1936-03-07-02 |
Previous | 2 of 8 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
^jiiiiiituuiunuuuiiiinminnnnnniiniiiuiDUHi LIEKIN JATKOKERTOMUS «innnnifflniiniiininOTBiiiui^
(MADEMOISELLE SANS-GENE)
R O M A A N I
Suomennos ranskankielestä
ifriiiiiiiiiiin luuuiiiiuutiiiniiiinnuiuiiiiinuuuiniiiatiiiuiiuiiannoifiinpiiiuiunoiuiuiiru^^^
(Jatkoa)
— Panen vastalauseeni tätä valtausta
vastaan, joka minusta tuntuu
lievimmin sanoen hätiköidyltä. Täy-tyy
kuulla tämän saaren asukkaiden
omaa mielipidettä. Heillä on oikeus
itse päättää kohtalostaan, se on peri- '
aate, jota meidän täytyy pitää kunniassa.
— Paitsi milloin Englannin edut
ovat kysymyksessä.
— Ja ehkäpä sen asukkaat ovat italialaista
rotua. Kuka voi mennä väittämään,
ettei tämä saari ole irredenta-aluetta?*)
Varakreivi de Saint-Mande tyytyi
ujosti huomauttamaan:
— Hyvät herrat, emme janoa nyt
valtauksia. Ne eivät» ole laisinkaan
virkistäviä. Etsikäämme mieluummin
jotakin juotavaa.
Tällä kertaa ranskalaisen terve järki
sai voiton, ja. kaikki kolme valtio-miestä
tunkeutuivat umpimähkään
metsään, toivoen löytävänsä lähteen.
Etsittyään ja,; haettuaan kauan aikaa,
raskaan ilman painostaessa heitä
kovin — missään ei tuoksahda niin
ummehtuneelta kuin aarniometsässä
— he lopultakin päätyivät lammikon
rannalle, josta he sammuttivat janonsa,
ammentaen kädellään vettä
suuhunsa. Sitten he vaipuivat uneen.
• Seuraavana- päivänä ravintokysy-mys
oli jälleen heidän ratkaistavanaan
ja entistä uhkaavampana.
— Meidän asemassamme olevilla
ihmisillä, markiisi Lionetto selitti, on
vain kaksi keinoa, kalastus ja metsästys
. . . Tässä metsässä ei ole varmaankaan
puutetta riistasta. Olisinpa
ihmeissäni, jollen saisi hankituksi
muutamia fasaaneja. Mutta aluksi
voisimme tyytyä puolikesyihin kanii-neihinkin.
Siis metsästämään, hyvät
herrat!
— Olen hukannut revolverini. Sir
Archibäld tunnusti.
" — Meiltä puuttuu aseita, varakreivi
totesi. ^-j
— Teemme itse niitä, italialainen
virkkoi puolestaan. Olen lukenut seikkailuromaaneista,
että on maailman
yksinkertaisin asia tehdä jousi ja nuoli.
Koetetaan!
Mutta seikkailuromaanien kirjoittajat
otaksuvat haaksirikkoisilla ole-van^
sellaisia ominaisuuksia, joita he
useimmiten ovat tyystin vailla.
Diplomaatit saivat suurella työllä
ja vaivalla syntymään kömpelön jousen
notkeasta oksasta ja köynnöskasvin
pätkästä. Siten asestettuina he
läksivät vaanimaan fasaaneja tai, paremman
puutteessa, puolikesyjä kaniineja.
Mutta voi! He eivät nähneet
muuta metsänriistaa kuin uistiti-apinoita,
jotka riippuivat hännässään
kookospalmujen latvoissa.
— Samantekevää, varakreivi virkkoi
huolettomasti. Syödään sitten
apinanlihaa. Se johdattaa niin elävästi
mideeni sen vuoden, jonka palvelin
vapaaehtoisena sotaväessä.
Markiisi Lionetto yritti lennättää
CLEMENT- WVUTEL f^jiiiimiiuiauiDuiHiiuuiniuuiiQuimiiuinniiniiniiaiii^
. •) Italia irredenta, Italian valtiollisten
rajojen ulkopuolella olevat
maat> joiden äsujamisto on kieleltään,
tavoiltaan ija sivistykseltään italialaista.
Suom.
noita nelikätisiä kohti nuolen, jjona
oli pahainen. Sir Archibaldin kynsisaksilla
leikattu ruoko.
Voi! Tuskin oli nuoli päässyt neljän
metrin korkeuteen, kun se jo menetti
rohkeutensa ja putosi takaisin
, suoraan ampujan nenälle.
Markiisin ammatti- ja onnetto-muustoverit
yrittivät vuorostaan,
mutta yhtä huonolla menestyksellä.
Ja herra de Saint-Mande huokaisi:
— Ja kun ajattelen, että ammuin
kerran diplomaattien metsästysretkellä
Rambouillet-puistossa 164 fasaania
. . . vajaassa kahdessa tunnis-
' sa!: • ' ;
— Minä olen tappanut Rooman
kampagnalla kettuja enemmän kuin
muistankaan.
— Minä taasen olen ampunut Skotlannissa
peltopyitä laumoittain, englantilainen
vakuutti puolestaan.
—• Metsästysjutut, . ranskalainen
puuttui vuorostaan puheeseen, ovat
kylläkin huvittavia (kuinkas muuten!),
kun istuu hyvin katetun pöydän
ääressä.^ Mutta siinä asemassa,
jossa me olemme tällä hetkellä, he
menettävät melkoisen osan viehätystään,
sitä ei voine kieltää. Mutta var^
tokaahan, minulla on oiva aate. Minäkin
olen lukenut aikoinani kertomuksia
haaksirikkoisista. Ja mieleeni
on jäänyt eräs seikka, joka on meille
varsin mielenkiintoinen: tarvitsee
vain kivittää puussa riippuvaa apinaa,
niin elukka rupeaa kiukuissaan
vastaamaan pommitukseen kookospähkinöillä
. . . Se on peliä, josta ei
tiedä, kumpi puoli on asetettava etualalle,
huvi vai hyöty.
Kokemus osoitti kuitenkin diplomaateillemme,
etteivät matkakertomukset
ole edes tässäkään kohden totuudenmukaisia.
Apinat vastasivat
pommitukseen väin kirkuen ja irvis-tellen,
häviten sitten näkymättömiin.
Ja herra de Saint-Mande huokaisi:
— Olivatpa nuo nelikätiset englantilaisia
tai italialaisia, yhtä vaikeaa
näyttää olevan pakottaa niitä "emämaan"
alamaisiksi.
Onneksi Sir Archibäld löysi muutamia
vesimeloneja, joten diplomaattikunta
saattoi syödä erittäin terveellisen
aterian, joka ei ollut kuitenkaan
vahvuudella pilattu.
Päivällinen oli aivan aamiaisen kaltainen;
ainoastaan vesimeloneja ruokalistalla.
Ilman käydessä illalla viileäksi Sir
Archibäld päätti, että rannalle oli sytytettävä
suuri nuotio.
— Se lämmittää meitä, ja lisäksi se
ilmaisee ohipurjehtiville laivoille meidän
olevan tällä saarella, joka on tykkänään
vailla kaikkia mukavuuksia.
Polttopuusta ei ole ainakaan puutet-
Ja. Onko teillä tulitikkuja tai tuluksia?
Voi! Tulitikut oUvat kastuneet li-komäriksi,
ja tuluksista puuttui joko
piiki\i tai bentsiini.
— Tämäpä onnetonta! markiisi
mutisi partaansa... Diplomaatteja
syytetään aina siitä, että hemukapistävät
tulen ruutitynnöriin; meidän
^^tetään aina kerran kymmenessä
vuodessa hankaavan Makedonian tulitikkua
Balkanin rikkiinj mutta tosiasiassa
enmie pysty sytyttämää)! tiileen
edes vaivaista olj^drt^, Euroopasta
puhumattakaan! -
-—Odottakaapas! Olen keksmyt
aatteen! varakreivi huudahti.
— Antakaa kuulua!
— Mikä monokkeli on? Se on mykiö,
siis suurennuslasi.' Kun johdatamme
auringon säteen sen läpi,
saamme helposti tulen kuivaan sammaleeseen
ja yleensä mihin vain tahdomme.
Sanokoot sitten vielä, ettei
monokkelista muka ole mitään hyö^
tyä! H3^ät herrat, minun täytyy kuitenkin
tunnustaa, ettei omani sovi tähän
kokeeseen. Sillä se on vain tasapaksu
kristaihlevy, ei kupera enempää
kuin koverakaan. Käytänkin sitä
ainoastaan senvuoksi, että se antaa
arvokkuutta ulkonaiseen olemuksee^.
— Niin on minunkin, italialainen
tunnusti.
— Minunkin täytsry sanoa samaa
omastani, englantilainen murahti vuorostaan.
Täytyi siis luopua huvittavasta fysikaalisesta
kokeesta.
— Mutta vähät siitä. Sir Archibäld
selitti mahtavasti. Minullakin on aate,
ja se on todella käytännöllinen,
sillä olenhan anglosaksi. Siinä ei ole
mitään ihmeellistä. Käyttäkäämme
meidän asemassamme olevien haaksirikkoisten
käytännöllistä menetelmää:
hieromalla kahta hyvin kuivaa
puupalikkaa vastakkain saamme ne
varmasti syttymään tuleen.
Kaikki kolme ryhtyivät työhön lujassa
uskossa, joka — niin ainakin,
luullaan — vie varmaan voittoon.
. Mutta voi! Yksikään noista kuudesta
puupalikasta ei suvainnut syttyä
tuleen, ei edes lennättää pienintäkään
kipinää.
Italialainen hellitti ensiksi.
Ranskalainen jaksoi uurastaa viittä
minuuttia kauemmin.
Englantilainen hieroi ja hankasi,
itsepäisesti kuin S3mti, pitkän rupeaman.
— Emme saa kylläkään tulta, varakreivi
totesi vihdoin, mutta olemme
ainakin saaneet itsemme lämpimiksi.
Onhan sekin jotakin.
Kohta yön tultua he alkoivat hytistä
viluissaan.
Aarniometsästä rupesi kuulumaan
outoja ääniä. ViUit eläimet — varmaankin
verenhimoiset pedot 7 -
päästivät kaukana ilmoille peloittavia
hUutojaan. Katkeilevien oksien ritinä
ja suurten saniaisten kahina sai pelosta
vavahtelemaan nuo poloiset diplomaatit,
jotka olivat, peloittavan
tuntemattoman ympäröidessä heitä
joka suunnalta, vaistomaisesti solmineet
kolmiliiton, painautuen väristen
toisiinsa kimni jättiläiskokoisen api-nanleipäpuun
juurella.
Vihdoin viimein päivä valkeni.
Jos joku olisi ollut näkemässä noita
kolmea diplomaattia, joiden useita
päivTä ajelematta ollut leuka oli pitkällä
sängellä, kasvot riutuneet nälästä
ja rasituksista ja vaatteet hirveästi
rypistyneet, hänen olisi täytynyt
todeta, että nämä hienot valtiomiehet
muistuttivat hämmästy ttäväs-sä
määrässä Parisin hallien tienoilla
maleksivia maailmanmurjomia. Sillä
, totta on, että hienous ja loisto on hauras
ja arka silaus, joka ei kestä sadetta
«lempää kuin paistettakaan.
Ota hienounmalta muotikeikarilta
HM
IA
rcäf
pois partaveitsi, saippua ja housujen
silitysvehkeet—niin hänestä otx muu. ^
tamassa; päivässä tullut surkea maa.'
ilmanmatti.^ ^
Haaksirikkoiset yrittivät tunkeutua
vähän syvemmälle sisämaahan, mut-^K
ta he eivät kuitenkaan tohtineet men-nä
kovirikäan kauaksi, sillä he pelkä''
sivät voivansa kohdata alkuasukkai^
ta, siis villejä.
- — Ei maksaisi todellakaan vaivaa,
herra de Saint-Mande virkkoi, pelas-.
tua ensin sivistyneiden ihmissyöjien
hampaista, joutuakseen lopulta vii.
lien ihmissyöjien^ ruuaksi. Ja ajatelkaa,
hyvät herrat, että olemme aseis-tariisumiskongressin
jäseniä! Mutta
emnieoje tulleet: ajatelleeksi, että niin
kauan kuin ihmisiUä on hampaat -
omat tai hammaslääkärin tekemät
he ovat aseistettuja, ja yhtä kauan
on sulaa hulluutta uskoa ikuista rauhaa
mahdolliseksi.
Elää retuutettuaan muutamia päiviä
tällä tavalla nuo kolme diplomaattia,
jotka olivat siihen saakka olleet
ystäviä ja liittolaisia, alkoivat vaihtaa
sangen kirpeitä - ja sapekkaita sa-noja.
— Merkillistä! ranskalainen,välit*
ti, että pyjritte aina istumaan minun
housuillani tulessa. Joka kerta, i^un'
tulee tehtäväksi jokin vastenmielinen
työ, saan sen osakseni. Toden töttä,
hyvät herrat, te käytätte väärin...
— Niin tietysti^ kuinkas muuten!
italialainen, sanoa sävähdytti vastaan.
Jos uskoisi sanojanne,; eivät muut olisi
tehneet yhtään mitään. Äh, noita
ranskalaisia! Kyllä heidät tunnetaan.
Loisinpa melkein vetoa siitä, että rupeatte
vielä puhumaan Magentasta ja
Solferinosta. Mutta onhan toki säädetty
määräaika, jonka kuluttua erinäiset
asiat on katsottava vanhentuneiksi.
— Teidän ylhäisyytenne, englantilainen
puuttui puheeseen, aitolatuia-laiset
jaarituksenne saavat minut aivan
tuskastumaan. Älkäämme soittako
suutamme, vaan järjestäyty-käämmei
Aion perustaa tänne kauppapaikan;
jos tahdotte viipyä maassa
kauemmin, saatte maksaa minulle veroa
ja alistua brittiläisiin lakeihin.
— Mutta emmehän halua lainkaan
jaada tänne.
— Lähtekää siis tieherine!
—- Olkaa varuillanne, hyvä herra!
Meitä on kaksi yhtä vastaan.
Aseistariisumiskongressin jäsenet
olivat vähällä joutua tukkanuottasil-le.
He päättivät olla enää puhuttelematta-
toisiaan. Välttämättömät ilmoitukset
kirjoitettiin lyijykynäin
muistikurjan lehdelle.
Diplomaattiset suhteet olivat kertakaikkiaan
katkenneet.
Sir Archibäld laati uhkavaatimus
s^n, jonka hän antoi virkatovereilleen.
Se oli seuraä^^iilaiiieh: "Teidän on
eatettävä anteeksipyyntö kahden^
k3mamenenneljäh tuhnm kuluessa,
muuten katson olevani sotakannalla
teidän kanssanne*'.
Määräajan kuluttua umpeen
lanti vetäytyi kookospalmun juurelley
palaten, siten jälleen loistavaan ens-täytyneisyyteensä.
Ja se julisti sa^'
ron,
nit.
I
rt
takavarikoiden loput vesität
(Jatkua)
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 7, 1936 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1936-03-07 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki360307 |
Description
| Title | 1936-03-07-02 |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| OCR text | ^jiiiiiituuiunuuuiiiinminnnnnniiniiiuiDUHi LIEKIN JATKOKERTOMUS «innnnifflniiniiininOTBiiiui^ (MADEMOISELLE SANS-GENE) R O M A A N I Suomennos ranskankielestä ifriiiiiiiiiiin luuuiiiiuutiiiniiiinnuiuiiiiinuuuiniiiatiiiuiiuiiannoifiinpiiiuiunoiuiuiiru^^^ (Jatkoa) — Panen vastalauseeni tätä valtausta vastaan, joka minusta tuntuu lievimmin sanoen hätiköidyltä. Täy-tyy kuulla tämän saaren asukkaiden omaa mielipidettä. Heillä on oikeus itse päättää kohtalostaan, se on peri- ' aate, jota meidän täytyy pitää kunniassa. — Paitsi milloin Englannin edut ovat kysymyksessä. — Ja ehkäpä sen asukkaat ovat italialaista rotua. Kuka voi mennä väittämään, ettei tämä saari ole irredenta-aluetta?*) Varakreivi de Saint-Mande tyytyi ujosti huomauttamaan: — Hyvät herrat, emme janoa nyt valtauksia. Ne eivät» ole laisinkaan virkistäviä. Etsikäämme mieluummin jotakin juotavaa. Tällä kertaa ranskalaisen terve järki sai voiton, ja. kaikki kolme valtio-miestä tunkeutuivat umpimähkään metsään, toivoen löytävänsä lähteen. Etsittyään ja,; haettuaan kauan aikaa, raskaan ilman painostaessa heitä kovin — missään ei tuoksahda niin ummehtuneelta kuin aarniometsässä — he lopultakin päätyivät lammikon rannalle, josta he sammuttivat janonsa, ammentaen kädellään vettä suuhunsa. Sitten he vaipuivat uneen. • Seuraavana- päivänä ravintokysy-mys oli jälleen heidän ratkaistavanaan ja entistä uhkaavampana. — Meidän asemassamme olevilla ihmisillä, markiisi Lionetto selitti, on vain kaksi keinoa, kalastus ja metsästys . . . Tässä metsässä ei ole varmaankaan puutetta riistasta. Olisinpa ihmeissäni, jollen saisi hankituksi muutamia fasaaneja. Mutta aluksi voisimme tyytyä puolikesyihin kanii-neihinkin. Siis metsästämään, hyvät herrat! — Olen hukannut revolverini. Sir Archibäld tunnusti. " — Meiltä puuttuu aseita, varakreivi totesi. ^-j — Teemme itse niitä, italialainen virkkoi puolestaan. Olen lukenut seikkailuromaaneista, että on maailman yksinkertaisin asia tehdä jousi ja nuoli. Koetetaan! Mutta seikkailuromaanien kirjoittajat otaksuvat haaksirikkoisilla ole-van^ sellaisia ominaisuuksia, joita he useimmiten ovat tyystin vailla. Diplomaatit saivat suurella työllä ja vaivalla syntymään kömpelön jousen notkeasta oksasta ja köynnöskasvin pätkästä. Siten asestettuina he läksivät vaanimaan fasaaneja tai, paremman puutteessa, puolikesyjä kaniineja. Mutta voi! He eivät nähneet muuta metsänriistaa kuin uistiti-apinoita, jotka riippuivat hännässään kookospalmujen latvoissa. — Samantekevää, varakreivi virkkoi huolettomasti. Syödään sitten apinanlihaa. Se johdattaa niin elävästi mideeni sen vuoden, jonka palvelin vapaaehtoisena sotaväessä. Markiisi Lionetto yritti lennättää CLEMENT- WVUTEL f^jiiiimiiuiauiDuiHiiuuiniuuiiQuimiiuinniiniiniiaiii^ . •) Italia irredenta, Italian valtiollisten rajojen ulkopuolella olevat maat> joiden äsujamisto on kieleltään, tavoiltaan ija sivistykseltään italialaista. Suom. noita nelikätisiä kohti nuolen, jjona oli pahainen. Sir Archibaldin kynsisaksilla leikattu ruoko. Voi! Tuskin oli nuoli päässyt neljän metrin korkeuteen, kun se jo menetti rohkeutensa ja putosi takaisin , suoraan ampujan nenälle. Markiisin ammatti- ja onnetto-muustoverit yrittivät vuorostaan, mutta yhtä huonolla menestyksellä. Ja herra de Saint-Mande huokaisi: — Ja kun ajattelen, että ammuin kerran diplomaattien metsästysretkellä Rambouillet-puistossa 164 fasaania . . . vajaassa kahdessa tunnis- ' sa!: • ' ; — Minä olen tappanut Rooman kampagnalla kettuja enemmän kuin muistankaan. — Minä taasen olen ampunut Skotlannissa peltopyitä laumoittain, englantilainen vakuutti puolestaan. —• Metsästysjutut, . ranskalainen puuttui vuorostaan puheeseen, ovat kylläkin huvittavia (kuinkas muuten!), kun istuu hyvin katetun pöydän ääressä.^ Mutta siinä asemassa, jossa me olemme tällä hetkellä, he menettävät melkoisen osan viehätystään, sitä ei voine kieltää. Mutta var^ tokaahan, minulla on oiva aate. Minäkin olen lukenut aikoinani kertomuksia haaksirikkoisista. Ja mieleeni on jäänyt eräs seikka, joka on meille varsin mielenkiintoinen: tarvitsee vain kivittää puussa riippuvaa apinaa, niin elukka rupeaa kiukuissaan vastaamaan pommitukseen kookospähkinöillä . . . Se on peliä, josta ei tiedä, kumpi puoli on asetettava etualalle, huvi vai hyöty. Kokemus osoitti kuitenkin diplomaateillemme, etteivät matkakertomukset ole edes tässäkään kohden totuudenmukaisia. Apinat vastasivat pommitukseen väin kirkuen ja irvis-tellen, häviten sitten näkymättömiin. Ja herra de Saint-Mande huokaisi: — Olivatpa nuo nelikätiset englantilaisia tai italialaisia, yhtä vaikeaa näyttää olevan pakottaa niitä "emämaan" alamaisiksi. Onneksi Sir Archibäld löysi muutamia vesimeloneja, joten diplomaattikunta saattoi syödä erittäin terveellisen aterian, joka ei ollut kuitenkaan vahvuudella pilattu. Päivällinen oli aivan aamiaisen kaltainen; ainoastaan vesimeloneja ruokalistalla. Ilman käydessä illalla viileäksi Sir Archibäld päätti, että rannalle oli sytytettävä suuri nuotio. — Se lämmittää meitä, ja lisäksi se ilmaisee ohipurjehtiville laivoille meidän olevan tällä saarella, joka on tykkänään vailla kaikkia mukavuuksia. Polttopuusta ei ole ainakaan puutet- Ja. Onko teillä tulitikkuja tai tuluksia? Voi! Tulitikut oUvat kastuneet li-komäriksi, ja tuluksista puuttui joko piiki\i tai bentsiini. — Tämäpä onnetonta! markiisi mutisi partaansa... Diplomaatteja syytetään aina siitä, että hemukapistävät tulen ruutitynnöriin; meidän ^^tetään aina kerran kymmenessä vuodessa hankaavan Makedonian tulitikkua Balkanin rikkiinj mutta tosiasiassa enmie pysty sytyttämää)! tiileen edes vaivaista olj^drt^, Euroopasta puhumattakaan! - -—Odottakaapas! Olen keksmyt aatteen! varakreivi huudahti. — Antakaa kuulua! — Mikä monokkeli on? Se on mykiö, siis suurennuslasi.' Kun johdatamme auringon säteen sen läpi, saamme helposti tulen kuivaan sammaleeseen ja yleensä mihin vain tahdomme. Sanokoot sitten vielä, ettei monokkelista muka ole mitään hyö^ tyä! H3^ät herrat, minun täytyy kuitenkin tunnustaa, ettei omani sovi tähän kokeeseen. Sillä se on vain tasapaksu kristaihlevy, ei kupera enempää kuin koverakaan. Käytänkin sitä ainoastaan senvuoksi, että se antaa arvokkuutta ulkonaiseen olemuksee^. — Niin on minunkin, italialainen tunnusti. — Minunkin täytsry sanoa samaa omastani, englantilainen murahti vuorostaan. Täytyi siis luopua huvittavasta fysikaalisesta kokeesta. — Mutta vähät siitä. Sir Archibäld selitti mahtavasti. Minullakin on aate, ja se on todella käytännöllinen, sillä olenhan anglosaksi. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Käyttäkäämme meidän asemassamme olevien haaksirikkoisten käytännöllistä menetelmää: hieromalla kahta hyvin kuivaa puupalikkaa vastakkain saamme ne varmasti syttymään tuleen. Kaikki kolme ryhtyivät työhön lujassa uskossa, joka — niin ainakin, luullaan — vie varmaan voittoon. . Mutta voi! Yksikään noista kuudesta puupalikasta ei suvainnut syttyä tuleen, ei edes lennättää pienintäkään kipinää. Italialainen hellitti ensiksi. Ranskalainen jaksoi uurastaa viittä minuuttia kauemmin. Englantilainen hieroi ja hankasi, itsepäisesti kuin S3mti, pitkän rupeaman. — Emme saa kylläkään tulta, varakreivi totesi vihdoin, mutta olemme ainakin saaneet itsemme lämpimiksi. Onhan sekin jotakin. Kohta yön tultua he alkoivat hytistä viluissaan. Aarniometsästä rupesi kuulumaan outoja ääniä. ViUit eläimet — varmaankin verenhimoiset pedot 7 - päästivät kaukana ilmoille peloittavia hUutojaan. Katkeilevien oksien ritinä ja suurten saniaisten kahina sai pelosta vavahtelemaan nuo poloiset diplomaatit, jotka olivat, peloittavan tuntemattoman ympäröidessä heitä joka suunnalta, vaistomaisesti solmineet kolmiliiton, painautuen väristen toisiinsa kimni jättiläiskokoisen api-nanleipäpuun juurella. Vihdoin viimein päivä valkeni. Jos joku olisi ollut näkemässä noita kolmea diplomaattia, joiden useita päivTä ajelematta ollut leuka oli pitkällä sängellä, kasvot riutuneet nälästä ja rasituksista ja vaatteet hirveästi rypistyneet, hänen olisi täytynyt todeta, että nämä hienot valtiomiehet muistuttivat hämmästy ttäväs-sä määrässä Parisin hallien tienoilla maleksivia maailmanmurjomia. Sillä , totta on, että hienous ja loisto on hauras ja arka silaus, joka ei kestä sadetta «lempää kuin paistettakaan. Ota hienounmalta muotikeikarilta HM IA rcäf pois partaveitsi, saippua ja housujen silitysvehkeet—niin hänestä otx muu. ^ tamassa; päivässä tullut surkea maa.' ilmanmatti.^ ^ Haaksirikkoiset yrittivät tunkeutua vähän syvemmälle sisämaahan, mut-^K ta he eivät kuitenkaan tohtineet men-nä kovirikäan kauaksi, sillä he pelkä'' sivät voivansa kohdata alkuasukkai^ ta, siis villejä. - — Ei maksaisi todellakaan vaivaa, herra de Saint-Mande virkkoi, pelas-. tua ensin sivistyneiden ihmissyöjien hampaista, joutuakseen lopulta vii. lien ihmissyöjien^ ruuaksi. Ja ajatelkaa, hyvät herrat, että olemme aseis-tariisumiskongressin jäseniä! Mutta emnieoje tulleet: ajatelleeksi, että niin kauan kuin ihmisiUä on hampaat - omat tai hammaslääkärin tekemät he ovat aseistettuja, ja yhtä kauan on sulaa hulluutta uskoa ikuista rauhaa mahdolliseksi. Elää retuutettuaan muutamia päiviä tällä tavalla nuo kolme diplomaattia, jotka olivat siihen saakka olleet ystäviä ja liittolaisia, alkoivat vaihtaa sangen kirpeitä - ja sapekkaita sa-noja. — Merkillistä! ranskalainen,välit* ti, että pyjritte aina istumaan minun housuillani tulessa. Joka kerta, i^un' tulee tehtäväksi jokin vastenmielinen työ, saan sen osakseni. Toden töttä, hyvät herrat, te käytätte väärin... — Niin tietysti^ kuinkas muuten! italialainen, sanoa sävähdytti vastaan. Jos uskoisi sanojanne,; eivät muut olisi tehneet yhtään mitään. Äh, noita ranskalaisia! Kyllä heidät tunnetaan. Loisinpa melkein vetoa siitä, että rupeatte vielä puhumaan Magentasta ja Solferinosta. Mutta onhan toki säädetty määräaika, jonka kuluttua erinäiset asiat on katsottava vanhentuneiksi. — Teidän ylhäisyytenne, englantilainen puuttui puheeseen, aitolatuia-laiset jaarituksenne saavat minut aivan tuskastumaan. Älkäämme soittako suutamme, vaan järjestäyty-käämmei Aion perustaa tänne kauppapaikan; jos tahdotte viipyä maassa kauemmin, saatte maksaa minulle veroa ja alistua brittiläisiin lakeihin. — Mutta emmehän halua lainkaan jaada tänne. — Lähtekää siis tieherine! —- Olkaa varuillanne, hyvä herra! Meitä on kaksi yhtä vastaan. Aseistariisumiskongressin jäsenet olivat vähällä joutua tukkanuottasil-le. He päättivät olla enää puhuttelematta- toisiaan. Välttämättömät ilmoitukset kirjoitettiin lyijykynäin muistikurjan lehdelle. Diplomaattiset suhteet olivat kertakaikkiaan katkenneet. Sir Archibäld laati uhkavaatimus s^n, jonka hän antoi virkatovereilleen. Se oli seuraä^^iilaiiieh: "Teidän on eatettävä anteeksipyyntö kahden^ k3mamenenneljäh tuhnm kuluessa, muuten katson olevani sotakannalla teidän kanssanne*'. Määräajan kuluttua umpeen lanti vetäytyi kookospalmun juurelley palaten, siten jälleen loistavaan ens-täytyneisyyteensä. Ja se julisti sa^' ron, nit. I rt takavarikoiden loput vesität (Jatkua) |
Tags
Comments
Post a Comment for 1936-03-07-02
