Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 13, 1957

              •^ävä meidäa
euseinkayda
Harry, hy,
^ hymyä ja
ahduttaa l i ­ottivat
kipe.
Mhäntäsua.
Harry osoit-
^ vielä p(tt,
minkälaista
puhellessaaa
yttää olevan
%ehk||;ii.
uskoo otta*
iis minävä»
5ä ole heBtä
en. Onhad
elia itselleni
• on jo niia
'He puolelle
lenneen elä­jä
tappiot,
mutarhasta
Koko päi-i~
juhla-asa
ikpitä hän
neilikoita,
tukat pöy.
liiden yltä-itinhohtoa.
^rtahossa
ssä. Kaik-
1 värilois-utarhassa,
i^ierillä, ja
ay an tien
likantU(^-
toistei^
ii rannal-t
peilipin-pliharvi.
Kartanon;
iilos raR-i
oli rien-
1 loimut
cutsTiiviat
ille. \An-an
huO'
a, lienee
hänkin,
i poikaa '
tunsi tä-ssa
vie-t
olivat
meansa.
olevaa
Falken-
)kapöy-ja
suh-oli
hä-oii
syr-tai
pa-se
tun-llä
ha-
Unna-lJi^a istui miettimaao damaäa-jj3jien
ajatuksensa läksivät kotoaan
ikkulasta ja kulkivat nuoren par-aukusen
pojan mukana 3^oisioon.
Itä olikaan hänen silmieni ja sie-
• eteen täällä a u e n n u t ? O h , niin
iljofta hänen sentään on oltava K i -
uen. Mikä hän olisi Uman Moision
SUURIN ON ÄIDIN RAKKAUS
(KUpaklrjiHtm Xo.S4)
p i I T A X äti oH^köyhä talomtjöläi- ja sanalla lm.x«sa. «tä bän >t,isi aut-b
«n ton^, d a t ^ äärelleen ja hön kyvyttömäksi. TiedänMn miten
tiesivät keftoa, eitä hän ofi jäänyt pois
työpaikastaan, j a muuttanut lohonkin
toiseen kaupunkiin.
Kuinka suuri onkaan äidin rakkaus!
Hän ei mitenkään voinut uskoa; etta
hänen oma Ritansa o!i»l tehnyt siten,
jättänyt äidin» joka <^ häntä pienenä
jalomielisyytä? HA%ä joku ' « ^ n s a Ä yri^^^ huonoa kihtetee yhteiskunta heikkoja «"'ft«»»"t^^'»?»» r... Ktlustyttö , ei muuta. Pt>a«fhc«a husä,n. on, lusivistvstiilan«»ll*um*«u^« . . ""•»^»'"J* hoitanut.montä kertaa Jtsc ktcltävtvnvt
on tyytymätön.
[^-Liisan ajatusten juoksun kes-tti
salista kuuluva Jum
— Olisiko täti tullut? Tai
Hetkisen kuului alkusäveRen
l ^ v ^ t j ^ t a l a p s e ^ ^ Kuumat kyyneket 3Hi!m.
^ • f ^ v^t äidin kalpeille poskille. Noinko koh-pilkin
hyväoppinen^j^^ telee minua oma lapseni, johon olen
l u n k ^ t i sujui hyvin, mutta häneUä kohdistanut kaiken toivoni, rakkauteni,
oh pikuttelemJuoi^^^^^^^^^ tehnyt parhaani voidakseni antaa hä-iien
tähtensä kärsiä jnpnta sydänsurua,
•elyjä. Soittaja alkoi laulaa, jota Hänen pienet tulonsa eivät mitenkään
ysti säesti päästän j r a h ^ ^ ]uusien|ai^^
tenorinsa tuxmi^erkMnä kuidu-jeit
oikein, ystävä ainoa,
kun luotani läksit pois.
Sun rintasi nuori ja jUmmitt,
mun rinnallain jäätynyt ois,
— mun rinnallain jäätynyt öis,
Tuhat aatosta sieluni tunsi,
sen vain minä muistaa voin^
Oli tielläni kalpeq kukka
ja sen peitoksi lunta mä loin.
Anna-Liisa kuunteli henkeään pidä-ellen
Laulu oli hänelle .vieras. Miten
fuhuva ja ihmeelUneri, ajatteli .tyttö,
ainaen päänsä pöydän kulmaa vasten.
Oli tielläni kalpea kukka -
jäsen pe Joksi lunta mä hin.
uului vielä kertaufesena. Muutama voi-akas
akordi kumahti Adela soittoko-
Tuntui kuin soittaja olisi pur-mt
niihin koko patoutuneen- isieluh-tuskan.
Koko laulu ohspinut k^
än surun purkaus ihmisrinnassa, it-evänä,
mutta ylivoimaisen sankaril-enaV
"
Anna-Liisan hart at vapisivat, pää
ijosi edelleen tukea hakien pöytään,
väliä sisässä ny^Hki j a vähtti. Mti^^
lospäin näkyi vain ohuiden sieraimien
[oittunut laajeneminen ja otsaa pi-levan
käden heikko värinä.
Soittaja kuului nousevan. Poistuvien
elien kaiku vain vielä viipyi hetki-huoneessa.
Anna-.Liisa nousi. Ban
ti pitkästä aikaa käydä tervehti-assä
isäänsä Markkulassa; Valkea
luivi solahti harteille ja Anna-Liisa hä-:
i kartanon sivuovesta maantielle ja
Itä rantaa pitkin Markkulan puo-
Kaikkien suureksi ihmeeksi ja ikä­väksi
Harry ilmoitti matkustavansa
ensimmäisenä arkipäivänä takaisin Sak­saan.
— Työni kaipa minua _siellä, ja
«ipyy vielä pitkän aikaa; ennenkuin
täysih oppineena voin palata ja' aja-
^ tehtaan rakentamista Moisioin
aJueeUe, hän selitti. Äitinsä : monista
P>7nnöistä huolimatta hän pysyi pää­töksessään.
Äiti kyUä arvasi todelUsen
^•n Harryn pikaiseen pois lähtöön,
^utta vaikeni sntä. Parempi taitaa^ ol-
^ että menee, saattaisi vielä selvitä
Mko juttu toiseksi, jos viipyisi nyt tääl-
Häenemmäu aikaa.
Anna-Liisalle ei Harry ollut kahden-
«sken puhunut ainoatakaan sanaa. E i -
P hän ollut millään tavom etsinyt hä-p
seuraansa, oli päinvastoin kartta--
"«näkemästä häntä kahden. Yhtä vi­i
r a s i aid#^^^^^^^^
^ ^ J^i?mka pon^
kieltäytymään omista välttämättömistä­kin
tarpeista, voidakseen näin välttää
CTimieUsyyttö ja t ^^
sepmtaisia yaatimuks^
NyToli Rita päässyt läpi korkeakou­lun,
joten äiti esitti,, että Rita ottaisi
paikan kirjanpitäjänä. -
tulokset ovat vähäiset ja en usko enää
voivani smua kouluttaa korkeammalle,
sillä tunnen Itseni muutenkin kovin
väsyneeksi, hän sanoi.
Pian saikin Rita kirjanpitäjän pai­kan
suuressa ketjuliikkeessä ja äiti oli
kovin mielissään, että nyt yoin minäkin
jättää työskentelyni vähemmälle. Sit­ten
eräänä iHana äiti tekikin^ esityksen
Ritalle sanoen: — Kun sinä Rita nyt
olet työssä ja kuukausipalkkasikin on
parempi kuin mitä minä koskaan olen
voinut Mnkkui kuukaudessa, niin eikö
me nyt tultaisi tohneen sinun palkal­lasi.
Minä tässä kotona hoidan talout­ta
ja joskus voisin vähän ansaita vielä
ulkoapäin. Katsohan Rita, tunnen it­seni
kovin raihnaiseksi, mutta.jos sai­sin
edes hetkisen levätä, niin ehkä taas
sitten voisin jälleen mennä ansiotyöhön.
Mitä sanot tästäi Rita?
Hetken Rita tuijotti äitiään silmät
säihkyen, sitten hänen^ huuliltaan tuli
sanat tulvien: — Mitä sinä puhut äiti?
Enkö minä ole jo kylliksi kauan kulke«
nut ryysyissä, joten ota huomioon, että
minä ansaitsen nyt itse ja minä tulen
myöskin omat ansioni käyttämään siten
kuin itse haluan. Ja sitäpaitsi, haluan
myöskin saada itseOeni paremman asun­non,
tällaisessa harakan pesässä en m-pea
ikääni ^uniaan.
— Voi Rita kulta, etkö sinä käsitä,
että minulla ei ole ollut varaa parem­pien
huoneiden vuokraamiseen, mutta
onhan täällä aina ollut siistiä ja kodi­kasta,
vai mitä?
— Phy, vastasi Rita olkapäitääh ko­hottaen
— ei tämä ole ollut ensinkään
kehuttava.' Tänne ei kehtaa edes tuoda
ketään ystäviään. Minä olen koulua
käynyt sivistynyt tyttö, joten minulla
tulee olla elämäkin sen mukaista . . .
Vihaisena Rita juoksi pois keittiöstä ja
enempää äidille sanomatta riensi ulos.
Kauan sinä iltana valvoi väsynyt, ko­van
ityön runtelema äiti. Hän syytti
itseään siitä, että ei ollut osaimut kas­vattaa:
lastansa oikein. Vai oliko S3^nä
se, että itse olen raatanut aamusta i l ­taan,
ekä ole jäänyt aikaa muuhun
kuin työhön. -
Halusin kouluttaa hänet siksi, että
nelle parenunan elämän mitä itse olen
ollut t-laisuuiiessa saamaan.
Köyhiä olivat minunkin vanhempani,
en ole saanut mitään perintöä, mutta
en ole sellaista vaatinutkaan* / Olin nuo­ri
kun penm naimisiia j a elämä olisi ol­lut
onnellista, jos mieheni olisi saanut
elää. Menettäissäni eläniäiitoverm rin­naltani
prdin suurena onnena sen, että
mmulle kuitenkin jäi meidän yhteinen
hoitaAut, monta kertaa itse kieltäytynyt
' syoiAästä voidakseen tarjota 4aps«]leen
paremman ja riittävän atrian, ^i, ei»
ei — se ei ole t o t t a . . J . •
Vihdoin lumen täytyi se uskoa. Hä­nen
ainoansa^ johon hän oli asettanut
kaiken toivonsa oli kylmäsU ja itsek­käästi
hyljännyt oman äitinsä. Sitten­kään
ei äiti voinut olla häntä kaipaa­matta,
hän rakasU'Iasta^|!^iin suuresti.
Kun paraneb,\ etS|iCy^ämet vaikka
maaihnan ääristä^^Vlatiä^ äiti. Mutta
niin suuri kuuv äidin kaipaus olikin, rau­kesi
hänen toiveensa..tyhjään. Kitaa
ei kuulunut palaavaksi. Vaikka äiti
pääsi jo pois safraaUsta, oli hän niin
pieni tyttäremme, jota yhdessä rakas- heikko nionia viikkoja, ettei kyennyt
\ f i n . , „ tvMn- ^^^^ hoitelimme ja josta nun työhön, tuskin voi itskän auttaa', ioten
. imim lyom paljon iloa itsellemme toivoimme. Nyt hyvät naapurit riensivät äidille tueksi,
»n usko «^n«« näyttää, että kaikki on mennyttä . . .
Jaksanko kaiken ottaa vastaan?
Myöhään yöllä kuuli äiti Ritan tule­van
kotim. Hän odotti tulisiko Rita
pyytämään anteeksi äidiltä, mutta mi­nuutit
kuluivaty-tuntikin, joten äiti vih­doin
väsyneenä nukahti.
Aamulla äidin lähtiessä työhön Rita
vielä nukkui, .^ti ajatteli, että tänä il­tana
puhun hänelle uudelleen, yritän astuu huoneeseen nainen, taluttaen kä-saada
hänet ymmärtämään miten vai- destä pientä tyttöä. Vanhuksen mie-
Naapurit hommasivat hänelle avustuk­sen,
sillä hän oli murtunut niin ruu­miillisesti
kuin sielullisestikin. Kaipaus
lapseensa kidutti sydäntä kuin polttava
rauta.
On kulunut vuosia - edelläkerrotusta.
Vanha nainen btuu yksin illan hämä­rässä
mökissään. Ovelle kuuluu kopu­tus.
—^Sisään! huutaa vanhus. Ovesta
keaa on ollut äidin elämä, ettei se ole
ollut koskaan kulkemista ruusujen kes­kellä.
Äiti vilkaisi kelloa, piti kiirehtiä.
Hän laittoi kaikki pöydälle valmiiksi
tyttärensä aamiaista varten, kuten hän
aina oli tottunut laittamaan. Olisi mie­lellään
halunnut vielä lähtiessä sanoa
. ponkun hellän sanan lapselleen, tnutta
Rita näytti olevan sikeässa unessa.
Kaiken päivää askarteli äidiii ajatiik'
set samoissa kysymyksissä.' Miten voi­si
järjestää kaiken, että se tyydyttäisi
Ritankin mieltä? Mitä en tekisi lap­seni
onnen hyväksi! Ehkä koetan kui­tenkin
vielä käydä työssä, vaikka ras­kaalta
tämä tuntuukin . . . Mutta eh­kä
se sittenkin vielä menee näin jonkin
aikaa.
Äiti kiirehti töitään, että ehti vielä
käydä kaupassa ja ostaa jotakin hyvää,
voidakseen tarjota Ritallekin oikein
herkkuillallisen. Sydämessä oli suuri
toivo päästä tyttärensä kanssa sovin­toon,
sillä äiti oli aina tahtonut kaiken
sovittaa rakkaudella, milloin oli tullut
jotakin vierasta ja epäsopua hänen ja
tyttärensä välill^.
Päästessään kotiin äiti havaitsi^ että
Rita ei vielä ollut kotona, vaikka hänen
tapansa oli tulla kotiin jo ennen äitiä.
Äiti riisui päällystakin ja aikoi asettaa
sen vaatekomeroon. Silloin hän huo­masi,
että kaikki Ritan vaatteet oli pois­sa
ja kaikki muut pienet tavarat . . .
Rita, Rital Äiti ei voinut muuta kuin
huutaa. Kaikki musteni silmissä ja hän
kaatui tiedotonna lattialle.
Aamulla maitomies löysi hänet |iei
kossa tilassa. Hän kutsui kiireesti lää­kärin
ja lääkäri totesi, että äiti oli saa-lessä
häilähtää kuva kaukaa menneisyy-*
destä ja tuo kuva muistuttaa hänen pie­nestä
tytöstään, Ritasta. Äiti tuijottaa,
sillä hän luulee näkevänsä aaveita.
Äiti, Äiti! Rakas äiti, anna minulle'
anteeksi! Nainen polvistuu vanhuksen'"
eteen ja peittää kasvonsa äidin helmaan.
• Nyt vasta äiti havahtuu. Se ei ole<'
kaian unta, ei aavel Sehän on oma
V rakas lapseni japieni tyttö on variriaan'
minun tyttäreni*" tytär, joka niin sano­mattomasti
muistuttaa omaa pientä R i - '
täani.
Oi, Rita, Rita, oma lapseni! Sinä
tulit? Tiesinhän, että tulisit. Oikuinka-olenkaan
sin>«<( kaivannut ja odottanut,
nämä monet vuodet. Nyt sinä ole luon-nani,
ethän enää koskaan jätä äitiä,'
ethän, lapsi rakas?
— En äiti, en! Anna minulle an-,
teeksi, että olen tuottamat sinulle niin-paljon
tuskaa. Mutta usko minua äiti,
olen saaniit kalliisti maksaa kaiken sen,;
minkä olen sinua vastaan rikkonut, ra-,
kas äiti. Ja katso, tässä on minun pie­ni
tyttäreni. Olen saanut maistaa kär­simysten
katkeran maljan. Rakastuin
mieheen, joka oli toista luokkaa kuin'
minä. Hän oli rikas perillinen, ainoa-perillinen.
Uskpin ja luotin häneen ja
tässä äiti on seuraus siitä kaikesta. Äiti.
jos saan lapseni kanssa jäädä luoksesi,
tulen rakkaudellani palkitsemaan sinul­le
kaiken mitä olen sinua vastaan, äiti.
rakas, rikkonut. Haen heti itselleni
työn ja sitten tässä asumme yhdessä.
Nyt minä tiedän,'mitä on äidin rakkaus
lapseensa, sillä olen itsekin nyt äiti —
petetty äiti. Uskothan minua ja annat
; kaiken anteeksi?
Äiti kietoi molemmat hellään sylei-
^Knen ja lyhyt kuin oU tulotervehdys hän saisi helpommalla työllä elämänsä
' oli h,y västijättö. Äitins^ä jj«a isansa
J^aen hän puristi Anna-Liisan kättä
y^astiksi ja lausui: — Onnea tentti-
^ " ^ e ! Oletkaivahnis pedagogi kun
1^^? Sanoja seurasi taas saina, mel-
I kiusoittava hymy, i joka oK en-näinä
harvoina yhdessä olon
1^*^ karehtinut hänen, huulillaan.
oU jotakm, joka löi veret, hä-
I poskilleen Harrylle hyvästiä sa-
Harryn napinlävessä, mus-i
j ^ ^ ^ ^ Pielessä, hekritti punainen
1^*^ — Harry tiesi, että neiLkat
olivat hänelle rakkaimpia kukkia. Niitä
oli hänen pöydällään ja todennäköisesti
oli Harry sen jonakin yksinäisenä het­kenä
sieltä siepannut ja pistänyt "tak­kinsa
sivuun. Miksi hän nim oli teh­nyt,
se jäi Anna-Liisalle arvoitukseksi,
joka selvisi Hanyn lähdettyä. Hänen
kirjoituspöydällään oK Harryn käsi­alalla
kirjoitettu pieni paperilappu. Sii­nä
oli vain kofane sanaa: "Voi sinua,
Judith!"
\ Jatkuu.
nut kaatuissaan iskun päähänsä, jonka '^ynsä ja onnen sekä ilon kyyneleet
johdosta hän oli pyörtynyt. vuotivaa vuolaana hänen vanhuuden
Äiti- toimitettiin kiireesti sairaalaan heikontamista silmistään. —- Oi, Rita,
~ja maitomies tiesi, että hänellä on ty- J> «»nä pieni mummon, kullanmuru,
tär ja tiesi myöskin missä Ritan pitäisi Kaikki on annettu jo aikoja anteeksi,
olla työssä. sillä äidin rakkaus on suurin, se ei k^os-.
Sairaalasta soitettiin Ritan työmaalle. ^ P^^» «e kestää, kestää ikuisesti,
useita kertoja, mutta siellä ei tietty hä- ANILA.
nestä mitään. Vastaus oli, että hän ei: •
ole tullut työhön, mutta Itipasivat i l - ^ r - \ » * * i . i
, „ V ' ^ — Värillisten vaatteiden huuhteluve-moittaa
hänelle jos tapaavat.
Useita viikkoja virui äiti sairaalassa ^ on hyvä tipauttaa tippa pari ctik-elämän
ja kuofcman välillä, mutta JUtaa se syventää värit melkein uudeai
ei kuulunut äitiä katsomaan. Naapurit veroisiksi.
\
Lananiaina* hofnalnum 13 paiviiuL 1957 Sivu S
K'
'Mi:
•liri-?:
1f j'
Jf