Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 4, 1936

              I •M I
0inen kulkijm
Kirj. U. Wirta
0 v kylmä talven viima;
kuin nioskan siima
rcpal€i^l<^ kulkija raukkaa.
laahmtacn,
jiicäränpäätä kohti pyrkien, —
r(2/H(7 vaivaloista on matka tää,
Siilkäisem — vilussa värjyy . \,
]'omatkin yhä heikentyy,
mutta eteenpäin täyty vi yrittää.
Yllä vinkcämmin tuuli lyö.
Kylmemmäksi käy pakkasyö.
Jalkojakin yhä kovemmin paleltaa.
Vielä pitkä on matka,\
xaan ci jalka enään jatka,
uikka kaikkensa yrittääkin
ponnistaa. -
Kirj. F. P.
pohjolassa j sinisee -jär­ven
rannalla asui Jaaliko Perä per­heineen;
nuoren vaimonsa ja kahden
•pienen tyttärensä kanssa. Tyttöjen
nimet olivat Leila ja Elna.
Jaakko oli ammatiltaan peltiseppä
ia ansaitsi hän niin paljon, että per-jieeliä
oli kunnollinen toimeentulo.
Kauan ei Jaakko kuitenkaan saanut
tällä tavoin onnellisena elää. Tuli­vat
kovat nälkävuodet. Silloin eivät
pienet tulot riittäneet enään perheen
elättämiseen ja niin saikin perhe kär­siä
nälkää ja vilua, ollen huonosti
vaalettu ja ravittu.
Sairaus tuli silloin myöskin vie­raaksi
ja kun ei ollut varoja lääkärin
hankkimiseen, sortui perheen • äiti
pian sinne, mistä ei kukaan enään
Hiilloinkaan palaa. Niin jäi Jaakko
^Ilten kahden pienen lapsensa kanssa
mökkiin. Ei kulunut kuitenkaan pit-
••^ää aikaa, kun Jaakkokin sortui tau-in-
uoteelle ja hänen pikku tyttönsä
Jäivät orvoiksi kylmään ja kovaan
niaailmaan.
Aluksi kuljetettiin lapsia sukulai­selta
toiselle, kunnes he kaikki olivat
äaneet heistä tarpeekseen. Kun. sit­een
Leila oli jo seitsenvuotias, läitet-
•^in hänet vieraalle lapsenpiiaksi.
yaikka Leila parka joutui jo näin
varhain \ieraan palvelukseen, niin
^senestyi hän silti hyvin, sUlä hän oli
entiäin hyvä ja miellyttävä pikku
tyttö.
kuluivat sitten vuodet. LeUa
f jo koulutytön ijässä, mutta ku-
•r^^'*^iiään olikin kova halu lu-
'^emiseen ja yleensä oppimiseen,
^ ^ t e n joutui Leila toiseen taloon,
osalla isäntä huomasi, että Leilalla
«iova halu lukuun, niin antoi hän
käydä ki op-
• ^ ^ i l a lukemaan ja tekemään pik-
••^^=13 käsitöitä,..
_ alasta on vähiteUen kasvanut rei- •
ja miellyttävä tyttö ja samalla
f ^roskin herännyt ensimämen rak-
J^^: Talossa oli poika, Jarl, jonka
^ J-iidessä Leila joutui tekemään
toitä. Siinä sivussa sitten sa-
^Jaiinelmoitiin omasta kodista...
^<^ötalo oU kuitenkin toisin mää-
Jarl r l ^ ^ ^ ^ ^ ' ^ ^ saaneet toisiaan ja
kauas kuuluisaan Ameri-
^^iruissaan päätti Leila muuttaa
<Jatkoa 4:11a sivuBa)
IJLL hyytävän kylmä talvipäivä.
Y Esko Vaara istui rätisevän takka­valkean
"ääressä, miettien nuorten
hiihtoretken järjestämistä. Yht'äkkiä
ryntää tupaan Eskon pikku veli Ossi,
joka on ollut laskemassa mäkeä uu­della
kelkallaan.
Eskon katse kääntyy tulijaan ja
havaitsee lumisen pikku veljensä. Es­ko
kehoittaa Ossia puhdistamaan
vaatteensa lumesta, ennenkuin lumi
sulaisi huoneen lämmössä. Mutta Os­sia
ei nyt kiinnosta sellaiset seikat,
koska hänellä on mielenkiintoista
kerrottavaa Eskolle.
"Et varmaankaan usko, mitä näin
tuolla Hiiden mäessä", aloittaa hän.
"No mitä sitten?'' — jurahtaa
Esko.
"En tiedä josko kerronkaan, koska
näytät noin pahantuuliselta." . Sa­massa
alkaa hän kuitenkin kertoa:
"Kyllä Vipuläan tuli nyt hienoja vie­raita.
Itse Vipulan isäntä oli niitä
kuskaamassa. Reen perässä istui_
kaksi-niinhfenoa naista, että "oikein.
Toinen oli hyvin kauniin näköinen
ja hänellä oli punainen hiihtomyssy
päässä. Toinen taas oli varmaan joku
kaupunkilais-rouva. Hänellä oli hie­no
turkki päällään." — Enempää ei
Ossi kuitenkaan ehtinyt kertoa, kun
toisten lasten iloinen melu houkut­teli
hänet rientämään ulos.
Eskon aivoissa heräsi ajatus, että
nuori kaunis nainen on mahdollisesti
ollut Vipulan emännän sisko, Aila,
joka on ollut tätinsä luona kaupun­gissa
siitä asti, kun hänen äitinsä
kuoli viime syksynä. Nyt alkoi Esko
tehdä suunnitelmia, miten pääsisi x^i-lah
kanssa tuttavuuteen. Seuraavan
viikon aikana ei hän kuitenkaan ta­vannut
Ailaa, vaikka kuinka olisi
koettanut järjestää.
Seuraavana sunnuntaina oli sitten
nuorten iltama työväentalolla. Nyt
perusti Esko toivonsa siihen, että ta­paisi
Ailan siellä. Valkenee sunnun­taiaamu.
Vallitsee kauhea lumipyry,
tuuli vonkuu ilkeästi. Esko harmit­telee,
että pitikin tulla tällainen i l ­ma,
sillä yleisömenestyskin tulisi nyt
olemaan huono. Iltapäivällä kuiten­kin
tuuli tyyntyi, pyry lakkasi ja
pakkanen lauhtui. Niinpä sitten kel­lo
puoli yhdeksän aikana illalla olikin
sali yleisöä^ täynnä ja joukossa oli
myöskin Aila.
Iltama alkoi. Eskolla oli avaus­puhe,
jonka hän olikin huolellisesti
valmistanut ja esitti reippaasti. Hän
toimi myöskin iltamien ohjaajana.
ritettu, ilmoitettiin vapaan ohjelman
vuoro. Yleisö vilkuili jmipärilleen,
jokainen ajatellen itsekseen, että
mahtaakohan kukaan esiintyä.
Samassa nouseekin paikaltaan nuo­ri
tyttö — Aila. Varmoin askelin as­tuu
hän etualalle ja alkaa laulaa. Sa­lissa
vallitsee syvä hiljaisuus, jokai­nen
pidättää hengitystään, kuullak­seen
paremmm. Laulu loppuu, ylei-
. sÖ osoittaa suosiotaan suuren innos­tuksen
vallassa, \'aatien esittäjältä
toista esitystä. Hetkisen mietittyään
esittää Aila toisen laulun — yhtä hy­vällä
menestyksellä.
Ohjehna jatkuu ja sen' loputtua al­kaa
tunnin kestävä tanssi.
Esko rientää hakemaan Ailaa en­simaiseen
valssiin. Tanssiessa tiedus­telee
Esko Ailalta, mitä tämä on pi­tänyt
illan ohjelmasta. Aila ilmoit­taa
olevansa siihen hyvin tyytyväi-
Tervoja
nen. -— Esko ja Aila tanssivat sinä
iltana yhdessä monta tanssia . . .
Ailalla ja Eskolla oli sama koti­matka
ja tällä matkalla he nyt tutus­tuivat
lähemmin toisiinsa. Tutustu­misen
seurauksena oli se, että Aila ja
Esko tapasivat usein toisensa ja nuor­ten
järjestön toimintakin alkoi enti­sestään
vilkastua. Ailalla oli paljon
kokemusta nuorten toiminnan järjes­tämisessä
ja hän oli aulis käyttämään
sitä.
Ailan ja Eskon aloitteesta Järjes­tettiin
sinä talvena monta hauskaa
hiihtoretkeä, jotka vetivät mukaan
suuret nuprten joukot.
Saapui sitten kesä ja sen mukana
monta hauskaa hetkeä. Mitä erilai­sempia
retkeilyjä järjestettiin, jotka
olivat omiansa innostamaan nuorisoa.
Aila ja Esko olivat kaikkien kun­nioittamia
ja pitämiä kunnollisuuten­sa
ja uutteruutensa tähden. He oli­vat
myöskin aivan eroittamattomat
J^stävätjoisiJleeji. ' • .
Jo syyskesällä päättivät Aila ja
Esko julkaista kihlauksensa, koska
Eskon piti syksyllä lähteä sotavä­keen.
Aila pelkäsi kovasti sitä ikä­vää,
mi§sä hän joutuisi elämään, Es­kon
ollessa sotaväessä, jolloin hänellä
ei olisi mahdollisuutta usein tavata
Ailaa. — Ja kun sinne piti lähteä vie­lä
talvea vastaan. Sattuu vaikka
kuinka kurjissa asumuksissa pitäisi
asua. ~ Ehkäpä ei Esko enää kos­kaan
palaisikaan! Se olisi suorastaan
kauheaa, mutta niinhän ei nyt kui­tenkaan
voisi tapahtua. Eskon täy­tyy
tulla takaisin yhtä terveenä ja
reippaana kuin on sotaväkeen men-nessäänkin.
— Sitten rakennamme
pienen kodin ja vietämme yhdessä
onnellista elämää. ~ Näin risteilivät
Ailan ajatukset, ja näin kävivät kes­kustelut
kahden kesken.
Tuli sitten aika, että Eskon täytyi
jättää toimintansa ja ystävänsä ja
lähteä suorittamaan sotapalvelusta.
Lähtijäispuheessaan kehoitti Esko to­vereitaan
suorittamaan hänenkin teh­tävänsä
ja lupasi palattuaan ottaa
entisen paikkansa ja toimia kaksin
verroin.
Ailalle oli Eskon lähtö kaikkein
raskain. Pitihän hänen erota rakas­tamastaan
miehestä kokonaiseksi
vuodeksi. Hän vakuutti kuitenkin
kestävänsä...
Puhisten saapuu juna eräänä synk­känä
lokakuun iltana pienelle ase­malle,
missä joukko nuorisoa seisoi
asemasillalla. Mutta missä on Esko,
myöhästyykin junasta... Kumpa
hän nyt vain ehtisi!
Samassa astuvat asemasillalle Aila
ja Esko, kirkkaiden kyynelten ki­mallellessa
silmäkulmissa... Käsien
puristus ja — Esko on junan rappu­silla,
josta hän sanoo hyvästit saat-tajajoukolle,
sanoen toivovansa, etta
saa jo neljän kuukauden kuluttua lo-,.
maa, että voi käydä ystäviään ter­vehtimässä.
Juna viheltää, lähtee liikkeelle ja
minuutin kuluttua on se jo näkymät­tömissä.
Ikävän tunnelman vallitessa pois-,
tuu joukko asemalta.
Seuraavana yönä ei Aila tahdo saa­da
unta silmiinsä. Voi, jospa voisi
edes aloittaa tämän ikävän elämän,
voihkii hän — saisi ktiluttiaan vii­kon,
kuukaudenLtipasihan Esko
koettaa hankkia loman jo neljän kuu-
Oi jos mä voisin
Kirj, Aino
01 jos mä voisin
pääskynä liideUä,
hohteessa sateen kaaren;
perhona kädellä
kummuille onnen saaren.
Oi jos mä voisin
helmenä aaltoihin hukkua,
iäksi nukkua;
piillä simpukan hilla —-
unhojen mailla.
Oi jos mä voisin
tähtenä taivaan
tuikkia tummassa yössä; 'r
sammua aamun hymyyn,
päiväksi hiipiä ly myyn.
Oi jos mä^vöisin
hukkana kedon
retkcni lyhyen elää;
auringon säteissä onneni luoda,
hämärän kasteesta
elon nestettä juoda.
r
...»
-Q^J0s-ffiä vmsmfr:,
7ni parhainta oisi,
— iloa ympäri hioda;
murheisien taakkaa
apuna kantaa,
onnea runsaasti kaikille antaa,
oi jos mä voisin! —
silloinpa todella
nauttia voisin.
kauden kuluttua. Oi, miten hauskaa
silloin olisikaan, kun Esko tulee lo­maansa
viettämään! — Silloin hiih­telemme
yhdessä ja meillä on mm
hauskaa. Ailan silmät painuivat kiin­ni
ja hän nukahti suloiseen uneen.
Mutta yht'äkkiä hän hätkähtää.
Mitä, onko se totta? Se ei ole totta.
Aila näki unta, että Esko oli isossa
salissa, joka muistutti sairaalaa, val­koisiin
puettuna.^ — Ei se mitään ol­lut.
Sehän oli vain unta. .Aila koetti
saada unennäköään pois ajatuksis­taan,
mutta vaikka hän kuinka pon­nisti,
aina vain sama näky kuvitteli
hänen silmissään. — Jospa se sitten­kin
jotakin tietäisi?
Kuluivat päivät, toinen toisensa
jälkeen. Esko kirjoitti usein kauniita
ja toivorikkaita kirjeitä, jotka Aila
aina heti vastasi. Ailaa kiusanneet
ikävät ajatukset alkoivat hälvetä, sil­lä
olihan nyt jo tammikuu ja Esko
tulisi pian lomalle.
Neljä kuukautta on kulunut..,
Eräänä päivänä saa Aila kirjeen, jos­sa
on tuntemattomalla' käsialalla kir­joitettu
osoite. Pahaa aavistaen avasi
puhui paljon. Se kuului:
/'Esko Vaara on vaikeasti sairaana.
Hänellä on keuhkokuume. Jos ha­luatte
tulla häntä katsomaan, niin
mitä pikemmin sen teette, sitä pa­rempi.
— Eskon ystävä Juho Mäki."
Seuraavalla junalla lähti Aila kau­punkiin,
missä sotilassairaala sijaitsi.
Saavuttuaan sairaalan, ilmoitettiin
hänelle, että oli saapunut liian myö­hään.
Kaksi tuntia sitten oli Esko
kuollut.
Aivan kuin kivettyneenä, seisoi
Aila kauan Eskon ruumiin vieressä.
Siinä seisoessaan vannoi hän säilyttä­vänsä
puhtaana sen rakkauden, joka
häntä ja Eskoa yhdistL
KIEtlOPtLLINEN KtSYMTS
Kun kerran voidaan sanoa ^'jsixpiEEUO*
malainen" niin eikö mydskin voida sa­ne
» "rupiruotsalainen?