Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 2, 1949

              mm
siiM:
lm
ti.t:,:
pr"
Mi
p f
l l $ f
^^1
Sv-;
Mk
•'i ' ••••
f ^ *
iaiya kolkikiD se^ ^tta
se |>ian, k a a o ^ ^ödoitajäii
siäkyyis^ ^ ^ Mika.toslallisen/kiftk^^
p d b t i ^ i i hetU! Seii li^^^ä^
la oUut miniän k^
fceiättaä laivaväen h u o i ^ Hänen
eilinäänsa tiro v a K ö i i^
kyi Jo h^ii^äiikm
laivsdla' e*vat ^l^ei^?^ SIHICK^^
bäntä,. joka oU^^^ pi?nassa,
«j^ec^mn vasta l^ry^
' l^uuli oli
pidialsi iäivk^
ti; laiva läHem nopeasti. T4snnin
luttua oli se niin laU^ että ^dreas
riisui yltään läplmärän paitansa ja lie-iiutti
sitä limassa. T
Hänet huomattiin t ; ;;' :
I^iva, eiäs kalasbtja-alus, käänsi suo­raan
häntä köHti ja tuskin oli neljän-^
<nestuntiakaan kulunut/niin jo laskettiin
vesille vene, jolla kaksi miestä tuli on-*
nettoman avuksi.
Vielä hetkinen niin seisoi Andreas lai­van
kannella, mutta sitten hän, jaksa­matta
sanaakaan sanoa, meni tainnok­siin.
' Avattuaan jälleen silmänsä, hän ma­kasi
selällään vuoteessa ja näki ylhäällä
nokisen katon. Hänen aliansa dli kar­kea
vucKie Yiej^pänlk oli M m ^
"Missä jninä olen?" kyqd hän, >^k-^
fc'ei hän huomannut läheHään ketään.
Samassa kallistui hänen ylitsensä ih­misolento,
jonka silmät katsoivat niin
ystävällisesti häneen. Häh oli kaum's
nuori tyttö, joka heleällä äänellä puheli
liänelle outoa kieltä.
Andreas nousi istualleen ja katseli
kummastellen ympärilleen. Hän huo­masi
olevansa huoneessa, jossa oli sievät
ja puhtaat, jos kohta kömpelötekoiset
huonekalut. Valkoisiksi kalkituUIa sei­nillä
riippui muutamia vanhoja, yksin-feertaisia
kuvia. Katosta ulospistäville
orsille, jotka tupaankin näkyivät, oli ri­pustettu
verkkoja kuivamaan. Pienistä
ikkunoista siinsi silmänä sininen, pilve­tön
illan taivas.
• Andreas ei tiennyt, njissä hän oli ja
miten hän oli tänne tullut. Hän arveli
onaanneensa hyvin kauan,, mutta tar
paukset ennen hänen untansa palasivat
vasta vähitellen hänen muistoonsa, ser;
ft:a\^nFylunin,. niin että hänen oli yai-jkea
sanoa, pliyatko ^uo^scokat tosias­ian.
tapahtuneet,; vai.; unissaanko.^äni
vain oU ne nähnyt. - v
. Tiiyassa oli muutanua: hänelle outoja,
ilurislä;: ints^
nainen niuukadaisessa imaalai^uvussa;
tw; liuoii
ncn. ylitsensä ja joka tuskin, qli. 15 :ttä,
vuotta;-sitten vielä kaksi rotevaa puna-•
poskista merimiestä. Kaikki tervehtivät
hänen heräämistänsä suurella ilolla ja
, tellciyät hänelle: iiseita kysymyksiä, joist^
hän ei ymmärtänjrt sanaakaan.., Sitä
helpommin yminärsi hän nuoren tytön
ajatuksen, kun tämä riensi leimuavan
takan tuokse, otti ison kupin, jota hän
varovaisesti kantoi kuumasta korvasta,
ja hymyillen tarjosi sen muukalaiselle.
Ahnaasti joi Andreas hyvätuoksuista
teetä. Pitkiin aikoihin hän ei ollutkaan
saanut maistaa mitään rämmintä ja me­rivesi
ei sammuta nälkää eikä janoa­kaan.
Samassa tuli kotia talonisäntäkin, kun­non
kalastaja, joka oli pelastanut Andre­aan,
mereltä ja antanut hänet sitten per­heensä
hoidettavaksi. Ukko oli hj%'in
iloissaan, näht\'ään vieraansa toipuneen
ja jo ruokaakin nauttivan. Han^osoitti
"ilonsa lujalla kädenlyönnillä, joka pani
nuorukaisen kaikki sormet napsahta­maan,
ja kertoi sitten murteellisella sak­sankielellä,
että .\ndreasj_oli joutunut
haaksirikkoon Englannin etelärannalla
ja että nyt oli juuri 30 tuiitia kulunut
siitä kun Andreas pH pyört}myt hänen
aluksensa kannella ja siUen tähän sa:^
ka maannut kuin paras unikeko.
- A n d r ^ ki^rtoi nyt v»saanvaraaselle;
.kalastajalle vaiheensa ^Ixskeyttäentucm
<tuöstifeh ^k^rtot^ sillä parail-
- joft«"?ni^^«^« "ja kova ruokahalu
katkaisi iiscän koko jutun jiioiien. Pian
' <iu ystövyys solaoittu isäntä>wn ja hei-;-
dän Vieraansa v ^ ^
Nuonikiainai vietri^^^ usdta F»iviä*
kalastajsm luoha^^^^^^k^
tullut kohtalaisiin voimiin. Koko
-.män^äjj^
. taan y^h^*^iiakn ^sinn^f^ ^^Hutosta^;
ihmiskauppias uinui laiyoineöi päuvi-;
neen.syillärn»ereiip<)b^ . %^
Lilan kaiian ei Andreas kjitmminkaah
tahtonut olla: ystävällisen perlieen .vas-tiiksina.
Tällä kohdalla meren raiitaa
oli ainoastaan, muutanua kälastajam
mökkejä, r ä ä t ^ siis olWt:
mitään työtä. lähimpään kauppalaan
pii kokonaista kynunenen peninkulmaa,
jota.paitsi sekin oli iiyyin v^Uiäpätöinen.
Hän pptti senvuoksi sanoa kalastajalle
jäähyväiset kohta kuin joku isompi alus
lähestyisi rantaa, soudattaa itsensä lai­valle
ja, tavalla tai toisella ansaita kul-jetuskuiiingit.
Seuraavana aamuna nettiinkin tai­vaanrannalla
kplmimasto. Kalastajan
tupa ;oli korkeaa liitukukkulalla, joka
pisti pitkälle mereen.' Luultavaa oli että
laiva kiertäisi tätnän niemen lyhyen mat­kan
päässä, ja niinpä saattoi" Andreas
täyttää: aikoniufcsensa.
Hän auioi sydämelliset jäähyväiset
ystävällisille ihmisille, jotka vielä kau­an
seisoivat rannalla, seuraten silmil­lään
venettä, joka vei häntä- meren
selälle, ja Kehuttivat hänelle vielä vii­meisiä
terveisiä.
Kuh; Ai^iUea^,^^^ olivat tul­leet
-ulapalle,, huomasivat he kunun?ik-sensa,
että laiva oli käynjrt ankkuriin.
Andreas tuskin näki selvästi itse lai­vaakaan,
mutta kalsmiiehentptt
mä erotti tarkasti, mitä laivalla taipah-tuL
Kalastaja pudisti päätään.
"Mitä nyt?" kysyi Andreas huoles­tuneena.
''^Hautajaiset", vastasi vanhus kuivas-
• ti.--A./;,;;-'.
Se ei tietänyt hyvää, arveli ukko,
mutta Andreas vähät välitti moisesta
taikaluulosta, ja viene jätko i matkaan­sa...
:]
liUiemmäl^ tultua näki Andreaskin,
mitä l^vaUa tehtiin. Puolivälissä-mas- ^
toa.^liuimusU;Uppu j a seispi:
laivav^ia ™ : Kaksi nuestä toi sJr =
ha^j^.|as]^an lai^an.kasmdle. Se oli .
lau^^:j jpila^x^epä^
vsuihs^ pur je^e^n •
. sekä ^pp!^^ > l^phdal^
> Mannecma^ kuusi, -
kahdejcsan :jpp^ ?^^l^taa
nierimiehen 1 ^ pn yksi >ainpa lau^
ta ja - sen .lisäksi palanen kulunutta :
purjetta^
Tämä näky oli sanomattoman surulli-
Vnen ja.^^teki-j^dre^^
tuksen. \ / •
^ \^^i«i^;ljpusstj^^ matruusit
asettivat ruiairiiin laiva\^^ eteen.
"Onko kuula paikoillaan?" kysyi
äkämen, riiskeak Sit­ten
hän lisäsi: "Sääli noin koreata kuu­laa;
vast'edes pitää ottaa isoja kiviä
mukaan kuolemantapausten yaralta."
Hän viittasi. PäivettjTieet miehet pal­jastivat
päänsä ja lukivat itseksensä Isä
meidän.
Andreas ja kalamies tekivät venhees­sänsä
samoin.
Senfälkeen kuului jälleen kapteenin
aam:
— "Ylös!"
Kaksi matruusia nosti kannelta lau­dan
ja asetri. sen laivan laidalle, kuula-puoli
edellä. oli hiljaa.
" Yks . . . kaks . . , kolme!" komensi
kapteeni. " . •
Matruusit nostivat laudan kev^munän
pään. olallensa; lauta, oUen vinossa ve­denpintaa
kohti, luisui kuulan p^
va&utttksesta laidan; yU ja hilj^^
kahtaen katoisi rauhallisiin aaltoihin,-
jolka^äanettöinhE£r^U^
peen. ineriiniesvi^iiaj^^ .
vieil :iä;i^p^';i^^
• Meillä muutamina t ä ^ t ä Anrtri
puolelta oli tilaisuus^käyd^
ja suurta-<di nähdä ^ a i k J d i ^ ^
- jiuMne^-suurjta oli vuoret,; tiöi^varret
ja erittähikin Kakabeka^*^^ ^ t ta
Uekin kotipaikka jäi matkan pijLimdi^n
vuoksi näkemättä. Meitä- oli matkal­la
liekanderit, Suomesta, Minh. ja Mat­tilat
Deer Kiveristä, Minni Mattilat
menivät Hearstiin tuttaviinsa, me vie-rallimme
Eugen Lasnen ja Toivo Här­män
kodeissa Port Arthurissa ja lau­summe
tässä parhaat kiitokset siitä vie­raanvaraisuudesta
ja ystävällisestä koh-tdusta
niinkä saimme osaksemme.
Minun matkani tarkoitus oli nähdä
vanha tätini, joka helmikuussa tuli las­tensa
luo Port Arthuriin ja elokuussa
lähtee takaisin Suomeen. Tädillä on
vielä suomalainen sitkeys, on niin hy­rrässä
vöinnissaj^v^
vuottav Hänen kaiissMir kidm aika
pi^sesti. Hän kertoi kovia kokemuk­siaan
sodan: ajoilta, mutta öli silti 3oi-neni
reipas jä naatkaähsa; tyytyväinen:
Sanoi lähtevanisä^yvällämielel^ taka­sin,
kiih:näK että l|ipälia^o^^ hjryät kp-dit
ja olot.
Tämä retkemme oli kaikille kuin
"unennäköä", erittäinkin munille, joka
"Kas niin!" sanoi kapteeni; matruu-sk^
nivat lakit jälleen päähän ja ryh-'
tyivät töihinsä. /
Vanha kalamies huusi n3rt laivaan:
"Hohoi, miehet! Läskekaapäs por­taat
alas!" -
Merimiehet, jotka äsken mielihyvällä
olivat nähneet, kuinka hartaasti venees­sä
olijat olivat rukoflleet heidän toveri-vainajansa
haudalla, laskivat heti alas
nuoraportaat. Andreas syleili kalasta­jaa,
joka suuteli häntä molemmille pos­kille,
kyynel kiilsi kumpaisenkin silmis-si,
mutta kaikkea tätä ei kestänyt kuin
puoli minuuttia. Nuorukainen nou^
laivan-kannelle.
:•. "Mikä asianne?"' kysyi' kapteehi äre-ästi.
^-"'•V' -
• "Ottakaa minut mi&aiahne", oraistasi
Andreas supra^. ..; j . - ' ,"
T^^En pta^pskaan matkustajia^, inuris!
'^kaf^Useni."::
- "Sitä parempi", vastasi Andreas, "ei
minulla plekaan rahaa teille maksaa."
"Hmi" jupisi kapteeni, " ^ u t t e pa
huolettomasti."
'Ottakaa minut palv/^liikseenne,;kapr-teeni;
olen olut haaksirikossa ja p^ästa;-
nut ainoastaan omain itseni. En minä
laiskana 'aio olläj kernaasti tahdon • teb-^'
dä työtä."
"Mitä työtä?"
"Olen ammatiltani räätäli* neuloa ja
paikata osaan kyllä."
"No sehän sattui hyvin", sanoi kap­teeni
vähemmän äreänä. "Vasfikään
hautasimme purjemestarimme; hänen si­jaansa
saatte ruveta, jos tahdotte, sa- •
maila palkalla."
"Olkoon menneeksi!" sanoi .Andreas.
-Kapteeni nyökäytti päätään, ja niin oli
kauppa tehty.
Ankkuri nostettiin, laiva vaappui vä­hän
ja läksi sitten verkalleen liikkeelle.
.\ndreas ei edes tiennyt, minne oltiin
menossa.
Hän kallistui laidan yli ja huusi van­halle
kalamiehelle, että kaikki oli hyvin.
Kalamies kysäisi Andreaan vieressä
seisovalta matruusilta, minne kurssi oli.
"Surinamiin", oli vastaus.
Vene jäi. yhä enenomän jäljelle, piene­ni
pienencmistäin ja katosi vumein su^
TiUöä^
'.' Toivon^ rattoisaa- k e ^ X l e k i h • t o ^ l '
: tajalte^a^;^!^
tcn MrjoStlii^i^^^^ pn ollqt try^i
V viä >kirjj^i^ kalkin -
\puoliii.-""^\-..^'-^^f^-l^-VV—^ : •• -."^^^v-v
• • Ja iopia^^
ja huomautus'jbskar: Mäelle,: että- pisti-.
päs täältä Liekkiin; pakina.
• • MAki-LEäOXDER,
Kallis iapsutidenystävähi.
Sain kirjeesi juiiri tänä aamuna. En
ajatellut vastata heti, vaan en voinut
muutenkaan olla. "Kirjeesi kertoi niin
paljon menneestä, joten annoit minulle
hyvän aiheen toivoa kaunista tuleva»,
suutta. ; •'^••^
Niin, toit^^eteeiiijsen kauniin ajan, joV
loin olmnne vielä ^nuoria; iloitsevia, leik­kiviä
lapsia. Jar iQrllä sitä jaksettiinyn
leikkiä. -Metia oli^eikkitupamme, kivet
olivat lehmiäthnie jä;kuijsei^v3rt Ian>
paitanmie, — pannnihinkin niinkuin sii
nun lehniiäsi jä^ lampaitasi. Silloin ei
tunnettu' eläinän iiuoliäl Mutta mikä
me -oieinme iinhoitäneet kaiken seliai^
sen iloisen elämän? ~ ' . '
Tietenkm • nveltä jrftäista on paina-'
massa omat huolenime.' Mutta emniekö
sittenkin voisi joskus heittää ne pois ja
yhtyä iloitsevien lasten leikkeihin jä
saada siitä nuoruutta,' reippautta ja voi­maa
tälle "kauaskantoiselle" elämäUem-me.
Niin, ainakin miiiä teeii jos£iis,
vaikka tunnenkiii itseni vuosista ..rik­kaaksi,
—4 yhdjm nuorten kanssa leik­keihin
ajatellen, että "missä ilo on yliii-nä,
siellä RoPbe on l ä M i ^ !"
Kiittäen lopetan ja odotan hyvää jat-:
koa. • • •
ROOBE.'
(EtääUä^QlwraUe tyt
. .-syntyincklq^
c Elosi äamm
kuHi^kei^^ • I
sealftuäko iiUeyt^
myllertää.
et surra osaa smtij,
Uon kitkat fintäas, 4^
vaan etäällä on ehkä monta
V murheen vuotta,
joita e^on virrat etekesi tuo.
Olet lapsukainen, ajattelen,
"papan oma kulia*,
sinut sylissäni nähdä toivoisin
ja sinisilmäis loistokatsech suita
ma itselleni vielä tahtoisin.
F A ARI.
PeniiäUin ja maito
Eräs Tanskassa toimiva osuu.smeijen
on ilmoittanut kaxjahomi.stajUle, et!ä
vastaisuudessa ei ainakaan kolmeen päi­vään
saa toimittaa kauppaan sellalsttn
lehmien maitoa jotka ovat muuuaista-lehduksen
takiarsaanlMt peoisiUnihoiioa.
Meijeri on todomut juaston tulleen
käyttökdvottomaksi sen johdosta, ett»
juustöainineessa oli olhit pen»äill'öi
toasaatiera:lduiäui maitoa. Vaikka
maidossa oG> vain iiyyiiä^ vähän penisilfi-ma^:
niiÄ^i^ri tappamaa»
maitohäpppbakteriti. • : '
SIVU6 ^^^^ -