Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 16, 1955

              RAOL1. sf HÄLLSTRÖM:
Toreadorin yicsityiselämä
Tll^^'ATKO, että esitän sinut
- " e r ä ä l l e toreadorille? /
Näin kysyi minulta don Raul, espan­jalaistanut
norjalainen ystäväni, enti­nen
Suomen konsuli Sevillassa.
Tottakai halusin. Olin lukemattomis­sa
corridioissa nähnyt noitten härkätais-leluiden
tähtien jännittävässä kaksin­taistelussa
torojen kanssa, olin nähnyt
heidän erilaisten kukkien värisillä pu­vuissaan
loisteliaina ja uljaina sekä ke­vein,
lyhyin tanssiaskelin ikäänkuin kar­keloivan
punaistaA-iittaansa heilauttaen
suuren, pikinaustah härän edes^. Mutta
en ollut vielä tutustunut ainoaankaan.
'Minkälainen on yksityisihmisenä tuo
kaiken kansan jumaloima matadori, joka
härän Voitettuaan ja hyvin taisteltuaan
joutuu kor\'iä huumaavan ja silmiä hi-
^^levän juhlinnan kohteeksi areenalla,
mutta jonka myös usein olin nähnyt
härän terävän sarven haavoittamana,
ehkä sarvien varassa ilmaan heitettynä­kin
(30,000 ihmisen kiljaistessa) ja sit­ten
tovereidensa poiskantamana kalpea-
(tta, vääristynein kasvoin .
Kaksi tumnoaa, pitkää ja hoikkaa
nuorta meistä lähestyi pöytäämme Se­villan
puolittain maurilais-, puolittain
funkistyylisen iHotel Cristinan kattote­rassilla,
andalusialaisen yön kirkkaiden
ja pirteiden tähtien tuikkiessa laivasto-sinisellä
taivaalla yläpuolellamme. Toi­nen
heistä lausui selvällä suomenkie-
.'lellä:
— Hy\'ää iltaa. Suomi, »Helsinki.
Hän ei ollut toreadori. Hän oli Juan,
toreadorin ystävä ja manageri. Syntype­rältään
unkarilainen, oli palvellut atta-sheana
Unkarin lähetystössä Helsingis­sä
ja sitten ajautunut tänne Espanjaan
sekä mennyt naimisiin erään Valencian
tyttären kanssa. Muita suomalaisia sa­noja
hän tuskin osasikaan, mutta ruot­sinkielellä
hän pärjäsi vaikka kuinka
hyvin.
Toinen nuorista herroista oli siis ma­tadori.
P-epe Luis Alvarez. Nuoi-i vielä,
tusliin paljoakaan yli kahdenkyiiunenen.
Ja hieman ujo. Solakka kuin liljan var­si,
hämmästyttävän kapeat lanteet (ku­ten
kaikilla, jotka torojen edessä tanssi­vat
), poikamaiset kasvot, mutta ilmees­sä
jotain jännittynyttä, katseessa jotain
hallitse\-aa. Mies, joka jo poikavuosista
asti on tottunut komentamaan härkiä
silmillään, äänensä sävyllä.
Makeanpiristävää, raikasta manza-o^
illaa juotaessa Pepe Luis kertoi mi­nulle
elämästään. Hän oli jo poikavuo­sista
saakka seurustellut härkien kanssa
Andalusian härkäfamieilla, vähitellen
päässyt erään kuuluisan matadorin Ar-duzan
cuadrillaan apulaistaistelijaksi ja
sitten hänen valvontansa alaisena suo­rittanut
Madridissa tulikokeensa ensim­mäisessä
lähikamppailussa kiiltävän
mustan toron kanssa.
— Rakastan härkiä.' Olen oppinut
tuntemaan niitä, niiden psykologiaa. Se
on härkätaistelijalle ehdottoman tärkeä­tä.
Täytyy tarkata vastustajansa luon­netta,
sen oikkuja ja tapoja, ennenkuin
antautuu sen kanssa tekemisiin. Härät
ja matkustaminen — kas siinä koko elä­mäni.
En ole naimisissa, enkä edes kih-loissakaan.
Toreadorilla ei saa olla mui­ta
siteitä kuin torot. Minulla on vain
äitini, joka rukoilee puolestani joka ker-
^ kun menen areenalle, mutta hän ei
vielä koskaan ole tullut katsomaan mi­nun
esityksiänu E! ole hyvä toreadorin
o^la naimisissa. Hän taistelee huonosti
areenalla, jos hänellä on koko. ajan mie-
^ssä rakastettu perhe. Antonio Bien-venida
oli uransa alussa loistava torea-
/Jori, rohkea kuin paholainen. Mutta
kun hän sitten, naeni nahnisiin ja sai
liolme lasta, niin hän vähitellen menetti
tanonsa ja jnukana kansansuosionsa,
'^»ykj-isin hän esiintyy vain harvoin.
— Kuolleen kauden aikana (marras­kuusta
maaliskuuhun) me toreadorit
saamme le\'ätä ja jopa hiukan nauttia-kin
elämästä. Silloin on sadeaika eikä
esityksiä voida pitää. Parhaimmat meis­tä
ovat esityksillään rikastuneet, hank­kineet
maatiloja ja hienoja asuntoja.
Nämä sata päivää talvella ovat meille
levon ja huvittelun päiviä. Silloin voim­me
metsästää maatiloillamme, järjestää
juhlia, missä lauletaan ja tanssitaan fla­mencoa
ja juodaan manzanillaa. Poltam­me
ystäviemme kanssa pitkiä Sikaareja,
kuuntelemme kitaransoittajia. Useim­mat
meistä toreadoreista tulevat kansan
riveistä, mutta kun saa\-utamme nimeä,
joudumme hienoihin seurapiireihin, seu­rustelemme
markiisien ja kreivien, ken­raalien
ja upporilvkaiden härkäfarmarei-den
kanssa. Minä en tosin nyt sadekau­den
alkaessa aio heittäytyä nautinnon
pyörteisiin. Juan on hankkinut minulle
esiintymisiä Me.xikossa. Siellä on tilai­suus
ansaita dollareita . . .
Pepe iLuis nauroi hieman käheätä,
pulppuavaa naurua ja kutsui mukaan­sa
seuraavana päivänä autoajelulle
eräälle maatilalle, minne hän oli me­nossa
katselemaan nuoria härkiä. Seu­raavana
iltana hänellä oli jo corrida Va­lenciassa.
Siksi hän kai niin tylysti suh­tautui
tanssilattialla useita kertoja ohit­semme
ilkkuneen engannittaren ihaile­viin
katseisiin. Hän varmaankin muisti
tuon varoittavan espanjalaisen sanan­parren:
"Las mujeresson la muerte del
diestro" (Naiset ovat härkätaistelijan
kuolema).
Vaikka Pepe Luis keskustelikin erit­täin
kohteliaasti, jopa rakastettavasti, en
kuitenkaan päässyt ensi vaikutelmasta­ni;
hänen olemuksessaan oli jotain vä­rähtelevää,
levotonta — ja hänen sil­missään
kova kiilto. Huolimatta hänen
piirteidensä tavattomasta nuoruudesta,
kasvot vaikuttivat jollain tavoin var­haiskypsiltä.
Elämä torojen parissa oli
lyönyt niihin leimansa. Pepe Luis ker­toi
peittelemättömän ylpeänä ystävis­tään
kenraaleista sekä rikkaista aristo­kraateista,
jotka kutsuivat häntä luok­seen.
Hänen juovikas hopeanharmaa
pukunsa ja hänen valkoinen silkkipai­tansa
olivat kuosiltaan ja laadultaan ra-finoidun
elegantteja. Hänen kynnenpäi-hin
asti huolellisesti hoidetut sormen­sa
olivat pitkät ja hoikat, kallisarvois­ten,
paksujen sormusten koristamat,
tukka pehmeä ja kuohkea, ilman tuota
kiinniliimaavaa briljantiinia eli coletaa,
jolla toreadorit kiinnittävät hiuksensa
areenalle mennessään. Ei hänellä myös­kään
ollut tuota traditioihin kuuluvaa
härkätaistelijan palmikkoa. Se on ny­kyisin
irtopalmikko, joka kiinnitetään
tukkaan va§ta corridaa varten.
Toreadorin esiintymispuku on ainoa­laatuinen
maailmassa. Tällä väririkkaal-la,
loisteliaalla puvulla on suuri teho
katsojamassoihin, mutta myös matadori
itse tuntee itsensä tässä puvussaan vali­tuksi
sankariksi. Lyhyt takki eli bolero
on koristettu kulta- tai hopeakirjonnai-sin,
paljetein, hiomattomin puolijaloki-vin,
tupsuin sekä koristeellisin olkala-puin.
Äärimmäisen kireät silkkihousut
(ilman alushousuja, jotta ei härän sar­vien
tunkeutuessa lihaan menisi liian
paljon kangasta sisään haavaan), pas-tellinväriset
silkkisukat, kiiltonahkaiset
kengät. Tämä on kuin tanssijan puku.
Mutta se painaa yllättävän paljon 8—9
kiloa). Olen itse kerran koittanut ylleni
tällaista loistoaboleroa, ja se oli niin
raskas, että en voi ymmärtää miten to­readori
jaksaa niin keveästi liikehtiä
punaisine kaapuineen. Matadorin puku
on kallis. Se naaksaa 5,000 pesetaa, ja
suosituimmat toreadorit kuluttavat pa­rikymmentä
pukua yhden sesongin ai­kana.
He lahjoittavat niitä sitten ihaHe-Äskettäin
kerrottiin sanomalekdissä, kuinka Califontiussa
on tavattu selloinen mystillinen vesiletku, joka aivan omia
alkajaan oli tunkeutunut kymmemen jenkojen syvyyteen
maahan. Mutta ei ole Kanadakaan sen huonompi, ei ai*
nakaan mikäli vesiletkuihme on kysymyksessä, siää äsket­täin
teki Deep RtverUlä, Ontariossa, asuvien Mitcheffien
vesUetIm saman tempun. Kuvassa Mitchettim naapureiden
lapsia kiskomassarfnaahan itmkeutunutta tetktta takaisin ih^
misten itmoHU^
ville ystävilleen, pidettyään niitä pari
kolme kertaa. Kaikki silkin värivivah-dukset
ovat sallittuja: ruusunpunainen,
taivaansininen, musta — mutta punais­ta
pukua eL toreadori saa käyttää.
Sellaiset jumaloidut toreadoritähdet
kuin Litri, Luis Miguel Dominguin,
Martorell^ai Manolo Gonzalez ovat up­porikkaita.
He voivat f.nsaita miljoonia
jo muutaman sesongin aikana. Mutta
niinpä he saavatkin olla alinomaa liik­keellä.
Tänään Sevillassa, huomenna
Estremadurassa ja sitä seuraavana ilta­päivänä
jo ehkä Barcelonassa. He lentä­vät
yhdessä cuadrillansa eli apumiehi.s-tönsä
kanssa, jonka he itse elättävät,
paikasta toiseen. Tai ajavat valtavan
suurilla, upeasti kiiltävillä loistoautoil­laan
läpi yön uuteen paikkaan, muka­naan
suuret arkut täynnä välttämätöntä
pukuvarastoa ja muuta rekvisiittaa.
•Mutta toreadorin elämä on aina hiuk­sen
varassa. Suuri osa heistä saa joka
vuosi ainakin kaksi tai kolme kertaa
haavoja härän teräväslä sarvesta. Ja
parhaimmat haavoittuvat useimmin. Tai
kuolevat, kuten Manolate, koko Espan­jan
epäjumala yhä edelleenkin. Tämän
cornadan eli sar^veniskun tuntevat kaik­ki
toreadorit. Heitä hoidetaan ensiksi
areenan sairaalassa, missä lääkärit ja
hoitajattaret ovat aina paikallaan corri-dan
aikana. Sitten heidät siirretään upei-hin
siraaloihin tai lepokoteihin vuoris­tossa,
missä he viettävät toipumislomaa.
Haavan tuskin parannuttu on taas kiire
lakaisin. Ennen taistelua he polvistuvat
rukoilemaan areenan kappelissa olevan
Jumalanäidin kuvan etei n. Useasti siellä
ovat myös papit heitä siunaamassa, en­nenkuin
' he kukkakirjontaiseen vaip­paansa
pukeutuneina astuvat areenan
hiekalle. Samana hettenä heitä seuraa­vat
heidän äitinsä jevottomat rukouk­set,
tämän pyytäessä Neitsyt Mariaa
suojelemaan hänen poikaansa — jossain
kyläkirkossa tai jossain kappelissa lähel­lä
sankarin kotia.
Seuraavana päivänä Pepe iLuis huvit­teli
häricäfarmflla muutamia peninkul­mia
Sevillasta n. 15 tai 18 kuukauden
ikäisten vasikoiden eli hämäläisittäin sa­mottuna
mullikoiden "kanssa- Hän otti
viisivuotiaan sisarentyttärensä Chiquin
istumaan olkapäilleen ja talutti sitten
pikkul^rän paljailla käsillään pitäen si­tä
lujasti sarvista kiinni. Kun musta pik-knbärkä
oU kesytetty^ niin Cbiqui-tyt-tönen
enonsa kaulasta kiinni pitäen lo­petti
leikin ottamalla vasikan yhden
sarvea pieneen kätöseensä. Näin espan-
Saiama tappoi 7 puun
alle suojaan mennyttä
Mexico Citystä ilmoitettiin hei­näkuun
8 pnä, että erään farmin
läheisyydessä tappoi salama seitse­män
puun alle sateensuojaan kii­rehtinyttä
farmityöläistä. Monilla
puolilla raivonneet ankarat ukkos-myrijkyt
aiheuttivat kaikkiaan 17
ihmisen kuoleman.
Prinsessa vihkii i
uuden linjalaivan
Englannin prinsessa Margaret on
suostunut toimittamaan Cunard-linjan
uuden matkustajalaivan
Carinthian vihkitoimituksen, kun
se lasketaan vesille tulevan joulu­kuun
14 pnä Glasgovvissa, Englan­nissa.
Uudesta laivasta tulee 22,000
tonnin kantoinen ja alkaa se liiken­nöimään
Liverpoolin ja Montrealin
•välillä. Se on kolmas saman kokoi­nen
ja tyj-ppinen tämän linjan
laiva.
OIKAISU ^ :
Viime Liekissä julkaistuun Hildan
kirjoitukseen "Vanhaa kuvaa katsel­lessa''
cli painovirhepaholainen iskenyt
kyntensä. Sen viidennessä parakrafissa
sanotaan: 'Tuolla takana vasemmalla
seisoo Elsi, ahkera harjoituksissa kävi­jä
ja nuorempia joukostamme. Vanhan-maan
tyttöjä tavallaan hänkin, vaikka
hänen vanhempansa olrvatkin tulleet jo
aikaJse.Timin tähän maahan. Vieläkin
he ovat kaikissa riennoissa mukana.
Nykyään Sudburyn seudulla . .
Viimeinen lause pitää olla: Nykyään
Tiniminsissä. Ja sitten jatkua: Linnea,
mone-sa toimessa mukana, jossain Sud­buryn
seudulla, .^lina, ahkera toimihen­kilö
voimbtelussa sekä järjestössä. Mo­net
vuodet myöskin Kirkland Lakella
toiminnassa mukana, asuu siellä vielä­kin.
Toinen Alina, hyvä voinnstelija ja
erittäin hyvä urheilija, aina ensimmäi­senä
mukana. Muuttaneet Neuvosto-
Karjalaan. Elli, voimistelija ja toimi­henkilö,
nykyään Sudburyn seudulla. .
Kuten huomaatte, läHaisen harp­pauksen
se painovirhepaholainen on ai-kaansaanuL
Toivomme tämän korjauk­sen
tyydyttävän asianomaisia.
jalaiset tytötkin pienestä pitäen oppivat
suhtautumaan härkään kuin leikkitove-riin.
Lanantalna, hclnälaittn 16 palvina, 195S