1944-12-16-07 |
Previous | 7 of 20 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
1944 LAUANTAINA, JOULUKUUN 16 PÄIVÄNÄ Sivu 7 KUVASTIN "Hyvä lapsi", äiti ennen saarnas* mulle näin, "joka aina tullen mennen katsoo peiliin päiti, hän on omahyväinen ja itserakas ihminen Maailmalla sitten tarkoin muistin neuvon sen, peiliä ma aina kartoin seurass' ihmisten. Mutta, annas ollakaan, mitä siiloin kmdinkaan! Ystävätär, eräs kuiskas* kerran korvaan toisen: Kyllä, tua on itserakas, kun el edes, moisen, kelpaa peiliin vilkaista, vaikk* oisy nenä noessa!'* Siinä istuin niinkuin nolla, tuijottelin seiniin. Katsoako, vaikö olla katsomatta peiliin? Pahast' oU molemmin, puolin sekä toisinkin. Kerran taasen lueskelin käsikirjaa naisten, pykälÖitä tarkastelin pulmam monenlaisten. Kas, oV siinä tämäkin: *'Onko sidla kuvastin? Ellei ole, hanki pian koruks* kaapin oven! Siitä näet joka vian ryhtis' sekä poven. Muista ostaa sellainen, jok' oh itses' mittainen! Kun sa sitten askareissas' hyörit päivin, illoin, pakostakin omaa kuvaas' arvostelet silloift. Ja työnpä vaikka vetoa, siit' usein pitiittuu tenhoa! On asus' ehkä huolimaton ja selkils' kumara; on tukkas' kenties kiilloton, tai alat lihoa. Ennenkuin sa huomaatkaan, ryhdyt voimistelemaan. Liika kaarevuus näin poistuu, ryhtisi myös korjaat; ja mielesikin reipastuu, kun hiuksesi harjaat. Nyt katsot silmin loistavin, mit' aikaan sai yks'kuvastin!" Ken siis lienee oikeassa kuvastimen suhteen? Minäy^raukka^ maailmassa sain siit' aina nuhteen. Ehkä myöskin mulle yksin ^ siir on eri merkityskin. Kas, kun vainen kuvastimeen katson vaikka salaa, joka kerran yhä mieleen äiti rakas palaa; ket ken pienoisen niin saan usein viettää seurassaan. LASTU. Pauli aivan hätä.äntyi asemasillalla, luullen tämän tarkoittavan jo lopullista matkaa äidilleen, että ei itkullaan saanut olluksi, vaan täytyi hiipiä puhelinkoppiin nyyhkyttämään. Kun hän sieltä itkusilmin toisten näkyviin tuli, huomasi Valpuri poikansa ajatukset ja ehätti lohdutta- "Älähän nyt itke, eihän äiti vielä ^ä^do. Eikä sitä vielä tiedä, tuleeko ioko Canadan matkasta mitään, Han- Kun elämä alkaa kädet syvällä housujen taskuissa, paperossi lepattaen huulillaan ja koko olemuksensa kuvastaen tyytymättömyyttä ja kylläst.vneis.vyttä. HUn katseli alas harmaalle kadulle. Maaliskuun tuuli sateineen pieksi siellä kulkevia, kotiin kiiruhtavia työmiehiä. He olivat märkiä ja viluisia ja likaisia. Hänkin kuului heidän joukkoonsa, mutta hän oli jo ehtinyt suojaansa. Hän puraisipaperossiaan ja sylkäisi tupakan lattialle. Kohautti olkapäitään saadakseen märät vaatteet irralleen selkänahastaan. . "Älä viivyttele siinä! Peseydy ja muuta vaatteesi, siihen mennessä on illallinen pöydässä'V sanoi Annie hermostuneesti. Mutta Walt ei vastannut eikä liikahtanut, jatkoi vain ulos katselemistaan. Hän kuuli vaimonsa laahustavat askeleet kulkevan uunin luota; pöydän luo, ja taas takaisin. Kuuli hänen raskaan hengityksenkin. Ja tiesi, vaikka tuskin oli häneen katsahtanut sisään tultuaan, että hänen silmänsä olivat itkemisestä punaisina. Sehän oli tavallista... jokapäiväistä- Hän ei enää muistanut milloin viimeksi Annie oli ollut herttainen ja iloinen. Tuskinpa sen jälkeen kun poikaa kanteli. Tällaistako avioliitto qn kaikille? Työtä vain, jä huolia ja huonoa tuulta? Ja lapsi toisensa jälkeen? Tappavaa arkipäiväisyyttä. Ja pankkitilille ei kertjmyt mitään, vaikka kuinka yritti. Ei koskaan ylitse välttämättömien menojen. Mihin se hänen palkkansa joutui? Nyt taas on kaikki va,rattava Annien sairaalaan joutumiseen ensi kuulla, ja kun häh.sieltä palaa uuden tulokkaan kanssa, niin on niitä aavistamattomia menoja loppumattomasti, kuten oli ensimmilisen lapsen jälkeenkin. Kolme vuotta hän oli työskennellyt ahkerana. Mitä hänellä oli siitä näyttää? Kirj. DELLA M. _ '*En tiedä mistä saan pojalle huol- ~ ~ • tajan. Ajattelin että ottaisit lomasi huudahti Annie. ''Mene peseyly- aikaisemmin tänä vuonna, että vofsit mään. Jumala tiesi kuinka kauan olla lapsen kanssa kotona. Siksi soi-saat odottaa vuoroasi pesuhuoneeseen, tin, että saat heti kysvä.*' Jäähtyy ruuat tässä\ielä." Tuskallinen ääni vihloi hänen korviaan. Hän irroitti lapsen otteen housun lahkeestaan, otti tuolilta puhtaat vaatteensa, ja meni. Pesuhuoneen ovella odotti jo yksi yhtä tahrainen mies kum hän itsekin oli. Jaa, jospa joskus olisi pankkitilillä niin paljon että saisi oman kodin omine pesuhuoneineen! Saisi kääntää selkänsä ikipäiviksi näille kurjille \^okra-asunnoille . . . ''Miten sinun menee, \VaIt?" kysyi toinen odottaja. "Siinä se men.ee." "'Lähde tuonne meidän huoneeseen ottamaan ryyppy sillä aikaa kun tuo kaveri selviytyy tuolta pesemästä." ''Mielelläni." Ei se jäänyt yhteen ryyppyyn. Tuli otetuksi kolme. Ja tuli kuunnelluksi naapurien lomasuunnitelmia. Isäntä aikoi seuraavan lomansa viettää kalastamassa jonkun ihmeellisen vuoris-tovirran vieressä ja emäntä aikoi matkustaa omaistensa luo. Se kuulosti .niin naamiolta että ^Valtin mielessä alkoi kyteä ajatus jollaisesta ei ollut edes uneksinut. Ja kun hän vihdoinkin palasi omaan huoneistoonsa, oli hän päättänyt, että hänen kuului saada seuraava lomansa viettää yksin ja miten ja missä hän tahtoo . . . Sitä hän ei olisi osannut ajatella ilman naapureita. Mutta nyt se tuntui asiaan kuuluyalta. ^ -^uuat o'i uunissa, kaikki oli hiljaista. Walt astui makuiihuoneen ovelle. Siellä Annie oli polvillaan lapsen vuoteen vieressä ja itki hiljaa. ''3Iikä nyt ori?" \ - ';Ei mitään tavallisesta poikkeavaa. Lapsi löysi tupakkaasi lattialta ja pisti sen suuhunsa. Sitten hän löysi likaisen lakkisi toisesta nurkasta ja Tämä halpa vuokrahuoneisto pureskeli sitä." ' kehnoine huonekalustoineen. Ei muu- . ta. Viisi vuotta sitten hän lähti kotoaan, koska isän kanssa tuli vähän yhteenottoa suullisesti. Isä sanoi häntä laiskaksi. Hän ehkä olikin, sillä' maanviljelys oli hänelle \'astenmie-listä. ja hän teki sitä niin vähän kuin mahdollista. Isä sanoi, että laiskalla ei koskaan ole elämässään mitään näyttämistä. Isä oli ahkera mies ja hänellä oli hyvä farmi... Mutta niin oli hänkin ollut ahkera nämä kolrne vuotta, jotka Annien kanssa Ryyppyjen antama lämmin lainehtiminen hävisi Waltin jäsenistä. Häntä taas väsytti ja kyllästytti. "Mitä pidät lasta lattialla. Ei se ole sopiva paikka." ^•Sylissänikö pitäisin häntä, laittaessani illallista?" "Ei ainakaan lattialla, märkänä ja likaisena." Annie ei vastapnut, katsoi vain lasta joka puhtaana jä punoittavin poskin nukkui. Äänettöminä he sitten siirtyivät \\'alt laski kuulotor\'en kädestään vastaamatta tuohon viimeiseen. Hän työskenteli kuin vihassa lopun päivää, huulensa tiukasti yhteenpuristettuina. Mutta päivän lopussa hän.meni työnjohtajan luo ja selitti,asiansa. " E i sopisi, ei sopisi nyt tähiin air kaan", arveli tämä. "Eikö teillä ole tuttavia tai omaisia? Eikö mummo ota lasta?" - Waltin silmät kirkastuivat hetkeksi. "Kyllä ka; jompi kumpi mummo ottaisi, jos eivät molemmat olisi niin kaukana", sanoi hiin kirkkaus silmistään häviten. "Tarvitsisin neljä tai viisi päivää viedäkseni pojan . . ." "Ota ne. Viisi päivää." Walt ei voinut olla hymyilemättä, kulkiessaan kotia sinä iltana. Ihmeen helposti ja yksinkertaisesti oli hänelle tullut tämä onni. Hän lähtisi jo seuraavan päivän iltajunassa pojan kanssa vanhempiensa kotiin. Tosin hän ei viiteen vuoteen ollut sieltä mitään kuullut. Oli itsekin vain lähettänyt joulukortteja, kun oli kuvitellut olleensa sen verran loukattu, että oli syytä ajatella, ettei kotona välitetty missä hän liikkui ja mitä toimi. Mutta varma hiin oli lämpimästä, vastaanotosta kun sinne vaan meni, ja vielä kun vie pojankin. - Olisi se tottavie hauska nähdä kaikki entiset tuttavat ja tutut seudut! • Mitenkähän Elsa jaksaa? Onkohan jo löytänyt omansa? Viisi vqotta sitten he lupautuivat toisilleen, mutta he olivat niin nuoria. Kaiketi Elsa on unohtanut hänet kuten hänkin on unohtanut Elsan, Vai oliko hän unohtanut? Miksi hänen ajatus heti meni tyttöön?- Vasta noustessaan pimeitä vuokra-kasarmin rappuja omalle lattialleen putosi hän pilvistä taas maahan ja alkoi tuntea jonkinlaista jännitystä. Mitä .Annie, mahtaa tuumasta ajatella? Panlsikohan kovastikin vastaan? Ei se mitllän hyödyttäisi, sillä hän menee nyt kumminkin, mutta tekisi se oli elänyt yhdessä. Ja hän aikoi aina ruokapöytään. Walt otti päivälehden olla ahkera, sillä laiskan verta ei hä- viereensä ja syödessään luki. Ruuat nen suonissaan juossut. Mutta jos olivat kuivaneet, odotellessaan häntä, näin menee yhä vain, että vaikka kuinka yrittää, ei mitään ole . . . Hän tuiiÄi. pienten käsien tarttuvan sääreensä. Poika veti itseään seisomaan päästellen samalla huuliltaan innostuneita äännähdyksiä. Mutta Walt ei katsonut alas. Hän tiesi että lapsi^lisi tahrainen ja.kuivaa vailla, kuten joka ilta oli, ja tällä hetkellä hän ei tahtonut nähdä sellaista. mutta kumpikaan ei siitä mitään mai» ninnut. ..Annisikatseli ulos, kujan toisella ^puolen olevan harmaan seinän ilott^)- mia ikkunoita. • * • Eräänä huhtikuun alkupäivänä soitti Annie Waltille keskellä työtunteja. Walt ehti kuvitella jotain vakavaa tapahtuneen ennenkuin An- Hän kohautti taaskin olkapäitään, njg sai asiansa selitetyksi. 'Mitä ihmettä sinä viivyttelet?5 " koonhan minä vain menen ja iltaju-nassa olen jo kotona." Tuon kuultuaan poika asettui ja uskalsi jo vähän muutakin jutella, kun Lea kaikessa ymmärtäväisyydes- .«^ään oli lohduttavasti hänen käteensä tarttunut. M.\LVIINA. •'Mrs. Rankin, joka lupasi poikaa hoitaa minun ollessa sairaalassa, ci voi sitä tehdäkään,, kun hän joutuu pois kaupungista", sanoi Annie. "Olisit tuon voinut illalla minulle sanoa", murahti Walt, tuntien helpotusta että asia ei ollut sen kummempi. Hän kuuli miten vaimonsa vetihen- Virallinen miekankantaja IVorccs-keään syvään ja odotti hetkisen en- terissä. Englannissa, aina johtaa kan-nenkuin vastasii • sallisia juhlamenoja.
Object Description
Rating | |
Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 16, 1944 |
Language | fi |
Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
Publisher | Vapaus Pub. Co |
Date | 1944-12-16 |
Type | application/pdf |
Format | text |
Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
Identifier | Liekki441216 |
Description
Title | 1944-12-16-07 |
OCR text | 1944 LAUANTAINA, JOULUKUUN 16 PÄIVÄNÄ Sivu 7 KUVASTIN "Hyvä lapsi", äiti ennen saarnas* mulle näin, "joka aina tullen mennen katsoo peiliin päiti, hän on omahyväinen ja itserakas ihminen Maailmalla sitten tarkoin muistin neuvon sen, peiliä ma aina kartoin seurass' ihmisten. Mutta, annas ollakaan, mitä siiloin kmdinkaan! Ystävätär, eräs kuiskas* kerran korvaan toisen: Kyllä, tua on itserakas, kun el edes, moisen, kelpaa peiliin vilkaista, vaikk* oisy nenä noessa!'* Siinä istuin niinkuin nolla, tuijottelin seiniin. Katsoako, vaikö olla katsomatta peiliin? Pahast' oU molemmin, puolin sekä toisinkin. Kerran taasen lueskelin käsikirjaa naisten, pykälÖitä tarkastelin pulmam monenlaisten. Kas, oV siinä tämäkin: *'Onko sidla kuvastin? Ellei ole, hanki pian koruks* kaapin oven! Siitä näet joka vian ryhtis' sekä poven. Muista ostaa sellainen, jok' oh itses' mittainen! Kun sa sitten askareissas' hyörit päivin, illoin, pakostakin omaa kuvaas' arvostelet silloift. Ja työnpä vaikka vetoa, siit' usein pitiittuu tenhoa! On asus' ehkä huolimaton ja selkils' kumara; on tukkas' kenties kiilloton, tai alat lihoa. Ennenkuin sa huomaatkaan, ryhdyt voimistelemaan. Liika kaarevuus näin poistuu, ryhtisi myös korjaat; ja mielesikin reipastuu, kun hiuksesi harjaat. Nyt katsot silmin loistavin, mit' aikaan sai yks'kuvastin!" Ken siis lienee oikeassa kuvastimen suhteen? Minäy^raukka^ maailmassa sain siit' aina nuhteen. Ehkä myöskin mulle yksin ^ siir on eri merkityskin. Kas, kun vainen kuvastimeen katson vaikka salaa, joka kerran yhä mieleen äiti rakas palaa; ket ken pienoisen niin saan usein viettää seurassaan. LASTU. Pauli aivan hätä.äntyi asemasillalla, luullen tämän tarkoittavan jo lopullista matkaa äidilleen, että ei itkullaan saanut olluksi, vaan täytyi hiipiä puhelinkoppiin nyyhkyttämään. Kun hän sieltä itkusilmin toisten näkyviin tuli, huomasi Valpuri poikansa ajatukset ja ehätti lohdutta- "Älähän nyt itke, eihän äiti vielä ^ä^do. Eikä sitä vielä tiedä, tuleeko ioko Canadan matkasta mitään, Han- Kun elämä alkaa kädet syvällä housujen taskuissa, paperossi lepattaen huulillaan ja koko olemuksensa kuvastaen tyytymättömyyttä ja kylläst.vneis.vyttä. HUn katseli alas harmaalle kadulle. Maaliskuun tuuli sateineen pieksi siellä kulkevia, kotiin kiiruhtavia työmiehiä. He olivat märkiä ja viluisia ja likaisia. Hänkin kuului heidän joukkoonsa, mutta hän oli jo ehtinyt suojaansa. Hän puraisipaperossiaan ja sylkäisi tupakan lattialle. Kohautti olkapäitään saadakseen märät vaatteet irralleen selkänahastaan. . "Älä viivyttele siinä! Peseydy ja muuta vaatteesi, siihen mennessä on illallinen pöydässä'V sanoi Annie hermostuneesti. Mutta Walt ei vastannut eikä liikahtanut, jatkoi vain ulos katselemistaan. Hän kuuli vaimonsa laahustavat askeleet kulkevan uunin luota; pöydän luo, ja taas takaisin. Kuuli hänen raskaan hengityksenkin. Ja tiesi, vaikka tuskin oli häneen katsahtanut sisään tultuaan, että hänen silmänsä olivat itkemisestä punaisina. Sehän oli tavallista... jokapäiväistä- Hän ei enää muistanut milloin viimeksi Annie oli ollut herttainen ja iloinen. Tuskinpa sen jälkeen kun poikaa kanteli. Tällaistako avioliitto qn kaikille? Työtä vain, jä huolia ja huonoa tuulta? Ja lapsi toisensa jälkeen? Tappavaa arkipäiväisyyttä. Ja pankkitilille ei kertjmyt mitään, vaikka kuinka yritti. Ei koskaan ylitse välttämättömien menojen. Mihin se hänen palkkansa joutui? Nyt taas on kaikki va,rattava Annien sairaalaan joutumiseen ensi kuulla, ja kun häh.sieltä palaa uuden tulokkaan kanssa, niin on niitä aavistamattomia menoja loppumattomasti, kuten oli ensimmilisen lapsen jälkeenkin. Kolme vuotta hän oli työskennellyt ahkerana. Mitä hänellä oli siitä näyttää? Kirj. DELLA M. _ '*En tiedä mistä saan pojalle huol- ~ ~ • tajan. Ajattelin että ottaisit lomasi huudahti Annie. ''Mene peseyly- aikaisemmin tänä vuonna, että vofsit mään. Jumala tiesi kuinka kauan olla lapsen kanssa kotona. Siksi soi-saat odottaa vuoroasi pesuhuoneeseen, tin, että saat heti kysvä.*' Jäähtyy ruuat tässä\ielä." Tuskallinen ääni vihloi hänen korviaan. Hän irroitti lapsen otteen housun lahkeestaan, otti tuolilta puhtaat vaatteensa, ja meni. Pesuhuoneen ovella odotti jo yksi yhtä tahrainen mies kum hän itsekin oli. Jaa, jospa joskus olisi pankkitilillä niin paljon että saisi oman kodin omine pesuhuoneineen! Saisi kääntää selkänsä ikipäiviksi näille kurjille \^okra-asunnoille . . . ''Miten sinun menee, \VaIt?" kysyi toinen odottaja. "Siinä se men.ee." "'Lähde tuonne meidän huoneeseen ottamaan ryyppy sillä aikaa kun tuo kaveri selviytyy tuolta pesemästä." ''Mielelläni." Ei se jäänyt yhteen ryyppyyn. Tuli otetuksi kolme. Ja tuli kuunnelluksi naapurien lomasuunnitelmia. Isäntä aikoi seuraavan lomansa viettää kalastamassa jonkun ihmeellisen vuoris-tovirran vieressä ja emäntä aikoi matkustaa omaistensa luo. Se kuulosti .niin naamiolta että ^Valtin mielessä alkoi kyteä ajatus jollaisesta ei ollut edes uneksinut. Ja kun hän vihdoinkin palasi omaan huoneistoonsa, oli hän päättänyt, että hänen kuului saada seuraava lomansa viettää yksin ja miten ja missä hän tahtoo . . . Sitä hän ei olisi osannut ajatella ilman naapureita. Mutta nyt se tuntui asiaan kuuluyalta. ^ -^uuat o'i uunissa, kaikki oli hiljaista. Walt astui makuiihuoneen ovelle. Siellä Annie oli polvillaan lapsen vuoteen vieressä ja itki hiljaa. ''3Iikä nyt ori?" \ - ';Ei mitään tavallisesta poikkeavaa. Lapsi löysi tupakkaasi lattialta ja pisti sen suuhunsa. Sitten hän löysi likaisen lakkisi toisesta nurkasta ja Tämä halpa vuokrahuoneisto pureskeli sitä." ' kehnoine huonekalustoineen. Ei muu- . ta. Viisi vuotta sitten hän lähti kotoaan, koska isän kanssa tuli vähän yhteenottoa suullisesti. Isä sanoi häntä laiskaksi. Hän ehkä olikin, sillä' maanviljelys oli hänelle \'astenmie-listä. ja hän teki sitä niin vähän kuin mahdollista. Isä sanoi, että laiskalla ei koskaan ole elämässään mitään näyttämistä. Isä oli ahkera mies ja hänellä oli hyvä farmi... Mutta niin oli hänkin ollut ahkera nämä kolrne vuotta, jotka Annien kanssa Ryyppyjen antama lämmin lainehtiminen hävisi Waltin jäsenistä. Häntä taas väsytti ja kyllästytti. "Mitä pidät lasta lattialla. Ei se ole sopiva paikka." ^•Sylissänikö pitäisin häntä, laittaessani illallista?" "Ei ainakaan lattialla, märkänä ja likaisena." Annie ei vastapnut, katsoi vain lasta joka puhtaana jä punoittavin poskin nukkui. Äänettöminä he sitten siirtyivät \\'alt laski kuulotor\'en kädestään vastaamatta tuohon viimeiseen. Hän työskenteli kuin vihassa lopun päivää, huulensa tiukasti yhteenpuristettuina. Mutta päivän lopussa hän.meni työnjohtajan luo ja selitti,asiansa. " E i sopisi, ei sopisi nyt tähiin air kaan", arveli tämä. "Eikö teillä ole tuttavia tai omaisia? Eikö mummo ota lasta?" - Waltin silmät kirkastuivat hetkeksi. "Kyllä ka; jompi kumpi mummo ottaisi, jos eivät molemmat olisi niin kaukana", sanoi hiin kirkkaus silmistään häviten. "Tarvitsisin neljä tai viisi päivää viedäkseni pojan . . ." "Ota ne. Viisi päivää." Walt ei voinut olla hymyilemättä, kulkiessaan kotia sinä iltana. Ihmeen helposti ja yksinkertaisesti oli hänelle tullut tämä onni. Hän lähtisi jo seuraavan päivän iltajunassa pojan kanssa vanhempiensa kotiin. Tosin hän ei viiteen vuoteen ollut sieltä mitään kuullut. Oli itsekin vain lähettänyt joulukortteja, kun oli kuvitellut olleensa sen verran loukattu, että oli syytä ajatella, ettei kotona välitetty missä hän liikkui ja mitä toimi. Mutta varma hiin oli lämpimästä, vastaanotosta kun sinne vaan meni, ja vielä kun vie pojankin. - Olisi se tottavie hauska nähdä kaikki entiset tuttavat ja tutut seudut! • Mitenkähän Elsa jaksaa? Onkohan jo löytänyt omansa? Viisi vqotta sitten he lupautuivat toisilleen, mutta he olivat niin nuoria. Kaiketi Elsa on unohtanut hänet kuten hänkin on unohtanut Elsan, Vai oliko hän unohtanut? Miksi hänen ajatus heti meni tyttöön?- Vasta noustessaan pimeitä vuokra-kasarmin rappuja omalle lattialleen putosi hän pilvistä taas maahan ja alkoi tuntea jonkinlaista jännitystä. Mitä .Annie, mahtaa tuumasta ajatella? Panlsikohan kovastikin vastaan? Ei se mitllän hyödyttäisi, sillä hän menee nyt kumminkin, mutta tekisi se oli elänyt yhdessä. Ja hän aikoi aina ruokapöytään. Walt otti päivälehden olla ahkera, sillä laiskan verta ei hä- viereensä ja syödessään luki. Ruuat nen suonissaan juossut. Mutta jos olivat kuivaneet, odotellessaan häntä, näin menee yhä vain, että vaikka kuinka yrittää, ei mitään ole . . . Hän tuiiÄi. pienten käsien tarttuvan sääreensä. Poika veti itseään seisomaan päästellen samalla huuliltaan innostuneita äännähdyksiä. Mutta Walt ei katsonut alas. Hän tiesi että lapsi^lisi tahrainen ja.kuivaa vailla, kuten joka ilta oli, ja tällä hetkellä hän ei tahtonut nähdä sellaista. mutta kumpikaan ei siitä mitään mai» ninnut. ..Annisikatseli ulos, kujan toisella ^puolen olevan harmaan seinän ilott^)- mia ikkunoita. • * • Eräänä huhtikuun alkupäivänä soitti Annie Waltille keskellä työtunteja. Walt ehti kuvitella jotain vakavaa tapahtuneen ennenkuin An- Hän kohautti taaskin olkapäitään, njg sai asiansa selitetyksi. 'Mitä ihmettä sinä viivyttelet?5 " koonhan minä vain menen ja iltaju-nassa olen jo kotona." Tuon kuultuaan poika asettui ja uskalsi jo vähän muutakin jutella, kun Lea kaikessa ymmärtäväisyydes- .«^ään oli lohduttavasti hänen käteensä tarttunut. M.\LVIINA. •'Mrs. Rankin, joka lupasi poikaa hoitaa minun ollessa sairaalassa, ci voi sitä tehdäkään,, kun hän joutuu pois kaupungista", sanoi Annie. "Olisit tuon voinut illalla minulle sanoa", murahti Walt, tuntien helpotusta että asia ei ollut sen kummempi. Hän kuuli miten vaimonsa vetihen- Virallinen miekankantaja IVorccs-keään syvään ja odotti hetkisen en- terissä. Englannissa, aina johtaa kan-nenkuin vastasii • sallisia juhlamenoja. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1944-12-16-07