Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 14, 1941

              I94I LAUANTAINA, KESÄKUUN 14 PÄIVÄNÄ Sivu 9
K i r j . AINO SALLA
KEVÄTILTA hämärtyi hiljaUeen. myös tallit ja navetat ja lisääntyi kar-
Valoa olisi kyUä ollut riiltgm^^ ja. Ja kansa alkoi nimittää vanhaa
a*ti mutta siitä huolimatta sytytet- Riihitaloa'Riihenhoviksi, kun Sofian
tiin kartanon saliin suuri kattölaruu- vaikutuksen alla alkoi saada herras-nii
ja seinillä olevat propssiset kyat- kaisia piirteitä,
tilälampetii. joiden valo sekojttMi kor­keista
akkunoista tulvjvaaji .kev^til-lan
valoon kellanhehkuiseu.a.
Pian tulivat jo kibiajaisvieraat. r]Ei-len
ja aikaiseniniintuileita^ikufeiisia jäiset olivat tänään. Morsian, nuori
harhaili kartanon ^VÄrisaa, moÄis^a^^^^^ "j^ Hertta Mannermaa, ma?i-hucneissa.
jotka kaikki ,oJi\iat ^«ji-nostetut
huolella j,uWarasu,un. E i i -
heuhovin Anja-rouya kiiilki edesta­kaisin
keittiön ja suuren arkiJiHoneen
sukupolvi oli nyt astumassa
Riihenhovin johtoon vanhan Erlandin
päivistä lähtien. Nyt oli vuorollaan
myps Erland-niminen, jonka kihla-kantaen
tuona kohtalolckaiana iltana,
jolloin kaikki muut, paitsi hän, olivat
poissa kartanosta. Hän oli ottanut
Marjaanan, uuden sisäkön, vastaan
ja vienyt omaan.huonejeseensa . . .
^Marjaana ei ollut hänen ainoan­sa
. . . Erlandilla oli monta tarinaa
takanaan, salassa, keoenkääji tietä­mättä,
ne olivat elettyjä, mutta ei ai­noatakaan
sellaista kuiji se tarina,
joBka:häo,oll^^
-aa. Marjaana ei oUut ta^^
nen hyväayjhinsä. Hänet hän oli ot­tanut
väkisiii.
Erland ,^psähti. Hänen koiransa,
Panji, pii tullut aänetiiQmästi hänen
luofcä^ Ja painaiiii^^^^^^ hy-
On kaliis Qamuhctki taäs^
Hiivin vuoteeltani,
iaiidon nähdä ystäväni^
piitatiani piipittävän.
Varoen astun portaissa
etten säikyttäisi vaiti . . .
Kas tuöUa taas,
herran tytär, joka JO eilen omaisineen väilyjä kaivatan Mnen säärtään vas-oh
tullut Riihenhoviin, oli ylhäällä ten. Hän kumartui sitä taputtamaan,
kamarissa sonnustautumassa kihla- silloin kääntyi .ensimmäioen auto
jaisasuun. Äsken oli Erland ollut hä- portista sisään, öitten Udi toinen ja
.väOä, jonne palvelijat paiailiaan .yii- «en luoDaan ja he olivat su^udelleet . pappilasta Jcäsin näyttivät tulevan
xaeistelivät upeasti katettua *?aUa-kiiuniasti toisiaan rakkaudessa, joka rovasti ja ruustinna jaikaigin. :Kihla-
" ' ^ tänään sai ensimäisen julkisen täytty- jaisvieraat tulivat. Erland haraisi
myk$ensä. otsalleen yalahtaneeji tumman tukan
Erlarvl seisoi kartanon portaiUa ja taaksepäin ja astui hymyiUen vieraita
katseli nyt kulmalliset yhteen yedet-jaispöytää.
Jotkut nuoret .peeaat
oaureskelivat Uon ja JäimityksenJiyl-
, Iäisin mielin syrjähuoaeiden-nurijca-iiksissa
kertoiUea pitkästä asksta. Xöi-siaan
ta\-atessa .viimeaifcaiaa koke­muksiaan.
Jotkut vieraista olivat; iaäfceutu-neet
valaistuun saliin, kävdieh sen
reunoihin asti idottuvaa pehmoista
mattoa pitkin ja katsdivat vRiiben-hovin
kartanon esivaohenapienseiQäi-lä
riippuvia suuria muotokuvia. Mel-
.kein jokainen heistä .seisoi ^auimman
vaniian Erlandin, Riihenhovin kar­tanon
ensimäisen perkaajan muoto-kuvao
edessä, jakaikäänkjui^ hallitsi
ja vallitsi salia.
Siinä oli vanha.EdantJ, karkea,.ta­vallinen
talonpoika vain. Tuon suu­ren
..muotokuvan nä^emiflen säpsäh-vastaan.
tyinä huhtikuun iltaan painuvan päi­vän
kummallisen punaiseksi muun­tamaan
_„inaailmaan. Pilvet olivat
huikaisevia vaeltaessaan kultapäär-meissä
jä vesi lahdella värjättynä
kuin veren hehkuun.
Tuo ei ollut kaunista. Tai öiiko
-se liian icaumsta, vai johtuiko tämä
pieni, va^enmieltnen tunne siitä, että
hänen oli hiukan paha olla tänä päi­vänä.
Äsken, tullessaan Hertan luo­ta,
hän oli harhautunut saliin. Jokin
vastustamaton voima oli vienyt hänet
vanhan Erlandin kuvan eteen. jHä-nestä
oli tuntunut kuin olisivat kuvan
. Sorjpukset oHvat vaihdetut. Ne
kiilsivät kirkkaina vastajcihiautunei-den
sormissa., Kukkia ja lahjoja <^i
tuUut ja kihlautuneet saaneet onnitte­lunsa.
Kauniina Jiuin utuinen pilvi
seisoi .Ilertta.uHsiein sukulaistensa p i i ­rittämänä,
jotka halusivat,tietää hä­nestä
kaikenlaista. Hänen silmänsä
säteilivät kirkkaina ja suuntautuivat
tämän tästä Erlandiin merkitsevästi
ja kaivaten kahdenkeskistä onneijtuo-kiota,
sellaista kuin .äskettäin ylhääl­lä
kamarissa. .
hän aamuvirttääti viriitäar^^
TscJt pii pii, tse/t pii pii,
kuulen toistuvan.
Laulaako iloja, tai surtijaan.
Ehkäpä vain, ystäväm pien,
Jtuntppaniaati nuiistelee,
kadonnuttaan Jtaipailee,
kutsuu, ja Ji4itsiui .
Usein näin, aanmisin,
teen hiljaisena sanuut retken,
<kohotessa auringon
vietäfi ihanaisen hetken.
Ja ainatuo, ystäväni,
<käy Mhentmäksi piipittäin,
niinkuin muUe sanois näin:
Ystä^nioktkan,
ymmärr^hän lajtlnm,
ihminen . . .
* * . *
Ihanaa on aamulla.
Kflstehelmet himmeltää.
Hiljaa nousee aurinko
metsän takaa taikavoimin.
M AIRA.
silmät yhfäkkiä . tulleet eläviksi ja
dytti katsojaa.. Sileät,,nuo naayais- lähettäneet läpitunkevan säteen ^uo-ten
kulnuen alta katsovat tummat ja ^aan hänen sisimpäänsä. Hänet di
lappua kohden, nxutta Hertta oli sa-
Yht'äkkiä häly salissa hiljeui. Pa- lamana hänen luonaan ja otti sen hä-ihmeen
elävät, näyttivät l^aikkinäke-yiltä.
Kuljit minne tajiansa sälissä,
seurasivat ne tarkkaavina askeleita^.
Vanhaan Erlandiin liittyi raoneiimoi-sia
tarinoita hänen elinpäiviltään ja
kuoltuaankin sanottiin hänen jolloin­kin
tarttuvan asioiden johtoon.
vallahnut kauhu ja hän oli lähtenyt
nopeasti salista ja tullut kostein otsip
illan viileään t^ulenhenkeen rauhoit­tumaan.
"Olen taikauskoinen, kuten kaikki
muutkin meikäläiset", rauhoitti hän
omaatuntoaan, koettaen vapautua
nu haukkui ulkona villitysti. Tuli­kohan
siellä joku? Erland meni ulos
katsomaan.
— Hiljaa, Panu, eihän täälä ole
ketään, torui hän. — Ei sellaista kon-nen
kädestään tunimin, leimuavin sU-min.
"Erland I Kuolen tänään, tiedän
sen. Olen korkeassa kuumeessa.
Tuon lapsen sinulle, vaikka se veisi
minulta muutamaa hetkeä aikaisem­min
hengen. Se on minun kihlajais-serttia
minun kihla jäisistäni, kuulet-kos!
Panu hiipi nolona takaisin koppiin- lahjani sipuUe, Erland. Olen nähnyt
sa. Erland tuli sisään, jossa vieraat unta . . . valveijlaniko vai nukkues-parhaillaan
olivat asettumassa pitkän saniko, sitä en tiedä. Vanha Erland
Toiseksi kiinnosti salissa kulkijaa raskaasta tunnelmasta, joka väkisin ruokapöydän ääreen. oli luonani, pani viileän kätensä kuu-oli
painaa hänen äsken vielä niin Silloin alkoi Panu jälleen haukkua, malle otsalleni ja sanoi: "Nouse, tyt-riemuUisen
mielensä matalaksi. K i - pitkään ja ulvovasti. Kukaan ei is- täreni, vuoteestasi, ota lapsi ja vie se
tuutunut pöydän «ääreen, vaan jäi Riihenhovin kartanoon. Se kuuluu
kuuntelemaan. sinne, sillä Riihenlioyiin ei .synny
— Jotakin siellä on tekeillä, sillä muuta perillistä". Teen hänen kas-hänen
vaimonsa, vaalean Sofian, o-maa
sukuaan Halstenin, muotokuva.
Se kuva hymyili kultaisesta. kehyk­sestä.
Vaaleita kiharoita riippui hä­nen
olkapäilleen ja sinisen silkkipu-rottua,
että taas .piti muistella Mar­jaanaa.
Hän oli äskettäin mielestään
maksanut ruhtinaallisen summan e-vun
kauluspitsi oli suorastaan mes- rehdyksestään. Kaksikymmentätu- Panu ei ulvo suotta, sanoi Anja-rou- kynsä mukaan ja jätän luottavasti
taxiUisen tarkasti ja elävästi maalattu hatta. Se oli suuri summa laskettuna ya tarmokkaasti ja lähti huoneesta,
ajan vaatimusten-mukaan. palvelustytön pieneen kätöseen. Se Toisetkin valtasi uteliaisuus. Ensin
Nuori Sofia, tiesi suku kertoa, oli käsi ei olisi tahtonut ottaa rahoja vas- ryntäsivät nuoret Anja-rouvan jäl-meunyt
vastoin rovasti-isänsä tahtoa taan, mutta kun lapsi kehdossa oli ai- keen, sitten vanhempikin väki lähti
oainiisiin kauniin ja Oippttmattoman kanut.vikistä, olivat tytön sormet pu- liikkeelle. Hertta tarttui Erlandin
talonpojan kanssa, joka ^ e l l ä . ja voi- ristuneet suonenvedontapaisesti se-maiia
oli alkanut raivata .vanh,asta telitukon ympärille. Senjäikeen Er-n3urakennuksesta
kunnostamansa ta- la^d oli ollut rauhaUinen monta päi-
Jon >-inpärille peltoja, lähellä vanhan
pappilan karjahakaa. .Pa^ailan Sofia
oii nähnyt hänet ensi-kerran touko-suu.
n aurinkoisena, päivänä raatamas-
^ pellolla paljam ylänmmiin ruske-vää.
Tänään hän oli kuullut, että Mar­jaana
oli kuumeessa. Synnillinen ilo
oli läikelitinyt hänen mielessään.
Marjaana kenties kuolisi ja siUoin
käteen vallattomana ja veti häntä
mukanaan.
— Mermään mekin katsomaan, mi­kä
Panulla on. Kuuletko,-kuinka se
ulvoo samalla lavalla kuin meidän
Prihse silloin, kun i<Au sukulainen
kuolee.
Anjarfouva oli kompa^ua Johon-pannut
teeai
^^^taan huomatessaan tytön « j i e l e J i ö - l i^rä. ttkö-se oUut parempi ty-rakkauden,
paukutellut -«ofian töjlekin . . .
^e^^a nyrkkiään pappUjui jykevään Erland Mpesi. Pieniä hikipisaroi-
^niipöytään, luvannut piiskata hä- ta oli noussut hänen otsalleen. Mar-jet,
lähettänyt tj»rtöp kaukaisim Jaanan d i s i , pitänyt jo ajat sitten
^»^^•ain. kunnes tämä .eräänä c e l o - . i ä h t e ä . p o i s paikkakunnalta ja hän
"un hämäränä iltsna- oli .amestynyt olisi kenties mennytkiq, jollei vanha
«^u hitalco on rakastetun luo, ya^e llejt - kahkurirKaisa olisi ottanut häntä hoi-peninkulmien
maikat jalkai- viinsa lapsineen kaikkineen.
Erland vet&*si ahdistavaan rintaan-rovasti
lannistunut j a sarfauhfikuun illan väkevää, mullalle
nall^^^^ ^eläpä antanut So- ja juuri istutetuille sipulikasvien ku-nvtt"
t^^^^ Perinnöt, kun tämä syn- kille lemuavaa ilmaa. Siinä oli jo-
- 'kauniit kaksobpojat,iarSpfian :lakin taannoisen kevään kaltaista,
^"iia perintörahoilla nousi sitten ^Tällainen hehkuva purppuraiUa sekin takin kirjoitusta nt 1' 'f *^«käs valkoin.en .raken- oli oUut, joäoin JVfarjaana oli tullut Erland ^'^<>''''.y.'^'^'^^^^^.
• ^ ^ ^ ' ^ n kodikseen ja nousivat hubtiknun hämystä pientä koriaan lapsen siniseen ro.jyyn - kimnitettya
Mitä tämä merkitsee? huudah­ti
hän nostaen korin maasta ja-kan-taen
sen sisään. — Tämä on osoitettu
sinulle, Erland. Mutta, taivaan täh­den,
mitä siellä on! huudahti hän jäl­leen
ja laski korin salin pöyjdälle, vie­raiden
painautuessa henkeä salpaa­van
uteliaisuuden vallassa pöydän
ympärille.
— Lapsi, lapsi . . . hirveätä pilaa!
Anja-rouva kalpeni ja vilkaisi Er­landiin,
joka tuijotti vitivalkein huu­lin,
järkytettynä-koria.
— Sinulle Erland. "Tuoss^ on jo^
lapsen maailmaan, josta tiedän pian
lähteväni.
Marjaana."
— Lukekaa, lukekaa* kaikki tämä!
huusi Hertta sydänvihlovasti ja heit­ti
k irjeen pöydäUe. §itten hän riisti
sormukstti-sormestahan j a kaikki kuu­livat
sen kilisevän lattialle ja vieri­vän
jonnekin. '
Mutta Erland seisoi vialk€**n kas­voin
paikallaan |a. tuijotti lasta, joka
oli -aukaissjut slh^oänsa ja katsoi ute­liaana
ympärilleen niMStin, kiiltäviQ
silmin. Hapen päässäsi kohisi veri
kuumana, mutta häxnm ruumiinsa va­pisi
viluisena kuin olisi joku näkymä­tön
häntä puistellut. «
Marjaana, oli kostanut, lyönyt het­kessä;
pirsto^csi hänen elämänsä, nyt,
kun hän oli päättänyt aloittaa uuden
elämän. Hänellä ei ollut voimaa men­nä
Hertan luo selityksille. Mitä hän
olisi selittänyt? Uudella valheella­ko
yrittänyt siloittaa rumaa tekoaan
ja sitten anoa anteeksi petostaan. Sitä
hän ei olisi uskaltanut enää tehdä.
-Vanhan Erlandin tuomio lepäsi hänen
yllään. Hän ei uskaltanut'edes kään­tää
päätään ja J;:atsoa seinällä riip­puvaan
kuvaan. Sitäpaitsi olivat
flia^&erran .väet jo rient^e^t Hertaoi
..jälkeen ottamaan loukatun tyttären­sä,
hoiviinsa; . Kenties iie.jo JdireelUl