkälainen
varsinainen rangaistus on. Tänä
iltana yhdeksältä teidän täytyy
tulla kasinolle ja kuumuudesta huolimatta
tanssia jokainen tanssi minun
kanssani,
Pekka ei koettanutkaan salata
iloaan.
— Voi, ettekö nueluummm tuomitsisi
minua tanssittajaksenne muuta-miksi
vuosiksi! huudahti hän ja juoksi
noutamaap j ä ä t e lö
Dialla kasinon tanssisalissa oli hyvin
vilkasta. Pdcka istui vafaaman-sa
pöydän ääresa ja odottdi Kaijaa.
V Kello oli jo puoli kymmenen^ eikä
tyttö ollut vielä tullut. Vasta puoli
yhdeltätoista hän astui saliin muutamien
nuorten miesten seurassa. Pekan
-naama venyi totiseksi, ja hän aikoi
jälleen pitää moraalisaarnan tuelle
haihattele\^lle tyttölapselle. Mutta
kun tyttö oH armollisesti nyökännyt
seuralaisilleen ja saapunut Pekan
pöytään, unohti tämä suuttumuksensa.
Sillä tyttö oli todellinen kaunotar,
nuori ja suloinen. Hänen tukkansa
oli kullankeltainen ja hänen
liikkeensä suIaN^at. Niin, hän oli juuri
sellainen nainen, josta Pekka oli uneksinut.
Mutta hän ei ollut koskaan
uskaltanut toivoa tapaavansa häntä
todellisuudessa.
Kaija kertoi, että Boy oli karannut
ja että melkein kaikki hotellin herrat
Olivat auttaneet häntä sen etsimisessä.
Ja olihan koira viimeinkin
lö\'tynyt. Kun Pekka kuuli tämän
syyn hänen myöhästjoniseensä, suli
hän kokonaan.
Kaija ja Pekka tanssivat — ja he
osasivat tanssia. He tanssivat toistensa
kanssa jokaisen tanssin paitsi
yhtä, jonka Kaija oli luvannut Boyn
löytäjälle: Pekka oli niin onnellinen,
että hän luuli uneksivansa.
Kasinolla ei ollut enää valojar
Tanssi oli loppunut.
Eräällä rannan hiekkakasalla istui
kaksi ihmistä — nuori mies ja nu9ri
nainen. Kuu loisti tummalla yötaivaalla
ja kuvastui veteen. Oli aivan
hiljaista.
He istuivat kiiuan aikaa mitään
sanomatta. ;
Kaija rikkoi hiljaisuuden. Päästäen
pienen huokauksen, joka ilmaisi,
kuinka onnellinen häiv. oH, hän pai-nöi
päänsä Pekan olkapäätä vasten.
' — Pekka, äitini on kauhean ahdas-mielmen.
Hän ei varmaankaan sallisi
minun seurustella sinun kanssasi.
Jos kertoisin hänelle, että olen tutustunut
sinuun hiekkarannalla, niin
hän lähettäisi minut luostariin. Emme
voi tavata enää toisiamme montakaan
kertaa. Äiti - tulee huomenna
tänne. Ellei hän tulbi, olisimme voineet
viettää toistemme seurassa vielä
kymmenen ihanaa päi\'aä. Yksi suuri
heikkous äidillä on: hän jumaloi kaikenlaisia
sankareita. Kaikkein pahinta
on, että hän tuo mukaan erään
kauhean ikävän olennon. Tuo mies
rakastaa minua ja kiusaa minua rak«
kaudentunnustuksillaän,^ .\idin silmissä
häii oh stiuri sankari. Han on
nimittäin kerran pysäyttänyt pillastuneen
ho^osen, ja siitä syystä hän
on äidin mielestä ainoa, joka sopii
minulle. Koko siinkariiyö supistuu
kuitenkin siihen, että hän juoksi hevosen
eteen sitten, kun tämä jo oli
pysiihtynyt. Se oli niin \'äsynyt, ettei
se enää jaksanut juosta. Mutta hän
osaa kerskailla tuolla uroteollaan, ja
hänellä on kyky tehdä itsensä vanhempien
naisten rakastamaksi. Huh!
Todellakin hieno sankari! Ampiainenkin
pelästyttäisi hänet varmaankin
puolikuoliaaksi. Voi, Pekka, sinun
täytyy keksiä joku keino!
" Pekka katseli kuuta. Sitten hän
kiersi käsivartensa tytön ympärille ja
suuteli häntji.
>— Minäpä tiedän, mitä teemme,
rakkaani! Pimitän loistollani tuon
sankarin. Minä pelastan j/««/! -\itisi
tulee kiittämään minua ja ihailemaan
minua suurimpana sankarina, mitä
hän milloinkaan on tavannut* Katsohan,
huomenna, kun sinä olet äitisi
kanssa rannalla, emme luonnollisestikaan
tunne toisiamme. Mutta sitten
sinä lähdet uimaan ja olet hukkuvinasi.
Koska kuitenkin sinut tiedetään^
hyväksi uijaksi, täytyy sinun
jälkeenpäin selittää joku syy onnettomuuteen
— esimerkiksi suonenveto.
"Sankarin" voit lähettää ennen onnettomuutta
vaikka jäätelöä nouta<
maan, niin ettei hän ole suunnitel*
miemme tiellä. Ja kun minä sitten
olen pelastanut sinut hukkumasta,
luulen" lopun selviävän itsestään, eikö
niin, rakkaani?
— Loistavaa, Pekka! X
Seuraavana päivänä Pekka loikoir
li jälleen rannalla, .Jonkun matkan
-päässä -hänestä ioli kolmihenkine»
seurue: Kaija, hänen äitmsä jä
^*Sankarija tietysti Boy.
Pekka'odotti jännittyneenä, mitä
tapahtuisi. Boy oli muuten vähällä
sotkea koko suunnitelman. Se jouk-senteli
nimittäin edestakaisin Kaijan
ja Pekan välillä.
Kas niin, nyt ''Sankari" lähetettiin
jäätelöä , noutamaan. Hetkistä
myöhenunin Kaija nousi ja käveli veteen.
Hän ui yhä kauemmaksi ja
kauemmaksi. .Äkkiä hän huusi kovalla
äänellä:
>— Apua — — — apua ——- —
minä hukun ^ — —
Senjälkeen hän vaipui veden alle.
ElohtvatäAti MarloK Dietrich --^ tyttö, p on ^'miljoonan
doUarin saaret^ ^ matkusti rmehensa kanssa Europaan, mutta Uman
^imfiOO plokrviä,sälä Yhdysvaltain hallitus otti ne panttiin, kunnes
hoH suorittaa 1936-S7 verot^2Z4jQ00 sisdSniuloistaan.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 24, 1939 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1939-06-24 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki390624 |
Description
| Title | 1939-06-24-07 |
| OCR text | m9 LAUANTAINA, KESÄKUUN 24 PÄU^^^^X ^ v u 7 AURINKO paistoi, taivas oli häikäisevän kirkas — oli ihanteellinen kesälomapäirä. Pekka \'aIonen loikoili hiekkarannalla ja nautti olemassaolostaan. Naurua ja iloisia huutoja kuului hänen pipariltaan. Gramofopni soitti kovaiiänisen vah\istamana viimeisintä nuiot isä velniää. Pekka huokasi. Hän tunsi itsensä yksinäiseksi ja kaipasi puhekumppania. Hän oli hyvinkasvatettu nuori mies. joka ei ilman muuta rohjennut solmia rantatutta\aiuksia, kuten muut nuoret. Kylpylän nuoret neitoset ja nuorukaiset pitivät häntä ylpeänä, mutta itseasiassa hän olikin vain liian ujo ja itseensä sulkeutunut. Hän etsi kylpyvaippansa taskuista saMikkeita. Mutta niitä ei löytynyt. Tietysti hän oli unohtanut ne pukusuojaan. Hän aikoi ensin lähteä niitä nou-taniaan, mutta sitten hän muutti mielensä jä paneutui selälleen makaa-^ maan. Hän katseli valkoisia pilvenhattaroita ja ajatteli. Mutta kovin kauan aikaa hän ei saanut olla ajatustensa parissa. Sillä äkkiä suhahti joku märkä esine hänen kasvojaan vasten. Hän hyppäsi pystyyni ja sylki hiekan suustaan. Sitten hän katsahti ympärilleen ja huomasi maassa suuren, kirjavan pallon. Se oli siis syynä tähän tapaukseen. Pikkuinen koira leikki pallolla, joka oli ainakin kaksi kertaa min.suuri kuin se itse. Ja rannalla seisoi nuori, solakka, keltaiseen uimapukuun pukeutunut tyttö. Häh oli juiiri noussut ylös vedestä. Pekka otti ^voilleen toisen i l meen |a lähti arxrokkairi askelin kulkemaan tyttöä kohti. Hän ä&^^^ tää nuhdesaanian tuolle neitoselle, Joka ö"K häirmnyt^ rauhaansa. Tyttö^^^tisoi.suoräa^^ nen sihmin^r^ mansiniset Miniänsä oUvat samalla^ kertaa sekä katuvaiset että ilkikuriset. Ja kun Pekka katseli niitä, oli hänen vaikea pysyä totisena. Pekka astui suoraan hänen eteensä, ja silloin tyttö painoi katseensa maahan. Hetkisen Pekka epäröi, mitä hän sata sillä perusteella, että ihmmen ei pystyisi kestämään hengissä 65 kilo-metrm kulkuvauhtia! Ja kuitenkin me kaikki huristanune auringon ympäri n. 100,000 kilometrin tuntinopeudella edes yhtään tuntematta koko hurakkata. Monet eivät edes usko, että todellakin näin tapahtuu. Mutta fyysiUisesti ei 10,000 kilometrin tuntinopeuden pitäisi ihmiselle olla mikään mahdottomuus. Professori Piccardin ja muiden stratosfäärissä käyneiden tutkijain selostuksista me tiedämme, että *ylä-avaruudessa — 15-—75 kilometrin korkeudessa, missä on pääasiallisesti typpeä — ei ole limta, ei sumua, ei pilviä,ei ukkostaeakämyrskyjä. Yla-avaruus on IevoIl|nen kyhnyys, vaikka aurinko on aina näkyvis^, ja tähtien avulla suunnistautummen on siellä yksinkertamen asia. Siellä ei tapahdu lentäjälle sellaista eksymistä, niitä usein sattuu. lähempänä maan kamaraa tuhoisin seurauksin. Mutta lennot yläavaruuden kautta edellyttävät toisenlaisia lentokoneita kum ovat ne, joilla nyt ylitetään kui-v- at ja kosteat paikat. Niin paljon kum tiede on ponnistanut saadakseen koneen muodon ra&aistuksi, ei lopullinen tulos de vielä selvillä. Kuitenkin aivdlaan,ktä tulevaisuuden kone on ii,s. lakettikoiie, koska sillä uskotaan J K Q ^ noisi. Mutta äkkiä, ennenkuin hän ehti lausua mitään, kuuli hän tytön äännähtelevän omituisen puolitukah-tuneesti. Kas niin, nyt sitä jo itkettiin! Ehkäpä Pekan katse oli ollut liian ankara.' Hän katui, laski kätensä hänen märälle, ruskealle olalleen ja sanoi: — Älkää itkekö, neiti! Annan teille anteeksi nuoruutenne takia. Hän aikoMisätä "ja kauneutenne", muttai hillitsi kuitenkin itsensä, sillä sellaista ei sanota nuorille tytöille. He ehkä käsittäisirät sen väärin , . . Tyttö kohotti hitaasti päänsä. Sensijaan, että Pekka olisi nähnyt kyjTieleiset silmät ja vapisevat huulet, näkikin hän nauravat silmät ja punaisten huulten ympäröimän loistavan hammasrivin. Jä hän oH luullut, että tyttö itki! — Mikä teitä huvittaa? kys>i hän. Tyttö koetti pysyä vakavana ja sanoi :\ • — Voi, teidän täyt\y suoda minulle anteeksi! Olen kauhean pahoillani! Mutta jos itse tietäisitte, kuinka hassunkuriselta näytätte totisine kasvoinenne, joita märkä hiekka niin kauniisti koristaa, niin luulisin, että teitäkin naurattaisi. Antakaa minun peistä hiekka pois. Ja sen pitemmittä puheitta hän tarttui Pekan käteen ja veti hänet mukanaan veteen. Pekka unohti heti kiukkunsa, ja pia» he polskuttelivat täydessä sovussa. He uiskente- . livat sinne tänne, upottelivat toisiaan veden alle ja huusLyat ja nau- . roivat kuin kaksi last^.; Mutta äkkiä . heidän leikMnsä kesk^eytyi, He h^^^^ . masiyat, että pijkkii terrieri, jo^a oli koettanut uida heidän luokseen, - 7 - Voi, Boyhukkuui: huusi-tyttö^^ He uivat nopeasti koiran lup, ja . Pekka pelasti sen viime hetkessä, . Kun he nousivat rannalle, esitti Pekka itsensä. Hän nouti kylpyvaippansa, ja hetkisen kuluttua he istuivat Kaijan suuren päivänvarjon alla ja söivät mehukkaita appelsiineja. —- No, olette tainnut kokonaan unohtaa nuhdessaaman, herra Valonen, Pekkaa hävetti. . — Olette käyttäytynyt hyvin sopimattomasti, jatkoi Kaija veitikka sil-mäkuhnassaan. Aion rangaista teitä siitä syystä, että te aiotte nuhdella minua. Jos otatte rangaistuksen vastaan, kuten mies ainakin, niin annan teille anteeksi — ehkä. — Ja minkälainen on rangaistukseni oleva? kysyi Pekka. Suostun mihin tahansa, jos vaan annatte minulle anteeksi. — No, ensiksi juoksette — sanom juoksette — ostamaan muutamia jäätelöannoksia. Pekka nousi heti ja lähti juoksemaan, — Hei! Odottakaahan hetkinen! Luuletteko pääsevänneminusta niin helpolla, että ilmoitan heti, minkälainen varsinainen rangaistus on. Tänä iltana yhdeksältä teidän täytyy tulla kasinolle ja kuumuudesta huolimatta tanssia jokainen tanssi minun kanssani, Pekka ei koettanutkaan salata iloaan. — Voi, ettekö nueluummm tuomitsisi minua tanssittajaksenne muuta-miksi vuosiksi! huudahti hän ja juoksi noutamaap j ä ä t e lö Dialla kasinon tanssisalissa oli hyvin vilkasta. Pdcka istui vafaaman-sa pöydän ääresa ja odottdi Kaijaa. V Kello oli jo puoli kymmenen^ eikä tyttö ollut vielä tullut. Vasta puoli yhdeltätoista hän astui saliin muutamien nuorten miesten seurassa. Pekan -naama venyi totiseksi, ja hän aikoi jälleen pitää moraalisaarnan tuelle haihattele\^lle tyttölapselle. Mutta kun tyttö oH armollisesti nyökännyt seuralaisilleen ja saapunut Pekan pöytään, unohti tämä suuttumuksensa. Sillä tyttö oli todellinen kaunotar, nuori ja suloinen. Hänen tukkansa oli kullankeltainen ja hänen liikkeensä suIaN^at. Niin, hän oli juuri sellainen nainen, josta Pekka oli uneksinut. Mutta hän ei ollut koskaan uskaltanut toivoa tapaavansa häntä todellisuudessa. Kaija kertoi, että Boy oli karannut ja että melkein kaikki hotellin herrat Olivat auttaneet häntä sen etsimisessä. Ja olihan koira viimeinkin lö\'tynyt. Kun Pekka kuuli tämän syyn hänen myöhästjoniseensä, suli hän kokonaan. Kaija ja Pekka tanssivat — ja he osasivat tanssia. He tanssivat toistensa kanssa jokaisen tanssin paitsi yhtä, jonka Kaija oli luvannut Boyn löytäjälle: Pekka oli niin onnellinen, että hän luuli uneksivansa. Kasinolla ei ollut enää valojar Tanssi oli loppunut. Eräällä rannan hiekkakasalla istui kaksi ihmistä — nuori mies ja nu9ri nainen. Kuu loisti tummalla yötaivaalla ja kuvastui veteen. Oli aivan hiljaista. He istuivat kiiuan aikaa mitään sanomatta. ; Kaija rikkoi hiljaisuuden. Päästäen pienen huokauksen, joka ilmaisi, kuinka onnellinen häiv. oH, hän pai-nöi päänsä Pekan olkapäätä vasten. ' — Pekka, äitini on kauhean ahdas-mielmen. Hän ei varmaankaan sallisi minun seurustella sinun kanssasi. Jos kertoisin hänelle, että olen tutustunut sinuun hiekkarannalla, niin hän lähettäisi minut luostariin. Emme voi tavata enää toisiamme montakaan kertaa. Äiti - tulee huomenna tänne. Ellei hän tulbi, olisimme voineet viettää toistemme seurassa vielä kymmenen ihanaa päi\'aä. Yksi suuri heikkous äidillä on: hän jumaloi kaikenlaisia sankareita. Kaikkein pahinta on, että hän tuo mukaan erään kauhean ikävän olennon. Tuo mies rakastaa minua ja kiusaa minua rak« kaudentunnustuksillaän,^ .\idin silmissä häii oh stiuri sankari. Han on nimittäin kerran pysäyttänyt pillastuneen ho^osen, ja siitä syystä hän on äidin mielestä ainoa, joka sopii minulle. Koko siinkariiyö supistuu kuitenkin siihen, että hän juoksi hevosen eteen sitten, kun tämä jo oli pysiihtynyt. Se oli niin \'äsynyt, ettei se enää jaksanut juosta. Mutta hän osaa kerskailla tuolla uroteollaan, ja hänellä on kyky tehdä itsensä vanhempien naisten rakastamaksi. Huh! Todellakin hieno sankari! Ampiainenkin pelästyttäisi hänet varmaankin puolikuoliaaksi. Voi, Pekka, sinun täytyy keksiä joku keino! " Pekka katseli kuuta. Sitten hän kiersi käsivartensa tytön ympärille ja suuteli häntji. >— Minäpä tiedän, mitä teemme, rakkaani! Pimitän loistollani tuon sankarin. Minä pelastan j/««/! -\itisi tulee kiittämään minua ja ihailemaan minua suurimpana sankarina, mitä hän milloinkaan on tavannut* Katsohan, huomenna, kun sinä olet äitisi kanssa rannalla, emme luonnollisestikaan tunne toisiamme. Mutta sitten sinä lähdet uimaan ja olet hukkuvinasi. Koska kuitenkin sinut tiedetään^ hyväksi uijaksi, täytyy sinun jälkeenpäin selittää joku syy onnettomuuteen — esimerkiksi suonenveto. "Sankarin" voit lähettää ennen onnettomuutta vaikka jäätelöä nouta< maan, niin ettei hän ole suunnitel* miemme tiellä. Ja kun minä sitten olen pelastanut sinut hukkumasta, luulen" lopun selviävän itsestään, eikö niin, rakkaani? — Loistavaa, Pekka! X Seuraavana päivänä Pekka loikoir li jälleen rannalla, .Jonkun matkan -päässä -hänestä ioli kolmihenkine» seurue: Kaija, hänen äitmsä jä ^*Sankarija tietysti Boy. Pekka'odotti jännittyneenä, mitä tapahtuisi. Boy oli muuten vähällä sotkea koko suunnitelman. Se jouk-senteli nimittäin edestakaisin Kaijan ja Pekan välillä. Kas niin, nyt ''Sankari" lähetettiin jäätelöä , noutamaan. Hetkistä myöhenunin Kaija nousi ja käveli veteen. Hän ui yhä kauemmaksi ja kauemmaksi. .Äkkiä hän huusi kovalla äänellä: >— Apua — — — apua ——- — minä hukun ^ — — Senjälkeen hän vaipui veden alle. ElohtvatäAti MarloK Dietrich --^ tyttö, p on ^'miljoonan doUarin saaret^ ^ matkusti rmehensa kanssa Europaan, mutta Uman ^imfiOO plokrviä,sälä Yhdysvaltain hallitus otti ne panttiin, kunnes hoH suorittaa 1936-S7 verot^2Z4jQ00 sisdSniuloistaan. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1939-06-24-07
