Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 11, 1953

              Tekikö hän oikein
14 ikaansi selkänsä ia
™ «"«^go» tanssi =
toaset, kylvää
- orjantappuroita.
n! Sirkka huudahU ia
taloon, jonka edessä ^
nyt kiirehtiä tiukeminas.
nihti miehensä ohitse jo.
0 tehtävä, sillä hännäviu
SunUaa. Hän katili
miehensä ulkomuotoa.
tarkasteli häntä pilkalli- i
[liiulilla. >ruo kasvot hän
en se oli varma, mutti'
1 sitä hän ei muistanut:
3 kerran täysi työ itsen.
I, sillä tuo ivanhymy
urkasesti hänen sisintä
päivää jälkeen mainitun
i?i Sunila itsensä haja.
i ?iai^vasam^
Il hän sanoi vain huo.
is^. Ja tottahan se oli-.
S. han töidensä tähden
Iisi viettänyt, vaan s^
ias^ii^ askartelivat ko-set
asiat. /Jokainen ilta
ki^i Töölön tidlä^^
i: ^irkan. Hän pistäysi
c^nkmi, (johon oli näh-t
u n tÄ
isunut talossa,
seii^mieleensä niin.elä-/
ltk; ama kun hän kau-
Jauisti hän tarkastaa;
til^yaa naista. Usein;
i1^p»:kat5een tunget-.•
yt> kevät saapunut ja
mut tutkintonsa. Vih-anut
aika, josta hän
ta iinia oli uneksinut,
un insinööri Korven-e
tucm loma- ja mak-i
kaikki kuin satua,
:kt ihuuttunut todelli-
L hetkinä oli kaikki
meeltä unelta, kaiken
iin iisvainen yö ja se
en alas ja luoda toi-a
unelmiensa tielle,
tkki muuttunut, hän
rpläinen oli ahkeniu-työöä,
noussut ylös
i esteet. Ja nyt ta-
!Kia^ tätä ehkä elä-
• ••••
nranta ja insinööri
lassa monien opiston
leyan nuorison ohel­la
loppuakaan niistä
asta, joita siellä pi-tinnon
suorittaneelle
(ien, joka tiesi ha­isemansa
ja kuinka
n neronsa ja mies-oliyat
nostaneet hä-ähäofsaisten
joukos-sta
on tilaisuus kat-hdä
hyvää heikoim-ät
henkisten lahjo-iden
ole siihen pys-usua
hänelle suu-
. Mutta insinööri
mtilan kädenpuris-uristus",
se sai Su- ;
imman vastakaiun,
otka tiesivät kuin-piskella
raskaan ja
(n ohella. Mutta
uranta viittasi kä-ihua,.
se vasta he-at
.vieraat tiesivät,
i^ikea puhua, ylä
sj-dänvian tähden-sanonut,
ihnoitti
sitten oli päättä-
J^^tehtaan jonaosia ja
. insinööri Sunilaa tule^^ana
l^^dtn kaupungin Rauta- ja
'"^25 O.V:» johtajana".
ÖSEÖöri Korvenranta lopetti
tuli sellainen hja-ähuutojen
U ikkunat tärisivät ja useat
'ilvderat henkUöt pistäytyivät
tj^vieraitten joukkopn.- Pää-
^ sanomalehdet sisälsivät asi­aa
artikkeleita, että juuri tut-suorittanut
insinööri valitaan
johtajaksi — suuren Rauta- ja
itaan pääjohtajaksi, se oli jo
jjarvinaista.
jahla oli loppunut ja juhlavie-jteneet
lähti Sunilakin kotiinsa.
; ti oflut muuta kotia /kun asun-lon
nimitti viisauden, yapau-rautuv-
an tv-öntulosten tutkiinat-ja
käsittänättömäksi <jik^i^^^
I. Se oli koU, jossa tasapu^i-mitsi
kaikkien ihniisten kesken, ^
öTsinnut tuntosarvella timnus-m
löytyi kaikki kuin puntarii-
^tuna, sellainen oli SunUan koti.
lyt kun oli hän ei halunnut ot-isiäan
ketään, sentähden hän sar
emännöitsijäUe ei olevans^Jken^r
kotona. Hän istui ja mietti päi-pauksia
ja tunsi kuin hyväilevän
. kölkeyan yllään, josta länjpp^
pioi sji^meensä. Hänen mie-e
lasvbilleen nousi midiyttäÄ
:ffin iAi tj^ytyvainen itseensä
««Etttäin ja kaiyain^-ihmisiin.
y^täl<ei&e^ muistanut jxiuu^
. tj-^ras-^r
ALPERTTI:
Antti palaa takaisin
Kertomuksen varsinamen juoni pe­rustuu
tositapahtumiin. Ainoastaan
kertomuksessa esimtyvien henkilöi­den
samoin kuin paikkakuntain ni­mien
suhteen olen antanut mieliku­vitukselle
vapaan vallan. — /Cfr/oif.
ta ja.
tja:|Bhat^---H)livatpa ne noita
a; nMikM iJrvat luiiri^^
iHan/bli Tiiin ^jniiellMen,
tälijönut syleillä koko inaä^-
Ä r J a n s a n o i ,
''Poikanne dh onnellinen.
! on läässyt siihen huoneese^,
ilaMla haulk." Herttaiiieii'h^-
nsi hänen jaloja kasvojaan^ joil-onnenaamun
ensimmäinien sa-
Kun silmät jpäinuivät
, kulkivat päivän tapahtumat unj-i
hänen ylitseen. Kasvot kirkas-f,
huulet hymyilivät, tai sitten
i otsan sumuirifen pilvi, jä näkyipä
!le vierähtävän pari lämmintä kyy-palettakin,
• -
ire on kuin helvetissä; ei saa mie-Ä
eikä ole töitä entisillekään,
huulia vain syödä, sillä puhutaan
Q I N Ä YÖNÄ preeriasusien ulvonta
^tuntui Antista paljon^ peloittavam-malta
ja kaameammalta kuin koskaan
äikaisenmim. Tuo valittava ääni, joka
tämän tästä rikkoi yön hiljaisuutta, tun­tui
nyt uhoavaii vaaraa, ja hän tiesi,
että nuo verenhimoiset, vihreäsihnäiset
pedot hirviskörvät nyt a i^
välittömässä lähdsyyde^
• t o i miltei kädellään kosfcettäa^ noihhi
nuotion valopiirissä kiiluviin pisteisiin,
preeriasusien hehkuviin slmiin^ Tulen-loimujen
lämmittävästä hohteesta huo­limatta
Antti tunsi paleleyansai
—leikki, hän sanoi kääntyen toisen
nuotiollaistujan puoleen, olikohan sit­tenkään
järkevää^ että lähdimme tänne.
Ehkäpä Dauphinissa . . .
— ^ Anttij koetarauiioittuä, täniäwäs-^
te^ yrittä-
Jieet siellä. T^ntäniatka on ^ l ä kertaa
; äin<a tdiTOnmie. Olen varma siitä; et-
-7- Sub anteeksi, Heikki, Antti fces-fkieytti
hänet* puolittain katk^^ Olet
käsittänyt minutrvaärln! JEn "välitä it­sestäni,
mutta siinä tein väärin, kun
: suostuin sinun ehdotukseesi lähteä mi­nun
kanssani näin epävarmalle matkal­le.
Sinullahan oli työpaikka siellä, eikä
N ollut sinun syysi, jos minä jouduin työt­tömäksi
! Heikki, minä tunnen . . .
— Antti! Sinun täytyy rauhoittua!
'Heikki piihui nyt miltei kiivaasti. En­nenkaikkea,
Antti," sinun täytyy rau­hoittua
! ' Me olemme huomenna peril­lä,
ja kaikki muuttuu jälleen hyväksi.
Vika on väin siinä, etta sinä murehdit
liikaa! Minä ymmärrän, että sinä kai­paat
takaisin kaupunkiin, enkä minä
syytä sinua siitä! Katriina kertoi en­nen
lähtöämme . . .
— Katriina? Mitä hän . . : oh, suo
anteeksi, Heikki! Ehkä nuo pedot
ovat saaneet hermoni pois tolaltaan.
Heikki, minä en pidä niiden äänestä!
Amhqhtainen ja
sisältörikas julkaisu
ON N Y T
• «SIVUA
•HINTA aOe y -
11^.-arvokkaan jiilkaiämi
I ^ ^da paikkakuntanne T'*^^*^ tai suoraan liic.
orjakaupasta.
ONTARIO
Sisältö:
Pieni Sokeri-Muru
Mark Twain, suuri humoristi
Tallärin pässi
Mustin kosto
Hämpaanot{&~^
Kun tähdet syttyvät
Se tapahtui Juhannuksena
yaajniiibn inkirfiija
SinumtfTätt aattona» runo
«idetty» raltkaattar»
. 4^ haliUK eni»
Ukiainalaineii tyÖTSenJIrlestö
sukf«« « y d a n t ^ nmo
:'Faadda''' -
Maistoja SO V Q O ^ : ^ ^
Rakastatko luontoa?
TAiMtiden Ja rafckaoden mnoHUa
John ja minä
Keväinen kutsu, «mo
sbten hävitänune muurahaiset?
Vesbeivin perhe
ChapliB kaftteUn Banskassa
Kon. kaartilainen lonkfca3i
flotalaitosia.
Ei ei, älä taaskaan käsitä minua vää­rin
I " En pelkää niitä, mutta minusta
tuntuu, ikäänkuin niiden tämänyöUises-sä
ulvonnassa olisi jotain kaameaa, jon­kun
»hirveän kuolemanvaaran ennuste­lua.
Olen niin omituisen levoton, Heik­ki!
— 'Minä vielä kerran sanon sinulle,
Antti, että sinun täytyy rauhoittua!
Olet vain liiaksi ajatellut viime päi-vien
tapahtumia, siinä kaikki. Luota
minuun, että kaikki vielä muuttuu par­haimpaan
päin. Huomenna olemme pe-rfllä,
ja sitten sinäkin saat muuta aja­teltavaa.
— Niin; ehkä se on niin. Mutta . . .
koeta sinä nyt nukkua, Heikki! Minä
pidän kyllä huolen nuotiosta. Herätän
sinut sitten puoliyön jälkeen.
Antti vaikeni, otti vierellään olevas­ta
risukasasta puukarahkan ja heitti
sen tuleen. Kuiva puu räsähti liekkien
syöksyessä ahneesti sen kimppuun pu­naisten,
hehkuvien kipunoiden säkenöi-
, dessä. ympärillä. -Niitä katsellessaan
välähti Antin mieleen tulikärpästen sa-
. lamannopea ja tiilinen karkelo. Ehkä
nuo kipmial, l ä i j ^^
. kenet olivatMn vain tulikärpäsiä, jotka
olivat tulleet toivottamaan hänet ja hä­nen
ystävällä ^«vetulkfiksi tänne kos-kcmattMiiäötifeo^
Ehkä
kaikkL^län^ ja huo-ihenna
. - "^4als6tta«S5iaan katseensa
ylös hän .näki kat&ana yläpuolellaan
kuusaerr Itnmtse mustansi-nisen
taivaan loistavan'miljoonien täh­tien
^^miäte^ä;^^ 'N levottomat
tulehloimut loivat aavemaisia, sinne
tänne hyppiviä varjoiaan ympärillä ole­vaan
mustaan metsään ja saivat kahden
nuotiollaistujan kasvot loistamaan epä­todellisilta.
Erämaan yö!
Jälleen Antti otti viereltään karah­kan
ja heitti sen tuleen. Ja sitten äk­kiä,
tuijottaessaan nuotion leikkiviä
liekkejä ja niiden ^^mpärillä karkeloivia
punaisia säkeniä, hän oli näkevinään tu­len
hitaasti sammuvan ja hiip^-vän hiil­lokseksi,
ja samalla hän tunsi äkillisen,
kylmän väristyksen puistattavan ke­hoaan.
Ympärillä oleva musta metsä
ikäänkuin suli pois ja tuo ulvova, valit­tava
ääni . . .
— Antti, taasko sinä aloitat!
• Hän hätkähti rajusti luoden nopean,
puolittain säikähtyneen katseen liiatka-kumppaniinsa,
mutta näki tämän nu­kahtaneen
puolittain istuvaan asen­toon.
Ja kuitenkin Antti oli selvästi
kuullut nuo sanat, nuo hiukan äreällä
äänellä lausutut sanat:
— Antti, taasko, sinä aloitat!
Hän värähti hiljaa katkeran huo­kauksen
pusertuessa hänen huuliltaan.
Oliko hän uneksinut? Ja kuitenkin —
; niin, nyt hän kuuli selvästi oven nari^
nankml Ja sitten nuo sanat ja tuo ma­tala,
Jiiukan JB«ä ääbi!" Ja äkkiä hän
oli jälleen seisovinaan punaiseksi maa­latun
mökin peräkamarissa, tuhansien
mailien pääs^ Riding Mountain^ta,
kaukana menneisyydessä, ja tuijottavi­naan
isänsä voimakaspiirteisiin, mutta
ajan ja huolten merkitsemiin kasvoihin
Päivän askareet olivat päättyneet Ja
iltanenkin jo syöty. Torppa-Matti, fcu^
ten alavutelaisen suurtilallisen Ikkalan
itsellistä^ torpparia kylällä kutsuttiin,
oli vetäytynyt pienen mökkinsä vaati­mattomaan
peräkammariin. Väsynyt van­ha
mies, väsynyt päivän askareista, \a-synyt
elämän ankarasta todellisuudesta.
Köyhää olielämä, korven anti oli niuk­kaa
ja suuri lapsilauma ympärillä. 'Kah­deksan
heitä oli ja . . . Peräkamarin
ovi narahti hiljaa.
— Antti, taasko sinä aloitat!
Vanhan miehen matala ääni oli äreä,
miltei pistävän kylmä sisään astuvalle
pojalleen. ^
— Mutta, isär Sinähän tiedät . . .
— Minä olen jo kolmasti sanonut si­nulle,
että jätä kaikki tuollaiset lapselli­set
haaveet päästäsi! Sinäkö Cahadaa
Sinä . . .kakara sinä vielä olet! Minul­la
on nyt jo tarpeeksi huolta teistä kai-kbta.
Eikö riitä . . .
Isännän lause keskeytyi kolmannen
henkilön ilniestyessä peräkamarin kjrn-nykselte.
Hän oli kalpea, pienikokoi­nen
nainen, jonka riutuneille kasvoille
pitkä päivätyö oli jättänyt lähtemättö­mät
merkit.
— Isä, hän sanoi hiljaa, miksi sinä
olet aina noin kova omaa poikaasi koh­taan!
Me olemme kärsineet tarpeeksi
köyhyyttä ja puutetta. Anna Antin
lähteä! Sinä tiedät, sydämessäsi kui­tenkin,
että hän haluaa vain meidän
kaikkien parasta, helpoittaa meidän elä­määmme.
Ehkä tulevaisuus hänelle
siellä vieraalla maalla pn valoisampi
kuin täällä köyhässä Suomessa. Isä, si­nä
tiedät . . . Äkillinen, hysteerinen it-kunpurkaus
tukahdutti naisen sanat.
— Matti, hän yritti jatkaa, mutta
keskeytti sitten äkisti, tarttui helläva-roeri
poikansa käsivarteen ja kuiskasi
hiljaa:
— Antti, tule! Ei isäsi kuitenkaan
halua ymmärtää meitä! Ja lempeällä
väkivallalla hän pakoitti poikansa as­tumaan
kynnyksen yli tuvan puolelle.
— Helena!
Vanha mies oli äkisti noussut ja as­tunut
nopein askelin vaimonsa viereen.
— Helena, hän toisti. Suo minulle
anteeksi! Koeta ymmärtää, että minä­kin
olen väsynyt, hyvin väsynyt. Mutta
jos Sinunkin tahtosi on, että Antti läh­tee,
niin . . . . hän saa lähteä. Minulla
. , . ehkä minulla on vielä sen verran ra­haa,
että saamme hänet kunniallisesti
matkalle. Ehkä se ratkaisu on sitten-km
parempi, ehkäpä tulevaisuus on hä­nelle
siellä todellakin valoisampi kuin
-f"
s
i
.'J s
1
s
-3
xs
i
a
SS
i
mrVAJuLA OHJJUr .MATILA vietetään
riMMmam^^maaijUJL—SSOS East Pender 8U Vancouver» B. €.
a^^^olktikuim 19 p:ni* alkam täsmälleen klo 7.30 ip.
l ^ e t u k M L nauttimaan Pellervojen tjrflntuloksSsta!
B A V I N T Q L A L I P J ^U
Sunnuntaina; hohiikuim 26 pmä
PEUJSRVOT esittävät 8-näytöksiscn kansannäytelmän lauluineen
Kirj. Lauri Baarian
Näytelmä on uusi Ja mielenkiintoinen. -
' " Esitys alkaa kto 7J0 illfdia CUnton-haalissa.
TERVETULOA 8B0RAABCAAK BEN ESITYBTA!
RAVIN1P4>I.AI.1'FFU 75e
tn
h
4
i i MM
' 1
'k J
'S, '
Lauantaina^ hulitikuun II piiviniL 1953 Sivu 9
Xauantaina. Iinlitikaun 11 paiT«nä« 19j»3 siTtt a