Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 22, 1947

              K i r j . K I R S T I S I I S K O N EN
antpi erikoisen korostuksen, äidistä oli
tullut eräänlainen taruplento, jonka mer-killisy3rttä
Taisto ei pystjmyt oikein it­selleen
selittämään. Siinä sana$sa oli
jotakin peloittavaa. Olihan äidistä ker­rottu
monenlaisia juttuja,
Mutta nyt he istuivat ikkunapenW
ja odottivat. -TuoltapäinrS
tulla, sanoi Taisto
"0IENI tyttö istui penkillä polvillaan siihen jokin riivannut. Hän saattoi p u ­dottaa
tytön penkiltä tai painaa tämän
sen pitaiäj
viitaten kaA»ns-rahtatiene.
kujalle, joka oli W
taatn lumikinosten peittämä. Ei te
ollut vaatteita voidakseen juosta
että tämä muka Olisi yrittänyt tappaa taan, ei ollut sellaisia kenkiäkään ^
lapsensa heti sen syntymisen jälkeen eivät päässeet edes mäkiin ja siksi ^
pään täysinäiseen vesivatiin, j a tämä jättämällä pienokaisen alastomana pak- tyi värjötellä tuvassa. — Mutta k^-
k a i k k i häntä itseään jujmasti nauratti, kaseen, mistä armeliaat ihmiset -olivat minä vastaan juoksen paljainkin ' l •
— Kyllä sinut vielä H i i s i vie, sanottiin sen pelastaneet jä antaneet kunnan huos- uhkasi Taisto, ja sanojensa vah^"
tan. Mutta sitä vain ei Taisto jaksa- seksi hän pinkaisi pihalla pienen 1 \-
nut käsittää, miksi he olivat hänet pe- mutta palasi pian tupaan kasvot V
lastaneet, koska hän kuitenkin o l i vain sinisenä, lunta varpaiden välissä"*^
vastuksena jokaisellie, kuten hänelle tuon Pysytkö alallasi, kyllähän kerkiät kesä]"
tuostakin päivän mittaan huomautettiin, la juosta, ärähti mummo vihaisena
H e l k a oli sentään paremmassa ase- Mutta Helkan äitiä ei vain kuulunut
massa, sillä hänen äitinsä kävi toki las- lasten äänet soivat hiljaisei)ifpina mon
taan joskus katsomassa. Hänestä sa- päivää, mutta sitähän ei kukaan huo.
nottiin, että hän on kunnon ihminen, mannut. Kesän tulon mukana unohtui
vaikka onkin kerran erehtynyt.
^ ja painoi miettiväisen näköisenä pien-tit
nenäänsä kylmää ikkunaruutua vas­ten.
Kun aikuiset kysyivät häneltä, ke-tii
hän siinä odottelee, vastasi lapsi aras­tellen:
— Äitiä. Silloin hänelle nauret­t
i i n : — Kylläpä saat odottaa, äitisi tu­lee
vasta syksyllä.
— Syksyllä, toisti lapsi itsekseen.
Syksy tulee silloin, kun ruoho lakastuu
j a muuttolinnut lähtevät, silloin tulee
äitini, sen lapsi tiesi. Mutta hän ei vä­littänyt
siitä, hän vain antoi tuohon sa­maan
kysymykseen saman vastauksen lonksui, sen liitokset saattoivat myös
aina. Aikuiset kyselivät lapsen mie-hänelle,
mutta siitä ei näyttänyt olevan
apua.
Helka, se o l i tytön nimi, pani ^merkil­le,
että kun hän istui keinutuolissa, niin
vuori liikkui^ j a se o l i hänestä ihmeellis­tä.
Mahtoiko sitä sitten itse Isohiisi
liikutella. Tytöstä oli joskus mukavaa
istua keinutuolissa, vaikka se n i t i s i ja
ilkeästi nipistää "säärtä. Siksi aikuiset
uhkasivatkin viedä sen vintille. Lap­sesta
se oli ikkunan j a uunin jälkeen mu­k
a v i n paikka, siinä k u n saattoi leikkiä
mielikuvitusleikkiä, mutta sitähän eivät
aikuiset ymmärtäneet, niinkuin eivät
lejstä käsittämättömiä asioita, joihin täy­t
y i vastata. Mitäkö hän odotti? Y k ­sinkertaisesti
ikkunalla istuminen vie­hätti,
siitä näkyi ni^n paljon sellaista,
josta tuvassa ei tiennyt mitään, näki r i i ­hen,
saunan j a navetan sekä ihmisiä k u l - paljon muutakaan,
kemassa kylätiellä. Pihamaalla tuntui Joskus Taistokin ryömi penkille. K u n
aina tapahtuvan jotakin," mutta tuvassa Helka aavisti pahaa j a hieroi itkua, se-sitävastoin
o l i aamupäivisin hiljaista. A i - Iitti poikakin odottavansa —hänkin a i ­kuiset
olivat töissä mikä missäkin, vain tiä. Mutta silloin aikuiset pudistivat
. mummo saattoi lukea piöydäii päässä, päätään:— Sinun äitisi ei tule koskaan,
. mutta häntäkään ei saanut silloin häi- ja mikä äiti se sellainen on, joka jättää
ritä. Kun tupaa ruvettiin- lämmittä- lapsensa toisten vastuksiksi? Niin "he
mään ja pellit aukaistiin, tuli se k\'l- sanoivat ja-Taiston lapsenvaisto saattoi
maksi ja lasten täytyi mennä uunille.
Siksi mummokin istui lukemassa, koska
e? tarjennut kehrätä. — Hyppysten täy­t
y y olla notkeat, sanoi hän.
. Oikeastaan uunilla o l i hauskaa, sieltä
näkyi avara maailma, lahdenpoukama
tuntea syvän halveksunnan heidän ää­nessään
sekä häntä että hänen äitiään
kohtaan.
Kerrottiin, että pojan äiti oli tuonut
kerran taloon puolikuisen vekaran päre-vasussa
ja jättänyt sen sisältöineen tu-ja
sen takaa korkea Hiisivuori, josta isot van penkille. Mennessään kylän läpi
ihmiset sanoivat, että siellä kummitte­lee.
Mummo oli usein kehrätessään ker­tonut
tarinoita vuorella asuvasta Hiides­tä,
joka ryösti pahoja lapsia, esimerkik­si
sellaisia kuin oli tuo Taisto, taloon
otettu huutolaispoika, josta ei kukaan
k u i n olisi tehnyt jonkin sukkelan teon,
eikä häntä sen koomin ollut näkynyt.
(Lapset tapasivat käydä joskus aitassa
katsomassa sitä vasua. —; N o i n pieni
minä olen kerran ollut, selitti T a i s t o s i l -
pitänyt ja joka siksi teki aina toisille loin ylpeänä muistuttaen samalla, että
lapsille kiusaa, ikäänkuin häntä olisi vasu oli hänen äitinsä. Sanalle äiti hän
yksinomaan walesilaiskansalliseen' ohjel­maan.
N o i n 2/3 koko maan väestöstä asuu
kahdesssa maakunnassa — Glamorga-nissa
j a Monmouthshiressä. Tämä seik­ka
johtuu yksinomaan hiilestä.
Entisaikaan oli Wales karjanhoidon
•mahdollisimman vähän savua muodos­tavaa
hiiltä. Etelä-Walesin höyryhiili,
joka on miltei savutonta^ kiinnitti hei­dän
liuomiotaan j a siitä o l i seurauksena,
että hiiltä alettiin tuottaa muuhunkin
tarkoitukseen kuin rautatehtaita varten.
Höyryliikenteen kehitys sekä maalla
l i ' v a t tu maa — vuoren rinteet soveltui­että
merellä, raudan yhä enenevä ky-vat
paremmin lampaiden ja nautaeläin- syntä, varsinkin uusilla rautateillä ja tyksen Komitealla, johon kuuluu kunnal-ten
laitumiksi k u i n viljelykseen. Ennen li.sviranomaisten, kaupan teollisuuden ja
teollista aikakautta — noin 150 vuotta
sitten — asui suurin osa väestöstä maal­la
j a sai elatuksensa maasta, parantaen
niukkaaa toimeentuloaan käsiteollisuu­den
tuotteilla j a tekemällä työtä liuska-kivilouhimoissa
sekä l y i j y - ja kultakai­voksissa.
Wales on mineraalirikas maa. K u u ­dennentoista
vuosisadan loppupuolella
lisääntyi raudan käyttö k a i k k i a l l a maa­ilmassa
ja Glamorganin pohjoisosassa
sekä Monmouthshiren itäisissä laaksois­sa
o l i runsaasti rautamalmia. Kukkulat
kasvoivat metsää joista saatiin tukkeja Walesin hiilikenttiin ja ne muodostivat
ja tukeista saatiin puuhiiltä. Malmia uusia rikkauksia. Wales tuotti myös
keksinnöt, joiden avulla hiilikaivoksissa
voitiin tunkeutua yhä syvemmälle maan
sisään, olivat tekijöitä, jotka muuttivat
Etelä-Walesin keskeytymättömän teolli­sen
toiminnan keskukseksi.
N y t alkoi loistavan hyvinvoinnin a i ­kakausi
ja sitä j a t k u i 80 vuotta eli suun­nilleen
maailmansodan loppuun saakka.
Tähän aikaan soveltiti Walesille erino­maisen
hyvin nimitys "Britannian v a l ­takunnan
työpaja". Walesin hiili jatkoi
voittokulkuaan k a i k k i i n maailman m a i - .
hin. Rauta-, teräs-, s i n k k i - , kupari- j a .
nikkeliteollisuuksien toiminta perustui
heidän odotuksensa ja tuvan ikkuna­penkki
jäi tyhjäksi.
M u t t a eräänä päivänä astui \ieras
nainen pihaveräjästä sisään. Tyttö juok-si
pihamaalle ja katseli oudoksuen \^^
rasta. Häntä ujostutti, kun tämä puheli
hänelle ystävällisesti. - - Pihalla on \-ie-ras
täti, sellainen hattupää kaupunkilai­nen,
selitti hän melkein kuiskaten kii-ruhdettuaan
tupaan. — Hn-a lapsi, etkö |
sinä tunne äitiäsi, kuuli hän samassa
jonkun sanovan. |
Äiti! Tämäkö nyt oli äiti? Lapset
katsoivat silmät suurina vierasta nabta.
mutta mikään ei kuvastanut heissä ri^
niua, jonka voisi aiheuttaa hartaan odo­tuksen
täyttymys. He asettuivat siivos­ti
penkille, niinhän oli opetettu teke­mään
silloin, kun vieraita tuli taloon.
Äiti oli lasten mielikuvituksessa yhdL^-
tynyt merkillisesti postikortin kiiltoku-vaenkeliin,.
sellaiseen, jonka äiti o!i jos­kus
lähettänyt heille yhteisesti. Mutta
tässä todellisessa äidissä ei mikään raul-tuttanut
enkelistä ellei nyt se, että hä­nellä
o l i j o t a i n tuliaisia mukanaan lap­sia
varten. Muuten äiti oli vieras nai­nen,
k u k a hyvänsä tupaan tullut, mutta
joka ihmeellisellä tavalla tuntui nyt se­kaantuvan
Helkan elämään. Kyseli ja
tahtoi tietää kaiken, hänelle puhuttiin
tytöstä hyvää ja huonoa rinnan. Hm-päinen,
on oppinut lukemaan toista ope­tettaessa,
mutta kovin on itsekäs ja
taipumaton. Erilainen kuin muut lap­set
. . . on sellainen yksinään nuhjaile-va
. . .
H e l k a istui jäykkänä tuolillaan ja seu­rasi
pelokkaana vieraan naisen ilmeitä.
Äidille kerrottiin hänen pienemmätkin
tuhmuutensa, joita oli sattunut Nuoden
mittaan. Tyttö nyhjäisi Taistoa jää-työläisten
edustajia. Se aavisti maail-' mään, k u n tämä oli jo menettänyt mie-
H e l k a tajusi, että hänellä oli jossakin
isä, mutta oli hänestä samaa k u i n kuu­kausittain
taloon saapuva rahalähetys:
silloin mainittiin aina isän nimi.
M u t t a äiti on j a hän tulee kerran vuo­dessa,
sen lapsi tiesi varmasti. Äiti o li
käynyt viime vuonnakin, vaikkei H e l ka
sitä muista, j a jouluna oli tullut paketti,
jonka makeiset hän jo mu^ti. Hänhän
oli antanut niistä Taistollekin, tosin v a in
hiukan, mutta se r i i t t i pojalle, jolla ei o l ­lut
edes äitiä. '
Kerran lapset odottivat yhdessä H e l ­kan
äitiä, he värjöttelivät ikkunassa ja
Taisto y r i t t i piristää tytön muistia ker­tomalla
tälle tarinoita äidistä. Lasten t a ­junnassa
äidit j o l l a k i n tavoin sekaantui­vat,
ikäänkuin Helkail äiti olisi ^ollut
Taistonkin äiti. Joskus, kun he mo­lemmat
olivat saaneet selkäänsä, juoksi­vat
he molemmat kivijalan alle j a r u k o i -
hän oli nauranut kummallista,naurua, .livat äitiä puolustajakseen, silloin he
tunsivat kuuluvansa lujasti yhteen kuin
sisar j a veli tarrautuen apua anoen toi­siinsa.
Yhdessä oli parasta pitää puoli­aan,
jos toiset kylän lapset ahdistelivat.
Taisto antoi, pienestä suonikka^sta nyr­kistään
j a H e l k a p u r i ; he saattoivat olla
villejä kuin sudenpennut.
misestä, vaan kaivosteollisuuden yhä l i ­sääntyvä
mekanisoituminen teki tilan­teen
yhä vaikeammaksi.
Walesilaiset ovat kestävää j a karais­tua
väkeä, heitä eivät vaikeudet lannista.
Suurin ansio vaikeuksien voittamisessa
on epäilemättä ollut Walesin ja M o n ­mouthshiren
Kansallis-TeoUisen Kehi-insinöörejä
ja taitavia työläisiä, jotka
auttoivat muita maita saamaan osansa
suuresta teollisesta kukoistuksesta.
ja puuhiiltä kuumennettiin erikoisissa
uuneissa raudan sulattamiseksi. Rauta­tehtaita
perustettiin nyt kaikkialle E t e -
lä-Walesiin.
Teollisuus kukoisti 16-vuosisadan lop­pupuolelle
saakka, jolloin sitä alkoi uha- voissa. Toiset maat olivat myös kehittä-ta
puun puute. Silloin tuli hiilen vuoro, neet luonnonrikkauk'jjiaan tai olivat so-
Hiiltä oli siihen mennessä käytetty jo dan aikana pakotetut ostamaan hiiltä
piari, kolmesataa vuotta, mutta nyt vas- muualta kuin Englannista. Tuonti kohta-t:*
huomattiin, että hiilestä, valmistettua
koksia voitiin käyttää puuhiilen ase­masta
rautateollisuudessa. Sitten tuli se
musta aine, joka monilla paikoilla E t e -
lä-Waiesissa oli aivan lähellä maan p i n ­taa
jteoUisen kehityksen tärkeimmäksi
tekijäksi.
19-vuosisadan keskipaikkeilla julkais-mansodan
jälkeisen 'pulan syntymisen
jo edeltäkäsin ja o l i vuosikausia valmis­tautunut
taistelemaan sitä vastaan. Sen
ensimmäinen tehtävä oli saarnata kan­sallista
yksimielisyyttä vastusten voit­tamiseksi
ja sen johtolankana oli tun­nettu
amerikkalainen sananparsi "ellem­me
riipu hirressä kaikki yhdessä niin
ainakin kukin yksikseen". Komitea p a i ­nosti
sitä tosiseikkaa, että vaikkakin
nousukausi riippuu perusteollisuuksien
j a vientiteollisuuden elpymisestä^ ei maa
koskaan enää saa tehdä sitä erehdystä,
että sen hyvinvointi riippuisi ainoas­taan
perusteollisuuksista. Uusien teol­lisuuksien
perustaminen oli työlästä ja
paljon aikaa kysyvää työtä. Ponnistelui-
^^}^ kuitenkin aika, jolloin öljy syr- ta^atketaan yhä vieläkin j a tulokset ovat
jäytti hiilen sekä sota- että kauppalai- omiaan rohkaisemaan uusiin aloitteisiin.
Erittäin onnistunut oli ajatus perustaa
''ammattien maatila". Glamorganin laak­soon
lähelle Cardiffia. Se toimii valtion­avun
turvin ja on kahdessa vuodessa seksi kuin mitä vuodet olisivat e
oli erikoiofö
lenkiinnon äitiin ja aikoi livistää pen­kiltä.
— Älä mene. kuiskasi Helka pelok­kaana.
-
— Kyllä minä sinua puolustan, \-as-tasi
toinen rohkaisevasti katsoen M'e-rasta
k u i n ainakin yhteistä vihollista.
Illalla pantiin Helka nukkumaan äi­tinsä
viereen, j a Taisto sai mennä yksin
aittaansa. Äiti hym\ i l i la;jselle kum­man
surumielisesti ottaessaan hänet sy­liinsä.
Helka oli hieman peloissaan,
hänellä ei ollut muistoa, että kukaan oli-s
U i k a i s e m m i n pitänyt häntä sylbsaa"-
ei edes mummo. Hän näki äidin kasvo
aivan lähellä itseään. Xe olivat kum­mallisen
kalpeat, eivät sellaiset päivf
tyneet ja terveet kuin oli toisten last^
äideillä täällä maalla. Helka ei ymmär­tänyt,
että äidin kasvoihin oli elämä piir­tänyt
katkeruuden leiman, joka teki
net vanhemman ja kovemman na
si yhä suurempia rajoituksia ja vaikeuk- luonut kokonaisen pikkukaupungin l u -
sia j a vaarallisimmat kilpailijat muiss^i kuisine keveän teollisuuden eri haaroi-maissa
saivat valtiolta tukea toimin­nalleen.
Lamakausi kaikkialla maail-neen.
Useimmat arTimatit olivat tätä
ennen aivan tuntemattomia vvalesilaisil-massa
uhkasi myös Walesia työttömyy- le. mutta nyt saivat nuoret pojat j a tytöt
della. H i i l i oli jo y l i vuosisadan yllä- tilaisuuden oppia uusia työtapoja ja
pitänyt Etelä-Walcsin väestöä ja walesi- tietoja, jotka aikaisemmin olivat heille
laisten oli vaikea uskoa, että sen taika- saavuttamattomissa. Työttömät kaivos-tiin
Lontoossa niin kutsuitu " S a v u l a k i " . . voima oli nyt lopussa. Työttömyys ei miehet mukautuivat myöskin nopeasti
joka .pakotti hiilikauppiaat hankkimaan, ainoastaan johtunut kysynnän vähcnty- uutecji järjestelmään.
täneet. Äidin vaatteis.sa ^
hyvä tuoksu, herrasväen haju. oh niu^_
mo sanonut. Muustapa ^'''^.^ !
dissä pitänytkään kuin tuosta ihir.ee^^ i
sestä tuoksusta. Hän vaistosi, ette
tikään oikein pitänyt hänestä, mutt
ei ymmärtänyt, ettei äidillä ollut oil^
koskaan aikaa oppiakseen P'^^"''^"
nestä. hänellä ei ollut aikaa osoittaa
kauttaan lapselle, he tapasivat har\
SJiVXJ 4 L A U A N T A I N A , M A R R A S K U U N 22 P Ä I V Ä NÄ