Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 27, 1951

              » Kuolema on hyvin tavallinen ilmiö
;|ijanusten kesfcuiidessa. iLuonnon lakihan
jr k. että ihmisen' on kerr^ kuoltava, sii-
'S ei ku3Man pääse yli eikä 3?mpäri. Milt­ei
huolimatta siitä, että näin ön, tekee
Vuolema useinkin ilvävän vaikutuksen,
ersinkin kun on kysymyksessä omai-
_gn. tai hyvin tuttii henkilö.
Täällä Liekin kotiperukoilla tapah-
}i äskettäin, viime sunnuntaina, kuole­mantapaus,
joka koski läheisesti koko
ockerbyn yhdyökuntaan ja varsinkin
in paikkakunnan lapsiin. Kysymys on
imittäin "Joen", Sudburyn ja Löcker-yn
välillä kulkevan bussinajurin, Jo-
. jph Robichaudin kuöleraasta.
\Monetkaan; imainittua bussia joka
.iivä käyttävät ihmiset eivät varmaan-lan
tunteneet ajuriaan JosepK Ro-
{chaudina, mutta jokainen tunsi
foeh". .Monasti Joe ehkä loukkasi
iäkkäitään, esiintyen toisinaan kars-sti
ja epäkohteliaasti, mutta seuraa-tila
kerralla hän oli taas kohtelias, hy-yilevä
ja leikkiä laske\'a. Ehkä use-f
imin hänellä koiitenkini^ oli joku hyvä
na sanottavanaan asiaklcailleen kuin
ly ja karski. Ehkä, asiakkaat urioh-
.^^at Joen epäkohteliaisuuden paljon
\emmin kuin jos olisi ollut kysymyk-
3sä jokin toinen henkilö.
Lockerbyn kansakoulun johtaja, mr.
E. Walford kirjoitti Joen kuplemaai
-idosta erikoisen muistokirjeen, jonka
,ululapset toivat koteihinsa. iLasten
nhemmat tunsivat syvää surua, mut-
, erikoisen surullinen oli Joen kuole-
L\ l koululapsille, jotka olivat vuosien
iluessa matkanneet kouluun ja kou-
- 3ta kotiin Joen bussissa. Koululapset
i\'ät rahaa koululle ja niillä ostettiin
rJckia Joen haudalle.
^ uVlr. Walfordin kirje kuuluu seuraa-sti:
Joe on kuollut.
]Miten merkillistä, että niin hyvin
irmnettu persoona tunnettiin satojen
Il nisten keskuudessa vain nimeltä
"Joe-'.-
Niin, sanomalehdessä sanotaan kuo-
L aanilmoitusten osastossa, että hänen
nensä oli Joseph Robichaud, mutta
jc maiselle koululapselle hän oli "Joe".
Hänen nimeänsä ei mahdollisesti löy-o
!ä korkeiden oppikoulujen kirjois­t
a . . . hän sai oppinsa elämän ankaris-iskuista.
Hän oli äänekäs, karkea ja toisinaan
. äkohtelias, mutta siitä ei välitetty,
L Jä hän oli "Joe". Hyvin harvat kantoi-
. .vi kaunaa häntä kohtaan, silläTTän oli
aiia erittäin kohtelias ja hyvä, tavates-
= :an sinut seuraavalla kerralla.
-Joe oli tunnettu erikoisen hy\'änä
biissinajurina, "eikä koskaan kenellä-
2:Iiän hänen bussissaan matkustavalla
<f)ut pienintäkään pelkoa eikä luotta-iivjksen
puutetta.
Pikkupojat, jotka tunkivat hänen
bussiinsa ja kilpailivat keskenään, ku-
'Iz. saa parhaimman istuimen ajurin lä-
SiclTä, ajattelivat henge*ssään, että kun
Itt kasvavat isoiksi, tulee heistä bussin
aft^reita ja he voivat silloin vaihtaa
i-iiihteita ja kä34tää ohjauspyörää yh­tä
varmasti kuin Joe.
-Entäs pikku tyttö, joka kyyneleet
sikhissä sanoi Joelle, että hän on kadot-ffFiUt
bussilippunsa? Joe sanoi loh-cLiitavasti,
että hän voi maksaa kyytin-rl
huomenna. Tällaiset pikku hyvän-tijfidon
ilmaisut ovat niitä, joita lapset
nelistävät parhaiten, kun on kysymys
T M sta. Joella oli laaja sydän lapsia koh-
^.ix*7n . . . ja he pitivät hänestä h)rvin
pnljon . . . hän oli heidän symboolinsa
. . - heidän käsityksensä hyvästä bussin
afsMsta. Hän sai lapset tottelemaan ja
ji3?samaan istuimensa toisten kanssa.
I l i a opetti heille paljon . . . vaikkakaan
&i aina hj-väksyttyjen tapojen mukaan
itiiitiiiii ijiSilisi
«sr?» i
Hautalan Jakille ja muillekin
miehille jqiden sydän on murheelli­nen
hävitessään kirjoituskilpailim
meille naisille.
Voi, voi Jakki, eihän me tätiväki
teillä naura, emme olisi edes huo-maimeet,
ellei Jakki itse olisi hok-sauttanut,
että luomakunnan
herrojen edustus palkintoluettelos-sa
oli nolla.
Muistaahan Jäkkl vanhan sanan­laskun:
Ahkeruus kovan onnen
voittaa.
Ja nyt kysyn teiltä miehiltä,
murheellisilta ja murheettomilta,
oletteko panneet merkille kumpien
kirjoituksia, miesten vai naisten on
enemmän Liekissä? Ja kummat
olivat runsaammin edustettuina
kirjoituskilpailussa?
Eiköhän meidän tätiväen kirjoi­tuksia
ole enemmän (toimitus tien-nee
tarkempaan) kilpaillessa ja
muuten vain Liekkiä avustaessa.
Me naiset olemme sakkia, joka pa­nee
töpinäksi hissun, kissun ympäri
vuoden ja ahkeruutemme voittaa
kovan onnen.
Jäkki-kulta ja muutkin miehet.
Pahkaa tekin töpinäksi Liekin
avustus ja jos sattuisi joskus vielä
tulemaan kirjoituskilpailu, niin eh­kä
ahkeruudella voitatte kovan on­nen,
eikä meidän naisten tarvitse
katsella sitä häpeää, että teidät ur­hoolliset
luomakunnan herrat on
häviön pelosta lajiteltu pulettiluok-kaan.
No terve vain ja kuulemiin.
ELISA.
Viime Liekissä oli niieluinen yllätys,
sillä siinä saimme lukea taas Faarin
jutun ja hauska juttu se olikin.
Allekirjoittanut samoin kuin monet
muutkin, on luullut, että Faari on sit­tenkin
lähtenyt sille §yomireisulle his-
^sun kissun ja pettänyt uskolliset ihaili­jansa
ja \'stävänsä. Mutta ej^as ole­kaan.
Hän ilmestyi yhtäkkiä Liekin
palstoille ja kirjoituksesta päättäen
näyttää, että sama Faari se on, jonka
' olemme ennenkin tunteneet.
^Mikäli muistan lukeneeni, on Paa­rilla
jotain vastattavaa — oliko se
Mandi-muorille, vai kenelle se oli. En
enää muista mitä se olikaan, mutta
siitä olen varma, että jotain se on.
Odotan mielenkiinnolla Faarin parran-pärinää
ja nyt vielä sitä enemmän, kun
näin, että elo ja henki se vielä Paarissa
on.
Kylmät ilmat; jotka viime aikoina
ovat valliimeet, ovat kyllä olleet viedä
ihan hengen, ainakin täällä rajan tällä
puolella, varsinkin Ontarion joissain
osissa. Uskallanime kuitenkin toivoa,
ettei Faarin hengen päälle ol^ kylmä
ilma käynyt, sillä ei kai siellä Faarin
kotiperukoilla ole niin kylmä kuin tääl-la
pam.
Jalan tämän turinan nyt tähän ja toi­von
näkeväni Faarin parranpärinöitä
taas Liekissä. Onhan se lorvikatari vai­vannut
Paaria jo tarpeeksi kauan, mut­ta
kun nyt sai pään irti, niin ehkä sitä
taas tulee juttuakin.
Jään siis odottamaan. Taari,
EVELIINA.
V.ALSSI
Jos joskus muistat minua
kaipaavin tuntekin, —«-^
niin tnuista, että kaipaan
sua kaihoavin tuntehin.
Mun kyyneleeni yksin vaan
sun tähtes vuotaa saa . . .
Oi, jospa voisin unhoittaa
tuon ensilcmpeni!
Katso minun 'silmiini,
jos sitten vieläkään
sä uskot fninun sinusta
niin paljojn pitävän.
Vaan jos et sä usko, niin
unhoita pois vallan kokonaan
kuin ei meidän välillämme
ois' lempeä ollutkaan
En vieno mielin lempinyt,
rajusti rakastin,
ei syttynyt se kytemään,
se tulena leimusi.
Jää hyvästi siis arinaani,
minä maailmalle palajan,
en rakasta hiljaista elämää,
vaan myrskyä raivoavaa.
Koululapset, ja iLockerbyn asukkaat
ovat menettäneet ystävän.
'Näin kirjoitti mr. VValford. Se pn
kaunis, oppineen miehen kirjoiius oppi­mattomalle
miehelle, tavalliselle työ­miehelle.
\^armaa on, että mr. Wal-fordin
kynän kautta puhui koko Lo­ckerbyn
väestö ja Joen erikoiset ystävät
— koululapset.
Joe, bussinajuri, oli ihminen, työmies.
Hänen muistonsa pysyy kauan kaik­kien
niiden mielissä, jotka hänet tunsi­vat.
' /. W. S.
Kirj. HULD.\ RIVER
OLETTEKO kuulleet ihmettä ja
kummaa
ja nähneet tuota poikaa tummaa?
Hän hiljan on tullut kaupunkiin
ja tytöt sen perässä juoksee niin.
Hanuria kuulema se soittaa,
että akatkin peräänsä voittaa.
Eva se kuunteli ihmeissään,
ja sarvia laitteli täyteen pään,
että kiharttdsi tukka illaksi,
silloin kun pistetään tanssiksi.
Siellä silloin tuo uusi soittajaf
kaikkein sydämien voittaja.
Tuli odotettu ilta vihdoinkin.
Sali täynnä oli tullut tanssikin.
Uusi soittaja nyt hanuristaan,
alkoi tanssinsäveleitä soittamaan.
Tuon oudon nimeä kyseltiin?
Se on "Esko" . . . sitä kuiskailtiin.
Eva se vilkuili soittajaa salaa,
ja sydämessä alk&lJiekki palaa . . .
Esko se soitti ja raUtitti,
kovasti jalalla tahtia, paukutti.
Evalle silmä iski niin,
että meni se sydämen syvyyksiin.
Hta jo kovin myöhään meni,
puolta yötä se jo lähenteli.
Nyt koteihinsa virtaa tanssiväki.
MtUt' Evan ja Eskon kaikki näki
hämärää katua Eva ja Esko kulki .
Hyi, tuo Eva! Tuli monelt' julki.
Mitä on suuri elämä? Se on nuoruu­den
unelma toteutettuna miehuuden iäs­sä.
— de Vigny.
TIESI MITÄ HALUSI
•Eräässä perheessä oli vieraita ja puhe
siirtyi siihen, kenen iansss itse kuk»i ha­luaisi
vaihtaa paikkaa. Eräs halusi vaih­taa
paikkaa miljoneerin fcmssa jne. Äk­kiä
sanoi Pikku Helen:
"Minä (haluaisin vaihtaa paikkaa äidin
kanssa?"
"Miten iiiin?" ihmettelivät toiset.
"Silloin voisin minäkin antaa hänelle
joskus heljua!'»
Yksi vuosi on taas jäänyt taaks4?mme
ja olemme paSjon kokeneempia, sillä
viiiue vuosi oli sangen opettavainen
monessa suhteessa. Se avasi monen
ihmisen silmät näkemään, miten maa-ilmaa
yritetään syöstä sotaan ja miten
nef, jotka sodista hyÖt\':^'ät. tekevät kai­ken
mahdollisen, saadakseen uuden
verileikin alkamaan. Maailman ihmi­sistä
kuitenkin riippuu, saavatko sota-hullut
sodan aikaan. Sodat voidaan
estää, mutta se vaatii kaikkien ihmisten
työtä ja toimintaa.
KiiUiiiuT vuosi oli myöskin av.erkki-vuosi
Liekin historiassa, sillä sen kulu­essa
käytiin erittäin onnistunut levitys-kampanja.
Liekin ystävät osoittivat
taas kerran, että he ovat lehtensä ta­kana.
Kunnia kampanjan onnistumi­sesta
lankeaa etupäässä Port Arthurin
levittäjille.
Kirjoituskilpailu oli myöskin huomat­tava
merkkitapaus viime vuonna. Sen
tuloksena saatiin lehteen paljon kirjoi­tuksia,
joita ei muuten olisi ehkä saatu.
Se osoitti, että meidän joukossamme
on kynäilijöitä, kunhan heidät osataan
"onkia" esiin. Monta nautintorikasta
hetkeä saatiin viettää Liekin kilpakir­joitusten
parissa. Kilpailun päättymi­sen
jälkeen on näkynyt joittenkin kil­pailuun
osallistuneiden kirjoituksiakin
Liekin palstoilla, mikä pn hyvä asia.
Enemmän vain saisi olla, sillä monet
osaavat kirjoittaa niin hyvin, että hei­dän
kirjoituksiaan on nautinto lukea.
On tosi, että kaikkiöi meidän kir­joitta
jäin kirjoitukset eivät ole hiottuja,
eikä ehkä korkean luokan vaatimuksia
täyttäviä. Mutta ne täyttävät hyvin
niiden ihmisten vaatimulvset, jotka Liek­kiä
lukevat. Me lukijat emme halua
mitään suuria sanoja, korkealle tähtää­viä,
lennokkaita lauseita, emmekä ha­lua
sanakirjan avulla lukea lehteämme.
Haluamme saada selville ilman sana­kirjaa
jokaisen sanan. Tietysti kult-tuurisanain
käyttö on hyvää ja opetta­vaista,
mutta jos voimme selvällä suo­men
kielellä sanoa sanan, niin mieles­täni
on paljon parempi käyttää monille
kulttuurisanoille suomen kielinen vas­tine,
jos sellainen on löydettävissä.
Me Liekin ystävät olemme tavallisia
ihmisiä, työtätekeviä ihmisiä ja niin
ollen me ymmärrämme niin hyvin o-masta
joukostamme nousevia kirjoitta­jia,
Jotka kirjoittavat siitä elämästä ja
niistä tapauksista, joiden keskellä me
(elämme ja olemme eläneet. Tässä suh­teessa
mielestäni Liekki on palvellut
meitä hyvin ja toivomme sen edelleen
Jatkuvan.
Toivoisin, että vielä pantaisiin toi­meksi
kirjoituskilpailu, sillä siten saatai­siin
taas hyviä kirjoituksia. Tieten­kään
kaikki kilpakirjoituksetkaan eivät
ole hj-viä, rnutta kilpailu innostaisi mo­nia
ihmisiä yrittämään ja sen avulla
saataisiin monen kirjoittajan kyvyt pin­nalle.
Mahdollisesti ei monikaan Lie­kin
ystävä tiedä, mitä kykyjä heissä
piilee, kun ei ole tullut pistetyksi aja­tuksiaan
paperille. Toisaalta taas mie­lessä
saattaa liikkua kertomus kuinka
sujuvasti tahansa, mutta sen paperille
kirjoittaminen on kokonaan toisenlaista.
Olen tässä lausunut ajatuksiani mo­nesta
asiasta, Monista muista olisi
ehkä vielä lausuttava, kunhan tulisivat
mieleen. Joka tapauksessa haluan to­deta,
että meillä on hyvä Liekki ja se
kannattaa pitää sellaisena ja vielä pa­rantaakin
sitä. Sen parantaminen riip­puu
suuresti kaikista Liekin ystävistä,
niutta olen varma, että jokainen halu­aisi
tehdä kaiken voitavansa lehtensä
hyväksi. "
Toivotan menestyksellistä uutta vuot­ta
kaikille Liekin ystäville ja toimituk­selle.
ENSIKERTAL.^INEN.
LAUANT.4INA, TAMMIKUUN 27 PÄIVÄNÄ, 1951