1943-06-05-09 |
Previous | 9 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
1945 i^nuAiNiAlNA, KESÄKUUN 5 PÄI\^ÄNÄ
^gcAi, j o ^ kaunis silk.
minä näen, minä näen. M i -
.^a,'kun piti teille kertoa, ettemme
i^oDeet^tänään ostaa silkkiä; mut-
^ hajamielisyydessäni unohdm ja
! i , u n " niinikään piti teille sanoa,
,.tä halusimme ajaa suoraan Louv-
•n- mutta senkin unohdin. ' M u t -
ITnrt lähdemme sinne. Suokaa,
Fercoi^n. anteeksi näennäinen huo-
.Jnomuuteni. Ajakaa edelleen.'^
"puolen tunnin kuluttua taas py-jähdj-
imme - uuden silkkimyymä-iin
eieen. Meitä suututtii mutta
clitori pysyi alati rauhallisena, p u -
Jn aina tasaisella äänellä. Hän sa-
••Vihdoinkin! Kuinka mahtava
• i j i Lom-re onkaan, mutta kuinka.
pieni.
Kuinka erinomaisen hienos-n-.
uotoihu:....Mikä viehättävä ym-
^-,.5; — Mikä kunnianarvoisa,
•••nha rakennus —
••Anteeksi, doktöör, teme ei on
Im-re — teme on — "
"Mikäs se on?"
"Minulla idea — tule mieli heti
- teme magasängi silkki — "
•Ferguson, kuinka huolimaton
minä olenkin. Minun varma aikomukseni
oli teille sanoa, ettei mei-cän
aikomuksemme ollut tänään ostaa
silkkiä, ja aikomukseni o l i n i i n -
ikiän teille sanoa, että me palamme
iialusta päästä Louvreen nyt paikalla,
mutta se harvinainen onni, joka
ninulle on suotu, kun olen tänään
nähnyt teidän nielevän neljä aamiaista,
on siihen määrään täyttänyt
minut iloisella mielenliikutuksella,-
että laiminlyön hetken tärkeimmät-kin
asiat. Mutta nyt, Ferguson, nyt
ainakin lähdemme Louvreen."
"Mutta herra doktöör", (kiihtyneesti)
se otta vain yksi m i n u u t —
yksi pikku minuut! Herra ei tarvi
cita, jos. herra ei tahdo — herra
vaan katsele silkki — katsele kaunis
kangas." (Rukoilevalla äänellä ) .
"Sair — yksi lyhyt minuut!"
Dan sanoi: "Hiiteen koko idiootti!
Minä en halua tänään katsella
silkkikankaita, ja minä en katsele
siitä. Antaa mennä."
Ja tohtori: ''Me emme nyt halua
silkkikankaita, Ferguson. Meidän
sydämemme ikävöi Louvreen. Jatketaan
matkaa — jatketaan matkaa.'^
'Mutta doktöör! se otta vaan yks
minuut — yksi pikku minuut. Ja
^ aika on kyllä — aivan kyllä. Siellä
ei mitä näke nyt — J i i a n myöhä,
^ello kymmenen minuutti ennen
^Ijä ja Louvre sulke kello neljä —
y^^i pieni minuut vaan doktöör!"
Se kavala hylky! Syötyään nel-
;ä aamiaista ja juotuaan neljä pulloa
^mppanjaa hän kditasikin tehdä,
^•eille moisen kepposen. Emme s i -
r-ä päivänä saaneet- nähdä vilaustakaan
Louvren kokoelmain. lukemattomista
taideaarteista j a ainoa surkea
lohdutuksemme oli se, ettei F e r -
piionille onnistunut saada kaupan
ainoatakaan silkkipukukangasta.
Olen tämän luvun kirjoittanut o-siitä
s>ystä, että BiUfingerin,
rekkaan veijarin, pahoinpitely
^';;ottaa minulle erikoista nautintoa, "
myös osoittaakseni jokaiselle,
sattuu tämän lukemaan, k u m -
^ PariL^in oppaat pitelevät amerikkalais:
Pariis:
iuulla
11^^. ja mitä laatua miehiään
m oppaat ovat. Suotta on
•^^^ "^e olimme tyhmempiä
helpommat pettää kuin maan-
^^enemme yleensä, sillä sitä me em-r
Oppaat pettävät j a n y l -
^^at jokaista amerikkalaista, joka
Pariisiin ensi kerran j a k a t -
^"punkia yksinään tai toisten
yhtä kokemattomien seurassa
k u i n hän itsekin on. Mutta \nelä
minä palaan Pariisiin uuden kerran
j a varokoot oppaat silloin itseään!
Minä tulen sotamaalissani — toma-hawkki
kerallani.
Luullakseni- emme menettäneet'
Pariisissa paljonkaan aikaa hukkaan.
Olemme joka yö menneet uupuneina
nukkumaan. Tietysti kävimme kuulussa
maailmannäyttelyssä. Siellähän
kävi koko maailma. Kä\imme
siellä kolmantena päivänä Pariisiin
tultuamme ~ ja viivyimme siellä
lähes kaksi tuntia. Se oli ensimmäinen
ja viimeinen käyntimme. Totta
puhuen näimme yhdellä vilkaisull
a , että tässä mahdottomassa laitok- "
sessa olisi pitänyt olla viikkoja —
jopa kuukausiakin — jos halusi saada
siitä jonkinlaisen käsityksen. Se
oli ihmeteltävä näyttely, mutta vielä
ihmeellisemmät olivat ne kaikkiin
kansoihin kuuluvat liikkuvat ihmispaljoudet,
joita siellä näki. Minä
huomasin, että vaikka viettäisin siellä
kuukauden, niin sittenkin katsel
i s in ihmisiä, enkä näyttelyni kuolleita
esineitä. Mieltäni hieman alkoi
kiinnittää omituinen vanha seinä-verho
kolmanneltatoista vTJosisadal-
,ta, mutta samalla kulki ohi joukko
araabeja j a heidän tummat kasvonsa
ja omituiset pukunsa paikalla käänsivät
huomioni puoleensa. Tarkastelin
hopea joutsen ta, jonka liikunnoissa
oli selvä sulo, silmissä elävä
äly — katselin, kuinka se uiskenteli
yhtä huolettomana ja tyytyväisenä
kuin olisi se rämeessä syntynyt eikä
kultasepän puodissa — katselin,
kuinka se veden alta otti hopeakalan
ja piti koholla päätään ja suoritti
kaikki nielemisen tavanmukaiset perusteelliset
temput — mutta juuri
kun kala katosi sen kurkkuun, tuli
siihen muutamia tatuoituja Etelämeren
saarelaisia ja niiden viehätysvoima
voitti mnut. Vähän ajan k u luttua
huomasin sitten monen sadan
vuoden vanhan pyörivän pistoolin,
joka oli kummasti uudenaikaisen
Coltin näköuaen, mutta samassa sain
juuri kuulla, että Ranskan keisarinna
oli rakennuksen jossain toisessa
osassa ja kiiruhdin katselemaan, miltä
hän mahtoi näyttää. Kuulimme
sotilassoittoa — näimme tavallista
enemmän sotilaita, jotka kiireesti
kulkivat jonnekin — yleisön kesken
syntyi yleistä liikettä. Kysyimme,
mitä tuo kaikki merkitsi, ja saimme
kuulla, että Ranskan keisarin ja
Turkin sulttaanin p i t i Arc de TEtoi- ^
Ien luona -tarkastaa viisikolmattatu-hatta
sotamiestä. Lähdimme paikalla
sijane. Minulla oli paljon suurempi
hätä nähdä nämä miehet kuin
kaksikymmentä maailmannäyttelyä.
Ajoimme sinne ja asetuimme avoimelle
paikalle aivan .Amerikan ministerin
talon kohdalle. Muuan keinottelija
asetti laudan kahden tym-nörin
väliin sillaksi ja vuokrasimme
siltä seisomapaikan. Samassa kuului
etäistä soitantoa; ja pian näimme
pölypatsaan, joka hitaasti liikkui
meitä kohti; ja kun vielä kului
hetkinen, sukelsi pölypilvestä esiin
uljas ratsumiesjoukko liehuvin l i puin
ja mahtavasti raikuvin sotilas-soitoin
ja hiljaista ravia lähestyi katua
pitkin. Heidän jälkeensä tuli
pitkä jono tykkiväkeä; sitten taas
ratsuväkeä loistavissa univormuissa;
ja sitten heidän keisarilliset majesteettinsa
Napoleon H I ja Abdul A-ziz.
Suunnaton kansanpaljous heilutti
hattujaan ja huusi — koko laajan
ympäristön akkunoista ja katoilta
puhkesi oikea lumituisku heiluvia
nenäliinoja ja niiden heiluttajam
huudot yhtyivät alla olevan kansanpaljouden
huutoon. Se oli sangen
vaikuttava näky.
Mutta molempiin keskushenkilöihin
kiintyi kaikki huomiomme. Lieneekö
suuren yleisön eteen milloinkaan
ilniestynjl tämmöistä vastakohtaa?
Napoleon sotilasunivormuun
puettuna — pitkäx^artaloinen,
lyhytsäärinen mies, julmin viiksin,
vanha, ryppyinen, silmät puolittain
suljetut j a silmissä niin sj^-ä, viekas,
harkitseva ilme! — Napoleon, joka
mitä ystävällisimmin kumarteli äänekkäille
suosionosoituksille ja hattunsa
syvään painetun lierin alta
kissansilmillään tarkasteli kaikkia ja
jokaista', ikäänkuin keksiäkseen jonkun
merkin, etteivät nämä suosionosoitukset
olleet todellisia ja lähteneet
sydämestä.
Abdul Aziz, Ottomanisen valtakunnan
rajaton itsevaltias — puettuna
lummanvihreihin eurooppalaisiin
vaatteisiin, melkein ilman minkäänlaisia
arvon merkkejä ja koristuksia;
päässä turkkilainen fcssi —
lyhyt, paksu, tumma mies, mustar
partainen, mustasilmäinen, typerä, ei
minkään näköinen — mies, jonka
koko ulkomuoto teki sen vaikutjuk-sen,
että jos hänellä vain olisi ollut
lihaveitsi käde^ään ja valkoinen
esiliina edessään, niin ei olisi ensinkään
tarvinnut hämmästyä, vaikka
olisi kuullut hänen sanovan: ^'Lam?
paanpaistiako tänään, vai pitääkö
olla h>'yä oluttupapaisti?"
Napoleon III, nykyajan korkeimman
^ixnstyksei^, edistyksen, ja hie-nostuksen
edustaja; Abdul Aziz,
kansan edustaja, jonka luonteeseen
ja kasvatukseen kuuluvat lika ja
raakuus, tietämättömyys, taikausko^
kykenemättömyys edistykseen — ia
hallituksen edustaja, jonka kolme
sulotarta ovat Sorto, R i b t o ja A^^eri.
Täällä loistavassa Pariisissa, tämah
majesteettisen triumfikaaren alla,
tervehtii ensimmäinen vuosisata yhdeksättätoista!
irämiehen seikkailut
Aamu valkeni kylmänä jo kolkkona.
Pakkanen paukkui j a hiljaista
huminaa kuului ylhäältä tuntureilta.
Hiljalleen ja vaivaloisesti laahustivat
väsyneet ajajat lappalaiskylään.
L'ula juoksi vastaan, kysyen kuulumisia,
mutta ne eivät olleet hänellekään
hauskoja. Blairilta ei hän voinut
saada mitään vastausta kysymyksiinsä,
hän vaan nyyhki katkerasti.
Vihdoin kääntyi Uula Ravaan
puoleen saadakseen häneltä jotain
lohdutusta. Tämä vastasi lyhyeen:
— Erämiehen löysimme hangelta
kuolleena, toisesta emme saaneet mitään
tietoa.
— Hän — kuollut — j a toisesta ei
mitään tietoa — hän on luullakseni
sitten jo ennen sortunut hangelle.
Nyt tarttuivat molemmat erämie-heen
ja kantoivat sisälle. Hän näytt
i ikäänkuin joltakin muumiolta.
Uula kumartui tarkastamaan tajutonta.
.\kkiä hän huusi iloisesti:
— Kiitos korkeuteen. Hän elää
vielä, kun vaan hyvin häntä hoidetaan.
Hänellä oli erämaan innostus,
hänen oli korpi lumonnut ja siksi se
ei ole tahtonut häntä tuhota.
M a i r i itki ilon kyyneleitä tämän
kuullessaan. _
* * *
On ilta, kaikki ovat ulkona hommissaan.
Kodassa ei ole muita kun
M a i r i , joka istuu Valden vuoteen ääressä.
Hänen silmänsä ovat kiintyneet
metsästäjän sopusuhtaisiin kasvoihin.
Äkkiä hän säpsähtää, Valde
on aukaissut silmänsä ja katsoo silmiin
tyttöä, joka vetää suunsa hymyyn
sanoen hiljaa:
— Oletko sinä hyvin sairas? —
— En ole enäänä kun saan nähdä
sinut, rakkaani. Mutta kuule, M a i ri,
miten olen joutunut tänne kotia.
En sitä ollenkaan voi käsittää.
Nyt Mairi kertoi kaikki, kuinka
he olivat lähteneet kotoa j a kuinka
he löysivät hänet makaamassa l u messa.
V'alde kuunteli häntä tarkkaavaisesti.
Valppaalla valokuvaajalla sattui mainio tilaisuus, napatakseen tä^
män jännittävän kuvan, jossa eräs brooklynilainen nainen ottaa
taistdukannan,'kun poliisit koettavat saada hänet estetyksi itsemurhasta.
i
•1
t l
4
f V
I.'
N
l
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 5, 1943 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1943-06-05 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki430605 |
Description
| Title | 1943-06-05-09 |
| OCR text | 1945 i^nuAiNiAlNA, KESÄKUUN 5 PÄI\^ÄNÄ ^gcAi, j o ^ kaunis silk. minä näen, minä näen. M i - .^a,'kun piti teille kertoa, ettemme i^oDeet^tänään ostaa silkkiä; mut- ^ hajamielisyydessäni unohdm ja ! i , u n " niinikään piti teille sanoa, ,.tä halusimme ajaa suoraan Louv- •n- mutta senkin unohdin. ' M u t - ITnrt lähdemme sinne. Suokaa, Fercoi^n. anteeksi näennäinen huo- .Jnomuuteni. Ajakaa edelleen.'^ "puolen tunnin kuluttua taas py-jähdj- imme - uuden silkkimyymä-iin eieen. Meitä suututtii mutta clitori pysyi alati rauhallisena, p u - Jn aina tasaisella äänellä. Hän sa- ••Vihdoinkin! Kuinka mahtava • i j i Lom-re onkaan, mutta kuinka. pieni. Kuinka erinomaisen hienos-n-. uotoihu:....Mikä viehättävä ym- ^-,.5; — Mikä kunnianarvoisa, •••nha rakennus — ••Anteeksi, doktöör, teme ei on Im-re — teme on — " "Mikäs se on?" "Minulla idea — tule mieli heti - teme magasängi silkki — " •Ferguson, kuinka huolimaton minä olenkin. Minun varma aikomukseni oli teille sanoa, ettei mei-cän aikomuksemme ollut tänään ostaa silkkiä, ja aikomukseni o l i n i i n - ikiän teille sanoa, että me palamme iialusta päästä Louvreen nyt paikalla, mutta se harvinainen onni, joka ninulle on suotu, kun olen tänään nähnyt teidän nielevän neljä aamiaista, on siihen määrään täyttänyt minut iloisella mielenliikutuksella,- että laiminlyön hetken tärkeimmät-kin asiat. Mutta nyt, Ferguson, nyt ainakin lähdemme Louvreen." "Mutta herra doktöör", (kiihtyneesti) se otta vain yksi m i n u u t — yksi pikku minuut! Herra ei tarvi cita, jos. herra ei tahdo — herra vaan katsele silkki — katsele kaunis kangas." (Rukoilevalla äänellä ) . "Sair — yksi lyhyt minuut!" Dan sanoi: "Hiiteen koko idiootti! Minä en halua tänään katsella silkkikankaita, ja minä en katsele siitä. Antaa mennä." Ja tohtori: ''Me emme nyt halua silkkikankaita, Ferguson. Meidän sydämemme ikävöi Louvreen. Jatketaan matkaa — jatketaan matkaa.'^ 'Mutta doktöör! se otta vaan yks minuut — yksi pikku minuut. Ja ^ aika on kyllä — aivan kyllä. Siellä ei mitä näke nyt — J i i a n myöhä, ^ello kymmenen minuutti ennen ^Ijä ja Louvre sulke kello neljä — y^^i pieni minuut vaan doktöör!" Se kavala hylky! Syötyään nel- ;ä aamiaista ja juotuaan neljä pulloa ^mppanjaa hän kditasikin tehdä, ^•eille moisen kepposen. Emme s i - r-ä päivänä saaneet- nähdä vilaustakaan Louvren kokoelmain. lukemattomista taideaarteista j a ainoa surkea lohdutuksemme oli se, ettei F e r - piionille onnistunut saada kaupan ainoatakaan silkkipukukangasta. Olen tämän luvun kirjoittanut o-siitä s>ystä, että BiUfingerin, rekkaan veijarin, pahoinpitely ^';;ottaa minulle erikoista nautintoa, " myös osoittaakseni jokaiselle, sattuu tämän lukemaan, k u m - ^ PariL^in oppaat pitelevät amerikkalais: Pariis: iuulla 11^^. ja mitä laatua miehiään m oppaat ovat. Suotta on •^^^ "^e olimme tyhmempiä helpommat pettää kuin maan- ^^enemme yleensä, sillä sitä me em-r Oppaat pettävät j a n y l - ^^at jokaista amerikkalaista, joka Pariisiin ensi kerran j a k a t - ^"punkia yksinään tai toisten yhtä kokemattomien seurassa k u i n hän itsekin on. Mutta \nelä minä palaan Pariisiin uuden kerran j a varokoot oppaat silloin itseään! Minä tulen sotamaalissani — toma-hawkki kerallani. Luullakseni- emme menettäneet' Pariisissa paljonkaan aikaa hukkaan. Olemme joka yö menneet uupuneina nukkumaan. Tietysti kävimme kuulussa maailmannäyttelyssä. Siellähän kävi koko maailma. Kä\imme siellä kolmantena päivänä Pariisiin tultuamme ~ ja viivyimme siellä lähes kaksi tuntia. Se oli ensimmäinen ja viimeinen käyntimme. Totta puhuen näimme yhdellä vilkaisull a , että tässä mahdottomassa laitok- " sessa olisi pitänyt olla viikkoja — jopa kuukausiakin — jos halusi saada siitä jonkinlaisen käsityksen. Se oli ihmeteltävä näyttely, mutta vielä ihmeellisemmät olivat ne kaikkiin kansoihin kuuluvat liikkuvat ihmispaljoudet, joita siellä näki. Minä huomasin, että vaikka viettäisin siellä kuukauden, niin sittenkin katsel i s in ihmisiä, enkä näyttelyni kuolleita esineitä. Mieltäni hieman alkoi kiinnittää omituinen vanha seinä-verho kolmanneltatoista vTJosisadal- ,ta, mutta samalla kulki ohi joukko araabeja j a heidän tummat kasvonsa ja omituiset pukunsa paikalla käänsivät huomioni puoleensa. Tarkastelin hopea joutsen ta, jonka liikunnoissa oli selvä sulo, silmissä elävä äly — katselin, kuinka se uiskenteli yhtä huolettomana ja tyytyväisenä kuin olisi se rämeessä syntynyt eikä kultasepän puodissa — katselin, kuinka se veden alta otti hopeakalan ja piti koholla päätään ja suoritti kaikki nielemisen tavanmukaiset perusteelliset temput — mutta juuri kun kala katosi sen kurkkuun, tuli siihen muutamia tatuoituja Etelämeren saarelaisia ja niiden viehätysvoima voitti mnut. Vähän ajan k u luttua huomasin sitten monen sadan vuoden vanhan pyörivän pistoolin, joka oli kummasti uudenaikaisen Coltin näköuaen, mutta samassa sain juuri kuulla, että Ranskan keisarinna oli rakennuksen jossain toisessa osassa ja kiiruhdin katselemaan, miltä hän mahtoi näyttää. Kuulimme sotilassoittoa — näimme tavallista enemmän sotilaita, jotka kiireesti kulkivat jonnekin — yleisön kesken syntyi yleistä liikettä. Kysyimme, mitä tuo kaikki merkitsi, ja saimme kuulla, että Ranskan keisarin ja Turkin sulttaanin p i t i Arc de TEtoi- ^ Ien luona -tarkastaa viisikolmattatu-hatta sotamiestä. Lähdimme paikalla sijane. Minulla oli paljon suurempi hätä nähdä nämä miehet kuin kaksikymmentä maailmannäyttelyä. Ajoimme sinne ja asetuimme avoimelle paikalle aivan .Amerikan ministerin talon kohdalle. Muuan keinottelija asetti laudan kahden tym-nörin väliin sillaksi ja vuokrasimme siltä seisomapaikan. Samassa kuului etäistä soitantoa; ja pian näimme pölypatsaan, joka hitaasti liikkui meitä kohti; ja kun vielä kului hetkinen, sukelsi pölypilvestä esiin uljas ratsumiesjoukko liehuvin l i puin ja mahtavasti raikuvin sotilas-soitoin ja hiljaista ravia lähestyi katua pitkin. Heidän jälkeensä tuli pitkä jono tykkiväkeä; sitten taas ratsuväkeä loistavissa univormuissa; ja sitten heidän keisarilliset majesteettinsa Napoleon H I ja Abdul A-ziz. Suunnaton kansanpaljous heilutti hattujaan ja huusi — koko laajan ympäristön akkunoista ja katoilta puhkesi oikea lumituisku heiluvia nenäliinoja ja niiden heiluttajam huudot yhtyivät alla olevan kansanpaljouden huutoon. Se oli sangen vaikuttava näky. Mutta molempiin keskushenkilöihin kiintyi kaikki huomiomme. Lieneekö suuren yleisön eteen milloinkaan ilniestynjl tämmöistä vastakohtaa? Napoleon sotilasunivormuun puettuna — pitkäx^artaloinen, lyhytsäärinen mies, julmin viiksin, vanha, ryppyinen, silmät puolittain suljetut j a silmissä niin sj^-ä, viekas, harkitseva ilme! — Napoleon, joka mitä ystävällisimmin kumarteli äänekkäille suosionosoituksille ja hattunsa syvään painetun lierin alta kissansilmillään tarkasteli kaikkia ja jokaista', ikäänkuin keksiäkseen jonkun merkin, etteivät nämä suosionosoitukset olleet todellisia ja lähteneet sydämestä. Abdul Aziz, Ottomanisen valtakunnan rajaton itsevaltias — puettuna lummanvihreihin eurooppalaisiin vaatteisiin, melkein ilman minkäänlaisia arvon merkkejä ja koristuksia; päässä turkkilainen fcssi — lyhyt, paksu, tumma mies, mustar partainen, mustasilmäinen, typerä, ei minkään näköinen — mies, jonka koko ulkomuoto teki sen vaikutjuk-sen, että jos hänellä vain olisi ollut lihaveitsi käde^ään ja valkoinen esiliina edessään, niin ei olisi ensinkään tarvinnut hämmästyä, vaikka olisi kuullut hänen sanovan: ^'Lam? paanpaistiako tänään, vai pitääkö olla h>'yä oluttupapaisti?" Napoleon III, nykyajan korkeimman ^ixnstyksei^, edistyksen, ja hie-nostuksen edustaja; Abdul Aziz, kansan edustaja, jonka luonteeseen ja kasvatukseen kuuluvat lika ja raakuus, tietämättömyys, taikausko^ kykenemättömyys edistykseen — ia hallituksen edustaja, jonka kolme sulotarta ovat Sorto, R i b t o ja A^^eri. Täällä loistavassa Pariisissa, tämah majesteettisen triumfikaaren alla, tervehtii ensimmäinen vuosisata yhdeksättätoista! irämiehen seikkailut Aamu valkeni kylmänä jo kolkkona. Pakkanen paukkui j a hiljaista huminaa kuului ylhäältä tuntureilta. Hiljalleen ja vaivaloisesti laahustivat väsyneet ajajat lappalaiskylään. L'ula juoksi vastaan, kysyen kuulumisia, mutta ne eivät olleet hänellekään hauskoja. Blairilta ei hän voinut saada mitään vastausta kysymyksiinsä, hän vaan nyyhki katkerasti. Vihdoin kääntyi Uula Ravaan puoleen saadakseen häneltä jotain lohdutusta. Tämä vastasi lyhyeen: — Erämiehen löysimme hangelta kuolleena, toisesta emme saaneet mitään tietoa. — Hän — kuollut — j a toisesta ei mitään tietoa — hän on luullakseni sitten jo ennen sortunut hangelle. Nyt tarttuivat molemmat erämie-heen ja kantoivat sisälle. Hän näytt i ikäänkuin joltakin muumiolta. Uula kumartui tarkastamaan tajutonta. .\kkiä hän huusi iloisesti: — Kiitos korkeuteen. Hän elää vielä, kun vaan hyvin häntä hoidetaan. Hänellä oli erämaan innostus, hänen oli korpi lumonnut ja siksi se ei ole tahtonut häntä tuhota. M a i r i itki ilon kyyneleitä tämän kuullessaan. _ * * * On ilta, kaikki ovat ulkona hommissaan. Kodassa ei ole muita kun M a i r i , joka istuu Valden vuoteen ääressä. Hänen silmänsä ovat kiintyneet metsästäjän sopusuhtaisiin kasvoihin. Äkkiä hän säpsähtää, Valde on aukaissut silmänsä ja katsoo silmiin tyttöä, joka vetää suunsa hymyyn sanoen hiljaa: — Oletko sinä hyvin sairas? — — En ole enäänä kun saan nähdä sinut, rakkaani. Mutta kuule, M a i ri, miten olen joutunut tänne kotia. En sitä ollenkaan voi käsittää. Nyt Mairi kertoi kaikki, kuinka he olivat lähteneet kotoa j a kuinka he löysivät hänet makaamassa l u messa. V'alde kuunteli häntä tarkkaavaisesti. Valppaalla valokuvaajalla sattui mainio tilaisuus, napatakseen tä^ män jännittävän kuvan, jossa eräs brooklynilainen nainen ottaa taistdukannan,'kun poliisit koettavat saada hänet estetyksi itsemurhasta. i •1 t l 4 f V I.' N l |
Tags
Comments
Post a Comment for 1943-06-05-09
