1936-03-07-06 |
Previous | 6 of 8 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Holland
(Jatkoa.)
"Me tulemme seuraamaan määräystä,
me tulemme taistelemaan
-niinkuin vain voidaan taistella kotien
ja vapauden puolesta."
"Me näytämme noille ryöväreille."
"Luotan teihin, luotan jokaiseen
mieheen, sillä koko 2,000 joukkomme
on karaistuja taistelijoita, vannoutuneita
vapautemme puolustajia, jotka
ovat valmiit kuolemaan millä hetkellä
hy^^säv kun se^ vaan tapahtuu
vapauden puolesta. Mntta tehtävä ei
ole helppo, vihollinen on lukuisampi,
moninkerroin paremmin aseistettu.
Etunamme on kyllä se, että sitä ei innosta
mikään, se on nääntynyt ja
kaiken lisäksi voimme sen yllättää.
Luotan täsmällis3^eennej urhoollisuuteenne,
valmiuteenne kuolla vapauden
puolesta!—^ Ilta, hämärtyy,
joukko lähenee rotkoa, menkää."
Nopeasti kuin ajatus hävisi kukin
äänettömästi omalle taholleen, Par-roittunut
päällikkö seisoi hetken yksinään,
loi vielä viimeisen tarkastelevan
silmäyksen vihollisjoukkoon, hiveli
tyytyväinen, mutta peljättävä
hymy huulillaan, paksua partaansa
ja hävisi sitten yhtä äänettömästi
kuin toisetkin nopeasti pimenevään
louhikkoon.
Sekamelskassa, kiroillen, ärjyen ja
voivotellen syöksyy 3,000 armeija syvään
rotkoon.
Janosta melkein nääntymyksen partaalla
olevat ratsut syöksyvät ratsastajien
ponnistuksista huolimatta villeinä
vettä kohden. Hulluna polttavasta
kuumuudesta ja janon tuottamasta
tuskasta työntyy jalkaväki komennuksista,
ja järjestyksestä välittämättä
rinnettä alas.
Syntyy kauhea epäjärjestys. Kuin
säikäht5meet lampaat tunkeilevat ratsu-
ja jalka joukot jyrkällä rinteellä.
Päällikköjen kiroilut, uhkaukset ja
lyönnit kaikuvat kuuroille korville,
jokainen tahtoo mahdollisimman pian
saada vettä, vettä. Jokainen tahtoo
päästä ensiksi, peljäten, että se loppuu
kesken, kuten monena edellisenä
päivänä.
Veden hajun vimmastuttamat ratsut
syöksyvät jalkaväen sekaan!
Kuuluu huutoja ja voihketta, kun
ratsut tallaavat allensa jyrkässä rinteessä
kompastelevia miehiä, tai kun
ratsastaja ratsuineen suistuu suinpäin
kohti syvyyttä, temmaten mukaansa
kieriskelevän, kiroilevan ja kiljuvan
ryhmän miehiä ja hevosia.
Raivosta tulipunaisena seuraa kunniamerkein
koristettu päällikkö nyt
jo melkein täydellisessä pimeydessä
tapahtuvaa murhenäytelmää.' Synkkä
kirous pääsee hänen huuliltaan,
huomattuaan, että tankkikolonna lähtee
laskeutumaan jyrkkää rinnettä
rotkoon.
Vinhasti rientää hän tankkien luokse,
pysähdyttääkseen niiden etenemisen,
mutta yhtä hyvin voisi tukkia
tulvivan kosken kidan.
Hulluna veden läheisyydestä oleva
nääntymyksen partaalla ollut joukko,
tempaa hänet mukaansa, tempaa
ja vie mukanaan rotkoon, kohti virkistävää
vettä—kohti tuhoa.
Ktiin aaveet liikkuvat nopeasti ja
äänettömästi vapautensa puolesta
.taistelevien inssien joukot j ( ^ puolelta,
koht! kuoleman rotkoa. Y M
selvempänä kantautuu heidän korviinsa
rotkon suunnalta kuuluva meteli.
Painautuen lähelle maata, säilyäk-seen
paljastumiselta — jonka tekee
mahdolliseksi meluavan sekasortoisen
vihollisjoukon ampumat valopommit
ja valonheittäjän toiminta, joka kylläkin
on tarkoitettu tien näyttämiseksi
omalle joukolle—- ryömivät he
aivan rotkon äärelle...
Kuuluu kolme-huuhkaimen huut
o a . ..
Räiskähtää yksmäinen kiväärin
laukaus ja kuin vastauksena tähän,
puhkeaa joka puolelta rotkoa villissä
kuorossa hirveä meteli 2,000 kivääristä
ja kymmenestä konekivääristä.
Sekasortoinen, rotkoon saapunut
joukko menettää lopunkin järjestyksen.
Se ei tiedä mitä tehdä. Se on
nääntynyt, epäjärjestyksessä —• se on
kuin lammaslauma. Rotkon partailta
siihen iskeytyvä kuulasade saa sen
hysteerisen kauhun valtaan ja päättömänä
hakee se turvaa sieltä ja täältä
ja vastaa tuleen umpimähkään.
* * *
Äärimmäisin ponnistuksin onnistuu
komentajien saada osa tankkijoukos-ta
järjestykseen, samoin ryhmiä jalka-
ja ratsuväestä ja nyt tekee se yrityksen
näiden avulla hyökätä pois
rotkosta.
Avaten kiivaan tulen konekivääreistään
ja pikatykeistään, alkavat tankit
ja niiden suojassa jalka- ja ratsujouk-koryhmät
nousta jyrkkää rmnettä
ylös. Jokaiselta puolelta suunnattu
keskeytymätön kivääri- ja konekiväärituli
tekee veristä jälkeä epätoivon
vimmalla rotkosta ylös pyrkivässä
joukossa, mutta siitä huolimatta
etenee se varmasti.
Yht'äkkiä vyör3?y suunnaton kal-lionlohkare
rotkon.4)aUaalta alas, iskeytyy
vimmaisella vauhdilla etumaista
tankkia vastaan, heittäen sen
nurinniskoin perässätulevia vastaan.
Ensimäisen kalliolohkareen perässä
vyöryy toisia — sissit olivat valmistautuneet
ulöshyökkäystä varten
suunnattomassa veren, tankkien, kal-liolohkareiden,
miesten ja hevosten
sekasotkussa vyör3ry ulöshyökkäystä
yrittänyt joukko takaisin rotkoon.
Kintereillään syöksyy hurjasti huutava,
loppukamppailuun pyrkii^ä sissien
peloittava joukko , v.
- •• ••
Aamu valkeniee.
Sadottain näkee nouseva aurinko
verentahraamia ja silvottuja niiesten
ja hevosten ruumiita useita satoja
jalkoja syvän rotkon rinteillä ja pohjassa.
Se näkee kuorma-, sairas- ja am-musvaunuja
sekasortoisena röykkiönä
rotkon pohjalla, kumoon heitettyjä
tankkeja, murskattuja panssarivaunuja
ja sinne tänne heiteltyjä aseita.
60Ö miestä, suurin osa lievästi haavoittuneita
kulkee jyrkästi nousevaa
polkua pitkin ylös rotkosta, parrot-tuneiden,
voittoisten sissien saattamana.
Kolmea.sataa vaikeasti haavoittunutta
kuljetetaan vallatuilla ja
käyttökuntoisiksi jääneillä sairasvau-nuilla
tai paareilla. Puolitoistatuhatta,
muutama päivä sitten elinvoimaista
miestä, lepää kuulien silpomana tai
taistduvaunujen ruhjomana rotkon
partailla ja pohjassa.
Rankal^etkikunta oli löytänyt
riittävästi v i r k i s t y s t ä • :
Vain kuusisataa miestä lähes kolmetuhatta
käsittävästä joukosta onnistui
-pakenemaan joenuomaa pitkin
ja pimeän turvissa hajaantumaan erä*
maähan,"missä heitä odotti varma tuho,
ruuan ja veden puutteen ja heitä
takaa-ajavien sissien kuuihuuden
muodossa.
Parroittuneet, veren ja riiudinsavun
tahraamat sissipäälliköt kokoontuvat
neuvotteluun, laskemaan voittojaan
ja tappioitaan. Kaksi sataa miestä
menettivät sissit rynnäkössään. He
eivät sure tappioitaan, mutta he surevat
sitä, että yksi parhain, uhrautuvin
ja kaikille rakas, Swansi, joka
antautuen hirmuisille kidutuksille
alttiiksi, jos olisi tullut paljastetuksi
— johti taidokkaasti vihollisjoukon
satimeen, oli kaatunut.
:ätessään, sissien käydessä vii-meiseen
i3miiäkköön-, estämään jog, :
uomaa pitkin pakenevien joukkojen
mukaan p j r k i ^
upötteessaian s^^^
seri^ p i s l Ä n ^ ^ i ^ ^ koristeltuui
j i n t a ^ j 5(^^ jj^j^
liieii iävisöimäha^äntämiaan elämänsä
kansansa vapauden puolesta. , I
Kerääntyneenä Swansin ruumiin j
ääreen, ^ o n pienen, mitättö nä- ]
köisen miehen tuurniin ääreen, mie. i
hen, jonka rinnassa sykki jalo ja ur,
hooUisista urhöoliisin sydän, jonka
jokainen toimenpide tarkoitti kansäft. -.
sa ja lähimmäistensä parasta, paljas,
tivat jurot sissit päänsäj kyyneleen
ilmestytösä useamp?^an silmäkulmaan.
Hellästij niinktiin kannetaan ^suu»
rinta aarretta/ k4iljettivat sissit Swan.
sin ruumiin inatkassaan, poistuessaan
kuoleman rotkosta, haudattuaan en-sin
ystäviensä riiuHiiit, mutta jätet-tyään
viholliset korppien ja susien
saaliiksi.
Vapautensa puolesta taistelevat olivat
voittaneet.
Kirj. Rauha
p R J AM ja Henry olivat lapsuudestaan
asti olleet mitä parhaat
toverukset, joten ei ollut ihmekään
vaikka kyläläiset pitivät aivan luonnollisena,
että heistä nyt aikuisiksi
vartuttuaan tulisi pari. Ja olivathan
nämä nuoret siitä itsekin joskus keskustelleet,
mutta olivat he kuitenkin
asiaa harkittuaan päättänee;t olla vielä
ainakin pari kolme vuotta vain to-veruksina
ja sitten vasta mennä naimisiin.
Tähän päätökseen oli osaltaan
johtanut sekin, että Henryllä ei
ollut oikein paikkaa minne olisi nuoren
vaimonsa sijoittanut, jos hänet
olisi ottanutkin ja niinpä päättivät he,
että Henry lainaisi jostain rahaa tarvittavan
määrän ja menisi Amerikaan
työn hakuun ja ansaittuaan sen verran,
että pääsisivät alkuun, tulisi hän
Mirjaminsa luo^ ^
Koko kesän kuluttivat nämä kaksi
nuorta kaikki joutoaikansa yhdessä
iloiten ja leikkiä laskien. K*umman-kin
mieleen ei juolahtanutkaan, että
miltä tuntuisi elämä sitten, kun heille
tulisi eronhetki, sillä syksy tuntui olevan
vielä niin kaukana ja Henryn oli
määrä lähteä vasta syyskuun alussa.
Aivan heidän huomaamattaan alkoivat
lehdet puissa kellastua ja ilmat
kävivät jo kylmemmiksi. Mirjam oli
se ketä ensimäiseksi alkoi tuo ero vaivaamaan.
Hän huomasi miten paljon
Henry todellakin hänelle merkitsi ja
näitä miettiessään kävi hän päivä päivältä
yhä vaiteliaammaksi. Henrykin
huomasi tuon hänen surumielisyytensä,
mutta aina hänen kysyessään syytä
siihen selitti Mirjam leikitellen, että
hänellä on jo etukäteen ikävä ja
että kyllä se siitä menee Ohi. Heiuy
koetti häntä parhaansa mukaan lohdutella
luvaten jo ainakin kahden
vuoden kuluttua tulla takaisin tyttönsä
luoksei
Oli saapunut tuo pelätty ilta. Vaiteliaina
kulkivat Mirjam ja Henry
syksyistä metsätietä pitkin, ihnan
päämäärää, kumpikin aivan kuin peläten
rikkoa juhlallista hiljaisuutta.
Miten he nyt pelkäsivätkään tuota
eronhetkeä ja sitä yksinäisyyden tunnetta,
joka heidät molemmat valtaisi,
kun he eivät enään voisi olla yhdessä.
VihreäUe mättäälle he sitten istahtivat
ja kuin turvaa etsien painautui
Mirjam Henryn rintaa vasten
iiyyhkytysteri väkisten purkautuessa
ulos. Voimatta kauemmin hillitä tun-f
teitään puristi Henry tuon pienen
pelokkaan olennon vielä lähemmäksi
itseään, suudellen esille pyrkineet
kyyneleet hänen poskiltaan. Tuulen
surulliseen huminaan puiden latvoissa
sekoittautui kaikki kauniit sanat ja
lupaukset, mitä nuo kaksi rakastavaista
toisilleen sinä yönä vamioivat*
Kalpeana nousi syksyinen aamu-aurinka'metsän
takaa Mirjamin viimeisen
kerran puristaessa Henrynsä
kättä, viimeisen suudelman hänen
huulilleen painaessa. Kerran vilahti
metsätiellä tuo ryhdikäs vartalo, ja
Henry oli mennyt. Itkien, mutta
kuitenkin sillä lohduttaen itseään,
että Henry-pitäisi lupauksensa, astui
Mirjam hitaasti taloa kohden, joka
sekin tuntui nyt aivan kuin luotaan
työntävältä kun Henry oli mennyt.
Mirjamilla oli tapana aina heidän
kotia kulkiessaan h3Täillä jotain
laulua. Hänellä olikin kaunis ääni ja
Henry niin halusta kutmteli hänen
lauluaan. Tavallista useammin oli
hänen laulettava "Mirjamin Laulu"
sillä Henry piti tuosta laulusta erikoisesti
ja aina Mirjamin laulaessa viime
säkeitä: "missä viivyt armaani", puristi
hän hellästi Mirjamin kättä,
aivan kuin tahtoen suojella häntä
kaikilta mahdollisilta suruilta.
Henry astdi rakkaaksi kävaiyttä
polkua pitkin kohti asemaa. Hän olisi
tahtonut juosta takaismt y 11 ö n sä
luokse, joka suuret kyynelkarpalot
silmissään, kädet ojennettuina häntä
kohden, oli jäänyt pienelle portiUe
odottamaan. Miten paljon hän tun-sikaan
rakastavansa Mirjamia, milloinkaan
ei hän tulisi tätä unohtamaan
ja jo junassa kirjoittaisi hän
ensimäisen kirjeensä hänelle.
Alkuaikoina kirjoitteUkin hän niin
usein kuin oli luvannutkin, mutta
ajan kuluessa häipyi Mirjamin muis-
^ to yähiteUen hänen mielestään ja kirjeet
harvenivat, laumes y i h d o i n
loppuivat kokonaan. Usein joutui
hän mmittaniaan paikkakuntaa, kunnes
vihdoin onnistui saaniäan vak^
tuisen paikan e r ä ä s ^ kaivoskaupungissa.
'-.'•^^'/:r'^----:/:.y'\^''\:
Nykyisen scurapiirin^^^
•f"
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 7, 1936 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1936-03-07 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki360307 |
Description
| Title | 1936-03-07-06 |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| OCR text | Holland (Jatkoa.) "Me tulemme seuraamaan määräystä, me tulemme taistelemaan -niinkuin vain voidaan taistella kotien ja vapauden puolesta." "Me näytämme noille ryöväreille." "Luotan teihin, luotan jokaiseen mieheen, sillä koko 2,000 joukkomme on karaistuja taistelijoita, vannoutuneita vapautemme puolustajia, jotka ovat valmiit kuolemaan millä hetkellä hy^^säv kun se^ vaan tapahtuu vapauden puolesta. Mntta tehtävä ei ole helppo, vihollinen on lukuisampi, moninkerroin paremmin aseistettu. Etunamme on kyllä se, että sitä ei innosta mikään, se on nääntynyt ja kaiken lisäksi voimme sen yllättää. Luotan täsmällis3^eennej urhoollisuuteenne, valmiuteenne kuolla vapauden puolesta!—^ Ilta, hämärtyy, joukko lähenee rotkoa, menkää." Nopeasti kuin ajatus hävisi kukin äänettömästi omalle taholleen, Par-roittunut päällikkö seisoi hetken yksinään, loi vielä viimeisen tarkastelevan silmäyksen vihollisjoukkoon, hiveli tyytyväinen, mutta peljättävä hymy huulillaan, paksua partaansa ja hävisi sitten yhtä äänettömästi kuin toisetkin nopeasti pimenevään louhikkoon. Sekamelskassa, kiroillen, ärjyen ja voivotellen syöksyy 3,000 armeija syvään rotkoon. Janosta melkein nääntymyksen partaalla olevat ratsut syöksyvät ratsastajien ponnistuksista huolimatta villeinä vettä kohden. Hulluna polttavasta kuumuudesta ja janon tuottamasta tuskasta työntyy jalkaväki komennuksista, ja järjestyksestä välittämättä rinnettä alas. Syntyy kauhea epäjärjestys. Kuin säikäht5meet lampaat tunkeilevat ratsu- ja jalka joukot jyrkällä rinteellä. Päällikköjen kiroilut, uhkaukset ja lyönnit kaikuvat kuuroille korville, jokainen tahtoo mahdollisimman pian saada vettä, vettä. Jokainen tahtoo päästä ensiksi, peljäten, että se loppuu kesken, kuten monena edellisenä päivänä. Veden hajun vimmastuttamat ratsut syöksyvät jalkaväen sekaan! Kuuluu huutoja ja voihketta, kun ratsut tallaavat allensa jyrkässä rinteessä kompastelevia miehiä, tai kun ratsastaja ratsuineen suistuu suinpäin kohti syvyyttä, temmaten mukaansa kieriskelevän, kiroilevan ja kiljuvan ryhmän miehiä ja hevosia. Raivosta tulipunaisena seuraa kunniamerkein koristettu päällikkö nyt jo melkein täydellisessä pimeydessä tapahtuvaa murhenäytelmää.' Synkkä kirous pääsee hänen huuliltaan, huomattuaan, että tankkikolonna lähtee laskeutumaan jyrkkää rinnettä rotkoon. Vinhasti rientää hän tankkien luokse, pysähdyttääkseen niiden etenemisen, mutta yhtä hyvin voisi tukkia tulvivan kosken kidan. Hulluna veden läheisyydestä oleva nääntymyksen partaalla ollut joukko, tempaa hänet mukaansa, tempaa ja vie mukanaan rotkoon, kohti virkistävää vettä—kohti tuhoa. Ktiin aaveet liikkuvat nopeasti ja äänettömästi vapautensa puolesta .taistelevien inssien joukot j ( ^ puolelta, koht! kuoleman rotkoa. Y M selvempänä kantautuu heidän korviinsa rotkon suunnalta kuuluva meteli. Painautuen lähelle maata, säilyäk-seen paljastumiselta — jonka tekee mahdolliseksi meluavan sekasortoisen vihollisjoukon ampumat valopommit ja valonheittäjän toiminta, joka kylläkin on tarkoitettu tien näyttämiseksi omalle joukolle—- ryömivät he aivan rotkon äärelle... Kuuluu kolme-huuhkaimen huut o a . .. Räiskähtää yksmäinen kiväärin laukaus ja kuin vastauksena tähän, puhkeaa joka puolelta rotkoa villissä kuorossa hirveä meteli 2,000 kivääristä ja kymmenestä konekivääristä. Sekasortoinen, rotkoon saapunut joukko menettää lopunkin järjestyksen. Se ei tiedä mitä tehdä. Se on nääntynyt, epäjärjestyksessä —• se on kuin lammaslauma. Rotkon partailta siihen iskeytyvä kuulasade saa sen hysteerisen kauhun valtaan ja päättömänä hakee se turvaa sieltä ja täältä ja vastaa tuleen umpimähkään. * * * Äärimmäisin ponnistuksin onnistuu komentajien saada osa tankkijoukos-ta järjestykseen, samoin ryhmiä jalka- ja ratsuväestä ja nyt tekee se yrityksen näiden avulla hyökätä pois rotkosta. Avaten kiivaan tulen konekivääreistään ja pikatykeistään, alkavat tankit ja niiden suojassa jalka- ja ratsujouk-koryhmät nousta jyrkkää rmnettä ylös. Jokaiselta puolelta suunnattu keskeytymätön kivääri- ja konekiväärituli tekee veristä jälkeä epätoivon vimmalla rotkosta ylös pyrkivässä joukossa, mutta siitä huolimatta etenee se varmasti. Yht'äkkiä vyör3?y suunnaton kal-lionlohkare rotkon.4)aUaalta alas, iskeytyy vimmaisella vauhdilla etumaista tankkia vastaan, heittäen sen nurinniskoin perässätulevia vastaan. Ensimäisen kalliolohkareen perässä vyöryy toisia — sissit olivat valmistautuneet ulöshyökkäystä varten suunnattomassa veren, tankkien, kal-liolohkareiden, miesten ja hevosten sekasotkussa vyör3ry ulöshyökkäystä yrittänyt joukko takaisin rotkoon. Kintereillään syöksyy hurjasti huutava, loppukamppailuun pyrkii^ä sissien peloittava joukko , v. - •• •• Aamu valkeniee. Sadottain näkee nouseva aurinko verentahraamia ja silvottuja niiesten ja hevosten ruumiita useita satoja jalkoja syvän rotkon rinteillä ja pohjassa. Se näkee kuorma-, sairas- ja am-musvaunuja sekasortoisena röykkiönä rotkon pohjalla, kumoon heitettyjä tankkeja, murskattuja panssarivaunuja ja sinne tänne heiteltyjä aseita. 60Ö miestä, suurin osa lievästi haavoittuneita kulkee jyrkästi nousevaa polkua pitkin ylös rotkosta, parrot-tuneiden, voittoisten sissien saattamana. Kolmea.sataa vaikeasti haavoittunutta kuljetetaan vallatuilla ja käyttökuntoisiksi jääneillä sairasvau-nuilla tai paareilla. Puolitoistatuhatta, muutama päivä sitten elinvoimaista miestä, lepää kuulien silpomana tai taistduvaunujen ruhjomana rotkon partailla ja pohjassa. Rankal^etkikunta oli löytänyt riittävästi v i r k i s t y s t ä • : Vain kuusisataa miestä lähes kolmetuhatta käsittävästä joukosta onnistui -pakenemaan joenuomaa pitkin ja pimeän turvissa hajaantumaan erä* maähan,"missä heitä odotti varma tuho, ruuan ja veden puutteen ja heitä takaa-ajavien sissien kuuihuuden muodossa. Parroittuneet, veren ja riiudinsavun tahraamat sissipäälliköt kokoontuvat neuvotteluun, laskemaan voittojaan ja tappioitaan. Kaksi sataa miestä menettivät sissit rynnäkössään. He eivät sure tappioitaan, mutta he surevat sitä, että yksi parhain, uhrautuvin ja kaikille rakas, Swansi, joka antautuen hirmuisille kidutuksille alttiiksi, jos olisi tullut paljastetuksi — johti taidokkaasti vihollisjoukon satimeen, oli kaatunut. :ätessään, sissien käydessä vii-meiseen i3miiäkköön-, estämään jog, : uomaa pitkin pakenevien joukkojen mukaan p j r k i ^ upötteessaian s^^^ seri^ p i s l Ä n ^ ^ i ^ ^ koristeltuui j i n t a ^ j 5(^^ jj^j^ liieii iävisöimäha^äntämiaan elämänsä kansansa vapauden puolesta. , I Kerääntyneenä Swansin ruumiin j ääreen, ^ o n pienen, mitättö nä- ] köisen miehen tuurniin ääreen, mie. i hen, jonka rinnassa sykki jalo ja ur, hooUisista urhöoliisin sydän, jonka jokainen toimenpide tarkoitti kansäft. -. sa ja lähimmäistensä parasta, paljas, tivat jurot sissit päänsäj kyyneleen ilmestytösä useamp?^an silmäkulmaan. Hellästij niinktiin kannetaan ^suu» rinta aarretta/ k4iljettivat sissit Swan. sin ruumiin inatkassaan, poistuessaan kuoleman rotkosta, haudattuaan en-sin ystäviensä riiuHiiit, mutta jätet-tyään viholliset korppien ja susien saaliiksi. Vapautensa puolesta taistelevat olivat voittaneet. Kirj. Rauha p R J AM ja Henry olivat lapsuudestaan asti olleet mitä parhaat toverukset, joten ei ollut ihmekään vaikka kyläläiset pitivät aivan luonnollisena, että heistä nyt aikuisiksi vartuttuaan tulisi pari. Ja olivathan nämä nuoret siitä itsekin joskus keskustelleet, mutta olivat he kuitenkin asiaa harkittuaan päättänee;t olla vielä ainakin pari kolme vuotta vain to-veruksina ja sitten vasta mennä naimisiin. Tähän päätökseen oli osaltaan johtanut sekin, että Henryllä ei ollut oikein paikkaa minne olisi nuoren vaimonsa sijoittanut, jos hänet olisi ottanutkin ja niinpä päättivät he, että Henry lainaisi jostain rahaa tarvittavan määrän ja menisi Amerikaan työn hakuun ja ansaittuaan sen verran, että pääsisivät alkuun, tulisi hän Mirjaminsa luo^ ^ Koko kesän kuluttivat nämä kaksi nuorta kaikki joutoaikansa yhdessä iloiten ja leikkiä laskien. K*umman-kin mieleen ei juolahtanutkaan, että miltä tuntuisi elämä sitten, kun heille tulisi eronhetki, sillä syksy tuntui olevan vielä niin kaukana ja Henryn oli määrä lähteä vasta syyskuun alussa. Aivan heidän huomaamattaan alkoivat lehdet puissa kellastua ja ilmat kävivät jo kylmemmiksi. Mirjam oli se ketä ensimäiseksi alkoi tuo ero vaivaamaan. Hän huomasi miten paljon Henry todellakin hänelle merkitsi ja näitä miettiessään kävi hän päivä päivältä yhä vaiteliaammaksi. Henrykin huomasi tuon hänen surumielisyytensä, mutta aina hänen kysyessään syytä siihen selitti Mirjam leikitellen, että hänellä on jo etukäteen ikävä ja että kyllä se siitä menee Ohi. Heiuy koetti häntä parhaansa mukaan lohdutella luvaten jo ainakin kahden vuoden kuluttua tulla takaisin tyttönsä luoksei Oli saapunut tuo pelätty ilta. Vaiteliaina kulkivat Mirjam ja Henry syksyistä metsätietä pitkin, ihnan päämäärää, kumpikin aivan kuin peläten rikkoa juhlallista hiljaisuutta. Miten he nyt pelkäsivätkään tuota eronhetkeä ja sitä yksinäisyyden tunnetta, joka heidät molemmat valtaisi, kun he eivät enään voisi olla yhdessä. VihreäUe mättäälle he sitten istahtivat ja kuin turvaa etsien painautui Mirjam Henryn rintaa vasten iiyyhkytysteri väkisten purkautuessa ulos. Voimatta kauemmin hillitä tun-f teitään puristi Henry tuon pienen pelokkaan olennon vielä lähemmäksi itseään, suudellen esille pyrkineet kyyneleet hänen poskiltaan. Tuulen surulliseen huminaan puiden latvoissa sekoittautui kaikki kauniit sanat ja lupaukset, mitä nuo kaksi rakastavaista toisilleen sinä yönä vamioivat* Kalpeana nousi syksyinen aamu-aurinka'metsän takaa Mirjamin viimeisen kerran puristaessa Henrynsä kättä, viimeisen suudelman hänen huulilleen painaessa. Kerran vilahti metsätiellä tuo ryhdikäs vartalo, ja Henry oli mennyt. Itkien, mutta kuitenkin sillä lohduttaen itseään, että Henry-pitäisi lupauksensa, astui Mirjam hitaasti taloa kohden, joka sekin tuntui nyt aivan kuin luotaan työntävältä kun Henry oli mennyt. Mirjamilla oli tapana aina heidän kotia kulkiessaan h3Täillä jotain laulua. Hänellä olikin kaunis ääni ja Henry niin halusta kutmteli hänen lauluaan. Tavallista useammin oli hänen laulettava "Mirjamin Laulu" sillä Henry piti tuosta laulusta erikoisesti ja aina Mirjamin laulaessa viime säkeitä: "missä viivyt armaani", puristi hän hellästi Mirjamin kättä, aivan kuin tahtoen suojella häntä kaikilta mahdollisilta suruilta. Henry astdi rakkaaksi kävaiyttä polkua pitkin kohti asemaa. Hän olisi tahtonut juosta takaismt y 11 ö n sä luokse, joka suuret kyynelkarpalot silmissään, kädet ojennettuina häntä kohden, oli jäänyt pienelle portiUe odottamaan. Miten paljon hän tun-sikaan rakastavansa Mirjamia, milloinkaan ei hän tulisi tätä unohtamaan ja jo junassa kirjoittaisi hän ensimäisen kirjeensä hänelle. Alkuaikoina kirjoitteUkin hän niin usein kuin oli luvannutkin, mutta ajan kuluessa häipyi Mirjamin muis- ^ to yähiteUen hänen mielestään ja kirjeet harvenivat, laumes y i h d o i n loppuivat kokonaan. Usein joutui hän mmittaniaan paikkakuntaa, kunnes vihdoin onnistui saaniäan vak^ tuisen paikan e r ä ä s ^ kaivoskaupungissa. '-.'•^^'/:r'^----:/:.y'\^''\: Nykyisen scurapiirin^^^ •f" |
Tags
Comments
Post a Comment for 1936-03-07-06
