1952-05-03-03 |
Previous | 3 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
PAUL SCHULTZ:
pEI LLJ\ ei ole- nutään .'lietöa siitä,
nilHom musiÄiä alettu bar-rastaa,
emmekä tiedä "m
kalaista se^olr^-"vielä öiin^^
. Xuin esimerkiksi rtuhaimen vuotta sit-ten.
M utta historian ^ perinteellä tiedämme,
että nun. assyyrialaiset,-egyptiläiset,
hebrealaiset ja krei^;£däiset harrastivat
musiikkia ja että heillä oli ole-massa
monenlaisia soittovälineitä. (Hy-,
väliä syyllä voimme siis olettaa^ että
musiikkia on harrastettu jo paljon kauemmin
kuin muuta taidetta, mutta että
.sen kehitys täydellisyyteensä on-kestänyt
tavattonian paljon kauemmin kuin
muiden taiteiden. Musiikki on siis sellaisena
kuin me sen kasitärhm
ten nuori, ainoastaan muutaman sadan
vuoden kehityksen tulos.; r Viidensadan
«vuoden ikäinen musiiky^^^^Ä nyt
' kuunneltuna Tä-
: mä. lyhyt katsai|^:"]3^ft1|lä n.
s. ''länsimaista'^ mua&kk.' ' JRiinaaais-teh,
hiniidtiläisten 'ja~vji^LV^aistcn musiikki:
on aivättei^ista;^^^
musiikkimme on:: • '.'-[y--- 'y.-^
Historiasta siis tiedämme/ että musiikkia
haTTästettiin jo Cigyptllaistäi keskuudessa
3,000; vuotta iennen * aj^as-kumme
alkua ja että kreikkalaiset antoivat
musiikille suui*en arvon, sillä silloin
jo väiteltiiii hyvästä ja hiionosta
musiikista^ Esimerkiksi Plato kirjoitti:
"Musiikin pitäisi innostaa hyvyyteen ja
puhtauteen. Huono musiikki on pahempaa
kuin mikään muU pahuus."
Kristinuskon saadessa jalansijaa maailmaan,
alkoi musiikin tuhatvuotinen pimeä
aika, kuten kaikkien muidenkin
taiteiden ja tieteiden alalla. Kaikki
soittokoneet julistettiin pannaan, joten
kirkoissakin laulettiin ilman säestystä
yksinäänisesti. Silloin ei vielä ollut
pienintäkään aavistusta moniäänisestä
laulusta. Ennen 900-lukua ei vielä oltu
keksitty mitään käytännöllistä menetelmää
nuottien ja äänien eri korkeuden
merkitsemiseksi.^'Mutta mainitulla sataluvulla
oli jo olemassa kaksi nuottivii-vaa
erottamassa äänien korkeuden toisistaan.
Vasta tuhatluvulla munkki Guido
Arezzo keksi nuotit, kuten me ne tunnemme
nykyään ja antoi niille nimet.
Suunnilleen sam:oihin aikoihin ilmeni
myöskin yrityksiä laulaa moniäänises-.
ti. Ensin ilmestyi laulutapa, jolle nimeksi
annettiin Organum ja jonka keksi
Flandersissa vaikuttanut munkki
Huebald. Tämä oli kaksiäänistä laulutapaa,
jossa säestävä ääni pysyi aina
saman välunatkan päässä johtavasta äänestä,
kulkien ylös ja alas sen mukana.
Mutta myöhemmällä se kehittyi niin, että
säestävällä äänellä oli suuremf>i vapaus
liikkua ylös ja alas, päinvastaiseen
suuntaankm pää-äänestä ja käyttää pi-'
tempiä tai lyhempiä nuotteja.
1200-luvulla vasta keksittim mene-
^^Imä, jonka avulla voitiin merkitä eri
muottien pituus, joten silloin ^-asta aukeni
tie musiikin suurelle kehitykselle,
alutta vaikka oppineiden kirkonmiesten
keskuudessa kehitettiin musiikkiteoriaa
}"Jlämainitulla tavalla, niin oppineiden
jnusiikkimiesten lisäksi varsinainen
kansa harrasti sitä myöskin ja sen kautta
myöhemmällä musiikki sai huomat-
^vaa lisää ja vaihtelua. Kahdennella-toista
-vuosisadalla ilmestyivät kansan
keskuudesta kuuluisat trubaduurit, joista
kuuluisin oli Adam de la Halle (1240
>—1288). Xämä laulajat kulki\'at ym-päri
Eurooppaa, kuten Ranskassa, Portugalissa,
»Espanjassa ja Saksassa. Mutta
Italiassa oli kirkon valta niin suuri,
että tämä liike ei ^^elä sillom voinut
siellä menestyä.
Samaan aikaan ilmestja Saksassa ns.
"Minnesingers"' ja myöhemmin 1400-lu-vuUa
*'Meistersingers".
Ristiretkeläiset (1096—1272) toivat
myöskin lisää ntösiikin kehitykseen. He
toi\^t palatessaan itämaisia soittokonei-ta,
luutun, niandolinin, kitaran, oboen
ja erilaisia rumpuja, sekä arabialaisen
jousisoittimen, josta myöhemmin kehittyi
^nykyinen viulumme. Kirkkoihin
ilmestyivät myöskin jonkinlaiset^ urut.
Ensimmämen todella suuri säveltäjä
nykyaikaisiessa mielessä oli kirkkomuusikko
P^estrina (1514—1594). Tomen
suuri oli Otlando di Lasso (1520—
1594); Hän oli ensimmäinenj jeka kehitti
säestystä «lemmän nykyaikaikksi,
K s . harznooniseksi.: Hsn oli tayattmnaa
tU9ttdS9s jäveltäj^, ^illa l an ä i v d ^ ^
teensä 2,337 kappaletta.
Näihin aikoihin ihnaantui myöskin
yhä uusia koneita, jokienr ansiosta musiikilla
pii yhä paremmat mahdollisuudet
kehittyäkseen edelleen. Ilmestyi
nimittäin pianon alkumuoto ja viulu kehitettiin
^huippuunsa. Kuuluisimmat
viuluntekijät olivat Nicolo Amati
(1596), Antonio Guarherius (1638)^ ja
Antonio Stradivarius (1650). Nämä
kolme henkilöä ovat tehneet kotikaupunkinsa
Cremonan Pohjois-Italiassa
kuuluisaksi musiikin historiassa.
Vuonna 1600 ilmestyi Italiassa ensimmäinen
ooppera ja ensimmäinen oratorio.
Pian ensimmäisen oopperan jälkeen
alkoi ilmestyä puhtaasti instrumentaalisia
sävelmiä, jotka erosivat suuresti
entisistä sävelmistä. Alkoi ilmestyä taiteellisia
tanssisävelmiä ja overtyjrejä,
kuten toccata, fugue, fantasia jrm. Mutta
samalla myöskin alkoi eri maissa kehittyä
ikansanmusiikki erikoiseksi kan-sallismusiikiksi,
joka erosi suuresti toisistaan
eri maissa, kuten nykyäänkin
on esimerkiksi italialainen, espanjalainen,
unkarilainen, venäläinen ja skan-dinavialainen
musiikki. Vielä 16O0-lu-iniUa
ja kauan sen jälkeenpäinkin oppineiden
säveltäjien musiikki oli tavallaan
kansainvälistä laatua, että kun sitä kuuli,
ei voinut sanoa, oliko se venäläistä,
italialaista tai saksalaista.
Franz iLizt (1811—1886) vasta toi
unkarilaisen kansanmusiikin korkeamman
musiikin joukkoon ja vähän jälkeenpäin
toinen kuuluisa säveltäjä, norjalainen
Grieg (1843—1909), jonka
musiikki on suuresti väritetty norjalaisella
kansanmusiikilla. Nykyään jo
melkein kaikilla säveltäjillä on kullakin
oman synnyinmaansa kansan musiikin
tuntua sävellyksissään.
Mutta palatkaamme takaisin 1600-
luvulle. Muistamme, että silloin ilmestyi
ensimmäinen ooppera ja oratorio ja
sen jälkeen alkoi musiikin muoto nopeasti
kehitt3'ä. Alettiin säveltää yhä
suurempia ja täydellisempiä teoksia ja
keksittiin yhä monimutkaisempia ja täydellisempiä
säestysmelodioita niille.
Sj-ntyi suuri määrä suurempia ja pienempiä
säveltäjiä, joiden musiikki rikastui
tavattomasti verrattain pienellä
ajalla'. Se kehittji varsinaisten kansansäveltäjien
ja oppineiden, säveltäjien
hka kevät näihhi mköihin alkaa nam lOfiQOfiOQ hoordia päperipuUa
matkama kcväHidvim fm^^ paperitehtaille. Kuva
öttmsanpaHf.'puolella akvasta Gatineau-joesta ndssä uitot ovat alkaneet
^Vi\HT7WAN ICOKOINEN ROAAAANI
Riccardo Bacchellin mahtava historiallinen
romaani "Po-joen mylly" on
kuulunut jo jonkin aikaa Suomen eräisiin
enitten luettuihin käännosromaanei-hin.
Ja kyllä se sen huomion ansaitseekin,
sillä se on epäilemättä suuren taiteilijan
kädellä kirjoitettu, mielenkiintoinen
ja jännittäväkin. Siinä on historiaa,
sitä siinä on-aivan pakahtumi-seen
asti, mutta se on käsitelty miellyttävästi,
ei liian esiintyöntävästi eikä tyr-kyttävästi,
kuten useissa historiallisissa,
romaaneissa kirjoittaja koketeeraa tietoudellaan.
Mutta Bacchellin romaani
ei ole. ainoastaan historiallinen romaa-ni,
se on myös voimakasa sukutarina
Italiasta, Scacernien myllärisuvun tarina,
milloin pehm^, milloin kova, mutta
koko ajan ihmiskuvauksessaan joustava
ja kiinnostava.
Kirjoittaja seuraa tarkoin vanhan italialaisen
kertomataiteen linjoja, mitään
uutta ei hän tyylillisessä mielessä esitä,
mutta hän on hyvä vanhan "talteenotta-ja'
ja erinomainen italialaisen historiallisen
romaanitaiteen perinteiden jatkaja.
Jos arvostelisimme häntä nykyajan taustaa
vasten, voisimme esittää muutamia
reunahuomautuksia, mutta se ei ole tarpeen.
Tämä romaani ei ole kirjoitettu
ärsykkeeksi kenellekään. Sen hjrvät
puolet ovat, kuten jo mainitsm, historiallisten
seikkojen ja tapahtumien lois-
: . — . —
yhteisestä ansiosta sellaiseksi kuin me
tunnemme tänä päivänä. Ja niin meillä
on nyt valtavan suuri määrä näiden
säveltäjien yksityisiä sävellyksiä, joten
jokaisella on vara valita mieluistaan
musiikkia. On suuria ja pieniä sävel-
Ij^ksiä, vakavia ja keveitä, synkkiä, surullisia,
iloisia ja romanttisia, on yhtä
vaihtelevia ja erilaatuisia, kuten on jokaisen
ihraisen luonnekin. Ja kaikki
nämä, niin pienten kuin suurtenkin sä-;'
velfäjien pienet ja suuret sävelmät ovat
hyviä mitkä ovat hyviä ja huonoja mitkä
ovat huonoja. Eikä ole olemassa mitään
musikaalista teoriaa erottamaan
hx^vää huonosta. Sen erottaa vain kunkin
oma korva ja musikaalinen kehitystaso.
teliaassa selvityksessä ja myllärisuvuil
jäsenten italialaisen tarkassa kuvauk*
sessa.
Erikoisesti jää mieleen kirjan alku*
näytös, jossa tekijä kertoo Napoleonin
lyödyn armeijan paluusta Venäjältä. Se
on mielestäni paras tässä täsmälleen 800
sivua käsittävässä teoksessa. Esinäytös
on kerrottu tavalla, jota voidaan nimittää
jopa haltioitumiseksi, se on —
kuten joku kirjan lukija on kirjoittanutkin
— jännittävyydessään suorastaan
mahtava. Historialliset seikat on lisäksi
käsitelty melkoperäisen tarkalla tieteellisellä
pieteetillä ja kaikki, minkä lukija
saa siitä, on todentuntuista ja pikku
seikoissakin varmasti aiheenaikaista,
tapahtunutta, tai ainakin tapahtuneeksi
mahdollista.
Romaanin kulkua ei ole syytä liiaksi
selostaa; Se alkaa siitä, että nuori italialainen
'Lazzaro Scacerni palaa Napoleonin
sotilaana Venäjältä, pelastaa
erään upseerin hengen ja saa siitä palkkiokseen
jalokivet, joista saamillaan rahoilla
hän sitten kotiseudullaan, Po-joen
varrella, ostaa myllyn. Lazzaron
ja h ä n ^ kauniin vaimonsa Dossolinan
perhe-elämän kuvaus on kirjan miellj^t-tävimpiä,
mutta paljon se laskee sen
jälkeen kuin esiin astuu Lazzaron ainoa
poika, joka isänsä kuoltua saa myi*
lyn haltuunsa ja lopuksi menettää sekä
rahansa että myllynsä, tullen mielipuo«
leksi.
Aiheen punainen lanka ei siis ole mitenkään
ihmeellinen, onpa se hämärää
katolisuuden ja taikauskon läpitunkemakin,
mutta ne seikat eivät mielestäni
tätä kirjaa puolustakaan, vaan alussa
mainitsemani ansiot.
'Eino Palola on suorittanut romaania
suomennostyön onnistuen siinä hyvin,
huolimatta siitä, että hän on joutunut
jättämään pois kohtia, jotka eivät läheisesti
liity romaanin juoneen ja t)vat mielenkiintoisia
vain italialaiselle lukijalle.
Teoksen kustantaja on WSOY.
Spectateur Terässä.
5
I mi
il.*;*
Sydän kuin sanko ja omatunto kuia
torpan tunkio.
Lauantaina^ tottkokuim 3 päivänä. 1952 Sivtt 3
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 3, 1952 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1952-05-03 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki520503 |
Description
| Title | 1952-05-03-03 |
| OCR text | PAUL SCHULTZ: pEI LLJ\ ei ole- nutään .'lietöa siitä, nilHom musiÄiä alettu bar-rastaa, emmekä tiedä "m kalaista se^olr^-"vielä öiin^^ . Xuin esimerkiksi rtuhaimen vuotta sit-ten. M utta historian ^ perinteellä tiedämme, että nun. assyyrialaiset,-egyptiläiset, hebrealaiset ja krei^;£däiset harrastivat musiikkia ja että heillä oli ole-massa monenlaisia soittovälineitä. (Hy-, väliä syyllä voimme siis olettaa^ että musiikkia on harrastettu jo paljon kauemmin kuin muuta taidetta, mutta että .sen kehitys täydellisyyteensä on-kestänyt tavattonian paljon kauemmin kuin muiden taiteiden. Musiikki on siis sellaisena kuin me sen kasitärhm ten nuori, ainoastaan muutaman sadan vuoden kehityksen tulos.; r Viidensadan «vuoden ikäinen musiiky^^^^Ä nyt ' kuunneltuna Tä- : mä. lyhyt katsai|^:"]3^ft1|lä n. s. ''länsimaista'^ mua&kk.' ' JRiinaaais-teh, hiniidtiläisten 'ja~vji^LV^aistcn musiikki: on aivättei^ista;^^^ musiikkimme on:: • '.'-[y--- 'y.-^ Historiasta siis tiedämme/ että musiikkia haTTästettiin jo Cigyptllaistäi keskuudessa 3,000; vuotta iennen * aj^as-kumme alkua ja että kreikkalaiset antoivat musiikille suui*en arvon, sillä silloin jo väiteltiiii hyvästä ja hiionosta musiikista^ Esimerkiksi Plato kirjoitti: "Musiikin pitäisi innostaa hyvyyteen ja puhtauteen. Huono musiikki on pahempaa kuin mikään muU pahuus." Kristinuskon saadessa jalansijaa maailmaan, alkoi musiikin tuhatvuotinen pimeä aika, kuten kaikkien muidenkin taiteiden ja tieteiden alalla. Kaikki soittokoneet julistettiin pannaan, joten kirkoissakin laulettiin ilman säestystä yksinäänisesti. Silloin ei vielä ollut pienintäkään aavistusta moniäänisestä laulusta. Ennen 900-lukua ei vielä oltu keksitty mitään käytännöllistä menetelmää nuottien ja äänien eri korkeuden merkitsemiseksi.^'Mutta mainitulla sataluvulla oli jo olemassa kaksi nuottivii-vaa erottamassa äänien korkeuden toisistaan. Vasta tuhatluvulla munkki Guido Arezzo keksi nuotit, kuten me ne tunnemme nykyään ja antoi niille nimet. Suunnilleen sam:oihin aikoihin ilmeni myöskin yrityksiä laulaa moniäänises-. ti. Ensin ilmestyi laulutapa, jolle nimeksi annettiin Organum ja jonka keksi Flandersissa vaikuttanut munkki Huebald. Tämä oli kaksiäänistä laulutapaa, jossa säestävä ääni pysyi aina saman välunatkan päässä johtavasta äänestä, kulkien ylös ja alas sen mukana. Mutta myöhemmällä se kehittyi niin, että säestävällä äänellä oli suuremf>i vapaus liikkua ylös ja alas, päinvastaiseen suuntaankm pää-äänestä ja käyttää pi-' tempiä tai lyhempiä nuotteja. 1200-luvulla vasta keksittim mene- ^^Imä, jonka avulla voitiin merkitä eri muottien pituus, joten silloin ^-asta aukeni tie musiikin suurelle kehitykselle, alutta vaikka oppineiden kirkonmiesten keskuudessa kehitettiin musiikkiteoriaa }"Jlämainitulla tavalla, niin oppineiden jnusiikkimiesten lisäksi varsinainen kansa harrasti sitä myöskin ja sen kautta myöhemmällä musiikki sai huomat- ^vaa lisää ja vaihtelua. Kahdennella-toista -vuosisadalla ilmestyivät kansan keskuudesta kuuluisat trubaduurit, joista kuuluisin oli Adam de la Halle (1240 >—1288). Xämä laulajat kulki\'at ym-päri Eurooppaa, kuten Ranskassa, Portugalissa, »Espanjassa ja Saksassa. Mutta Italiassa oli kirkon valta niin suuri, että tämä liike ei ^^elä sillom voinut siellä menestyä. Samaan aikaan ilmestja Saksassa ns. "Minnesingers"' ja myöhemmin 1400-lu-vuUa *'Meistersingers". Ristiretkeläiset (1096—1272) toivat myöskin lisää ntösiikin kehitykseen. He toi\^t palatessaan itämaisia soittokonei-ta, luutun, niandolinin, kitaran, oboen ja erilaisia rumpuja, sekä arabialaisen jousisoittimen, josta myöhemmin kehittyi ^nykyinen viulumme. Kirkkoihin ilmestyivät myöskin jonkinlaiset^ urut. Ensimmämen todella suuri säveltäjä nykyaikaisiessa mielessä oli kirkkomuusikko P^estrina (1514—1594). Tomen suuri oli Otlando di Lasso (1520— 1594); Hän oli ensimmäinenj jeka kehitti säestystä «lemmän nykyaikaikksi, K s . harznooniseksi.: Hsn oli tayattmnaa tU9ttdS9s jäveltäj^, ^illa l an ä i v d ^ ^ teensä 2,337 kappaletta. Näihin aikoihin ihnaantui myöskin yhä uusia koneita, jokienr ansiosta musiikilla pii yhä paremmat mahdollisuudet kehittyäkseen edelleen. Ilmestyi nimittäin pianon alkumuoto ja viulu kehitettiin ^huippuunsa. Kuuluisimmat viuluntekijät olivat Nicolo Amati (1596), Antonio Guarherius (1638)^ ja Antonio Stradivarius (1650). Nämä kolme henkilöä ovat tehneet kotikaupunkinsa Cremonan Pohjois-Italiassa kuuluisaksi musiikin historiassa. Vuonna 1600 ilmestyi Italiassa ensimmäinen ooppera ja ensimmäinen oratorio. Pian ensimmäisen oopperan jälkeen alkoi ilmestyä puhtaasti instrumentaalisia sävelmiä, jotka erosivat suuresti entisistä sävelmistä. Alkoi ilmestyä taiteellisia tanssisävelmiä ja overtyjrejä, kuten toccata, fugue, fantasia jrm. Mutta samalla myöskin alkoi eri maissa kehittyä ikansanmusiikki erikoiseksi kan-sallismusiikiksi, joka erosi suuresti toisistaan eri maissa, kuten nykyäänkin on esimerkiksi italialainen, espanjalainen, unkarilainen, venäläinen ja skan-dinavialainen musiikki. Vielä 16O0-lu-iniUa ja kauan sen jälkeenpäinkin oppineiden säveltäjien musiikki oli tavallaan kansainvälistä laatua, että kun sitä kuuli, ei voinut sanoa, oliko se venäläistä, italialaista tai saksalaista. Franz iLizt (1811—1886) vasta toi unkarilaisen kansanmusiikin korkeamman musiikin joukkoon ja vähän jälkeenpäin toinen kuuluisa säveltäjä, norjalainen Grieg (1843—1909), jonka musiikki on suuresti väritetty norjalaisella kansanmusiikilla. Nykyään jo melkein kaikilla säveltäjillä on kullakin oman synnyinmaansa kansan musiikin tuntua sävellyksissään. Mutta palatkaamme takaisin 1600- luvulle. Muistamme, että silloin ilmestyi ensimmäinen ooppera ja oratorio ja sen jälkeen alkoi musiikin muoto nopeasti kehitt3'ä. Alettiin säveltää yhä suurempia ja täydellisempiä teoksia ja keksittiin yhä monimutkaisempia ja täydellisempiä säestysmelodioita niille. Sj-ntyi suuri määrä suurempia ja pienempiä säveltäjiä, joiden musiikki rikastui tavattomasti verrattain pienellä ajalla'. Se kehittji varsinaisten kansansäveltäjien ja oppineiden, säveltäjien hka kevät näihhi mköihin alkaa nam lOfiQOfiOQ hoordia päperipuUa matkama kcväHidvim fm^^ paperitehtaille. Kuva öttmsanpaHf.'puolella akvasta Gatineau-joesta ndssä uitot ovat alkaneet ^Vi\HT7WAN ICOKOINEN ROAAAANI Riccardo Bacchellin mahtava historiallinen romaani "Po-joen mylly" on kuulunut jo jonkin aikaa Suomen eräisiin enitten luettuihin käännosromaanei-hin. Ja kyllä se sen huomion ansaitseekin, sillä se on epäilemättä suuren taiteilijan kädellä kirjoitettu, mielenkiintoinen ja jännittäväkin. Siinä on historiaa, sitä siinä on-aivan pakahtumi-seen asti, mutta se on käsitelty miellyttävästi, ei liian esiintyöntävästi eikä tyr-kyttävästi, kuten useissa historiallisissa, romaaneissa kirjoittaja koketeeraa tietoudellaan. Mutta Bacchellin romaani ei ole. ainoastaan historiallinen romaa-ni, se on myös voimakasa sukutarina Italiasta, Scacernien myllärisuvun tarina, milloin pehm^, milloin kova, mutta koko ajan ihmiskuvauksessaan joustava ja kiinnostava. Kirjoittaja seuraa tarkoin vanhan italialaisen kertomataiteen linjoja, mitään uutta ei hän tyylillisessä mielessä esitä, mutta hän on hyvä vanhan "talteenotta-ja' ja erinomainen italialaisen historiallisen romaanitaiteen perinteiden jatkaja. Jos arvostelisimme häntä nykyajan taustaa vasten, voisimme esittää muutamia reunahuomautuksia, mutta se ei ole tarpeen. Tämä romaani ei ole kirjoitettu ärsykkeeksi kenellekään. Sen hjrvät puolet ovat, kuten jo mainitsm, historiallisten seikkojen ja tapahtumien lois- : . — . — yhteisestä ansiosta sellaiseksi kuin me tunnemme tänä päivänä. Ja niin meillä on nyt valtavan suuri määrä näiden säveltäjien yksityisiä sävellyksiä, joten jokaisella on vara valita mieluistaan musiikkia. On suuria ja pieniä sävel- Ij^ksiä, vakavia ja keveitä, synkkiä, surullisia, iloisia ja romanttisia, on yhtä vaihtelevia ja erilaatuisia, kuten on jokaisen ihraisen luonnekin. Ja kaikki nämä, niin pienten kuin suurtenkin sä-;' velfäjien pienet ja suuret sävelmät ovat hyviä mitkä ovat hyviä ja huonoja mitkä ovat huonoja. Eikä ole olemassa mitään musikaalista teoriaa erottamaan hx^vää huonosta. Sen erottaa vain kunkin oma korva ja musikaalinen kehitystaso. teliaassa selvityksessä ja myllärisuvuil jäsenten italialaisen tarkassa kuvauk* sessa. Erikoisesti jää mieleen kirjan alku* näytös, jossa tekijä kertoo Napoleonin lyödyn armeijan paluusta Venäjältä. Se on mielestäni paras tässä täsmälleen 800 sivua käsittävässä teoksessa. Esinäytös on kerrottu tavalla, jota voidaan nimittää jopa haltioitumiseksi, se on — kuten joku kirjan lukija on kirjoittanutkin — jännittävyydessään suorastaan mahtava. Historialliset seikat on lisäksi käsitelty melkoperäisen tarkalla tieteellisellä pieteetillä ja kaikki, minkä lukija saa siitä, on todentuntuista ja pikku seikoissakin varmasti aiheenaikaista, tapahtunutta, tai ainakin tapahtuneeksi mahdollista. Romaanin kulkua ei ole syytä liiaksi selostaa; Se alkaa siitä, että nuori italialainen 'Lazzaro Scacerni palaa Napoleonin sotilaana Venäjältä, pelastaa erään upseerin hengen ja saa siitä palkkiokseen jalokivet, joista saamillaan rahoilla hän sitten kotiseudullaan, Po-joen varrella, ostaa myllyn. Lazzaron ja h ä n ^ kauniin vaimonsa Dossolinan perhe-elämän kuvaus on kirjan miellj^t-tävimpiä, mutta paljon se laskee sen jälkeen kuin esiin astuu Lazzaron ainoa poika, joka isänsä kuoltua saa myi* lyn haltuunsa ja lopuksi menettää sekä rahansa että myllynsä, tullen mielipuo« leksi. Aiheen punainen lanka ei siis ole mitenkään ihmeellinen, onpa se hämärää katolisuuden ja taikauskon läpitunkemakin, mutta ne seikat eivät mielestäni tätä kirjaa puolustakaan, vaan alussa mainitsemani ansiot. 'Eino Palola on suorittanut romaania suomennostyön onnistuen siinä hyvin, huolimatta siitä, että hän on joutunut jättämään pois kohtia, jotka eivät läheisesti liity romaanin juoneen ja t)vat mielenkiintoisia vain italialaiselle lukijalle. Teoksen kustantaja on WSOY. Spectateur Terässä. 5 I mi il.*;* Sydän kuin sanko ja omatunto kuia torpan tunkio. Lauantaina^ tottkokuim 3 päivänä. 1952 Sivtt 3 |
Tags
Comments
Post a Comment for 1952-05-03-03
