Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 28, 1948

              rre Linaala; hurrikaani''
4V
Koitti tiistain aamu. Marfciisitar oli
Iveilla melkein koko yÖih Han ei voi-t
nukkua. Toisinaan hän ajatteli pe­traa
koko matkan. Tuo hurrikaani
peloittanut hänen perin pohjin. Ta-lisesti
oli hän nauttinut myrskyistä,
tta tämä oli ollut hänellekin liian
vittävä. Hän uumosi jotakin tapahtu-mitä
— hän ei käsittänyt.
Matkalaukut olivat valmiina. Billy
kutsunut pari neekeriä niitä kanta­an
Sommervilleeh, sillä tiellä ei Voi-t
autoilla kulkea ja kävelijällekin se
tti monia vaikeuksia .Höykyaalto
vienyt siitä suuria lohkoja, jälellä
vain valkoista hiekkaa silmänkan-attoniiiri.
^liehet odottelivat keittiössä. Markii-ar
pukeutui hitaasti. Asetti vanhan-aisen
hattunsa päähänsä, veti valko»-
hansikkaat käsiinsä. Katsahti^pei-sä
ja huomasi olevansa vanha ja
ihtunut. Saippuayhtiö' ei nyt var-nkaan
maksaisi liänelle senttiäkään,
nyi näkisi hänet. ^ ^
Hyvä on, pojat lähdetään. Luulen,
ä meille tulee vaikea matka. Tie on
rtunut, hän sanoi,
illy istui iitnrkassaan pää alaspäin.
Xo, Billy, lähtekäämme. Sinä pi-huoleh
talosta kun olen matkalla
jos kuolet niin . . .
Oi, madam, toivoisin, että olisin
Jeesuksen luona. Hah huokasi.
Jätät avaimet pastori Whitehea-e.
jatkoi markiisitar,
liehet tarttuivat matkalaukkuihin,
tuo pieni joukl^e asteli verkalleen
ti Sommervilleä. Matka kului hyvin
aasti: markiisitar istahti pari kol­kin
kertaa tiepuolessa. Kukaan ei pu­ut
mitään.
ommervilleä ei olisi kukaan tunte-
. Vain kolme taloa oli paikallaan:
titalo, asema ja pankkitalo.
lyrsky oli riiponut taloista katot,
unat. seinät . . . Huonekaluja, törkyä,
ereita oli pitkin katuja ja ihmiset
'vät liejusta tavaroitaan.
ukaan ei edes katsahtanut markiisi-ta.
Jokaisella oli tarpeeksi huolta it-tään.
ivinen asemarakennus seisoi paikal-n.
mutta ratakiskot olivat vääntyneet
niin mutkiin. ^Muutamia vaunuja
kasi kumollaan ratapihalla.
larkiisitar kysyi asemamieheltä, jo-
?amaila oli ase^ian päällikkö, junan
töaikaa.
Ei. madam, täältä ei lähde junaa
ään. A'oitte saada junan Sunvillestä.
on 10 mailin päässä täältä etelään,
oa paikka mrs. . . . hm . . . Smith.
usta jännityksessään.
Ei. Gustav . . . siellä on tapahtu-t
paljon asioita tänä aikana . . . On
rastaan kä3'mässä villitys, palvelus-n
joukossa avioliittoasioissa. Kaik-siellä
haluavat mitä kiireimmin vihil-
En^in Eriikka ja Jöns-, sitten Kata-akin
sai halun ja on nyt vihitty ka-
;.na Elias Jahnukaiseen,
•iniassa kreivitär Yvonne kumartui
•Otavia kohden ja tarttui hänen kä-
Dsi.
''usiav, älä anna sen järkyttää
'"^i • . sehän on juuri niinkuin
•'•'^i 1 . . Katariina oli kyllin viisas
•"^^»'Iiinaan asian oikeaksi siten . . .
''"lä olet pakoittanut hänet teke-
'li'!!, imusi Gustav raivoissaan.
Minä cn^ole käskenyt häntä vi-
'-lutia kun siitä kuulin .palvclus-
'-11 kautta, tunsin vilpitöntä iloa. Ja
''^ '>n'totta, vaikka Jumala katsoi.si
hetkellä lävitseni.
(Jatkuu)
Menetiekö nyt Lontooseen . . nyt? hän
hjTOyili ivallisesti.
Niili, Mr. Ö'Hara, olen niatkalla
prinsessan häihin . . .
- T - Mutta nuten pääsette nyt Sunvil-leen?
Juna lähtee sieltä, antakaas kun
^ katson, klo 2 iltapäivällä. Tiet ovat rik­ki.
Puhelin on rikki. .
— Ehkäpä saan jonkun kuljettamaan
minut moottoriveneellä Picardien ky­lään
jä sieltä voin ehkä saada kyydin
Suhvilleen.
— Se on ainoa keino. Mutta kuka
lähtee tässä kiireessä ja surkeudessa?
— Maksan mitä vaaditaan. Minun
on päästävä Lontooseen ajoissa.
— Pojallani Artilla on moottorivene.
Hei, Art. Tahdotko tehdä rähajj.ja vie­dä
Mrs. Rochefort Stmvilleen veneelläsi.
iSythän on tyynempi . . . . ^
— Kuinka paljon? kysyi poika, joka
hääräili asemalla siivoten sen edustaa.
— Viisikymmeritä dollari, sanoi mar­kiisitar.
— E i kiitos. Sata dollaria. Mitä ajat­telette,
madam? Nyt on kamala tilan­ne.
Nyt tehdään rahaai, jos milloinkaan.
Sata seteliä, OK?
— Olkoon menneeksi, siis sata. Hän
viittasi miehille, ja he astelivat ranta­laituria
kohti. Sitä ei ollut olemassa,
mutta Artin vene, jonka hän myrskyn
edellisenä päivänä oli raahannut pank­kitalon
kupeelle, kellui vedessä siinä
paikassa, missä ennen oli ollut silta;
— Teidän on kahlattava sinne, ma­dam.
En tiedä muuta keinoa. Hei pojat
uittakaa matkalaukut veneeseeni ja
hukkukaa mereen, jos haluatte, sen­kin
. . .
Neekerit veivät vaijeten matkala\j-kut
veneeseen ja kahlasivat takaisin.
Markiisitar maksoi heille kullekin
kymmenen dollaria. He katselivat vuo­roin
rahaa, vuoroin markiisitarta. He
eivät uskoneet silmiään.
— Ottakaa, se kuuluu teille. Ja täs­sä
sinulle Billy, sata dollaria. Se riittää
sinulle siihen asti kun palaan Lontoosta.
— Oh, madam . . . Billyn silmät oli­vat
kyynelissä. Kun palaatte . . .? Äl­kää
lähtekö, madam. Nuo seitsemän hä-
^ mähäkkiä kiemurtelivat ympärillänne.
Paha uni, onnettomuus, madam. Kau­heata
. . . seitsemän, huono nuriiero.
Markiisitar seisoi jähmettyneenä.
_ Hyvästi, Billy. Menkää kotiinne.
:Miehet lähtivät hitaasti, mutta on­nellisina.
Billy oli viimeisenä. Hänen
kumara vartalonsa hä%T3i "Cdoraijhioit-ten
taakse. *
Markiisitar riisui kenkänsä jaloistaan,
nosti hameensa ylös ja kahlasi veteen.
Vesi oli länlmintS.
Pieni moottorivene kellui tyynillä lai­neilla
ja saapui parin tunnin kuluttua
Sunvilleen, joka oli kuin ihmeen kautta
säilynyt myrskyn kourista. Talot olivat
ehjinä, ja kadulla liikkuvat ihmiset oli-
A^at onnellisen näköisiä. Kaikki puhui­vat
vain niistä tuhoista, joita myrsky oli
muille paikkakunnille tuottanut. Jotkut
arveävat Sunvillen säästyneen kun se
oli auringon nimikko. Toiset sanoi\'at
sen riippuvan siitä kun kaupunki oli
demokraattipuolueen hallitsema, ja tai­vas
syojeli sitä juuri siksi.
Kukaan ei huomannut vanhaa naista,
joka pientä matkalaukkuaan kantaen
käveli asemalle nuoren -\rt-pojn seura­tessa
hänen jäljissään kantaen suurem­pia.
^
Markiisitar hymyili, ^litä nuo ih­miset
sanoisivatkaan, jos tietäisivät ku­ka
hän on, ja minne hän oli matkalla,
hän Blue Shoren kuuluisa markiisitar?
. He saapuivat asemalle. Art laski mat­kalaukun
aseman odotussalin perman­nolle.
Hän antoi pojalle sadan 'dollarin se­telin
ja Jisäksi viitosen. Artin silmät
loistivat autuaina.
— Kiitos, madam. Hauskaa matkaa.
Gee, sanokaa terveisiä sille prinsessalle
j.i Lontoon tytöille. *
— Kiitos teille, sanoi markiisitar ja
istui penkille odottamaan junan lähtöä.
Se lähtisi parin tunnin kuluttua. Hänellä
oli kylliksi aikaa.
Ketään ei ollut asemalle. Ei lippu­myymälässäkään.
Hän tunsi torkahtaneensa hetkisen
kun kuuli äänen lausuvan:
— Minne olette matkalla, madam?
Juna lähtee kymmenen minuutin ku­luttua.
Hän heräsi.
— Menen Lontooseen, kuninkaalli­siin
häihin, .\ntakaa minulle lippu Bin-ji;
ovilIeen. Otan sieltä lentokoneen New
Yorkiin.
— Häihin, te. Oletteka, oletteko te se,
se . . . (hiljaa itsekseen: kana.) ^
— Olen, olen markiisitar de la Roche-foucauld.
— Tuo puolihullu Blue Shoresta, mu­risi,
mies ja antoi lipun. 29 doUaicia
olkaa hy\'ä. Hän katsoi säälien IQota
vanhaa naista.
. — Kuinka uskallatte lähteä noin pit­källe
nfatkalle? Lontoo on suuri ja vaa­rallinen
kaupunki* j •
. Olen^ hänen suojeluksessaan» Hän
viittasi kädellään ylöspäin. Ja kunin­kaan.
— Hm, vanna turva, yes, hymyili
asemapäällikkö hyväksyvänä.
Yhtäkkiä markiisitar muistikin unoh­taneensa
lähettää tiedon yhtiölleen, et­tä
hän saapuisi kuuluisaan Bingpxnl-
Icri kaupunkiin jo tiistai-iltana. Päi\iiil
aikaisemriiin kuin oli sopimuksessa.
— Voinko lähettää hyvin kiireellisen
sähkösanoman? Mentävä mitä kautta
tahansa, heti. Heti, pyydän.
— Yes, kyllä voitte. Tässä on kaa-vuke
ja kynä.
Markiisitar kirjoitti hitaasti. Hän py-sJihtyi
pari kertaa.
— Mr. Bubblestein, Bingoville, Main
St. 77, huone 707. — Dgar Sir: Tule»
tänään klo . Hän pysähtyi. Millä
aikaa on junani Bingovillessä, sir? Nuo
seitsemäiset, hän katseli niitä: 7 hämä-'
häkkiä . . .
— Kello 7 illalla, jos kaikki meneer
hyvin ja tietysti menee. Juna kulkee
sisämaan reittiä,
— '*Klo 7 tänään illalla. Juna kulkee
suoraa reittiä. Stop. Teidän Marguerite
de la RochafoucaUld." Siis tämä, hetij
heti, olkaa hyvä, maki?aa mitä maksaa.
— Taas — tuo seitsemän, hän ajatteli;
.Asemamies, joka hoiteli myÖs säh-köittäjän
tehtävät, silmäili sjftiomaa,
laski sanat.
— Yes, heti. Neljä dollaria 7 sent­tiä.
Lähtee heti.
:Mark'isitar antoi rahat ja ojensi dol­larin
lisäksi.
— Se on teille palveluksestanne. Oh,
pyydän, kiitos.
— Oh, kas, kiitos. Lähtee heti lähtee
heti paikalla. Hän naputteli sähkeen
koneeseensa. Hän murisi pari kertaa,
tavaillessaan ranskalaista nimeä ja-sa­noi:
— Ookei', madam. Kuului junan tulo-signaali
kaukaa, ja lisäsi itsekseen:
— Nuo kirotut/Ulkomaalaiset . . . hel­vettiin
ne . . .
— Weil, juna onkin jo tillossa. Haus­kaa
matkaa!
Hän auttoi markiisittaren tavarat ju­navaunuun
ja kuiskasi sivumennessään
vaunun konduktöörille.
— Ps. Charlie. Se on se Blue Shoren
Austraalialaisct tutkimusrctkcilijät {joista toisen kuvan yhteydessä mainifaan) hurraamassa saa­tuaan
lippunsa kohotetuksi puuttomalle, sadan ndiömaUin suuruiselle eteläiseen napapiiriin kuu­luvalle
Ilcard Islandin saarelle.
LAUANTAINA, HELMIKUUN 28 PÄIVÄNÄ, 1948 Sivu S