Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 15, 1941

              (Canadan suomalaisten viikkolehti)
Hegisterel at the Post Office t)ept,
Ottawa, as second class matter.
TOanshlillaat:
1 vk. %2M
e kk. IJO
5 kk. . . . . . . . . ; T : . . . . . . . . . . . . . . J80
Yhdysvaltoihin:
1 vk. $2.50
6 kk. 1510
Suomeen-Ja muualle ulkoiuaille:'
6 kk. 1.65
. ' ik«(ihtiäberdlf^<$i£(äittia \ ;
^ He^^fim^ Joläd$en Mikba lau-ftJ(
cuiiokiFjaiaBta;iueet&va&kBiIdUataoll-tta
4)iäEkkio.
^ Q ^ ä ä aslamlesvälineita Jo tft-imontTSmSNAT:
Kirjeenvaihto,
ihnoitukset $1.00 kerta. Avicdättoon
xuenn^e otmeiitbfvdtuKset'40Q paista>
t<hlttl!B:> NiiidieäMl)Ut£b{IhSäfttiS£it'^5^
kertf $1.00 kolmi;'ketiaa. ^^uQnnä-l&
öfl?^t'$1.00 kextä, $2:00 köim^ ker.
50o lisäX)?«ksir kiitoslauseelte tahnrfiisto-värsyltä.
Qalutaan tietää- ja osoiteil-moitukset'>
40c paästatutlma. ~ TQapäis-
; ilmoittaj|ei?> t>n vaadittama ^lähetettävä
ihnoitoämatsu etukäteen.
Ytetö^t i]räoiV<!ähh9fifilt 40e^p^t^u-ma.-
IhnoitQ&^^ jolEa-t:iulk^lstaaa< ncOjä-kertaa
.samianlaiseha 30c palstätauma.
ilmoieöiähihta'- 40o pa^touhia.
kerta ilmoittaessa.
Erikoisista JlmoltusHinnoista^i tie­dustella
tämän Iclhden konttorista.
Ltd* ,
TöfittlttJaJB A. PSlviö.
Tl^mitusnenvöäto: J. jsfiris. Rauha
BCäkii fiUJa- Aho. E. Sukst. £&tez
Kaustinen, «Aili ^Malmr Maxgit-Laaksa
. Yriö Salvo ja Jalmar Saari.
liekkiin' afjtttut kirljoltukset oäol*
tettava: uEm
iBte tiO * - • «ädbnr^ Oat
E S I M A K U A
Kirj. TYYNE MAIJA SALMINEN
CSINKERTAISra ovat autuai-
Kuten nyt h uomaamme, se' söuth-pOTciipineUäiten'alkama
-paperivau'
nu, johon he lqivUt\^hden tonnin,
iufttyy täyttymistään; taitaa jo ollfi
vähän eitemmillään kiän puolillaan.
Pört-arthurilaiset lupasivat heti vä-
'hintäänkin tonnin. Roliynilaiset päät-tivät
JennynpiUväkekkereissä, että
tonni 'heiltäkin tulee, mutta heil-täpätiäikin
?7Ö, joka merkitsee puol­tatoista
tonnia. Tonnin lupasivat
kirklfind-liikeläiset^n ja lähettivät
jo rahaakin, josta hyvä osa oli kerät­ty
Rantalan l&tstin^ Tim-ntinsiläiset
'}Wtmi1HU'al^1^i $50, jol­la
isaa jo runsaantönttin: Montrdali-
Idiset tekhjät sanwinjaW $62,
jolla ^aa jo siaeren tönkin. Toronto-laiset
lupasivat heti költhe tonnia jä
samalla haastelivat suäburylaisia
vanhoina ifästapelureina tehsmään
samoin. MkSpäs siinä, iuV^iivat
sudhutylaistt, töttähitn täälfa nyt:
*^miehen vastin** löytyy. OtHiitit hlxas-
. teen vastaan ja näyttivät jo vä^n j t i -
haäkin. ••
niittiä. • south-pörciipineidiset teki*
vät vielä lisääi^m0cä Ön erikseen mai-'
nitiäva: Star i^luhin ruokailijat ~lah-joiitivtU
kokonaisen töhiiin'ja säfnal-^'
lä häästöinHtt iöisid ruokaloita, kiäen
Kifkländ i^en WbrkeTs^
buryn Kti1ltäiajaä,^eitraämaan esi­merkkiä,
tapm köhtri yhfyi f^pefipauhaan
reitällä k^ymppidöllfifilla ja tfielä pie-nempi
köntri, North Bimt lähetti
$17. — Niin että kyllä se paperivau-'
nu tulee täyteen, jos yhCeen mahtuu-kään,
kunhim yli maan käydään ja
kaikki puoli- -ja neljännestonnitkin
keroillaan. Siitähän sitä sitten riit­tää
tälle Lieldllekm, ettei sen tarvit­se
koskaan paperin katkeamisen
vuokU myöhästyä päivääkäätu —
ta . . .
Iäkäs- nainen; Juoppo-Hanna, oli
tänänöinen yksinkertainen ja autuas.
Hänen autuutensa ei loistanut hänes­tä
ihmisten silmillä nähtynä, eikä ta­jutta
tajuttavana,- pikemminkin se oli
niin malassa, ettei häfi itsekään sitä.
aina ymmärtänyt, ainoastaan joina-kin
herkimpinä hetkinään hän tiesi
olevansa yksinkertainen ja yksinker­taisuudessaan
autuas. -
Kylä, eli kauppala, jossa hän oli
majaillut^ jö useita' vUosiav oli siksi
laaja jaasuttda, että Hanna elätti ja*
juotti itsensä pienellä nappikaupalla,
toisena -paiyänä hän t ^ i kauppa ja
toiseim'joi, ja niinä päivinäy jolloin
hän teki kauppaa, kävi kauppa oikein
hyvin, «yyStä, dttä hän tiesi icauppa-lan
rduviefl :aäiät toisinaan patemmin
kuin hätn'ä-itsei-
Oli talvinen aika, luminen,^ pak­kasasteita
enemhiän kuin muina tal­vina.
Vaikka ^ oikeastaan I^nhälte
oli yhä«i'tekevääi niika aika ^Vmih-kälainen
sää kulldinkhi oli', ktihhän'
vain dli ipHiviä pSivien pfcräan ja häh
tiesi dlSvänsa päiVäti ja 'vdivänfea o-dottaa
seäVaavaa>,jpSivää. Mttfta oli'
kuitenkin nyt'seHäiti^n talvisen päi­vän
ehtoo, jolloin kuu täydentää iiion-non
lavasfusta^ herkäkSr telkeVällä
tenhollaanj pakkanen on' äaftetöiii tai­vas
tumrtiäipe^hmoinen' ja tähtikir­kas
. . .
Hatinallä blv^tanä^
mielt^sä; Ja^aS^
pealla ; Jkyjäh; kitjijäiiiäj juopuneena^ ^
huojuvana ja satmeäjätkisenSi; mtittä
äärettömän' onnfeilisenäi Mielessään
hän oli viattomin ihminen maailttias-sa,
oikea valkoinen karitsa. Hänen
naisellisuutensa oli ammoisina päivi­nä,
nuoruuden aikana, uponnut hui­kentelevaisuuteen,
eikä hän ollut yrit­tänytkään^
pitää siitä kiinni, sijalle oli
tullut julkeus, joka ainoastaan hu­malan
tullessa häipyi, lientyi niin pal­jon,
ett^ hän kuvitteli olevansa si­veellinen
ja kuuluvansa kylän usko­vaisten
kärkijoukkoon. Hän tel^i
niinkuin kaikilla uskovaisilla on ta­pana:
uskoi olevansa suuri syntinen,
jolla ei «lämässä ole enää muuta hy­vää
kuin armo ja anteeksianto vii­meisellä
tuomiolla, samanaikaisesti
hän oli viaton ja syyttömästi tarsivä.
Tässä niidessä hän oli jo opetellut ul­koa
sen anteeksipyyntöruköuksen,
jonka hän kuolirihetkeUaän aikoi ru­koilla.
Ja siitä hän oli järkähtämät­tömän
varma, että hänen syntinsä
upotetaan atmonmereen, johon mui­denkin
anteeksiahovien sjninit upote­taan;
"
V Kun asia oli näin selkeä, niin mitä
huolta hänellä olisi ollUt huomisesta
ja joliapäiväisistä askeleistaan? Jos
häa teki syhtiäj niin hän oli saapa
ne luteeksi. Hän saattoi olla iloinen
ja • tyytyväinen elämäänsä, ainakin
taas tällä- hetkellä, Olan pimetessä,
luonnon alkaessa levolle hiukan pak-
£asentuntuiseen yöhön.
äannaa ei nukuttanut, hän tahtoi
liikkua, nähdä ihmiisiä ja puhua hei­dän
kanssaan. Aiötta ihmiset olivat
kumman ynseitä taas, sellaisetkin,
jotka edellisenä päivänä "olivat anta­neet
hänelle kahvia, halusti kuunnel­leet
hänen juttujaan, sivuuttivat hä­net
nyt tervehtimättä,, käänsivät'
päänsä pois hänen puhutellessaan
heitä täi sanoivat tylyöti: — mene^
kotiisi nukkumaan; täi, joko olet taas
juonut itsesi sikahumalaan? Toiset
uhkääivat poliisilla, Hannalle tutul^
Ia pamppumiehellä,- jonka hoivissa ei
' ollut kovinkaan ihatiskaa.
Jä tällä hetkellä, juuri tällä het­kellä
tunsi Hanna olevansa > hyvin^
suufi syntiöeri, mutta samalla se.via--
ton katftsa, jofle ihmiset tahtova!"
tehdä vääryyttä. Hän ei voinut ole-mukselieen
mitään, ei sHIekaän-, että-olf
köyhä, koväosainen,-eikä^illekä^n,
ettei hän -hävennyt maailmaa eikä 'hä­vennyt
näyttää itseään tälle> niäail-malfe.
Mitä siitä, väiiika hänen vaat­teissaan
olikin tankkaa ja likääy vaik­ka
ne oliVät 'risaiset ja vaikka "'hätien
kasvonsa olivat punakat ja pöhbCty-neet,
silmät Verestävät-ja-suus^ Ikui­nen
viihänlöyhka; Jakä&istaihrtirs-ten
töykeyksistä^ huolimatta^ hähfen
mielensä pysyi !hilpeänS,^ihthtsiä'yiA-m'ärtäväii
nöyt^iiä.' Hän oli-^ Ä n y t •
kokea-kaikenlaista;- jä khu' haftessä ^
it^säSh' oli' syy} tamÖiöiSeeii" oloti­laan-
niin kiiiiifeä hän-olifefvoiriut'vi­hastua'-
ihmisille; jotka eivät mitään^
ymfiiärtäneet? ^
Iftä ' killui,^ uusia tähtiä ihnestyi
taivaan- satnettipiht^än; kylä pimeni,
asukkaat asettluiVätleVöHe; kUjillä j a '
teiUä näkyi :enää valri-^jokU myöhäis-kMijä/
joku tytöi^äkävijai Jöhkä^
. ti^;piti olfö pittieyd^ t)eftö^^
Hiinäh sypffiefli^äji^ti yksinä
deri kaihömieliöyys * hah Itki, nyyh-:
kyttiääueeri./ Mikä häh bli? IhmifV
nenkö vain? Miksei hän yhtä hyvin
saattaisi olla tuollainen vilkkuva täh­ti?
Mutta kait häiieh oli ensin olta­va
väin ihminen kyetäkseen tulevassa
elämässä olemaan jotain muuta.
Häh käveli käuah, kenties oli yö
jo puolessa, kenties piteriimälläkin.
Hänen jalkojaan alkoi väsyttää. Tör­mätessään
kiveen hän oli iloinen voi-ciessaan
istua hetken, lieventää jalko­jen
väsymystä ja ajatella lahteä sitten
kotiin. Hän istui tuokion ja toisen:
häntä nukutti.
Muuten, kynäilijcmme kai ottavat
huöntioon, että se piaperi. on valkois­ta.
— AP,
Hän nukkui yhä. Hänen oli niin
kumman kuuma, hän hikoilij tunsi
outoa ahdistusta, ja viimein, kun olo
tuntui suorastaan sietämättömältä,
hän heräsi, revähytti silmänsä niin.se- *
lälleen kuin pöhöttyneet luomet salli­vat.
jHissä hän oli? Taivaan voimat,
oliko hän kuollut, oliko hän joutunut
helvettiin? Eikö hänelle oltu suotu
tilaisuutta lukea sitä rukousta, joka
olisi johtanut hänet taiväattilöihm?
Ilttieiseseti hän ölih^^vetissä, hänen
silihänsä eivät voineet vaJlehdeila, hän
näki tiiltä ja kipUfriöilia,' alastdffiia,.
hikoilevia olehtoja, ..-s '
Väsyheenä, järkytettynä HShhä'
sulki sKmänsä.
Ömltuhien helvetti, äja^^^^^ hän
hetken tiilutfua. tämähän oli ikään­kuin
elä^^äelätijSä, ttielkeuisanian-lainen
tunihe kuin poliisikähia-rilla^ sen
koVäHa penkillä, vain Hukan kuu­mempaa
ja hiöstnttävanmiiaä. Ja
joku vihelsi! Joku nauroi! -Joku
sanöi.hänen nimensä! Täällä siis pu-htittiin
niin kuin maailmassakin?
Hanha tuli yhä järkyttyneemmäk-si.
Hän piti silmiään . suljettuina.
Alutta sitten valtasi hänet vastusta­maton
uteliaisuus. Hänen täytyi au­kaista
silmänsä ja katsella paikkaa
uudelleen. Hän makasi leveällä hyl-
. Kämppämuistoja
Pian tulee kevät ja vte lähdemme
täältä kämpältäj jätämme tämän td-vikuvilan,
joka on suojannut meitä
Hiin kauati myrsky ja ja pakkasia xas^
taan. Tuntuu haikealta jättää tänä
.tänne krfjuiseen yksinäisyytemä.
Norei^Utimelä haikailla, eihän taa­ta
heti lähdetä, ja sitten kun lähäf
tään/ niin onhan minulla kämpfä-ntuistot
mukana. MahdettaisHnku
minua-ihmisten ilmoilla tuntea^ joi
lailtnisin kamp^ämitistot' päallm
.peuramarvet. päähäni ja karhun-taljafe:
Jmt0^^A. - <r^tmivat luulla
7 jokstkhtftffijiä^, t^hi kukapa tietää
vaWka'liitM!Si'i3lat'5eh olevan kaikkein
viiirtiiihitäknti^ttar ja pian kävdm
tagii)äki'sd^i)eipaem ja talja kr.
teiltä.^ SUnSr täpäf^kscssa on pam,
etteK'ktPfhtä bittiä- itkäm vaan vkn
ne käulin^i^iPkMrögsä'kotiin. Sitten
koimm' läffan'säfifet seinään nau-U'
kaksi ja''täPjan'Miialh matoksi. Okn
ait^a 'töivr0nst'kar'h€ff^faljaii kotini kf.
tialte;sen^^pMtlä olisi niin miikan is-:
tuär, lutsk&fa ja kirjoittaa. (Taitca
kittäiJistäa-sapfniUtiomlilk kun kerron
f}tielihBuH^nii> laifialla Istumisesta,
• nfuHd- Unitila on sekin pahe viiH
enka^oh -afatelluMaan siitä luopurtus-tdfnyt'-
xt€hkaSn^')S istuu
kilin'' la^käMmibissa- ja kirjoittami-nänkm
sujuu-' paljon paremmin kuin
pS^dSii' äät^isä • korkealla penkillä,
jala^ riipuksissa istiten. Siinä istues­sani
sitfen'aina muistan vmun mucs-sa
"iermtufä leipiä". Näkkääs kc:i
sillä tavalhj etfä kun minä mem
ulbsihdilefAään'-sitä isoa mhoa, joka
sat tudvUllaä tui^kkinsa minun hy-väksenifftiihuhhiitm^
uuniin jd
siff^ii myohäMiiiih mie epäiMt.
niitä^ervätuik^i. Vust hattunaukk-
. k6Mldät;dinätitöviieheni sen yhden
kiiuiin-hetken, joitka vietin "keitaal­la**
ykfenäyöhä kitunhellen erämaan
Idtilud. Sen lätilim kaikuessa menetti
eläHiUiisä peurarukka^ jonka raadellut
jätfeet iiiidtiet aamulla löysivät lähel­tä
työpdikkäänsa. Sieltä sain tuon
'kaUniih naulakkoni.
Niin, sievät kämppämimtoni o i i Jt
muistoja täynnä, niitä katsellessa saa­tan
vielä vuosienkin perästä muista
tämän talven kalkkinen iloineen js
sntidfieen, vieläpä ne lukemattomat
kyyneleetkin, joitä olen socmtt tääl­lä
vuodatfäa. — Katsokaas,
on syöty iso säkillinen sipulia, jotk •
minä olen kaikki kuorimtt.
' SIRPA-SERKKU.
jyilä noih metrin Verran mää^fa; sil­la
saihäflähyilÄ hänen paätisaja-kanä
oli keskehtekoisia lasiesineitä
Lattialla; näkyi leveitä, matalia ^ni­miöitä;'
tulen; sävtin ja kipunöiä»
seassa liikkuivat puolialastomat £•
Uliset kuiii aaveet, mutta he liuhuivat,
nauroivat ja- vihelteKvätr näkj^i
olevan hilpeätä loukkoa.
."M^ i i ^ : 4 Ä t ! i ; katsettaan. S&ä^
'^n-öii : ikääfikt^^
öÄ-^jääft 5 ^ Oliko ta)^;
tuiiiit jööidcöknölen^^ heW'
dliVät jdrrtimeer h ^ ^
miiikä^ätn vain hän makasi ic^
mettdmänä?
Erää olento tuli Hannaa
Hännä nousi- iStJimaah näbdä^
paremmin, olento oli saman
tien asukkaita kuin Hannakiö, «^i-vanhafioika,
j(*a työskenteli lasite
— Olenko minä ollut tääUä^
Katsahdapa ympärille, e
yhtään Liekin kaipaa jaa!
Ho t^'