Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 28, 1949

              atmeuskuntngattäria
o o o 0 0 o o o ^ ^0 Q Q t o » 01> o o o o o o o o o o 00 ftp ff o o o o n ^ y ft
VI -
lauantai-ilta. V ^ i oli jo kotia-
Järvi oli erittäin kaunis, sillä sen
n pintaan kuvastuva auringon las-oi
loistavan värljuovan. Rannan
veteen heijastuneina näyttivät kul­ta
ryhmiltä.
rttö. joka saunarannan laiturilta
li tätä väriloistetta, ihmetteli, kuin-ikki
oli nyt niin kaunista. ---Enpä
en huomannut, nutcfh iliahat pui-marjot
vedestä nähtyinä ovat, kun
o niitä kultaa. Olisipa nyt hauska
tuolla veden päällä! Juuri tähän
kseen päästyään kuuli hän .täka-huudon:
ei, Hely, eikö meni» soute&maan!
haluaisin njrt vaikka valtameren
kun vesi on n d n kaunista. Mutta
lua matkustaa yksin."
linusta kyllä saat toverin, kui^ian
äidiltä, tarvitse^o hän minua
nkään." ^ .
anne ilmautunut, ja lupasi'hänäle
toisenkin taäletin, j<& i i a t a m i t i e -
jonkin keinon, ^ i l l ä han pääsisi
koko tästä kovan onnen talosta,
"iin, niin", sanoi pesumatatni pää-pyöritellen,
"se ei ole minkään
33, sillä porstuassaan valpas var-
:Mutta sopisihan jtumiöinkin koet-no
niin, olkoon menneeksi, ja oli-a
oikein mielissäni, jos voisin pelas-näin
sievän herran noiden pahusten
lutta miten?" kysäisi Andreas,
^nnen kaikkea tulee teidän olla tääl-ielä
pari hetkrä", vastasi matami,
ä jos lähden liikkeelle ennen päivän
sua, niin kenties rupeavat epäile-
Aamulla vrarhain pitää ininun
ä pormestarvii rouvalle pyykkiä tuol-olla
korilla, joka on tuolla nurkassa,
käytte koriin, ininä peitän teidät
tteillä ja kannan sitten korin selässä-ulos.
Tokkohan teissä lie painoa
pää kuin noin kahdeksan lei\dskän
an. Ja niin paljon minUn vanha
äni vielä jaksaa kantaa."
emmoinen päätös tehtiinkin,
un sitten kunnioitettava kukkojen
niattikunta naapuritaloissa rupesi aä-virsiänsä
veisailemaän, kömpi An-s
isoon pjykfcikoriin ja kyyristyi
ä niin pieneksi kuin näahdöllista. Pe-atami
peitti hänet vaatteilla ja pani
'le muutamia tuuheita tärkkihameita,
ettei korin sisällystä voinut kukaan
dä. Sitten hän nosti korin selkään-iä
läksi ulos.
Talossa makasivat vielä kaikki, ja
vuoksi eivät he portailla ketään koh-nneetkaan.
Eteisessä astui toinen
rpraali vakavin askelin edes takaisin,
uomattuaan pesuniftämin tulevan por-
Jta alas lyhty kourassa hän yritti r u -
ta kujeilemaan hänen kanssaan, mutta
dreaan onneksi olivat raatamin ryp-l
«et kasvot niin vähän viehättävät, et-iirhoollinen
sotilas paikalla peräytyi,
niin oli muija tuokion kuluttua pääs-t
kantamuksineen kadulle.
Varmemmaksi vakuudeksi kulki ma­mi
päähän saakka kadun, poikkesi sit-n
kapealle välikadulle ja vasta siellä
_5ki taakkansa maahan. Andreas ei
;^y3'^e^iyt. vaan nousiulos piilostansa
"ivän valoon ja oikoili jäykistyneitä
seniänsä.
Han kiitti sydämeUisesti matamia hä-
^ suuresta avustaitsa, antoi hänelle
vatun taalerin ja kysyi vain lopuksi,
tietä hän pikimmin pääsisi kaur
^ s t a pois. Siitä tiedon saatuaisa
läksi astumaan nopdn a s k i i n auti-katuja
pitkin, riettiäla nauttieä l a i ­lta
aamuilmaa. Päivä rupesi juuri
'ttamaan.
Jatkuu.
'*Tar\^itseeko smua — ethän sinä tuo­ta
ennen kysynjrtr*
fin, mutta nyt 00 toikin. Minähän
olen iso t>^tö j a pitää toki jonkun olla
äidiö apuna. Vai luuletko minua vielä
3^hä lapseksi?"
" En, en! Näenhän toki, että olet
pitkä kuin hongankolistaja. :Mutta kuu­le,
mitataanpa kumpi on pitempi. Shiä
näytät siinä laiturilla seisten hiin tavat­toman
pitkältä:"
**Ha, i i a a " , nauroi tyttö. "Kuvaani-han
vedestä kafsot ja puhut pituudesta­ni.
Mutta mitataan v a i n !"
J i e asettuivat selät vastakkain j a kum­painenkin
hipaisi' päätä tunteakseen
kumman pää on ylempänä. Silloin Hely
sanoi ikäänkuin suruisisaan:
"S«iä olet pitempi.»
"Älä sure! Se on niin pieni «ro, kyllä
sinä vielä kasvat, ja onhan tuossakin
pituudessa jo tai^Jefeksi. Juoksehan nyt
kaa. Saa luitää hurmaavassa vaiStdl^^^^ a veden pauhuna^^ V«ne'kiiEt^aat>
valssin ja polkan tahdissa ympäri huo- \ 4on harjalta toiselle^ käyden välillä aina
netta. Pekan kanssa olemme opetdleet pohjallakin, jolloin peiäs^stuja ^^^^5
jo hy\'iksi menijöik^r kun näin itse ke- kurkussa ^>dotti, pääseekö vene ylös vai
hun." . lyökö aalto y l i .
'"Kyllähän ininäkin tietysti haluaisin ''Pahasti tein, kun en ennemmin ve-oppia
tanssimaan, mutta" kukas inihua nettä kääntänyt kotia kohden, vaan ajat-opettaisi?"
telin antaa Helylle hy\'aä kyytiä. Niin,
•'Kyllä minä opettaisin, mutta jos hyväähän minä tarkoitin, «unta tui^mio
vanhempasi eivät sitä hyväksyisi, niin' taisi tästä~lullaineillen)olemmllle'^,
se t>lisi N^äärin minun puoleltani." ' mietti Lauri.
''Mutta minäpä haluan oppia, pitä- Salaman Valossa jä sen nopeudella en-köot
äitä tai ei. Minä lähden täältä nätti Helykin ajatella: "V^oipikohaöTläs-pian
maailmalle j a tahdon silloin olla tä enää elävänä selviytyä. Enköhän
muiden ihmisten Icaltainen. Sitä olen. pääsekään suureen maailmaan eläniään
monesti mietdnyt, miksi vanhempani kaunista eläniää, josta olen niin paljon
ovat asettuneet tänne kor\'eti keskelle
asumaan. Olisivathan he voineiet olla
ihmisten ilmoillakin."
"^'p, emme nyt viitsi pohtia sitä iseik-kaa.
Ja kaunista seutuahan tämä on.
Pääset siiä kuitenkin joskus täältä pois
siihen ^suureen maailmaan', ole siitä var­ma.
Nyt me menenftnfe tuohne niemen-kärkeen
ja otamme sieltä jonkun koivun
oksan purjeeksi\'efteeseeinirie niiii silloin
saammekin vap»aata ja hyvää kyytiä,
koska tuuli näjn;tää hieman kiihtyvän."
»
tä.
juosta viilletti mäkeä ylös taloon
ja palasi pian takasin huivia heiluttaen
ja iloisella äänellä huutaen:
"Luvattiin!"
"Mennään p i a n . ' Paavon j a Pekan­kin
tekee mieli, nVutta mennään me kah-denl;"
:
Samassa pojat juoksivatkin rantaa
kohden huutaen:
"Ette saa jättääl"
Mutta vene meni jo monta metriä
etääntyneenä laiturista. Rannalle jää­neet
uhkailivat:
"Kyllä vielä näette, kuinka teidän
käy, kuti kahden menette."
"Mitä siellä pälpätätte", huusi Hely
ja meloi senkuin ehti. Lauri soitteli ver­kalleen
ja tiiurtii:
" M i h i n meillä on kiire, antaa tuulen
viedä vaikka Austraaliaan!" .
Hely pani melan veneeseen, pisti kä­tensä
lätnpiittän haalakkaan veteen ja
heilutteli hiljaa venettä. Hän tunsi
olonsa . sanomattoman suloiseksi, eikä
haluaisi nykyistä vaihtaa mihinkään
muuhun olotilaan. Kesken kaiken Lauri
ehdotti:
"Eikö laulettaisi jotakin?"
"Lauletaan vään."
N i i n he alkavat laulaa iloisia ja reip­paita
lauluja, joita ovat.kuulleet toisten
nuorten laulavan, heinäniityllä. Lauri
niitä on ensin oppinut jä sitten opetta­nut
Kivirannan lapsille. Xäitä lauluja
ei ole Helyn äiti kuullut, sillä Hely el ole
rohennut laulaa piirileikkilauluja van­hempiensa
kuullen. Metsissä kulkies­saan
hän sensijaan on niitäkin helähdy-tellyt
oikein sydämensä pohjasta. Ja nyt
taas Laurin kanssa oli niin somaa laulaa
että jalka löi tahtia Laurin aloittaessa:
"Onpa neidolla punapaula kun tanssihin
käy
He laulavat monta piirileikkilaulua ja
väliin jonkun kansanlaulunkin. Helj'^ on
innokas laulaja jä nyt kun hänellä taas­kin
on lapsuudenaikainen laulutoveri,
antaa hän äänensä kajahtaa ilmoille
kauniina sopraanona ja pojan murros-ääni
mörähtelee joukkoon väliin ylem­pää,
väliin aivan alhaalta, mutta mitään
vikaa ei tyttö äänessä huomaa tai ei ole
huomaavinaan. Onhan hän niin lapsel­lisen
onnellinen tässä veneessä keinues-saan
hyvän toverin seurassa.
Lauri-on ollut hetken vaiti ja sitten
kuin omia mietteitään ääneen ilmaistak­seen
kysäisee:
"Kuulehan! Haluaisitko tulla kir­konkylälle,
jos sieltä saisit jonkunlaisen
toimen. Tarkoitan kaupassa, apteekissa
tai jdäsain inuussa {uenessä ammatissa?
Saisit siellä käydä voimistduseurassa jä
iltamissa saisit tanssia. Tansa onhaus-uneksinut
,
Mutta ääneen hän ei pelkoansa ilmais­sut.
Hän tahtoi olla urhoollinen tyttö
Laurin tähden j a mitäpä hän tässä nyt
niin kovin pelkäisikään. Onhan tässä
Lauri myös samassa vaarassa. Jas vene
kaatuu, hän tarraa Laurista kUhul ja
niin he vaipuvat yhdessä syvyyteen.
Tässä mielessä hän oli hivuttanut itsensä
lähemmä poikaa, mutta ei uskaltanut
vallan peräänkään mennä, sillä veneen
kokka kohoaa arveluttavasti j a Laurin
"Sen me teemme. Kuinka keksitkin jalat ovat jo aikoja olleet Veden p e M -
sen tuumarir Mma nnn pidan kovasta mät. Hän ei kyläkään nä^^ttanjrt. gitä
vauhdista. Isän kanssa olemme joskus Hujirtnäfeiii
purjehtineet sellaisella purjeella ja se on hy^ harmaan vesiusvan läpi etäisyyteen,
ollut hauskaa.'* Siellä kaidcaa häämöitti maata, siitä ei
He soutivat niemen kärkeen ja kiskoi- enää tar\annut olla epätietoinen, mutta
vat sieltä rantakoivusta pari isoa Oksaa, sitä hän ei Vielä ilmaissut tytölle, ennen-jotka
asettivat veneen kokkaan ja niin
oli saatu purje joka pian näytti, mikä
apu siitä on soutajalle. Airot joutivat
nyt veneen pohjalle ja Laurille alkoi työ
peränpidossa. Helyä nauratti tämä. va­paa
kyyti. Hän oikein hihkaisi riemus­ta.
Mutta ilo ei ollut pitkäaikaista, kun
hän katsahti järven selälle ja näki aalto­jen
suurenevan ja veneen menevän ulap-kuin
tultaisiin lähemmä ja hän Voisi pää­tellä,
millä tienoolla ollaan. Nyt hän
kuitenkaan ei malttanut enää olla hih­kaisematta:
"Hei, katsohan Hely taaksesi, niin
näet vielä maatakin! Me pääseÄime
sittenkin maihin."
Hely vahvisti Laurin riemullisen to­teamuksen.
Vene kiiti hurjaa vauhtia
paa kohden . Silloin hän jo hätäisesti rantaa~kohden ja olipa onni, että ranta
sanoi: oli loiva hiekkaranta. Hely katsoi tuota
. ''Lauri kulta, emmekö käänny takai- hurjaa menoa sydän pelosta pakahtu-sin,
minua alkaa peloittaa, kun tuuli vain maisillaan, mutta Lauri lohdutteli:
\-ltyy ja ranta etenee?" "-^a välitä, vaikka se viskaisi veneen
"Yritähän nousta polvillesi ja kiskoa säpäleiksi tuonne rannalle, niin ei meidän
koivul pois kokasta, en ainakaan ennen pahasti käy!" 'Samassa suuri aalto k i i -
uskalla venettä kääntää." dätti veneen hiekkarannalle., N i i n he
Hely sai vaivalloiseö ponnistuksen selvisivät siitä rytäkästä pelkällä säi-kautta
koivut \ihdoin irti ja heitetyksi kähdyksellä. He kapusivat pois venees-aallokkoöii.
Mutta hiin pian kuin Lauri tä ja vetivät sitä vielä niin ylös rahnalle
hiukankin hellitti otetta peräsimessä ja kuin suinkin jaksoivat.
\-ritti kääntää sivulaineeseen, ryyppäsi Siinä he nyt seisoivat^ vastatusten ja
vene vettä ja Helyllä oli täysi työ äys­käröidessä
sitä y l i laidan.
" E i käy nyt venettä kääntäminen, ei
auta nyt muu kuin antaa mennä myötäi­seen
niin kauaksi kuin joskus loppu tulee
tälle matkalle", lausui Lauri hillityllä
äänellä, jossa oli huolehtuneen sävy.
Mutta Hely uskoi pojan luulevan, että
tässä piankin päästään rantaan ja huu­dahti:
"Hyväinen aika! Järvihäii on aina­kin
peninkulman pituinen ja en edes saa­ria
tiedä olevan muita näillä seuduilla
kuin Suvisaaren, joka olisi lähempänä
kuin tuonpuoleiset rannat. Mutta onko
sanottu, että tämä tuuli veisi veneemme
nyt siihen saareenkaan. Kyllä nyt taisi
tulla kurja yö meille molemmille. Kun
tällä järvellä tuulee, niin silloin on leik­ki
kaukana, tapaa isä aina "sanoa."
Synkät pilvet olivat kokoontuneet jär­ven
ylle ja pian purjehtivat havaitsivat
olevansa rajuilman keskellä. Salamat
katselivat toisiaan. Viimein pääsi kum­maltakin
naurunpurskahdus, sillä niin
hullunkuriselta he näyttäyät toistensa
mielestä, vaatteet ikäänkuin liimattuina
ihoa myöten. Vesi valui joka kohdasta,
jopa silmäripsistäkin juosten nenänvart­ta
pitäin, ja se kai vaikutti, että he näyt­tävät
säälittäviltä ja tuiki neuvottomilta
seistessään siinä kuin hanhet sateessa.
Neuvottomuuden tilaa ei kestänyt
kauan, sillä uudet jyrähdykset havah­duttavat
heidät. Lauri ensin kävi puhu­maan:
•'Kyllä meidän jostakin olisi saatava
suojaa, vaikka emme sitä enää kastumi­sen
pelosta tarvitse. Mutta puun alle
ei ole hyvä mennä!
•'Eipä tietenkään. Mutta millä saa­rella
me oikeastaan olemme? Jos tämä
on Siivisaari, niin täällä jossakin on
kalamökki. Mennään etsimään. Vaikka
ei se ranta silloin tällainen ollut, kun
isän kanssa olimme siellä. Se oli kivi-singahtelivat
tuontuostakin yli taivaan nen laplkkoranta, jonka lähellä mökki
ja kumea jyrähdys seurasi välittömästi oli."
perässä. Ilma nä3'tti synkkenevän har­maaksi
hämäräksi. Mutta salamain va­lossa
näki poika miten toivottomalta
näytti Helyn veden amhientaminen, sillä
veneen pohjalle näkyi sitä kertyneen jo
paljon. . Pelokas ilme kuvastui Helyn
katseesta ja aina ukkosen jyrähtäessä
vavahti hänen ruumiinsa kuin kouristuk­sessa.
Jyrähdj^kset tuntuivatkiD vavah-
^uttavan »koko snaaHmaa jä iretta tuli
Lauri suostui ja-niin he lähti^^t vettä-väTuvina
ja, äänettöminä vaeltamaan loi­vaa
mäkeä ylös. Metsä tiheni ylempä­nä.
Siellä jonkin matkan päässä oli suu­ri
kivi, jolle Lauri kapusi nähdäkseen,
miltä ympäristö näytti. Pian hän i l ­moitti,
että mökki todellakin oli tuolla
vasemmalla.
He kiiruhtivat sille suniialle ja jon-kuin
taJVaan akkunat olisivat auenneet, kun matkan ktdjetiuäaii tulivat pienelle
tuulen voimalla lyöden heidäii {)3alkftsä. aufeealle^ jöiika reunasi Itiö kaivattu
Koko järven pinta näytti valuvan ;^tena mökki sijaitsL Hely jo hätäili:
L A U A N T A I N A , T O L T O K U U N 28 PÄIVÄNÄ, 1949 S I VU 5