Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 5, 1938

              1938 LAUANTAINA^ HELÄnKUUN 5 PÄIVÄNÄ (f- Siva S
kysy- 1
li rak- 1
läressä. 1
c/l i 7 M
2n kaU
myt is- r _
le pide- ks!
\h täyktyy-i •ii ki
n joku
kset ei-hmlsten
lm
kahtuva
lentama
uät niin
ydämet'
•
1
11
>ka rak- e'
ssaan ei
sellaisen
mvitella,
•e tuska,
'stämään
nmc tuo­M
lta kier-f
>kp kyy- •
mppade-l,
sillä se w
voipime
seisonut
arien ää- \
mc kiellä
keventää
un hauta <
Hää, vaan
m' saanut
taistelua
on fääs-päädym-
\
i ole vielä.
katseemme
ävät, mitä
Sitten jos- f
tehtäväni-
^Jjit, pää­juuri
saa-
__. rau-
RKKU.
•
lerossa jul* m
jtteloLlE-levitysryn-llihen,
että
» niriiijää-inonsääjien
litussa sar-läärällä-
VI
Näin ollen
in Mäki jää ^
pois.
ennenkuin
itti, ontoi-jmme
siitä
isesti aivan p
henkilö sii- i
ssamnie ti-le
hiioniau: | |
ein ja ^ |
ilausta,nii' |
ssa neljän- |
tasta vir­an
epähuo-in
oikaisun
henkilöitä-foiniitus.
Henry C.Rtf*lanil?^^^B^^^ Selkliäiliikei^onrus
Jäljistä päättäen, mitkä näin sil­loin
kun löysin sinun kenkäsi puus­ta.
Silloin luulin alkuasukaslzfsten
tehneen kepposia, mutta minä uskon,
että jäljet olivat kohtalaisen isojen
apinain jälkiä —' mahdollisesti sim­panssien."
,.
"Nekö sitten olisivat päästäneet
veneenkin menemään?"
''En usko. Ankkuri oli uusi, kiil­tävästä
ja galvanispidusta raudasta
ja apinat pitävät kaikesta kiiltävästä.
Köysi oli solmittu ankkuriin ja api­nat
päästivät srJmun auki ja ottivat
kankkurin. Nousuvesi oli juuri jo
nousemassa, kun minä lähdin sinua et­simään."
"
"Siis veneen vei nousuvesi, tarkoi­tat?
-Apinat varastivat vaatteemme-ja
pelottivat meitä, niinkö ? "
"Aivan niin jä ne vielä ripustivat
minun kenkänikin kellon kieleen."
"Sen hirveän äänen ja niylvinnän
pääsii kai sitten joku vanha ja ystä­vällinen
paviaaniapina, erilainen kuin
muut apinat?"
"Hyvin todennäköisesti. Jos täällä
olisi jotain pelättävää, niin varmaan­kin
tämän talon isäntä olisi laittanut
paremmat esteet ikkunoihin."
"Se ruoska, jonka löysimme, oli var­maankin
tarkoitettu pitämään noita
eläimiä kurissa."
"Niin tai. Mutta nyt, kun niiden
opettaja ja kaitsija ön poissa, ovat ne
vähän uteliaainpiä.",,
"Mutta minusta tuntuu, että tuo
opettaja on vaarallisin koko tällä saa­rella,
vaaralHsempi kuin nuo villit
eläimet", sanoi Linda. Hänen pel­konsa
oli jo tiessään. -
"Mahdollisesti niinkin", virkkoi Je-rome,
siirtyen vähän kauemmaksi vuo­teen
reunalle päin.
"Sinä makaat kauniisti aivan simä
paikassa, lähellä minua", sanoi Lin­da,
tarttuen hänen käsivarteensa.
Hetken perästä tyttö nukahti ja Je-rome
myöskin. Välirauha heidän vä­lillään
oli voimassa — heidän nuk­kuessaan.
Mikään ei häirinnyt heitä yöUä,
ellei ota lukuun vuoteen ^pämuka-
^'uutta ja kylmää aamupuolella yötä.
Jerome heräsi viimeksimainittuun aa­munkoitossa.
Hän nöiisi hiljaa vuo- *
teelta herättämättä Lindaa ja meni
ulos raikkaaseen-ja viileään luon^
tbon. - • \ . ; . ^ . ^ . r ^ ;
Tdvössa nähdä^Hu feiva
ne, jolle voisi antaa merkkejär naeni
häh alas rantaan.: Päivä tuU hyvin
nopeasti nimkuin: tropiikissa on ta­vallista.
Meri oU peUityyni.
Tähysteltjräännierelie, totesi hän.
rittelevasti kuin pienelle lapselle, simpansseja. Se selitti sen seikan,
Varmaankin Linda yrittää tehdä tut- - että kaikki talossa oli' niin visusd
tavuutta papukaijan kanssa, ajatteli kätkettyifö,^«^^^
nettuja halustaan varastaa kaikki,
Tultuaan lähemmäksi, näki hän mitä suinkin irti saavat. Mutta mikä
Lindan istuvan eteisen portailla. Hä- sitten oli se sUuri elukka, mistä 6e
nen edessään noin viiden jalan päässä olivat nähneet vilauksen etempänä
seisoi pieni elukka. Elukka oli puor raunioilla?
littain pensaan peitossa, ettei Jerome Sekin^^^^^^^^^
voinut heti nähdä, mikä se oh, Bamburuokojen välistä Juli hirvit-
Linda yritti houkutella sitä lä- tävän suuri elukka. Jerome tunsi ai-hemmäksi
sokeripalalla. Jerome py- van pyörtyvänsä. Suuri gorilla tuli
sähtyi vähän matkan päähän ja kat- huojuvin askelin ja astui suoraan
seli näytelmää. Linda kurotti sokeri- kohti Lindaa,
palaa elukkaa kohti ja tämä ojensi^ Gorilla astui aivan Lindan eteen,
pitkän kätensä, siepaten sokeripalan katse kiinteästi suunnattuna tyttöön
Lindan hyppysistä. Saatuaan sokeri- Eläimen toinen eturaaja oli koho-palan,
pisti elukka sen suuhunsa ja tettuna kuin lyöntiin, toisen riip-katse
kiinteästi suunnattuna Lindaan, puessa velttona sivulla. Äkkiä se
maiskutteli suutaan. Nyt Jerome nä- ' perääntyi katse Lindaan koko ajan
ki elukan paremmin ja havaitsi, että. suunnattuna ja otti "lapsen" syliisä.
se oli pieni apinan tai simpanssin Isällisesti se silitti "lapsen" päätä,
Gorilla^:pysähtyi aivan Undm epRcn, JkatseMn^
mttuna tyttöön ... ,
poikanen.
Äkkiä, kuului
Jeromien hengitys aivan salpaiitui.
risahdus metsästä.
mään viidakkoon päin. Töinen eläin
seurasi myöskin. Pian ne katosivat
viidakkoon.
Jerome tuli juosten portaiden luo
Lindan eteen.
"Auta minua ylös, minä uskon,
että minun jalkani eivät kannata
minua'*, sanoi tyttö.
"Minunkin jalkani tuntuvat koko
kankeilta. Seurasin kohtausta vähän
matkan ^päässä."
"Tällaisia naapureita meillä siis
on."
"Niin näkyy olevart. Tuo iso 'mies*
oli varmaankin sama, jonka näimme
eilen minun paitani päällään, lurjus.
Se sama terveihti meitä eielen illalla
hirveällä mölyllään."
"Tällä saarella on ^varmaankin ko­ko
heimo noita veijareita."
"Mahdollisesti onkin. Se niiden
'lapsi' oli vielä hyvin nuori."
"Mutta Jerry, eivätkö ne ole hyvin
vaarallisia?"
"Eivät. AVashingtonin eläintarhan
johtaja sanoi kerran minulle, että
kesytetyt gorillat ovat helposti oh­jattavissa
ja hyväluontoisia."
"Gorillat! Olivatko nuo niitä?" "
"Niitä ne \^rmaankin olivat. Äiti-gorilla
oli lähes kuusi jalkaa pitkä ja
painoi varmaankin lähes neljäsataa
paunaa. Isä-gorilla oli vieläkin suu­rempi.
Voi olla, sentään mahdollista,
että se ei ollutkaan isä, sillä mah­dollisesti
täysikasvuiset koirasgorillat
ovat vieläkin suurempia^":
"Mutta ei isolle gorillalle mahdu
sinun paitasi."
"Minä uskon, että tuo isompi eluk­ka
ei ollutkaan vielä aivan täysi-kasvanut
gorilla. Mahdollisesti se oli
sen pikkumiehen veli, kruununprinssi.
Nyt ei minusta enää kuitenkaan tun­nu
mahdottomalta ajatus, että joku
elukka olisi voinut ripustaa mmun
toisen kenkäni siellä raunioilla kel-lonkieleen."
"Mutta millä me voimme estää nii­den
hirviöitten tulemasta sisään huo­neisiin?
Minä en ainakaan uskalla
mennä ulos. Gorillathan mielellään
ryöstävät naisia."
"Niin, mutta vain elokuvissa."
"No se n3^ ei kuitenkaan ole mi­kään
ihme, vaikka ne tekisivät niin
todellisuudessakin. Täällä ihmisten
hylkäämällä saarella voi noilta pe­doilta
odottaa mitä hyvänsä."
"Ehkä-tässä sentään ei ole. mitääa,.
hätää. "On yaia vahiilko, että talon
isäntä on poissa. Nuo gorillat voivat
luulla, että me olemme jotenkin va-että
siellä ei ollut yhtäkään merkkiä Jpku isompi elain on tulossa! Aivan
laivasta tai. veneestä. Hän istahti «ikem. Pian näkyi samanhme^^^
rannalle. Mitähän, jos-heidän olisi ^uin tuo, joUe Lmda syötti sokeria.
luoden hellän katseen tämän silmiin.
Sitten se kääntyi Lindaan päin ikään- hbgöittaneet häntä, tappaneet hänet
kuin olisi sanonut: "Mitä sma tar- NUO elukat ovat jokseenkin viisaita,
koitat, kun syötät minun lapsellani niitä ei nimkään helpolla petetä."
parempi muuttaa asumaan lähem­mäksi
rantaa, siUä siten heiUä olisi
parempi- mahdoUisuus. kiinnittää
jonkun ohikulkevan aluksen, huomio-,
ta. Laivareitti ei ollut saaresta kau-kana.
Mutta nullä he voisivat ra­kentaa
asunnon meren rannalle?
Puusta tehty asunto se ^joka tapauk­sessa
pitäisi oUa, slUä ei voinut —
ainakaan. Lindan takia .olla rpuhetta-kaan
nukkumisesta patjaan taivaan
mutta paljon, paljon isompi. Var­maankin
tuo isompi oli pienemmän
aiti.
Tilanne ei todellakaan ollut ke­huttava.
Lindaa pelotti lähteä huo­neista
minnekään eikä hän uskaltanut
sokeria?"
. Linda näytti saaneen rohkeutensa
takaisin. Hän sanoi varmalla äänellä:
"Älä ota sitä niin syvällisesti, sinä jäädä yksin, jos Jerome olisi mennyt
herttaisen lapsen isä, ei sokeri las- jonnekm ulkopuolelle talon. Yöt sit-
Iso eläin tuli aivan lähelle. Linda tasi vahingoita. Kas, tässä on pala tenkin vielä tulisivat olemaan kau-huomasi
sen ja jähmettyi aivan kau- sinullekin!" Samassa Linda heitti heinunat, ainakin Lindalle, joka eli
husta. Iso elukka katseli hetken gorillalle palasen sokeria. ^ alituisen pelon vallassa, vaikka hän
kumpaakin, Lindaa, ja lastaan. Pie- Jerome ei vomut olla ihailematta koetti sitä rohkeasti peittää. Oli var-nempi
elukka leikki, sokeripalalla, tjrtön rohkeutta ja päättäväisyyttä, maa, että gorillaheimon päämies ei
jonka Linda oli juuri vähää ennen Jsp gorilla paljasti suuret hampaansa, ollut tyytyväinen saaren uuteen Aa-ison
elukan tuloa sille antanut. Äkkiä Se merkitsisi mahdollisesti uhkausta, tamiin ja Eevaan, eikä hyväksynyt
isompi tempasi sokeripalan karvai- tai kiitollisuutta siitä, että sen lapsi heitä Paratiisin tilanhaltijoiksi,
alla petoja .tä3minä^ oleiSuä autiolia seen käteensä ja vei sen suuhunsa, ei ollut vahingoittunut. Se otti sokeri- "Mmä en uskalla edes enää nu-saarella.
' Pienempi kauhtui ja hyppäsi rohkeas- palan, haisteli sitä varovaisesti ja kahtaa tässä verannallakaan, sillä mi-
Hän pesi itsensä raikkaassa meri- ti päin emoansa ja yritti saada hy- pisti sen sitten suuhunsa. kä tietää, koska noista veijareista
vedessä. Poimittuaan rannalta muu- vältä maistuvaa makupalaa takaism Sitten iso gorilla heilautti kättään tulee joku ja varastaa — ellei koko-tamia
syötäväksi kelpaavia sunpu- itselleen. . Lindaan päin ikäänkuin olisi halufiP^ naan minua itseäni, niin ainakin ne
koita, lähti hän p^uumatkaUe. Tul- Jeromen päähän \^ähti ajatus, et. nut sanoa: "Hyvää {»ivää ja kUtok- vähät vaatteet, mitä mmulla vielä on
tuaanläheUe asuntoaan, ki>uU bän tä saaren, erakko oli varmaankin. sia paljon", purisU lastaan hellemmin niumiini verhona." ,
Lindan ä ä n e n , : k u n ^ m ä ^ e i i m a i - luonnontutkija ja oli tuonut saareUe rintaansa vasten ja- lähu lontystä- ( Jatkuu)
mmm
'J, iii:
•'1
mä»