1936-08-01-03 |
Previous | 3 of 8 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
'mm
^ MUANTÄINA ELOKUUN 1 PÄIVÄNÄ
i
(Jatkoa)
ipajvä kallistui iltaan . . . MeheviUe
porolle laskeutuivat fcuoievatt man
^unanväriset liinat jä='haaleassa
imärassä me näimme pelloiltaaffpa^
l^a yksinäisiä talönpoifciay Jotka
iautöivat olallaan puuatröjäan; Ta-iöj^
ojät- olivat puetut sinisiin ryy-jyjhin
ja bambukepeillä ohjailivat
\ äessään kulkeviä/hiäasliikkeisiä;^leh-miä.
Rautatie kulkee tässa^ kohdin sa-
Biansuuntaisesti Hvangho-joen> kans^
^ ja- taivaanrannassa,' kumpujen^ yä^
M vilahteli toisinaan sen Ifeveä pihta,
muistuttaen vihertävänkeltaisen
liöffiekerroksen peittämää hopeavyö-ryä.
liina kulki asemilla» pysähtelemät-tä.
Kun pimeni, niin me aukesimme
raunumme oven ja kolmisin — minä,
Pando, ja satunnainen tuttavamme,
kasakka — istuuduimme ovelle, nipottaen
jalkamme ulos; Me olimme
rati, polttelimme ja ihailimme mustaa
tummuutta ja kaukaisia, vihreitä
tähtiä. Muistossani nousivat kaukaisen
kotimaani makeantuoksuvat yöt.
Poh-iaan syleillen ja ruumistaan huojuttaen
kasakka lauloi laulua leikkaamattomassa
ruissarasta. Yhtäkkiä juna
kulkuaan hidastuttamatta syöksyi
tunneliin ja me kiidimme parin
minuutin ajan pilkkosettr pimeässä,
läkädellen tukahduttavassa savussa.
Hädin tuskin ehdimme nostaa jalkamme
vaunuun. Mutta kohta juna
taas kiidätti meidät avonaiselle pellolle
ja me ahmimme sisäämme yöji
makeaa raikkautta. Kasakka pudisteli
päätään ja sylkäistyääh suuhunsa
tunkeutuneen noen, sanoi:
- Tällä tavoin me voimme lentää
: Omasnkin...
- Miten niin? — kummastui Pän-
- Tiedättekö te,mitä me-kuljen
tämme? Ensimmäisessä avovaunussa
veturin jälkeen on puolitoistasataa
^steria ijentsiiniä esikunnan autoja
varten. Kanisterit ovat huolimattomasti
kiinnijuotettuja^ ja vuotavat.
Ne voivat räjähtää yhdestä kipinästä.
Toisessa avovaunussa on ruutia
^'anin arsenaalia varten. Ruutityn-
J^-^-rit on peitetty vain rikkinäisiUä
purjekankailla. Tunneleissa veturin
^PiDät eivät lennä syrjään, kuten
avonaisilla seuduilla, vaan putoae-vaunuihin.
?ando raapi korvaUistaan ja kat-
^timinuun levottomana. Minä-16-
..Vön alistuvasti-jsäemi." »
, •"''^^apa voitTHyvä, että vaik-
[3iän junaan pääsimme. Tuskinpa
^«töenilaisten käsissä olisi tänän
parempi.
7 Onko meidän edessämme vielä
^'^atuni,eleita?--kysyi^p^
J^asakan \ihertävät silmät välähti-leikiUbesti
pimeässä.
^ Rautatie kulkee kaiken aikaa
J^a^pitkin. tojaniin päästäksem-
IS^n*^^^" yön aikana kuljettava
. -O tunnelin läpi. Mutta hitto
^g^^^' kodassa on totuttava^ kaik=^
^ hän ryhtyi kertomaan itsestään;
knJr° ^^"^ästään, oönettomastä
« h f ! ' ^ ' " " ' J''^^^ hänestä ko-ia
^ /"^rtomuksensa^ k e ^ ^ jo*
to-kolmen^rimiitoemi^
^^ttua kun j u , « , s y ä ^ t ^ ^ ^^
nie läkähtelimme käryssä, ki-pihäsateessa
ja pimeässä. Valmiina
lentämään ilmaan ja muuttumaan
käryäviksi lihamöhkäleiksi ennenkuin-
saamme kuulla loppuun tämän
kasakan elämäntarinan, me kuuntelimme
hänen suriillista kertomustaan,
väsyneinä kuumuudesta ja levottomuudesta.
Hänet oli otettu sotapalvelukseen
kahta vuotta ennen maailnlansodan
alkua, kun hän oli vielä parraton nuorukainen
ja aikoi mennä naimisiin.
Kolmantena sotapalvdusvuotenaan
hänet tavoitti sota ja Uraalin kasak-kain
rykmentin mukana hänet lähe-tiBttiih
Saksan rintamalle. Hän vietti
neljä vuotta Masurskin soissa, jonne
Venäjän joukot joutuivat Rennen-kampfin
huolettoman taktiikan tuloksena,
oli^ Itä-Gälitsiassa, Ruma-nian
rintamalla, taisteli turkkilaisia
vastaan Turkinpuoleisessa Armeniassa.
Hän joutui kahdesti vangiksi ja
kaksi kertaa karkasi. Sodan loputtua,
kun vanha tsaarin armeija hajoili,
hän palasi kotoiseen stanitsaan ja
tahtoi ruveta maanviljelijäksi, mutta
költshakovilaisuus levitessään ima-si
häiletkin huuttoriltaan, ja vei mennessään.
Ja hän palveli toiset viisi
vuotta: ensin Koltshakillä, sitten Se^
menovilla, ja viimeksi Annenko villa.
Ahnenkovin osastojen mukana, Punaisen
armieijan hyökkäyksen edessä
paetiBSsaan kulki Kiinan rajan yli ja
joutui vieraaseen maahan. Ensin yhdessä
toisten annenkoviläisten kanssa,
sitten jo yksikseen palveli kiinalaisten
kenraalien joukoissa ja on jo
taas viisi vuotta kulkenut sotivien ar-meijaih
mukana pitkin Kansyn,
Shensin ja Henanin tasankoja, hiek-ka-
aavikoita ja vuoria pitkin, harjoittaen
ainoaa ammattia, jonka elämä
oli hänelle opettanut — ihmisten
tappamista.
— Kuusitoista vuotta olen ollut
sodassa, — puheli kasakka hiljaisella
äänellä, suoristellen sormillaan ruskeaa
partaansa, — eikä ole minulla
mitään toivoa päästä takaisin stanitsaan.
Täällä minä aina saan itselleni
palan leipää: minä tunnen kaikkien
sjrsteemien kuularuiskut/Yöllä ilman
valoa minä voin hajoittaa viimeiseen
ruuviin saakka ja taas koota Maxi-mm,
Gbltin sekä Lewisin, mutta kotiani
mmun ei ole suotu nähdä. Ja
minun nuorikkonikin on jo varmaankin
vTinhentunut, ja maani on jaettu
ja mökkimkin on jo lahonnut tai rän-
- 's'Klgnyf!T5^
lahoan taairä vieraalla maalla, ilman
m
ristiä ja muistoa. Maa kantaa minua
kuin pilkatakseen, ei yksikään kuuli
tahdo tappaa ininua, jokainen kenraali
antaa minulle työtä, muttei yksikään
osoita tietä kotim...
Hän vaikeni hetkellä, jolloin Junamme
taas syöksyi tunneliin, hirvittävällä
kolinallaan ja polttavilla
kipinöillä muistuttaen kauheasta lastistaan.
• - • • • j
Näin me kiidimme koko yön, tunnelista
toiseen, likaisina noesta ja
väsyneinä tahdottomasta levottomuudesta
ja ikävöivän seuralaisemme
hiljaisista kertomuksista. Uni pakeni
meistä ja minä lojuin aamuun saakka
avoimin silmin, ajatellen loppumattomista
retkistä, petomaisuudesta
ja kurjuudesta, jota kylvävät ympärilleen
nämä oman hyötynsä ritarit
eurooppalaisissa virkapuvuissa ja
kiinalaisissa halaateissa. Ja vasta aamun
valjetessa, väs)meinä kuluneen
vuorokauden elämyksistä, me vai-^
vuimme levottomaan, veltostuttavaan
uneen.
Me heräsimme hämärän sarastuksen
harmaissa säteissä. Juna seisoi
Lojanissa. Me astuimme ulos tavaravaunusta
ja näimme pölypilviin
hukkuvan kaupungin, jonka matala-oviset
talot olivat kuin kuolleita kuutioita
ilman ikkunoita; likaisia sotilaiden
ryhmiä) aaseja, lännestä itään
kulkevia, kivääreillä, patruunalaati-koillä
ja kattiloilla* lastattuja kameleja.
Me katselimme tätä teiden risteyksissä
olevaa kaupunkia^ joka oH
menneisyydessä ollut taitavien silkin-kehrääjien,
kauppiaiden ja filosf>fien
pääkaupunki. Nykyään se oli k as ir-mmai
palkkasotureille, jotka kulkivat
itää kohti, tarpeettomiin taisteluihin
ja tarkoituksettomaan kuolemaan.
Viekkaasti hymyilevä kasakka
osoitti meille junasta maahan laskettujen
laatikkojen ja t)mn3n'ien luona
seisovaa sotilaiden ja upseerien
ryhmää.
— Näettekö, — sanoi hän, —
näettekö, miksi emme räjähtäneet ilmaan.
Esikuntapäälliköt möivät
bentsiinin ja ruudin, itse siirtyivät
mukdenilaisten puolelle ja tänne lähettivät
hiekkaa ruudin asemasta ja
bentsiinin asemasta vettä...
Ja puristettuaan hyvästiksi käsiämme,
hän käänsi meille leveän selkänsä
ja lähti kaupunkiin, peittyen
pölypilviin ja sotilaiden hyörinään,
täyteläisten Lojanin puistattavaan
nen dämäänsä, ellei miehensä x^isi
jätt|m3i^itäntä hiin paljon y}^ Elli
kyllä tiesi hänen menevän työväen
kokouksiin, mutta mitä hän siellä teki
ja mitä varten kävij siitä hän ei tiennyt
mitään,, siliän mies^ ei kertaakaan
maininnut siitä, sanaakaan, ei myöskään
vienyt milloinkaan kanssaan.
Miksi hän näin mehettelisi, olivathan
he yhdes^ käyneet kirkossakin silloin,
kun vielä uskoivat' kirkkoon.
Kerran sitten* Elli^ kysyikin eräältä
naisystävältään, mitä hän tiesi niistä
kokouksista missä hänen miehensä
kä\i: Ystävä hämmästyi Ellin tietämättömyyttä,
sillä hän oli luulliit,
että hänen miehensä selostaisi kaiken
vaimolleen. Sitten ystävä stlitti mitä
jä minkälaisia kysymyksiä käsiteltiin
hiissä-tilaisuuksissa missä hänen miehensä
käy. Hän myöskin lupasi viedä
Ellin joskus kanssaan sellaiseen kokoukseen.
Elli oli kuulemastaan niin innostunut,
että heti kun miehensä aukaisi
oven, palattuaan tavanmukaisesta kokouksesta,
juoksi hän vastaan kysyen:
"Mitä te tänään keskustelitte?"
Mutta kuin isku vasten kasvoja
oli miehen vastaus: "Ei mitään...
Et sinä niistä asioista mitään kuitenkaan
ymmärrä."
Kuin puustapudonneena seisoi Elli,
kykenemättä mitään sanomaan,
vaikka sisässä pyörikin: kyllä ymmärtäisin
jos selostaisit... Ensikerran
hän tunsi pettymystä miehensä
suhteen, tunsi seisovansa vieraan ihmisen
edessä, ihmisen, joka ei pitänyt
häntä itsensä arvoisena... Vähitellen
hänen mielensä katkeroitui yhä
enemmän —-kivettyi. Tuntui aivan
kuin jokin olisi repeytynyt rikki rinnassa...
Mutta olkoon, ensi sunnuntaina
menen minäkin, menen
uhallakin ja näytän, että ymmärrän
minäkin.
Jännityksellä odotti Elli sunnuntaita.
Kun se saapui, meni hän yhdessä
ystävänsä kanssa työväentalolle
. . . Ensin tuntui vähän pJelottaval-le,
mutta pian oli kaikki muuttunut
kodikkaaksi... Tuntui paljon erilaiselta
kuin kirkossa. — Joku nainen
oli parhaillaan selostamassa äitiysva-kuutuskysymystä:
Elli seurasi tarkasti,
sillä olihan handiakin poika
ja hän tunsi syyttävän tunteen siksf^
että ei ollut ennemmin näihin asioihin
tutustunut. Hänellähän oli velvollisuuksia
poikaansa kohtaan.
Nyt alkoi Elli vakinaisesti käydä
näissä tilaisuuksissa ja niin hänelle
aukeni uusi maailma, selvisi kysymykset
mistä puute johtuu ja miten
sej olisi poistettavissa. Mutta elämä
Aamen kanssa ei tullut onnelliseksi.
Aina muisti Elli hänen vastauksensa,
eikä voinut tuntea enää kunnioitusta
häntä kohtaan.
—LOPPtJ-=^
KIRJ. FARMARINNA
(Kilpakirjoitus)
MUORENAv melkeimpä lapsena oli
A?Em. tytön pakko lähteä maailmalle
elatustansa ansaitsemaan. Puutteesta
huolimatta oU hän säUynyt punaposkisena,
ja. dämää uhkuvana ja niin
hän panikin monen pojan pään pyörälle.
Monille herrasvietteUjöUle hän
antoi, kylmän vastauksen^ muistaen
aina. äidin varoitukset, jotka hänellä
piikin; ainoana, matkaeväänä.
^MUttar tapasipa hänkin sitten muita
mieltokiintoisemman nuorukaisen^
iöhonitöii uskdsiiluottaa. ja pian han
sitte oKluir enäntänä omassa feodis-saan.
Kuinka paljon hän rakasti, mitenr
kä hän ymmärsi miestään; siitä hän
ei oikein ollut itsekään selvillä^ mutta
hän äskoi, että kun kerran pappi on
yhdeksi vihkinyt, niin ei sitten enää
ole kum yksi tahtokaan.
Eikä hän aluksi tuntenutkaan minkäänlaista
pettymystä. Hän tunsi
kiiiityväösä häneen yhä suuremmalla
luottamuksella, vielä senkin Jälkeen,
kuri heidän esikoispoikansa tuli maailmaan.
Toivebikkaana vaalia nuori! äiti poikaansa.
Olisipa ollut oikein tyytyväi-dostuivat
vaiteliaimmiksi ja vieraim-miksi.
Elli ei voinut antaa anteeksi,
ettei mies pitänyt häntä vertaisenaan^
ei ohjannut häntä käsittämään niitä
asioita joista hän-oli tietoinen, vaikka
se olisi merkinnyt heidän lapsensa
tulevaisuuteen paljon... Milloinkaan,
ei Elli enää kysellyt mieheltään
mitään, eikä hänkään puolestaan puhunut.
Niin juopa sitten vähitellen
syvenikin heidän välillään^ Kumpainenkin
vetä3rtyi omaan itseensä ja
kumpikin kulki omia teitään.
Elli. tuomitsi' miestään ^isiinmäs-saän;
velvollisuuksien' laimihlyöhnistä
ystävänä, toverina, puolisona Ja isa«
nä; f ^ n myöskin lupasi kasvattaa
pojastaan*miehen, joka työskenteli^
kaikkien ihmisten tasararvoisuudeti
saavuttamiseksi.
i i
"s
•f
xl
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 1, 1936 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1936-08-01 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki360801 |
Description
| Title | 1936-08-01-03 |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| OCR text | 'mm ^ MUANTÄINA ELOKUUN 1 PÄIVÄNÄ i (Jatkoa) ipajvä kallistui iltaan . . . MeheviUe porolle laskeutuivat fcuoievatt man ^unanväriset liinat jä='haaleassa imärassä me näimme pelloiltaaffpa^ l^a yksinäisiä talönpoifciay Jotka iautöivat olallaan puuatröjäan; Ta-iöj^ ojät- olivat puetut sinisiin ryy-jyjhin ja bambukepeillä ohjailivat \ äessään kulkeviä/hiäasliikkeisiä;^leh-miä. Rautatie kulkee tässa^ kohdin sa- Biansuuntaisesti Hvangho-joen> kans^ ^ ja- taivaanrannassa,' kumpujen^ yä^ M vilahteli toisinaan sen Ifeveä pihta, muistuttaen vihertävänkeltaisen liöffiekerroksen peittämää hopeavyö-ryä. liina kulki asemilla» pysähtelemät-tä. Kun pimeni, niin me aukesimme raunumme oven ja kolmisin — minä, Pando, ja satunnainen tuttavamme, kasakka — istuuduimme ovelle, nipottaen jalkamme ulos; Me olimme rati, polttelimme ja ihailimme mustaa tummuutta ja kaukaisia, vihreitä tähtiä. Muistossani nousivat kaukaisen kotimaani makeantuoksuvat yöt. Poh-iaan syleillen ja ruumistaan huojuttaen kasakka lauloi laulua leikkaamattomassa ruissarasta. Yhtäkkiä juna kulkuaan hidastuttamatta syöksyi tunneliin ja me kiidimme parin minuutin ajan pilkkosettr pimeässä, läkädellen tukahduttavassa savussa. Hädin tuskin ehdimme nostaa jalkamme vaunuun. Mutta kohta juna taas kiidätti meidät avonaiselle pellolle ja me ahmimme sisäämme yöji makeaa raikkautta. Kasakka pudisteli päätään ja sylkäistyääh suuhunsa tunkeutuneen noen, sanoi: - Tällä tavoin me voimme lentää : Omasnkin... - Miten niin? — kummastui Pän- - Tiedättekö te,mitä me-kuljen tämme? Ensimmäisessä avovaunussa veturin jälkeen on puolitoistasataa ^steria ijentsiiniä esikunnan autoja varten. Kanisterit ovat huolimattomasti kiinnijuotettuja^ ja vuotavat. Ne voivat räjähtää yhdestä kipinästä. Toisessa avovaunussa on ruutia ^'anin arsenaalia varten. Ruutityn- J^-^-rit on peitetty vain rikkinäisiUä purjekankailla. Tunneleissa veturin ^PiDät eivät lennä syrjään, kuten avonaisilla seuduilla, vaan putoae-vaunuihin. ?ando raapi korvaUistaan ja kat- ^timinuun levottomana. Minä-16- ..Vön alistuvasti-jsäemi." » , •"''^^apa voitTHyvä, että vaik- [3iän junaan pääsimme. Tuskinpa ^«töenilaisten käsissä olisi tänän parempi. 7 Onko meidän edessämme vielä ^'^atuni,eleita?--kysyi^p^ J^asakan \ihertävät silmät välähti-leikiUbesti pimeässä. ^ Rautatie kulkee kaiken aikaa J^a^pitkin. tojaniin päästäksem- IS^n*^^^" yön aikana kuljettava . -O tunnelin läpi. Mutta hitto ^g^^^' kodassa on totuttava^ kaik=^ ^ hän ryhtyi kertomaan itsestään; knJr° ^^"^ästään, oönettomastä « h f ! ' ^ ' " " ' J''^^^ hänestä ko-ia ^ /"^rtomuksensa^ k e ^ ^ jo* to-kolmen^rimiitoemi^ ^^ttua kun j u , « , s y ä ^ t ^ ^ ^^ nie läkähtelimme käryssä, ki-pihäsateessa ja pimeässä. Valmiina lentämään ilmaan ja muuttumaan käryäviksi lihamöhkäleiksi ennenkuin- saamme kuulla loppuun tämän kasakan elämäntarinan, me kuuntelimme hänen suriillista kertomustaan, väsyneinä kuumuudesta ja levottomuudesta. Hänet oli otettu sotapalvelukseen kahta vuotta ennen maailnlansodan alkua, kun hän oli vielä parraton nuorukainen ja aikoi mennä naimisiin. Kolmantena sotapalvdusvuotenaan hänet tavoitti sota ja Uraalin kasak-kain rykmentin mukana hänet lähe-tiBttiih Saksan rintamalle. Hän vietti neljä vuotta Masurskin soissa, jonne Venäjän joukot joutuivat Rennen-kampfin huolettoman taktiikan tuloksena, oli^ Itä-Gälitsiassa, Ruma-nian rintamalla, taisteli turkkilaisia vastaan Turkinpuoleisessa Armeniassa. Hän joutui kahdesti vangiksi ja kaksi kertaa karkasi. Sodan loputtua, kun vanha tsaarin armeija hajoili, hän palasi kotoiseen stanitsaan ja tahtoi ruveta maanviljelijäksi, mutta költshakovilaisuus levitessään ima-si häiletkin huuttoriltaan, ja vei mennessään. Ja hän palveli toiset viisi vuotta: ensin Koltshakillä, sitten Se^ menovilla, ja viimeksi Annenko villa. Ahnenkovin osastojen mukana, Punaisen armieijan hyökkäyksen edessä paetiBSsaan kulki Kiinan rajan yli ja joutui vieraaseen maahan. Ensin yhdessä toisten annenkoviläisten kanssa, sitten jo yksikseen palveli kiinalaisten kenraalien joukoissa ja on jo taas viisi vuotta kulkenut sotivien ar-meijaih mukana pitkin Kansyn, Shensin ja Henanin tasankoja, hiek-ka- aavikoita ja vuoria pitkin, harjoittaen ainoaa ammattia, jonka elämä oli hänelle opettanut — ihmisten tappamista. — Kuusitoista vuotta olen ollut sodassa, — puheli kasakka hiljaisella äänellä, suoristellen sormillaan ruskeaa partaansa, — eikä ole minulla mitään toivoa päästä takaisin stanitsaan. Täällä minä aina saan itselleni palan leipää: minä tunnen kaikkien sjrsteemien kuularuiskut/Yöllä ilman valoa minä voin hajoittaa viimeiseen ruuviin saakka ja taas koota Maxi-mm, Gbltin sekä Lewisin, mutta kotiani mmun ei ole suotu nähdä. Ja minun nuorikkonikin on jo varmaankin vTinhentunut, ja maani on jaettu ja mökkimkin on jo lahonnut tai rän- - 's'Klgnyf!T5^ lahoan taairä vieraalla maalla, ilman m ristiä ja muistoa. Maa kantaa minua kuin pilkatakseen, ei yksikään kuuli tahdo tappaa ininua, jokainen kenraali antaa minulle työtä, muttei yksikään osoita tietä kotim... Hän vaikeni hetkellä, jolloin Junamme taas syöksyi tunneliin, hirvittävällä kolinallaan ja polttavilla kipinöillä muistuttaen kauheasta lastistaan. • - • • • j Näin me kiidimme koko yön, tunnelista toiseen, likaisina noesta ja väsyneinä tahdottomasta levottomuudesta ja ikävöivän seuralaisemme hiljaisista kertomuksista. Uni pakeni meistä ja minä lojuin aamuun saakka avoimin silmin, ajatellen loppumattomista retkistä, petomaisuudesta ja kurjuudesta, jota kylvävät ympärilleen nämä oman hyötynsä ritarit eurooppalaisissa virkapuvuissa ja kiinalaisissa halaateissa. Ja vasta aamun valjetessa, väs)meinä kuluneen vuorokauden elämyksistä, me vai-^ vuimme levottomaan, veltostuttavaan uneen. Me heräsimme hämärän sarastuksen harmaissa säteissä. Juna seisoi Lojanissa. Me astuimme ulos tavaravaunusta ja näimme pölypilviin hukkuvan kaupungin, jonka matala-oviset talot olivat kuin kuolleita kuutioita ilman ikkunoita; likaisia sotilaiden ryhmiä) aaseja, lännestä itään kulkevia, kivääreillä, patruunalaati-koillä ja kattiloilla* lastattuja kameleja. Me katselimme tätä teiden risteyksissä olevaa kaupunkia^ joka oH menneisyydessä ollut taitavien silkin-kehrääjien, kauppiaiden ja filosf>fien pääkaupunki. Nykyään se oli k as ir-mmai palkkasotureille, jotka kulkivat itää kohti, tarpeettomiin taisteluihin ja tarkoituksettomaan kuolemaan. Viekkaasti hymyilevä kasakka osoitti meille junasta maahan laskettujen laatikkojen ja t)mn3n'ien luona seisovaa sotilaiden ja upseerien ryhmää. — Näettekö, — sanoi hän, — näettekö, miksi emme räjähtäneet ilmaan. Esikuntapäälliköt möivät bentsiinin ja ruudin, itse siirtyivät mukdenilaisten puolelle ja tänne lähettivät hiekkaa ruudin asemasta ja bentsiinin asemasta vettä... Ja puristettuaan hyvästiksi käsiämme, hän käänsi meille leveän selkänsä ja lähti kaupunkiin, peittyen pölypilviin ja sotilaiden hyörinään, täyteläisten Lojanin puistattavaan nen dämäänsä, ellei miehensä x^isi jätt|m3i^itäntä hiin paljon y}^ Elli kyllä tiesi hänen menevän työväen kokouksiin, mutta mitä hän siellä teki ja mitä varten kävij siitä hän ei tiennyt mitään,, siliän mies^ ei kertaakaan maininnut siitä, sanaakaan, ei myöskään vienyt milloinkaan kanssaan. Miksi hän näin mehettelisi, olivathan he yhdes^ käyneet kirkossakin silloin, kun vielä uskoivat' kirkkoon. Kerran sitten* Elli^ kysyikin eräältä naisystävältään, mitä hän tiesi niistä kokouksista missä hänen miehensä kä\i: Ystävä hämmästyi Ellin tietämättömyyttä, sillä hän oli luulliit, että hänen miehensä selostaisi kaiken vaimolleen. Sitten ystävä stlitti mitä jä minkälaisia kysymyksiä käsiteltiin hiissä-tilaisuuksissa missä hänen miehensä käy. Hän myöskin lupasi viedä Ellin joskus kanssaan sellaiseen kokoukseen. Elli oli kuulemastaan niin innostunut, että heti kun miehensä aukaisi oven, palattuaan tavanmukaisesta kokouksesta, juoksi hän vastaan kysyen: "Mitä te tänään keskustelitte?" Mutta kuin isku vasten kasvoja oli miehen vastaus: "Ei mitään... Et sinä niistä asioista mitään kuitenkaan ymmärrä." Kuin puustapudonneena seisoi Elli, kykenemättä mitään sanomaan, vaikka sisässä pyörikin: kyllä ymmärtäisin jos selostaisit... Ensikerran hän tunsi pettymystä miehensä suhteen, tunsi seisovansa vieraan ihmisen edessä, ihmisen, joka ei pitänyt häntä itsensä arvoisena... Vähitellen hänen mielensä katkeroitui yhä enemmän —-kivettyi. Tuntui aivan kuin jokin olisi repeytynyt rikki rinnassa... Mutta olkoon, ensi sunnuntaina menen minäkin, menen uhallakin ja näytän, että ymmärrän minäkin. Jännityksellä odotti Elli sunnuntaita. Kun se saapui, meni hän yhdessä ystävänsä kanssa työväentalolle . . . Ensin tuntui vähän pJelottaval-le, mutta pian oli kaikki muuttunut kodikkaaksi... Tuntui paljon erilaiselta kuin kirkossa. — Joku nainen oli parhaillaan selostamassa äitiysva-kuutuskysymystä: Elli seurasi tarkasti, sillä olihan handiakin poika ja hän tunsi syyttävän tunteen siksf^ että ei ollut ennemmin näihin asioihin tutustunut. Hänellähän oli velvollisuuksia poikaansa kohtaan. Nyt alkoi Elli vakinaisesti käydä näissä tilaisuuksissa ja niin hänelle aukeni uusi maailma, selvisi kysymykset mistä puute johtuu ja miten sej olisi poistettavissa. Mutta elämä Aamen kanssa ei tullut onnelliseksi. Aina muisti Elli hänen vastauksensa, eikä voinut tuntea enää kunnioitusta häntä kohtaan. —LOPPtJ-=^ KIRJ. FARMARINNA (Kilpakirjoitus) MUORENAv melkeimpä lapsena oli A?Em. tytön pakko lähteä maailmalle elatustansa ansaitsemaan. Puutteesta huolimatta oU hän säUynyt punaposkisena, ja. dämää uhkuvana ja niin hän panikin monen pojan pään pyörälle. Monille herrasvietteUjöUle hän antoi, kylmän vastauksen^ muistaen aina. äidin varoitukset, jotka hänellä piikin; ainoana, matkaeväänä. ^MUttar tapasipa hänkin sitten muita mieltokiintoisemman nuorukaisen^ iöhonitöii uskdsiiluottaa. ja pian han sitte oKluir enäntänä omassa feodis-saan. Kuinka paljon hän rakasti, mitenr kä hän ymmärsi miestään; siitä hän ei oikein ollut itsekään selvillä^ mutta hän äskoi, että kun kerran pappi on yhdeksi vihkinyt, niin ei sitten enää ole kum yksi tahtokaan. Eikä hän aluksi tuntenutkaan minkäänlaista pettymystä. Hän tunsi kiiiityväösä häneen yhä suuremmalla luottamuksella, vielä senkin Jälkeen, kuri heidän esikoispoikansa tuli maailmaan. Toivebikkaana vaalia nuori! äiti poikaansa. Olisipa ollut oikein tyytyväi-dostuivat vaiteliaimmiksi ja vieraim-miksi. Elli ei voinut antaa anteeksi, ettei mies pitänyt häntä vertaisenaan^ ei ohjannut häntä käsittämään niitä asioita joista hän-oli tietoinen, vaikka se olisi merkinnyt heidän lapsensa tulevaisuuteen paljon... Milloinkaan, ei Elli enää kysellyt mieheltään mitään, eikä hänkään puolestaan puhunut. Niin juopa sitten vähitellen syvenikin heidän välillään^ Kumpainenkin vetä3rtyi omaan itseensä ja kumpikin kulki omia teitään. Elli. tuomitsi' miestään ^isiinmäs-saän; velvollisuuksien' laimihlyöhnistä ystävänä, toverina, puolisona Ja isa« nä; f ^ n myöskin lupasi kasvattaa pojastaan*miehen, joka työskenteli^ kaikkien ihmisten tasararvoisuudeti saavuttamiseksi. i i "s •f xl |
Tags
Comments
Post a Comment for 1936-08-01-03
