Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 2, 1954

              Bim^bfi äijän
hunttmisreissu
•Kirj, GEORGE
KOSKA tämä hunttausreissu tuli niin
kolitalokikaaksi, että sen takia jou­tui
useita nuoria ja vanhempia seudun
asukkaita kuluttamaan aikaansa, sekä
jättämään omat työnsä kutkemalla met­sässä
etsnnässä eksynyttä hunttaria, se­ka
naiset, jotka auttoivat (karjanhoidos­sa
Ja. taloudessa, niin yritän kirjoittaa
tähän meidän yhteiseeA Liekkiimme
kertomuk^ tästä hunttausreissusta.
ToiycHsin sen olevan opiksi, huviksi ja
•hyödyksi varsinkin sellaisille nuorem­mille
ia vähemmän metsässä samoilleille
liunttareine, että muistavat ja vaivau­tuvat
ottamaan mukaansa välttämättö­mät
varusteet lyhyempääkin oleskelua
ja huhttausta varten tuntemattomissa
metsissä.
LÄHTÖ METSÄÄM
Olivat jälleen marraskuun alkupäivät
•^ja tänä .syksynä varsinkin oli erikoisen
kaunista, lämmintä ja kuivaa hunttaus-aikaa.
Kaikki purot ja nevat, jotka
muina vuosina tähän vuodenaikaan
ovat olleet veden vallassa, ettei niiden
yli Vjoinut jalan kulkea,, olivat niin kui­vat,
että niitä voi kulkea ihan kuin
saoria teitä. Onpa sellainenkin ihme
tapahtunut, että autolla on voinut kul­kea
ihan Vermilion-joen yli, mitä ei ole
vidä Tnillornkaan ennen nähty näillä
seuduilla.
Nyt oli myös poikkeuksellinen syksy
Burnhillin äijän tavallisissa syysaikai-sissa
työntouhuissa. Äijä katsoo ja
ihailee väin luontoa ja toivoo sadetta.
Hieno'' funiehtulo olisi ediillisempaa
hunttausmielessä, mutta veden sata­minen
auttaisi paljon karjataloudessa.
Peuran metsästysaika on jo alkanut,
on 10 päivä marraskuuta. Aamu val-tkenee
tavallista pilvisempänä. Emäntä
Tilta juoksee heti petiltä nousun jälkeen
navettaan katsomaan Ryehilliltä ostet­tua
erikoista Holstein-lehmäänsä, jonka
pitäisi poikia tämän vuorokauden ai­kana.
Burnhillin äijä itse katselee ja ihailee
tuvaii Ikkunasta metsän rantamia. Eri­koinen
hunttauskuume on päällä. "Met­sä
se väin kutsuu, se kutsuu hunttarei-la
sekä luonnon ihailijoita", runoilee äi­jä.
Kohta on luonto raskaan lumivai-jpan
alla, jolloin ulkona ei voi paljoa
kulkea muuten kuin suksilla tai lumi-
"kengillä . . .
Siinä istuessaan aamusauhuja tupru­tellen
ja kahvia keittäen hän odottaa
Tiitan saapumista navetasta. Silloin
l^^uuiuukiri askeleita ja Tilta sanoo heti
sisään tultuaan:
"Tule nyt pian, nyt se lehmä on poi­kinut!"
^'Tulenhan minä, minähän olen jo tu­lossa."
'Otetaan lämmintä vettä mukaan,
että saadaan se vasikka heti pestä ja
kastaa, sekä antaa sille nimi'', tuumii
Tilta.
Katsos tuhannen, onpas tämä nyt on­nen
päivä! Saatiin jälleen uutta karja-rotua
kasvamaan. Siitä sitä kasvate­taankin
oikein erikoiskarjaa.
Aamuaskareet on tehty, marto kulje­tettu
asemalle kaupunkiin vietäväksi.
Burnhillin väki on aamiaisella, kissat
ja koirat ovat myöskin osansa saaneet.
Äijä on hyvin mietteliään näköinen ja
tuumii Tilt^leen:
'^Kuulehan Tilta, minun olisi mentä­vä
jokirantaan nostamaan se vene talvi­teloilleen,
jos sattuu, että tästä tulee
kohta pjdiat ilmat, lunta ja pakkasia.
Onhan se sitten korjuussa, eikä ole siel­lä
joella ajelehtimassa."
'Olisihan se välttämätöntä myöskin
tehdä. Nosta ja laita se niin ylös joki-pejn^
rmäHp, etteivät tulvavedet pääse
sitä keväällä kutjettamaan. Lahdenkö
mukaan, että päästään sitten pikemmin
päivän työntouhuihin", sanoi T i i u.
"Ei sinun tarvitse sinne lähteä, kyllä­hän
nvinä yksinkin $en ylös vedän. Mut­ta
samalla kun kerran sinne jokirantaan
menen, niin enköhän käväise vähän siel­lä
joen takanakin peuran hunttoolla . . .
Kyllä tuo luonto ja metsä on nyt juuri
sellaista, että yksinäinen hunttari sat-,
tuu varmasti peuran siellä rookaamaan.
Kylläliän sinä Tilta tiedät, miltä näin
syksyllä maistuu peuran maksa, se on
parempaa Jcuin maitovasikan maksa on­kaan,
malliseksi sitten paistetasm peu­ran
maksaa pidähän paistinpannu
valmiiksi kuumana."
"Mutta kuinka sinä nyt hunttaa-maan
ehdit, kun rankojakin on vielä
hakkaamatta?" arvelee Tilta.
"Joo, kyllähän se niin on, että rangat
on vielä metsässä ajamatta, mutta on­han
navettalanta kotona. KyHähän si­tä
taas ne kaikki työt edestään löytää
ja pärjätäänhän sitä farmilla, kun ei
turhia hätäile."
"No, mitäpä siinä, lähdekin nyt käy­mään
siellä hunttoolla, mutta tule ta­kaisin
ennen pimeän tuloa. Laitan si­nulle
pari haukkauspalaä voileipää ja
kahvipullon mukaasi, että jaksat sitten
vetää sen veneen jokipengermälle."
Ossiin oli äijä sitten evästetty sekä ruu­miillisesti
että hengdtlisesti.
Nyt alkaa' samoilu, pyssy täydessä
latingissa, valmiina laukaistavaksi. Jal­ka
oli äijällä keveä, työntäessään veneen
vesille. Vähän matkaa jokea pitkin
soudellessaan hän näkee, kuinka paljon
haapapuita on kaadettu jokinpenger-mälle.
Ne ovat kaatuilleet melkein
kuinka tuuli on käynyt, miltä suunnal­ta
puhaltanut, mutta^ kuitenkin on joel­le
päin latvoja kääntynyt. Latvat on
puista katkottu ja kuljetettu pois.
Tuossahan onkin suuri majavan pesä,
suuri siinä on varmaan iso perhekunta,
ainakin työntuloksista päätellen. Eteviä
ovat majavat patojen ja pesien raken­tajina,
arvioimaan veden nousun ja las­kun.
/
Näitä katsellen ja soudellen saapuu
äijä joen toiselle puolelle rantapenger-mälle.
Tälle samalle pengermälle on
kymmeniä vuosia sitten eräs suomalai­nen
sisätyöläinen rakentanut kesäma'
jansa. Niihin aikoihin tässä olivatkin
mainiot metsästys- ja kalastuspaikat,
sekä ihana paikka viettää kesälomaan­sa,
nauttia luonnon ihanuudesta, hoidel­la
terveyttään, mikä hänellä olikin sil­loin
huononlainen. Lääketiede ei vielä
silloin ollut kehittynyt niin paljon, että
lääkärit olisivat voineet parantaa —
vaan pitkittää vain taudm kehitystä.
Hän Icivi tMa&& kfHMfiMj»W«<n ^ulAaSir
lisesU jokakea^^
Nyt aa autja
asumattomaksi. Önästajansa « i pSis-syt
lepoon, vapttaksi latfttscr^SaiMö^
taan, karsimyfcsistjijif», suruistaaii ja
vaivoistaan.
Tuossa oo pieni p^toaikeama, jossa
, liällituksen karja (peurat^ kay nautti­massa.
Tuossa näkyy jäljistä, että peu­ra
on yiime vuoit^udea aikana oUut
tässä lepäämässä. Kyllä täällä onkm
ihana kävdlä polkua pitkin. JMlonem^-
riset puiden lehdet peittävät maan ja
polun. Pehmol <m jalkamieheiAin kä­vellä
tällaisella lei>Ui;jQ^toIla. .
On se vävypoika sentään reilu mies,
kun j ^ i tämän iHinttau^yssyn appi-äijäUe
käytettäväksiy tuumi äijä pys-syään
ihaälen siinä kävellessään. Ja
panoksiakin on viisi mukana, Ybd^Uä
panoksellahan peuran kyllä kaattmiaan
saa ja puukko pitää lopusta huoleii. On
se äijä nyt alkumatkalla tarkka-ampuja
ja suuri teurastaja mielessään! Muis­taa,
kuinka hän Suomen armeijassa pal­vellessaan
pääsi loppukilpaHuihitt tark-kuusammunnassa
kiväärillä ja pistoolil­la,
että tarkka on silniä äijällä nuorena
ollut . . ,
Saapuu äijä niinsanotuRe ^Karhune-valle".
Ei tarvitse tänä syksynä pitkä­vartisia
kumisaappaita nevan yli kävel­lessä
polkua pitkin. Katsos, tästä on
kulkenut samaa polkua pitkin peutan
vasikkakin yli nevan. Onkohan sama,
joka tuolla majan luona oli ollut lepää­mässä,
tuumi äijä jälkiä seuratessaan.
Jo loppui polku, alkaa metsä. Kallio­ta
ja notkanteita hiljalleen kävellen,
vaanii, kuuntelee, katselee, menee etfeen-päin.
Nousee jälleen kalliolle, näkee
"Valkoiset kalliot". Kas, tuonne me­nenkin
vahtimaan, ^hkä siellä tapaa
peuran pyssynkantamalle. Nousee val­koiselle
kalliolle, laskee jälleen nötkan-teisin,
kulkee eteeni>äiri. Tuolla näkyy
aukeaman reunassa hakometsän laidalla
pieni kämppä. Äijä öh tutuilla kallioil­la,
menee eteenpäin. Ei näytä olevan
onnea, ei edes sen vertaa, että näkisi
peuran hännän pystyssä liehuvan.
Äijä on nyt kulkenut ja kiipeillyt kal­liolta
toiselle, lukemattomilla kofkeam-milla
ja matalammilla. Istuu ja ottaa
Tiitan laittamat haukkau^alat esille.
Pieni orava tirskuttaa kuusen oksalla,
pitää arka elämää. Kyllä ne haukkäus-palat
hyviltä maistuvatkin, olisi Vain
saanut olla enemmän mukana. Kohta
on aika palata takaisin jokirantaan, eh­tiäkseen
nostaa veneen pengermälle
talviteloille, tuumi! äijä kalliolla levä­tessään.
Silloin näkyy peura juoksevan
hakometsää kohti. Pang pang, kuulu­vat
pyssyn laukaukset. Äijä. lähtee
juoksuun peuran perässä. "SiiRähän si­tä
vierähtää aika kalliolta kalliolle hyp­piessä
peuran löytääkseen.
Mutta nyt on todellakin lähdettävä
takaisin päin. Ensin paikalle, missä ne
Tiitan laittamat haukkauspalat niin hy­viltä
maistuivat ja siitä lyhintä tietä
jokirantaan veneen luo.
Miten ollakaan, alkaa hämärtää ja
lunssauspaikkaa ei löydykään. Kulku­suunta
onkin ollut aivan päinvastainen
kuin se, minne mennä piti. Tuolla nä-
^Uven rairta» taoBa If^MD jirvi
^ edes ksooil^ JU
'^Blinsuunnan! "&iäL- da j^tatikiky^
suunta tuota kafliota kohti. VastJtttt tu­lee
tiheä korpknetsä, aikaa olla
nieakhi. Kulkeminen on huonoa/<Qoy5^
vyttävä metsäiin.* -
Tuolta järven toiselta pu<Mta kjimluu
pyssynlatdcaus. Ehkä siellä on'joku
hunttari vahtimassa, kun peurat 'tulevat
järven rantaan Juomaan. SiUoln sen
saakin helposti ammutuksi, kun
on voimakasvaloinen valonheittäjä^jol-la
valaisee iLohti peuran sikniä. Sinoin
peura jää siihen, osaamatta lähtea min-
^nekään, tuumii äijä. Häiduit lauk^itsee
pyssyn^ Omaan kuin mei4^lä: imais­seen,
että pn täältä toinenkin'l^tu:
. ri. Tuli SOihkäa pyssyn piipuM; Pi­meässä
tuntH^u- laukaus paljon 'k^irv^m-hudta.
Kyllä varmaankin himä lau­kaukset
kuuluvat kauas, eMtä Tftlidcitt
kuuli ammuntaa, jos sattui dii^riaaii
kartanolla. Nyt hän varmaan alkaa j6
epäillä äijälle jotain tapahtuneen,^ kun
ei ole ennen phneän tuloaJkotiin joutu­nut.
Siinä kuusimetsän laidassa ^uUnhin*
koon nojaten alkaa ihon pinta tuntua
kolealta, kun hikisenä on siiheh pysäh­tynyt.
Tulee ajatus, että valkea on
tehtävä, jos tarjeta arkoo yön tässä pai­kassa.
Edemmäksi ei enää näe min­nekään
lähteä.
Taivas tummenee yhä, vahvat pilvi­kerrokset
ovat peittäneet jo taivaan.
'Hankalaa on kuivSti puun saanti pi­meässä
kompuroidessa. Vihdoin äijä
saa tulen palamaan. Siinä hän sitten is­tuu
valkealla, lämmittäen vesikuppia.
Nautittuaan kupillisen lämmintä vettä,
tuntuu elämä vähän valoisammalta. Tu­lee
imieleen, että miten mahtaa Tilta
tulla toimeen kaikissa askareissaan, joi­ta
on iltaisin tehtävä. »Miten mahtoi se
erikoinen Holstein-leixmä potkimiscrnä
jälkeen puhdistua . . . '
Tuuli alkaa tuntua voimakkaammal­ta,
suojaa on tehtävä hako-oksista tuul­ta
vasten, lisää puita on hankittava.
Tuulen mukana alkaa tulla märkää lun­ta.
Tulen hiljaa palaessa äijä siinä val­kean
edessä istuessaan ehtii mohen
monta kertaa arvioida ilmansuuntaa»
takaisii^aluuta, matkalle lähdön hyvää!
tarkoitusta ja matkan pituutta mittai'-
lemaan .
Jatkuu
Sikoien kohte>Iua" esite­tään
ihmisille
I
Canadian Congress of Labor esitti
tavanmukaisen toivomuslistan liittohal­litukselle
ja esitti siinä, että mikä kel­paa
sioille, sen pitäisi kelvata ihmisille­kin.
I
Esittäessään hallituksen hyväksy­mään
kansallisen terveysvakuutuksen,
sanotaan OCL:n esityksessä m.m. seu­raavasti:
"Me olemme havainneet, että
hallituksen ohjehnapuheessa luvataan
korjauksia Tarttuvien Tautien Lakiin ja
luvataan korvaus farmareille, joiden
siat kärsivät koleerasta. Mutta eikö oli­si
parempi, että luvattaisiin tehdä jotain
ihmisten terveyden suhteen, edes aset­taa
parlamentaarinen komitea . . ."
Kun ei ole lunta, min täytyy
käyttää vesisuksia. Erich
Crane ja Jack GUtnore St,
Catkminesista kär)öHtivat
täti vesiurkeilua Onibrio-järvellä
vielä joulun edellä ja
toivoivat vosvamsa nousta
vesisuksilleen vielä jotdupäi'
vänäkm. Kuinka ke sUnä
Ofististiiivatf etnine ole saa»
mit tietää, j