1938-06-18-07 |
Previous | 7 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
LAUANTAL\A, KESÄKUITN 18 PÄIVÄNÄ Sivu 7
nappi
Kirj. Mona Monroe
SINNE, missä Paris-Salongissa
riippui ensimäisen palkinnon saanut
maalaus, virtasi alituisesti ihmisiä/
niin lialjon, että näyttelyn vahti-mestarit
saattoivat aivan varmasti
^kuuttaa, ettei mikään muu suuren
ni^-ttelyn tauluista saanut osakseen
sellaista mielenkiintoa kuin tämä.
Nuo katselijat eivät varmastikaan
voineet tulla vain maalauksen esittämien
kasvojen takia, vaikka ne oli-v-
atkifi hyvin puoleensa vetävät, ei,
pikemminkin vain eräs yksityiskohta
kasvoissa veti hiin vastustamattomasti
ihmisiä katsomaan maalausta. Silmien
ihmeellinen ilme. Tyttö taulus-.
sa katsoi alaspäin silmissään ihnaeel-linen,
kaunis, rakastunut ilme. Mutta
mitä hän katsoi? Ihmiset kyselivät
ihmeissään, mitä taiteilija mahtoi
tarkoittaa tuolla ilmeellä. Mutta joka
tapauksessa, vaikka sen alkuperä oli
"turiteniaton, oltiin yksimielisiä siitä,
että tuon ilmeen kankaalle kiinnittäminen
oli taidetta.
Chester Barclay harppi ateljeessaan
yltympäri keskeneräisten ja valmiiden
töidensä välissä etsien kiihkeästi
erästä nappia. Kello oli puoli
viisi ja puolen tunnin kuluttua hänen
ofisi kohdattava Lizzie Golby ja Eve-
Ijn-täti Rotundansin terassilla vakuuttuakseen,
kuten hän aavisti, siitä,
että hänen ikipäiviksi oli jätettävä
sekä Parisi että maalaaminen.
Hän pit? kädessään viimeistä pai-taansav
keltaista silkkipaitaa, josta
jo mainittu nappi puuttui — tuollainen
nappi, joka tarvitaan paidanrintamukseen
ja joka on siihen neulottava.
ATisi ainoa nappi! Mutta hänellä
ei ollut ainoatakaan. Ja vaikka
hän löytäisiin jostakin yhden napin,
Hiin kuka sen sitten neuloisi hänell
e . . . : •
Samassa hän yhtäkkiä muisti Jac^
qtielinen. Hän oli juuri äskettäin
kuullut ääniä hänen ateljeestaan, jo-oli
juuri hänen omansa vieressä.
Kaunis ihana Jacqueline. Taiteilijatoveri.
Samassa silmänräpäyksessä
Chester unohti sekä paidan että na-
Pin. Jacquelinen kasvot nousivat hänen
silmiensä eteen. Kunpa he molemmat
eivät olisi niin köyhiä...
Hänen oli luovuttava nyt Jacqueli-nestä
ja kuitenkin hän uskoi, että
t ä m ä . . . Mutta mitä kannatti miettiä
asiaa nyt, kun Lizzie ja täti kerran
olivat jo Parisissa. Parisi oli toki
messun arvoinen. Tie rikkauteen, huolettomuuteen
ja riippumattomuuteen
johti Lizzien kautta ja Evelyn-täti
järjesti tämän kaiken ja siitä sovittaisiin
kello viideltä ravintolassa.
Joka tapauksessa hänen siis oli
saatava naj^i.
Jacqueline oli juuri tekemässä jotakin
ihanaa meriaiheista luonnosta,
kun Chester tuli sisään paita kädessään.
Chester hymyili ja Jacqueline
hymyili vastaan. Tyttö oli ranskalaiseksi
varsin pitkä ja solakka, iholtaan
ja hiuksiltaan vaalea. Silmät
olivat tummat, etelämaisen uneksivat
ja punaiset huulet olivat täynnä elämää.
Kätkettyä elämää, joka tahtoi
päästä julki...
-— Nappi, hän hymyili ja katsoi
miettivästi ympäri. Ei sitä täälläkään
ole . . . Mutta odotapas, katson-pa
käsilaukustani.
Muutamia sekunteja innokkaasti
etsittyään hän löysikin käsilaukustaan
neulan ja lankaa, mutta ei nappia
. . . Mutta hän kiskaisi nopeasti
pois maalausmekkonsa ja silloin paljastui
harmaansininen pusero sekä siinä
viisi pientä sinistä nappia. Tyttö
irroitti kynäveitsellä yhden napeista,
h3miyili ja sanoin-
— Luulenpa tämänkin kelpaavan.
En usko, että kukaan huomaa sitä
naisten napiksi. Ja ei kai sillä niin
kovin ole väliä, vaikka joku huomai-sikin.
— Oh, huudahti hän sitten, miten
hieno paita sinulla on! Luulisipa sinun
saaneen m3rydyksi taulun, kun
noin prameilet, Chester . . .
Jutellessaan hän ompeli kiinni pienen
sinisen napin Chesterin paidanrintamukseen.
— Kas noin, hän sanoi sitten tyy-tv^
äisenä ja jatkoi samassa:
— Mutta minkä kumman Aoioksi
noin hienona nyt, Chester? "
Jokin Chesterissä, ei hän itsekään
tiennyt mikä, pakotti hänet kertomaan.
Hänen silmänsä olivat seuranneet
Jacquelinen kasvoja, hänen vikkeliä
sormiaan, pientä vilahdusta ihanasta
ihosta kaulalla, kun nappi ir-roitettiin
ja se paljastui ja hän käsitti
nyt, että t>ntö merkitsi hänelle
paljon enemmän kuin hän koskaan
oli tietänytkään. Hän olisi tahtonut
maalata tytön juuri nyt. Mutta sehän
oli nyt myöhäistä, ai\'an liian
myöhäistä. Ehkä he eivät kohtaisi
enää koskaan.
Hän kertoi. Täti Evelynistä ja
Lizziestä. He olivat tunteneet toisensa
lapsista alkaen, hän ja "Lizzie,
mutta eivät koskaan olleet merkinneet
toisilleen mitään sen enempää.
Lizzie on teräsruhtirias Colbyn tytär
ja täti Evelyn ja hän ovat kaukaista
sukua. Nyt he ovat tulleet Parisiin
vakuuttaakseen Ghesterille, että hänen
on käännettävä selkänsä maalaamiselle.
^ Ja sinähän itse tiedät, Jacqueline,
miten laitani on. Kenties ei mitään
tulevaisuutta. V'oi kestää vuosia,
ennenkuin lyön itseni läpi —
enkä ehkä sittenkään. Vaikka tiedänhän
toki, ettei teräskään ole minun
voimiani. Voitko kuvitella minua
konttorissa, numeroiden ja tilien joukossa?
Mutta Jacquelinen ajatukset olivat
ilmeisesti muualla.
— Hän ei ehkä ole vain rikas, tuo
Lizzie, hän sanoi, vaan ehkä myös
kelpo tyttö. Ja hän ehkä rakastaa
sinua. Tytön oli melkein pakotettava
viimeiset sanat ulos suustaan.
Chester pudisti päätään.
—-Haluaisin sinun näkevän hänet.
Tahtoisin tietää, mitä sinä pidät hänestä.
Samoin tahtoisin tietää, mitä
hän näkee minussa.
Jacqueline tarkasteli häntä miettien.
Mitä Joku tyttö saattoi nähdä
Chester Barclayssa... Oliko tämä
todellakin niin tietämätön erinomaisen
edullisesta ulkonäöstään. No, siinä
tapauksessa hänellä oli jotakin si^
simmässäänkin. Vaikka — sen tyttö
tiesi muutenkin — sen hän tunsi sydämessään.
Chester kohautti olkapäitään:
— Lizzie ei ole minuri tyyppiäni,
hän huomautti. Mitä hän tietää elämästä,
työstä? Hänelle ori puhuttava
vain kilpa-ajoista ja bridgestä . . .
Ja teräksestä ehkä, Jacqueline
huokasi. Koska sinä lähdet Parisis-ta?
; Chester huokasi.
— En tiedä, hän vastasi. Mutta
joka tapauksessa, Jacqueline, sinä ja
minä olemme olleet hyviä toverd-
•ta
Tyttö katsoi kelloa.
— Sinun on kiirehdittävä, että ennätät.
. .
— Etkö sinäkin voisi tulla sinne...
ei se kestä niin kauaa... se neuvottelu,
tarkoitan.
Pyyntö oli tytölle melkein samaa
kuin janoiselle kutsu tulla katsonmn,
kun toiset juovat... Hänen silmissään
oli merkillinen ilme. Eikö Chester
todellakaan käsittänyt, mitä hän
pyysi.
•— Jos tämä nyt on Viimeinen ker-
,^f^nmn Kansallhen Tyttö-klu^ IVembleyssä yjveyden valtatie -
^« lohtokunnan .onnesta jäfjeste^ näytteh. johon di kokaontmut neUa^y^
^^kettäin Empire StLLniUa tyttöä Brittän saarten kaikilta kul^^^ k^^^^
niiltä. Etualalla joitakin innostuneita
tyttöjä hurraamassa näyttäyn
ta, kun näemme toisemme, Jacqueline,
etkö tulisi,.. Tapaisimme sen
jälkeen, kun he ovat palanneet hotelliinsa.
Tyttö palasi työnsä ääreen, mutta
hänen kätensä vapisi.
— En voi luvata, hän sanoi hiljaa.
Saa nähdä sitten, mutta kiiruhda njrt
sinä. Chester, tästähän riippuu koko
tulevaisuutesi.
Teellä kierrettiin asiaa kwten kissa
kuumaa puuroa, mutta siitä Chester
kuitenkin pääsi perille, että kaikki
kyllä oli valmiina häntä varten —
juotettu vasikkakm kai jo teurastet-
^ tu häitä varten. Mu.tta kuitenkin —
ja se ilahdutti Chesteriä salaisesti —
Lizzie katsoi vähän väliä kelloa. Hän
pyyteH anteeksi ja sanoi, että hänen
olisi lähdettävä jo kello kuuden aikaan,
sillä Hän oli luvannut muuta- _
malle tyttötuttavalleen ja lähetystö-herralle,
että menisi heidän kanssaan
erääseen tanssiravintolaan ja hänen
olisi sitä ennen mentävä pukeutumaan.
Chester nyökäsi. Ei, rakkautta
hän ei nähnyt Lizzien silmissä, mutta
hän ymmärsi: ilmeisesti kuului
järjestykseen, että Lizzie hiukan vetäytyisi
taaksepäin eikä mitenkään
pyrkisi kiirehtimään asiaa, mutta sitten
täti vasta ottaisi asian varsinaisesti
järjestettäväkseen. Vaikka —
ei oikeastaan ollut tädin tapaista yrittää
puhua ketään yli, Chester muisti
hänet hyvänä sieluna, joka yritti
kaikkien parasta.
Chester oli aavistanut oikein. Tyttö
ei aikonut vielä suinkaan lopullisesti
sanoa hyvästiä. He näkisivät
vielä huomenna, Ennenkuin täti Evelyn
olisi ryhtynyt lopullisiin järjes-telyihinsä.
Niihin kyllä, se oli varmaa, ryhdj^-
täisiin, sillä Chesterhän oli ollut jo
kaksi vuotta Parisissa eikä hänestä
vielä ollut tullut mitään . . . Niin, ja
Lizzie ja hän olivat lapsuudenystäviä,
niin että he kyllä sopisivat...
Kesken' jutteluaan täti yhtäkkiä
huomautti:
— Sinullapa vasta on ihmeellinen
nappi paidanrintamuksessa, Chester.
Mies punastui koskettaessaan puheenaolevaa
nappia.
Tädin katse liukui yli pojan olkapään.
Siitä paikasta, missä he istuivat,
hän näki hyvin lähimmän pöydän.
Ja erääseen niistä, sinne päin,
jonne Chesterin selkä oli, hovimestari
juuri Johdatti erääp nuoren naisen,
joka ei näyttänyt oikein olevan tyytyväinen
pöytäänsä.
Chester ei voinut' nähdä sinne.
Mutta täti, joka juuri vastikään oli
innokkaasti selitellyt Chesterin uutta,
parhainta mahdollista elämänjärjestystä,
katseli sinne varsin huvitettuna.
Chesterkin havaitsi hänen ovelan
hymynsä, muttei uskaltanut kysyä
mistä se johtui, vaan jatkoi edelleen
heidän äsken, Lizzien lähdettyä,
aloittamaansa puheenaihetta:
— Mutta Lizzie,. hän sanoi, mmä-
•••.fJvti:-.::.'-,
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 18, 1938 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1938-06-18 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki380618 |
Description
| Title | 1938-06-18-07 |
| OCR text | LAUANTAL\A, KESÄKUITN 18 PÄIVÄNÄ Sivu 7 nappi Kirj. Mona Monroe SINNE, missä Paris-Salongissa riippui ensimäisen palkinnon saanut maalaus, virtasi alituisesti ihmisiä/ niin lialjon, että näyttelyn vahti-mestarit saattoivat aivan varmasti ^kuuttaa, ettei mikään muu suuren ni^-ttelyn tauluista saanut osakseen sellaista mielenkiintoa kuin tämä. Nuo katselijat eivät varmastikaan voineet tulla vain maalauksen esittämien kasvojen takia, vaikka ne oli-v- atkifi hyvin puoleensa vetävät, ei, pikemminkin vain eräs yksityiskohta kasvoissa veti hiin vastustamattomasti ihmisiä katsomaan maalausta. Silmien ihmeellinen ilme. Tyttö taulus-. sa katsoi alaspäin silmissään ihnaeel-linen, kaunis, rakastunut ilme. Mutta mitä hän katsoi? Ihmiset kyselivät ihmeissään, mitä taiteilija mahtoi tarkoittaa tuolla ilmeellä. Mutta joka tapauksessa, vaikka sen alkuperä oli "turiteniaton, oltiin yksimielisiä siitä, että tuon ilmeen kankaalle kiinnittäminen oli taidetta. Chester Barclay harppi ateljeessaan yltympäri keskeneräisten ja valmiiden töidensä välissä etsien kiihkeästi erästä nappia. Kello oli puoli viisi ja puolen tunnin kuluttua hänen ofisi kohdattava Lizzie Golby ja Eve- Ijn-täti Rotundansin terassilla vakuuttuakseen, kuten hän aavisti, siitä, että hänen ikipäiviksi oli jätettävä sekä Parisi että maalaaminen. Hän pit? kädessään viimeistä pai-taansav keltaista silkkipaitaa, josta jo mainittu nappi puuttui — tuollainen nappi, joka tarvitaan paidanrintamukseen ja joka on siihen neulottava. ATisi ainoa nappi! Mutta hänellä ei ollut ainoatakaan. Ja vaikka hän löytäisiin jostakin yhden napin, Hiin kuka sen sitten neuloisi hänell e . . . : • Samassa hän yhtäkkiä muisti Jac^ qtielinen. Hän oli juuri äskettäin kuullut ääniä hänen ateljeestaan, jo-oli juuri hänen omansa vieressä. Kaunis ihana Jacqueline. Taiteilijatoveri. Samassa silmänräpäyksessä Chester unohti sekä paidan että na- Pin. Jacquelinen kasvot nousivat hänen silmiensä eteen. Kunpa he molemmat eivät olisi niin köyhiä... Hänen oli luovuttava nyt Jacqueli-nestä ja kuitenkin hän uskoi, että t ä m ä . . . Mutta mitä kannatti miettiä asiaa nyt, kun Lizzie ja täti kerran olivat jo Parisissa. Parisi oli toki messun arvoinen. Tie rikkauteen, huolettomuuteen ja riippumattomuuteen johti Lizzien kautta ja Evelyn-täti järjesti tämän kaiken ja siitä sovittaisiin kello viideltä ravintolassa. Joka tapauksessa hänen siis oli saatava naj^i. Jacqueline oli juuri tekemässä jotakin ihanaa meriaiheista luonnosta, kun Chester tuli sisään paita kädessään. Chester hymyili ja Jacqueline hymyili vastaan. Tyttö oli ranskalaiseksi varsin pitkä ja solakka, iholtaan ja hiuksiltaan vaalea. Silmät olivat tummat, etelämaisen uneksivat ja punaiset huulet olivat täynnä elämää. Kätkettyä elämää, joka tahtoi päästä julki... -— Nappi, hän hymyili ja katsoi miettivästi ympäri. Ei sitä täälläkään ole . . . Mutta odotapas, katson-pa käsilaukustani. Muutamia sekunteja innokkaasti etsittyään hän löysikin käsilaukustaan neulan ja lankaa, mutta ei nappia . . . Mutta hän kiskaisi nopeasti pois maalausmekkonsa ja silloin paljastui harmaansininen pusero sekä siinä viisi pientä sinistä nappia. Tyttö irroitti kynäveitsellä yhden napeista, h3miyili ja sanoin- — Luulenpa tämänkin kelpaavan. En usko, että kukaan huomaa sitä naisten napiksi. Ja ei kai sillä niin kovin ole väliä, vaikka joku huomai-sikin. — Oh, huudahti hän sitten, miten hieno paita sinulla on! Luulisipa sinun saaneen m3rydyksi taulun, kun noin prameilet, Chester . . . Jutellessaan hän ompeli kiinni pienen sinisen napin Chesterin paidanrintamukseen. — Kas noin, hän sanoi sitten tyy-tv^ äisenä ja jatkoi samassa: — Mutta minkä kumman Aoioksi noin hienona nyt, Chester? " Jokin Chesterissä, ei hän itsekään tiennyt mikä, pakotti hänet kertomaan. Hänen silmänsä olivat seuranneet Jacquelinen kasvoja, hänen vikkeliä sormiaan, pientä vilahdusta ihanasta ihosta kaulalla, kun nappi ir-roitettiin ja se paljastui ja hän käsitti nyt, että t>ntö merkitsi hänelle paljon enemmän kuin hän koskaan oli tietänytkään. Hän olisi tahtonut maalata tytön juuri nyt. Mutta sehän oli nyt myöhäistä, ai\'an liian myöhäistä. Ehkä he eivät kohtaisi enää koskaan. Hän kertoi. Täti Evelynistä ja Lizziestä. He olivat tunteneet toisensa lapsista alkaen, hän ja "Lizzie, mutta eivät koskaan olleet merkinneet toisilleen mitään sen enempää. Lizzie on teräsruhtirias Colbyn tytär ja täti Evelyn ja hän ovat kaukaista sukua. Nyt he ovat tulleet Parisiin vakuuttaakseen Ghesterille, että hänen on käännettävä selkänsä maalaamiselle. ^ Ja sinähän itse tiedät, Jacqueline, miten laitani on. Kenties ei mitään tulevaisuutta. V'oi kestää vuosia, ennenkuin lyön itseni läpi — enkä ehkä sittenkään. Vaikka tiedänhän toki, ettei teräskään ole minun voimiani. Voitko kuvitella minua konttorissa, numeroiden ja tilien joukossa? Mutta Jacquelinen ajatukset olivat ilmeisesti muualla. — Hän ei ehkä ole vain rikas, tuo Lizzie, hän sanoi, vaan ehkä myös kelpo tyttö. Ja hän ehkä rakastaa sinua. Tytön oli melkein pakotettava viimeiset sanat ulos suustaan. Chester pudisti päätään. —-Haluaisin sinun näkevän hänet. Tahtoisin tietää, mitä sinä pidät hänestä. Samoin tahtoisin tietää, mitä hän näkee minussa. Jacqueline tarkasteli häntä miettien. Mitä Joku tyttö saattoi nähdä Chester Barclayssa... Oliko tämä todellakin niin tietämätön erinomaisen edullisesta ulkonäöstään. No, siinä tapauksessa hänellä oli jotakin si^ simmässäänkin. Vaikka — sen tyttö tiesi muutenkin — sen hän tunsi sydämessään. Chester kohautti olkapäitään: — Lizzie ei ole minuri tyyppiäni, hän huomautti. Mitä hän tietää elämästä, työstä? Hänelle ori puhuttava vain kilpa-ajoista ja bridgestä . . . Ja teräksestä ehkä, Jacqueline huokasi. Koska sinä lähdet Parisis-ta? ; Chester huokasi. — En tiedä, hän vastasi. Mutta joka tapauksessa, Jacqueline, sinä ja minä olemme olleet hyviä toverd- •ta Tyttö katsoi kelloa. — Sinun on kiirehdittävä, että ennätät. . . — Etkö sinäkin voisi tulla sinne... ei se kestä niin kauaa... se neuvottelu, tarkoitan. Pyyntö oli tytölle melkein samaa kuin janoiselle kutsu tulla katsonmn, kun toiset juovat... Hänen silmissään oli merkillinen ilme. Eikö Chester todellakaan käsittänyt, mitä hän pyysi. •— Jos tämä nyt on Viimeinen ker- ,^f^nmn Kansallhen Tyttö-klu^ IVembleyssä yjveyden valtatie - ^« lohtokunnan .onnesta jäfjeste^ näytteh. johon di kokaontmut neUa^y^ ^^kettäin Empire StLLniUa tyttöä Brittän saarten kaikilta kul^^^ k^^^^ niiltä. Etualalla joitakin innostuneita tyttöjä hurraamassa näyttäyn ta, kun näemme toisemme, Jacqueline, etkö tulisi,.. Tapaisimme sen jälkeen, kun he ovat palanneet hotelliinsa. Tyttö palasi työnsä ääreen, mutta hänen kätensä vapisi. — En voi luvata, hän sanoi hiljaa. Saa nähdä sitten, mutta kiiruhda njrt sinä. Chester, tästähän riippuu koko tulevaisuutesi. Teellä kierrettiin asiaa kwten kissa kuumaa puuroa, mutta siitä Chester kuitenkin pääsi perille, että kaikki kyllä oli valmiina häntä varten — juotettu vasikkakm kai jo teurastet- ^ tu häitä varten. Mu.tta kuitenkin — ja se ilahdutti Chesteriä salaisesti — Lizzie katsoi vähän väliä kelloa. Hän pyyteH anteeksi ja sanoi, että hänen olisi lähdettävä jo kello kuuden aikaan, sillä Hän oli luvannut muuta- _ malle tyttötuttavalleen ja lähetystö-herralle, että menisi heidän kanssaan erääseen tanssiravintolaan ja hänen olisi sitä ennen mentävä pukeutumaan. Chester nyökäsi. Ei, rakkautta hän ei nähnyt Lizzien silmissä, mutta hän ymmärsi: ilmeisesti kuului järjestykseen, että Lizzie hiukan vetäytyisi taaksepäin eikä mitenkään pyrkisi kiirehtimään asiaa, mutta sitten täti vasta ottaisi asian varsinaisesti järjestettäväkseen. Vaikka — ei oikeastaan ollut tädin tapaista yrittää puhua ketään yli, Chester muisti hänet hyvänä sieluna, joka yritti kaikkien parasta. Chester oli aavistanut oikein. Tyttö ei aikonut vielä suinkaan lopullisesti sanoa hyvästiä. He näkisivät vielä huomenna, Ennenkuin täti Evelyn olisi ryhtynyt lopullisiin järjes-telyihinsä. Niihin kyllä, se oli varmaa, ryhdj^- täisiin, sillä Chesterhän oli ollut jo kaksi vuotta Parisissa eikä hänestä vielä ollut tullut mitään . . . Niin, ja Lizzie ja hän olivat lapsuudenystäviä, niin että he kyllä sopisivat... Kesken' jutteluaan täti yhtäkkiä huomautti: — Sinullapa vasta on ihmeellinen nappi paidanrintamuksessa, Chester. Mies punastui koskettaessaan puheenaolevaa nappia. Tädin katse liukui yli pojan olkapään. Siitä paikasta, missä he istuivat, hän näki hyvin lähimmän pöydän. Ja erääseen niistä, sinne päin, jonne Chesterin selkä oli, hovimestari juuri Johdatti erääp nuoren naisen, joka ei näyttänyt oikein olevan tyytyväinen pöytäänsä. Chester ei voinut' nähdä sinne. Mutta täti, joka juuri vastikään oli innokkaasti selitellyt Chesterin uutta, parhainta mahdollista elämänjärjestystä, katseli sinne varsin huvitettuna. Chesterkin havaitsi hänen ovelan hymynsä, muttei uskaltanut kysyä mistä se johtui, vaan jatkoi edelleen heidän äsken, Lizzien lähdettyä, aloittamaansa puheenaihetta: — Mutta Lizzie,. hän sanoi, mmä- •••.fJvti:-.::.'-, |
Tags
Comments
Post a Comment for 1938-06-18-07
