1941-09-27-03 |
Previous | 3 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
rÄlDE: J A K U L T T U UR
KIRJAN HISTORIA
Uctdäti päiviemme varsinainen
yliopisto on hyvä kirjakokoelma.
— Carlyle.
Kirjan alkumuotona voi pitää pa-pxTus-
kääröä. johon muinaiset egyptiläiset
piirisivät sanottavansa. Se oli
valmistettu papyrusruo'on kuiduista.
Kestävämmän ''paperin" tarpeessa
ryhdyttiin Pergamos-nimisessä Vähän-
Aasian kaupungissa valmistamaan
eläinten nahasta ns. pergamenttia.
Mesopotamiassa, Foinikiassa ja
Vähässä-Aasiassa oli savitauluista
koottuja kirjastoja. Savitauluihin
oli kirjoitettu nuolenpääkirjoitusta.
Roomalaiset taas kirjoittivat kirjojaan
vahatauluihin. Vain Kiinassa
tunnettiin oikean paperin valmistus-taito.
Keskiajalla vielä olivat käytännössä
käsinkirjoitetut kirjat, Joita ahkerat
munkit valmistelivat luostarin-kopeissaan.
Vain muutamia kirjoja
monistettiin puulaatoilla kiinalaisilta
opitun tavan mukaan. Näin valmistetut
kirjat olivat erittäin harvinaisia
ja kallisarvoisia aarteita.
Uuden ajan koittaessa keksittiin
kirjapainotaito. Saksalainen Johann
Gutenberg (n. 1397—1468) alkoi v:n
1440 tienoilla Strassburgissa painaa
kirjoja irtonaisilla, metallista valmisteluilla
kirjasimilla. Kokeiluja jat-kattiin
kyirimenisen vuotta. Gutenberg
otti avukseen Johann Fustiri ja
1454 ilmestyi yhteistyön tuloksena
paavin anekirja.
V. 1455 ilmestyi painosta latinalainen
Raamattu, jossa oli 42 riviä sivulla.
Se oli huolellisesti painettu,
kaunis teoi. Kirjasimet olivat goottilaisen
kaunokirjoitustyylin jäljennöksiä
ja painoksen suuruus oli 300
kpl. ]\futta tämä suurenmoinen painatustyö
ei kannattanut. Gutenber-gin
velkojat, Fust ja hänen yhtiöto-verinsa
Peter Schöffer, anastivat itselleen
keksinnön ja kirjapainon töineen.
Mestari itse valmisti nyt uuden
36-rivisen Raamatun, josta on
meidän päiviimme säilynyt vain kymmenkunta
vajanaista kappaletta. Niitä
ei ole enää rahallakaan saatavana.
Sen sijaan on 42-rivistä Raamattua
ninkin painoista kuormaa kantaen.
Siärehticssään miettiväisenä kamee-
^eille ominainen ivallinen välinpitämättömyys
katseessaan, se näyttää
hyväntahtoiselta ja . kärsiväUiseltä.
Mutta tuo käsitys, minkä elukka
luonteestaan ihrcusdle antaa, on.kokonaan
\'äärä. Kaitneelit ovat luon-teeltaan
epäUeviäj iäkkipikaisia ja vi-
^ i e l i s i ä ihnusja^l^bhtäan:-;
Maailmassa lienee^:
rfeit lev<;nemisaipe öri 1 ä ö t | s ^ ä . Afri^
?tUstfaaiiä4ö-i|äJ^^S^
nyt kun sota riehuu-kameeh*maissa,
niille on lainattu eriioisliuöraio: Eng-
•^annitilaiscn eläinten- Tiiokintaa tut- '
tivan seuran äskeisestä julkaisusta il-n^^
nee, ettei kämecli tuljeta vesiva-
• Intoaan kyttyrässään eikä vatsassaan,
vaan vesi^ noin 10 gallonaa, on
tavapuolisesti jakautunut" eri osiin
•mumista. Kyttyrässä ou kameelilla
^'^vaa, noin 80 paunaa. Sitten kun
se katoaa kameeli kaipaa kolmen tai
^eljän kuukauden levon ja ruokinnan,
tlain on hyvin riippuvainen säännöl-suolan
saannista.
säilynyt n. 40 kappaletta. V. ]02o
myytiin eräs niistä 4 milj. mk;n hinnasta.
Kirjapainotaitoa pidettiin huolellisesti
salassa Mainzissa, kunnes vihdoin
1462 tämä kaupunki joutui sodan
jaloissa hävitetyksi, jolloin kirjapainon
kisällien oli pakko etsiä toimeentuloa
muualta. Heidän mukanaan
levisi kirjapainotaito hämmästyttävän
lyhyessä ajassa useimpiin
Euroopan maihin. Kuuluisimpia tämän
varhaiskauden kirjanpainajista
olivat venetsialaiset Xic. Jensen, joka
kek.si antikvakirjakelajin 1470, sekä
.Aldus Manutius. Hän otti käytäntöön
pienikokoisen kirjan, laati si-romuotoisen
latinalaismallisen vino-kirjasinlajin
(kursiivin) ja merkitsi
kirjansa ankkuri- ja delfiinimerkillä.
Alankomaiden vanhimmat tunnetut
kirjanpainajat olivat Christoffer
Plantin, Jan Moretus ja Jean Elze-vir.
Englannin ensimmäisen kirjan
painatti \Villiam Ca.xton 1477.
Suomen vanhin painettu kirja on
Turun hiippakunnan katolinen mes-sukirja
"Missale .Aboense", joka 148S
painettiin Lj^ypekissä. \'asta 1522
ilmestyi seuraava painotuote, "Manu-ale
.Aboense", todennäköisesti Ruotsissa
painettuna. Ensimmäinen suomalainen
kirja, .Agricolan "Abc-kiria"",
on 1542 tai 1543 painettu
Tukholmassa. Suomeen saatiin ensimmäinen
kirjapaino lo42; sen en-
.simmäinen painotuote oli Mikael
. Wexioniukscn väitöskirja "Duscur-sus
politicus". Tiettävästi ensimmäinen
Suomessa painettu suomenkielinen
teos on 1643 ilmestynyt arkkiveisu
nimeltä '•Ylimmäisen Keisarin
Jesuxen Christuxen ]Mandati Eli Käsky"
— se oli ns. taivaskirje ja sen oli
runomittaan suomeksi mukaillut
J(ohanne5) M(athiae) C(ollinus).
Maamme ensimmäinen kirjankustantaja
oli raaiimies Sigfrid Salko.
Sitten Gutenbergin aikojen on neljän
vtiosisadan (1500—1900) kuluessa
julkaistu kaikkiaan kymmenisen
milioonaa erilaista teosta. V. 1500
oli jo 16,300 teosta painettu (1213
kirjapainossa).
Kun Ison vihan vaikeina aikoina
kirjojen tuotanto hengen pitimiksi
alkoi Suomessa tyrehtyä, leikkasi Daniel
Medelplan Pälkäneellä erään kirjan
puuhun, puukirjasimilla painettavaksi
ja edelleen kansalle levitettäväksi.
Sen nimenä oli "Lasten Paras
Tavara, elli ABC-Kirja, joca on
suuren tarpen tähden leicattu Puuhun
ja Pälkänen . Seuracunnan Saarnamiesten
toimituxen cautta, Prändctty
Pälkänellä .Daniel Medelplaniida
Taurolan kylässä 1719."
Kirj. MARK T\VAIN.
Wi!UamPOT
' '^i^nyttelijän, omaisuus ei suinkacn
ole hänen Itasvoisscan, vccn äänessään".
.. Näin väittää William Powell, kuuluisa
Afetro-Goldwyn-Maycrin tähti.
Hän antaakin jokaiseJJe, joka haluaa
saavuttaa menestystä radiossa, teat-tcrinäyttämöllä
tai elokuvissa sen hyvän
neuvon, ettei kannata olla huolissaan
kaulan ja hatun välissä olevista
piirteistä, niillä ei loppujen lopuksi
ole ratkaisevaa merkitystä.
''Ääni on se voimavara, jonka ke-
\"ene::u^lainen gondolyi on liukuvassa
liikunnossaan vapaa ja siro kuin
käärme. Se on kahdesta- kolmeenkymmeneen
jalkaan pitkä ja kapea
ja syvä kuin kanootti. Sen terävä
keula ja perä kaartavat vedestä ylöspäin
kuin uuden kuun >akarat, kaaren
jyrkkyys vain hieman lie\e;met-
^tynä.
'**^ Keula on koristettu teräskammal-la
sotatapparoineen. 5ÖWRnöskus uhkaavat
katkaista kahtia ohi kulkevan
veneen, mutta eivät sitä kuitenkaan
milloinkaan tee. Gondola on
mustaksi maalattu, svystä että Ve-nezian
loistoaikana gondolat alkoivat
olla liian prameat, minkä vuoksi senaatti
päätti, että kaikesta tästä ko-reilusta
täytyi tulla loppu ja velvoitti
kaikki käyttämään vakavaa korutonta
mustaa. Jos totuus tulisi tunnetuksi,
saataisiin epäilemättä nähdä,
että rikkaat plebeijit alkoivat herättää
liian suurta huomiota patriisien
joukossa Suurella kanavalla,
minkä vuoksi he kaipasivat terveellistä
nolausta. Pyhän entisyyden ja
sen muistojen kunnioittaminen pitää
tätä kolkkoa muotia voimassa yhä
vielä, vaikkei pakkoa olekaan. Jääköön
vain minun polestani. Se on
surun väri. Venezia suree.
\'eneen perä on kannellinen ja kannella
gondolieri seisoo. Hänellä on
vain yksi airo — pitkälapainen tietysti,
sillä hän seisoo melkein suorana.
Oikeanpuolisessa laidassa on
puinen hanka, puoltatoista jalkaa pitkä,
toisessa syrjässä kaksi matalaa
kuoppaa, toisessa yksi. Tätä hankaa
vastaan gondolieri airollaan ponnistaa,
muuttaen sen milloin hangan toiselle,
milloin sen toiselle puolelle, tai
laskien sen johonkin kuopista, miten
ohjaaminen kulloinkin vaatii — ja
miten maailmassa hän voi huovata ja
jysäyttää, kiidättää suoraan eteen-hittämiseen
ja huolehdmiseen on keskityttävä",
sanoo Powell. "Luulisin o-
Icvani pätevä sanomaan 7täin, sillä ilman
äänielokuvan tarjoamaa tilaisuutta
saada käyttää ääntäni avukseni,
näyttelisin varmaan vieläkin jil-mikankaan
pikkulurjuksen osaa, jollaisena
aloitin urani."
WUliamin PoTvcUin rehellinen ja
vaatimaton vakaumus on, että hänellä
on sen tyyppiset kasvot, jotka eivät
mitenkään /terätä mielenkiintoa.
"Kun näen Poufellin valkokankaalla",,
sanoo Powell, "minut valtaa hienoinen
aavistus, että monet muut johtavat
miehet ovat verrattomasti pc-remph
näyttelijöitä kuiri vUnä. Mutta
minulla on ollut ^nm saada .vuosikausia:
ftyvaaacm^^ "ennenkuin
astuin jUmin -palvelukseen.
Todelliselta olcmuksätani olen hyväntuulinen
kaveri, joka viihtyy erinomaisesti
virkatovereidensa jalansa-laistensa
parissa ja mielellään nauraa
makeasti hetdän seurassaan. Heti kun
valkokangas antoi minulle tilaisuuden
käyttää ääntäni, kykenin esittämään
tätä oikeata minääni, joka tuntuu
saaneen vastakaikua yleisön taholta,"
Näin William PoweU selvittelee o-niaa
elämänongelmaansa sekä äänen
tärkeyttä näyttelijöiden ammattikunnalle.
päin, tai äkkiä kiepahtaa nurkan ympäri
ja saada airon pysymään näissä
vähäpätöisissä pykälissä, se on minulle
arvoitus ja ainaisen mielenkiinnon
aihe. Pelkäänpä katselevani e-nemmän
gondolierin ihmeteltävää
taitoa kuin palatseja kuN^anveistoksi-neen,
joiden keskellä kuljemme. Hän
viilettää kulman ohi niin tarkkaan,
silloin tällöin, tai sivuaa toisen gon-dolan
niin läheltä, ett^ siihen jää
hiuskarvankaan vertaa tyhjää tilaa
ja että hermojani karmii aivan kuin
likaisen pyörän riiapaistessa kylkeeni.
Mutta kaikki laskunsa hän tekee
täsmällisimmällä tarkkuudella ja
puikkelehtii kaikkein vilkkaimman-kin
venevilinän läpi huolettoman
luottavasli kuin paras pika-ajuri
BroadvvajTi pahimmassa sekasorrossa.
Erehdy hän ei koskaan.
Toisinaan kiidämme suuria kanavia
sitä luikua, ettemme joudu kuin
vilaukselta näkemään talojen ovia, ja
etukaupunkien pimeissä kujissa taas
vakaannumme juhlallisuuteen, kuten
hiljaisuuteen, homeeseen, happanevaan
veteen, kiinni tavoitteleviin ve-sikasveihin,
autioihin taloihin ja paikan
yleiseen elottomuuteen sopii, ja
liikumme vakavan mietiskelyn henkeen.
"Gondolieri on maalauksellinen veitikka,
vakk'ei hänellä olekaan satiini
jakkua, sulkalakkia eikä silkkikaa-tioita.
Hänen ryhtinsä on uljas; hän
on notkea ja sukkela; kaikki hänen
liikkeensä ovat suloa täynnään. Kun'
hänen pitkä aironsa ja kaunis vartalonsa
perässä olevalla korkealla seisomapaikalla
kavautuvat iltataivasta
vastaan, on siinä kuva, joka ulkomaalaisen
silmälle on sangen uusi ja
mieleen painuva.
Istumme hytissä pehmeillä patjoilla,
uutimet sycjään vedettyinä ja
polttelemme tai luemme tai katselemme
ulos ohi viliseviä veneitä, taloja,
siltoja, ihmisiä ja nautimme tästä
paljon enemmän kuin kotonamme
nupukivikaduillamme reutovissa vaunuissa.
Tämä on sujuvinta, qiieilyt-tävintä
kulkua, mitä olemme milloinkaan
kokeneet.
Mutta kummalta — kovin kuni-malta
— näyttää, kun venettä käytetään
yksityisten vaunujen tavoin.
Näemme liikemiesten tulevan talonsa
ovelle ja astuvan gondolaan, eikä
ajurinvaunuun, ja lähtevän sillä konttoriinsa.
Näemme visiitillä käyväin nuorten
naisten seisovan eteisen ovella ja
nauravan ja suutelevan toisiaan ero-tessaan
ja heiluttelevan viuhkaansa
"ja-SMovan: "Tule pian — tulekin
-olet taas-ollut niin häijy kuin suinkin
— et tiedäkään, kuinka äiti on
sinua ikävöinyt — ja me kun olemme
muuttaneet uuteen taloon, ah, kuinka
hieno.se on! — niin lähellä postitoimistoa
ja kirkkoa, ja Nuorten Miesten
Kristillistä Yhdistystä; ja me
kalastamme ja olemme vallattomia ja
uimme kilpaa takapihassa — ah, sinun
täytyy tulla — mikä matka tämä
^nyt on, ja jos tulet ensin San Marcon
ohi ja JIuokausten sillan ali ja
sitten oikaiset .kujan poikki Santa
Maria dei Frarin kirkolle ja siitä
.1
? # ä ? : y/t • V-
•pf
vi. '}
-• w l-.l
"A
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 27, 1941 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1941-09-27 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki410927 |
Description
| Title | 1941-09-27-03 |
| OCR text | rÄlDE: J A K U L T T U UR KIRJAN HISTORIA Uctdäti päiviemme varsinainen yliopisto on hyvä kirjakokoelma. — Carlyle. Kirjan alkumuotona voi pitää pa-pxTus- kääröä. johon muinaiset egyptiläiset piirisivät sanottavansa. Se oli valmistettu papyrusruo'on kuiduista. Kestävämmän ''paperin" tarpeessa ryhdyttiin Pergamos-nimisessä Vähän- Aasian kaupungissa valmistamaan eläinten nahasta ns. pergamenttia. Mesopotamiassa, Foinikiassa ja Vähässä-Aasiassa oli savitauluista koottuja kirjastoja. Savitauluihin oli kirjoitettu nuolenpääkirjoitusta. Roomalaiset taas kirjoittivat kirjojaan vahatauluihin. Vain Kiinassa tunnettiin oikean paperin valmistus-taito. Keskiajalla vielä olivat käytännössä käsinkirjoitetut kirjat, Joita ahkerat munkit valmistelivat luostarin-kopeissaan. Vain muutamia kirjoja monistettiin puulaatoilla kiinalaisilta opitun tavan mukaan. Näin valmistetut kirjat olivat erittäin harvinaisia ja kallisarvoisia aarteita. Uuden ajan koittaessa keksittiin kirjapainotaito. Saksalainen Johann Gutenberg (n. 1397—1468) alkoi v:n 1440 tienoilla Strassburgissa painaa kirjoja irtonaisilla, metallista valmisteluilla kirjasimilla. Kokeiluja jat-kattiin kyirimenisen vuotta. Gutenberg otti avukseen Johann Fustiri ja 1454 ilmestyi yhteistyön tuloksena paavin anekirja. V. 1455 ilmestyi painosta latinalainen Raamattu, jossa oli 42 riviä sivulla. Se oli huolellisesti painettu, kaunis teoi. Kirjasimet olivat goottilaisen kaunokirjoitustyylin jäljennöksiä ja painoksen suuruus oli 300 kpl. ]\futta tämä suurenmoinen painatustyö ei kannattanut. Gutenber-gin velkojat, Fust ja hänen yhtiöto-verinsa Peter Schöffer, anastivat itselleen keksinnön ja kirjapainon töineen. Mestari itse valmisti nyt uuden 36-rivisen Raamatun, josta on meidän päiviimme säilynyt vain kymmenkunta vajanaista kappaletta. Niitä ei ole enää rahallakaan saatavana. Sen sijaan on 42-rivistä Raamattua ninkin painoista kuormaa kantaen. Siärehticssään miettiväisenä kamee- ^eille ominainen ivallinen välinpitämättömyys katseessaan, se näyttää hyväntahtoiselta ja . kärsiväUiseltä. Mutta tuo käsitys, minkä elukka luonteestaan ihrcusdle antaa, on.kokonaan \'äärä. Kaitneelit ovat luon-teeltaan epäUeviäj iäkkipikaisia ja vi- ^ i e l i s i ä ihnusja^l^bhtäan:-; Maailmassa lienee^: rfeit lev<;nemisaipe öri 1 ä ö t | s ^ ä . Afri^ ?tUstfaaiiä4ö-i|äJ^^S^ nyt kun sota riehuu-kameeh*maissa, niille on lainattu eriioisliuöraio: Eng- •^annitilaiscn eläinten- Tiiokintaa tut- ' tivan seuran äskeisestä julkaisusta il-n^^ nee, ettei kämecli tuljeta vesiva- • Intoaan kyttyrässään eikä vatsassaan, vaan vesi^ noin 10 gallonaa, on tavapuolisesti jakautunut" eri osiin •mumista. Kyttyrässä ou kameelilla ^'^vaa, noin 80 paunaa. Sitten kun se katoaa kameeli kaipaa kolmen tai ^eljän kuukauden levon ja ruokinnan, tlain on hyvin riippuvainen säännöl-suolan saannista. säilynyt n. 40 kappaletta. V. ]02o myytiin eräs niistä 4 milj. mk;n hinnasta. Kirjapainotaitoa pidettiin huolellisesti salassa Mainzissa, kunnes vihdoin 1462 tämä kaupunki joutui sodan jaloissa hävitetyksi, jolloin kirjapainon kisällien oli pakko etsiä toimeentuloa muualta. Heidän mukanaan levisi kirjapainotaito hämmästyttävän lyhyessä ajassa useimpiin Euroopan maihin. Kuuluisimpia tämän varhaiskauden kirjanpainajista olivat venetsialaiset Xic. Jensen, joka kek.si antikvakirjakelajin 1470, sekä .Aldus Manutius. Hän otti käytäntöön pienikokoisen kirjan, laati si-romuotoisen latinalaismallisen vino-kirjasinlajin (kursiivin) ja merkitsi kirjansa ankkuri- ja delfiinimerkillä. Alankomaiden vanhimmat tunnetut kirjanpainajat olivat Christoffer Plantin, Jan Moretus ja Jean Elze-vir. Englannin ensimmäisen kirjan painatti \Villiam Ca.xton 1477. Suomen vanhin painettu kirja on Turun hiippakunnan katolinen mes-sukirja "Missale .Aboense", joka 148S painettiin Lj^ypekissä. \'asta 1522 ilmestyi seuraava painotuote, "Manu-ale .Aboense", todennäköisesti Ruotsissa painettuna. Ensimmäinen suomalainen kirja, .Agricolan "Abc-kiria"", on 1542 tai 1543 painettu Tukholmassa. Suomeen saatiin ensimmäinen kirjapaino lo42; sen en- .simmäinen painotuote oli Mikael . Wexioniukscn väitöskirja "Duscur-sus politicus". Tiettävästi ensimmäinen Suomessa painettu suomenkielinen teos on 1643 ilmestynyt arkkiveisu nimeltä '•Ylimmäisen Keisarin Jesuxen Christuxen ]Mandati Eli Käsky" — se oli ns. taivaskirje ja sen oli runomittaan suomeksi mukaillut J(ohanne5) M(athiae) C(ollinus). Maamme ensimmäinen kirjankustantaja oli raaiimies Sigfrid Salko. Sitten Gutenbergin aikojen on neljän vtiosisadan (1500—1900) kuluessa julkaistu kaikkiaan kymmenisen milioonaa erilaista teosta. V. 1500 oli jo 16,300 teosta painettu (1213 kirjapainossa). Kun Ison vihan vaikeina aikoina kirjojen tuotanto hengen pitimiksi alkoi Suomessa tyrehtyä, leikkasi Daniel Medelplan Pälkäneellä erään kirjan puuhun, puukirjasimilla painettavaksi ja edelleen kansalle levitettäväksi. Sen nimenä oli "Lasten Paras Tavara, elli ABC-Kirja, joca on suuren tarpen tähden leicattu Puuhun ja Pälkänen . Seuracunnan Saarnamiesten toimituxen cautta, Prändctty Pälkänellä .Daniel Medelplaniida Taurolan kylässä 1719." Kirj. MARK T\VAIN. Wi!UamPOT ' '^i^nyttelijän, omaisuus ei suinkacn ole hänen Itasvoisscan, vccn äänessään". .. Näin väittää William Powell, kuuluisa Afetro-Goldwyn-Maycrin tähti. Hän antaakin jokaiseJJe, joka haluaa saavuttaa menestystä radiossa, teat-tcrinäyttämöllä tai elokuvissa sen hyvän neuvon, ettei kannata olla huolissaan kaulan ja hatun välissä olevista piirteistä, niillä ei loppujen lopuksi ole ratkaisevaa merkitystä. ''Ääni on se voimavara, jonka ke- \"ene::u^lainen gondolyi on liukuvassa liikunnossaan vapaa ja siro kuin käärme. Se on kahdesta- kolmeenkymmeneen jalkaan pitkä ja kapea ja syvä kuin kanootti. Sen terävä keula ja perä kaartavat vedestä ylöspäin kuin uuden kuun >akarat, kaaren jyrkkyys vain hieman lie\e;met- ^tynä. '**^ Keula on koristettu teräskammal-la sotatapparoineen. 5ÖWRnöskus uhkaavat katkaista kahtia ohi kulkevan veneen, mutta eivät sitä kuitenkaan milloinkaan tee. Gondola on mustaksi maalattu, svystä että Ve-nezian loistoaikana gondolat alkoivat olla liian prameat, minkä vuoksi senaatti päätti, että kaikesta tästä ko-reilusta täytyi tulla loppu ja velvoitti kaikki käyttämään vakavaa korutonta mustaa. Jos totuus tulisi tunnetuksi, saataisiin epäilemättä nähdä, että rikkaat plebeijit alkoivat herättää liian suurta huomiota patriisien joukossa Suurella kanavalla, minkä vuoksi he kaipasivat terveellistä nolausta. Pyhän entisyyden ja sen muistojen kunnioittaminen pitää tätä kolkkoa muotia voimassa yhä vielä, vaikkei pakkoa olekaan. Jääköön vain minun polestani. Se on surun väri. Venezia suree. \'eneen perä on kannellinen ja kannella gondolieri seisoo. Hänellä on vain yksi airo — pitkälapainen tietysti, sillä hän seisoo melkein suorana. Oikeanpuolisessa laidassa on puinen hanka, puoltatoista jalkaa pitkä, toisessa syrjässä kaksi matalaa kuoppaa, toisessa yksi. Tätä hankaa vastaan gondolieri airollaan ponnistaa, muuttaen sen milloin hangan toiselle, milloin sen toiselle puolelle, tai laskien sen johonkin kuopista, miten ohjaaminen kulloinkin vaatii — ja miten maailmassa hän voi huovata ja jysäyttää, kiidättää suoraan eteen-hittämiseen ja huolehdmiseen on keskityttävä", sanoo Powell. "Luulisin o- Icvani pätevä sanomaan 7täin, sillä ilman äänielokuvan tarjoamaa tilaisuutta saada käyttää ääntäni avukseni, näyttelisin varmaan vieläkin jil-mikankaan pikkulurjuksen osaa, jollaisena aloitin urani." WUliamin PoTvcUin rehellinen ja vaatimaton vakaumus on, että hänellä on sen tyyppiset kasvot, jotka eivät mitenkään /terätä mielenkiintoa. "Kun näen Poufellin valkokankaalla",, sanoo Powell, "minut valtaa hienoinen aavistus, että monet muut johtavat miehet ovat verrattomasti pc-remph näyttelijöitä kuiri vUnä. Mutta minulla on ollut ^nm saada .vuosikausia: ftyvaaacm^^ "ennenkuin astuin jUmin -palvelukseen. Todelliselta olcmuksätani olen hyväntuulinen kaveri, joka viihtyy erinomaisesti virkatovereidensa jalansa-laistensa parissa ja mielellään nauraa makeasti hetdän seurassaan. Heti kun valkokangas antoi minulle tilaisuuden käyttää ääntäni, kykenin esittämään tätä oikeata minääni, joka tuntuu saaneen vastakaikua yleisön taholta," Näin William PoweU selvittelee o-niaa elämänongelmaansa sekä äänen tärkeyttä näyttelijöiden ammattikunnalle. päin, tai äkkiä kiepahtaa nurkan ympäri ja saada airon pysymään näissä vähäpätöisissä pykälissä, se on minulle arvoitus ja ainaisen mielenkiinnon aihe. Pelkäänpä katselevani e-nemmän gondolierin ihmeteltävää taitoa kuin palatseja kuN^anveistoksi-neen, joiden keskellä kuljemme. Hän viilettää kulman ohi niin tarkkaan, silloin tällöin, tai sivuaa toisen gon-dolan niin läheltä, ett^ siihen jää hiuskarvankaan vertaa tyhjää tilaa ja että hermojani karmii aivan kuin likaisen pyörän riiapaistessa kylkeeni. Mutta kaikki laskunsa hän tekee täsmällisimmällä tarkkuudella ja puikkelehtii kaikkein vilkkaimman-kin venevilinän läpi huolettoman luottavasli kuin paras pika-ajuri BroadvvajTi pahimmassa sekasorrossa. Erehdy hän ei koskaan. Toisinaan kiidämme suuria kanavia sitä luikua, ettemme joudu kuin vilaukselta näkemään talojen ovia, ja etukaupunkien pimeissä kujissa taas vakaannumme juhlallisuuteen, kuten hiljaisuuteen, homeeseen, happanevaan veteen, kiinni tavoitteleviin ve-sikasveihin, autioihin taloihin ja paikan yleiseen elottomuuteen sopii, ja liikumme vakavan mietiskelyn henkeen. "Gondolieri on maalauksellinen veitikka, vakk'ei hänellä olekaan satiini jakkua, sulkalakkia eikä silkkikaa-tioita. Hänen ryhtinsä on uljas; hän on notkea ja sukkela; kaikki hänen liikkeensä ovat suloa täynnään. Kun' hänen pitkä aironsa ja kaunis vartalonsa perässä olevalla korkealla seisomapaikalla kavautuvat iltataivasta vastaan, on siinä kuva, joka ulkomaalaisen silmälle on sangen uusi ja mieleen painuva. Istumme hytissä pehmeillä patjoilla, uutimet sycjään vedettyinä ja polttelemme tai luemme tai katselemme ulos ohi viliseviä veneitä, taloja, siltoja, ihmisiä ja nautimme tästä paljon enemmän kuin kotonamme nupukivikaduillamme reutovissa vaunuissa. Tämä on sujuvinta, qiieilyt-tävintä kulkua, mitä olemme milloinkaan kokeneet. Mutta kummalta — kovin kuni-malta — näyttää, kun venettä käytetään yksityisten vaunujen tavoin. Näemme liikemiesten tulevan talonsa ovelle ja astuvan gondolaan, eikä ajurinvaunuun, ja lähtevän sillä konttoriinsa. Näemme visiitillä käyväin nuorten naisten seisovan eteisen ovella ja nauravan ja suutelevan toisiaan ero-tessaan ja heiluttelevan viuhkaansa "ja-SMovan: "Tule pian — tulekin -olet taas-ollut niin häijy kuin suinkin — et tiedäkään, kuinka äiti on sinua ikävöinyt — ja me kun olemme muuttaneet uuteen taloon, ah, kuinka hieno.se on! — niin lähellä postitoimistoa ja kirkkoa, ja Nuorten Miesten Kristillistä Yhdistystä; ja me kalastamme ja olemme vallattomia ja uimme kilpaa takapihassa — ah, sinun täytyy tulla — mikä matka tämä ^nyt on, ja jos tulet ensin San Marcon ohi ja JIuokausten sillan ali ja sitten oikaiset .kujan poikki Santa Maria dei Frarin kirkolle ja siitä .1 ? # ä ? : y/t • V- •pf vi. '} -• w l-.l "A |
Tags
Comments
Post a Comment for 1941-09-27-03
