Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 3, 1951

              ?2 verevä, siisUst|p,v
a vaaditaankaan.
•I» sukkelaliielinea ja
a pienet harminsa v^'
- - J a , a u , e : , . ^ , ; | ; : ,
9 M^i^^^
Kirj. Malviina
'n kamariini
smikko/ien minulle^
mitä annan simi
'''dän snumjokiinni':^
jähtävät nauramaan. Hi ' l
linkuissaan vlös ^ .v.i i
-TlSTA ja raskas ukkospilvi peitti 'tuttavien* seurassa. Tulee kotiin juo-kaupungin
kuin tumma peite. Sa- vuksissa ja vie vielä kaike» mitä minä
1
teen. jonne he owt.C
o muuttaneet. Annafe •
än on hiljainen, vain (a^,l
n tyttö. UseinJiänoai^. ;
en Joonaan perääo, muitj ^
mitään huomaa, täjij^-fe l
»in salaa ihailemaaöiäia. '
avat pukeutua ulosmecoj *
»valkeille he meneväisiin ,
siellä on taas hausha..^ f A
närää ja Anna sun% ;|j
Ikoa kuuluu toisten äana
tullut ulos ja hänen S.
uu tyttöjen korviin. Aiffla
telemaan pojan s\inin;T)it.
lailmalle säin,
iin oppaanainl
'ikivaintälidetjakm,
l vain metsän puut, -
reksi jo sain,
eet on oppaamin!
'ilta hitrman jum,
ni hänet kun tuon ^.f:
,u sitä silloin tällöin repeili — ristiin
tiin erivärisin väl^idyksin. Ilma oli
jttava ja raskas, mutta kuumuudesta
olimatta näytti kulkeva kansa suojaa
ixiin Sadetta oli odotettavissa.
Kiireissään juoksivat mikä minnekin,
ppukäytäviin, läheisiin kauppoihin, ga-iiniaiemille
. - Ukkosmyrsky yllät-joskus
kaupunkilaiset. Se hiipi luo
iltamatta kuin varas yöllä.
Tuntui tukahduttavalta, aivan kuin
% ollut vaikea hengittää. Rätisi ja
skjl — ja sitten se alkoi! Sade pal­saan
näistä kukista. Joskus saan hakea
häntä oluttuvasta. Äiti kärsii sano­mattomasti
ja itkee. Mutta me enime
voi mitään. K ole rahoja, että muuttai­simme
muuallekaan." Joyce pyyhkäisi
hihalla nenäänsä. Kyyneleet eivät olleet
kaukana. George syventyi kuuntele­maan
tytön kertomusta.
'•Äitini on ollut sokeana vasta viisi
vuotta. Minä olen yhdeksän vuoden.
Olin niin pikkuinen kun se ikävä onnet­tomuus
äitiäni kohtasi, etten kaikkea
tarkalleen tiedä. Olin silloin pihalla
i alas sellaisella voirhalla; että kovaan leikkimässä toisten lasten kanssa, kun
iukiveen iskiessään se aivan kuin vi--öljykeittiö räjähti keittiössämme ja sjn-issaan
ponnahti ^kaisiii; TiioKayrit- he riensi kauheasti ihmisiä. Sitten äiti
vietiin pois, jaminua tuli naapurin tZ'
ti noutamaan ja sanoi, että minun piti
nukkua hieiUä pari yötä, sillä äiti oli vie­ty
sairaalaan.
"Kun näin hänet , sitten.. sairaalassa,
niia en varmaan tiennyt, öäkp se hän
Muistan
na, miksi et voipitE
syi Anna hiljaa tyttöjea
asta. ''Hän on niinhy-stäni,
ei juo eikä tupa-un
miehen hänestä sai-skaisee
Helena, ''otasi-
.m puolestani hän ofci
ansä valaskalan vaUas-.
n aivan minua
päästä suojaan jöku peittäen hat-aan
päivän sanomalehdellä . . ,
Ikkunasyvennykses^ seisoi George
jstaen takkinsa kaulUstä ylemmäksi,
imaan suojapaikkaan oli eksynyt pieni
aikalainen, joka yritti pienellä risäi-
Ha takillaan peittää jotain siiurta-ja tai.ei. Päänsä oli kääritty,
irikästä kääröä —. vaharuusuja, Keii- kuinka hän koetteli kasvojani ja ään,es-insä
olivat risaiset ja sukkansa olivat tä päätellen hän itki kovasti. Sanoi et­tei
hän ehkä kenties koskaan näe enää.
Tukkansakin oli ajettu pois. En olisi
tahtonut jättää häntä sinne. Itkin ja
huusin täyttä kurkkua, naapurin täti
koetti lohduttaa minkä taisi. Kun äiti
lopulta sanoi piari tulevansa terveeksi
ja kotiin, niin sitten lähdin. — Ette voi
reunustivat -uskoa niiten pahat är\-et jäivät. Ehkä
Yksitoista i>irölaisia saapui äskettäin 64 jalkaa piikäUäkmmarilla
Floridan itärannikolle Ruotsista. A'«c'ffWö kaptctnni Willinf:^
Ilves perheineen. Kenelläkään tulijoista ei olket mifikäänlaisia
siirtohispapereifa ja heidät vietän Ellis-^^^^^ odottelemaan asiansa
tutkimusteti tuloksia.
skeutuneet nilkkoihin. Ne olivat l i -
iiset ia märät. Risaisen takin alta pil-
3tti pumpulimekon lievettä.
George kaivoi taskustaan savukkeen
5 pysähtyi silmäilemään totista lasta,
uskea, kiharainen tukkansa näytti kos-udesta
käyvän entistäkin' somempiin
lehkuroihin. Silmiänsä
i, eihän se ole Joonaan
)n sellainbn nimi. Men-
•mahtaneekohan Marja
nen kysymään", sanoi
m rapulle,
tuleekin. HänonavD-
>et valtoinaan. Ei lian
:un Anna koettaa hou-
1. Marja tulla kun en-i.
rjan tukkaa ylös. "Si-unis
ja painava, olM-en
pensas, niinjo\ilv
liiman."
adonnut heidän ulos
i suonut Marjan jla-n
ei näytä niin ten-ja
on mukana, tai^
taa kainoutensa f
ileistaan.
Pjoille, i - ^ ^ ^ f .
Aitken, kuullaa^
Jö^a aamu km
erjantaihin. Hat
taloudenhoidossa^^
pukuasioiia yM
luheat ripset.
"Miten ihanat silmät", ajatteli George
}tv1täen savukkeensa. Savuke tuntui
luhoittavalta ja sinertävän savun mu-ana
leijaili mielikuvituskin. Hän puki
lielikuvituksissaan pienen naapurinsa
"e\ään puhtaaseen pukuun, hiuksiin
iinnitti silkldnaiihan. ''Kuin nukke",
Jutisi hän ajatuksissaan puoliääneen.
'.toteeksi, mitä sanoitte, herra?"
|''.Minä? — Oh, en mitään, ajattelin
enties ääneen. Mikä on nimesi, pikku-eiti?"
"Joyce, entä teidän?"
"George. Terve!" hän ojensi kätensä,
öhon tyttönen hennosti tarttui.
."Miksi et ole työssä?" kysyi hän
jeorgelta milteipä tuttavallisesti.
'Olen käymässä täällä. Kotini on
Duualla ja siellä olen •myöskih työtssä",
'astasi George.
= "^^ti vain sanoi, että pahat niiehet
jamovat jouten. Mutta sinä et näytä
inkaan pahalta. Kuinka kaukana
'in muualla?"
"Kovin kaukana", vastasi George
. aurahtaen. ''Kahden päivän junämat-päässä.
Mutta sanopa minulle
, Jitä suojelet takkisi alla? on suuri
äärö.''
"Vaharuusuja — taiidotko ostaa? M i -
yyn niitä ja ne ovat äitini valmis-Äitiparka",
huokasi l i ä h ^ t^
^tuvanhasti. "
"Miten niin, onko äitisi sairas?"
'Ei enää— tai on — hän on ^okea."
sepä ikävää. Ja hähkö välmis-
*3 noita ruusuja? Ihmeellistä.'^
•'^'»n, minä katson hänelle värit ja
f^^ kaikki määräpaikkoiiun, joista
osaa kunkin laadun Öttaä.x TavaUi-hän
valmistaa näitä aamiipäivällä
^^'tten kun tulen koulusta, lähden
'}^-niaan niitä. Hänellä on näppärät
;^et - äidilläni."
| % k ö kauppa?" ' ^
Joskus hy^in, joskus huonostiV Vain
^°tträ kappale. Se ei ole paljon."
isäsi, onko hän elossa?" .
^> mutta olisi yhtä hyvä vaikka
f^tä olisikaan", huomautti Joyce
^ ^ t i ja l i ^ s i : "Pät^mpikih."
lö^uinka niin?"
ei tee mitään, ei kerrassaan mi-
Sflti hän saa aina i^iisä täyteen
onkin parempi ettei hän näe. Hän olisi
kovin onneton. Äitini oli kaunis. M i ­nusta
hän oli kaunis!"
Nuo viimeiset sanat tulivat niin va-kuuttävasti,
ettei jäänyt epäilyksen va­raa.
Ikkunasyvennyksessä sateen suo­jassa
sai George tutustua tuntematto­man
perheen ikävään kohtaloon. Hänen
sydämensä lämpeni pikku olentoa koh­taan,
joka siitä hänelle hartaasti kertoi­li.
Tunsipa itsekin väliin tarvetta tur­vautua
nenäliinaansa . . .
"Isä halveksii äitiä, sanoo häntä juo-
•vuspäissään rumaksi. Sanoo, että ellei
äiti olisi niin ruma katseltavaksi, niin
kenties ei hän joisi. Äiti on sanonut et­tei
hänen tarvitse katsella, että voisi
mennä muualle, ja että meidänkin elä­mä
olisi paljon helporiipaa. Mutta isä
sanoo, että hän muka minun tähteni on
saman katon alla.
äffisteBMiae rpmaaiii
' Jatkoa 1. sivulta
ruiia voinut täUä kertaa "lyödä itseään
läpi"..:
Eipä peruna todelliseha kansanravin-tona
ollut vielä tunnettu Marie Antoi­netten
aikanakaan. Kun kuitenkin tä­män
kauniin, mutta kevytmielisen kei-
- sarinnan aikoina Ranskaa uhkasi vaka­va
nälänhätä, päätettiin yrittää voiana-peräisesti
herättää kansan nlielenkiinto
perunaa kohtaan. Siksi käännyttiin
dekin oli tauonnut ja jälleen pilkisti au­rinko
esiin rakennusten lomasta. Katu-kivet
hÖyTysivät äskeisen sateen jälkgerf,
näytti kuin kaupunki olisi saanut "kyl­vyn"
— tuoksui ptihtaammälle.
Joycekin teki lähtöä sanoön:
"Minun pitää mennä, ennenkuin tu­lee
myöhä. Kenties saan jonkun kukan
kaupaksi. Hyvästi, George!"
"Ethän sentään itt>in lähde", sanoi
George kaivaen taskustaan setelin.
"Tuossa käteni", sanoi hän sitten ja tyt­tö
tarttui ojennettuun käteen hymyillen.
Tunsi Icämmenessääh käärityn setelin.
Näytti hämmästyneeltä.
"Osta äidillesi jotain hy\^ä suuhun­pantavaa.
Kerro terveisiä Georgelta jä
sano — sano, että hänellä on herttainen
tytär jolle äiti on — äiti!"
Joycen leuka vavahteli. Ei hän löytä­nyt
sanoja. Ja Georgekin näki tyttösen
sumuverhon takaa. Sanoipa s i t t ^ kuin
"Joskus hän on työssä viikon tai pa- hempeyttään karkoittaakseen: '*No, sii­ri.
Kerran kuUlin puhuttavan jotain lai
kosta. Naapurin setä ei ollut työssä sil­loin,
mutta isä meni. Ajattelin miksi
naapurit v'ihaavat isää. Olisikohan se,
se lakko . . .? alutta isä oli silloin työs­sä
jä se oli minusta mieleen. Ei hän ol­lut
siellä kuitenkaan kauan ja sitten ei
häntä ole huolittukaan. Tekee mitä mil­loinkin
sattuu.
"Naapurin täti käy meillä ja tuo s y ö ^ ,
tävää ja joskus vaatteita. iMutta ei sil­loin
jos isä sattuu olemaan kotosalla.
Kerran kun tulin koulusta kotiin, kuulin
jonkun pojan naapuritalosta, nimittävän
minua 'rikkurin kakaraksi'. Mitä se
tarkoittaa, George? — We:i, naapurin
täti sattui kuulemaan sen, jar hän tuli
luokseni ottaen minua kädestä, ja sanoi
pojalle vihaisesti, ettei ollut minun syy­ni
jos isäni oli 'rikkuri', eikä tarvinnut
nimitellä. 'Tekisit paljon kauniimmin,
jos tekisit Joskus h>vän palveluksen
missäni taitaa olla se äskeinen sade. Me­nepäs
siitä kiireellä kotiisi, ja muista mi­tä
sanoin!"
Hän taputti pikku ystäväänsä harti­oihin
ja Joyce pyrähti kulmauksen taak­se.
Georgekin lähti hiljalleen kuin jo­tain
miettien. Laski jälleen takinkau­luksensa
alas. Eihän enää näyttänyt
sateen uhmaa olevan ilmassa.
Kun hän oli päässyt nurkan ympäri
juoksi Joyce häntä vastaan- pitäen eril­lään
kädessään yhtä vaharuusua.
"George, tämä on sinulle — tai sinun
äidillesi — sano hänelle, että George* on
kunnon poika ja että — että -—" hen­gästyneenä
hän tyrkkäsi ruusun Georgen
käteen ja pyrähti jälleen juoksuun.
George katseli kädessään ^kean nai­sen
taideteosta. Sillä se todella oli tai­detta-
Mietiskeli päässään elämän on­gelmia
ja yhteiskunnan mädännäisyyt-tä.
Sitä ettei työkyvyttömällä köyhällä
kohdaltasi', sanoi täti tuolle pojalle, työläisellä ollut maassamme minkään-
Dave hänen nimensä on.
"Ja tiedätkö, George, hän tuli samana
iltana meille ja sanoi, että hän voisi jos­kus
juosta asialla taikka myydä kukkia,
ettei minun tarvitsisi ama mennä. Kyllä
hänestä tulikin kiltti. Hän käy meiUä
usein j a lukee äidiUe. Hän osaakin lu­kea
hyvin. Kuulisitpal"
Kertojan ääneen oli tullut vähän iloi­sempi
sävy naapuristaan puhellessa. Sa­laista
turvaa, ei elämän mahdollisuuk­sia
, . .
Autoja pitkä jono, ihmisiä, poliiseja,
hälinää.
"Onnettomuus", ajatteli George suun-r
naten askeleensa vaistomsasföti; ihmis­joukkoon.
Hän näki kiharatukkaista;
t3rttöä:..; kannetlävaii;' &v£tom,
oli verta — ja vaharuusuja.
Mär|e Antoinetten puoleeh ja pyydettiin
häntä tekemään valtion li jn/äksi ^ p a l ­velusväettä
hän jöHbiiäi perunan piiölesta
suoritettavaa pröpägändähyökkäjj-stä.
Marie Äritoihette kiatseli mJetti%'ästi pe­runakasvin
henhonpunaisiä ja vienonsi^
nisiä kukkia, jotka tosin näyttivät vaa­timattomilta,
mutta ne koristivat kuiten­kin
häntä hähen seuraavissa tanssiaisis­saan.
Nämä *Nuuclenaikaiset ja läpeen­sä
eksoottiset" kiikat, joilla kuningatar
oi i koristanut hiuksensa, tulivat siitä
yöstä alkaen anuötikukiksi silloisessa
Ranskassa. Aatelissaisfet eivät tahtoneet
saada mistään riittävästi perunankuk-
,kia kiinnittääkseen niitä somistukseksi
hiuksiinsa jä pukuihinpa. Niin koko
maan talohpoikaisväestÖ alkoi viljellä
perunoita. Ja tuohon aikaan tiedettiin
myös jo se, etteivät syötäväksi kdpaa-via
olleet?s'kasvin vihreät hedelmät, vaan
sen juurimukulat .
Palkohedelmät ruokana ovat ihmis­kunnalle
tuttuja sitävastoin aina ammoi­sista
ajoista alkaen. Pronssikauden löy­döt
ovat eittämättömä-ti osoittaneet »et­tä
jo esihistoriailisina kausina on ollut
tapana kypsentää papuja. Herneet oli­vat
myös faaraoitteh aikana köj'hän
egyptiläisen kansanaineksen pääravin­tona.
Onnettomia orjia ja sotavankeja,
jotka ähkyen pinosivat päällekkäin jät­timäisiä
kivimöhkäleitä pyramidien ra­kentamiseksi,
ruokittiin pääasiallisesti
puurolla, joka oli keitetiy kuivatuista
herneistä. Muuten kuuluvat herneetkin
niihin ruokiin, jotka ovat vahhojen ta­rujen
ja uskomusten ympäröiminä. Sha­kespeare
esim. mainitsee eräässä teokses­saan,
että neidon, joka sattumalta löy­tää
ruukusta yhdeksän hernettä, on ase­tettava
tämä sisältöineen oven teen, ja
hän voi olla \'akuutettu, että salainen ra­kastettu
aivan lähitulevaisuudessa on
saapuva pyytämään hänen kättään.
Omituisia kyllä, tomaatti on vasta
melko myöhään ilmestynyt pohjoiseu­rooppalaiseen
ruokalistaan. , Eurooppa
saa kiittää tästä tuttavuudestaan niitä
portugalilaisia ja espanjalaisia seikkaili­joita,,
jotka "löysivät" Etelä-.Amerikan.
Mutta vain Etelä-Eurooppa osoitti alus^ .
sa mielenkiintoa tämän>etelä-amerikka-laisen
kasvin ruokana käyttämiseen. Si­tävastoin
Englannissa annettiin tomaa­tille
arvoa vain koristekasvina; perheillä
oli pienoisia "tomaattipensaita" kukka­ruukuissa
ikkunanpielessä, ja niiden pu-nervia
hedelmiä pidettiin ylipäätänsä
hyvin "koristeellisina". Vasta uudenai­kainen
ravinto-oppi ja sen suorittama,
voimaperänien valistustyö, joka on ko­rostanut
tomaatin vitamiinipitoisuutta,
on tehnjrt sen erääksi Ruokalistamme ,
miellyttävimmistä lajikkeista;
Kukkakaalilla j a parsalla ovat jo pit^ •
kät matkat takanaan', ennen kuin ne ovat
päässeet meidän tuttavuuksiemme jouk- '
koon. ;Kukkakaali polveutuu ninöttätn,:
Välimeren rannikoilta ja parsan Euroop-_