Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 16, 1957

              ävinään, '
sei
siäöu
^ ja suurista
elämä edessä,
^:^adä kokea
in^vähän en©
^ s t ä UtatlskiiD,,
Sillä ne yiiätjjl;
ELVI SINERVO:
i>wtä;'^€a;ia|j
ri^^oya-kiiöt^lJ
sä 'm'**'"" •'^* '' *
;;^t|^eoii|§n:g
"Sielfiffii^ä^
n i i l % a ? t y ö ^J
kä aineellinen puflj
ikeiiita on henkM
biBiisi%M^äq-;|tai|
ninen" Pohjojaji! kori
assaj'jatkaa";emänlj
'^malttöla^aTakt'
tävattottläSfisiläiJ
;lpäalrafrtuöi^^^^ m
tteVissajalÄoil
; östäftiäfta^jrniTS
i; NÖftÄina saata!
iattbafjä-niÄ ]J]
li sfsu aniia'^^
icka'^ äherfea;" eihal
luita se "iiiieikälä
raÄiellä!' '•
emäntä, oli kovaifil
äTiötäa-sMIeaVvoa,!
•kaiThe'&VöelIä,iö-l
feDrie^valjaain^oM
F-seiri/^k%T päreitä
ei ole llt^lataisÄ [
ytöt puliuivat'sielöj
nät -tfä^löreijftaaii|
1 ^kiiulevinäm kiakj
retti? JanämäM
nämä-'miehet kai
i:^fflä^nyt*ön\^l
i ainä- eikä'nnt^|
karissa'trageliä p*!
lui taas korvisam:!
n tuttaviksi kesk^j
tä ja to'sta jä issj
omaa, joka
akiri isällff "jötaläij
cansa kulumaan
menisi mofefflmilö
kauan. JapoJa^;^|
inen kanssaan,
a itseään tahall
m korvene
ä vähän viek^:
i niin kiire niitö
»nne kanssa; v"
ifein - jä^ iiäköö
|a;-ja sitten
apsilisä jä cc
nen, te ehkä
(Katkehna laajemni?töia i ^ t ^^
I inuksesta "Kuvia : ^ % i ä ^ l ^ ^ tlOTÄESSÄMÄflE ^köime: päivää
sitten Kantoniin, leiMmii^
yiikravuii kääntöpiirin
olimme tulossa trofmk^ih^Ä^i^^
jo sanasta taifuuni, joka näiden kohnen
"päivän ä'karia on jatkuvasti :tpistim^
J isäntäväkemme suussa. Itse taifuunilta
l. meidät on varjeltu matkaohjelmaamme
Llriukan muuttelemalla, mutta sen jälkiä
[näimme jo. ajaessamme -lentoasemaita
[hotelliin, se on- raastanut piiita ja pen­saita
ja asumuksia ja tehnyt tuhojaan
I pelloilla. Ja se on tuonut sateen tul­lessaan.
Paimenilla^ vanhoilla ukoilla
täi laps: 11a, jotka ajavat teillä riisipel-tojen
lauhkeita^: vetojuhtia; vesipuhve-leita,
on valtavan suuret bambubatut ja
kaisloista tehdyt sadeviitat. Koko mai-
•" sema on perin erilaista kum ennen näkes-
D^äni. Teiusi mieli kysj/ä jokaisen ou-
Ingrid Bergmjöi .V.
(Jatkoa (l:ltÄ sivulta)
sin yks"n sitten yhdessä. Tänia vei
noin tunnin. '
Rouva Bergman on saanut hahmmsa
lapset, Roberton, (Isottan ja IsabeUan,
jotka käiyvät koulua Italiassa^ Rosselfini
on lupautunut maksamaan -$1.000 kuu-
Jsaudessa lasten ylläpitoa varten.
. Ingrid Bergman ja Rc^ssellini menivät
naimisiin Meksikossa toukokuussa 1950
erään raekskolaisen oikeuden annettua
päätöksen Ingrid Bergmanin ja tohtori
Aron Petter Lindströmin erosta.
. Äskettäin asianajajalle lähettämäsi
.sään kirjeessä he selittävät: f Ä m m e jo
jonkin aikaa olleet tietoisia siitä, että
yhteiselämämme jatkaminen on vaikeaa.
Erilainen suuntaus, joka taiteellisessa
toiminnassamme on ilmennyt parin vii­me
vuoden aikana, johtuu tietyssä mää­rin
erilaisista kiinnostuksen kohteista.
Kaikki tämä sai meidän asiaa harkittu­amme,
päättämään erota. Unohtumaton
menneisyys-, rakkaus lapsiimme ja mo­lemminpuolinen
kiintymyksemme takaa
.sen, että suhteemme säilyy hyvänä".
IngricJ: Bergman on nyt 40-vuotias ja
J^ossellini: 51: vuotta.vanha. Rosselinin
ihastuksen kohde mrs. Gupta, jonka
arvellaan, nyt olevan Pariisissa on 2 7
vuoden ikäinen.
Pari. päivää erolknoituksen jälkeen
ilmoitetuin Ingrid Bergmanin vahnis-tautuvan
lähtemään Lontooseen. Hänen
ystävänsä ovat sitä mieltä, ettei hän
enää milloinkaan palaa Roomaan, missä,
tän aikoinaan rakastui Roberto Rössel-liniin.
.
taisitte näkemiänne ja sanoisitte sanan
meidän puolestamme. . Ja jos me sai­simme
eläinlääkäreitä ja kotisisaria ja
lasten päiväkoteja ja niin edespäin, niin
saisimme myös aikaa. '
— Ja mitä sinä sitten tekisit sillä
ajalla? •
— Minä menisin ongelle jonkun kans­aa.
Olisi se elämys myös mökrn akalle
Jstua ilta jouten järven rannalla ja tu­tustua
johonkuhun perheensä jäseneen.
Ties vaikka rakastuttaisiin uudelleen
"Iton kanssa siUä konstin. Niinhän ne
Kaupungeissa vanhatkin kuulemma frii-"
jaa. Mkseimekin osattaisi kun olisi
-aikaa.
. K. K.
dcm puui^ j j t Ä v m V lekisi mieM
kysyävjokaista uuttBi
sääli tulkkeja — heiltä vaaditaan las-tietosänaMi-
jan viisautta. Eivät 'ie-:
aifeans^omin^ V)iieettöäiiau Kii­na,
on |wkerty laaja maa, Matka
Pekihgistö Kantoniin on yhtä pitkä
ku-n Helsingistä VäKmerelley eivätkä
Pekingin asukkaat ymmärrä Kantonin
asukkaiden kieltä, jollervät hallitse yh­teistä
kirjakieltä > ja kirjoita? sanojen
' Idrjoitusmerkkejä käinmeneensä.
Kanton — kulkiessani sen vilisevillä
kaduilla ja kujilla tunki mieleeni kuvia,
jotka olin saanut nuoruudessa lukemas­tani.
Kanton on niitä maailman kau­punkeja,
joiden fetujen tomuun on am­muttujen
kapinallisten veri monta ker­taa
virtoina valunut. Kerta kerran jäl­keen
vuosisadan ensimmäisinä kymme­ninä
ovat Kantonin kutomoiden ja sa­taman
työläiset ja nuoret yliopiston
opiskelijat nousseet sekä ulkomaista et­tä
sisäistä sortoa vastaan. Kilometrin
pituisessa jou^ohaudassaKantonm ul­kopuolella
ovat kolmekynunentä vuotta
-maatuneet ne tuhaimet työläiset, yli­oppilaat
ja Kyantungin maakunnan val-lankumoukseltiset
talonpojat, jotka jou­lukuussa
1927 kun Tshingkaishek oli
pettänyt liittolaisensa kommunistit ja
kääntänyt aseensa kansaa vastaan, nou­sivat
jia ottivat kaupungissa vallan kä­siinsä.
Kolmea päivää myöhemmin saa­puivat
sotajoukot Kolmea päivää uDyö-hemmin
pommittivat ulkomaiset tykki­veneet
kaupunkia. Seurasi Kiinan vai-J
lankumpuksen historian kaameimpia
verilöylyjä. Kokonaiset kaupunginosat
raunioitettiin, ja yhtenä ainoana päivä­nä
ammuttiin ja silvottiin Kantonin ka­duilla
4,<J0O ihmistä, miehiä, naisia, kes­kenkasvuisia
lapsia.
Tämä kohosi mieleeni Kantonissa.
Mutta siitä ei puhuttu. Vain kerran
kaupunk'a kiertäessämme rouva Liu
osoitti suurta rakennusryhmää ja lausui
sanan: Kantonin kommuuni — ikään­kuin
mitään selitystä ei olisi tarvittu­kaan.
En tiedä, kuinka monelle meistä
se sanoi jotakin. Minun mieleeni.su­kelsi
heti kauhukuvin pimeydestä se,
mitä vallankumouksellinen naislääkäri
kertoo kommuimin päivistä Agnes
Smedleyn teoksessa "China Bleeds^',
: (Kiina vuotaa verta). Ajattelin, että
jossakin täällä kaupungissa oli var­maankin
noiden päivien taistehjoiden
muistomerkki. Vallankumousmuseota
kysyin ohimennen — varmasti kaupun­gissa
sellainen oli. Mutta en tullut vaa­tineeksi
sinne pääsyä. Kenties kiina­laiset
isännät ovat todenneet, että ul­komaalaisten
enemmistöä kiinnostavat
kaukaisen niienneisyyden muistomerkit
,— d3mastioiden hautarakennustemppe-lit
ja Kiinan muuri — kansan joukko­hautojahan
nek'n ovat — enemmän
kuin läheisin menneisyyden museot. En­kä
rohjennut esittöä kovin paljon eri­koistoivomuksia.
Kävimme sen sijaan "Maon koulus­sa^',
joka nykyään on Kiinan talönpoi-kaisrikkeen
museo — vallankumouksen
museo tavallaan sekin, ^un kuoming-tang-
puolue ja kommunistipuolue vuon­na
1924 kokosivat voimansa lyödäkseen
(yhdessä maata hävittävät yksityisiä
ryöstösotia käyvät kenraalit, perusti
silloinen hallitus tämän koulun, jossa
MaanoU sekä johtaj^^;^
kaisUikkeen historian ja teorian opetta*-
jana ja\|bssä Tshou Sn-lai opetti armei-jassa^^
t^ Lyhyen
;^lmassao^onsä ajan tämän; mumamfxi
KoriTutsen temppeli oli Kiinan vallan-.
kumouskaaderien koulu^
Hiljaista oli nyt tässä entisessä Kon-funtsen
temppelissä, kun kuljimme sen
lattiakiveystä pitkin ja ikikörkeita puita
kasvavien puutarfaaphojen yli siivestä
toiseen- Tropiikin sade kaatui parikin
kertaa kohisten koulun ylle. Yhtä as-keettisesti
kuin koulun oppilaat oli elä­nyt
sen rehtori Mao. Hänen huoneensa
oK p;eni ja kolkko, kalustona vain vält-tämättömäi:
pöytä, jakkaroita, makuu-lavitsa,
kirjahyllyjä.
Hänen koulunsa lakkautettiinj mutta
tänään hän on valtavan sosialismia ra­kentavan
maan päämies, ja hänen, kyl­vönsä
tässä koulussa on kasvanut mil-joonakaadereiksi.
Historian opetus on,
, että kouluja lakkauttaihalla ei koskaan
päästä s'ihen tulokseen, mihin niiden
läkkauttajat pyrkivät.
Hiukan myöhemmin —-Lääkärin
käyntr: keskeytti kirjoituspuuhani, ja
koska Hangtsoun aurinko paisto»! niin
viettelevästi Läns*järven pintaan, käväi­sin
istuksimassa penkillä järven ran­nalla
ja tuijottamassa järven takana
leviävien vuorien rauhoittavaa aaltovii­vaa.
Kim eilen soudimme järven yli
"YKsinäi^/yden Kukkulalle", kuuluUe
saarelle, ja kävelimme sen polveilevia
siltoja pitldn, kertoi rouva Liu sadun
"Valkoisesta Käärmeestä" . . .Mutta
ei, minunhan piti ensin kertoa lisää
Kantonin päivstä.
Kävin Kähösen kanssa Kantonista
käsin tämän hetken kiinalaisessa kou­lussa,
tällä hetkellä maalle yhtä tär­keässä
kuin Maon koulu aikoinaan.
Etelä-Kiinan Maatalouskorkeakoulussa.
Kähösen veti sinne hänen asiantunte-muicsensa,
m>nua taas totta puhuen ha­lu
katsella etelän maaseudun maisemia.
Tämä koulu oh uutta Kiinaa. 5en suo­jissa
elää ja opiskelee liki 2,000 nuorta
ihmistä valmistuakseen neljässä tai vii­dessä
vuodessa maatalouden^eri alojen
spesial:steiksi. He tulevat Kiinan eri
osista ja hajaantuvat kaikkialle maahan
viemään alansa tietoa ja käjrtännöllistä
taitoa ~ Kiinan kyliin tai jatkaakseen
uraansa ti^emiehinä tai alansa opetta­jina.
.Muistikirjassani on tästä koulus­ta
i » ! jonkin sellaista, joka-vannas^
elävää tietoa Kähöselle. Minua Idiimos-t*
vat eräät saamamme sosiaaliset tiedot:
; Noin kolmannes koulun oppilaista
oli työläisten ja talonpoikien lapsia,' kol-
: mannes alemman keskiluokan, ja viimein
sen kolniann^sen miehittivät suurtilal­listen,
rikkaitten;^ taton^ilcain,^ suur-
3?ri^jien' jä suurliikemiesten lapset.
Noin neljä viidesosa taas oli hankkinut
q>pikoulusivistystä vastaavan tieto-mprän
järjestöissä tai muuten itsebpis-kehm
kautta- Jokaisen hakijan on suo­ritettava
sisäänpääsytutkinto. Opetus ja
asunto on maksuton, ruoasta suoi'itet-taya
pieni kuukausimaksu. ^ Stipendit
helpottavat varattomien opiskelijoiden
opiskelua.
Ajelimme autolla tunnin verran :kou-lun
400 hehtaaria laajalla alueella, mut­ta
useimpiin sen tieteellisiin laitoksiin ja
viljelytiioihin ennätimme tutustua vain
auton ikkunasta. Valitettavasti oli ana-nassato
jo. korjattu, mutta sokerirUo^
kappaleen pistin muistoksi taskuuni, ba­naaneja
meille tarjottiin taiston omista
banaanipuista, samoin tomaatinnäköi-siä
hedelmiä, joiden eksoottisentuntui-sen
nimen olen tällä hetkellä unohtanut.
Silkkikukkaviljelmistä jäi koirviini
hiljainen rahina,' kun tuhannet tai mil­joonat
toukanleuat hämmästyttävän no­peasti
tekivät selvää silkkiäispuun leh­distä.
Nimitys laiskamato ei ole lähtöi­sin
ainakaan tästä madosta. Ja yhtä
uutterasti kuin ne syömisensä ja liho­misensa
päivinä ahmivat ravintoa si-^
säänsä, yhtä uutterasti ne elämäntari­nansa
seuraavassa vaiheessa syytävät i t -^
sestään hienonhieno^ kosteaa» rihm
koteloksi ympärilleen. Ja siitä, mi
V tämä kotelossa uinuvan toukan uni sur­keasti
päättyy, alkaa vuosituhantisen,
kimaltavan kiinansilkin tarina.
Maaseuturetken takia jäivät käynnit
Kantonin sairaalassa ja koulussa suorit­tamatta.
> Mutta näinhän minä Kanto­nin
lapsia kaduillakin. Vilisemällä.
Olin kadottanut hammasharjani matkan
alkuvaiheissa ja lähdin Vapun kaiussa
ostamaan uuita. Kantonissa on jokai­nen
katu ja kuja {yhtämittaista myymä­lää.
Mutta useat pikkumyymälät ovat
samalla ihmisten koteja, niin että ostok­sia
suorittaessaan voi samalla seurata
perhe-elämää sen kaikessa , monivivah­teisuudessaan.
Etäännyimme yhä sy­vemmälle,
yhä kapeammille kujille,
myymälät harvenivat, mutta perhenäky-
John Clark esiintyy isäntänä ja Roberto Maxmell emäntänä ^ ' \
Junior Magazine^^-ohjelmassa, joka esitetääri CBC:n televi' ':
siossa joka viikko. Tämä ohjelma on valmistettu erikoisesti
lapsia varten, \
lIj|vmt9^Aa# <. Siru 3
r r.