1957-11-16-04 |
Previous | 4 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
riät li.-ääntyivät. Mitään merkillistä ei
noissa kodeissa ollut, koska niissä ei ol-
3ut paljon mitään huonekaluja; vain
pöytä, jakkaroita, raakuulavitsa, usein
koko perheen yhteinen. Ei ollut koruja
ja somistusesineitä, ei tauluja, korkeintaan
joku lehdistä leikattu kuva tai värikäs
kangas- tai paperisuikale, jonka
tekstiä emme osanneet lukea. Mutta
kodeissa oli s'istiä, ja joka paikassa ylhäällä
ja alhaalla, riippui sinisiä tai kukikkaita
mekkoja ja housuja kuivumassa.
En ole nähnyt täällä montakaan likaista
kiinala"^sta, risamekkoisia vielä
harvemmin- Joka toisella askeleella
olen nähnyt kiinalaisnaisen pyykinpesu-puuhissa.
Mihin tahansa pysähdyimme kadulla,
kerääntyi hetkessä ympärillemme
kiinalainen niuuri, kasvojen, silmien kehä,
joka tiheni ja laajeni katuliikennettä
haitaten. Varsinkin Vappu, jolla on
Miuret siniharmaat silmät ja kullanruskea
tukka, herättää hämmästystä sekä
isoissa että pienissä kiinalaisissa.
Kaiitonin kujilla pääsimme eroon aikuisista,
mutta saimme kintereillemme
lapset, kokonaisen kääpiökansan, joka
nauroi ja ilvehti kustannuksellamme,
äänteli kuin troopllisen sademetsän
apinaparvi, elehti ja viittoili. Jokainen
sanamme toistettiin ja aiheutti valtavan
naurun lapsiparvessa. Olimme lopul^
kuin kaksi Hamelinin pillipiiparia, pelästyneitä
ja onnettomia siitä, että tällä tavoin
viettelimme lapset kauas kptikujil-ta.
Yritimme viittomalla karkottaa heitä
ja lähdimme puolijuoksua kohti hotellia.
Mutta joukko pinkoi perässämme
aiiia suurelle liikekadulle saakka,
jonka varrella hotelli Aachun sijaitsi.
Syöksyimme yli kadun ja hotellin ovi
; I.
VA!vHANKARTA^iON HELGA
JOKINIEMEN kylä valmistautui ottamaan
vastaan lepopäivää.
Ilma tuoksui kypsyvälle rukiille, kuivuneille
heinille ja kaikelle sille, joka
tällaisena iltana voi osoittaa, että helein
suvi on mennyt ja jäljellä on enää kypsyminen
ja sen jälkeen — lakastuminen.
Ilmaan tuntui jääneen jo laskeneen
auringon valoa kun vihertävän la-sin"^
läpi siivilöityneenä. Se sai punaisten
ulkorakennusten valkoiset oven- ja
ikkunanpielet hohtamaan omituisen
kirkkaanvalkoisina kuin omalla valollaan
tai ku*n jokin salainen ja näkymätön
valonlähde olisi niille antanut heijastustaan.
Tummenevien pihapuitten alla nukkuvien
talojen katot näyttivät sulautuvan
lämpimään, violetinharmaaseen hämärään,
joesta saattoi erottaa nousevan
kevyttä, vaaleata usvaa, kuin syksyn
sumUa muistutellen, ja keveitä pilvihat-taroita
ui kaukana taivaanrannassa kylän
takana. Syvä rauha lepäsi maiseman
yllä kyläraitilta kuuluvasta nuorison
ilakoinnista huolimatta.
Kylän halki virtaavan joen rannoilta
kohosivat paksumultaiset pellot, nousivat
yli rahtaan viettävän mäkitörmän ja
sulkeutui jälkeemme kuin lasinen vuo- jatkuivat kauas metsänlaitaan, ja tälle
renseinä, jonka taakse vainoojamme peltolakeudelle, pienille mäkikumpareil-jäivät.
Ja ala-aulassa liikkuvissa hotel-
]i\neraissa oh toki paljon mielenkiiutoi-sempaa
katseltavaa kiiin me kaksi. Oli
amerikkalainen nuorisojoukko, joka
Moskovan festivaalin jälkeen matkusteli
Kiinassa, oli biy^malaisten tanssijattarien
ryhmä, intialaisia, neekereitä.
Huoneeni oU hotellin seitsemännessä
kerroksessay sen ikkunasta katselin Hei-'
mf joelle, sen veneitteri vilinää. Tuolla
olivat aikoinaan lipuneet "kukkaveneet-kin'',
uivat bordellit, jonne tyttöjä oli
ostettu vanhemmilta tai ryöstetty eri
puolilta Kiinaa, ja jossa Kantonin suur-
Jiikemiehet ja Kuomintangin armeijan
iipseerit ja rikkaat virkamiehet olivat
huvitelleet.
"Kukkavenheet" kuuluvat mennei-sj^
yteen Kantonissa. Mutta katoavaksi
eilispäiväksi on tuomittu jo nuokin kuljetus-
ja asu^nveneet, jotka monink^r-
Toin käärityn helminauhan tavoin — tai
pikemminkin kuin veden kerroksiksi
rantaan työntämät lastut — reunustavat
rantakatua niin kauas kuin silitiä
kantaa.^ Kantonin vesikansa on tämän
päivän kipeitä probleemeja. Heille on
hankittava asunnot, maalta niille liki
kaksimiljoonaisen kaupungin kuudelle^
kynmienelle tuhannelle jotka yhä asuvat
veneissä.
Olimme jo ensimmäisenä i^vänä
kuulleet selostuksen ve^k^
tä Ja toimenpiteistä, joita vapautuksen
jälkeen xm tdi:it/r asuntojen hsn^
seksi heiOe ja i^a'ven^ssäasuvie^
män jäijestäniab^ si^
hen asU> kunnes asumia^
lostuksen aiiiiUn^rB^
le, joen rannoille ja metsänlaitaan oli
ryhmittynyt taloja ja pikkuasumuksia.
Ne olivat siinä" sovussa ja rauhassa ja
olisi voinut luulla, että itse Isä Jumala
olisi ne asettanut siihen kämmeneltään
kuin k-ltit lapset leikkimään ja käske->
nyt olemaan siivolla.
Suurin ja vanhin talo oli Vanhakartano.
Se oli toisten keskellä kuin 'aina-
4iin vanhin ja viisain leikkijä, ja sen vre-ressä,
aivan käden ulottuvilla, oli pienempänä
ja nuorempana veljenä puna-kättoinen
Torkkola tuuheine pihakuusi-neen.-
Nämä kaksf olivat kuuluneet yhteen
läheisemmin ja kauemmin kuin kylän
muut talot: Torkkolan oli aikoinaan
rakentanut Vanhankartanon poika, ja
vuosikymmenien kuluessa oli sukulaisuus
vuoroin heikentynyt, Vuoroin lujittunut,
mutta naapuriystä^lyys oli aina
pysynyt tavallista lämpimämpänä.
Joskus oli kylän levollisia ja ahkeria
asukkaita saikähdyttänyt onnettomuus
tai väkivallanteko. Silloin tuli tuohon
rauhallisuuteen kuhinaa kum muura-haispesääö,
johon on kepillä sohaistu.
Puhuttiin, pohdittiin, päiviteltiin ja
unohdettiin. Yhdestä ^li jäänyt pysyvä
muisto: Sunnariotkon nimi Vanhankartanon
entisd[Ie Hulkkionotkölle ja -jonkinlainen
- käipmpnomainen tuntu koko
pa&sm yH&^^/a^ s-ellä joskus
nah()y|i;lkumbutuksiakin,^^ m aika
kiihii jä ihmiset muuttuivat eivätkä
nuoret enää Siskoneet kummituksiin.
Tämä Sui^ kirkolle joh-tavav^&
aantien iähel^ oikealle
kiekolle päin mä^ kohtaa
)äbti ^rVa#>a^^ ja Tbrkkolan
pitkin Hehnijokea teekiloni eddsäiii^ taikamaille ja kulki tuon not-kantonilainen
naiskirjaiUja; j o i^ nimi - • '
on jo kadonnut muististani, mutta jon» tenjasdnäniien taakse keskustelemaan
ka sirot kasvot ja ^ryn^ olmuksiai vendtten asuiiaiden kanssa. Ja se jä^^
muistan hyvin. Hän pK jolitayia henki* jestyi ^Kantcminivierallun toisena päivä-löi
tä järjestössä, jonka tehtävänä oli ve-; nä. ^
nekansan elinolojen tutkiminen ja jär- Minun 6n keskeytettävä. Muut ovat
Iestäminen. Ja se, mitä han kertoi mita palanneet hotkii Hangtsouhun brokaa-itse
näin katsellessani rantakadulta, ve- ditehtaasta, ja me lähdemme kaikki tu-ne-
elämää herätti minussa halun pääs- tustumaan teeviljelyksiin. Alatkalla on
tä veneisiin, kurkistamaan bamburun* luvattu poiketa myös Hsmiyilevän Bud-goista
ja matoista rakennettujen katos- dhan temppelissä.
kon poikki. Siellä oli vanhoja koivu ja,'
joista yksi oli saanut nimekseen kuole-mankoivu,
sillä sen juurella kuulemma
tapahtui se murhenäytelmä, josta notko
oli saanut uuden nimensä. Koivun kylkeen
oli joku piirtänyt ristin, oli viiltä-nut
syvään läpi kuoren, n'in että risti
näkyi vielä k^/mmenien vuosien kuluttua
ajan arpeuttamana ja vinoksi vääntyneenä.
Surmanotko päättyi syvään ja musta
vetiseen Hulkkiolampeen, joka uneksi
kahden harjänteensä välissä omia umpimielisiä
näkyjään synkkänä ja salaperäisenä,
ja kylässä kulki tarina, että joku
oli lammen veteen katseltuaan nähnyt
sen tummasta syvyydestä pitkien*
huojuvien hiusruöhojen välistä hurjat,
parrakkaat miehenkasvot, Mustan-Ruu-pertin
— murhamiehen kasvot.
Mustan-Ruupertin kerrottiin jostakin
kaukaa maailman turulta eksyneen kylään,
rakentaneen mökin Vanhankartanon
maalle lähelle Hulkkiolampea ja
sitten rnustasukkaisuudesta" tappaneen
muutaman nuorenmiehen sekä oman
vaimonsa Hulkkionotkossa ja hävinneen
sitten jäljettömiin. Sanottiin hänen hukuttautuneen
Hulkkiolampeen, mutta
ruumista ei löydetty, vaikka etsittiin.
Myöhemmin hukkui lampeen muuan
kolkkakalastaja, ja kun hänenkään ruumistaan
ei löydetty, alettiin arvella, et-,
tei Hulkkiolammessa ollut pohjaa olleenkaan
. . .
U.
Kiv'ojan Helmi oli juuri tullut saunasta
ja istui itseään kuivatellen saunan
seinustalla vadelma- ja horsmapen-saan
Varjossa. Hänen tuuhea punainen
tukkansa pii saunan löy\;'sisä vetäytynyt
kiharaksi ja hänen voimakkaat sormensa
painelivat hajamielisesti siihen lisää
laineita. Sitten hän hengähti syvään,
poimi vatsaansa tarttuneen vastanleh-den
ja jäj katselemaan löylystä punertuvaa
voimakasta ruumistaan huulillaan
tyytyväisen hellä hymy. Hän oli tyytyväinen
itseensä ja elämään yleensäkin,
sillä tämä päivä oli ollut täynnä
kiihkeätä illan odotusta ja iloista varmuutta
odotuksen täyttymisestä.. Kunhan
tulisi vain vähän myöhempi ja äiti
kävisi nukkumaan — vaikka mitäpä siitä
oli hän tiennyt sen ennenkin . . .
Ilta alkoi jo olla aika myöhä; mitähän
kello olikaan — varmaan pian hym-menen?
Ehkä äiti jo^nukkuikin . . .?
Helmi käänsi katseensa mökkiin, joka
seisoi harmaana ja päivänpuölelta auringon
ruskehtavaksi paahtamana männikön
laidassa pienellä aiikeallaan. Se
öM tavallinen köyhän asuinus^ tiipk ja '
kamari, ja pellot sen takana laihat, kiviset
ja kitukasvuiset. Ojatkin olivat
kasvaneet umpeen, eikä isä pysynyt'kotitöitä
tekemässä. Jos ei muuta, niin
hän maleksi kylässä kaupan luona tupakoiden
ja syljeskellen tai oli kalastelevinaan
joella.
Pojat — eihän niistäkään ollut apirä,
sillä toinen oli linnassa tai^molemmat
tai sitten pahojaan piilossa, kunnes esivallan
käsi tavoitti. Tänäkin kesänä oli
Helmi selkävaivaisen äidha kanssa kah-
•den tehnyt työt kevätkylvöjä myöten,
sillä isä oK ollut olevinaan uittotöissä
koko k e \ ^ , kesäkuussa palasi ilman
pennin pyöreätä ja lähti taas johonkin.
— Viinan keittoon kirkonkylän takamaille,
arveli Helmi.
Helmi huokaisi. Kyllästytti ja hävetti
joskus tämä kotielämä. Hän toi- '
voi että isä-niin kuin veljelkin tekisivät
viimeisen pahantekonsa ja joutiiisiYat
kiinni loppuiäkseen. Äidin kanssikah.
den hänen olisi; I^itehkin kaikesta^
vittävä. Silloin olisi poissa se ainainen
uusien kolttosten ja uuden häpeän: p i
ko. Kun, he olisivat poissa; unohtaisivat
ihmisetkin vähitellen i . _
, Hetai/ kuiy^sr yiim^
ihostaan aikoi pul^^ XFjiä^ini.
kukkainen: k e s ^ k u o l ( j^
dottamassa ja tuoksui ^ nita ^^pm^
kauppapuodille ja: tehtaan Ä i ^ e v]i
Helmi veti sen mielihyvästä l^tkähtiq^
ylleen, ojentautui, kohottl-käsiään yjö^
niskaan ja tunsi miellyttMnA^Din^ ja^
joustavuuden koko olemuksessaan.^-J-väkevän
voiman ja ikävän, ; Mutta^^
ei ollut tuskallista eikä haikeata^ vaan
malttamatonta ja hillitöntä-qdotusta '-i.^;!
Nlyt äiti varmaan jo nukkui. Jlelini
lähti hiljalleen tupaa kohti ja aisti puö-";
littaiii itsetiedottomasti heinäkuunilian
tyynen ja pehmeän hämärän^Jahoras-taan
yksinäisen ääntelyn kuus(kossa
pellon takana. KaikkrÄiä^uotäS mie-rhyvää,
vaikka hän ei tulliSaaä sitä
lähenynin määritelleeksi, sillä ^ä^ämä
lämpimän kesäyön äänet ja ilffiiöraivan
kuin liittyivät hänen omaan odotn&seen-
• sa. 1^-
Hän poikkesi saunapOlult^:^vetaö
luota alkavan heinäsaran päähän ja poimi
muutäm-a : valkoisia päivanbukkia.
— Tuokin olisi niitettävä, äikaaj; van-hentua,—
ajatteli hän taittaessaäfi kuk-
^en varsia lyhyemmiksi.— Jos^jaksai-si
huomenna . . . Ja taas ilm^tyi hymy
huulilleen ja hän nuarahti kuin itseään
kiusoitellen. — Oli hyvin luujtäväa, ettei
huomenna jaksaisi, sillä sea;,pojan
vieressä ei hevillä yöllä nukuta..
Helmi pysähtyi ja kuuldstdr tielle,
päin. £i olfsi kunimaj jos sattuisi kuulemaan
polkupyöränketjun helähdyksen
kivikkoisella tiellä. Kas -^zxniE tuo
Mäkelän akkakm vielä tirkistefee ja
vaanii mökkinsä nurkalla . ?" Kas
kun kurkistaa . . . Menisi äijän|^ viereen
ihmisiä vahtimasta . . . f'
Mäkelä oli KiV'ojän naapuri, ^iden
kahden mökin lisäksi oli pieiiessä^salo-yhdi/
skunnassa, par'n kilom^ircppääs-sä
kylästä, vielä kolme muutai^surnusta,
kaikki samanlaisia, mutta ^atolästa
saattoi pitää silmällä naapUrimÖUciä ja
sen ympäristöä jos vain tähtein jic Mäkelän
Sandrahan tahtoi, kyllä?Hel^i sen
tiesi. Ei ollut sitä kertaa näfekesänai-kana,
^ttei hän olisi kotiin rfullessaan
nähnyt Sandran naaman kuiSi^v^
mapaperilla paikatun ikkunaiTtaksa tai
vilahtavan nurkalla muka m i ^ iltaisia
asioitaan toimittelemassa. Sandrani kylälle
huudellut häistä villaisiakin,
miitta — huudelkoon! Ei sjtäjpikaä
riiatessa tarvinnut sen huonoSttaJiäve-tä.
Äitikin taisi salassa olla ylgeä ja
vähän joskus Tnuijillekehai^, \^aikka
aina motköttikin ja nimitteli:—Jpskus
Tumästikin , , .
Hehni astui sisälle. Oli pu^^sta
kuri po^at phv^ pplssä-haukl^
elämöimästä. Vaiahä jä mustfini^erä-tyskeBo
raksutti poydäirääi&r sängyn
luona, latta tuoksui vielä va^tap^tyltä
ja kissa haukotteli unettäessäili poikasiaan
uunin vieressä korissl ^^elmi
kumartui ja silitti pieniä ja p^eaturk-kisiä
soke-ta kissanpoikasia, ^ t j ^ ny^*
kähtäen heräsivät hänen k<öfettökses-taan
ja alkoivat jälleen herutell^mon
nisiä lukuttavan pienUlä kapulaan.
Hehni joi kauhalla vettä V^de^uota
ympäristä. I^auha kolahti, ^ pä»-
tyi katsomaan ja nähdessään Öfelmio
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 16, 1957 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1957-11-16 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki571116 |
Description
| Title | 1957-11-16-04 |
| OCR text | riät li.-ääntyivät. Mitään merkillistä ei noissa kodeissa ollut, koska niissä ei ol- 3ut paljon mitään huonekaluja; vain pöytä, jakkaroita, raakuulavitsa, usein koko perheen yhteinen. Ei ollut koruja ja somistusesineitä, ei tauluja, korkeintaan joku lehdistä leikattu kuva tai värikäs kangas- tai paperisuikale, jonka tekstiä emme osanneet lukea. Mutta kodeissa oli s'istiä, ja joka paikassa ylhäällä ja alhaalla, riippui sinisiä tai kukikkaita mekkoja ja housuja kuivumassa. En ole nähnyt täällä montakaan likaista kiinala"^sta, risamekkoisia vielä harvemmin- Joka toisella askeleella olen nähnyt kiinalaisnaisen pyykinpesu-puuhissa. Mihin tahansa pysähdyimme kadulla, kerääntyi hetkessä ympärillemme kiinalainen niuuri, kasvojen, silmien kehä, joka tiheni ja laajeni katuliikennettä haitaten. Varsinkin Vappu, jolla on Miuret siniharmaat silmät ja kullanruskea tukka, herättää hämmästystä sekä isoissa että pienissä kiinalaisissa. Kaiitonin kujilla pääsimme eroon aikuisista, mutta saimme kintereillemme lapset, kokonaisen kääpiökansan, joka nauroi ja ilvehti kustannuksellamme, äänteli kuin troopllisen sademetsän apinaparvi, elehti ja viittoili. Jokainen sanamme toistettiin ja aiheutti valtavan naurun lapsiparvessa. Olimme lopul^ kuin kaksi Hamelinin pillipiiparia, pelästyneitä ja onnettomia siitä, että tällä tavoin viettelimme lapset kauas kptikujil-ta. Yritimme viittomalla karkottaa heitä ja lähdimme puolijuoksua kohti hotellia. Mutta joukko pinkoi perässämme aiiia suurelle liikekadulle saakka, jonka varrella hotelli Aachun sijaitsi. Syöksyimme yli kadun ja hotellin ovi ; I. VA!vHANKARTA^iON HELGA JOKINIEMEN kylä valmistautui ottamaan vastaan lepopäivää. Ilma tuoksui kypsyvälle rukiille, kuivuneille heinille ja kaikelle sille, joka tällaisena iltana voi osoittaa, että helein suvi on mennyt ja jäljellä on enää kypsyminen ja sen jälkeen — lakastuminen. Ilmaan tuntui jääneen jo laskeneen auringon valoa kun vihertävän la-sin"^ läpi siivilöityneenä. Se sai punaisten ulkorakennusten valkoiset oven- ja ikkunanpielet hohtamaan omituisen kirkkaanvalkoisina kuin omalla valollaan tai ku*n jokin salainen ja näkymätön valonlähde olisi niille antanut heijastustaan. Tummenevien pihapuitten alla nukkuvien talojen katot näyttivät sulautuvan lämpimään, violetinharmaaseen hämärään, joesta saattoi erottaa nousevan kevyttä, vaaleata usvaa, kuin syksyn sumUa muistutellen, ja keveitä pilvihat-taroita ui kaukana taivaanrannassa kylän takana. Syvä rauha lepäsi maiseman yllä kyläraitilta kuuluvasta nuorison ilakoinnista huolimatta. Kylän halki virtaavan joen rannoilta kohosivat paksumultaiset pellot, nousivat yli rahtaan viettävän mäkitörmän ja sulkeutui jälkeemme kuin lasinen vuo- jatkuivat kauas metsänlaitaan, ja tälle renseinä, jonka taakse vainoojamme peltolakeudelle, pienille mäkikumpareil-jäivät. Ja ala-aulassa liikkuvissa hotel- ]i\neraissa oh toki paljon mielenkiiutoi-sempaa katseltavaa kiiin me kaksi. Oli amerikkalainen nuorisojoukko, joka Moskovan festivaalin jälkeen matkusteli Kiinassa, oli biy^malaisten tanssijattarien ryhmä, intialaisia, neekereitä. Huoneeni oU hotellin seitsemännessä kerroksessay sen ikkunasta katselin Hei-' mf joelle, sen veneitteri vilinää. Tuolla olivat aikoinaan lipuneet "kukkaveneet-kin'', uivat bordellit, jonne tyttöjä oli ostettu vanhemmilta tai ryöstetty eri puolilta Kiinaa, ja jossa Kantonin suur- Jiikemiehet ja Kuomintangin armeijan iipseerit ja rikkaat virkamiehet olivat huvitelleet. "Kukkavenheet" kuuluvat mennei-sj^ yteen Kantonissa. Mutta katoavaksi eilispäiväksi on tuomittu jo nuokin kuljetus- ja asu^nveneet, jotka monink^r- Toin käärityn helminauhan tavoin — tai pikemminkin kuin veden kerroksiksi rantaan työntämät lastut — reunustavat rantakatua niin kauas kuin silitiä kantaa.^ Kantonin vesikansa on tämän päivän kipeitä probleemeja. Heille on hankittava asunnot, maalta niille liki kaksimiljoonaisen kaupungin kuudelle^ kynmienelle tuhannelle jotka yhä asuvat veneissä. Olimme jo ensimmäisenä i^vänä kuulleet selostuksen ve^k^ tä Ja toimenpiteistä, joita vapautuksen jälkeen xm tdi:it/r asuntojen hsn^ seksi heiOe ja i^a'ven^ssäasuvie^ män jäijestäniab^ si^ hen asU> kunnes asumia^ lostuksen aiiiiUn^rB^ le, joen rannoille ja metsänlaitaan oli ryhmittynyt taloja ja pikkuasumuksia. Ne olivat siinä" sovussa ja rauhassa ja olisi voinut luulla, että itse Isä Jumala olisi ne asettanut siihen kämmeneltään kuin k-ltit lapset leikkimään ja käske-> nyt olemaan siivolla. Suurin ja vanhin talo oli Vanhakartano. Se oli toisten keskellä kuin 'aina- 4iin vanhin ja viisain leikkijä, ja sen vre-ressä, aivan käden ulottuvilla, oli pienempänä ja nuorempana veljenä puna-kättoinen Torkkola tuuheine pihakuusi-neen.- Nämä kaksf olivat kuuluneet yhteen läheisemmin ja kauemmin kuin kylän muut talot: Torkkolan oli aikoinaan rakentanut Vanhankartanon poika, ja vuosikymmenien kuluessa oli sukulaisuus vuoroin heikentynyt, Vuoroin lujittunut, mutta naapuriystä^lyys oli aina pysynyt tavallista lämpimämpänä. Joskus oli kylän levollisia ja ahkeria asukkaita saikähdyttänyt onnettomuus tai väkivallanteko. Silloin tuli tuohon rauhallisuuteen kuhinaa kum muura-haispesääö, johon on kepillä sohaistu. Puhuttiin, pohdittiin, päiviteltiin ja unohdettiin. Yhdestä ^li jäänyt pysyvä muisto: Sunnariotkon nimi Vanhankartanon entisd[Ie Hulkkionotkölle ja -jonkinlainen - käipmpnomainen tuntu koko pa&sm yH&^^/a^ s-ellä joskus nah()y|i;lkumbutuksiakin,^^ m aika kiihii jä ihmiset muuttuivat eivätkä nuoret enää Siskoneet kummituksiin. Tämä Sui^ kirkolle joh-tavav^& aantien iähel^ oikealle kiekolle päin mä^ kohtaa )äbti ^rVa#>a^^ ja Tbrkkolan pitkin Hehnijokea teekiloni eddsäiii^ taikamaille ja kulki tuon not-kantonilainen naiskirjaiUja; j o i^ nimi - • ' on jo kadonnut muististani, mutta jon» tenjasdnäniien taakse keskustelemaan ka sirot kasvot ja ^ryn^ olmuksiai vendtten asuiiaiden kanssa. Ja se jä^^ muistan hyvin. Hän pK jolitayia henki* jestyi ^Kantcminivierallun toisena päivä-löi tä järjestössä, jonka tehtävänä oli ve-; nä. ^ nekansan elinolojen tutkiminen ja jär- Minun 6n keskeytettävä. Muut ovat Iestäminen. Ja se, mitä han kertoi mita palanneet hotkii Hangtsouhun brokaa-itse näin katsellessani rantakadulta, ve- ditehtaasta, ja me lähdemme kaikki tu-ne- elämää herätti minussa halun pääs- tustumaan teeviljelyksiin. Alatkalla on tä veneisiin, kurkistamaan bamburun* luvattu poiketa myös Hsmiyilevän Bud-goista ja matoista rakennettujen katos- dhan temppelissä. kon poikki. Siellä oli vanhoja koivu ja,' joista yksi oli saanut nimekseen kuole-mankoivu, sillä sen juurella kuulemma tapahtui se murhenäytelmä, josta notko oli saanut uuden nimensä. Koivun kylkeen oli joku piirtänyt ristin, oli viiltä-nut syvään läpi kuoren, n'in että risti näkyi vielä k^/mmenien vuosien kuluttua ajan arpeuttamana ja vinoksi vääntyneenä. Surmanotko päättyi syvään ja musta vetiseen Hulkkiolampeen, joka uneksi kahden harjänteensä välissä omia umpimielisiä näkyjään synkkänä ja salaperäisenä, ja kylässä kulki tarina, että joku oli lammen veteen katseltuaan nähnyt sen tummasta syvyydestä pitkien* huojuvien hiusruöhojen välistä hurjat, parrakkaat miehenkasvot, Mustan-Ruu-pertin — murhamiehen kasvot. Mustan-Ruupertin kerrottiin jostakin kaukaa maailman turulta eksyneen kylään, rakentaneen mökin Vanhankartanon maalle lähelle Hulkkiolampea ja sitten rnustasukkaisuudesta" tappaneen muutaman nuorenmiehen sekä oman vaimonsa Hulkkionotkossa ja hävinneen sitten jäljettömiin. Sanottiin hänen hukuttautuneen Hulkkiolampeen, mutta ruumista ei löydetty, vaikka etsittiin. Myöhemmin hukkui lampeen muuan kolkkakalastaja, ja kun hänenkään ruumistaan ei löydetty, alettiin arvella, et-, tei Hulkkiolammessa ollut pohjaa olleenkaan . . . U. Kiv'ojan Helmi oli juuri tullut saunasta ja istui itseään kuivatellen saunan seinustalla vadelma- ja horsmapen-saan Varjossa. Hänen tuuhea punainen tukkansa pii saunan löy\;'sisä vetäytynyt kiharaksi ja hänen voimakkaat sormensa painelivat hajamielisesti siihen lisää laineita. Sitten hän hengähti syvään, poimi vatsaansa tarttuneen vastanleh-den ja jäj katselemaan löylystä punertuvaa voimakasta ruumistaan huulillaan tyytyväisen hellä hymy. Hän oli tyytyväinen itseensä ja elämään yleensäkin, sillä tämä päivä oli ollut täynnä kiihkeätä illan odotusta ja iloista varmuutta odotuksen täyttymisestä.. Kunhan tulisi vain vähän myöhempi ja äiti kävisi nukkumaan — vaikka mitäpä siitä oli hän tiennyt sen ennenkin . . . Ilta alkoi jo olla aika myöhä; mitähän kello olikaan — varmaan pian hym-menen? Ehkä äiti jo^nukkuikin . . .? Helmi käänsi katseensa mökkiin, joka seisoi harmaana ja päivänpuölelta auringon ruskehtavaksi paahtamana männikön laidassa pienellä aiikeallaan. Se öM tavallinen köyhän asuinus^ tiipk ja ' kamari, ja pellot sen takana laihat, kiviset ja kitukasvuiset. Ojatkin olivat kasvaneet umpeen, eikä isä pysynyt'kotitöitä tekemässä. Jos ei muuta, niin hän maleksi kylässä kaupan luona tupakoiden ja syljeskellen tai oli kalastelevinaan joella. Pojat — eihän niistäkään ollut apirä, sillä toinen oli linnassa tai^molemmat tai sitten pahojaan piilossa, kunnes esivallan käsi tavoitti. Tänäkin kesänä oli Helmi selkävaivaisen äidha kanssa kah- •den tehnyt työt kevätkylvöjä myöten, sillä isä oK ollut olevinaan uittotöissä koko k e \ ^ , kesäkuussa palasi ilman pennin pyöreätä ja lähti taas johonkin. — Viinan keittoon kirkonkylän takamaille, arveli Helmi. Helmi huokaisi. Kyllästytti ja hävetti joskus tämä kotielämä. Hän toi- ' voi että isä-niin kuin veljelkin tekisivät viimeisen pahantekonsa ja joutiiisiYat kiinni loppuiäkseen. Äidin kanssikah. den hänen olisi; I^itehkin kaikesta^ vittävä. Silloin olisi poissa se ainainen uusien kolttosten ja uuden häpeän: p i ko. Kun, he olisivat poissa; unohtaisivat ihmisetkin vähitellen i . _ , Hetai/ kuiy^sr yiim^ ihostaan aikoi pul^^ XFjiä^ini. kukkainen: k e s ^ k u o l ( j^ dottamassa ja tuoksui ^ nita ^^pm^ kauppapuodille ja: tehtaan Ä i ^ e v]i Helmi veti sen mielihyvästä l^tkähtiq^ ylleen, ojentautui, kohottl-käsiään yjö^ niskaan ja tunsi miellyttMnA^Din^ ja^ joustavuuden koko olemuksessaan.^-J-väkevän voiman ja ikävän, ; Mutta^^ ei ollut tuskallista eikä haikeata^ vaan malttamatonta ja hillitöntä-qdotusta '-i.^;! Nlyt äiti varmaan jo nukkui. Jlelini lähti hiljalleen tupaa kohti ja aisti puö-"; littaiii itsetiedottomasti heinäkuunilian tyynen ja pehmeän hämärän^Jahoras-taan yksinäisen ääntelyn kuus(kossa pellon takana. KaikkrÄiä^uotäS mie-rhyvää, vaikka hän ei tulliSaaä sitä lähenynin määritelleeksi, sillä ^ä^ämä lämpimän kesäyön äänet ja ilffiiöraivan kuin liittyivät hänen omaan odotn&seen- • sa. 1^- Hän poikkesi saunapOlult^:^vetaö luota alkavan heinäsaran päähän ja poimi muutäm-a : valkoisia päivanbukkia. — Tuokin olisi niitettävä, äikaaj; van-hentua,— ajatteli hän taittaessaäfi kuk- ^en varsia lyhyemmiksi.— Jos^jaksai-si huomenna . . . Ja taas ilm^tyi hymy huulilleen ja hän nuarahti kuin itseään kiusoitellen. — Oli hyvin luujtäväa, ettei huomenna jaksaisi, sillä sea;,pojan vieressä ei hevillä yöllä nukuta.. Helmi pysähtyi ja kuuldstdr tielle, päin. £i olfsi kunimaj jos sattuisi kuulemaan polkupyöränketjun helähdyksen kivikkoisella tiellä. Kas -^zxniE tuo Mäkelän akkakm vielä tirkistefee ja vaanii mökkinsä nurkalla . ?" Kas kun kurkistaa . . . Menisi äijän|^ viereen ihmisiä vahtimasta . . . f' Mäkelä oli KiV'ojän naapuri, ^iden kahden mökin lisäksi oli pieiiessä^salo-yhdi/ skunnassa, par'n kilom^ircppääs-sä kylästä, vielä kolme muutai^surnusta, kaikki samanlaisia, mutta ^atolästa saattoi pitää silmällä naapUrimÖUciä ja sen ympäristöä jos vain tähtein jic Mäkelän Sandrahan tahtoi, kyllä?Hel^i sen tiesi. Ei ollut sitä kertaa näfekesänai-kana, ^ttei hän olisi kotiin rfullessaan nähnyt Sandran naaman kuiSi^v^ mapaperilla paikatun ikkunaiTtaksa tai vilahtavan nurkalla muka m i ^ iltaisia asioitaan toimittelemassa. Sandrani kylälle huudellut häistä villaisiakin, miitta — huudelkoon! Ei sjtäjpikaä riiatessa tarvinnut sen huonoSttaJiäve-tä. Äitikin taisi salassa olla ylgeä ja vähän joskus Tnuijillekehai^, \^aikka aina motköttikin ja nimitteli:—Jpskus Tumästikin , , . Hehni astui sisälle. Oli pu^^sta kuri po^at phv^ pplssä-haukl^ elämöimästä. Vaiahä jä mustfini^erä-tyskeBo raksutti poydäirääi&r sängyn luona, latta tuoksui vielä va^tap^tyltä ja kissa haukotteli unettäessäili poikasiaan uunin vieressä korissl ^^elmi kumartui ja silitti pieniä ja p^eaturk-kisiä soke-ta kissanpoikasia, ^ t j ^ ny^* kähtäen heräsivät hänen k<öfettökses-taan ja alkoivat jälleen herutell^mon nisiä lukuttavan pienUlä kapulaan. Hehni joi kauhalla vettä V^de^uota ympäristä. I^auha kolahti, ^ pä»- tyi katsomaan ja nähdessään Öfelmio |
Tags
Comments
Post a Comment for 1957-11-16-04
