Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 23, 1954

              etenen
, ^ 4 5 IX hänet eräästä vanlÄSta es-oanjalaisesta
kronikasta, 4SCiCMu-
^Zf^puoleha p e r i y t y i ^ Toipiiii-ja
elämänhalua uhkuvana hän
miiiua vastaan kronikan kellastu­kaa
khdiltä. ikäänkuin nykyajan
*ahl«ettoman- naistyypin edeltäjänä.
^^Knmikoitsija ei ilmeisestikään pitänyt
länestä — tai ehkäpä hyvinkin, kuka
jjptää - viha kahden sukupuiden yä-flläeiehkä
aina ole vihaa. Yhtä kaikki,
kroBi^oitsija on joka tapauksessa teh-
^jrt parhaansa saattaakseen hänet mah^
öollisimman epäedulliseen valoon. Ja
kuitenkin pilkistää siellä täällä rivien
välUtä sekä kunnioitus että ihailu tuota
ihmeellistä naista kohtaan, ainoaa nais­ta,
jpnka nimi mainitaan Espanjan kuu-j
«j€ö löytöretkeilijäin yhteydessä.
Kuka oli tuo amatson, tuo valtame­ren
purjehtija, joka tavoitteli Oofirin
maata. Salaperäistä maata, josta kunin­gas
Salomo oli tuottanut kullan Jerusa­lemin
temppeliin ja jalokiviä ihfheen
ihanalle ja kauneudestaan kuululle Sa-^
ban kuningattarelle. Mutta antakaam­me
puheenvuoro kronikoitsijalle, anii-raalilaba
San Jeronimon ensimmäiselle
perämiehelle Pedro Fernandez de Qui-rosille.
. . »
Donna Isabel de Barreto — se oli hä­nen
nimensä — näki päivävalon joskus
1560-luvulla jossakin pikkukaupungissa
Espanjan pMjhjoisraainikolla. ^ Hänen
isänsä, don Francisco de Bärretö, muutti
kuitenkin perheineen P«"uuh. Täällä
hän hukkui vuonna 1574 ollessaan satu­maisella
kullanetsintäretkeÖä tavoittee­naan
kuningas Salomon, kaivokset.
Kj-jnmenen vuotta myöhemmin ta­paamme
de Barreton perheen Limassa,
missä se elää taloudellisesti turvattuna.
Näen selvästi silmieni edessä nuoren
kauniin Isabelin, kun hän seisoo kumar­tuneena
kotinsa parvekekaiteep y l i . Hä­nen
mustat silmänsä tähyilevät kaipaa­vina
valtameren loputonta sineä. Laivo­ja
tulee ja menee. Ah, kpujm saisi pur­jehtia
niiden mukana! Nähdä hiljat­tain
löydetyt Filippiinit, kuulla palmu­jen
humisevan Etelämeren korallisaaril­la,
kaivaa kultaa ja löytää jalokiviä! —-
Smaragdeja mustassa tukassani! — Hä­nen
haaveensa keskeytyvät, kun veljet
seurassaan muutamia tovereita syöksy­vät
sisään. Lieneekö heillä uutisia? Tie-tävärkö
he, tuleeko kaupunkiin kukaties
piankin hänen tarusankarinsa, kapteeni
Alvaro de Mendana, tuo löytöretkeilijä,
joka hiljattain oli saattanut tuntematto­man
saariryhmän, Sakimonsä^aret, Es­panjan
äidinsyliin. (Maksoi mitä maksoi,
tuon :Mendanan kanssa hän halusi mat­kustaa.
Hän ei ollut koskaan nähnyt tä­tä
miestä, ei tiennyt, oliko tämä kaunis
» vai ruma, ehkäpä hyvinkin raaka ja ko­va.
Mutta yhtä kaikki Isabelin oli pääs-
Tällainen rehellinen yksinpuhelu ei
ole aina kovin helppoa, siila ristiriitojen
perimmäiset syyt saattavat olla vaikeas­ti
löydettävissä. Ja ellette itse löydä
tietä ulos ristiriitojen sokkeloista, on
parasta puhua lääkärin kanssa ja antaa
l^en purkaa olosuhteiden ja teidän
Itsenne kiertämä sekava vyyhti. Kun
kerran olette päässeet näistä'vaikeuk-sistanne.
luonteenne pääsee kehittymään
ja jak.stuniaan. sHlä tiedätte sälöin, mil-
^s^a on kärsimys — ihmiset, joilla on
^^•a'keuksia tunne-elämän aloflla, kärsi-
^^t tcdella joskaan heidän ongelmansa
^•^^t ole kaikille yhtä selviä ja luonnol-
'opuksi: miten "erilaiseksi" toisi-tunnettekin
itsenne näitten vai-uk.,
en takia, muistakaa aina, että^
" ' » ^ I h m i s i l l ä on saniMinlaifflavaikeiA.
riloin tarvitaan, ei vain rehdlMqryt-j^
aan myös tahdoitfujtitrtta ja itse-tiv&'
naintisite hänen kanssaan, muuta
mahdoUbuutU säädyHisellä perhetytöllä
ei ollut päästä merille, ja hän Uhtoi seu-rata
Isansa jälkiä. Hän halusi ryhtyä
iöytöretkeilijäksi, nähdä uusia maita ja
kidlSltavaa kultaa.
— Uutisia, h5rviä uutisia, huutavat
Isabelin kolme veljeä yhtä kurkkua. —
"Tuo laiva, joka juurikaan laski ankku­rinsa,
kuuluu kapteeni Mendanalle, hän
on itse laivalla.
Kului viikkoja ja kuukausia. Kapteeni
Mendanalla ei ollut liikoja aikoja kul­kea
vieraisilla kaupungeissa. Hänellä oli
tLskussaan kuningas Filip II:n antamat
paperit, jotka oikeuttivat hänet tutustu­maan
kaikkiin mahdollisiin Etelämeren
saariin, asuttamaan ne, rauhoittamaan
ja kastamaan kristinuskoon niiden väes­tön.
Parhaillaan hän varustautui uudelle
retkelle. Mutta —niinkuin sanotaan —
kun hätä on suurin, on apu lähinnä, ja
nuoren Isabelin avuksi tuli muuan toi­nen
alus..Alus, joka toi uuden varaku­ninkaan,
Caneten markiisin Peruun.
Markiisia seurasi hänen puolisonsa, don-na
Teresa. Ensimmäisen kerran siirto­laisuuden
historiassa tapahtui nyt, että
varakuningatar oli uskaltanut seurata
puolisoaan kaukana sijaitsevaan siirto­kuntaan.
iMarkiisittaren läsnäolo muutti
käden käänteessä Liman sotilaallisen an­karan
ja ankean elämäntahdin. Hyvin
lyhyessä ajassa hän oli koonnut ympä­rilleen
kokonaisen hovin seudun parhais­ta
perheistä. Varakunninkaan palatsi
kaikui pian kitaransoittoa, sarabanden
ja padovanan rytmejä, älykkäitä sukke­luuksia,
juonitteluja ja piristäviä ra^-
kausseikkailuja.
"de Barreton perhe kuului markiisitta­ren
hoviin itseoikeutettuna. Nyt oli nuo­rella
Isabelilla edessään elämänsä tilai­suus^
Eräänä iltana marakiisittarella oli
suuri vastaanotto. Illan kaunein puku
oli kieltämättä Isabel de Barretolla. Häi­käisevät,
kalliit jalokivet kimaltelivat
hänen kaulallaan ja hiuksissaan. Hän oli
melkein liian hieno, mutta nuori Isabel
olf erittäin turhamainen ja juuri tänä
iltana hän halusi erottautua joukosta.
Hän oli kuullut kerrottavan, että kap­teeni
Mendana oli myös saanut kutsun
varakuningattaren hoviin.
— Siinä hän on, kuiskaa hänen vel­jensä
Lorenzo. L(M-enzo on perillä tästä
Isabelin pikku juonesta ja hän o^ siihen
yhtä innostunut kuin sisarensakin, sillä
hänkin haluaisi päästä purjehtimaan
kohti tuntemattomia maita. iLankomies,
joka on tunnettu löytöretkeilijä, sopisi
hänen mielestään sukuun erinomaisesti.
Jonkin matkan piiassa heistä seisoo kap­teeni
Mendana ja keskustelee erään up­seerin
kanssa. Lorenzo tuntee upseerin
ja hän lähestyy hitaasti tätä ryhmää.
Nyt hänet esitellään kapteeni Menda-nalle.
Isabel seuraa tapahtumien kehi­tystä
viuhkansa takaa. Puolessa tunnis­sa
Lorenzo on keksinyt tavan, millä hän
saa kapteenin esitellyksi luontevasti si­sarelleen.
Ja nyt alkaa leikki, jota nyky­kielellä
sanoisimme 'flirtiksi'. Isabel kei­mailee
ja viekistelee niin paljon kuin
säädyllisyys suinkin sallii. Ylpeänä,
mutta hyvin viehättävänä hän astelee
siron sarabanden tahdissa Mendanan
rinnalla,, mutta kapteeni ei ole niin vain
siepattavissa. Hän ei ole enää mikään
poikanen, ikää on likemmä neljäkym­mentä
vuotta. Kuitenkin Isabel saat­taa
panna merkille, että hänen on onnis­tunut
tehdä kapteeniin jonkinlainen vai­kutus.
Isabel näkee Mendanan uudelleen
muutamissa juhlatilaisuuksissa. Hän on
uskonut .suunnitelmansa markiisittarel­le,
ja tämä osoittaa tytölle erityistä suo-peutU
kapteenin läsnäöllesisa. (Lopulta
Isabel onnistuu vaUoitusyrityksissääh:
kapteeni Mendana pyytää hänen kät-
Pmkahkyydm ptiafH^ten pn kynn yteistä,'mmtia favalUsista,
sitä ottavista ikinisistä ei oieta valolmvia, Tässäkm on MmFer-zuson,
joka esiintyy Canadan Yleisradion ohjelmassa **Tke Rauh
hide Show" ja kim mainittu ohjelma on nyt siirretty Torontosta
ffalifaxiin, tehdään siitä jtdfHsuutla yllädfevan kutkan avulla,
että muka näyttäisi ikäänkuin Max poikineen otthki peukalo-kyytiä
Halifaxiin. ' .
tään. Kihlaus viivästyy, kapteenin mat­ka
samoin. Vuonna 1586 heidät vihi­tään,
sen jälkeen kun Mendana on alle­kirjoittanut
sopimuksen, jossa hän si­toutuu
ottamaan vaimonsa matkailen
ja lisäksi lupaa vaimonsa veljille paikan
laivan päällystössä.
JVIutta vielä oli neuvoteltava Espan­jan
kanssa. Pilip II:n tunnettu tarkkuus
ja kirjaimellisuus venytti neuvonpidon
kahdeksi vuodeksi. Tuona aikaan donna
Isabel de Medana y Barreto puuttuu
matkavarustelujen yksityiskohtiin, vie­läpä
laivan upseeriston yksityisasioihin-kiir.
Täten hän herättää kaikkien vihan,
ei vähiten perämies de Quirosin. "Ker­rassaan
mahdotonta", kirjoittaa tämä
kronikassaan, ^'että nainen sotkeutuu
kajkkiin asioihin ja kaupan päällisiksi
aikoo lähteä tällaiselle vaivalloiselle ja
vaaralliselle tutkimusmatkalle."
Monta 'jossia' ja monta 'muttaa' tar­vittiin,
ennenkuin pieni laivasto vihdoin­kin
oli valmis purjehtimaan merelle.
Lähtö tapahtui vuoden 1595 ensimmäi­sinä
kuukausina. Neljä ylpeää laivaa ir­rottautui
el Callaon satamasta, kaptee-nilaiva
San Jeronimo, amiraalilaiva San­ta
Isabel, rahtialus San Felipe ja fregat­ti
Santa Catalina. Saji Jeronimon kan­nella
näenune kapteeni Mendanan, hä­nen
vaimonsa ja tämän veljet sekä perä­mies
Pedro Fernandez de Quirosin, kro-nikoitsijamme.
Kurssi otetaan kohti Sa-lomonsaaria.
Mutta tuuli ja merivirrat
kuljettavat laivastoa lähenunäksi. Hori­sontissa
häämöttää tuntematon saaristo­meri.
Maihinnousu tuottaa vaikeuksia
niinkuin aina Etelämeren- rannikolla,
eikä retkikunnan asemaa suinkaan hel­pota
alkuasukkaitten vihamielinen suh­tautuminen.
'Myrkytetyt nuolet suhah­televat
metsien kätköistä.
Mutta ck)nna Isabella eivät pysty pe­lästyttämään
eitempää tyrskyt kuin v i l^
Iit alkuasukkaatkaan. Hän nousee saa­relle
toisensa perästä, ja markiisitar de
Caneten muistoksi saariryhmä saa ni­mekseen
Marques-saarcit. Tähän men­nessä
on hänen sanastaan tullut meri­miesten
laki. Kapteeni Mendana on
huomannut, että tämä rohkea nainen on
hänen voimallisin tukensa eikä hän sen-vuoksi
kiellä Isabelilta mitään. Tämä on
kekseliäs, nopea ja päättäväinen sekä
ajatuksissaan että teoissaan, ja siksi hän
pystyykin tukemaan miehensä useinkin
hiukan horjuvaa asemaa. Juuri hän ku­kistaa
kapinat ja hajoittaa salaUftot, ei­kä
hän kauhistu rikollisteh rankaisemis­ta.
Hän ei menetä malttiaan, vaikka lai­vasto
saakin yötä päivää taistella pyör­remyrskyä
vastaan, jonka tulivuoren
purkaus on aiheuttanut. Hän on aina
tyylikäs ei suinkaan nitadoiä^
luasuinen'. Hioen hatiuaaaii huojuvat'
strutsinsulat, ja oHpä sää millaine
hansa, hän esiintyy upeassa silkki;
. sa. Hän on saanut nähdä jo monta tais­telua.
Miehistö on huvennut ja ilmasto-sairauksien
vaivaama. On päästy vuo­den
1595 lokakuuhun. Silloin kapteeni
Alvaro de Mendana äkkiä suistuu me­reen.
Donna Isabel vaistoaa kapinan
vaaran, jonka hänen miehensä mahdolli­nen
kuolenoa aiheuttaisi. Hän saa tämän
allekirjoittamaan testamentin, joka te­kee
Isabelista hiljattain löydettyjen
saarten kuvernöörin, ja hänen veljes­tään
Lorenzosta tulee laivaston komen­taja.
Tuskin Mendana on allekirjoitta­nut
testamenttinsa, kun han kuolee.
Donna Isabel hautaa unelmiensa sanka-rin
korallihiekkaan huojuvien, palmu­jen
katveeseen. Kyynel kimaltelee hä­nen
silmänurkassaan, mutta poskelle se
ei kierähdä, ja seuraavan aamun koit­taessa
hän jo antaa ripustaa kuritto­muuteen
syyllistyneen miehen raaka­puun
nenään. *
Mutta nyt ovat alkuasukkaat saaneet
tietää, että suuri valkoinen jumala on
kuollut, ja he ryhtyvät hyvinvalmistet-tuun
hyökkäykseen. Todennäköisesti
ajettiin heidät takaisin metsiin sekä lai-vatykein
että kiväärinlaukauksin, mut­ta
taistelun tuoksinassa oli kapteeai Lo­renzo
de Barreto haavoittunut m>rkyte-tystä
nuolesta. Marraskuun 2. päivän
vastaisena yönä hän kuolee. Mtitta nyt­kään
ei doima Isabel masennu. Nyt TaSin
on sekä kuvernööri että amiraali — löy­töretkeilijä.
Lujemmin ja ankarammin
kuin koskaan hän nyt piUä ohjaksia ka­peissa,
briljantein koristetuissa naisen-
. käsissään — Vihattuna mutU pelättynä
— ehkäpä salassa myös rakastettuna.
Tilanne saarisessa tuli kuitenkin en­nen
pitkää kestämättömäksi^ Syitä oli
•monia. Miehistön keskuudessa vallitsi
eripuraisuus, muonavarat olivat vähis­sä,
laivasto oli kärsinyt ankaraa mies-hukkaa,
purjeet olivat mJltei säpäleinä,
eikä, laivojen kunto muutenkaan ollut
moitteeton. Ennen marraskuun puolivä­liä
nostaa laivasto ankkurinsa purjeh-tiakseen
Peruun. Mutta merellä latvat
joutuivat myrskyn ja epäsuotuisien tuu­lien
kouriin, niin että donna Isabel päät­tikin
purjehtia Filippiineille. Matka oli
vaaroja täynnl ja valvaMoinen. Joka
päivä kuoli joku miehistöön kuuluva jo­ko
keripukkiin tai muuhun tautiin. Lo­pulta
oli kussakin laivassa enää koural­linen
nääntyneitä miehiä, jotka saivat
'tehdä työtä miltei yhtäjaksoisesti —
hetkeäkään, lepäämättä.
T)i-inhimillisellä tarmonaan onnistui
tämän isaispuolisen löytöretkeilijäii vih-diin
p#lisa <mn«fl|sesti Manilaaii FiUp-vaajaan,
sekg kansa <rtta virttioaiaiset
's