Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 27, 1948

              juuri eroittaa hevosen tällirilemun, tus- Sinne tungettiin sokeritoppa,
kin muuta. Reenjalasten ääni pakenee teepurkki, rinkelirippuia. kannic
Unto Seppäsen "Myliykylän juklqst<^'
VANHA T U T T U LÄHTEE OJ^NEX-JOULCUN5A
-Määttäsen Juones hoiteli Iisakin myl­ly
tykset. Vanhan Tutun kuorsatessa uu­nilla
yö\ms3naay3tääB' samoilla tiimoin.
Myllytupa oli koko päivän aivan t^jä,
sillä kenelläkään ^ i ollut enää lukaa jää­dä
tarinoimaan tai odcAtelemaan myl-lynkivien
taip<Mnia jauhoja joulu
näet tulla jongersl jo aivan nenän alte ja
tekemätöntä oli paljon. Joku v^iainen
kelkanvetäjä vain saapui kainosti m^-
lyp9ial]e, katseli hetken ympärilleen ja
meni sitten myllyyn kysymään:
— Mis mei pussi» minkä issäin toi?
Tämä joulttjauhatus olikin jo hämä-rikkoon
mennessä lopussa, ja Juones se-joku
helläketinen hierottava kauhtana-vöillä
penkkim kiinni, ettei tämä juok­sisi
karkuun kesken leipomisen. Mutta
jälkeenpäin: ahi Veri kiertää iloisesti
kuin pintavirikko - tuuliaisen hännässä
ja olo on ketterää niinkuin viScon van­halla
1ussaiq>oja}]a. Ruoka maistuu,
veitsi leikkaft^palän^^ ja kirves
heilahtaa JcgHastij^katok*^^
olisi päässyt. —s-»-- er
ja yhtyy ikuisuuden kiertohuminaan.
Ohjasperät alkavat liukua hiljaa ruk-
"kasen otteen läpi; ajomies torkah­taa
. . .
Vanha Tuttu havahtui v^ta, kun ol­tiin
tulossa Kuutselkien juurelle. Hevo­nen
käveli laiskasti, - pää riipuksissia
Ukko vilkaisi vierelleen: paimen oli pu­donnut
nukiiksissaan reenpoh*alle vM-
-lykävyksi.
; Aamtm punertavat siivet kohosivätt
"Mlj?ta ^ffm^^tminagta^ roiimiistgan iinet*-
-sanrantöjen;ylle>^ Taivaan tähtikedöt'
" blJrätVmunttuh
rippuja, kaunis
vaate, venäjänlehtinippu, kvi
ja vieraanmäan ryynejä.' Koni
lekkeeseen ripustettiin vielä riipf
pienet huovikkaat.
Viemisen ja antamisen kirkas
koinen humala oti täyttänyt Vanh
tun herkän sydämen niin riemut
että hän ajoi hoilaten sekä kok
rees^ seistMi Iisakin torpalle as
Kun han' fopi^ astin raskain
tamuksiB^n • sisäatty ei hän ösai
ndaimitäSh,'seisoi väin ovensmäsi
kytteli pSatäSh'jä^ i ^
lääh: VÖto^-Män v i i ^ t^
tai-^-^»g^^dÄ^ missä*iMi^3^^
vanhettuisikaaii^pci^äj)iv<
Autuaitteittäet
vaan yomutäAr^liä^oäa^^ r^tafe - ' ^ l e a ^ täi­sistä,
ja oudösd inn&ähtMmtkuttv4öyt-^ vaanjxiveÄ palosta. • " "S^^fJömAJy JONOE
ti saman hopeafäfflravliiukidta;!joka: piton mäkiin, nousi - ;P(»JC^RT»
avattu maan ii»t4)sfen"ihinedeM;-j^ ^ Heti urwädh~viifcon^ alussa ki*o
vöuniseksi --r Jto^^l^l^iäB^CttraMs läri^ ihyHykylä feöKahti niin, että lm
kä tolkustaan havahtunut Vanha Tuttu jasti jo hevosta Vanhan ^at«tt-ja pai- ^r^timiehen rintaristikki», m ruk- ne juoksitetäludln eksyneen
suorivat rip^ti «nyilyn ja tarinatuvan menpojan läfati^jKntttsielHle;'
joulutalven Iq>oon.
'Mutta nyt ei kuitenkaan tuntunut
haikealta erota myllytuvasta kuten syk­syllä,
sillä kohtahan se taas remahtelisi
sanaratosta sekä oaurusta, sillä hääjuh-
'^kanenläimähtdee^ k ^ sekä ol-
* ka^n-ja i&nmittää joutuisasti luisetkin
Puolivälissä m ^ J a Vanha Tuttu tui&i
itsensä jo norjentuneeksi rekikohmetö-•
Jouhihännän. va^*ästiam^^ käii-keata
pimeässärkätokses^^jä vetoisen
tallinlattian jäykis^mät jalat kömpivät
vaivaUoisestivetiraeh väliini Varhai­nen
aamuaisa solnn^täa hyvin^uisen'^^-;^ yllytti ta­lien
ajaksi,myllytupa oli nöärä lämmit- äänen velton kavioÄkc^iartaK^'s mänrpiristysjuoksumi hevosen >iefle
tää torkkujaisten ja pohmelointien pi- Rinhustimen ^iimä ön yaU*: j^kisty^ sekä* kömpi takaisin vällyn hiiomaah:
nyt, ja vemmel valittaa rahkeitte^n' tyiys- - Uneton j a ajatukseton äjotorkku oli lof»-
sä puserruksessa. < Seä kcUo tc»m klläh- Pö?»«t Ja uk(m soma seurasi valppaana
toon — silloin tosiaankin seinään naula­tut
käräfätuohet plukkisivat kireyttään
tuvan kuumuudessa ja piipunsauhussa
sekä tarina ja tapahtuma vaeltaisivat
kaulakkain penkeillä kuin eroittamatto-mat
kaksoisveljekset. Vanhan Tutun
puhvettikin ajettaisiin silloin ehkä kyl­mään
ylämyllyyn pohmelon runtelemien
ukkojen kipunariiheksi.
. Maantien valkeat vilupielet olivat jo
iiarmaantuneet Juoneksen ja Vanhan
Tutun astellessaJ^tia kohti. Hiiräerra
oli myllyukon viitaa povessa länmiittäen
suloisesti. Hän puheli kaiken matkaa
parhaassa hymyvireessään, usein vain
omaa onneaan hyvitellen: joulutähti oli
alkanut johdattaa häntäkin seimelle . . .
Juones ja Vanha Tuttu sopivat, että.
ukko lähtisi jo. huomisyarhain hierojan-hakijan
reessä Kuutselille, missä ehtisi
ostaa jouluviemisrä uutistorppaan. Juo-nes.
lupasi täyttää Vanhan Tutun kontin
aittansa antimilla sekä maksella vuosien
takaisia palkkoja jott'ei Kuutselkien
!:aupassa tarvitsisi jäädä haikailemaan
ovensuuhun.
Mylläri halusi taas monesta aikaa ko­kea
hyvän hieromisen aiheuttaman kipu-riemun
ja sitä seuraavan kylkinotkeuden
telee jo hetkin> mutta ennen nunSöi-^
set kilkkuheriieet kuulo^Vat - nyt; kylv
hiiltä jäärakeiltaivemiädh^äc^kuvuis-:
Pakkasvarsa potkiia^^ötll^
heistä aitaa ^-aitätö^^i^^väjistettä-^
va vavahti siHöin^^Bmat;^-^ - •
Juones sai vähhi^enn p u u | ^^
siin ja ajoi s a i kä(b^«sta^ke^^e ku^^^^^
tamoista pihaä^^^ • yy'';-::^.
Ohut huurreharso' öli vajjastämisen
arkea olr enää vain joiiluinin^ ja ]
iloisesti i^teilevä sateenkaari koht
den takana heti saönalauantaia j
huunatein • ihieltä ja kjihdyttaen !
apeuden raiikauttamia sydäriiS,
olivat t o ^ : kätkeneet huokauk
mutta vä^ästf.
• Äfäanaritai iheni tupien ja huoc
pesussa, paljäo&ien vaihdossa, ^
vaiattekieh pöHyttännsessä, luteidei
pamisessa/ Aiunieh valkaisussa, joi
risteiden j a l^il&esiheideh kohe
' misessa jä-^usimfeÄsa sekä piik
vien votteteiiiisessa. Jä siitä sitten
päiväinen lei^Knninen sdtä paistaa
; alkoijdir/ saixä^ hiirK>ruoki^
a^un:vaiheita taivaalla J a mäkien pie­lissä.
Jo eroitti yksityiset puutkin. Vä-loaamn
oli työntäm^ssä~^ hämämaam^
syvemmälle' metsiin; mustien kuusikot-*
den h^vulpuhikoihin: =
KutttsK^ien kaupassa Vanha, T-uttu
sieisöl hetkisen ymmänaän, riiputtaen nehäitäii jä'^elfcuin: antimista jubl
tien valmiiksi''mup Kiinl
hääviemiiset 'öH sanialla kertaa i
tava, paastottava ja varustettava, i
j^temähtleh touhut kahdenkertais
Vaimofväki-: jä tyttäret olivat
tyhja^: tuc&ikonttiaan,. jonka pohjalla
VBin hänen nenäpillinsä^hiljalleen v i ^
lähtdi. Mutta tavaroiden paljous ai­koi,
vähin ermhuinnata häntä,* rahat
ai•ku ana tXa rttuimttn- e•v ^p-^ ti aU« Muä.m 1b1i.m an tuntuivat k-a v. aht,u neen \^h uutam. aan, ja
^ ^ x J - K y ^ ' lKTU^!^i^'z::L hyppimään nepukukkarossaan ja osta­misen
himo sekä viemisen- ilo hulmahte-hikeennyttämään
selkääni. Näytti niin­kuin
se olisi ollut äLtolal^upii^nfi^
jaishevonen va^eassa pitsÖ^
Vanha Tuttu jä jpähöen J s t o re­keen
ja vetivät vällyn meHceinpuoliryn-tääseen.
Juon^ nosti Ji&pnjalpksiin
raskaan aittätäytpn nyytiii sekä tuohi­kontin
ja virkkoi:
— Aja nyt, Vähhä Tuttu, oiinenjou-luusil
Viikon kuluttua ole kotona, sil­lä
silloin on läähinhäiden aatto ja sinim
on lämmitettävä mjilytupa sekä pidet­tävä
siellä häähuoneidenapuä. Ja sinä,
tuohitorvensoittaja, et saia ajaa takaisin
pyhien kjiihyspäivmä kuin lentii
jos kuka käännähti tai otti askek
hän suorastE^ pyrähti ilmaan mii
helmansa Ijehahtivat:- Juoksemis
oli aina talosta toiseen — ken ta
livat nyt polttavina lieskoina ukon piie-lessä;-
hän koki jotakin käsittämättör
män uutta. /
Kim uunia kohenteleva puotilainen lainaksi tihieämpäa seulaa, ken kii
kysyi Vanhalta TutultSi, mitä^täpiä ha- kaalinkerät^ kainalossaan naapiu
lusi — suolaa vai tupakkaa, nyhti, uk-. vaihtaak^en iie riaiiriisiin, ken ve
ko; riepuki&karonsa taskustaan, löi sen tuj^ pj^yparrestäan omenapuitten ta
Jiysyjän eteen ja huudahti tulisesti: ' ken taas joudutti viinakodalleostai
-^"Tuohon rahaan kaikkea! / polttovettä;• joku kantoi suutarista
Aivan kuin hienoisessa kuumeenvär rensuukurpppsia lapsilleen joululai
ristyksessä Vanha Tuttu katseli, miten si, joku puolestaan juoksutti kikka
hänen konttinsa kertyi täyteen tavaraa, kattilaansa tinurilta kotiin. Aliti
sekä ruokahalun. Niinpä hän puhelikin ilman Hieroja-Helenaa. Antakaa Jmen-
Vanhalle Tutulle matkan varrella
— On si vetkaletta tuo hierottami-nenkin!
Ensiksi kimmertelet ja vaiker­telet
kuin piiskauspenkissä, ja punaiset
lankatukot sekä valkoiset heinävihkot
tanssivat silmissäsi H i e r o j a-Helenan
työntäessä nahkaiset tupet peukaloihin­sa
ja alkaessa kaivella kipumättäitä
esiin; saunänpenkillä hikoileva mies on
silloin j'htenä tuskan ja valituksen pie-leksenä.
Välisti Helenan on sidottava
vei, mutta viimein oltiin rannassa, jonne
pahemnun loukkaantunut jäi odotta­maan,
toisen soutaessa edelleen lahim-ciän
ihmisasutuksen luo. Hitaasti mat­ka
edistyi ja monta kertaa oli soutaja
tiedottomuuden rajoilla. Muistaen kui-
•tenkin rannalle jään>ttä1overiaan hän
urheasti yritti eteenpäin. ^
Jo näkyi^ ihmisasutus, mutta silloin
loppui soutajan voimatkin ja hän vaipui
tiedottomana veneen pohjalle. Tällai­sessa
lilassa löysivät ihmiset hänet ve­neestä
rannalta.
Tuntoihinsa tultuaan puhui hän sitten
haaksirikosta ja rannalle jääneestä to­veristaan,
jota rihdeltiin hakemaan ja
kuljetettiin sairaalaan — joss^ hän pa­rin
päivän perästä kuoli.
Kotona äiti odotti — odotti aikansa,
rakasta poikaansa ja puolisoaan, jdta ei
koskaan koltin tullut. .
ELLI MARIA.-
nä hiljalleen, valoaatnuun on Vielä aikaa
— kukkokin on vasta kakistellut kurk­kuaan
kerran, pari.
Reen jalakset aloittivat linkunsa sur­keasti
itkien, sillä lumi oli kiukkuista ja
puri jalasrautaa, kun se herätettiin näin
varhain.
Kun käänn)rttiin tuvan nurkitse tiel­le,
välähti kuun hiukan kohmfeinen valo
sävähdyttä\^ räystään kohdalla —
rivi pieniä jääpuikkoja: riippui siinä äs-kebten
nuoskapäivien välkkyvinä -muis-toneuloina,
räuttanyt ne olivat muuttu­neet
kuu-äinia^ ja pistivät s j Ä ^
Vanhaa TiittUa ne myös tiiiklcäsivat,
ja ukko alkoi itsefeeehaprifcpida:. *
— Jokaisen ihmisen sidunraystäässä
on tuollabia jääriippbja, joihin' lähesty­vän
kuolenian muistutusta kilahdute-taan.
Tunsin äsken aivah selvästi, että
hetkeni ovat kohu luetut, kun kuu-äi-
'mä pisti mieltä. :Mutta sitä ennenhän
on vielä onnenjpulu . . .
Myllyukko tuohtui, tempasi ohjakset
paimenen kädestä ja huudahteli ohjaspe-nli
heilutellen:
— Hei, heponen 1 Emmehän tänne
makuukselle ajaneet! Ala rummuttaa
tietä!
Rattoisaa on ajaa valkeaharjaisten ja
turamaseinäisteh' metsämutmen^*' railossa
ja katsella taivaan hiilumitähtgiiek^
t l , Ajati
avanuia }a wfniniiiiiiiiift
t tr*,:.
tuvat pditnciiHic^^M^^
sm; 8