1942-09-19-09 |
Previous | 9 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
j^niukaan. Onhan tästä kaksi ki>
::;,etriä koululle ja sekin kysyy voi-
^r'h kvlmiHä lalvi-ilmQilla", puheli
jleiiin kouluun ja tem kuten olin
5^ut. Syksystä se kävi jotenku-
% laatuun, mutta kylmien taM-il-
Hartiani olivat painuneet raskaan
työni alla. Kuljin etukumarassa.
Poskilta haihtui puna. Tunsin ka-dottavani
lapsellisen iloisuuteni, jon-k^
tilalle astui synkkä surumielisyys.
\^aatteeni haisivat navetalle.
l^ijen tultua tunsin uupumusta.
syksv meni ilman erikoisia tapah-
^ koulussa ja kotopa.
Kerran teki vierustoverini valituksen,
että hän ei halua istua minun
kanssani koska haisen navetalle. Minut
pantiin istumaan yksin. Opettaja
Tuli marraskuu. Oli tyyni pakka- nuhteli, käskien pukea joka aamu
sfD eikä lunta ollut satanut paljoa, puhtaat vaatteet ennen kouluun läh-
Tapamme ikkunan alla virtaava te- töä. Hän ei koskaan kysynyt, että
y^ä joki oli saanut kiiltävän sileän oliko minulla" Yvnhtaita
pinnan.
Kaunis kuutamoilta sekä peilikir-
^ j ä ä houkutteli nuoret liikkeelle
luistimin ja kelkoin. He nauroivat,
clirat iloisia ja pitivät hauskaa. Siel-iioli
ikäisiäni, jotka olivat olleet hyvä
tovereitani aikaisemmin. •
Ikkunalautaani nojaten katselin-kaikkea
tuota hauskuutta. Unoliclin
iueni ja olin heidän mukanaan aja-lukiissani
. . . Kiidin heistä eijlelle ja
auroin kaikista raikkaimrnin. — Äkkiä
havahduin. Kyynel kirposi ja vieri
alas poskelle . . .
Vuoteella makaava äitini huomasi
an. Hän käsitti mielialani ja kehoitti
minua menemään toisten joukkoon.
Toista kehotusta en odottanutkaan.
Pysähdyin rannalle ja äskeinen liikutus
oli poissa. Seisoin jäykkänä,
turumielisenä. Kukaan ei huomannut
tuloani tai ei halunnut huomata.
Vihdoin tuli lähelleni pari kolme
luistelijaa ja yksi huomautti: "Kas
kun 'hongankolistajakin' on täällä".
Toinen jatkoi: "Olisi parempi että
jnenisit töllistelemään toiselle rannalle;
varjostat sillä pitkällä ruhollasi
»neidän kisailupaikan,.kuun valolta."
Mieleni oli lyijynraskas. Menin
ja Istuuduin äitini vuoteen viereen.
Halusin puhua. Kaksi veljeäni,
joista toinen oli yhdeksän ja toinen
kymmenen vuoden ikäinen, nukkuivat
sikeästi.
•'.Äiti, mmusta tuntuisi [-niin .-suloiselta,
kun saisin aina nukkua ja aina
nähdä unta. En haluaisi olla hereillä
koskaan. Koulussa parempiosaiset
pilkkaavat minua, nauravat kuiville
eväilleni, nauravat huonoille vaatteilleni
sekä pitkälle, koukistuneelle vartalolleni.
Ennen tunsin tovereita kou-lassa,
nyt en.'^ — Itkin kauan ja haikeasti.
Pitkän hiljaisuuden jälkeen virkkoi
äiti:
"Sinun täytyy jättää koulunkäynti
joululta, sillä en jaksa auttaa sinua
lyössä sitäkään vähää kuin aikaisem-siin."
^ Kului taasen päiviä, vierähti viik-
Makin. Yhä kylmenevä talvi kulutti
«emmän ja enemmän voimiani. Työ
fotona kävi raskaammaksi. Joka
i^ivä koulusta palattuani oli vesi kan-f
«tta\-a ylös jyrkkiä jokiäyräitä kar-i^
e, samoin asuinrakennukseen. Ko-
' ^työt jäivät puutteellisiksi.
^ Eräänä aamuna päivän rastaessa
'iikaisin oven. Lunta oli pyryyttänyt
l^^ien tiet joka paikkaan. Tein na-l^
ttatyöni ja kiiruhdin kouluun. Myö-
^'ivin. Sain torumista. Myöhäs-
"-kampana aamuna rukouksista,
^ga^tukseksi sain seista puolitois-
^^«^ tuntia arestissa toisten oppilaitten T^^^"^ ivallisia silmäyksiä. Kävin
;;|niiostuneeksi. En osannut läksyjä-
Tehtyihin kysymyksiin vastasin
vaarin. En osannut laskea las-sjjani.
Pitkäkasvuisen vartaloni vuoksi
alkoivat nimitellä minua yhä
^^^n -hongankolistäjaksi". Var-oh
hento ja kumarainen kuten
^^•J- joka ei ole saanut päivänvaloa.
minulla' puhtaita vaatteita tai
vaatteiden pesijää.
Koulussa oli ruokala, jossa toiset
lapsista saivat lämmiatä keittoa. Köyhimmät
saivat ilmaiseksi, mutta niiden,
joiden kotona oli kaksi lehmää
tai 'useampia, täytyi maksaa keitosta
25 penniä lautaselta. Moni l^si iäi
kuivin suin, samoin minäkin, sillä
huolimatta kahdesta lehmästä, rahaa
ei ollut. Ruokailutunneiksi poistuin
yksinäisyyteen jyrsimään huonoja e-väitäni.
Joulun lähestyessä pääopettaja
kutsui minut luoksensa ja puhui:
'"Olen pitänyt sinusta. Olen luottanut
sinuun ja tähän saakka olet ollut
luokallasi tarkkaavaisin oppilas.
Nyt on luokkasi opettaja kertonut,
että olet huolimaton ja laiska. Et
välitä lukea läksyjäsi, et laske lasku;
jasi ja kirjoitusvihkosi lehdillä on ainoastaan
joku köyhä sana. Tyttöseni,
sinulla on viimeinen kouluvuotesi
ja tämä ratkaisee koko koulunkäynti-si.
Jos teet todella työtäsi oppiaksesi
on siitä hyötyä koko elinajaksesi."
En kestänyt enää . . . Kuumat kyyneleet
alkoivat vieriä alas poskiani.
Opettaja tyynnytteli:
"En halunnut loukata sinua, mutta
huomaan itsekin, että et ole enää sama
kiltti tyttö joka olit aikaisemmin".
Sain sanotuksi, että älkää lisätkö
minulle enää kuormaa. En tiedä voinko
jatkaa pitemmälle koulunkäyntiäni.
Äiti esteli sykysllä kouluunmenoa,
mutta minä itsepintaisesti halusin
oppia
, "A vatkaa suurem maksi, olkaa hyvä!'' — Eräs
Uuden Caledonian alkuasukas kohtasi iMdcnlai-scn
poppamiehen Yhdysvaltain armeijan lää-kintäascmalla.
Tytär
Kirj. ERSKINE C.ALDWELL
Aamunkoitteessa muuan neekeri,
matkallaan "isoon taloon" muuleja
ruokkimaan, oli vienyt sanan eversti
Henry Maxwellille, ja eversti Henry
oli soittanut sheriffille. Sheriffi oli
lennättänyt Jimin kaupunkiin ja lukinnut
hänet tyrmään ja meni sitten
kotiin syömään aamiaista.
Jim käveli ympäri tyhjää selliä paitaansa
napittaessaan ja istuutui sitten
makuulavitsalle sitomaan kengän-
Otin liian painavan taa- nauhojaan. Kaikki oli tuona aamu-kan.
En voi . . . Äiti on kuoleman
sairaana. . .
Pitemmälle en voinut puhua, sillä
itku tyrehdytti ääneni.
Seuraavana päivänä historian tunnilla
en osannut mitään. Sain jäädä
tunniksi arestiin. Ajatuksissani pyörivät
veljet, äiti ja karja, jotka kaikki
odottivat saapumistani. Pimeäkin
alkoi tulla ja puut olivat pilkottavat,
heinät vedettävä, vesi kannettava.
Kaikki oli sekaisin aivoissani.
Kuulustelu ei tuottanut mitään tulosta.
Opettaja kiukustui: ''Kyllä
minä panen oppimaan sinut. Luuletko
että vetelehtimisellä läpäiset koulusi.
Huomenna saat olla arestissa
kaksi kertaa niin kauan kuin nyt."
Menin kotiin ja kerroin kaikki äidille.
Hän sanoi aavistaneensakin,
etten jaksaisi tehtävissäni suoriutua.
"Parasta on, että et mene enää kouluun."
Ign mennytkään enää kouluun. Sain
lukukausitodistuksen, vaikka hyvin
heikon.
na tapahtunut niin äkkiä, ettei hänelle
ollut edes jäänyt aikaa vesikulauksen
ottoon. Hän nousi ja meni lähellä
oleva olevalle vesisangolle, mutta sheriffi
oli unohtanut täyttää sen.
ni laittoi sinulle, Jim. Parasta syödä
vähäsen, Jim-poika."
Jim katsoi astiaa, sheriffiä, avointa
vankilanovea ja ravisti päätään.
"Minulla ei ole nälkä", hän sanoi.
"Tytär vain on ollut nälissään —
kauheasti nälissään."
Sheriffi, vieden kätensä pistoolin
tukille, perääntyi takaperin ulos oves-,
ta. Perääntyi niin nopeaan, että astui
takanaan, seisovien miesten varpaille.
"No, Jim-poika, älä rupea varomattomaksi",
hän sanoi. "Istu vain alas
ja rauhoitu."
Hän sulki oven ja lukitsi sen. Mentyään
muutamia askeleita katua koh-
Tällöin useita miehiä jo seisoskeli " ti, hän pysähtyi ja katsoi pistoolinsa
vankilan pihalla. Kuullessaan heidän
puhelevan, Jim meni ikkunan luo
ja katsoi ulos. Juuri silloin toinen auto
ajoi pihamaalle, ja kuusi tai seitsemän
miestä astui ulos. Toisia oli tulossa
vankilaa kohti kummaltakin
suunnalta katua.
"Mikä oli hätänä teilläpäin tänä aamuna,
Jim?" joku sanoi.
Jim työnsi leukansa rautatankojen
makasiiniin varmistuakseen, että se
oli ladattu.
Väkijoukko ikkunan ulkopuolella
painautui likemmäksi. Jotkut miehet
jyskyttivät ikkunan rautatankoja,
kunnes Jim tuli ja katsoi ulos. Nähdessään
heidät hän työnsi leukansa
rautojen väliin ja puristi molemmat
kätensä niiden ympäri.
"^liten se oikein tapahtui, Jim?"
väliin ja katseli kasvoja väkijoukos- joku kysyi. "Sen on täytynyt käydä
sa. Hän tunsi sieltä jokaisen. vahingossa, eikö niin?"
Yrittäessään arvailla kuinka koko Jimin pitkät, laihat kasvot näytti-kaupunki
oli kuullut hänen siellä o- vät kuin voisivat ne tulla tankojen lä-lostaail,
joku toinen puhui hänelle. vitse. Sheriffi tuli ikkunan luo var-
"Sen on täytynyt käydä vahingos- mistumaan, että kaikki oli kunnossa,
sa, eikö niin, Jim?" "No, pysy vain maltillisena, Jim-
Neekeripoika, raahaten puuvilla- poika", hän sanoi,
kuormaa puhdistettavaksi, ajoi katua Sama mies, joka oli kehoittanut
pitkin. Kärryjen saavuttua vankilan Jimiä kertomaan, mitä oli tapahtu-eteen,
poika sivalsi muuleja suitsien nut, työnsi kyynärpäillään sheriffin
On valheita, joita ei pidetä pahana
ja totuuksia, joita ei voida antaa anteeksi.
* * *
Puhutaan harvoin siitä hyveestä,
joka itseltä puuttuu, mutta sitä useammin
siitä, joka muilta puuttuu.
TL^LEEKO
TUTTAVILLESI
L I E K K I ?
tieltään. Muut miehet pakkautuivat
lähemmäksi.
"Kuinka, Jim?" hän sanoi. "Oliko
se vahinko?" ^
"'Ei', Jim sanoi, tankoja kouristellen.
"Sieppasin haulikon ja tein sen".
Sheriffi tunkeutui jälleen ikkunaa
kohti.
"Jatka, Jim, ja kerro meille, mitä
tämä kaikki merkitsee."
Jimin kasvot pusertuivat tankojen
"Tässä on aann'aise.-i, jonka vaimo- väliin, kurines vain hänen korvansa
päillä ja hoputti ne juoksuun.
"Ikävää nähdä, että valtiolla on
kaunaa sinua kohtaan, Jim", joku
sanoi.
Sheriffi t«li katua pitkin, heilutellen
tinaista ruoka-astiaa kädessään.
Hän tunkeutui joukon läpi, avasi o-ven,
ja asetti astian sisäpuolelle.
Tseita miehiä tuli sheriffin takana
katsellen hänen olkapäittensä yli tyrmään.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 19, 1942 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1942-09-19 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki420919 |
Description
| Title | 1942-09-19-09 |
| OCR text | j^niukaan. Onhan tästä kaksi ki> ::;,etriä koululle ja sekin kysyy voi- ^r'h kvlmiHä lalvi-ilmQilla", puheli jleiiin kouluun ja tem kuten olin 5^ut. Syksystä se kävi jotenku- % laatuun, mutta kylmien taM-il- Hartiani olivat painuneet raskaan työni alla. Kuljin etukumarassa. Poskilta haihtui puna. Tunsin ka-dottavani lapsellisen iloisuuteni, jon-k^ tilalle astui synkkä surumielisyys. \^aatteeni haisivat navetalle. l^ijen tultua tunsin uupumusta. syksv meni ilman erikoisia tapah- ^ koulussa ja kotopa. Kerran teki vierustoverini valituksen, että hän ei halua istua minun kanssani koska haisen navetalle. Minut pantiin istumaan yksin. Opettaja Tuli marraskuu. Oli tyyni pakka- nuhteli, käskien pukea joka aamu sfD eikä lunta ollut satanut paljoa, puhtaat vaatteet ennen kouluun läh- Tapamme ikkunan alla virtaava te- töä. Hän ei koskaan kysynyt, että y^ä joki oli saanut kiiltävän sileän oliko minulla" Yvnhtaita pinnan. Kaunis kuutamoilta sekä peilikir- ^ j ä ä houkutteli nuoret liikkeelle luistimin ja kelkoin. He nauroivat, clirat iloisia ja pitivät hauskaa. Siel-iioli ikäisiäni, jotka olivat olleet hyvä tovereitani aikaisemmin. • Ikkunalautaani nojaten katselin-kaikkea tuota hauskuutta. Unoliclin iueni ja olin heidän mukanaan aja-lukiissani . . . Kiidin heistä eijlelle ja auroin kaikista raikkaimrnin. — Äkkiä havahduin. Kyynel kirposi ja vieri alas poskelle . . . Vuoteella makaava äitini huomasi an. Hän käsitti mielialani ja kehoitti minua menemään toisten joukkoon. Toista kehotusta en odottanutkaan. Pysähdyin rannalle ja äskeinen liikutus oli poissa. Seisoin jäykkänä, turumielisenä. Kukaan ei huomannut tuloani tai ei halunnut huomata. Vihdoin tuli lähelleni pari kolme luistelijaa ja yksi huomautti: "Kas kun 'hongankolistajakin' on täällä". Toinen jatkoi: "Olisi parempi että jnenisit töllistelemään toiselle rannalle; varjostat sillä pitkällä ruhollasi »neidän kisailupaikan,.kuun valolta." Mieleni oli lyijynraskas. Menin ja Istuuduin äitini vuoteen viereen. Halusin puhua. Kaksi veljeäni, joista toinen oli yhdeksän ja toinen kymmenen vuoden ikäinen, nukkuivat sikeästi. •'.Äiti, mmusta tuntuisi [-niin .-suloiselta, kun saisin aina nukkua ja aina nähdä unta. En haluaisi olla hereillä koskaan. Koulussa parempiosaiset pilkkaavat minua, nauravat kuiville eväilleni, nauravat huonoille vaatteilleni sekä pitkälle, koukistuneelle vartalolleni. Ennen tunsin tovereita kou-lassa, nyt en.'^ — Itkin kauan ja haikeasti. Pitkän hiljaisuuden jälkeen virkkoi äiti: "Sinun täytyy jättää koulunkäynti joululta, sillä en jaksa auttaa sinua lyössä sitäkään vähää kuin aikaisem-siin." ^ Kului taasen päiviä, vierähti viik- Makin. Yhä kylmenevä talvi kulutti «emmän ja enemmän voimiani. Työ fotona kävi raskaammaksi. Joka i^ivä koulusta palattuani oli vesi kan-f «tta\-a ylös jyrkkiä jokiäyräitä kar-i^ e, samoin asuinrakennukseen. Ko- ' ^työt jäivät puutteellisiksi. ^ Eräänä aamuna päivän rastaessa 'iikaisin oven. Lunta oli pyryyttänyt l^^ien tiet joka paikkaan. Tein na-l^ ttatyöni ja kiiruhdin kouluun. Myö- ^'ivin. Sain torumista. Myöhäs- "-kampana aamuna rukouksista, ^ga^tukseksi sain seista puolitois- ^^«^ tuntia arestissa toisten oppilaitten T^^^"^ ivallisia silmäyksiä. Kävin ;;|niiostuneeksi. En osannut läksyjä- Tehtyihin kysymyksiin vastasin vaarin. En osannut laskea las-sjjani. Pitkäkasvuisen vartaloni vuoksi alkoivat nimitellä minua yhä ^^^n -hongankolistäjaksi". Var-oh hento ja kumarainen kuten ^^•J- joka ei ole saanut päivänvaloa. minulla' puhtaita vaatteita tai vaatteiden pesijää. Koulussa oli ruokala, jossa toiset lapsista saivat lämmiatä keittoa. Köyhimmät saivat ilmaiseksi, mutta niiden, joiden kotona oli kaksi lehmää tai 'useampia, täytyi maksaa keitosta 25 penniä lautaselta. Moni l^si iäi kuivin suin, samoin minäkin, sillä huolimatta kahdesta lehmästä, rahaa ei ollut. Ruokailutunneiksi poistuin yksinäisyyteen jyrsimään huonoja e-väitäni. Joulun lähestyessä pääopettaja kutsui minut luoksensa ja puhui: '"Olen pitänyt sinusta. Olen luottanut sinuun ja tähän saakka olet ollut luokallasi tarkkaavaisin oppilas. Nyt on luokkasi opettaja kertonut, että olet huolimaton ja laiska. Et välitä lukea läksyjäsi, et laske lasku; jasi ja kirjoitusvihkosi lehdillä on ainoastaan joku köyhä sana. Tyttöseni, sinulla on viimeinen kouluvuotesi ja tämä ratkaisee koko koulunkäynti-si. Jos teet todella työtäsi oppiaksesi on siitä hyötyä koko elinajaksesi." En kestänyt enää . . . Kuumat kyyneleet alkoivat vieriä alas poskiani. Opettaja tyynnytteli: "En halunnut loukata sinua, mutta huomaan itsekin, että et ole enää sama kiltti tyttö joka olit aikaisemmin". Sain sanotuksi, että älkää lisätkö minulle enää kuormaa. En tiedä voinko jatkaa pitemmälle koulunkäyntiäni. Äiti esteli sykysllä kouluunmenoa, mutta minä itsepintaisesti halusin oppia , "A vatkaa suurem maksi, olkaa hyvä!'' — Eräs Uuden Caledonian alkuasukas kohtasi iMdcnlai-scn poppamiehen Yhdysvaltain armeijan lää-kintäascmalla. Tytär Kirj. ERSKINE C.ALDWELL Aamunkoitteessa muuan neekeri, matkallaan "isoon taloon" muuleja ruokkimaan, oli vienyt sanan eversti Henry Maxwellille, ja eversti Henry oli soittanut sheriffille. Sheriffi oli lennättänyt Jimin kaupunkiin ja lukinnut hänet tyrmään ja meni sitten kotiin syömään aamiaista. Jim käveli ympäri tyhjää selliä paitaansa napittaessaan ja istuutui sitten makuulavitsalle sitomaan kengän- Otin liian painavan taa- nauhojaan. Kaikki oli tuona aamu-kan. En voi . . . Äiti on kuoleman sairaana. . . Pitemmälle en voinut puhua, sillä itku tyrehdytti ääneni. Seuraavana päivänä historian tunnilla en osannut mitään. Sain jäädä tunniksi arestiin. Ajatuksissani pyörivät veljet, äiti ja karja, jotka kaikki odottivat saapumistani. Pimeäkin alkoi tulla ja puut olivat pilkottavat, heinät vedettävä, vesi kannettava. Kaikki oli sekaisin aivoissani. Kuulustelu ei tuottanut mitään tulosta. Opettaja kiukustui: ''Kyllä minä panen oppimaan sinut. Luuletko että vetelehtimisellä läpäiset koulusi. Huomenna saat olla arestissa kaksi kertaa niin kauan kuin nyt." Menin kotiin ja kerroin kaikki äidille. Hän sanoi aavistaneensakin, etten jaksaisi tehtävissäni suoriutua. "Parasta on, että et mene enää kouluun." Ign mennytkään enää kouluun. Sain lukukausitodistuksen, vaikka hyvin heikon. na tapahtunut niin äkkiä, ettei hänelle ollut edes jäänyt aikaa vesikulauksen ottoon. Hän nousi ja meni lähellä oleva olevalle vesisangolle, mutta sheriffi oli unohtanut täyttää sen. ni laittoi sinulle, Jim. Parasta syödä vähäsen, Jim-poika." Jim katsoi astiaa, sheriffiä, avointa vankilanovea ja ravisti päätään. "Minulla ei ole nälkä", hän sanoi. "Tytär vain on ollut nälissään — kauheasti nälissään." Sheriffi, vieden kätensä pistoolin tukille, perääntyi takaperin ulos oves-, ta. Perääntyi niin nopeaan, että astui takanaan, seisovien miesten varpaille. "No, Jim-poika, älä rupea varomattomaksi", hän sanoi. "Istu vain alas ja rauhoitu." Hän sulki oven ja lukitsi sen. Mentyään muutamia askeleita katua koh- Tällöin useita miehiä jo seisoskeli " ti, hän pysähtyi ja katsoi pistoolinsa vankilan pihalla. Kuullessaan heidän puhelevan, Jim meni ikkunan luo ja katsoi ulos. Juuri silloin toinen auto ajoi pihamaalle, ja kuusi tai seitsemän miestä astui ulos. Toisia oli tulossa vankilaa kohti kummaltakin suunnalta katua. "Mikä oli hätänä teilläpäin tänä aamuna, Jim?" joku sanoi. Jim työnsi leukansa rautatankojen makasiiniin varmistuakseen, että se oli ladattu. Väkijoukko ikkunan ulkopuolella painautui likemmäksi. Jotkut miehet jyskyttivät ikkunan rautatankoja, kunnes Jim tuli ja katsoi ulos. Nähdessään heidät hän työnsi leukansa rautojen väliin ja puristi molemmat kätensä niiden ympäri. "^liten se oikein tapahtui, Jim?" väliin ja katseli kasvoja väkijoukos- joku kysyi. "Sen on täytynyt käydä sa. Hän tunsi sieltä jokaisen. vahingossa, eikö niin?" Yrittäessään arvailla kuinka koko Jimin pitkät, laihat kasvot näytti-kaupunki oli kuullut hänen siellä o- vät kuin voisivat ne tulla tankojen lä-lostaail, joku toinen puhui hänelle. vitse. Sheriffi tuli ikkunan luo var- "Sen on täytynyt käydä vahingos- mistumaan, että kaikki oli kunnossa, sa, eikö niin, Jim?" "No, pysy vain maltillisena, Jim- Neekeripoika, raahaten puuvilla- poika", hän sanoi, kuormaa puhdistettavaksi, ajoi katua Sama mies, joka oli kehoittanut pitkin. Kärryjen saavuttua vankilan Jimiä kertomaan, mitä oli tapahtu-eteen, poika sivalsi muuleja suitsien nut, työnsi kyynärpäillään sheriffin On valheita, joita ei pidetä pahana ja totuuksia, joita ei voida antaa anteeksi. * * * Puhutaan harvoin siitä hyveestä, joka itseltä puuttuu, mutta sitä useammin siitä, joka muilta puuttuu. TL^LEEKO TUTTAVILLESI L I E K K I ? tieltään. Muut miehet pakkautuivat lähemmäksi. "Kuinka, Jim?" hän sanoi. "Oliko se vahinko?" ^ "'Ei', Jim sanoi, tankoja kouristellen. "Sieppasin haulikon ja tein sen". Sheriffi tunkeutui jälleen ikkunaa kohti. "Jatka, Jim, ja kerro meille, mitä tämä kaikki merkitsee." Jimin kasvot pusertuivat tankojen "Tässä on aann'aise.-i, jonka vaimo- väliin, kurines vain hänen korvansa päillä ja hoputti ne juoksuun. "Ikävää nähdä, että valtiolla on kaunaa sinua kohtaan, Jim", joku sanoi. Sheriffi t«li katua pitkin, heilutellen tinaista ruoka-astiaa kädessään. Hän tunkeutui joukon läpi, avasi o-ven, ja asetti astian sisäpuolelle. Tseita miehiä tuli sheriffin takana katsellen hänen olkapäittensä yli tyrmään. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1942-09-19-09
