Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 10, 1940

              Sivu 4 LAUANTAINA, ELOKUU-N 10 PÄIVÄNÄ 1<
Kirj, Vieno Kauma
(Jatkoa)
Mirjami kuunteli sivussa kuin vie­ras,
kun muut, etupäässä i ^ ja äiti
suunirittelivat hänen häitään. Hä-vHtaakseni'
Kalevalaa, vaan syystä
että nämä kuvat ovat ilmielävinä mie-
Rkuvituksessani ja herättävät minus­sa
vastustamattoman halun saada
kiinnittää niitä muidenkin nähtäväk­si.
Minulla ei olekaan lähtökohtana
väärät esitykset ovat syntyneet )y
vaan omaa sieluntunnelmaani ja noi­den
kuvien maalauksellinen viehätys,
jotka kangastavat mielessäni." Omas­ta
puolestamme pitäisimme tätä ku­vaavalle
taiteilijalle monen mielestä
ehkä outoa viehättymistä kirjallisiin
aiheisiin tavallaan seurauksena Gal-lenin
kiintymyksestä alkeellisiin oloi­hin,
villiin, koskemattomaan erämaa­luontoon,
voimakkaihin ihmisyksilöi­hin
alkuperäisine tunteineen ja vais-toineen.
Olemme nähneet, miten Gallenin
taiteessa jo useana vuonna oli ilmen­nyt
levotonta etsimistä, miten natura-kun
ei huomannut, että mies vain sää­listä
häntä hyväili ia lohdutti!
"Tyttö, etkö sinä kuule, kun sinua
puhutellaan?" Äiti tokaisi häntä.
"-\nteeksi."
"Reino tahtoi tietää, milloin ha­luat
lähteä kaupunkiin kihloja osta­maan."
"KylTä kai minulle sopii milloin
vaan, koska itse haluat?"
"Minun puolestani vaikka mentäi­siin
huomenna", Reino naurahti,
"No menkää sitten huomenna",
määräsi isä.
Loppu ja piste perään.
Aamulla tuli Reino hyvissä ajoin
listinen tyyli pyrki hajoamaan. Tuon Mirjamia noutamaan uudella autol-tuostakht
taiteilija lisäsi maalauk- laan. Heillä oli viiden tunnin ajo
siinsa tyyliteltyjä maisemia y.m. sym- Ouluun, oli paras lähteä aikaisin, ettei
holistisia yksityiskohtia. Toistaiseksi tarvinnut kuumalla ajaa.
nämä uudet pyrkimykset eivät kui- Lähtiessä pisti isä Mirjamilla ra-tenkaan
olleet johtaneet lopulliseen haa käteen ja käski ostamaan, mitä
synteesiin. Vasta Ruovedellä Gallenin tarvitsi. Tarvitseehan sulhanen sor-onnistui
luoda se omalaatuinen tyyli, muksenkin, hän nauraa röhähti.
joka yksinkertaisine Umaisukeinoi- Matti olisi tahtonut välttämättä
fioineen on sopusoinnussa kansallisee- mukaan tietysti, mutta siihen isä sa-poksemme
arkaais-primitiivisten ai- noi j)rrkän sanansa ja pojan jäädessä
heiden kanssa. Kansatieteellisellä ai- huutaa köllöttämään auto lähti ää-neksella
on luonnollisesti tässä tyy- netönnä liikkeeseen.
Iissä tärkeä sija. Karjalanmatkoillaan Reino oli huviretkituulella ja Mir-
Gallen ei tutkinut ainoastaan henki- jamikin tunsi ihmeellistä vapautuk-lötyyppejä,
vaan myös alkeellisia ra- sen tunnetta, kuin lintu joka pää-kennusmuotoja,
pukuja y.m. esitteitä, see häkistään hetkeksi vapaaksi kor-
Hän ei kuitenkaan suoranaisesti näi- keuksiin. Mutta tunteitaan hän varoi
tä aiheita jäljitellyt, vaan käytti niitä
vapaasti muovaillen teoksiinsa. Täs­säkin
suhteessa hänen maalauksensa
kuvastavat harvinaista, ettemme sa­noisi
nerokasta luomiskykyä. Samal-visusti
näyttämästä sulhaselleen. Ja
Reino varoi hienotunteisesti kosketta­masta
arkaa kysymystä. Hän ajatteli,
e t t ä lapsi raukka on vielä niin arka
ja ujo, kylläpähän vielä tottuu tä-
VII L U KU
la tavalla taiteilija osasi yksinkertai- hän uuteen ajatukseen. Hän itse oli
siin muotoihin palauttaa eli tyylitellä täysin onnellinen, pianhan olisi tyttö
luonnon tarjoamia aikeita, kuten var- hänen omansa, hänen ikiomansa vih-sinkin
mestarilliset ornamentit, käsi-:' doinkin.
työmallit ja koristeet osoittavat.
Luultavasti Gallen jo tähän aikaan oli
saattut vaikutuksia esirenessanssin
mestareilta, ehkä japanilaisilta puun-piirtäjiltäkin.
Ensimmäiseksi hän ryhtyi valmis­tamaan
"Sö»»«o» puolustus"-taulua
Mutta komealta piti pelkäsi. Rovasti sulki raamattu
ja onnitteli heitä isällisesti kädes
Reino piti yhä hänen kättään luj
ti kainalossaan, eikä hän yrittän
kään vetämään sitä pois. Ehkä ka
nestä tuntui, kum olisi ollut puhe
hänen hautajaisistaan, sillä nyt oli
kaikki yhdentekevää. Kun ei kerran
Reino rakastanut häntä niinkuin hän
luuli, niin ei elämällä ollut mitään
arvoa. Viime kesäisen onnen viikon
muiston — yhden ainoan viikon elä­mässään,
hän tulisi kätkemään sydä­meensä,
säilyttämään kaikkein py-himmässään.
Oli siitteiikin suloista,
iiUL sai nauttia oimeii hurmaa edes
aihe salaisenaan isiitä vapaat foik- lyhyen hetken. Siunattu olkoon sit-keukset
ja, jos niin tahtoo sanoa, tenkin hänen lapsellinen sokeutensa,
vautuneet.
näyiiää.
" K u n Mirjamilta kysyttiin oliko hä­nellä
mitään toivomusta vieraiden
suhteen, sanoi hän että vanhan opet­tajansa
ja Mantan hän haluaisi saada ki sentään kääntyisi parhain, kunl
tänne. He olivat olleet ainoat ihini- oikein todella koettaisi, onhan Re
set, joita Mirjami muisteli ja jotka niin hyvä hänelle aina. Hän kai
olivat olleet hänelle hyviä; J a tietysti ylös mieheensä ja pitkästä aikaa ]
rouva Terho, mutta hänhän tuli luon­nostaan,
kuii oli sulhasen äitL
Illan suussa alkoivat vieraat saa­pua,
viimeisenä vanha royasti ja ruus-tmna.
Rovasti toinuttaisi vihkimi­sen
salissa, joka oli koristettu tilai­suutta
varten.
Kaikki oli valmiina, rovasti älotti
itse virren. Sen tauottua avautui pe-räovi
ja morsian tuotiin sisään ja
astui vanhan rovastin eteen sulhasen
kanssa. Kohahdus kävi läpi häävie-mjmtapaineh
kirkasti hänen kas
jaan. Remo vastasi puristamalla
jemmin hänen käsivarttaan. £1
heille sittenkin kasvaisi jonkinlaii
ynunärtämyi^sen silta.
Mutta nyt iidkoivat sukiilaisten
tuttavia onnittelut, jotka oli kesi
tävä loppuun. v>
Isä oli" voitonriemuisen näiköij
ja äidin silmäkulmasi kiilsi kyyi
Onkohan hänelläkin jotain tuntt
ollut joskuSj.kenties haaveitakin, m
raiden. Harvoin oli nähty noin ko- ta isä oli ne.kaikki tukahuttanut, sa
meata paria, sulhanen pitkä ja komea
ja morsian nuori ja ihana. Valkoiset
vaatteet, hunnut'ja kukatkohan sen
lie tehneet, että Mirjamista tuli noin
kaunis morsian. Nyt vasta hänen
harvinaisen kauneutensa monikin
huomasi ensi kerran. Kalpea hän
oli ja läpikuultava, luulisi, että kaa­tuu
mikä hetki tahansa. Lienee rauk­ka
itkenytkin, meikeinhän se on vielä
lapsi, mutta onneksihan ne kuuluvat
kyyneleet morsiamelle olevan.
Nyt kuului vanhan rovastin jö
vähän vapiseva ääni kun hän alkoi
varsinaisen vihkimisen luvut.
Oliko siitä ainoastaan vuosi juuri
kulunut, kun Mirjami sai rovastilta
muttauut alkuunsa. Niin kai hän
kin käy. Kyllä kai hänkin kaupj
tyttärensä ensimmäiselle rikkaalle
sijalle! Tuleekohan hänellekin l
sia? Nyt.vasta sekin puoli juola
mieleen. Ja mitähän heistäkin
lee? -
Reinon äiti sulki hänet sydäme
sesti syliinsä ja kuiskasi, että hän
niin iloinen kun sai Mirjamin tvi
rekseen, kun-ei hänellä koskaan oi
itsellä tytärtä.
Mirjami kätteli hymyillen Reii
isää. Tuollainen Reinokin varma
kin tulee vanhana olemaan. Miksi
vät he voi olla yhtä onnellisia k
Reinon vanhemmat?
ehtoollisensa. Tuntui, että siitä oli Nuorisoseuratalo oli vain kivenl:
kulunut ainakin jo kymmenen \iiot- ton päässä Marttiselta. Sen oli
ta, niin paljon oli siihen yhteen vuo- tinen vuokrannut.ja soittokunnan s;
teen mahtunut. Milloinkahan hän tamaan^ että nuoret ja kuokkavier
tästä unestaan oikein herää. Eihän se
voi olla totta, että rovasti nyt juuri
häntä vihkii.
" me olemme nyt kokoontu­neet
tänne liittämään tämän nuoru­kaisen
ja tämän neidon pyhillä avio­liiton
siteillä Jumalan kasvojen edes­sä
Raamatussa sanotaan: mie­het
rakastakaa vaimojanne niinkuin
omaa itseänne —"
(Kunpa Reinokin rakastaisi häntä,
niin ei kaikki olisi näin surkeaa. Oli­sipa
silloin toista seisoa tässä morsia­mena.)
" — jättäkää isänne ja äi­tinne
ja teidät liitetään vaimoihinne,
ja heistä on tuleva yksi liha ja ruu­mis
"
ii
saivat tanssia niin paljon kuin hali
vat. Kotiin ei äiti ollut tahtoi
tanssivia ja pitihän sitä häitä tans;
Häät^ossa kestittiin juhlaviera
ainoastaan ja oli päätetty, että k
Kaikki muodollisuudet oli ohi, si
nuori pari livahtaa kauppiaalle
sieltä häämatkalle, niinkuin oik
herrasväet tekevät.
* * *
Auto kiisi tasaista vauhtia hy\
tietä pohjoista kohti. Reino hali
että he viettäisivät kuherruskuuki
tensa matkaten Lapissa. Ensin mi
täisiin Rovaniemelle katsomaan u
ta vasta valmistunutta mahtav
Pohjan Hovia ja siitä Ounasvaara
ihailemaan todellista-kesäyön aur
(1S96, Turun taidemuseo), joka pa- laiset, niinkuin hyv^ä tapa \'aati.
rin vuoden ajan oli väikkynyt hänen Mirjami itse oli kaikista rauhalli-miclcssään.
Mainio puupiirros vuo- sin. Hän oli kuin unissakävijä koko
ddta 1895 sisältääkin jo sommittelun äjan. Eiköhän tämä vain ollutkin ai-pääpiirteissään,
lopulliseen maalauk- noastaan pahaa unta, josta hän koSta
seen Gallen oh liittänyt vain toisar- heräisi. Oikeastaan häntä hävettikin
voisia yksityiskohtia (ehkä riippuen ja harmitti tämä tällainen turha tou-neliönmuotoisesta
kuvapinnasta). Ta- huaminen. Kyllä siitä taas saisivat
runiaiscksi linnuksi muuttuneena on ihmiset vettä myllyynsä, eikä suotta-
Louhi väkineen hyökännyt Vainä- kaan. Tämähän oli oikeastaan ir\-i-möisen
venekunnan kimppuun, joka kuvaa häistä. Jokainen tiesi ja nuiis-hihäillä
ja kirveillä torjuu viholli- ri miten huonon kohtelun Mirjami
sen. Pontevilla viivoilla, muutamilla paha oli koko ikänsä saanut tässä ta-hai'Oilia,
määräperäisesti klisittdyil- lossa, kodissaan, ja nyt sitten ei mu-
/<•/. mdkciu räikciUä väreillä (keUai- ka tiedettäisi mitä kaikkea hänelle
Jo koitti juhannusaamu. Kirk­kaana
ja hyväenteisenä. Aamusta var­hain
oli Marttisella touhuttu, oli hom- luja vastaus
mattu ja valmistettu jo viikkokausia. -Tahdotko sinä Mirjami Maria
Tietäähän sen, suuren talon t>ttären Matintytär ottaa tämän miehen avio-
Oli pitokokit ja kokkien apu- puolisoksesi ja rakastaa häntä myö­tä-
ja vastoinkäymisissä?"
(Voi, jokohan hän pian herää!)
tahdotko sinä RemQ:Jo- koa, joka näin Juhannuksen aika
hannes Johanneksen poika ottaa tä- näkyi läpi yön. Ja siitä sitten etef
päin matkattaisiin, niinkuin mi
näyttäisi tekevän.
Reino oli nyt jo "Lapin lumoissa
Mirjami sulki hetkeksi silmänsä
nojasi päänsä selkänojaan. Täi
matka oli ihana, hän nautti siitä tä
sin siemauksin. Ja muutenkin h
män neidon \'aimoksesi, rakastaa hän­tä
myötä- ja vastoinkäymisissä?"
"Tahdon", kuului selvästi Reinon
"Tahdon'
oli päättänyt nauttia nykyhetkef
kuiskasi Mirjami .(Va- liiin paljon kuin suinkin voi. näyt!
lehteliko hän nyt vastoin tahtoaan,
tahtoiko hän todella Reinon miehek-seen,
kyllähän hän Reinoa rakastaa
tahtoi?)
raa-köön
sitten tulevaisuus miltä tahani
Vaikka oikeastaan eihän hänellä nJ
paljon nurkumisen syytä oIeka£
olisihan voinut käydä vielä palj
kamalammin. Reino oli niin äärett
mettömään.
sdla. vihreäliä, punaisella) Gallen on
tiikaansaanut valtavan draamallisen
tehon. Helsinkiläinen
kieltäytyi vastaanottamasta
puolustusta", mutta arv
tivät sitä taiteemme merkkiteokseksi
— odottamatta kyllakinl
(Jatkuu)
\'oitaisiin tehdä. Xo tehkööt ia tou­hutkoot,
kun kerran on antanut vir-
Rovasti otti ^hkisormuksen
matun päälle, siunasi sen ja antoi Rei- män hellä ja huomaavainen hänel
nolle. Ja tämä vuorostaan pujotti sen Ja tietystihän Reino hänestä pitik
Mirjamin vapisevaan vasempaan ni- laillaan niinkuin ennenkin. Han
oma hupsu sydämensä vain toi\^'i- e
tä Reino voisi rakastaa häntä nu'
kuin mies rakastaa vaimoaan, ei.h:
Hän sääliä ole pyytänjl koskaan k
neltäkään.
Hän hymähti itsekseen, kiin i'-:
l^hti mieleen että eihän häneHa n;
" antakaa olla tämän sor­muksen
symboohna todelliselle rak­kaudellenne
ja olla liittonne merkki­nä.""
Reino otti Mirjamin
risti sitä lujasti omassaan.
käden ja pu-
Hetkeksi
televat. Tatonpoikiahan Marttiset
ovat ja niinä P3rsy\-ät, ei\-ätkä nuo
-AJjjKa.. ' ihmiset koskaan muuuuUuuomin nheeiiUuee vvaaii-- .VNty-tk^oi -.^öe- roTh jo ohi, jot"aT "h'ä n niin Lappi pöäniäoäarävnaäi äna:i
Jumala on yhdistänjt älköön yksi-mies
heitä erottako. Amen."
yhtä suoraan viitoitetulta, kuin tärr
tie, jota he olivat alkaneet senrai
i jatkui