Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 25, 1954

              ähinää. Asalle» jÄI|Mtj«s.
j^jg^ l^ttämain Ittekisdla veneen
poi^ XMB lÄn oli ve-
^r^ipöe sihnillctti jn kumarassa
ÄoUen ei tyttö nilyttänjit idin-jomiotaan
häneen, ^vaaii reip-lansa
astui veneeseensä ja
keskelle kaksi pulloilla täy-i.
sitten hän hyppäsi takai­le,
alkaen irroitiaa kiinnike-tolpcsta.
Juuri kun hän sai
^ ^ t § ^ « t y t k s i veneeseen ja itse loik-
^ ^ ^ o ä , tarrautui luja käsi veneen
per^iJuinni ja naurava iiäni kuului:
j^s neitiseni sitä niin vain.yksin
s o i i i ^ lähestyvän m3Tskyn kjmsiin,
j.uii;^jssä4iyt on seuraakin suojelifaksi.
äfesijnaien välähdyksestä höömasi
rieiÖ»^^ ainakin iloa ;odotta«i3ttoinas-
(a avusta, mutta se ^uoli kohta, kun
rannalla tyttö joukosta kuului:
— Ei, mutta katsokaan, sehän on
Siimeksen Liisin sulhanen ja hänkö
tuossa on odotellut tuota kaunista pal­velustyttöä,
ja nyt ritarillisesti häntä
kotiin saattelee. Pitäisipä sanoa Liisille.
— Vielä kantautui rannasta lähtevien
komin toisen tytön sanat:
— Sanoit kauniin — no ei tuo ihmistä
kummempi näy olevan. Minun mieles-täht
Liisi on komeampi ja uljasryhti-serapi.
En minä ainakaan poikana vaih­taisi
Liisiä tuohon naiseen. • .
— Olli, voi hyvä Olli, anna minun
softaa omaa venettäni ja pidä sinä oma­si,
ettei tulisi mitään ikävyyksiä tästä
matkasta, hätäili Satu, etsien airoja ve­neensä
pohjalta.
— Mitä ikävyyksiä tästä voisi tul­la,
jos vain ennen myrskyn puhkea­mista
kotia ehdimme.
— En minä sellaista tarkoittanut,
mutta kuulithan itsekin, 'mitä nuo tytöt
tuolla uhkailivat. Mene hyvä poika ran­nalle
takaisin ja päästä minut mene­mään
omine neuvoineni.
Olli oli saanut kiinnitetyksi pienem­män
veneen omansa perään ja nyt hän
korotetulla äänellä sanoi:
— Satu-sisko, tulehan tänne perään
venettä ohjaamaan ja anna kun veikko
soutaa oikein miehen voimalla tästä k i ­rotusta
laiturista i>ois, jossa saa hä­vyttömyyksiä
kuulla ihan julkisesti. T u ­le,
tule, komensi hän vielä empivää tyt­töä.
Silloin Satu loikkasi laidan yli, siep­pasi
melan käteensä ja alkoi meloa kuin
hengen hädässä, jotta saisi pian veneen
loitommalle rannasta ja pahojen kielten
kuuluvilta.
Rauhallisin vedoin veteli poika airois­ta
ja vielä kerran käänsi päänsä rannalla
olijoihin, sekä päästi ilmoille raikuvan,
poikamaisen naurun.
— ^litä nauramista tuossa kaikessa
nyt oli? kysyi Satu paheksuvalla ää­nellä.
Olihan toki paljonkin naurun ai­hetta
tuollaisten tyttöletutkain suun
soitossa. Ei niille osaa sen kummempaa
arvoa antaa kuin nauraa oikein ma­keasti.
Mutta etpä ehkä sitten enää nau-fa.
jos he nftnevät todellakin morsia-mellesi
kertomaan ties mitä pötyä. Hän­hän
jo muutenkin vihaa minua ja nyt
vaikka alkaisi vihaLmaan sinuakin. K y l -
^ä vannaan olisi parempi, että kääntyi-
•'•it Mela takaisin ja menisit morsiamesi
^uo onnen noita tyttöjä. Sitäpaitsi sinne
^aii olit^ menossakin, mutta sitten jos­takin
sinun tapaisesta oikustasi kään-
>'t nyt veneesi minun matkaani.
Hui hai, tämä poika ei välitä tuol­laisten
likkalasten juoruista, ja jos L i i -
N valittaa, se olkoon hänen asiansa,
alutta sinut vien minä kotia ja sitä
varten olen matkalle lähtenyt.
^linä vain, että kun on myötäinen
tuuli, niin yksinkin pääsisin, tuli tytöltä
«'mpien.
^ai myötäinen? Haistelehan nyt
^n^mna tuulen suuntaa ja puhu sitten
t>'>täi,estä, ilkkui soutaja.
ANATOLE FRANCE - SUURI EPÄILIJÄ
ELAMi(3ilSA viiiiieisiiiä vuosikymiiie-ninä
hallttsi Anatale France (1^44—
1924) kiistattomasti Ranskan ja samal­la
koko Euroopan kirjallista elämää.
Xobdin palkiato, jonka hän sai niinkin
myöhään kuin 1921, sinetöi hänen ar­vonsa.
Kukaan muu samanaikainen
kirjailija ei voi nyt kilpailla hänen kans­saan
maineesta. Oppilaat istuivat hä­nen
jalkojensa juurensa kuunnellen hä­nen
pienintäkin sanaansa, uteliaita ih­misiä
parveili hänen ympärillään.
Ennen kuin kirjakauppias Thibaui­tin
poika saavutti sellaisen aseman, oli
vaadittu paljon tarmoa, kestävyyttä ja
Nyt oli jo tnltu väljemmille ve.sille,
saarten suojasta pois ja kohta tunsi
t 3 t tö Vuhvan vastatuulen painaven ve­nettä.
Silloin häntä alkoi naurattaa.
— Olenpa aika hölmö, kun en tuulen
suuntakaan enää erota.
Mutta nyt hän jo todella erotti mistä
tuuli puhalsi. Se kääntyi laitaseen ja t\^-
tön oli kaikin voimin käännettävä vasta-aältoon
ja niin joutui vene suorasta
suunnasta A'ähän poikkeamaan, mutta
samapa se, kunhan päästiin jotakm ran­taa
kohti. Ranta, niin ranta, se häämöt­tää
itsekuUekin rauhan ja levon ranta­na
myrsk3Msellä elämän merellä . . .
-— Sisko pieni, pidä perää lujalla kä­dellä,
kuului tuulen pauhinan keskeltä,
pojan surunvoittoiselta kuuluva ääni.
— Jätä tuo siskottelusi, pauhasivat
aallot. Siskot ja veljet ovat asia erikseen
ja te kaksi elämän alkutaipaleella vael­tajaa
taas aivan eri asia. Kohtalo on
teidät johtanut samaan veneeseen, ette­kö
nyt vihdoinkin sitä tajua? Sokkona-ka
kuljette poloiset, vai koettelemusten
kiirastulen läpikö teidän on kuljettava
ennenkuin silmänne aukeavat.
Jatkuu.
diplomatiaa ~ vfOHtamäm läaeo omal­ta
puoleltaan la^^äiii V S M B ja vokpt-kastahtoisen
naiso^, joka oli monta pit­kää
vuotta hänen ystävättärensä ja neu­vonantajansa
rouva Armand de Csfilla-vetin.
Jos Anatole France olki jäänyt,,
omiin hoteisiinsa, hänen kohtalonsa oli
ilmeisesti keskeytynyt paljon vaatimat­tomammaksi.
Sillä itsestään hän ei oTfut lainkaan
valloittaja, tuo ujo, ivallinen ja haavei­leva
nuorukainen, joka varttui Pariisin
sydämessä kirjakioskien, antiikkiesinei­den
kauppain, kirkkojen ja palatsien
keskellä. Hän kirjoitti runoja, kauniita
ja soinnikkaita, hän kirjoitti jäikinatu-»
ralistisia romaaneja, häh sepitti kirjalli­sia
ja poliittisia artikkeleja sanoma- ja
aikakauslehtiin. Mikään siitä ei ole
merkillistä, koska France vr.sta harjoit­teli.
Mutta vuonna 1881 hän oli valmi?.
Silloin ilmestyi 'Sylvestre Bonnardin r i ­kos'',
ensimmäinen kirja, jo.sta tapaam­me
kypsän Anatole Francen. Alutta
mestaruuden ja maineen saavuttamiseen
kului vielä aikaa.
Tuotantonsa huipuille France kohosi
lS90-luvulla. Ensin ilmestyi "Thais",
tuo antiikkisen, kristillisyyden vastaisen
aistillisuuden tunnustus, josta siitä al­kaen
tuli eräs hänen julistuksensa pää­juonteita.
Sitä seurasi\'at mm. "Punai­nen
lilja" ja 'Kuningatar Hanhenjalan
ravintola'', jotka vahvistivat hänen mai­nettaan.
Hänen nimensä on pian kaik
kien huulilla, seurapiirien salonkien ovet
avautuvat hänelle ja 1896 hänet valitaan
Ranskan akatemiaan. Hän on ehtinyt
tutustua rouva de Caillävetiin, joka ei
kaihda mitään keinoja kiihoittaakseen
j a kannustaakseen häntä uusiin ponnis­tuksiin.
Dreyfusin jutussa alun perin vanhoil-
Unm Fiaace asettui totuuiien ja oikea-
4m ptMiHe, siis ^ Tbain
kiBBatt^fllb voitto me-am^
» Iteifil saiMril i^vifiN^a
plKklueen suuri niait ja I Aiiyneit^a»'
vallan runoilijain kunlngis. iii|iet'iiir-väksytään
esittämätU k o v n ä l a ^ vas­talauseita,
Imn jopti autUa Idkrlniavallan
vastaista pu<duetta sen kamppaillessa
katolilaisuutta vastaan. Hänen ntahta-vin
teoks?n-a "Jeanne d'.Vrciu historia'*
ilmestyy 1907.^ Alutta luotettava tuki
hän €1 ole. Kirjat "Pingviinien saari"
ja "Enkelten kapina" o.soittavat pure­vaa
ei)äilyä, jolta ei säästy kukaan eikii
mikään.
Virallisesti .\nato!e France un kan­sanvallan
kannattaja, jopa susiali.sti, ja
tuon kannan hän säilytti kuoleinaansa
asti, ei kuitenkaan aivan uskollisesti!f
Hänen kirjojaan nuo aatteet eivät kos­tuttaneet
kovin paljon.
Jo Francen elinaikana ja vielä enem­män
hänen kuolemansa jälkeen hyvin
vahva mielipide asetti kysymyksen alai­seksi
arvonannon, jota hän nautti. Hä­net
leimattiin elostelun kannattajaksi,
epäilijäksi, nihilistiksi. Siinä laskettiin
tavallaan harhaan. Vaikka .\natole
France joskus vetikin harteilleen juli»-
tajsn vaipan, todellista profeettaa —•
kuten Tolstoista tai Shawista — hänes­tä
ei milloinkaan tullut. Häneltä puut­tui
johdonmukaisuus, yksipuolisuus, jo­ka
profeetan täytyy omata. Hänen
teoksissaan risteilevät mitä erilaisimmat
ajatussuuntaukset.
.\V,hva ja hyvin tuntuva — hetkit­täin
aivan hallitseva piirre — hänen
kirjoissaan on valistuksen ja naturalis­min
perintö. Siis usko järk?en. tietee­seen
ja edistykseen. Tuo yhteiskun­nallinen
ja poliittinen radikalismi sisäl­tää
kansanvaltaisuutta, sosialismia, so­danvastaisuutta,
rauhanaatetta jne. Sii­tä
kaikesta Francen tuotannossa on l u -
PUkmtä mahloi tästä 17-vuotiaasta Ernald Horanista tuntua aika, kun käit /cMur Bdftonin ja Pagraven, Ont., välisellä 55
jalan korkuisella sillalla yhden naulan varassa pysytelleeessä autossaam odottamaan kolmen CPR:n junan ohimenoa, ennen'
kuin pelastajat ehtivät saapua. Hänen autonsa oli kontrollin menettäneenä murskannut suoja-aidan, mutta jäänyt roikku^
maan suu^p naulan varaan. , ,
l jff«"ti<WH Ä<y»Wft»t «M