Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 11, 1936

              Jännityskertomus
(Jatkoa)
— Toverit, sanoi Joe, minä lähden
Henryä pelastamaan ja tulen sieltä
suoraan tänne. Toiset lähtevät Joh­nin
johdolla hullujenhuoneelle.
Automobiili lähti kulkemaan leh-tikujaa
pitkin.
John antoi viimeiset ohjeet toisille
komitean jäsenille. Kaikki hajaan­tuivat.
Kaksi toveria jäi päivystä­jäksi.
6, Tulipalo hullujenhuoneessa
Henry eli kauhun hetkiä.
Viisari läheni kuutta.
Kurkkua poltti ja päätä tuntui
pyörryttävän. .
Aikaa oli enää viisi minuuttia.—
Hänet oli siis unohdettu.
Joe ja Ellen ajoivat huimaavaa
vauhtia metsän keskellä kulkevaa
lehtokujaa pitkin mustapaitain pää­majaan.
He saapuivat portin luokse. Ym-pärillä-
oli kuolon^iiljaisuusv—
Joe ^ e t t i avata ovea, mutta se oli
kiinni. Sisältä ei kuulunut mitään
ääntä. Silloin Joe rikkoi akkunan
ja hyppäsi siitä sisään.
— Myöhästyitte, johtaja on kovin
hermostunut eikä ota ketään vastaan.
— Meillä on tärkeätä asiaa.
Kello oli minuuttia vaille kuusi.
Silloin Henry äkkiä keksi, että pie­ninkin
määrä vettä paperinalliin kos­tuttaisi
sen niin ettei helvetinkone rä­jähtäisi.
Mistä saada vettä. Hänen
suunsakin oli polttavan kuiva.
Päättävällä ponnistuksella hän
puri kielestään palasen ja antoi veren
tippua sytytysnallin päälle. Nalli
kastui ja hän oli pelastettu. Eikä
ainoastaan hän, vaan myöskin Joe
ja Ellen. Sillä samalla hetkellä kun
Joe hyppäsi akkunalaudalle ja Ellen
seisoi viereisen huoneen oven takana,
olisi helvetinkone räjähtänyt ja tu-honnut
heidät kaikki.
Henry pyörtyi.
Joe juoksi huoneeseen ja näki Hen­ryn
sidottuna sekä pyörtyneenä. No­peasti
hän leikkasi köydet poikki ja
kantoi Henryn sohvalle. Sitten juok­si
hän avaamaan oven EUenille.
Ellen tuli sisään ja heittäytyi vel­jensä
kaulaan.
Henry ei voinut sanoa mitään, hän
osoitti vain veristä kieltään ja helve­tinkonetta.
Nyt Joe ja Ellen ymmärsivät vaa--
ran, jossa olivat olleet.
He auttoivat Henryn autoon ja
ajoivat City Parkiin, jossa lakkolai­set
pitivät kokousta.
- Joen ja Henryn saapuminen herätti
yleisen ihastuksen.
Bill ja John saapuivat myöskin.
John kertoi, että kaikki alku­valmistelut
olivat jo suoritetut
ja että nyt Joe, Henry ja
Ellen lähtevät Johnsonin mielisai­raalaan
ja John ja Bill estävät ke­nenkään
saapumista liian lähelle
paikka, sekä ovat valmiina, merkin
saatuaan alkamaan taistelun. Tais-teluosastot
olivat jo lähetetyt paikoil­leen
yhteentörmäyksen varalta mus­tapaitain
kanssa.
Joe, Henry ja Ellen lähtivät mie­lisairaalan
johtajan luokse.
Hullujen huone teki synkän vai­kutuksen.
Koko talo oli ikäänkuin
verhoutunut mustänharmaaseen us­vaan.
Ainoastaan hoitajain huonees­ta
loisti valoa.
Tulijat soittivat porttikelloa.
Portinvahti saapui ja ärjyi.
— Ketä te etsitte?
— Sairaalan johtajaa, vastasi Hen-ly.,
'
— Mitä asiaa teillä on näin myö­häiseen
ja ketä te olette? Korjatkaa
itsenne hyvällä pois täältä, taikka
minä lasken koiran irti.
— Tuhat tulimmaista!, jyrisi JOe.
Portti auki heti!
— -Oho, ho, nauroi porttivahti.
Minä tunsin sinut Joe. Sinä olet lak­kolaisten
edustaja ja heidän ensi-mäineiv
miehensä joka paikassa.
Porttivahti lähti juoksemaan suur­ten
vahtikoirain luokse.
— Seis! huusi Joe, ojentaen re­volverin
portinvartijaa kohden. Jos
sinulle on elämä rakas, hiin heitä heti
avaimet portin yli. Pian. Minä
lasien kolmeen: yksi — kaksi —
Porttivahti oli liidunvalkea kas­voiltaan
ja pelosta vapisevissa sor­missaan
;piteli hän portin avainta
Kun kuului kolme — lensi avain
portin yli Joelle.
Päästyään sisälle portista sitoivat
he vahdin ja kantoivat hänet vahti-koppiin.
Sitten menivät he suoraan
Johnsonin luokse. Kirjavapukuinen
palvelija avasi oven ja he astuivat
lääkärin yksityishuoneeseen.
Lääkäri istui kirjoituspöydän ta­kana
ja joi wiskyä. Tulijat nähdes­sään
hän nousi seisomaan.
— Kädet ylös! komensi Joe.
— Rauhoittukaa, kuului rauhalli­sesti,
olen johtaja Johnson, olkaa hy­vä
ja istukaa.
— Me tulimme vapauttamaan Art-tur
Smithiä, joka tuotiin tänne sai­raalaan
Guf f eyn kotoa. Me vaadim­me
teitä ilmoittamaan miksi hänet on
tänne tuotu, samoinkuin miksi tänne
on tuotu monet muutkin toverit.
— Hän tuli hulluksi.
— Se ei ole totta — kirkaisi Ellen.
Puoli tuntia sitä ennen minä puhuin
hänen kanssaan ja hän oli täysin
järjissään.^
Joe läheni uhkaavana Johnsonia.
— Tohtori, puhukaa totta, te olette
meidän käsissämme ja jos valehtelet­te
ei teitä hyvä peri. '
—• IMinä näen sen sanoi Johnson
hiljaa. Arttur Smith tuotiin tänne
Guffeyn käskystä, samoinkuin tuo­tiin
Ernst Kreis, sekä monet muutkin.
He olivat kaikki terveitä aluksi.
— Miksi te sanoitte, että he olivat
terveitä aluksi.
— Siksi, että kaikki heistä eivät
kestäneet, täällä.
— Koirat! huusi Joe. Te kidutit­te
heitä.
— Minä tiedän, mikä minua odot­taa,"^
jätköt~^öhnson, siksi kerron
kaikki.
Johnson alkoi kertoa:
— Minä palkkauduin rikolliselle
uralleni tietoisesti ja vapaaehtoisesti,
sillä minä vihasin jokaista vapauden
pyrkimystä. Kaikki johtui itsestäni.
Guffeyn lälietti tänne työväen joh­tajia.
Ne toverit, jotka äkkiä ja
salaperäisellä tavalla katosivat tei­dän
riveistänne, ne ryöstettiin ja tuo­tiin
tänne kuin mielisairaat. Tässä
sairaalassa, jonka nyt näette, heitä
julmasti kidutettiin. Monet heistä
sortuivat ja tulivat hulluiksi, toiset
kuolivat tai nääntyivät rääkkäyksis­tä.
Te voitte olla ylpeitä tovereis­tanne,
sillä ^ i yksikään heistä kidu­tuksista
ja rääkkäyksistä huolimatta
mitään paljastaneet. Minulla ei öle
mitään toivottavaa elämässäni. Ai­noa
päämäärä oli tuhota ihmisiä.
Järkähtämättä olen kulkenut rikol­lista
tietäni. Itse olin tulla hulluksi.
Nyt minulla on jäljellä ambastaan
yksi teko, se on lopettaa itseni;
Päättävästi ojensi hän revolverm
ohimoonsa. -
— Älkää tehkö sitä sillä silloin me
meiietämme todistajan Guffeytä vas­taan.
— Minun asiakirjani ovat tuossa
pöytälaatikossa, ne kyllin riittävästi
hänet paljastavat!
Kajahti laukaus ja tohtorin ruumis
putosi lattialle.
Joe ja Henry ottivat paperit ja
lähtivät huoneesta.
John huomasi mustien savupilvien
nousevan mielisairaalan katolta. Jo
leimahtelivat pitkät tulikieletkin. :
— Tulipalo! huusi John.
Lakkolaiset kokoontuivat ryhmiin.
Sotaväkeä kutsuttiin palopaikalle.
Guffey, -jolle oli soitettu, saapui
vahvan poliisivartioston suojelema­na.
Hän oli kuoleman kalpea kas­voiltaan.
— Tämä on työläisten tekoa! huusi
Guffey.
— Välttämättä täytyy piirittää
palopaikka, sanoi majuri.
— £i tarvitse, menkööt hei — iin!
Guffey raivoissaan, toivoen samalla,
että mielisairaala palasi poroksi ja
hautaisi todistukset hänen julmista
rikoksistaan.
— Suunnatkaa voimat kapinoitsi­joita
vastaan! huusi Guffey. Missä
on Johnson?
— Hän teki itsemurhan vähän en­nen
tulipaloa.
Guffey katseli hämmäst3meenä
eteensä. Ja hänen käytöksensä he­rätti
poliisienkin epäluulon.
Palosotilaat saapuivat.
Mielisairaala paloi joka puolelta ja
sisälle oli mahdoton tunkeutua.
Sauhun keskeltä akkunaristikkojen
takana näkyi kauhun vääristämiä
hullujen miesten ja naisten kasvoja.
Hirveä kirkuminen ja voivotus kuu­lui
kauaksi*ympäristööni Osa nois­ta
onnettomista paloi suljettuihin
koppeihin elävältä, sillä pelastus oli
mahdoton. Toiset juoksivat pihalle
kamalasti nauraen, toiset itkien,, eräät
iloitsivat tulesta.
Työläiset auttoivat palosotilaita
sammutustyössä. Yhteisvoimin eh­käistiin
tulen leviäminen.
Liekkien lieskeltä tulivat Joe, Hen­ry
ja Ellen palanein hiuksin. Joella
oli mukanaan käsilaukku, jossa oli
Johnsonin paperit. Henry ja Ellen
taluttivat Artturia.
•"•-Arttnritla oli sairaalan~paka pääl­lään
ja hänen katseensa, harhaili ym­päri
ikäänkuin jotain etsien.
Äkkiä hänen kasvonsa vääristyivät
suonenvedon tapaisesti, sitten ne al­koivat
omituisesti vavahdella. Hänen
silmänsä näyttivät katsovan johonkin
kaukaiseen hämäryyteen.
— Ellen! Ellen!
— Arttur tarttui rintaansa ja alkoi
horjua. Sakea verisuihku lensi suus­ta.
Hän kaatui.
— Ellen — kuiskasi hän — minä
olen tehnyt tehtäväni ja . . .
Hän meni tajuttomaksi.
Ellen kumartui hänen ylitseen ja
alkoi hoivaamaan häntä.
Kaupungin piirituomari saapui.
Tulipalo oli jo sammutettu.
Sotilaat vetäytyivät syrjään ja
odottivat inääräyksiä. Joe kääntyi
tuomarin^ puoleen ja näytti hänelle
Suomentanut J. Kannel
käsissään pleyia papereita. Tuomari
katseli papereita ja lupasi vangita tä­män
Guffeyn vaarallisena rikoksen-tekijänä.
---Sallikaa meidän kuitenkin vielä
kerran keskustella tehtaan asioista
sanoi Joe piirituomarille. '
Tämä myöntyi.
--- Mr. Guffey, sanoi Joe, teidän
rikoksenne on paijastettu. Hyväksy­kää
meidän seuraavat vaatimuksem­me:
työpalkkoja ei alenneta, tehtaat
tulevat käymään täydellä voimalla,
isännistö maksaa korvauksen kaikille
vääryyksistä kärsineille työläisille.
— Missä on Jackson? kysyi Guf-fey
murtuneella äänellä.
— Teillä ei ole pienimpiäkään
mahdollisuuksia pelastautua tilan-teestä.
Hyväksyttekö vaatimukset?
— Miriä...
— Teillä on asiainhoito käsissänne.
Ja minä toivon, että ymmärrätte
kuinka vastenmielistä teille ja Jack­sonille
on istua vankilassa.
Hätääntyneenä ja kalpeana Guf­fey
lopuksi hyväksyi Joen esittämät
vaatimukset.
Sitkeä kamppailu päättyi. Lujalla
työläisten yhteisvoimalla saavutettiin
voitto. Ja Guffey vietiin kaupungin
vankilaan. Sotilasosastot siirrettiin
pois kaupungista.
Samana yönä Henry ja Ellen suu­rella
varovaisuudella, urkkijain tie­tämättä
matkustivat New Yorkiin,
Sanottuaan jäähyväiset tovereilleen.
Henr}^! ja EUenin kanssa matkusti
myöskin Artturi, joka oli jo huomat­tavasti
parantunut. New Yorkissa
Artturi jatkoi tieteellistä keksijäu-raansa
ja hänen työnsä tulokset nyt
palvelevat työväenluokan asiaa. To­dellinen
tietoisuus ilmenee tietoisuu- ;
tena, auttaa ihmiskuntaa valoisampaa
tulevaisuutta kohden.
LOPPU
AJATELMA
Kirj. E. S.
f JjK SBXid^tnurha on jonkun kirjoi­tuksen
otsikkona, sisältää kirjoi­tus
tavallisesti kertomuksen tai uuti­sen,
että joku on väkivalloin ottanut
hengen toiselta; •
Murhasta seuraa tavallisesti kovin
rangaistus mitä ,laki sisältää. Se on
siis suurin rikos nykyisen
män lakienkin mukaan.
Mitä on sitten sota?
Eikö sotakin ole murhaamista?
tuomitsisi tästä ^joukkomurhasta.. ?
Tässä on kysymyksiä, joihin jokai­sen
tulisi syventyä, tutkia juuri nyt
— onhan maailmansodan kautta
opittu tuntemaan sota ja sodan seu­raukset.
V
Koska kerran ei löydy l a k i p yÄ
joka tuomitsisi sotaan" syylliset -
miljoonien murhaajat — ram joutu­vat
he pdottamaan viimeistä tuomio;
ta. E i pappien saarnaamaa ''viimeista
tuomiota'^ jonka pitäisi tulla vasU
kuoleman jälkeen, vaan tuomiota, jo­ka
langetetaan siUom, kun kansat He­räävät
horroksesta...
SiUoin langetetaan tuomio murhaa­jille
sen "läki-pykälän"
muodostuu rauhaa rakastavan Kan­san
sydämessä.
Se on oleva viimeinen tuomio
kansan tuomio...