Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 6, 1939

              Sivu 8 . LAUANTAI\\\/TOUKOKUUN 6 PÄIVÄNÄ
käpä voisite lähettää jonkun apu­laisenne
mukaani. Esimerkiksi tuon
nuorenmiehen.
-— Tietysti, hyvä rouva. — Pal­mer,
ottakaa nämä kotelot ja seu­ratkaa
Mrs. Stevensonia.
Liifckeenomistaja seurasi kumar­rellen
hienoa asiakastaan ovelle ja
näki hänen ajavan pois autossaan.
Vaunu pysähtyi professori Ste-vensonin,
hienon yksityissairaalan
eteen, ja sievä sairaanhoitajatar ava­si
heti oven ja ohjasi vieraat odotus­huoneeseen.
Nainen otti Pälmerilta
jalokivikotelöt. •
— Odottakaa hetkinen täällä^ niin
kysyn mieheltänii mitä hän arveliee
kaulanauhoista.
Professori aukaisi vastaanottohuo­neen
oven-ja nainen astui sisään. Ovi
sulkeutui hänen jälkeensä;
— Oi> propssori,jhji^d^
Olen niin Ifevitbiiiiil^^
-matkan niin omituinen.. Hän puhuu
itsekseen joistakin jalokivistä, . En
uskalla olla täällä tutkimuksen ai-
. kana».. •
— Ei teidän tarvitsekaan, kreivi­tär,
professori rauhoitti tpJsta. —
Voitte poistua tuon sivuoven kautta.
Myöhemmin voitte palata tiedustele­maan,
mihin tuloksiin olen tullut^
. Nainen loi kiitollisen katseen pro­fessoriin
ja poistui huoneesta. Het­ken
kuluttua kuului auto lähtevän
liikkeelle oven edestäi
Professori astui odotushuoneen
ovelle;
— Olkaa hyvä, astukaa sisään, hän
lausui tyynesti.
Nuori mies silmäili vastaanotto­huoneessa,
ympärilleen. Hänen; sil-miinm
ilmestyi huolestunut ilmei
-— Mi missä rouva on? hän
änkytti.
— Äitinne ei ole täällä, mutta
hän saapuu kyllä pian...
— Äitinikö! Älitä hän täällä te­kisi?
r—Aivan niin, aivan niin, professori
lauhoittii Älkäämme siis puhuko hä­nestä.
Mutta kertokaapa nyt.
— - M u — mutta jalokivet...
— Olkaa aivan rauhallinen, pro­fessori
sanoi, — Keskustelkaamme
tyynesti noista jalokivistä. Kuinka
kauan...
— Mitä pirua te oikein puhutte?
nuori mies karjaisi. — Missä jaloki­vet
ovat? Ett saa laskea niitä si^
mistäni...
— Niin, niin, professori keskeytti.
— Siis nuo jalokivet. Puhukaamme
niistä. Tällainen pakkomielle* ei ole
kovinkaan harvinainen j a . ..
— Hyvä Luoja, mies! Palmer
ponnahti jaloilleen. — Missä vaimon­ne
on? Hän pyysi minun odotta-nmn
näyttääkseen...
— Älkää nyt kiivastukö, professori
keskeytti hänet. Istukaa aivan rau­hassa
ja kertokaa minulle noista
harha.,.
— Hitto vieköön, olettekö huUirl
Palmer karjaisi. — Mutta niinä
kyllä löydän vaimonne, vaikka mi­nun
olisi Majoitettava koko talo!
Hän ryntäsi sivuovea kohti ja tem«
paisi sen auki, mutta syöksyi suo­raan
kahden voimakkaan miehen sy­liin,
, : : J - ; ; : . ; : . V ' - , V '•
— Pahkaa hänet toistaiseksi pak­kopaitaan,
professori lausui sääliväs­ti
hymyillen.
Paimenin selitykset j ^ , vastalauseet
eivät auttaneet. Hänet oli pia«^
vaarattömak^ ja suljettu pehmeän
seinäiseen huoneeseen.
Vasta kaksi tuntia myöhemmin
paikalle poliisien kanssa kiiruhtanut
jalokivikauppias sai onnettoman apu­laisensa
vapautetuksi ja hämmästy-
I
"HpULE mukaan automatkalle, Vii-vi,
niin saat hiukan nähdä ympä­ristöä!
Ja Marjory, sinä myöskin!
Lähdemme vähän vierailulle", selitti
vanharouva.
On ihana, viileä ilta, ja me tun­nemme
olevamme hyvin tyytyväiset
oloomme,, kun auto kiitää eteenpäin
pitkin kiemurtelevia teitä ja. kaartu-
KIRJ. VIIVI
kaa sitten kotiin heti paikalla, sillä
munanvaahtoieivokset täytyy saada
uuniin jo illalla."
On jo myöhä, ja minä höyhennän
juuri parhaillani viimeistä kanan-poikaä.
laatikkoon, kun vanha-rouva
tulee keittiöön. "Mitä arvelet ruoka­salistamme,
eikö se sinustakin ole
vähän liian ahdas?" — "Kyllä-se on."
Ma tahdoin sifih^
sinut ystävä ulos jq ajaa.
Sen turkaks' nain^.sinne tulit sä taos
pidät siellä ^ä ainaista majaa. -
Ma tahdoin kuvasi kauas pois
sydämeni kätköistä poistaa.
Huomasin taas, päivä päivältä
se yhä vain kirkkaammin loistaa!
vien mutkien kautta miUoin: vuorien - "Entä mitä arvelet s i i t ä p o i s - ^^^^^.^ ystävä kallekm.
ja metsien välitse> milloin, aukeata
tasankoa^ Auto pysähtyy ainav jos­kus
jonkin pienen, iidylMsen pikku-tuvan
edusiallä, jollöinr vanha rouva
pistäytyy sisällä asioitsemassa tuvan
asujäntehv kahssäy kun-taas Marjory
ja mitiä^sillH^^ailuta käytä tilai-tettaisiin
seinä sinun huoneesi ja
ruokasalin väliltä, siten tehdäksem­me
sen suuremmaksi?" — "Nerokas
ta. Minähän voin muuttaa joen var­rella
olevaan pikkutupaan. Milloin
seinä revitään?" —- "Olen ajatellut,
että tehtäisiin huomenaanaulla, jotta
sinut Unholan virtaan jo syöstä.
Sinä. tulit — vaioa. levitit
kuin aamu synkästä yöstä.
- - ^ • • . • ^ - • • • ^ ^ • 1 v..^^. ... . Toimteenjiytvain!/ M ^ ^
•;suulta.t34r^a(^ak%ime^ se valmistuisi enn^n päivällisiä, jotka päivälliseksi laitetaan?"
g i i ? l ^ g | i ^ 6." - ^;\|r»ma^^^ «Mitäi^ i:^t*»f^^n>
laria kuussa", kuiskaa Marjory. "Vil­kaisehan
sinnie päin^ niin näet hänet
ikkunassav"—hän näyttää aina vihai­selta;"
Ja minä teitysti vilkaisen.
Vanha rouva tulee ulos eräästä
pikkutuvastaj kantaen mukanaan ko­rissa
kuutta kananpoikasta. "Mitä
arvelet, Viivi, jospa pitäisimme huo­menna
päivälliset?" — "Sama tuo
minun puolestani, mutta kuinka mo­nelle?"
— "Neljälletoista. Ja sitä
paitsi tahtoisin. hyvin mielelläni, että
valmistaisit jälkiruoaksi oikeata ruot-mutta
rohkenenko tehdä erään huo­mautuksen?
Ruotsissa laskemme
tarvittavan ainakin viikon aikaa tuol­laisen
seinän purkamiseen, ptta-kaapa
huomioon sellainen mahdolli­suus,
ettei seinää ehdittäisikään kor­jata
pois ajoissa, olettakaa, että ruo­kasali
on täynnä lautoja ja muuraus-savipönttöjä.
juuri silloin, kun avo-rintaiset
ja hännystakkipukuiset vie­raat
iastuvat sisään, albttakaä.
"Mutta, Viivi hyvä, sinähän olet nyt
Amerikassa, jossa eivät koskaan tule
salaista lumivuortaj sillä en ole syönyt kysymykseen mitkään olettamiset."
sitä koskaan ennen." — "Hyväy aja- Minua huvittaa tämä asia suuresti,
- . — • sillä tämä! ori ehdottomasti hullunku-
VILLAA kuoritusta maidosta on risin tilanne, missä milloinkaan olen
valmistettu Europassa jo kolmen vuo- ollut mukana: saapua kello yhdeksän
den ajan. Vasta äskettäin x)tettiin äjfean aamulla repimään paksua, tu^^
Yhdysvalloissa en«^ kevaa ruokasalin seinää, kun sairssa
sen valmistamista varten. Selitetään,
että maitovilla tulee yhtä halvaksi
kuin keinosilkkikin.
- — oQo———
J.'\PANISSA on raudasta ja muis­ta
metalleista niin suuri puute, että
ovenripojen varastamisesta on tullut
todellinen ammatti. Metallinostajat
maksavat tavattoman korkeita hin­toja
metalliromusta.
alkavat suuret päivälliset kello 6 ilta^^i
päivällä! Eipä tosiaankaan hassum-paa!
.
Mutta vanha-rouva viettää unet­toman
yön. Minun olettamukseni
kiusaavat hänen aivojaan, ja kun aa­mu
koittaa, nousee hän vuoteesta ja
kömpii keittiöön tuntia varemmin
kuin tavallisesti.
"Viivi, ölen ajatellut asiaa— siir­rämme
seinän repimisen toiseen ker­taan."
— "Ehei, nyt se täytyy repiä!
Minä olen iloinnut siitä kokoajan yöl­lä
nukkuessani, ja sitä paitsi on jo
neen hermospesialistin vakuutetuksi,
ettei nuoren miehen järjessä ollut
mitään vikaa.
Mutta kreivitär Smythe-Willow oli saapunut se työmieskin, joka on tilat-jö
ennättänyt kadota jäljettömiin. tu työ suorittamaan. Tulkaa autta­ja
hänen mukanaan kolmenkym- maan minua siirtämään posliineja pois
menenviidentuhannen dollarin arvos- ruokasalin kaapista, - joka on kiinni
ta tiihantteja. seinässä, ja sehän ensin säretäänl
Mitäkö laitetaan? Tietysti eor
sin voileipiä ja cocktailia, joita taijoil­laan
etuhuoneessa. Sitten selbriä
juuston, kera; Edelleen; kananpoika-paistia
maissin, perunain ja pumppu-hillokkeen,
kera, sekä viimeiseksi. lu­mivuorta:
ja persikoita. Luuletko, eh­tiväsi?"
— "Kyllä päivällinen valmis­tuu
siinä kuin seinäkin! Eihän Ame­rikassa
koskaan, oteta, huomioon mi­tään
olettamuksia, eikö niin?"
Työmies ja \Villy—r—-. Sillaikaa
kuin he takovat ja ryskyttävät, sei'
son: minä hellaur.ääressä, keittäen ja
paistaen kuin henkeni edestä. "Hei,
hohpi^V huataa WiUy ^
kasan päältä, "nyt m^ suljemme mi­nulta
veden, sillä meidän täyty>r ottaa
pois sinun huoneestasi^ vesijohto ja
laskutorvij"
"Oletpas sinäkin, senkin taulapää,
totta, kai, minun täytyy saada vettä
valmistaakseni rjuokaai Vai luulotko
tänään satavan ja minun saavan vettä
taivaasta — mutta kuuletkps,
e t t ä . . . "— "Saat juosta pihama?Jle
ottamaan vettä: paloruiskulla, ha, ha!
Se on muuten parahiksi sinulle^ J^P^
et usko vedenpaisumukseenhan'',
huusi Willy eräästä lajttiMraosta vesi­johdon
alta. "Etkö sinä usko Noakin
arkkiinkaan?" kysyi seinänrepimis-työssä-
ahertava työmies. "Vielä, mi­tä!
Hän on täydellinen apina! "s#-
tää Wmy.
Olisipa tosiaankin kannattanut
kuunnella meidän keskusteluamme!
Työmies, Willy jääminä olemme vaih-taneet
mielipiteitä morraonisniista
ja luonnontieteistä ja teorioista. Ja
kaikilla on kiire, niin tuhattulimmai-nen
kiire, mutta joka.tapauksessa--
Kello tulee kaksi ja kolme, mutta
lautaläjät ja muuraussavikasat eivät
näytä pienimpiäkään häviämisen oi-,
reita, yhtä vähän kuin kananpojat,
maissi' ja salaatti osoittavat valmistu­misen
taipumuksia; Vanha-rouva
kulkee edestakaisin: kuin rauhaton
henki-r-. mutta niinä.vain nautuioiT
kem sydämeni pohjasta^ Äkkiä muis­tuu
mieieenij ettei talossa ole yhtään
puhtaita lautasliinoja — parasta on
toimittaa pesu siinä silmänräpäyk­sessä
kesken kaiken kiireen —
mutta vettä ! ^ — voi laupias — —•
"Wiliy, pyöntä- hanoja,' n>t al­kaa
suurpyykki; no, heti paikalla, ka-sitätkö!"
. nyt se on
ehditkös sinä
selx-ä
yU kolme tuhatta ihmistä piiritti Chica^^
Tanskatt kntununprrnssi Fredrickin ja prinssessa Ingridin saa-pUessa
kaupunkiin. Tämä kuninkaallinm pari vierailee Yhdys-valloissa
joH€tkin viikkoja.
"Pam, pam
— -^pam-r
ne kuiviksi luuletko — pani
tämä nyt vasta on tohinaa — p3^;
Kello viisionseinä poissa — —fi
kello kuusi r Outo näky! Aivaa
kuin teatterissa.
Hieno paivälUshuone — aivan kujD
jossain metsästyslmnassa. Lai^
pehmeä matto — hiUitty valaisti^
välkkyviä kristalliastioito ja hoytya*