1944-12-16-06 |
Previous | 6 of 20 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Sivu 6 LAUANTAINA, JOULUKUUN 16 PÄIVÄNÄ 1944
pilviä, sodan tummia pilviä; jotka loi- saan kotiinpaluuta.
vat synkän varjonsa yli kokomaail''
maan. Alettiin huhuilla ensin ja sit<^
ten arveltiin varmemmin, että ihmiskuntaa
uhkaa taas uusi maailmansota,
joka veisi mennessään nuoret miehet,
tuottaisi monelle tytölle ja äidille kyyneliä
— ikävän ja kaihon kyyneliä.
Elettiin vain hetki kerrassaan, koetettiin
saada aika pysähtymään ja mahdollisimman
paljon kauniita muistoja.
^ .
Helen ja Heikki astelivat käsikädessä
parin toverin häätilaisuudesta
kotiin, sanatonna, kummankin ajatukset
kiertäen samaa rataa.
Vihdoin Hel^n katkaisi hiljaisuu-den.
*'Ville ja Katri olivat onnellisia,
sen saattoi nähdä sivullinenkin, kun
saivat tuon tärkeän päätöksen tehdyksi.
Kadehdin heitä."
"Ajattele, rakas, minunkin kannaltani.
Kuinka yksinäistä ja ikävää
meillä tulee olemaan ilman sinua. Ja
ajatteles miten lapsenlapsi valaisisi
sinun vanhempiesikin elämän eikä
vain minua lohduta."
V, a purin e ama
KAIKBNLMSTA TOU^ ^^TiedätkÖ,^ mikään muu
Aamulla oU Valpuri^ vasitassaase^pid^ Valpuri"
maila, kuten Viljo oli odottanutkin, jatkoi Viljo/:^ V
Ja Heikin oli täyhyt myöntää taas Ehtimättä esittää Eeroa, Viljo sulki "Minäkö? — Enkä minäkään kyl
Helenin olevan oikeassa. Se teki täy- vastaanottajan rajusti syliinsä ja suu- Iin kauan, enkä lujasti."
delliseksi heidän viimeisen yhdessä- teli ujostelematta,
oloaikansa. Ja oli paljon helpompi "Onkos tuollainenkin Amerikassa
lähteäkin, kun oli saanut tehdyksi tapana?" kysyi vihdoin Eero silmäil-
Helenih onnelliseksi ja jotenkin tun- Ien hämmästyneenä toisen rajua tem-
. tui hänestäkin kuin ei lähtisi viimeis- pausta. Hän jörönä miehenä piti sen
tä kertaa,, vaan täytettyään velvöHi- aivan sopimattomana noin julkisella
suutensa saisi palata perheensä luo paikalla ja'kaiken kansan kesken,
kotiin. Vain matkan pituuttahan ei
"Mistä sen päättelet?"
"Tunnen sen, aavistan sen! Mutta,
mitä sanosit, jos minäkin tulisin Ca-
"nadaan?"
• "Sinäkö? Sepä vasta olisi!-'
"Pahastikö vai hyvin?"
"Molemmin. Katsos, kieltätaira-voinut
kukaan eteenpäin arvata.
Seuraavat kuvat tuntuivat epäto-demmiltä,
kun niihin ei liittynyt muistoja.
Siinä oli joukko kuvia pienokaisesta
Helenin ja mummon sylissä, ki-
Hän pysähtyi ja kietoi kätensä Hei- harapäinen poikanen ottaa ensimmäi-
*'Onpa niinkin!" vastasi viljo,huo- mattomana on vaikea saada muuta
maten sitten esittelyn. . työtä kuin mennä palvelukseen ja se
He menivät yhdessä Valpurin, asun- /ei ole helppoa. Raha siinä kyllä säästöön
ja ryhtyivät pohtimaan minkä- tyy. Mutta entäs Pauli?"
kin kaulaan.
"Tehdään meki»-5ama päätös pian.
Tämä epävarmuus on niin kiduttavaa.
Mitä sillä on väliä vaikka sota tulisikin!"
"Mutta ajatteles rakkahin,-jos minulle
kävisi jotenkin huonosti siellä,
eihän sitä koskaan tiedä. Miltä sinusta
sitten tuntuisi ottaa rampa mies
vastuksiksesi. Tai jäisin sinne. No
se tietysti olisi oilnellisin ratkaisu.
Mutta jos näinkin erottaisiin, olisi ^
sinulle niin paljon helpompaa tulevaisuudessa.
Sinun olisi. helpompi
unohtaa minut ja löytää toisen. Qlet
niin nuori vielä. Ymmärräthän rakas,
en haluaisi pilata sinun elämääsi."
"Älä hyvä Heikki puhu tuolla lailla,
sinä tiedät, että olet ollut minulle
ainoa ja tulet olemaan, huolimatta siitä
minkälaisena takaisin tulet. Ja
eihän ole sanottua,kestääkö tämä sota
vuotta paria kauempaa. Niinhän arvellaan.
Olisi niin hyvä olla täällä
kotona, kun saisin kantaa nimeäsi ja
tuntea, että todella kuulun sinulle."
Lopulta Heikki taipui.
Heidät vihittiin Helenin kotipuu-siä
askeleita, istuu jo hevosen selässä
j.n.e. \ ' *
Hänen poikansa, jota hän ei ollut
koskaan nähnyt, ei tuntisi jos vastaan
tulisi. Mitenkähän vaniha se veitikka
nyt onkaan, annas olla. Eikös sitä
silloin oltukin Englannissa, kun
laisiin toimenpiteisiin olisi ryhdyttävä
Eeron sirhteen. Mistä hänen olisi
viisainta aloittaa. ^
Kun oltiin kaikesta puhuttu, otti
Viljo Valpuria kädestä"sanoen: ' 'Tiedätkö,
minura vetää jälleen lätäkön
toiselle puolen. Ei sille voi mitään.
Tuntuu vain että täytyy lähteä,"
"Arvasin sen. Arvasin sen ensimmäisestä
kirjeestäsi", sanoi Valpuri.
tapahtumasta tuli tieto. Lie!kö neljä "Käsitin, että et voisi elää samanläis-vai
viisi vuotta Karkki ajanlasku on
tuntunut aikoja sitten menneen yhdentekeväksi,
kunhan vain päivän sai
iltaart, automaattisesti.
^ Kummallista ajatella, että hän on
menossa kotiin. Tuntuu toiselta puolen
peloittavallekin ja uskomattomalle,
hauskaahan sen vain pitäisi olla.
alutta hän ei ole enaän sama nuorukainen,
joka viisi vuotta sitten matr
kusti itää kohti. Osaako hän alkaa
suhtautua tavalliseen perhe^elämään,
onko hän muuttunut liiaksi kulkeutuessaan
rintamalta toiseen? Ja ennenkaikkea,
kuinkahan oma vaimo, Helen,
lie muuttunut? Liekö kätkeroi-tunut,
kun sota on vain venynyt vuodesta
vuoteen. Kuinka hänellä oli-,
kaan ensin vaimoaan ikävä, kaK'ava
ikävä, mutt-fl kaikkeen tottuu. Nyt
ta elämää kuin kotiväkesi ja ne toiset
siellä. Niin, minkäpä sille taitaa.
Kun täytyy lähteä, niin läytyy —
minkä sille taitaa."
nsöian se naisväki huolehtii muutenkin
liikaa." * ^
Siinä pakistessa pii tultu Heikin.
.kotitien suulle. Isäntä olisi tahtonut
viedä taloon asti, mutta Heikki epäsi hyvää lääkettä kaikin puolin.
"Säästäisit ^;rahat ja kutsuisit sitten
Paulin."
"No, jos todella tahdot tulla, niin
minä autan sinua.^'
"Tietysti tahdon tulla. Olen sitä
tuuminut Jo kauan. 'Mutta olen vähän
outo näissä asioissa, joten apu olisi
enemmän kiiin suotavaa. Voisit
vähän panna asiaa alulle ja eiköhän
se loppu siitä selvene itsestään."
, "Sanastsi miestä, sarvesta'härkää!"
Nyt oli käytävä toimeen käsiksi.
Valpuri ryhtyi hornmaamaan papereita
Canadaah pääsyä varten ja Eerolle
hommattiin joukolla paikkaa, mihin.
pystyttää puusepänliike.
Uudessa elämässään oli Eerolla niin
paljon vaihtelua ettei hän enää ehtinyt
juopottelua ajatellakaan. Se seura,
mihin hän oli joutunut, oli hänelle
Ja niin
tarhassa sukulaisten ja ystävien ym- lopulta tuntuu kuin muistolle, että haparoimana.
Kuvastakin näkyi, kuinka
Helen oli täysin onnellinen ja
Heikkikin laillaan, kun oli uskaltanut
ratkaisun saada päätökseen. Niin
jäisi heille nämä viikot ja kuukaudet
yhdessä oloon, saisi olla yhdessä joka
hetki viirneiseen asti. Täytyihän jokaisen
ottaa nykyisenä epätoivoisena
aikana kaiken irti elämältä.
Helen tuli asumaan Heikin kotiin,
s;llä ei kannattanut ruveta valmista-kyydin.
Hän halusi yksin kävellä
tuon lyhyen kotoisen tien.
Hänen sydämensä oli pakahtua
rinnassa jännityksestä ja onnesta.
Tumma taivas oli täynnään tähtiä ja
lumi rauskahteli -hauskasti askelista:
jouluksi kotiin, jouluksi kotiin. Kaikessa
sitä kuuli, yksinpä metsän puutkin
suhisivat: kotiin. Vain kerran
mennään näih kotiin — sodan melskeestä
kodin rauhaan, perheen piiriin.
maan omaa kotia. Ja kun hetki lyö, jälkeen heitä tipahtelee pois. Toivo-neliä
oli joskus vaimo. . Viisi vuotta
on pitkä aika. Siksi häntä vähän pe-jottaakin,
Vaikka toiselta puolen el poika nyt kasvoi. ;> vaimo odotteli
tahdo malttamattomuudessaan saada
aikaansa kulumaail." Kun tämä matka
poikki mantereen on näin tuskastuttavan
pitkä. Vuorokauden toisensa
perään saa istua ja istua.
Mutta juna porhaltaa^ eteenpäin,
yhä eteenpäin, saattaen lomilleen me- . ti rientää, täytyihetkeksi pysähtyä
neviä kotitanhuville. Yl^i toisensa vielä oven takana, että'saisi sydämen
hän Uskoi itsestään syntyvän
uuflen miehen • — miehen sellaisen,
josta kotiväki ei tarvitse häveten mainita,
e i^ peljätä hänen rentuksi heittäytyvän.
Vihdoin löytyivätkin sopivat huoneet
Sörnäisissä, niin liikettä kuin
asuntoakin varten. Viljo ostatti Eerolla
työkalut, ifudet ja käytännöili-semmät
ja katsoi että kaikki tarpeelliset
välineet ovat koolla. Sitten hi-
Jo vilkkuivat valot puitten lomasta.' keluvan saatua hankittiin mainostau-
Vanha rakas lapsuuskoti, jossa oma lut ja muut ilmoitukset, ja niin alkoi
mies työhön uudella innostuksella,
ja isä ja äiti vanhat. Heikki kiirehti Juuri ennen koulujen alkamista
askeliaan, juoksi. Lumi oli luotu hil- Eero lähti perhettään noutamaan
jan pShan teiltä. Teki mieli poiketa kaupunkiin. Kotimökiltä pakattiin
tutulle saunäpolulle ja tervehtiä sau- kaikki käyttökelpoinen tavara ja lanaa,
mutta ei nyt vielä, ehkä myöhemmällä
saa kylvynkin. Taloon piettä
Heikin täytyy lähteä, jäisi Helen
Vanhuksien avuksi ja turvaksi. Ja
heillä olisi yhdessä paras olla ja muistella
yhteistä rakastaan.
Huoahtaen Heikki asetti kuvan
pois ja otti taas seuraavan.
Kolmas kuva esitti myös heitä, Heleniä
ja häntä kotiportilla. Se olikin
-heidän viimeinen kuvansa yhdessä ja
viimeinen hetki yhdessä.
Sota olikin syttynyt. Syyskuun
alussa Canada liittyi sotaan ja kutsui
poikiaan. He olivat sopineet koti-tetaan
hauskaa joulua, hymyillään
ilpisesti.
Vihdoin alkaa siintää vuoristo taivaan
rannalla. Juna kohisee kiemurtelevien
vuoristojokien rantoja, pujahtelee
tunneleista, joilla ihminen on
voittanut mahtavat jylhät vuoret palvelijoikseen.
Alkaa tuntua niin armaan
kotoiselle, on toivoa päästä o-mankin
vuoren juurelle, omaan koti-laaksoon.
Ihan tuntuu kuin nuortuisi
jälleen. Itä ja sota melskeineen
jäävät aina kauemmaksi jälkeen, vain
rauhoittumaan.
Sisältä kuului lapsen ääntä, se puhe- '
li ja nauroi, radiosta soi hiljaa vanha
joululaulu, muuten oli kaikki hiljaista.
hetettiin junassa, perheen seurateinä
itse perässä.
. Valpuri,Viljo ja Ida auttoivat heitä
kaikessa missä suinkin voivat.
Erään kerran'he .sitten ottivat Eeron
vaimon mukaansa kaupungille ja veivät
hänet kampausliikkeeseen, missä
hänen mitätön lettisipukkansa katkaistiin
ja hiuksensa käherrettiin. Sen
Nyt. Kop-kop. Kuuli kevyet as- jälkeen riennettiin hattukauppaan j
keleet, ovi avautui ja avaaja hiljaa
huudahtaen vaipui tulijan syliin.
"Heikki!" Huudahtukseen sisältvi
koko viiden vuoden ikävä, odotus,
tuska — jälleennäkemisen riemu.
väen kanssa, että eiköhän liene paras jonnekin alitajuntaan.
liittyä neti hyvällään armeijaan, jou-
. tuisi sinne kuitenkin myöhemmin varmasti,
kun Heikki oli parhaassa* iässä.
Helen oli ihmeen urhoollinen viimeiseen
asti. Tosin heillä oli ollut
vähän erimielisyyttä, mutta nyt Helen
puristi miehensä kättä toivorikkaan
näköisenä |a tyytyväisenä. Oli ollut
kysymys siitä, että Heikki ei enään
missään nimessä halunnut jättää Helenille
suurempaa kuormaa kannettavaksi
kuin tämä» että sitoi itsensä so-tamieheen.
alutta Helen tahtoi saada
myös näkyvämmän muiston, Heikin
pojan itselleen odottamaan kans-Öli
ilta, kun juna puuskutti koti-asemalle,
jouluaattoilta. Sattumalta
oli eräs kyläläinen hevosella asemalla.
HeJ-kki kysyi kyytiä. Ensin ei isäntä
tuntenut, mutta alkoi ihmetellä, että
onko todella mahdollista, että se on
Kiven Heikki. Kylällä jo mennee|vsi
mieheksi puhuttiin, kun ei ollut pitkään
aikaan kuulunut tietoja.
Heikki kertoi lyhyesti, että ei ollut
halunnut pelottaa kotiväkeä huonoilla
uutisilla sairaalasta, kun tiesi itse
pääsevänsä kertomaan.
"Niinhän se on
Joutuivat siilheh isä ja äitikin tervetulleeksi
toivottamaan ja ihmettelemään.
Vain poikanen seisoi taaempana,
silmät ihmetyksestä pyöreinä.
Mikä tud iso sotamies oli, jota noin ti pukee. )Ei se, vahingoita ketään,
äiti hyväilee — ja mummo ja vaari. Eikä köyhä voi mitään ylettömiä hie-niin
komeili uusi hattu vasta kiharretulla
tukalla ensi kertaa.
"Te" taidatte tuosta minun eukoltani
tehdä väkisin kaupunkilaisen rouvan",
sanoi Eero naisille heidän palatessaan
kaupungilta.
"Se on sillälailla", pauhasi Ida. että
susilaumassa pitää ulvoa sutten
lailla. Pitää vähän katsoa että siistis-
Lopulta Helen muistaa pojan ja. silmät
säteillen kutsuu.
"Tules tänne poju, että sään esitellä
sinut isällesi. Katsos, olet saanut
isäsi joululahjaksi."
Poika juoksee syliin. Tämäkö on
se isa, josta äiti pn niin usein puhunut.
Isä ja poika saavat tutustua ensi kerran
toisiinsa. Ja kaikkien silmissä
kiiltää kjynel, onnen kyynel: onhan
saatu kauan kaivattu jouluksi kotiin
^ ymmärtäähän parhaimpana joululahjana vielä kynt-tuon
, myonteh vanhempi mies. ".Ai- tUöiden tuikl^aessa joulukuusessa.
nouskia ostaakaan^ mutta siistinä kyllä
voi olla."
Sitten ei ollut enää pitkästi siihen
kun Viljon lähtöaika lähestyi. Han
lähti edeltä ja Valpurin piti tuleman
jalessä" heti kun paperit ovat kunnossa.
Paulin oli määrä jäädä Idan ja
Lean luo siksi aikaa kunnes meren
takana asiat järjestyvät oikeille rai-
, teille . . . JvTäin oli puuhattu.
TäUä kertaa lähti laiva Hangolta.
Valpuri lähti sinne saakka saat-tomatkalle.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 16, 1944 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1944-12-16 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki441216 |
Description
| Title | 1944-12-16-06 |
| OCR text | Sivu 6 LAUANTAINA, JOULUKUUN 16 PÄIVÄNÄ 1944 pilviä, sodan tummia pilviä; jotka loi- saan kotiinpaluuta. vat synkän varjonsa yli kokomaail'' maan. Alettiin huhuilla ensin ja sit<^ ten arveltiin varmemmin, että ihmiskuntaa uhkaa taas uusi maailmansota, joka veisi mennessään nuoret miehet, tuottaisi monelle tytölle ja äidille kyyneliä — ikävän ja kaihon kyyneliä. Elettiin vain hetki kerrassaan, koetettiin saada aika pysähtymään ja mahdollisimman paljon kauniita muistoja. ^ . Helen ja Heikki astelivat käsikädessä parin toverin häätilaisuudesta kotiin, sanatonna, kummankin ajatukset kiertäen samaa rataa. Vihdoin Hel^n katkaisi hiljaisuu-den. *'Ville ja Katri olivat onnellisia, sen saattoi nähdä sivullinenkin, kun saivat tuon tärkeän päätöksen tehdyksi. Kadehdin heitä." "Ajattele, rakas, minunkin kannaltani. Kuinka yksinäistä ja ikävää meillä tulee olemaan ilman sinua. Ja ajatteles miten lapsenlapsi valaisisi sinun vanhempiesikin elämän eikä vain minua lohduta." V, a purin e ama KAIKBNLMSTA TOU^ ^^TiedätkÖ,^ mikään muu Aamulla oU Valpuri^ vasitassaase^pid^ Valpuri" maila, kuten Viljo oli odottanutkin, jatkoi Viljo/:^ V Ja Heikin oli täyhyt myöntää taas Ehtimättä esittää Eeroa, Viljo sulki "Minäkö? — Enkä minäkään kyl Helenin olevan oikeassa. Se teki täy- vastaanottajan rajusti syliinsä ja suu- Iin kauan, enkä lujasti." delliseksi heidän viimeisen yhdessä- teli ujostelematta, oloaikansa. Ja oli paljon helpompi "Onkos tuollainenkin Amerikassa lähteäkin, kun oli saanut tehdyksi tapana?" kysyi vihdoin Eero silmäil- Helenih onnelliseksi ja jotenkin tun- Ien hämmästyneenä toisen rajua tem- . tui hänestäkin kuin ei lähtisi viimeis- pausta. Hän jörönä miehenä piti sen tä kertaa,, vaan täytettyään velvöHi- aivan sopimattomana noin julkisella suutensa saisi palata perheensä luo paikalla ja'kaiken kansan kesken, kotiin. Vain matkan pituuttahan ei "Mistä sen päättelet?" "Tunnen sen, aavistan sen! Mutta, mitä sanosit, jos minäkin tulisin Ca- "nadaan?" • "Sinäkö? Sepä vasta olisi!-' "Pahastikö vai hyvin?" "Molemmin. Katsos, kieltätaira-voinut kukaan eteenpäin arvata. Seuraavat kuvat tuntuivat epäto-demmiltä, kun niihin ei liittynyt muistoja. Siinä oli joukko kuvia pienokaisesta Helenin ja mummon sylissä, ki- Hän pysähtyi ja kietoi kätensä Hei- harapäinen poikanen ottaa ensimmäi- *'Onpa niinkin!" vastasi viljo,huo- mattomana on vaikea saada muuta maten sitten esittelyn. . työtä kuin mennä palvelukseen ja se He menivät yhdessä Valpurin, asun- /ei ole helppoa. Raha siinä kyllä säästöön ja ryhtyivät pohtimaan minkä- tyy. Mutta entäs Pauli?" kin kaulaan. "Tehdään meki»-5ama päätös pian. Tämä epävarmuus on niin kiduttavaa. Mitä sillä on väliä vaikka sota tulisikin!" "Mutta ajatteles rakkahin,-jos minulle kävisi jotenkin huonosti siellä, eihän sitä koskaan tiedä. Miltä sinusta sitten tuntuisi ottaa rampa mies vastuksiksesi. Tai jäisin sinne. No se tietysti olisi oilnellisin ratkaisu. Mutta jos näinkin erottaisiin, olisi ^ sinulle niin paljon helpompaa tulevaisuudessa. Sinun olisi. helpompi unohtaa minut ja löytää toisen. Qlet niin nuori vielä. Ymmärräthän rakas, en haluaisi pilata sinun elämääsi." "Älä hyvä Heikki puhu tuolla lailla, sinä tiedät, että olet ollut minulle ainoa ja tulet olemaan, huolimatta siitä minkälaisena takaisin tulet. Ja eihän ole sanottua,kestääkö tämä sota vuotta paria kauempaa. Niinhän arvellaan. Olisi niin hyvä olla täällä kotona, kun saisin kantaa nimeäsi ja tuntea, että todella kuulun sinulle." Lopulta Heikki taipui. Heidät vihittiin Helenin kotipuu-siä askeleita, istuu jo hevosen selässä j.n.e. \ ' * Hänen poikansa, jota hän ei ollut koskaan nähnyt, ei tuntisi jos vastaan tulisi. Mitenkähän vaniha se veitikka nyt onkaan, annas olla. Eikös sitä silloin oltukin Englannissa, kun laisiin toimenpiteisiin olisi ryhdyttävä Eeron sirhteen. Mistä hänen olisi viisainta aloittaa. ^ Kun oltiin kaikesta puhuttu, otti Viljo Valpuria kädestä"sanoen: ' 'Tiedätkö, minura vetää jälleen lätäkön toiselle puolen. Ei sille voi mitään. Tuntuu vain että täytyy lähteä," "Arvasin sen. Arvasin sen ensimmäisestä kirjeestäsi", sanoi Valpuri. tapahtumasta tuli tieto. Lie!kö neljä "Käsitin, että et voisi elää samanläis-vai viisi vuotta Karkki ajanlasku on tuntunut aikoja sitten menneen yhdentekeväksi, kunhan vain päivän sai iltaart, automaattisesti. ^ Kummallista ajatella, että hän on menossa kotiin. Tuntuu toiselta puolen peloittavallekin ja uskomattomalle, hauskaahan sen vain pitäisi olla. alutta hän ei ole enaän sama nuorukainen, joka viisi vuotta sitten matr kusti itää kohti. Osaako hän alkaa suhtautua tavalliseen perhe^elämään, onko hän muuttunut liiaksi kulkeutuessaan rintamalta toiseen? Ja ennenkaikkea, kuinkahan oma vaimo, Helen, lie muuttunut? Liekö kätkeroi-tunut, kun sota on vain venynyt vuodesta vuoteen. Kuinka hänellä oli-, kaan ensin vaimoaan ikävä, kaK'ava ikävä, mutt-fl kaikkeen tottuu. Nyt ta elämää kuin kotiväkesi ja ne toiset siellä. Niin, minkäpä sille taitaa. Kun täytyy lähteä, niin läytyy — minkä sille taitaa." nsöian se naisväki huolehtii muutenkin liikaa." * ^ Siinä pakistessa pii tultu Heikin. .kotitien suulle. Isäntä olisi tahtonut viedä taloon asti, mutta Heikki epäsi hyvää lääkettä kaikin puolin. "Säästäisit ^;rahat ja kutsuisit sitten Paulin." "No, jos todella tahdot tulla, niin minä autan sinua.^' "Tietysti tahdon tulla. Olen sitä tuuminut Jo kauan. 'Mutta olen vähän outo näissä asioissa, joten apu olisi enemmän kiiin suotavaa. Voisit vähän panna asiaa alulle ja eiköhän se loppu siitä selvene itsestään." , "Sanastsi miestä, sarvesta'härkää!" Nyt oli käytävä toimeen käsiksi. Valpuri ryhtyi hornmaamaan papereita Canadaah pääsyä varten ja Eerolle hommattiin joukolla paikkaa, mihin. pystyttää puusepänliike. Uudessa elämässään oli Eerolla niin paljon vaihtelua ettei hän enää ehtinyt juopottelua ajatellakaan. Se seura, mihin hän oli joutunut, oli hänelle Ja niin tarhassa sukulaisten ja ystävien ym- lopulta tuntuu kuin muistolle, että haparoimana. Kuvastakin näkyi, kuinka Helen oli täysin onnellinen ja Heikkikin laillaan, kun oli uskaltanut ratkaisun saada päätökseen. Niin jäisi heille nämä viikot ja kuukaudet yhdessä oloon, saisi olla yhdessä joka hetki viirneiseen asti. Täytyihän jokaisen ottaa nykyisenä epätoivoisena aikana kaiken irti elämältä. Helen tuli asumaan Heikin kotiin, s;llä ei kannattanut ruveta valmista-kyydin. Hän halusi yksin kävellä tuon lyhyen kotoisen tien. Hänen sydämensä oli pakahtua rinnassa jännityksestä ja onnesta. Tumma taivas oli täynnään tähtiä ja lumi rauskahteli -hauskasti askelista: jouluksi kotiin, jouluksi kotiin. Kaikessa sitä kuuli, yksinpä metsän puutkin suhisivat: kotiin. Vain kerran mennään näih kotiin — sodan melskeestä kodin rauhaan, perheen piiriin. maan omaa kotia. Ja kun hetki lyö, jälkeen heitä tipahtelee pois. Toivo-neliä oli joskus vaimo. . Viisi vuotta on pitkä aika. Siksi häntä vähän pe-jottaakin, Vaikka toiselta puolen el poika nyt kasvoi. ;> vaimo odotteli tahdo malttamattomuudessaan saada aikaansa kulumaail." Kun tämä matka poikki mantereen on näin tuskastuttavan pitkä. Vuorokauden toisensa perään saa istua ja istua. Mutta juna porhaltaa^ eteenpäin, yhä eteenpäin, saattaen lomilleen me- . ti rientää, täytyihetkeksi pysähtyä neviä kotitanhuville. Yl^i toisensa vielä oven takana, että'saisi sydämen hän Uskoi itsestään syntyvän uuflen miehen • — miehen sellaisen, josta kotiväki ei tarvitse häveten mainita, e i^ peljätä hänen rentuksi heittäytyvän. Vihdoin löytyivätkin sopivat huoneet Sörnäisissä, niin liikettä kuin asuntoakin varten. Viljo ostatti Eerolla työkalut, ifudet ja käytännöili-semmät ja katsoi että kaikki tarpeelliset välineet ovat koolla. Sitten hi- Jo vilkkuivat valot puitten lomasta.' keluvan saatua hankittiin mainostau- Vanha rakas lapsuuskoti, jossa oma lut ja muut ilmoitukset, ja niin alkoi mies työhön uudella innostuksella, ja isä ja äiti vanhat. Heikki kiirehti Juuri ennen koulujen alkamista askeliaan, juoksi. Lumi oli luotu hil- Eero lähti perhettään noutamaan jan pShan teiltä. Teki mieli poiketa kaupunkiin. Kotimökiltä pakattiin tutulle saunäpolulle ja tervehtiä sau- kaikki käyttökelpoinen tavara ja lanaa, mutta ei nyt vielä, ehkä myöhemmällä saa kylvynkin. Taloon piettä Heikin täytyy lähteä, jäisi Helen Vanhuksien avuksi ja turvaksi. Ja heillä olisi yhdessä paras olla ja muistella yhteistä rakastaan. Huoahtaen Heikki asetti kuvan pois ja otti taas seuraavan. Kolmas kuva esitti myös heitä, Heleniä ja häntä kotiportilla. Se olikin -heidän viimeinen kuvansa yhdessä ja viimeinen hetki yhdessä. Sota olikin syttynyt. Syyskuun alussa Canada liittyi sotaan ja kutsui poikiaan. He olivat sopineet koti-tetaan hauskaa joulua, hymyillään ilpisesti. Vihdoin alkaa siintää vuoristo taivaan rannalla. Juna kohisee kiemurtelevien vuoristojokien rantoja, pujahtelee tunneleista, joilla ihminen on voittanut mahtavat jylhät vuoret palvelijoikseen. Alkaa tuntua niin armaan kotoiselle, on toivoa päästä o-mankin vuoren juurelle, omaan koti-laaksoon. Ihan tuntuu kuin nuortuisi jälleen. Itä ja sota melskeineen jäävät aina kauemmaksi jälkeen, vain rauhoittumaan. Sisältä kuului lapsen ääntä, se puhe- ' li ja nauroi, radiosta soi hiljaa vanha joululaulu, muuten oli kaikki hiljaista. hetettiin junassa, perheen seurateinä itse perässä. . Valpuri,Viljo ja Ida auttoivat heitä kaikessa missä suinkin voivat. Erään kerran'he .sitten ottivat Eeron vaimon mukaansa kaupungille ja veivät hänet kampausliikkeeseen, missä hänen mitätön lettisipukkansa katkaistiin ja hiuksensa käherrettiin. Sen Nyt. Kop-kop. Kuuli kevyet as- jälkeen riennettiin hattukauppaan j keleet, ovi avautui ja avaaja hiljaa huudahtaen vaipui tulijan syliin. "Heikki!" Huudahtukseen sisältvi koko viiden vuoden ikävä, odotus, tuska — jälleennäkemisen riemu. väen kanssa, että eiköhän liene paras jonnekin alitajuntaan. liittyä neti hyvällään armeijaan, jou- . tuisi sinne kuitenkin myöhemmin varmasti, kun Heikki oli parhaassa* iässä. Helen oli ihmeen urhoollinen viimeiseen asti. Tosin heillä oli ollut vähän erimielisyyttä, mutta nyt Helen puristi miehensä kättä toivorikkaan näköisenä |a tyytyväisenä. Oli ollut kysymys siitä, että Heikki ei enään missään nimessä halunnut jättää Helenille suurempaa kuormaa kannettavaksi kuin tämä» että sitoi itsensä so-tamieheen. alutta Helen tahtoi saada myös näkyvämmän muiston, Heikin pojan itselleen odottamaan kans-Öli ilta, kun juna puuskutti koti-asemalle, jouluaattoilta. Sattumalta oli eräs kyläläinen hevosella asemalla. HeJ-kki kysyi kyytiä. Ensin ei isäntä tuntenut, mutta alkoi ihmetellä, että onko todella mahdollista, että se on Kiven Heikki. Kylällä jo mennee|vsi mieheksi puhuttiin, kun ei ollut pitkään aikaan kuulunut tietoja. Heikki kertoi lyhyesti, että ei ollut halunnut pelottaa kotiväkeä huonoilla uutisilla sairaalasta, kun tiesi itse pääsevänsä kertomaan. "Niinhän se on Joutuivat siilheh isä ja äitikin tervetulleeksi toivottamaan ja ihmettelemään. Vain poikanen seisoi taaempana, silmät ihmetyksestä pyöreinä. Mikä tud iso sotamies oli, jota noin ti pukee. )Ei se, vahingoita ketään, äiti hyväilee — ja mummo ja vaari. Eikä köyhä voi mitään ylettömiä hie-niin komeili uusi hattu vasta kiharretulla tukalla ensi kertaa. "Te" taidatte tuosta minun eukoltani tehdä väkisin kaupunkilaisen rouvan", sanoi Eero naisille heidän palatessaan kaupungilta. "Se on sillälailla", pauhasi Ida. että susilaumassa pitää ulvoa sutten lailla. Pitää vähän katsoa että siistis- Lopulta Helen muistaa pojan ja. silmät säteillen kutsuu. "Tules tänne poju, että sään esitellä sinut isällesi. Katsos, olet saanut isäsi joululahjaksi." Poika juoksee syliin. Tämäkö on se isa, josta äiti pn niin usein puhunut. Isä ja poika saavat tutustua ensi kerran toisiinsa. Ja kaikkien silmissä kiiltää kjynel, onnen kyynel: onhan saatu kauan kaivattu jouluksi kotiin ^ ymmärtäähän parhaimpana joululahjana vielä kynt-tuon , myonteh vanhempi mies. ".Ai- tUöiden tuikl^aessa joulukuusessa. nouskia ostaakaan^ mutta siistinä kyllä voi olla." Sitten ei ollut enää pitkästi siihen kun Viljon lähtöaika lähestyi. Han lähti edeltä ja Valpurin piti tuleman jalessä" heti kun paperit ovat kunnossa. Paulin oli määrä jäädä Idan ja Lean luo siksi aikaa kunnes meren takana asiat järjestyvät oikeille rai- , teille . . . JvTäin oli puuhattu. TäUä kertaa lähti laiva Hangolta. Valpuri lähti sinne saakka saat-tomatkalle. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1944-12-16-06
