Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 15, 1943

              LAUANTAINA, TOUKOKUUN 15 PÄIVÄNÄ
I9ti
toivottomana, kalvava epätietoIw
Ä s s ä ? En salli
Kirj. ESTER KAUSTINEN
Jatkoa.
Suuri, väkirikas maailman kau­punki
eli aikaansa. Sen moniväriset
mainosvalot kiersivät tulikäärmeit-tä
olevan. Työskentelin laivaveistä-möllä
neljättä vuotta, mutta viimek­si
olen ollut kaivostöissä Canadan
pohjoisessa. En siis ole sen suu-ten
tavoin kilpien ympärillä. Lois- rempi herra. Muuten, oletko ollut
toautoja sekä resuisia "lissuja" hyr- koskaan pohjoisessa?"
rytteli katuja kaikkiin suuntiin, tus- "En ole. Miittaentä vanhempasi
kin kaikilla ollen Reivillä matkansa Suomessa; eikö heitä harmita, kun
määrä, kunhan vain pääsivät eteen- ei pojasta tullut oppinutta ja äve-päin.
Ihmisiä '^purjehti käytävillä riästä suvun jatkajaa — koulut si-suurissa
ryhmissä, toiset kuin mag- vistyksineen on hukattu vieraan
neetin vetäminä juomaloita kohti, maan malmeihin ja onkaloihin?"
toiset jonottivat kärsivällisesti elo­kuvateatterien
edustoilla. Kaiken­laisten
kauppojen ikkunat kilpaili­vat
tuotteillaan, h3rvää ja halpaa lu-
.^.ipasi-Jokainen hintalappu.
Paul ja Laura kävelivät yhtä tuol­laista
väkirikasta katua. Laura oli
huomaamattaan työntänyt käsivar"
tensa Paulin kainaloon. Tuntui niin
"Kenties ne siellä ovat paremmin/'
tarkoituksensa täyttäneet ja parem­massa
tallessa;'|_^_... , .„......•
--*^Tpä"l)äatunut."
^ "Elämä tekee sellaiseksi kovapäi-seksi
ja työ on enemmän muistutta­ja
muustakin, kuin lellipojan kulta-
Laura erosi Paulista — ja kuinka
kayniisti he erosivat.'^ He olivat mo­lemmat
nuoria, joiden suoijissa veri
kiersi kuumana. Hellästi Paul kier­si
kätensä tytön vyötärölle, painaen
kuuman suudelman tytön tä3rteläi-sille
huulille. Se oli kuin ikuinen
sinetti, joka lukitsi heidän vasta he­ränneen
ystävyytensä. Lauraa oli
suudeltu ennenkin,^ monesti, raa'asti,
intohimoisesti, mutta ei koskaan si­ten
kuin Paijl; siinä oli jotain vilpi­töntä,
totta tarkoittavaa, joka sa-^
noiksi pukeutuneena sanoisi: minä
rakastan sinua, luota minuuny älä
petä minua.
He sopivat seuraavasta kohtauk­sesta,
keskiviikkona, joka sitten oli­sikin
viimeinen ennen Paulin lähtöä, —tain ^-^^^ y^^vää, jota oli \'aike^
l^ma; eirvötmit'^^ nukkua, vastustaa ja jonka piirteen hän nyt
Hän kävi läpi kaiken uudelleen. Nä- vasta toverissaan tapasi ensi kerran
ki unta valveilla ollessaan. Teki ky- heidän yhdessä olo aikanaan,
symyksiä itselleen, miksi hän nyt Laura oli todella antanut luvan
vasta tapasi todellista rakkautta, Paulille tulla taloon sisälle saakta,
;'Tar^itatko kahdenkeir
miten se käy pämsä^"
'Missä ja milloin?"
"Hän tulee tänne kello kolme ^
heti kun olet vapaa "
' olet kaiken i^^^
"01etp_a ottanut omankäden oi-keuden
järjestellä ihmisten asioita,
Laura. Ensi kerran vihaan sinua»
"Ja lopuksi kiität. Enkä yhtään
välitä, vihaat eli ei."
Nelli katsoi sopivaksi olla hfljaa, ^
sillä Laurassa oli kaiken keskellä jo-^
päivistä, sileistä käsistä ja helposti 1^"° elämä oli pahoin haaksirikkou- ^ sillä palvelijoilla oli eri puoli m-saaduista
kolikoista. Enn«i pbika-turvalliselta
yhtäkkiä kävellä siten, sena en nähnyt edes isäni puotipalve-
Ja Paul menisi pois pian! Täällä
hän jälleen kävelisi yksin, ainainen
pelko povessa, että jonkun kytän sil­mä
keksisi hänet — tai kenties se oli
vain omatunto, joka vaivasi alitui­seen
— ja hänen tulisi Paulia var­masti
ikävä!
He kävelivät kauan äänettöminä,
sillä tuskinpa sellaisessa melussa
keskustelu kävikään; siksi kääntyi­vätkin
he hiljaisemmalle sivukadulle.
"Haluaisin ostaa sinulle jonkun
pienen lahjan, muiston tästä ajasta,
minkä olemme tunteneet toisemme;
lijaa Ihmisenä enkä minään, minulle
oli päähän taottu, että ne ovat väin
niitä 'toisia', joiden täytyy tehdä
niska vääränä mitämäärättiin, eikä
mitä he halusivat:*" Heillä ei saanut
olla mitään vaatimuksia eikä edes
oikeutta puolustaa itseään. Ulos
ovesta- ajoi isäni, jos menivät valit­tamaan.
*^Jumala on sen niin luo­nut',
sanoi äitini, kun tein hänen
mielestään turhia kysymyksiä lii­kaa.
Ja kun väitin, että siellä suu­ressa
kirjassa sanotaan niinkin, että
'mene ja myy kaikki ja anna vaivai­sille',
tuli hänelle aina jotain tär-turiut.
Oliko hänellä enää uskoa on­neen,
ja uutta ylösrakentavaa rak­kautta
sille ainoalle, joka kenties
ajatteli vakiavammin häntä, tekemät­tä
viittauksia mihinkään likaiseen
suhteeseen, joka oli tavallista nyky-tavana,
jonne talonväellä ei tavaan
nut mitään asiaa koskaan olla. Nelli
oli hermostunut ja väsyn)l. Haj
oK vuosien kuluessa opphnit taio-pettanut
-itsensä halveksimaan vd»
jeään, pitämään "menneenä miehe- I
ajan miehille ensitapaamisellakin. Ja nä", joka pommasi naisilta rahaan
mitä saiioisi Paul, jos tietäisi kaiken lääkseen, ensin sisareltaan viimeistä
— — lapsen olemassa olon — hänen senttiä myöten ja sitten tietenkin
tekonsa Sylviaa kohtaan, — kaiken vierailta. Nyt ei häneltä eqää tip.
. . . Ei, nyt oli hänen vuoronsa, elä- puisi ei rahan kuvaakaan!
se on tosin lyhyt, mutta kaikella on
alkunsa ja toivon ettei se lopu ai- ^^ää tekemistä, mutisten itsekseen:
kuunsa." 'Kenen riustalaisen sukuun tuosta
"En ole lahjoihin tottunut, mutta POJasta on tullut, ei siitä ikinä tule
ee kuten haluat, ellei se tuota onnet^ sellaista kuin pappa on', ja 'hän meni
omuutta — olen vähän taikauskoi- murheellisena pois, sillä hänellä oli
» paljon tavaraa', kuten loppu kuuluu
samassa sanassa. Tiedän, mitä on
olla rikas ja huolista vapaa, mutta
tiedän sen vastakohdankin, enkä
mässä tullut, hetki lyönyt, näyttää
olevansa ihminen, nainen nimensä
mittainen. Paulin matka ei sitten­kään
saanut olla turha. Hän tulisi
tapaamaan siskonsa jo ensi keski­viikkona
ja antaisi^ varmaan anteeksi
hänen salaperäisen vaitiolonsa kai­kesta.
Sunnuntaiaamuna olivat Lauran
Kello läheni kolmea. Alhaalla ta- i
kaovella kello kilahti. Nyt se tulee!
Pakoon oli enää turha yrittää, Lau­ra
kuului menevän aukaisemaan.
tä? Hän kuuli heidän hellän ter­vehdyksensä,
suudelmankin. Oli­vatko
he niin pitkällä — entäpä ai­koivat
naimisiin? , , . Askeleet nou­sivat
yhä ylemmä. Oven takaa kuu­lui
jotain supattelua. .Äkkiä avat-enempää
ei Lau-nen.-
"Odota tässä"
ra kuullut, kun Paul pii jo sisällä
kohdalla olevassa hopeatavarain
kaupassa, palaten hetken kuluttua muuta toivoisi niin hartaasti, kuin
kauniisti sidottu paketti kädessään, että jokainen ylellisyydessä rypevä
"Avaa se vasta kotona, uskon, että "^^o Ja eukko saisi joskus maistaa
pidät siitä." samaa vastakohtaa."
"Tuhlasit \'armaan siihen paljon "Sinähän puhut kuten ennen Syl-silmät
turvoksissa, joka todisti hä­nen
viettäneen valvotun yön, mikä ei tiin ovi ja Lauran iloinen huomautus
suinkaan jäänyt Nelliltä huomaa- sai Nellin ymmälle,
matta.
"Kuulin, että tulit ihmisten ai­kaan
kotiin, mutta miksi ihmeessä
et ole nukkunut, olet kuin kuoleman
kuva?"
"Paul, älä nyt pyörry, kun paljas­tan
sen yllätyksen, jonka lupasin.
Tässä on etsimäsi lammas., vai onko
sama?"
(i
rahaa, kalliit lahjat tapaa olla pie­nissä
paketeissa.'*
"Lahjan arvoa ei aina määrää ra­ha,
vaan tarkoitus."
"Kiitos", sai Laura sanotuksi.
Hetken vaitiolon jälkeen hän jatkoi:
"Et kai pidä pahana jos kysyn, min­kälaisessa
työssä olet Canadassa —
via."
"Kuka Sylvia?"
"Siskoni, hän asuu Ganadassa ja
hänellä on . . . Mutta miten kauas Jäällä vain sinua varten,''etsinytkai-
"Mutta silti onnellinen!" hymähti
Laura. Hän oli yöllä päättänyt
kiertelemättä kertoa"kaikki Nellille.
Niinpä hän jatkoi: "Tiedätkö, kenen
kanssa olin illalla ulkona? Uskotko
jos sanon — Paulin kanssa. Hän on
me kävelemme, alamme olla jo pi­meällä
laitakaupungilla, valot har­venee.
Eiköhän olisi^arasta kään­tyä
ympäri, lupasin palvelustoveril-leni
tulla varhain kotia."
"Teitä on siis kaksi, mikä hänen
nimensä on?"
"N—elli, eräs suomalainen, oikein
reilu ja mukava tyttö, olemme olleet
ja olet kai inaan kansalainen, koska
.saat luvan tulla tälle puolen?"
"Olen ollut monia AOiosia kansalai­nen
ja siksi hain parempien työmah­dollisuuksien
takia, mitään muuta
hj-ötvä en ole vielä houmaiinut sii- ^ijan yhdessä ja samassa pai-
•i' ' • kassa,"
, "Onko hänkin 'rajaloikkari'?"
stmpta tantan alan tuotannossamync. p^^j naurahti
Kcskhuomahhhsa ryljyhsä, jotka _ ^j^^^, en ole koskaan
keltaisen simscn }a mustan (tavalU- j-y^^^y^ häneltä sellaista. Mutta
si nimin lampaanmitstan) kirjavina
ja kiiltovillaisina ovat värisominitc!-
maltaankin ensisijalle asetettavia, c-lämänpnu
esiintyy joko keskuksen
pääaiheena tai täytekuviona sen
kummassakin päässä näille ryijyil­le
ominaisten soikioiden välissä.
Läntisellä Uudellamaalla oli vanltim-millc
kappaleille puiden kolmiluku
tyypillinen: suurin faltasi kcskialan
alapään ja molemmat pienemmät si­joittuivat
syrjille. Puuaihvcn poh­jalla
syntyi sittemmin suuri n:äärä
erilaisia sommitelmia. Vähitellen sc
sai jalansijaa myös puhtaasti geo­metrisissa
sommitelmissa johtaen nii-ddn
rikkoutumiseen ja sekamuotojen
syntymiseen. Jatkuu.
milloin sinun todella pitää lähteä?"
"Laskon, että ensi lauantai-iltana.
^Mutta miksi?"
"Oh, muuten vain. Minulla on
sinulle pieni yllätys — ei, älä utele
enempää, uteliaisuus ei kuulu sivis­tykseen."
"Laura, lopeta tuo piilosilla olosi,
ei se pue sinua! Onko se jotain pa­haa,
josta olet vielä epätietoinen?"
"Sitten näet." '
"Otamme taxin, täältä on sinun
pitkä niatka kävellä takaisin. Tie­dätkö,
meillä on vielä paljon keskus­teltavaa,
ja minkä merkki se on?"
"Että tuttavuus kiinnostaa!" Lau­ran
äänessä soi ilo.
Kello oK jo yli yksitoista, kun
kista mahdollisista paikoista. Nyt
te tapaatte toisenne keskiviikkona,
olen sen lopulta niin päättätänyt.
Väärinkäsitykset korjaantuu."
"Ja hän on siis kertonut kaikki?
iSIenen pois kotoa!" ^
"On kertonut, mutta et mene.
Miksi pakoilet häntä; hän on kun­non
veli."
"Mistä stnä hänen elämäkertan­sa
olet lukenut; ei kai kukaan mies
ole niin hullu, että ensitöikseen huo­noutensa
tunnustaa."
"Ei tietenkään, eikä ole tarpeel­listakaan.
Tunnen siksi hyvin sen
sukupuolen, että osaan, arvostella
kuka on kukin, ja aika näyttää hei­dän
heikot puolensa ja opettaa myös
anteeksiantamaan."
"Ohhoh, oletpa aika kokenut u-roitten
puolustaja. Pidä esitelmäsi
heille, minuun se ei tepsi."
"Sinä olet säälittävän katkera,
Nelli; ny^t sen on tepsittävä. Mies
on sellainen miksi nainen sen tekee.
Olen kuullut, että huonot miehet
ovat huonoja naisten takia, samoin
kuin hyviä ja kunnollisiakin . . .
olen — olen sen itse kokenut. Mutta
nyt ei ole kyrsynnys siitä, vaan: ha­luatko
tavata Paulia keskiviikkona.
Hän palaa takaisin Canadaan lauan­tai-
iltana. Annatko hänen mennä
Nelli, sinä— mutta mitä tämä
kaikki tarkoittaa, en pääse sehilie
teistä kummastakaan? Miksi et sa­nonut
tätä ennemmin?"'
"Paul, anna anteeksi. Eikö teko
ole- parempi kuin sana — ja parem­pi
myöhään kuin ei milloinkaan. So­pikaa
pois ja puhukaa kuin ainakin
kiltit sisarukset. Luulen, että mi­nua
ei siinä todistajana kaivata. M^
nen huoneeseeni, tapaamme sitten
myöhemmin. Näkemiin!"'
Lauran huone sijaitsi käytä\iB
toisessa päässä, eikä hän edes sala­kuuntelijanakaan
voinut erottaa sa­noja
veljen ja sisaren keskustelusta.
Hänen oli vain niin hy\-'i olla n)%
kun sai kerran hyvittää jotakin yi>
teen tässä risaisessa maailmassa. Ol­la
kohtalon välikappaleena kahden
ihmisen tiellä. Hänellä ei oUut
jeä, oli vain sisar, Sylvia pieni, siel­lä
Canadassa. Kuinka hän tällä het-
^ kellä kaipasi toisen anteeksiantoa,
sovitusta rikkomukseensa. Kyy^^
leet tulivat helpoittavana avuki-
Hän itki. Siitä oli kauan kun se oli
tapahtunut — itkenyt omaa häpea-mättömyyttään,
sillä hänen tyhnun
ylpeä ^luonteensa ei ollut koskaaji
alistunut tunnustamaan omia virhei­tään.
Kunpa kerran-saisi vielä^so-vittaa,
pyytää nöyrästi anteeksi -
vialta . . - . ,
Äkkiä hän kuivasi silmänsä ja te­ki
päätöksen mennä Canadaan
kaisin toisena, muuttuneena, jot^^ -
oppineena, ja ottaa poikansa n^^'
leen. Säästöjäkin oli karitunut na*
ti summa. Hän ryhtyisi ompel^'
tareksi, ottaisi kotona löita vasiaa^-
(Jatko£
L3t^-a istui kotvai
.uskaltanut vilkais
'tiesin hänen kerra
katkeruutta, jo
[^i oli muille jakam
"Etkö tosiaan luul
Dustaedes hiukan?'
Pudistin päätäni.^
"Hiukan antaa ja
. tyydytä sinua eikä
aitsi luulisin juuri i
DiksVi voi toisesta pii
b haluaisikin."
'•Mutta eihän tämr
.iänkaiken?''
Sentähden toi
Lerehdyksen tehnyt,
Msen oikaiskoon!"
["Haluatko siis eroa?
•'Mitä muuta luulet
5?"
"En haluaisi luopua
lottnmit. pitämään si;
Juan kuulla äänt
oittosi. läsnäolosi te
lion minulle jälleen
itakuntella. miten t
en ilman kodin h]
Pelkkä ajatus, että poii
talon tuntumaan ai
ä. Kirsti, koeta I
en verran, että jäät lu
"Elä puhu tyhmyykJ
[on jokainen nuori nain<
jten astumaan paikallei
jheistä voi antaa sinu
Iknin minä. Sen tiedä)
[puolestani uskon, että
[miksi edelleen haluat
naimokkeenasi, on av
[määrää erotessa puolet
ftasi minulle."
"Kirsti!"
''Mitä varten emme
keskenämme kerran."^ C
se ainoa silta, jolla von
toisemme tasa-arvoisina.
oltanut sinut rahojen i
ia sisarusteni pakottarr.
et voisi sinä sanoa minu
raan. mikä oli syy, joka
tamaan minut. Rakkai
Ikt."^
"Olen sanonut syyt."
Siihen alaan hänellä oi
enemmän taipumusta ^
lukseen. elämiseen pato
nujen kimpussa. Mutta
n>t heti. Vuoden pe
Hän kirjoittaisi Sylvia
pojastaan, sovittaisi lä
^ 5iiä pientä äidin hylk
faan lopulia. Ja LauraV;
te lastaan, omaa liha;
— hän oli äiti, äiti — t
Ideistä kärsinyt tarpeeksi
^- Sitä se olikin, rakka
joka 011 vain luonnon mu
sÄelle. :\Iutta sitte
pystyyn. Oli tofnehkin
Kestäisikö här
kuinka? Jospa häner s:
^aän enää? . . . . -Lapsi
^ kaksi läheistä kävivät
^^lua sinä iltapäivänhetk
Pokessa. Paulia hän ral
varmaa. Rakastaisiko •
syvästi, että uhhoit
^lia-askeleensa? Laur^
^^'^a vielä asuvan ylpeä
hintaan peritvn luonteen.
^ ^' ^u-nut ajatella si
^^^•a vielä kaikki yhdc
varaan vaa assa Pau