Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 15, 1941

              Sivu 6 LAUAOTAliVA, MAALISKUUN IS PÄLVXNÄ
Sanomalehtien kautta kuuluisaksi ttilhit norjalainen Peter Novakin perhekunta on saapunut''luvattuun maahan". Norjan jouduttua
natsien vallan alle joutui Peter ja 23Jmmn perhekuntansa jäsentä jä ttämään Trondheimin lähellä olevan, kotinsa ja pyrkimään pois. Niin­pä
he onnistuviat purjehtimaan 75 jalkaa pitkällä aluksellaan ensin Faroe-saarille ja myöhemmin Newjoundlandin rannalle. St, Jormiin,
tehtyään yhteensä 3,000 mailin purjehdusmatkan. Elettyään kuusi kuukautta Nova Scotiassa kalastuksella, päätti perhekunta miiuttaa
British Columbiaan. Ylläolevain lähdettyä sinne rautateitse, toi set lähtivät kiertämään Panaman kanavan kautta, otaksuen suoritta­vansa
tuon matkan^aluksellaan 40 päivässä.
te, jos lähtisimme aamiaisen jäl­keeni
*'Minä sanon ilman muuta *kyllU'.
Autoretki olisi reipastuttavaa eilisen
rasittavan päivän, jälkeen." Hänen
katseensa leijailivat uudelleen ava­ruudessa^
aivan kuin hanöUsi katu­nut
tilaisuutta, jonka oli anWnut mi­nulle.
Mutta minä en sitä käyttänyt. Hä­nen
ruskea, aamupukunsa puki Mniä
erinomaisesti— ja: hänen ruskeat
kenkänsä sopivat hyvin-suhen.<L^
veä ^ulus-tuskeine solmuineen teki
hänet nielkeixi. koulutytön iiäköis^i;
Hän katsdi ajatuksiinsa vaipunee­na
ikkunasta, enkä-voinut nähdä bu-^
nen silmiään enkä arvata, missä^.hä--
. nen ajatuksensa liikkuivat. Mahtbi-kohan^^
häaolla' valmis rebellis^^so^
vittamiian epäbikeutetun^ käsityksen­sä,
joka hänellä oli.vuosikausia ollut
minusta, vai tunsiko hän jninua koh­taan
vain pelkoa. . Eilen aHallakJr--
jastohuoneea;takkatulen ääressä olin
OQneksi kyennyt hetkeksi imohta-maan
traagillisen selkkauksemme,
mutta nyt taas se selvästi muistui
mieleeni. \
"Odotatteko äitiänne?"
Hän meni heti aamiaispöydän luo
Ja katseli hymyillen minuun, kun ve­din
esiin hänen tuolinsa. '*iEn, ininä
seisoin vain uneksimassa. Xitj ei tu­le
aamiaiselle. Miten järjetöntä olisi
antaa herran odottaa ruokaansa; mi-'
nähän voisin itse joutua syödyksi."
•'Tosiaankin, niinkin voisi käydä."
Me istuuduimme, ja hän alkoi tar­joilla
kahvia. *'Toivon, että eiliset,
ponnistukset ei\*ät ole olleet teille pa­haksi,
Neil — jalkakylpy ja koira ja
se kaikki muu."
*'Ei vähääkään, kiitos! Kaksi so­keripalaa,
Craig?*'
' -'Kyllä, kiitos. Ettehän kai kyl-metyttänyt
itseänne? En lainkaan
ajatellut viekoitellessani teidät jo­keen,
että teolette pari jalkaa minua
lyhyemf»!."
"En ole ollenkaan niin pieni, sir!'
Kiin olin ollut Mary Finneyn tuvas­sa,
ei minua palellut .yhtään.". Hän.
ojaisi minulle kupin ja tarttui kahvi- .
pannuun kaatalvseen itselleen, mutta
ei toteuttanut aikomustaan. "Craig;
vasta nyt minä käsitän, että te pe­lastitte
minun henkeni sen- kauhean
. koiran hampaista."
"Ihastuttavaa— jos olen sen teh-
•vnyt;'^- -V-- ' .
- "Te pelastitte minut joka tapauk­sessa
palasiksi puremisesta".
"Te unohdatte syödä aamiaisen-
- w Häh hengähti syvään ja hänen sil­mänsä
salamoivat. > '
"Se on—sietämätön — kiitoUi-
••suudenvelka, vKaikki kiitollisuuden-
- velka-^teille on sietämätöntä;'^^^, -
"Hauska kuulla —- minä yritin, li-r
sätä teidän - kiitollisuudenvelkaanne
- mahdc^isimiöatt^v'paljon vastasin
• puoleksi ieifcillä> puoleksi tosissani.
^' Kun liän v&doinkin kaatoi kahvia'
kuppiinsa^ leikitteli pieni kummalli-
>neh'hyiny hänen huulillaan.
*;Milä Gomeziin tulee", sanoi hän
kotvan Jculuttua. .
"Koira on vxHtettu kanta."
"Mutta minä luulen tietäväni, niik­si
se h>'ökkäsi - meidän kimppuum­me.'
"S^äs mielenkiintoista. Miksi
sitten?*'
"Ääni metsästä —- muistatte kai,
että me molemmat kuulimme ään«n
rinteen takaa?"
"Kyllä."
"Minä luulen — olen melkein var­ma,
että se oli Carlos Beaucharapin
aani."
Tuijotin häneen epäuskoisena.
"Hitto vieköön, ette kai tarkoita sitä
täydellä todella!"
"Niin, tiedättehän, että Gomez on
ollut hänen, ja se totteli häntä parem­min
kuin ketään muuta. Aleck \'ar-masti
luuli, ettei koiraa ole kasvatettu
hyökkäämään ihmisten kimppuun,
mutta niin ehkä kuitenkin oli —kun
kuuli oikean käskjrmerkin."
"Hitto vieköön", huudahdin uudel­leen,
"Mutta miksi?"
Hän ei vastannut, ja minun oli
pakko itse etsiä vastaus. "Hm! hän
.op.totisesti tarpeeksi suuri.roisto mi*
; hin ^^bansa ja ^täpaitsi. viekas» Ja.peo ^
vokas. . Hän oli juuri saanut kirje-lippusenne,
jossa katkaisitte suhteet,
ja olT saanut Aleckilta tietää minun
. olevan täällä ja että minä olisin eilen
. aamulla teidän kanssanne. Hän pa­ni
yhteen kaksi- ja kaksi,, mutta teki
kuitenkin yhteenlaskuvurheen r~ hän
luuli, otaksun, että sie vastaus, minkä
, hän sai, oli minun syytäni." - - •
- Etoin kasvoiU<Ei levisikirkasrpunsfcr
"Te ette^ole kovin kostonhimoinen.'-
>*Minä annoin hänelle kahdest^ lu­jan
selkäsaunan 7-- ja minä kastdin-hänet
sitäpaitsi/'
"iHmettelen', ettette silloin kuri hän
olivalassanne — ettette potkaissut
^-häjttiä/';"^:-'^ •
"Minä iuuleh, että Dtr^^^
ta järjesti sen-asian. Mutta aika lää­kitsee'
värAatj;haa>\(iait.^ Kats^itt'pu-h^
uiresani taiikpanw r— ber
läkkä "väri hänen -poskiHaan -syveni ~
tummaksi punaksi> joka kesti - kauaa
; aBtaa.
"Tahdotteka lähteä kanssani, aje­lemaan?"
kysyin nrinä löpetettuam-me^
aamiaisen. ^ -
"Kyllä, tietysti. Pistän vain hä-tun
päähäni ja olen täällä alhaalla
viiden minuutin kiiluttua.'- ^
Hänen mentyään lähetin Theresan
viemään DirckiUe tarpeellisia ohjei-
- ta, ja jouduttuani valmiiksi auto ajoi
portille.
"Ajan itse, Dirck, sinun ei tarvitse
tulla mukaan."
Hän puuhaili hätä jarrun kimpussa.
"Se on vähän jäykkä", selitti hän,
"jos monsieur tahtoo odottaa viisi
minuuttia —"
"Ei, ei tarvitse, minä voin hoitaa
sen sellaisenaan."
"Niinkuin monsieur käskee."
Hän astui askelen lähemmäksi
kuiskaten: "EUen illalla sain kuulla
Theresalta viimeisen sanan siitä asi­asta,
joka herättää mielenkiintoa
meissä molemmissa,"
Tiesin, ettei minim viekasta kuljet-,
tajaani helposti peijattu. *'Mitä
nyt?'»
Kuulin portin avautuvan takanani, X
ia Dirck «li puuhailevinaaaiiÄaaiö-rattaan
.s kimpussar. - ^T' '
tuleej älkää katsoko ympärillöme,
Theresa sanoi minulle eilen illalla —
ah,, madempiselle tulee^-^ toisen ker­ran."
- ipm nosti h ^ ja-a^tvu
.sivuun,,kimEltenrjw portaita a-las.,
•
. ''.'iUikki:kunnpss*?'V:kysyin^^^
• "Kaikki: kuonossa; - aarme'a^'^
nemtiie?>r-Maiärtöivpnret^^^
:Ieeoikein^itkä:ie^."
"IfHii. yugorten^
Automn häätain^^^ ^
siliä:: aikaa-kuin; J^irtks
:tarka5äti^;>^ hä^^^.^^ • ••t
: miiista*ik4i;;et^
semaan.; ^ Onkoi: ksakki ^kaai^^ "
I^?-^E^^5^siäi^^^^:'
. Ölönl^
•^•'vätifitia.....-.^^ -•'.:.V^.
: Jatkuu. .: >• •' '
epn^ <hicvö iq^yiäen^sotrtd-
. öiikaBL^aikana); .:taxstelua£em3n''eta'
PiiolellaoleviiiL.paacfcoi^^
koihin,- joita, ei vt)ftu:puolustaa-tar-peeksi-
teholOtaallautulella. ^ Estäai-seenr
vihollisen ckokoöntumasta-se^^
moisilil paikkoihin rakennetaan näiö
hakkauksia, kaatamalla, puita ristiin
latvat viholliseen päin. Pieneminät
oksat ja lehdet karsitaan pois, pak­summat
teroitetaan ja köytetään yh­teen.
Etuhakkauksia-käytetään-myös
metsänreunojen -puolustuksessa, es­tääkseen
vihollista tunkeutumasta
metsään. Puut koetetaan kaataa
niin, että ne jäävät juurilleen kiinni,
ettei vihollinen voisi niitä kantaa
pois.
— oOo—
ENSIMMÄINEN^ KÄÄPIÖAU-TO,
joita Fordin tehdas Detroitissa
valmistaa Yhdysvaltain armeijaö*
suuremman määrän, valmistui 'vvxot
viikolla. Taina;, auto on ainoastaan
38 ttmmaa.koriEea^l2^tuunutf^{vt^