Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 7, 1944

              Sivu 6 LAUANTAmA, SYYSKOTN 30 PÄIVÄNÄ 1944
kerran eräs misis sanoi, että jänissop-paa
pitää keittää kaksi tuntia. Minä
en sitä silloin uskonuC. mutta k\'llä
'minä nyt uskon.''
ZSTaururi tirskuntaa alkoi kuulua
useammalta suunnalta, siliä me kaikki
tiesimme mikä vika jänissbpassa oli.
Joku joukosta huomautti:
••^liksi,sitä rupeaa erikoisrookia it­selleen
laittelemaan, kun eikerran tie­dä
miten sitä valmistetaan. Olisi pi­tänyt
tyytyä kalamojakkaan, se oli
ainakin kystä ja hyvää.''
Hj-Tin usein yön kuluessa-jänismo-jakan
keittäjällä näytti olevan kii­reellistä
asiaa ulos.
.Saapuivat sieltä viimein tuulasta-jatkin.
Saalis oli pojilla huono, pari
maan kalan, muuttuu liän hy\Tn hiK
jäiseksi eikä häntä huvita toisten lei­kinlaskut,
mutta heti kun hän saa ka­lan,
vaikka vaan pienemmänkin, te­kee
se häneen saman vaikutuksen
kuin uusi mieUyttävä lelu lapseen.
Kaiknia toisilla oli jo käla, joit­tenkin
nimissä useampiaikin, mutta
minun siimassani ei tuntunut nykäi­syä.
'Näytti siltä, että tällä kerralla
tulee minusta tökerö. Koeitin vaihtaa
uistinta, lisätä ja vähentää painoja,
pidentää ja lyhentää siimaa, mutta"
mistään ei tuntunut olevan apua.
Kun West Fortin vuoren takaa al­koi
näkyä hyvin uhkaava ukkospilyi,
antoi kapteeni määräyksen veftää uis­timet,
ylös, että keretään kotirantaan
Kertops Datsieo miirbatebtaalta
J9hn Gibbons kirjoitti äskettäin
Lubliriista, Puolasta, seuraavan kaa­mean
kuvauksen:
Täällä olen nähnyt näkyjä niin
kauheita, että nytkin tätä kirjoittaes­sani
tuskin yoin uskoa mitä näin vain
muutama tunti sitten.
haukia ja yksi sokkeri, mutta sensi- ennenkuin ukkosmyrsky
jaan oli heillä kerrottavana jännittä- Jättää.
meidät vl-vä
seikkailu, johon he olivat, siellä
joutuneet.
Siellä vedessä kahlatessaan huoma­sivat
he suuren tumman hirviön kah­laavan
heitä kohden. He luulivat si­tä
vihaiseksi muusiksi ja yrittivät läh­teä
pakoon, mutta sekin näytti mah­dottomalta,
sillä heillä oli jalassa suu­ret
ropessisaappaat, joiden varret
ulottuivat haaran perään asti. Lyh­tykin
siinä hädässä putosi veteen ja
sammui. Viimein he huomasivat rah­nalla
vedenrajassa kasvavan koivun,
johon he hädissään yrittivät kiivetä.
Kumpikin olisi halunnut päästä sin­ne
ensin, vaikka koi\ii oli niin pieni,
€ttä se hädin tuskin olisi yhtäkään
miestä kannattanut.
Heidän siinä taistellessaan etu ti­lasta
oli hirviökin saapunut jo aivan
heidän luokseen ja he ilokseen huo­masivat
sen olevan erään lähiseudulla
asuvan farmarin ihmisrakkaan hevo­sen,
joka siellä rannalla yksin ikävis­sään
haiftiaillessaan sattui kuulemaan
ihmisääniä ja alkoi kalhlata niitä koti-ti.
.
Niin lepäiltiin. YÖn kuluessa alkoi
meidän kanssamme tehdä tuttavuutta
eräät pienet ystävät, jotka hyvin usein
'muistivat käydä kuiskaamassa kor­vaan:
"Eno, eno, eno!" Samalla tun­tui
myös poskella suudelma, jota jäl­keä
vielä seuraavana päivänä kutkut­ti.
Kun päivä alkoi vähän sarastaa,
ruvettiin keittämään aamukahvia.
Kaihvit juotuamme lähdimme joukolla
onkimaan ja parin tunnin perästä
meillä oli tampuUinen ahvenia. Kim
aurinko noiisi ylemmäksi, lakkäsiyat-a'hvenet
syömästä, ja kun matosetkin
olivat loppuneet, niin päätimme läh-.
teä kotimatkalle ja uistella mennes­sämme
rautuja.
Kun uistellessa sattuu joku ole­maan
niin kovaonninen ettei saa ka-
/laa, nimitetään häntä "lokeroksi".
Tämä on tullut arvan tavaksi Thun-der
Bay piirin suomalaisten kalasta­jien
keskuudessa. Ei nimi niin paha
olisi, mutta ne tovereitten ilkkuvat
katseet ja pistelevät puheet, ne ottaa
kunniaan.
Rannalle puoliselle mennessä ta­vallisesti
paistetaan hiilikalaa ja sel­lainenkin,
jonka nimissä ei ole vielä
yhtääri kalaa, menee ottamaan siitä
myös palan. Hän tekee sen hyvin
arkaillen, sillä se tuntuu hänestä sel­laiselta
kuin koskisi kiellettyyn, jo­hon
hänellä ei ole oikeutta. Samalla
jo joku huomauttaa: "Katsokaapas
lokeroakin, kun on heli ensimmäise­nä
hiilikalan kimpu-ssa!'' johon toi­nen
vielä höystää: "Kyllähän niille
kala kelpaa, kun on vaan joku joka
pyytää!' Siksi ei kukaan mistään
hinnasta haluaisi jäädä tökeröksi.
Alutta jonkun kohdalle se kuitenkin
aina joskus sattuu.
Toisinaan, kun jollakin viipyy pi­temmälle,
ennenkuin onnistuu saa-
Toiset heti tottelivat määräystä;
mutta minä vain koetin viivj^-ttää
omaani, toivossa että jos viime minuu­tilla
sattuisi nykäisemään. Mutta
mitään ei tuntunuL Viimein aloin
minäkin, vaikka hyvin vastaJiakoises-ti,
lappaa siimaani ylös. Lapettuani
joitakin jalkoja, tuntui siimassani voi­makas
nykäisy, joka oli vähällä tem­paista
minut nokalleen paatin poihjal-le.
Tuntui kuin iso tukki olisi tart­tunut
uistimeeni. Mutta kun aina
välillä tuntui kova jytkähdys, arva­sin
siellä olevan ison kalan, joten pyy­sin
hiljentämään konetta.
^. Nyt alkoi ankara taistelu, sillä kala
^ ei tahtonut vapaaehtoisesti luopua
vapaudestaan, vaan taisteli koko voi­mallaan
ja .painollaan vastaan. Vii-"
mein se kuitenkin tuntui väsyvän,
koska alkoi kulkeutua hiljalleen paat­tiin
päin, tämän tuosta kuitenkin vie­lä
tekemällä pakoyrityksen. Olin sen
kuitenkin viimein saanut kiskotuksi
niin lähelle, että se jo hyvin näkyi,
kun se siellä tuli suuri kita avoimia ja
Bilmäl;^ kauhusta pullollaan. Toiltu-aan
noin kymmenen jalan päähän
paatista, päätti kai se tehdä viimei­sen,
epätoivoisen yrityksen päästä
eroon vihollisestaan; se alkoi heitel­lä
itseään sinne tänne, välillä ravis­taen
päätään.
Kuulin huornautuksia: "Anna löysää
. . ' . anna löysää!" mutta minulla ei
ollut aikaa kuunnella enää kenenkään
neuvoja. Kun kerran olin sen saanut
hoin lähellCj oli minulla kiire saada
se paattiin. Pyöräytin siiman nyi^v-kini
ympärille ja ajattelin sen pakot­taa
tulemaan. Samalla kala myös te­ki
vimmatun äkkinäisen hyökkäyksen
poispäin ja — kuului kova napsah­dus
ja huomasin piteleväni käsissäni
katkennutta siimaa. Ei kestänyt sii­ma,
vaikka siinä oli sadankahdenkym-menenviiden
paunan testi.
Kalalkin oli taistelussa niin paljon
hämääntynyt, ettei ensin ollut oikein
selvillä mitä t€<hdä ja minne päin läh­teä;
se pyöri paikoillaan pitkän ai­kaa.
Viimein se näytti pääsevän sel­ville
tilanteesta, pää painui kohti sy­vyyttä,
iso pyrstö vielä kerran heilah­ti
veden päällä, ikäänkum hyvästiksi,
sitten sekin katosi näkyvistä.
Sinne meni minun kaunis saaliini,
josta minä jo hetken olin saanut olla
ylpeä ja samalla minusta tuli siis sit­tenkin
tokero. — Vielä nytkin, mo­nen
vuodenperästä, kun tapaus muis­tuu
mieleeni, minua harmittaa se,
kun en minä sittenkin antanut sille
kalalle silloin löysää.
'Minun siinä taistellessa kalan käns-dyllä
kdjuUa, joka esti laineiden heit­tämästä
vettä paattiin ja pitäen myös
koneen kuivana. Mutta myrskyn
kourissa aluksemme oli kuiri lasten
leikkikalu, se heitteli sitä sinne ja tän­ne,
ylös ja alas. Joskus sen keula
työntyi aallon sisään ja riä3rtti siltä
että se sukeltaa veden alle, koöioten
kuitenkin taas seuraavasi aallon har­jalle,
ravistaen vettä päältään kuin
uimasta noussut koira, samalla myös
viskaten hyvänlaisen annoksen parta,-
vettä perässä istujien kasvoille.
Arempia alkoi jo pelottaa, koska
jotkut tuumivait, että.vleläköhän täs­täkin
elävmä selviydytään, mutta
kapteeni lohdutteli: " E i meDlä mi­tään
hätää ole niin kauan kuin kone
käy, mutta jos kone pysähtyy, niin
sitten en tiedä miten käy." Hyvin se
kone täyttikin tehtävänsä, yhtä tasai­sesti
se vaan aina naksutti, vaikka
alaosa olikin veden alla.
Neljännestunnin kuluttua ukkos­pilvi
oli jo ohi ja myrsky asettui. Jon­kun
ajan perästä olUin taasen "poot-tihaussilla",
joista edellisenä päivänä
oli lähdetty.
Rantaan oli kerääntynyt tavan mu­kainen
joukko penkkiuistelijoita, jot­ka
uteliaisuudesta aina pvhäiltoina,
sa oh ukkospilvi jo saapunut aivan kun ei muuallekaan menoa'ollut saa-meidan
kohdallemme. Hetken pääs- puivat kuulemaan montako k a l ^ oli
ta salamnf ^.llV^d^m . f f n i-.v^ kukin uistelujoukkue saanut. Pian oli
rän kuolettavaa myrkkyä.
; Kaikkia näitä cyc-lone-
kamaria. 'G Näiden vieressä oli
käeksi samarilaista kamaria, joihin joh­ti
aukot ulkoapäin ja pieniä tähystys^
reikiä seinissä;- Tänne kasattiin car-bon
monöxidella myrkytettävät ih.
misetpieniiii kapeisiin silintereihin
jotka välikköihin" yhdistettyinä sallia
vat cärhon m o Ä kama-reihin.'-
Tähystysreiikien kautla sai­vat
;murhaajat seurata uhriensa tus­kia.
- ' '
Monoxide kamarien teräslattialla
luin tehtailijan nimen: "Avert Firm
^ Beriim" .
Näihin kuiiteen kamariin sopi kab
situhätta Uhria kerrallaan ja ne toi­mivat
täydellä voimalla yötä päivää.
Ei kaukana kaasukamarista olivat
ruiimiihpolttolaitokset, kaksi nelikul-
.maista itiillrakennusta, joissa kussa­kin
oli viisi polttouunia. Nämä uu­nit
kuluttivat tukehdutettujen, am­muttujen,
hirtettyjen, myrkytettyjen
ja hukutettujen ruumiit ja ne jotka
kuolivat kidytuksiin.
- Sunnuntaiakmuna, kun seisoin näi­den
uunien ovilla, minun täytyi peit­tää
suuni ja nenäni nenäliinalla tu-kahduttaakseni
kauheaa ruumiiden
hajua."
Palanut rakennus, joka palveli ruu­miiden
varastohuoneena polttolaitos­ta
varten, oli täytetty kymmenillä
puolipalaneilla ruumiilla, jotka oli
jätetty siiäne kun saksalaiset ruumiin-polttajat
pakenivat paniikissa Lubli-nista.
Polttouunien sisällä oli kar-rettuneita
lui-ta ja ihmistuhkaa.
Luonteenomainaisena saksalaiselle
metoodisuudelle ja perinpohjaisuu­delle
näin polttouunin edustalla mon­ta
ruumista, jotka oli katkottu p>ol-vesipatsaita,
hajoittaen ne taas ym- vista ja.pää eroitettu ruumiista, jotta
pariinsa tuhansiksi vesipirskeiksi. paremmin sopivat uuniin.
Paattimme ei ollut mikään pieni, Tavallisen ruumiinpolttolaitoksen
se oli kolmisenkynmientä jalkaa pit- kuumuus on 1,500 astetta. Näissä
kä ja kahdeksan jalkaa leveä, etupuo- polttouuneissa oli kuumuus kohotet-li
ollen suojattu telttakankaasta teh- tu 1,700 asteeseen. Tämä äärimmil-
Kerron yksityiskohdittain siinä järr-jestyksessä
kun näin ne; sunnuntaiaa­musta
alkaen. -
Paikka: Maidanekin leiri, juuri
Lublinin ulkopuolella, Chelmiin joh­tavan
rautatien oikeankäiden puolella.
Tämä leiri käsittää kolmekymmen­tä
neliömailia, jota ympäröi piikki­lanka-
aita, jonka sisällä on 133 mata­laa
puista vajaa;. I
Piikkilankarivit ympäröivät lukui­sia
puisia suojia konepyssymiehiä
varten. Ne kohoavat piikkilangan
yläpuolelle 200 jaardin välimatkoin
ja johtavat leirille. Kun saavuin lei­rin
sisäänkäytäyälle, toi outo ulkonä­kö
mieleeni lauseparren: "Hylätkää
toivo kaikki te jotka saavutte täiine!"
Heti sisäänkäytävän takana on en­simmäiset
puiset vajat eli ^parakit
omistuskirjoituksineen, "Kylpylä",
oven päällä. Ensi silmäyksellä tässä
"kylpyhuoneesi" ei ollut mitään ta­vallisuudesta
poikkeavaa lukuun ot­tamatta
sitä seikkaa, että se sisälsi .
tusinoittain suihkuja^
Ovi johti tämän "kylpyhuoneen"
sisempään osaan, toiseen kamariin,
saman kokoiseen ja muotoiseen ja täs­sä
kamarissa "kylpyjät" muuttuivat
ruumiiksi. Täällä heidät tukehdutet­tiin
"cyclone" kristallilla, jota kaa­dettiin
sisälle lukuisiäta kattoaukois-ta.
Desinfisointiaineena käytettynä
cydöne joutuu'kosketuksiin oxyge-nin
kanssa j a levittää "oikean" mää-tä
alkoi salamat välähdellä, että koko
ympäristö näytti olevan tulimerenä,
ja niitä seurasi hirveitä tärähdyksiä
ja rankka sade. irkkospilvet toivat
tullessaan myös kovan pyörremyrs-kyn,
joka nosti vedestä ylös korkeita
tieto levranyt meidän joukkueemme
saavutuksista heidän keskuuteensa,
koska astuttuani ulos venesuojasta
kuului tervehdys:
"Tuolta tulee se tokero!"
leen pakoitettu kuumuus toisinaan sai
polttopesien rautaiset ovat sulamaan.
Ruumiit muutettiin tuhkaksi vii­dessätoista
minuutissa. Yötä päivää
työskennellen lakkaamatta nämä tuli-pesät
kuluttivat 1,400 ruumista joka
vuorokausi.
Ennenkum lähdin polttouuneilta,
. tulin paikkaan missä oli korkeita, le­veitä
ja hyvin pitkiä harjanteita. Nä­mä
harjanteet olivat muodostuneet
uuneista pois kärrätyistä ihmisluiden
jätteistä ja' tuhkasta. Professaori
Prosorovski, huomattu moskovalai­nen
tautiopin tuntija, joka oli muka­nani,
otti käteensä luun kappaleita ja
näytti minulle sormiluita, kappaleen
otsaluuta jne. •
Näitä ihmisluita ja tuhkaa gestapo
käytti lannokkeena puutarhaviljelyk-sillä
leirin henkilökuntaa varten. Har­jan
teitten vierustoilla oli eekkerit täin
vihannestarhoja. Todetakseni, että
gestapo lannoitti kasvitarhoja ihmis-luilia,
kiskoin ylös useita kaalinpäl-tä
ja nauriita ja joka kerta tuli saven
mukana ylös luun muruja.
1,400 ruumista vuorokaudessa ku­luttavat
polttouunit olivat liian hici:i3
prosessi saksalaisille. Niinpä asioita
jouduttaakseen kaivattiin suuria, sy-v
E maakuoppia, joihin asetettiin ker­roksittain
ruumiita ja väliin kerros
puita. Tämä läjä valeltiin gasoliinil-la
ja ja ruumuta hävitettiin sellaisella '
lisämenetelmällä. Nämä kuopat on
nyt avattu. Niiden reunoille on la­dottu
korkeita kasoja karrettuneita
luurankoja.