Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 8, 1948

              mtaa miehelle ^rjeej
antanut heti näitä
[arkko siepaten
eni isäntääni sunilta.(
rehtiä yöllä, joUoiaj
työtä.
>oo ällistyneenä
tytön otsan takana
ä huomioita hän
i totta. Jokainen^
ipausta ja tavallaan,
^verholla eristettvynj
pirttiä, jossa hänen]
kirjoituspöytänsä ja i
at, istahti lavitsalleen]
iki. Siellä oli kirje
:ä ja Elisalta. Hän -
ipaakin hätäisesti, mu
ensin Elisan kirjeen!
sitä ahmien lukea:
ko.
Ikoisen pitkä aika.
tit. En ole minäi
illäni rauhaasi häiii
)let niin kokonaan veti
teen. Ehkäpä nämä \i
;llakin rikkovat työ
vihjaisit eräässä kir^
ä tuleva kirje aina
siitä vakiintuneesta]
työvireestäsi, jonka
mut.
usein äitisi luona J3|
in aina puhumme Sin
ijatuksia tulkiten,
in vieläkään ole
mästä sinun sinne
1 nyt jo vuosi. Et!
' siellä? Sanovat
i a s t i etelästä tulleeäjj
in humu mahtar
:, kun palaat sieltä:
desta, jota kirjeesi
itävät. Xvtkin j}Tiiej
autobussit tuossa
lauantaikiireiset ii^j
ostoksillaan, ennätti
)in huvittelemaan,
iuin muurahaL^esä.
n Sinun käsityL=csi:
nen tahansa, niin «
; on, enkä vaihtaisi
ään muuhun p^'^
ä puhuit revontu]L>'Jj
jeissäsi. mutta kyllit
mginkin revoniu.et.
as syksyllä syt:}^-^|
jen seinissä, sy::^
un teatterit ja e.'>-
m voi hauskassa ys'^
sken k.iiken: N'}*'
istä hyvin hullur.:<'<^
ia tan.-^.ia rA\-^-'-'--)
mikä sen nimi to-iopetelki.
Krkk:•^j
kävi hakemassa ts
noivat
liscsti i.<tun koK"^-
Kiäkaupunizin rie^.^j
nian kiitollinen
likin soi(ies53
.ndissa. n.ui5lc^:^ ^
likaa. ioUoin
tummas^a
juksin rinnallani'
in-ssimmc yhdessij
. ovsähdvnime hetkeksi katselemaan
rll Haiinajalle päin j a kaikkijtämä
'^Olemme tullut ikävä ja e ^ i ^ , ; m i n -
^tämä matkasi aiheutti, haviaa ainai-seksi.
" Olin aivan unohtaa kertoa, että ostin'^
uudet hopeaketut. Se o n - n j ^ i a ai-
; viimeinen huuto muotimaailmassa,
rttä kaksi tuuheata hopeakettua xoik-iuu
olkapäillä. Jotkut ovat ihastuneet
iopeakettupelleriineihin, mutta ^mintit
jttee ehdottomasti sirommaksi kaksi
eläintä kaulalla. Xuden hännät h e i l ^ -
telev-at niin hauskasti askdten tahdissa,
Inn katson itseäni näyteikkunoiden ohi
kulkiessani. Saatpa sitten nähdä. ^Älan
ml syTskesällä käyttää niitä ja l i e t än
Sinulle sitten valokuvan itsestäni ne
olkapäilläni.
Sinä py>'sit. että jonakin iltana sul-tkin
silmiini ja ajattelisin Sinua istu­massa
auringon laskiessa majasi kyn-nykseUä,
maailman tyytyväisimpänä
miehenä ja että siihen kuvaan liittyisi
tobinaan pieni lappalaistyttö, joka jo^
brannalla pesee vaatteitasi, rantasau-
[ hun sinen hienona noustessa ilmaan.
' Ei. Jarkko! Se ^maailma siellä on
mm vieras minulle, etten -tahdo haas­kata
tunteitani sen ajatteluun. Sitä­paitsi
vihaan sitä maailmaa, koska se
ffi Sinut minulla. . Mieluimmin ajat­telen
sitä Jarkkoani, joka herrasmiehen
L^uun sonnustautuneena astelee rinnal­lani
pääkaupungin katuja. Siitä Jar­kosta
olen ylpeä.
.Älä enää toistamiseen lähetä sellaisia
.^nkileukaisia valokuvia itsestäsi. En
pidä niistä. Olethan niissä aivan met-särii\
ion näköinen. Xiitä en kehtai-.
si kenellekään näyttää.
.\itisi tietenkin kertoo sen uutisen,
eitä Elvi-siskosi on mennyt kihloihin ja
häät pitäisi viettää jo kahden kuukau­den
päästä. Tietenkin on aivan turhaa
houkutella Sinua häihin. Sitä äitisikin
[sanoi, mutta kai hän sentään yrittää
saada Sinut liikkeelle. Olisi hurjan
hauskaa saada yht'äkkiä heittäytyä Si­nun
syliisi hetkellä, jolloin ei osaisi aa-ä>
taakaan.
Toivon, ettet pidä nyt näin pitkää
väliaikaa kirieittesi välillä kuin tämä
Anja tuskin uskoi todeksi seiTettä
emäntä antoi hänelle luvan Liljan kans­sa
käydä koululla nuorten kerhossa.
Hän dli pelännyt asiaansa esittää emän­alalle
uskoen tämän heti jyrkästi kieltä-
^vän. Yhden vapaaillan saaminen viikos­sa
.on nfiinulle mahdotonta, hän ajatteli.
Hänen halunsa toisten nuorten jouk­koon,
joille annettiin opetusta, sai hä­net
piihumaan asiansa.
Ja emäntä oli lupautunut päästämään
heidät luvaten itse hoitaa poikia. Pal­velija
saisi sinä iltana tehdä vähän
myöhempään työtä keittiössä kuin ta­vallisesti.
Nyt oli Anja niin iloinen, että hän»
Oli valmis uskomaan emäntää maail-
4nan parhaimmaksi ihmiseksi. Hän teki
entistä suuremmalla halulla hänelle
määrätyt tehtävät taloudessa, pesi las­ten
pyykit ja auttoi emäntää keittiössä.
. ^ j a iloitsi jo torstai-illasta etukä­teen.
Hänestä oli niin tavattoman haus­ka
saada kartuttaa tietojaan. He sai­sivat
tutustua uusimpiin hyviin kirjai­lijoihin
ja lukea kerhossa palasia hei­dän
-teoksistaan. Runonlausuntaesityk-set
ja esitelmänpidot luetuista henkilöis­tä
ja asioista antoivat kotityötäkin, mut­ta
se oli mieluista työtä. Yhteisiä juhlia
pantiin toimeen joulun edellä ja tal­vella.
Niissä oli kaikki ohjelma kerho­laisten
esittämää, runoja, puheita ja
laulua. "
Anja oli onnellinen. Kerhoillat olivat
hänelle rikkaita, henkeviä elämyksiä.
Opettaja oli, tuntien .Anjan ja Pauli
Luhtamaan laulukyvyn, määrännyt hei­tä
usein esittämään kaksinlaulua ker­hon
kokouksissa.
Mutta sitä, että Pauli oli ottanut
soittotunteja kirkonkylän kanttorin luo­na,
ei opettaja tietänyt ennenkuin pää­siäisen
aikaan keväällä. Pauli ei ollut
siitä. koskaan kenellekään mitään vir­kannut,
ei edes Aiijalle.
Pääsiäisenä oli opettaja kirkolla sat­tunut
kanttorin kanssa keskustelemaan
ja tämä oli silloin huomauttanut Pauli
iLuhtamaan soitannollisista kyvyistä ja
ja hänen aiittaiansa
että tämä oli ottanut tunteja soitossa
hänen luonaan.
Opettaja otti asian kerhossa puheek­si
Paulin kanssa kahden. Hän kysyi,
tahtoisiko Pauli soittaa keväällä päät­täjäisjuhlassa,
jos .A:nja laulaisi. Siitä
saataisiin tänne syrjäkylän kerhojuh-laan
harvinainen juhlanumero.
Pauli suostui.
Pian. alkoi asia toisillekin kerholai­sille
valjeta, sillä Anja j a Pauli siirtyi­vät
luokkasalista välituntisin opetta­jan
kamariin kahden harjoittelemaan.
Opettaja seurasi heidän kehitystään
ja totesi, että Anjan ääni helisi entistä
varmempana ja voimakkaampana viu­lun
säestämänä.
Ja Pauli. Miten ihmeessä hän osasi-kaan
antaa viulun puhua noin! Ei se
kanttori suolta arvellut, että Paulissa
olisi kykyjä suuriakin mahdollisuuksia
varten, jos hänellä vain olisi opintora­hoja.
Xiitä tiedettiin kuitenkin pieneltä
salon asukkaalta puuttuvan.
— Hyvä on, kun voin omaksi ilokseni
edes jotakin saada kuuluville, arveli
Pauli itse taidostaan.
.Anja oli enempi kuin kerran huo­mannut
sen, että Lilja oli mustasukkai­nen
hänelle Paulin vuoksi.
Paulista olikin kehittynyt kaunis nuo­rukainen.
Hänen tummien silmiensä
lämmin palo sytytti toisiakin, paitsi L i l ­jan,
joka varmasti oli serkkuunsa ra­kastunut.
Mitä pitemmälle talvi kului, sitä är-tyisämmäksi
Lilja kävi kasvirisisarel-leen.
Hän ei voinut vihatta ajatella An­jan
ja Paulin laulu- ja soittoesityksiä,
joita he joskus kerhoiiltoina jo yhdessä
esittivät. L i l ja oli huomaavinaan onnel­lisen
ilmeen .Anjan kasvoilla laulaes­saan
Paulin säestyksellä. Ja sitä hän
ei voinut rauhallisena katsella, että Pau­li
usein kääntyi soittaessaan hieman .An­jaan
päin luoden häneen kauniit, tum­mat
silmänsä.
— Viulunsoittajaan rakastuu jokai­nen,
sanoivat tvtöt leikillään, kun tuli
oli.
Sinua rajusti ikävöiden
E l i s a ."
f^rje Jarkon käsissä musertui syk-
K^Täksi ja hän painoi päänsä hetkeksi
isiinsä ja oli siten kauan aikaa hiljaa,
•fa-'5^aa5ti hengittäen. Oliko Elisan kir-
IJeessä mitään, joka olisi lämmittänyt
l^tä? Minkä vieraan maailman E l i -
!a toikaan lähelle häntä. Se maaUma
; oi' ollut ennen hänenkin maailmansa,
hän sen hyörinässä ollut nähnyt
isenynjyyttä niin syvästi kuin täältä
1 «u'^aa. tunturien tältä puolen.
yiten etäbeltä Elisa tuntui ja kui-
^n!^in oli hän hänen kaikkensa, hänen
Ionien, riuduttanen öittensä unelma.
|£ihän hänellä koskaan ollut ollutkaan
^aan muuta naista kuin Elisa, mutta
piti Elisan olla tuollainen pinta-
W n olento? Grandin tanssimu-
C''^- hopeakettuja! Kiinnostivatko
L ' Elisan hepenet? Jotain muuta
kaipasi, s
|5}dimessä.
• J t t e n Jarkko kohottautuu, Elisan
j^''.rutistunut kirje putoaa lattial-i-
käsistään ja hän ottaa äidin
^""'^^ ja alkaa lukea:
J^kas poikani.
J^n Sinulle vain, Jarkko, ole tapah-
L k""'*.^" ^^^^'^ä? Sydäntäni ai-k
i t [r''"" että ma-h
«fli5i d- ^^^^^^^^'^ sairaana, eikä lä-hi
'«"oittama, että koti ja kaik-
Jfitinä "Minulta unohduksissa,
r^i^^täT'"* toi voisinkaan
I ' Sina saisit sen työsi v^miik-
>itä muuta ei ollut Elisan
si ja että se täyttäisi unelmiesi ja toi­veittesi
mitan. Kiitos niistä valokuvis­ta,
joita olet lähettänyt. En ole väsy­nyt
niitä katselemaan. Ensi silmäyk­sellä
en Sinua kyllä olisi tuntenut, ellen
olisi tiennyt, että se olet Sinä. Ellen
olisi jo näin vanha ja väsynyt, en var­maankaan
malttaisi olla tulematta luok­sesi.
Ymmärrän Sinua hyvin. Sellai­nenhan
oli isäsikin ollessaan metsän"hoi-tajana
siellä. Sinne hän sai minutkin
lähtemään, mutta minäpä sain hänet
' jälleen palaamaan etelään, ja siihen
minulla oli pätevät syynikin, sitten kun
te, lapset, aloitte olla kouluiässä.
Nyt Sinun ollessasi siellä, olen mo­nesti
muistellut sitä Lapissa oloaikaa.
Ne maisemat, joiden lumoissa Sinä olet
niin täydelleen, ihastuttivat myös mi­nua,
mutta samalla ne peloittivat. M i ­nähän
olinkin kaksikymmenvuotias nai­nen
ja metsänhoitajan talo oli yksinäi­sellä
paikalla, suuret erämaat ympäril­lään
ja seuranani ei välistä, isäsi olles­sa
matkoilla, ollut muita kuin lappa-laispalvelijani
Tuula, hän, joka hoiti
teitä pienenä ja rakasti Sinua sanomat­tomasti.
Tuota Tuulaa olen tänä vuon­na
paljon ajatellut. Lappalaiset us­koivat
hänen olevan tietäjän, ja outo
ihminen hän olikin. Hän teki Sinulle
taikoja ollessasi pieni. Karhunkyasi
riippui kaulassasi ja sen vieressä hopea-nappi,
e t t ä tulisit viisaaksi ja rikkaaksi.
Seitsemän vuotta olit Sinä Tuulan sil­mäterä
ja hän oli SiniLSla mustasukkai­nen
kuin naarassusi pennustaan ja läh­tiessämme
hän oli masentunut ja mur­heellinen
ja luki loitsuja ja sanoi .Sinun
palaavan takaisin Lappiin. Pitäisikö
minun nyt uskoa tuohon Tuulan tai­kaan?
Elvi on yllättänyt meitä' kaikkia me­nemällä
kihloihin ja häät vietetään kah­den
kuukauden kuluttua. Sulhanen
on Osakepankin nuorempi kamreeri
Ossi Lameri, hyvin miellyttävä poika.
Tulisitko Sinä kotiin Elvin häihin? M i ­nä
toivon koko sydämestäni^ että tu­lisit.
Voisithan sitten palata takaisin
Lappiin. Et voi kuvitella, miten suu­ren
riemun tuottaisit tulollasi äidillesi
ja meille kaikille. Jääköön se oman
harkintasi varaan, mutta minä jään Si­nua
kuitenkin salaisesti odottamaan.
Kirjoita minulle pian ja kerro kai­kesta,
mitä siellä tapahtuu.
Sinua rakastava ja odottava Äitisi."'
Luettuaan kirjeen, painaa Jarkko sen
kasvojaan vasten kuin hyväillen. Läm­min
tunne on täyttänyt hänen mielensä
ja muisto toisensa jälkeen sukeltautuu
mieleen, rauhoittaen ja keventäen. Xe
ovat kauniita, unohtumattomia muisto­ja.
Äiti ymmärsi häntä, äitiä, joka juu­ri
tietämättään oli kertomuksillaan vi­rittänyt
eloon hänen uinuneen kaipauk­sensa
pohjolaan. Häntä hymyilyttivät
nuo kertomukset tuosta kummallisesta
Tuulasta, karhunkynnestä ja hopcana-pista.
Xyt aikamichenäkin niillä oli
valtaa häneen.
Ateria oli jo aikaa sitten ollut val­miina."*
Anri odottaa isäntäänsä ateri­alle,
mutta ci tohdi häiritä häntä. Vii­mein
isäntä tulee ja hänen kasvonsa
h>'myävät. Isäntä, olikin ehkä saanut
hyvän kirjeen.
(Jatkuu.)
puheeksi Paulin esitykset, joita he kaik­ki
henkeään pidelleen kuuntelivat.
— En ainakaan minä, tokaisi Lilja,
vaikka hänen sydämensä sanoi hänelle
toisin. Han päätti keinolla millä hy-vänsä
voittaa Paulin ja tehdä tyhjäksi
Anjan toiveet —- sillä .Anja toivoi, siitä
hän oli varma> Paulia omakseen.
V il i
Kerholaiset viettivät kevään päättä­jäisjuhlaa.
Kouluq avarat luokkasalit
olivat täyttyneet enimmäkseen nuoris^
ta ihmisistä. Ohjelmaa oli varattu run­saasti
ja se oli maalaisoloihin nähden
arvokasta.
Perttulan L i l j a viinipunaisessa silkki­puvussaan
loisti komeudessa yli kaik-
. kien toisten tyttöjen. Hän tahtoi olla
kaunein ja sitä varten hän oli uuden
kauniin ja kalliin puvun hankkinut tä­män
päivän juhlaa varten. Häiden kau­nis
pukunsa ja kauniit piirteensä eivät
kuitenkaan tehneet hänestä ihailtua ja
kadehdittua tänä päivänä, kuten hän
'oli toivonut. Liljan ylpöa olemus kar-ko^
tti toverit hänen läheisyydestään.
Hänen silmiensä outo kiilto puhui kät­ketystä
vihasta. Lilja oli kuin lumottu
prinsessa, jonka luota kaikki /hyvyys
oli paennut.
Juhlan arvokkain ohjelmanuniero oli
Pauli Luhtamaan ja .Anjan laulu- ja
soittoesitykset. .Anja oli pukeutunut val­keaan
niusliinipukuun, joka hänelle oli
tehty erästä viime kesän j u h l aa
varten. Se ei siis enää ollut uusi, mut­ta
se sopi vielä hänelle varsin hyvin,
sillä hän ei ollut paljonkaan pituutta
venynyt sitten viime kesän. .Anjan vaa­leat
kiharat jakautuivat kahden puolen
kasvoja kullanhohtoisena kehyksenä
maidonvalkeiden kasvojen ympärille,
joille esiintyminen loi viehkeän puner­ruksen.
Suuret silmät katselivat ympä­rilleen
arkoina pitkien ripsien alta. Sa­lissa
oli niin paljon kuulijoita, peloitti
esiintyä — sen ajatuksen näki tytön
mieltä aluksi askartavan. -
Alkuun päästyään laulu toisensa jäl­keen
pulppusi kuin kevätpuro tytön
huulilta. Soittaja tuntui eläneen koko­naan
sille ja soitolleen. Leuka tiukasti
puristuneena viulua vasten hän vuodatti
säveliä kuin satua soittimestaan.
Yhtä paljon kuin heidän soittonsa ja
^ laulunsa, lumosi kuulijoita heidän per-
.«ioonansa. Jokainen tunsi noiden mo­lempien
tarinan. .Anjaa säälittiin, sillä
tiedettiin hyvin, että hänen päivänsä
Perttulassa eivät olleet parhaita. Sekin
tiedettiin, että Luhtamaan Taavi oli
yksi Perttulan lapsista, joille ei oltu
suotu lapsen osuutta kodistaan. Moni
toivoi hengessään rangaistusta tunnot­tomille
p>erttulaisilla ja heidän ylpeälle
tyttärelleen.
Liikuttava myötätunto oli noiden
kahden puolella..
Kun he lopettivat esityksen ja aikoi­vat
siirtyä toisten joukkoon, kaikui voi­makas
kättentaputus suosion osoituk­seksi
nuorille esiintyjille. Kainosti pu­nastuen
Anja niiasi ja Pauli teki kau­niin
kumarruksen häviten toveriensa
joukkoon.
Lilja oli kuin ladattu patteri — rä­jähdystä
vailla.
— Tuon AnjfL vielä kalliisti maksaa,
sen vakuutan, vannoi Lilja miele.ssään.
Salissa ei ollut ainotakaan, jolle hän olisi
voinut sisuaan purkaa. Hänen oli tukeh­dutettava
kateutensa ja vihansa täällä.
Liljalle tuli kiire kotiin.. Odottamat­ta
juhlan loppumista hän lähti, tehden
syyksi päänsä pakotuksen.
— Sinun on toimitettava .Anja pois
meiltä. Minä en voi päivääkään sietää
liäntä.
Liljan ääni ja katse saivat Perttulan
«männän oudoksuen katsomaan tytär­tänsä.
— Milcsi niin? Emäntä odotti lisää
selvitystä.
• 1 ? i
5 t M
li
m
- f -'
LAUANTAINA, TOUKOKUUN 8 PÄIVÄNÄ 1948 SIVU S