1939-10-07-06 |
Previous | 6 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
'K" - *
>^ -il' >• ,
Vi
* oi
1 ^ « « .'
>
(St A
k-
1 - ,
1
7: • ' ' " ^ l ^ . ^
^1
Sivu 6 LAUANTAINA, LOKAKUUN 7 PÄIVÄNÄ 1939
mm
Viime elonkorjuun aikam Brittein saarilla lainattiin sotilaita farmareille auttamaan heitä tuossa
tärkeässä ja aikanaan tehtävässä työssä. Tässä kuvassa, MidlaJidista, nähdään kaksi sotilasta heitte-telemassa
lyhteitä kuormaan. ' • .
Kirj. Maurice Lamy
LOKAKUU 1799 myrskyisellä sinnäkin sen piti tuoda iso summa ra-
Pohjanmerellä... Entinen rans- haa palkkojen maksuun Texelissä,
kalainen fregatti La Lutine, jonka mutta sitä paitsi siinä oli vielä pal-
Englanti oli ostanut v. 1793, kyntää jon enemmänkin. Siinä oli ehkä pa-vaahtoavia
laineita matkallaan Eng- rinsadan miljoonan markan arvosta
klaunmnmisitnak inH ammpäuärriäin . poAikluakas ene nsoinn kulta-sekä hopeaharkkoja, jotka lai-
Hollannin rannikolle Texeliin vie-mään
palkkarahoja saarelle majoitetulle
brittiläiselle sotaväelle. Mutta
lokakuun 9 päivän ilta on paha.
Myrsky soittaa tuomiosäveltä köy-sistössii,
aallot huuhtovat yli kannen.
Miehistö taistelee epätoivoisesti
tuhoa vastaan, joka uhkaa matalan
rannikon siirkissä.
La Lutine ei koskaan saapunut
perille. Myrsky otti saaliinsa, meri
van piti viedä eräälle hampurilaiselle
pankille.
Aarfe^ön tämän kohtalokkaan lokakuun
jälkeen levännyt meren alla
muutaman meripeninkulman päässä
Hollannin rannikosta pohjoissuuntaan
jokseenkin Harlingenin kohdalla.
Sitä ovat tavoitelleet monet,
mutta paikkaa ja aarteen suuruuttakaan
ei tiedetty niin tarkoin kuin
nyt. Sillä V. 1935 löydettiin erinäisiä
La Lutinea koskevia, ennen tun-pili
omansa. Ja loi siimalla arvoi- temattomia ja julki sa^ttamattomia
tuksen, joka siitä pitäen on lumonnut
kaikkia aarteenetsijöitä sekä uhmannut
heidän ponnistuksiaan.
Tuo ranskalais-brittlläinen fregatti
oli näet todellinen aarrelaiva. En-
Kauniit silmät.. .
(Jatkoa 4:ltä sivulta)
tuntemattomasta kau n issilmäisestä
tädistä. Ja minä kun olen koettanut
uskoa sinua pahaksi, .\nnahan kun
katson mitä sielusi peili kertoo! sanoi
Eino hellästi.
Tällöin sujahdutti Ulla pehmeät
käsivartensa Einon kaulaan ja kuis-
Suo anteeksi tyhmyyteni ja
ykseni. Olisihan minun pitänyt
luottaa silmiesi uskollisuuteen. Ja
ole nyt Erkin sijassa!
Samass:» kuului kirkas lapsen ääni:
— Täti ia isii. suuteletteko te?
asiapapereita, jotka aiheuttivat täydelleen
uuden käänteen koko tämiin
aarrelaivan kohtaloissa.
Näiden asiakirjojen nojalla voitiin
lai\'an paikka määritellä entistä tarkemmin
ja samoin: aarteitten sijoituspaikka
aluksessa. Niinpä Harlin-genissa
toimivan rahtaus- ja laivan-
N-arustusliikkeen johtaja, insinööri
Doeksen päättikin tehdä yrityksen
La Lutinen aarteitten nostamiseksi.
Se yritj^s kumminkin epäonnistui ja
tuotti rain laihan tuloksen. Mutta
hra Doeksen ei \-iisynyt eikä masen-timut,
raan päätti yrittää uudelleen
ja perusteellisemmin, suuremmin
apukeinoin.
Minä muistelen sukellusta, jonka
tein kesäkuussa 1936 sukeltajista
nuorimman, AVillemin kanssa.
Doeksen neuwo minua: ''Hengittäkää
hitaasti. Aalttäkää yski-
Tulkaa suutelemaan minuakin! Jää- mästä, voidelkaa kätenne h\'\in tas-kö
täti nyt Erkin luo iäksi?
— Jää x-irmästi, h>nnyili Ulla.
— Isa ja Erkki eivät piiasta häntä
koskaan luotaan. Vai kuinka, pojuseni?
kysyi Eino.
v^lla." Minä olen vetän\*t jalkaani
\nllasiikat sekä pukenut ylleni kaksi
tiheäkudoksista trikoovaatekertaa ja
perinnäinen punainen villamj-ssy on
jo ixiässänL Enemmän aikaa v-aatii
— Ei päästetä, sillä tädillä on niin pukeutuminen sukeltajan vettä lä-kauniit
silmät, pikku Erkki kuiskasi päisemättöniään \i\ate- ia kumipu-
?ilmäluomien painuessa kiinni.
tanssien kox^asti. — Sinä et ole hullu,
isä! Tietysti et ole hullu!
— SinäfMi sen sanoit, — huomautti
kuun. Rannesaumat o\i\t jo täydellisen
tii\*iit ja minä olen voidellut paljaat
käteni vahvasti ras\-alla suojel-lakseni
niitä meri\^eltä. Nyt parhaillaan
kiintiitetään paikoilleen su-
Tanvater lyhyesuV heittäessään pois kdtajan kaulusta, johon sitten jat-vaununvivun
ja alkaiessaan panna koksi tulee kypärä. Jalkojeni juu-
{Niälleen takkia. — Ja nyt menem- reen kyyristyneenä pieni laivapoika
me kai si^esy&t^. vetaS jalkaani valtavin kupariantu-
LOPPU. roin (S kikm paina kummassakin anturassa)
varustetut jalkineet ja nilk-karemmit
vedetään tiiviisti kiinni.
Pukeutumisen viime vaihe suoritetaan
sitten rautakorokkeella, joka nojautuu
viime askelmaan. Siinä tulee
kypärän vuoro kaksine letkuineen,
nimittäin ilmaa ja puhelinta varten.
Väännös vasempaan ja se on kierretty
paikoilleen. Vielä turvallisuuslaitteet.
Koko sukeltajanvarustus
tuntuu kauhean raskaalta. Rinnalla
on kymmenen kiloa lyijyä, samoin
selässä kaiken lopuksi. Kykenemättä
liikahtamaankaan paikaltani minä
olen suorastaan kuin kahlittu kiinni
rautakorokkeeseen.
Vanha sukeltaja 01weg kiertää
parhaillaan itse sukeltajapukuni sisempää
ilmaventtiiliä kohdalleen.
Minä alan hengittää keinotekoisesti.
Tämä ilma on kuumaa ja haisee öljyltä.
Kopautus sukeltajan kypärään
ilmoittaa, että kaikki on \^lmista.
Minä voin laskeutua, mutta minä
annan jalkojeni luiskahdella askelmalta
toiselle. Sukelluspuxim läpi
metallin kalehtelu kuuluu kumeana.
Nyt jo tunnen veden hy\^ilevän jalkojani.
Hetkinen, ja pysähdyn. Vain
pääni on vedenpinnan yläpuolella ja
laine peittää sen hetkiseksi. Vesi \ir-tailee
pitkin kypärän lasisilmikkoa.
Minua merenalaisella retkelläni saattava
sukeltaja on jo vedessä. Hän
antaa minulle merkin kuin yksisilmäinen
kyklooppihirviö, minä tartun
hänen ojentamaansa köyteen
j a . . . irtaudun portaista. Miten ke-veäksi
olenkaan muuttunut yhtäkkiä!
.Anturoitten paino pitää minua
p\-styasennossa, ja minä laskeudun
kohti pohjaa köyden opastamana.
Ylhäällä, sekunti sekunnilta yhä hä-märty\-
än \ahreän \-arjostimen lävitse
katseeni erottaa vielä aluksen laidan
ylitse kumartux-ia ihmishahmoja.
K\"amienen sekuntia, kaksik>Timien-tä
sekuntia . . . minä koetan hengittää
säännöllisesti ja hitaasti, kuten
on kehoitettu. Puhelimessa Doeksen
utelee: "Meneekö h\™?^' Ponnistelen
vastatakseni myöntä\iisti. Ja
kuitenkin silmäni hämärty\-ät vasten
tahtoani, hengitys kiihtyy ja minä
tunnen raskaan painon. Muutamia
epämiellyttäviä s^unteja kuluu:
tämä sairaus on normaalia, niin
minulle on selitetty... Mutta nyt
me olemme saapuneet merenpohjalle.
Aluksi minä en erota mitään. Puo-liharoäta-
verlraaa. kaiken^ «Vahatdlea
sitten muodot alkavat selventyä. Me
olemme läpileikkaukseltaan noin
kymmenen metrin laajuisen kaivannon
poHjalla. Tuo reikä on täytynvt
kaivaa kahdeksan metriä heidän läpi,
jotta päästäisiin käsiksi hylkyyn, joka
peittyy vuosi vuodelta yhä syvemmälle
hiekkaan. Jalkojemme juuressa
vallitsee todellinen kaaos. Vielä
puolittain hiekan sisässä, simpu-koitten
peittäminä hyljTi pirstaleet
ojentavat mustia käsivarsiaan meitä
kohti. Toisia, täydelleen paljastettuja
on merenpohjalla.
Rajusäät eivät suoneet rohkeille
aarteenetsijöillejällä kertaa, v. 1936
voittoa; Mutta hra Doeksen ei me^
nettänyt uskoaan ja rohkeuttaan.
Siitä pitäen hän on työskennelljt,
saavuttanut kokemusta ja varmuutta.
Nyt hän on luottamuksellisempi
kuin koskaan aikaisemmin.
Doeksen koko henkilö huokuu turvallisuutta
ja varmuutta. Hän oa
johtajatj^pi. Kookas, laiha, vaalea,
iho punertava, läpikuultava kuten
pohjoismaalaisille niin luonteen-
^ omaisesti usein. Hän on viileä, mutta
kohtelias, < ja puhuU englantia epävarmasti.
"Meidän on voitettava", hän selittää,
"ennen kaikkea hieta. Se on
meidän miltei ainoa vihollisemme.
Tänä vuonna minä olenkin ottanut
pumppujen sijasta käytäntöön ruop-pauskauhat.
Älkää unohtako, että
\'aikka hylky onkin ainoastaan kahdeksantoista
metriä merenpinnan
alapuolella, niin siitä on vettä vain
kahdeksan metriä ja hiekkaa kymmenen
voitettavana. Yrityksen menestys
riippuu miltei kokonaan siitä, miten
nopeasti me kykenemme poistamaan
hiekan, jota jokainen myrsk
y taas tuo mukanaan tuhoten muutamassa
tunnissa kokonaisen viikon
työn. Me aloitamme uudestaan niin
monta kertaa kuin tarvitaan ja me
onnistumme lopuksi varmasti."
Saappaitten anturat paukkuvat
kantta vasten, kUn miehet juoksentelevat
ja keskustelevat sekä huutelevat
kiihkeästi. Kurkkuäänet kajahtelevat
. . .
Hirvittävää meteliä pitäen Kari-matan
ruoppauskauhat kaatavat miljardeja
litroja vettä. Kaikki pähkinää
suuremmat esineet pysähtmt
sihtiin. Siinä on kaloja mitä erilaisimpien
esineitten joukossa: pulttien,
naulojen, aseitten, ruokailuvälineit-ten,
luitten, teekannun kansien jne.
Sukeltajia lähetetään merenpohjalle
säännöllisin väliajoin toteamaan
suoritetun työn laatua. Doeksen
itse tutkii kaikki liitokset, koet-teiee
puhelinta, panee sitten käyntiin
puristettua ilmaa syöttävän koneen
. . . Vuoron perään kaksi miestä
astuu alas porraskelmia ja laskeutuu
hätäilemättä. Doeksen asettuu puhelimen
ääreen. Joka hetki hän keskustelee
miesten kanssa, joitten laskeutumista
hän seuraa. Niin kauan
kuin sukellus kestää, hän ei poistu
•puhelinkoneen äärestä ja koettaa
ymmärtää h^dän käheät kuiskauksensa
mikrofonista. Toisinaan sukeltajat
pyytävät, laskemaan mereen
ketjuihin kiinnitetyt nostopihdit.
Alhaalla merenpohjalla työ on yii-kallista
jä vaikeata. Vihdoin saapuu
käsky: nostakaa varovasti. Köysi kiristyy,
nostokurjen moottori >'sk",
koko rakenne vapisee liitoksissaan.
Ponnistus kiihtyy. Koko merenpohja
näyttää nousevani Äkkiä massa antaa
pbaän, ihoottorin käynU kiihtyy
ja nosto älkaal YU partaan kiunar-tundna
meri^^ taikastdcvai
^kineita, M k ^ ^
, j r i nyt ^äljastaBl^
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 7, 1939 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1939-10-07 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki391007 |
Description
| Title | 1939-10-07-06 |
| OCR text | 'K" - * >^ -il' >• , Vi * oi 1 ^ « « .' > (St A k- 1 - , 1 7: • ' ' " ^ l ^ . ^ ^1 Sivu 6 LAUANTAINA, LOKAKUUN 7 PÄIVÄNÄ 1939 mm Viime elonkorjuun aikam Brittein saarilla lainattiin sotilaita farmareille auttamaan heitä tuossa tärkeässä ja aikanaan tehtävässä työssä. Tässä kuvassa, MidlaJidista, nähdään kaksi sotilasta heitte-telemassa lyhteitä kuormaan. ' • . Kirj. Maurice Lamy LOKAKUU 1799 myrskyisellä sinnäkin sen piti tuoda iso summa ra- Pohjanmerellä... Entinen rans- haa palkkojen maksuun Texelissä, kalainen fregatti La Lutine, jonka mutta sitä paitsi siinä oli vielä pal- Englanti oli ostanut v. 1793, kyntää jon enemmänkin. Siinä oli ehkä pa-vaahtoavia laineita matkallaan Eng- rinsadan miljoonan markan arvosta klaunmnmisitnak inH ammpäuärriäin . poAikluakas ene nsoinn kulta-sekä hopeaharkkoja, jotka lai- Hollannin rannikolle Texeliin vie-mään palkkarahoja saarelle majoitetulle brittiläiselle sotaväelle. Mutta lokakuun 9 päivän ilta on paha. Myrsky soittaa tuomiosäveltä köy-sistössii, aallot huuhtovat yli kannen. Miehistö taistelee epätoivoisesti tuhoa vastaan, joka uhkaa matalan rannikon siirkissä. La Lutine ei koskaan saapunut perille. Myrsky otti saaliinsa, meri van piti viedä eräälle hampurilaiselle pankille. Aarfe^ön tämän kohtalokkaan lokakuun jälkeen levännyt meren alla muutaman meripeninkulman päässä Hollannin rannikosta pohjoissuuntaan jokseenkin Harlingenin kohdalla. Sitä ovat tavoitelleet monet, mutta paikkaa ja aarteen suuruuttakaan ei tiedetty niin tarkoin kuin nyt. Sillä V. 1935 löydettiin erinäisiä La Lutinea koskevia, ennen tun-pili omansa. Ja loi siimalla arvoi- temattomia ja julki sa^ttamattomia tuksen, joka siitä pitäen on lumonnut kaikkia aarteenetsijöitä sekä uhmannut heidän ponnistuksiaan. Tuo ranskalais-brittlläinen fregatti oli näet todellinen aarrelaiva. En- Kauniit silmät.. . (Jatkoa 4:ltä sivulta) tuntemattomasta kau n issilmäisestä tädistä. Ja minä kun olen koettanut uskoa sinua pahaksi, .\nnahan kun katson mitä sielusi peili kertoo! sanoi Eino hellästi. Tällöin sujahdutti Ulla pehmeät käsivartensa Einon kaulaan ja kuis- Suo anteeksi tyhmyyteni ja ykseni. Olisihan minun pitänyt luottaa silmiesi uskollisuuteen. Ja ole nyt Erkin sijassa! Samass:» kuului kirkas lapsen ääni: — Täti ia isii. suuteletteko te? asiapapereita, jotka aiheuttivat täydelleen uuden käänteen koko tämiin aarrelaivan kohtaloissa. Näiden asiakirjojen nojalla voitiin lai\'an paikka määritellä entistä tarkemmin ja samoin: aarteitten sijoituspaikka aluksessa. Niinpä Harlin-genissa toimivan rahtaus- ja laivan- N-arustusliikkeen johtaja, insinööri Doeksen päättikin tehdä yrityksen La Lutinen aarteitten nostamiseksi. Se yritj^s kumminkin epäonnistui ja tuotti rain laihan tuloksen. Mutta hra Doeksen ei \-iisynyt eikä masen-timut, raan päätti yrittää uudelleen ja perusteellisemmin, suuremmin apukeinoin. Minä muistelen sukellusta, jonka tein kesäkuussa 1936 sukeltajista nuorimman, AVillemin kanssa. Doeksen neuwo minua: ''Hengittäkää hitaasti. Aalttäkää yski- Tulkaa suutelemaan minuakin! Jää- mästä, voidelkaa kätenne h\'\in tas-kö täti nyt Erkin luo iäksi? — Jää x-irmästi, h>nnyili Ulla. — Isa ja Erkki eivät piiasta häntä koskaan luotaan. Vai kuinka, pojuseni? kysyi Eino. v^lla." Minä olen vetän\*t jalkaani \nllasiikat sekä pukenut ylleni kaksi tiheäkudoksista trikoovaatekertaa ja perinnäinen punainen villamj-ssy on jo ixiässänL Enemmän aikaa v-aatii — Ei päästetä, sillä tädillä on niin pukeutuminen sukeltajan vettä lä-kauniit silmät, pikku Erkki kuiskasi päisemättöniään \i\ate- ia kumipu- ?ilmäluomien painuessa kiinni. tanssien kox^asti. — Sinä et ole hullu, isä! Tietysti et ole hullu! — SinäfMi sen sanoit, — huomautti kuun. Rannesaumat o\i\t jo täydellisen tii\*iit ja minä olen voidellut paljaat käteni vahvasti ras\-alla suojel-lakseni niitä meri\^eltä. Nyt parhaillaan kiintiitetään paikoilleen su- Tanvater lyhyesuV heittäessään pois kdtajan kaulusta, johon sitten jat-vaununvivun ja alkaiessaan panna koksi tulee kypärä. Jalkojeni juu- {Niälleen takkia. — Ja nyt menem- reen kyyristyneenä pieni laivapoika me kai si^esy&t^. vetaS jalkaani valtavin kupariantu- LOPPU. roin (S kikm paina kummassakin anturassa) varustetut jalkineet ja nilk-karemmit vedetään tiiviisti kiinni. Pukeutumisen viime vaihe suoritetaan sitten rautakorokkeella, joka nojautuu viime askelmaan. Siinä tulee kypärän vuoro kaksine letkuineen, nimittäin ilmaa ja puhelinta varten. Väännös vasempaan ja se on kierretty paikoilleen. Vielä turvallisuuslaitteet. Koko sukeltajanvarustus tuntuu kauhean raskaalta. Rinnalla on kymmenen kiloa lyijyä, samoin selässä kaiken lopuksi. Kykenemättä liikahtamaankaan paikaltani minä olen suorastaan kuin kahlittu kiinni rautakorokkeeseen. Vanha sukeltaja 01weg kiertää parhaillaan itse sukeltajapukuni sisempää ilmaventtiiliä kohdalleen. Minä alan hengittää keinotekoisesti. Tämä ilma on kuumaa ja haisee öljyltä. Kopautus sukeltajan kypärään ilmoittaa, että kaikki on \^lmista. Minä voin laskeutua, mutta minä annan jalkojeni luiskahdella askelmalta toiselle. Sukelluspuxim läpi metallin kalehtelu kuuluu kumeana. Nyt jo tunnen veden hy\^ilevän jalkojani. Hetkinen, ja pysähdyn. Vain pääni on vedenpinnan yläpuolella ja laine peittää sen hetkiseksi. Vesi \ir-tailee pitkin kypärän lasisilmikkoa. Minua merenalaisella retkelläni saattava sukeltaja on jo vedessä. Hän antaa minulle merkin kuin yksisilmäinen kyklooppihirviö, minä tartun hänen ojentamaansa köyteen j a . . . irtaudun portaista. Miten ke-veäksi olenkaan muuttunut yhtäkkiä! .Anturoitten paino pitää minua p\-styasennossa, ja minä laskeudun kohti pohjaa köyden opastamana. Ylhäällä, sekunti sekunnilta yhä hä-märty\- än \ahreän \-arjostimen lävitse katseeni erottaa vielä aluksen laidan ylitse kumartux-ia ihmishahmoja. K\"amienen sekuntia, kaksik>Timien-tä sekuntia . . . minä koetan hengittää säännöllisesti ja hitaasti, kuten on kehoitettu. Puhelimessa Doeksen utelee: "Meneekö h\™?^' Ponnistelen vastatakseni myöntä\iisti. Ja kuitenkin silmäni hämärty\-ät vasten tahtoani, hengitys kiihtyy ja minä tunnen raskaan painon. Muutamia epämiellyttäviä s^unteja kuluu: tämä sairaus on normaalia, niin minulle on selitetty... Mutta nyt me olemme saapuneet merenpohjalle. Aluksi minä en erota mitään. Puo-liharoäta- verlraaa. kaiken^ «Vahatdlea sitten muodot alkavat selventyä. Me olemme läpileikkaukseltaan noin kymmenen metrin laajuisen kaivannon poHjalla. Tuo reikä on täytynvt kaivaa kahdeksan metriä heidän läpi, jotta päästäisiin käsiksi hylkyyn, joka peittyy vuosi vuodelta yhä syvemmälle hiekkaan. Jalkojemme juuressa vallitsee todellinen kaaos. Vielä puolittain hiekan sisässä, simpu-koitten peittäminä hyljTi pirstaleet ojentavat mustia käsivarsiaan meitä kohti. Toisia, täydelleen paljastettuja on merenpohjalla. Rajusäät eivät suoneet rohkeille aarteenetsijöillejällä kertaa, v. 1936 voittoa; Mutta hra Doeksen ei me^ nettänyt uskoaan ja rohkeuttaan. Siitä pitäen hän on työskennelljt, saavuttanut kokemusta ja varmuutta. Nyt hän on luottamuksellisempi kuin koskaan aikaisemmin. Doeksen koko henkilö huokuu turvallisuutta ja varmuutta. Hän oa johtajatj^pi. Kookas, laiha, vaalea, iho punertava, läpikuultava kuten pohjoismaalaisille niin luonteen- ^ omaisesti usein. Hän on viileä, mutta kohtelias, < ja puhuU englantia epävarmasti. "Meidän on voitettava", hän selittää, "ennen kaikkea hieta. Se on meidän miltei ainoa vihollisemme. Tänä vuonna minä olenkin ottanut pumppujen sijasta käytäntöön ruop-pauskauhat. Älkää unohtako, että \'aikka hylky onkin ainoastaan kahdeksantoista metriä merenpinnan alapuolella, niin siitä on vettä vain kahdeksan metriä ja hiekkaa kymmenen voitettavana. Yrityksen menestys riippuu miltei kokonaan siitä, miten nopeasti me kykenemme poistamaan hiekan, jota jokainen myrsk y taas tuo mukanaan tuhoten muutamassa tunnissa kokonaisen viikon työn. Me aloitamme uudestaan niin monta kertaa kuin tarvitaan ja me onnistumme lopuksi varmasti." Saappaitten anturat paukkuvat kantta vasten, kUn miehet juoksentelevat ja keskustelevat sekä huutelevat kiihkeästi. Kurkkuäänet kajahtelevat . . . Hirvittävää meteliä pitäen Kari-matan ruoppauskauhat kaatavat miljardeja litroja vettä. Kaikki pähkinää suuremmat esineet pysähtmt sihtiin. Siinä on kaloja mitä erilaisimpien esineitten joukossa: pulttien, naulojen, aseitten, ruokailuvälineit-ten, luitten, teekannun kansien jne. Sukeltajia lähetetään merenpohjalle säännöllisin väliajoin toteamaan suoritetun työn laatua. Doeksen itse tutkii kaikki liitokset, koet-teiee puhelinta, panee sitten käyntiin puristettua ilmaa syöttävän koneen . . . Vuoron perään kaksi miestä astuu alas porraskelmia ja laskeutuu hätäilemättä. Doeksen asettuu puhelimen ääreen. Joka hetki hän keskustelee miesten kanssa, joitten laskeutumista hän seuraa. Niin kauan kuin sukellus kestää, hän ei poistu •puhelinkoneen äärestä ja koettaa ymmärtää h^dän käheät kuiskauksensa mikrofonista. Toisinaan sukeltajat pyytävät, laskemaan mereen ketjuihin kiinnitetyt nostopihdit. Alhaalla merenpohjalla työ on yii-kallista jä vaikeata. Vihdoin saapuu käsky: nostakaa varovasti. Köysi kiristyy, nostokurjen moottori >'sk", koko rakenne vapisee liitoksissaan. Ponnistus kiihtyy. Koko merenpohja näyttää nousevani Äkkiä massa antaa pbaän, ihoottorin käynU kiihtyy ja nosto älkaal YU partaan kiunar-tundna meri^^ taikastdcvai ^kineita, M k ^ ^ , j r i nyt ^äljastaBl^ |
Tags
Comments
Post a Comment for 1939-10-07-06
