1942-01-17-03 |
Previous | 3 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
I L_T1
udvis van^.Beethoven
Kevättalven yafpisäUtäpäivä Wienissä
inwnna 1801. ^ - T
Sinertävä.f läihppaei^
kiertää suureti:Maup^
tujajä verhoaa i^^ Prqterin ja
muide» puistojen Mirenkorvaiset puut
huntuunsa.
Maailma oh toinen kuin ennen.
Vallankumous qn monen, miiutt muutoksen
mitassa kovin kourin pyyhkäissyt
elämän näyttämöltä piiska-peruukit,
porikkähämeet ja leikatut
pensasaidat. . Vapauden valtava henki
on puhaltanut pois rokokoo-ajan
herttaisen, leikkisän J^enostelun. Jean
Jacques Rousseaun nerokkaat
haavekuvat ovat toteutumaisillaan:
ihmiset ihailevat luonnonmukaisuutta,
suoruutta ja vapautta, — joskus
raakuuteen asti.
Kadun käytävää kulkee nuori mies.
Pienikasvuinen, tanakka . vartalo on
puettuna vaatimattomaan, mustaan
pukuun, kuparinpunaisissa rokonarpisissa
Jiasvoissa lärkehtii mielenliiku-tukseh
tumma-ptitia, ja mustista, rauhattomista
'sjlmistä välkahtää liekki,
kirkas kimi ukkospilven salama.
Nuorimies kulkee kiivaasti; maallinen
touhu hänen ympärillään on hänestä,
kaukana. Ludwig van Beethoven
on matkalla viuluniekka Cshup-panzighin
perustaman jousikvartetin
jokaviikkoiseen soittoiltamaan, tällä
kertaa ruhtinas v. Lichnoivskyn luona.
Beethoven on tänään saanut tietää,
että hänen suosijansa Bonn-ajoilta,
vanha kreivi • Waldstein, qjt Jullut
Wieniin ja tuonut mukanaan vaaliruhtinas
Maximiliqn Franzin hänelle
määräämän hovisoittotqiteilijan kuu-kausipaljan.
*'Niin, Waldsieiti—- ne olivat aikoja
ne", —-Beethoven hymähtää surumielisesti
itsekseen. "Vaaliruhtinas
Max Franz rakasti kyllä musiikkia;
hänen hovissaan soittivat sellaiset
taiturit kuin Waldstein, kreivitär
Hatzjeld ja tuo lumoava nuori
kreivitär Beldelbusch. MaxiniUian
suosi minuakin, toivoi minulta jotain
senkaltaista kuin Mozart oli, mutta
hän ei ymmärtänyt minua." Beethor
ven huokaa syvään. — "Ei kukaan
ymmärrä minua, ei kukaan tahdo ymmärtää.
Minä olen ruma ja töykeä."
Vastustamaton katkeruus kouristaa
hänen sydäntään. "En saanut ainoatakaan
ilonpäivää osakseni Bonnissa.
Siellä isäni ja laulaja Pjeifl^i^:^^^^
molemmat kiusaajani, — ajoivat minut
monena yönä makcimmasta Iinestäni
soittamaan itselleen, säestämään
kahden päihtyneen raakoja
sukkeluuksia. Ei minusta voinut tulla
"ihtnelasta", sellaista kuin Mozart
retöntä hellyyttä^ koko ihmiskuntaa
kohtaan^ Menneisyyden syitka^^
-jot väistyvät, ja tulevaisuuden unel-mät
nousevat mieleen valoisina, utuisina
ja häilyvinäir
Hän tuntee bnnea^ ja nousevaa voi-maa.
Giuliä Quicciärdin suttret, siniset
silmät ovat puhuneet hänelle
aran, ujon tunteensa pyhää\ kieltä.
Gitdia! Tänä iltana hän tapaa rakastettunsa,
'ja silloih ^ unohtuvat
kaikki synkät, lapsuudenaikana kärsityt
kovuudet, silloin näkeehän vain
"Giuliansä kauniit kasvot, joissa sinisilmien
loiste on yhtä syvä ja puhdas
kuin tämä kevättaivaan pilvetön sini.
Ruhtinas Lichnomskyn ym^
on kerämtynyt muutamia Wienin ylhäisten
piirien ttmnetuimpia henkilöitä.
Nziori ruhtinas Lobkoivitz ylistää
kihkeästi vanhalle Joseph Haydnille
Beethovenin leveäsöintuisia,
suurrakenteisia trioja. Haydn hymähtää
tyytyväisenä kuullessaan
kummallista, oikukasta oppilastaan
kehuttavan.
Kreivi Waldstein odottaa kärsimättömänä
nuoren suosikkinsa saapumista
tähän Schuppanzigh-ilta-maan
ja vilkaisee vähän väliä salin
oveen. On kulunut vuosia siitä, kun
Waldstein on nähnyt Beethovenin,
tuon tummatukkaisen, ruman ja tuittupäisen
nuorukaisen, joka kerran
oli, sillä en voi olla ihmisille mieliksil.ä ksi Bonnista kaukaiseen Wieniin
— Omia teitäni täytyy minun kul- etsimään onneaan, harvinaisella soi-
• tollaan ja säveltämiskyvyllään sekä
^ Maestro kulkee katuja. Kevään
kumma kaiho väreilee ilmassa; puistojen
mahtavain tammien rungoissa
pursuaa imelä mahla. Taivas on utuisen
kmilakka, siellä täällä pienoinen
tähti. Kevät soittaa sonettiansa luonnossa
ja ihmisten sydämissä. Ja
yhtäkkiä nuori Beethoven tuntee ää-kajcukkoon,
niin hiljaa se oli. Väinö
määräsi, että hiljaa kaikin hiivitään
piha-aidan taakse juuri naurismaan
kohdalle. Kuin aaveet alkoivat pojat
ryömiä : määräpaikkaa kohden,
Väinö itse viimeisenä. Kun hän pääsi
paikalle pii poikajpukko> jo siellä,
maaten .kuin koulleet; Väinö sanoi,
että kun liän, laskee kolmeen, niin saa ^
jokainen huutjMi^jaradutani^ paljon
kuin. kurlqasta läthtee. Vielä hän ki-listjl
rahoja ; kourassaan ja näytteli
niitä, ylly-ttäen, etä joka on oikein
vikkelä, voi saada kokonaisen markankin.
Ahneus-loisti poäcainsilmis-.
tä ja jokainen oli kuin vieterien päällä,
valmiihä hyöklcäämään sääliin perään.
Väinö; laski-kplmeeiti ja =ämas-sa
kuului kilinää ilmassa, rahat lensivät
nainismäahan. •' Poikia : vähän
pelotti,' sillä- naura .Pii Miekfcalan
isäönän 'arin' P^Mcä, mutta kun Väinö
vlelä^läkki kolmÄz-^tinn' ahhe\is\yök-.
ti ja^tköin: pahPlaJsiämtia syöksähti
pbikäjoufckäylt^
k\iVfeu&iäfiti,?^^S
yritti -saada ;Tnahdoffisimman - suuren -
osan; saaliista: - • 'Miekkalän isäntä
juoksr Hätään^ lielastämaah rakkaita
nauriitansa. ^ Mutta pojat olivat-niin •
säalOThimon"viaHassaettä'uk6h yitsa,
jonka hän öli siepannut käteensä, viuhui
nyt tunnottomiin-selkiin. Nauris-maassa
ei ollut enää montakaan naurista
pystyssä, kun ukko sai viimein
yliotteen, pojista ja katkoitetuksi heidät
pois pellosta,.. Vaari. itki. nauris-maansa,
hävitystä. Mutta kaukana
kylän raitilla naureskeli Väinö onnistuneelle
kepposelleen ja iloitsi kostostansa
. . . Kaiken tämän kiusanteon
lopetti eräs tapaus:
Eräänä lauantaiyönä, kun pojat
olivat taas Miekkalassa pahojaan tekemässä
ja vaari-juoksi yhden pojan
perässä pihan poikki pellolle, oli piik-kikarhi
käännetty ylösalaisin -pellon
laitaan. Edellä juokseva |X)ika huomasi
sen ja h3rppäsi yli mutta perässä
tuleva ukko ei sitä hucmiannut, vaan
kompastui siihen ja kaatui sen päälle.
Siina katkesi ukolta yksi kylkiluu ja
sai pahoja lihasvammoja. Hän joutui
sairaalaan.
Kun ukko tuli pois sairaalasta, oli
hän kuin-toinen mies. Hän ei kenellekään
puhunut pahaa sanaa, yaaaoli
ystävällinen kaikille: Hän ei enää
pitänyt 'niin nuukaa jos hän jollekin'
mökin mjehelle antoi nokareen voita •
tai. maitoaJlmän-ma - Väliin.pis--
ti suuren limpun jonkun perheen miehen'kainaloHJH^
nu<>rt«n miesten
kanssaib^ iltaisin tarinp^, samo--,
jen nuorten-, jotka olivat h^tar ennen
lunsanneet; - Vähit^^^ tuli aivan ta-.
vaksi^että joukko kylän nuprisoai-is-•
toskeli Miekkalän vanhan isänn^ .
rappusiila. Eikä edeskenenkpnpää- .
hän f^ikähtänyt ajatus että tämä oli.
se entinen Miekfcalan äkäpussi; Ta- .
lon iso pirtti aukeni silloin . tällöin
nuorisolle tanssisaliksi. Palvelusväen
ruoka parani ja työpäivä lyheni. Sa-moin
myös palkat paranivat. Miekkalän
talo muuttui rauhan ja sovun
tyyssijaksi.
MA-^TIENSETÄ.
voimakkaalla ner4)llaan sivuuttamaan
kaikki maailman tähänastiset suuruudet.
Viuluniekka Schuppanzigh astuu
sisään; hänen tyynissä kasvoissaan
kuvastuu hovielämään tottuneen ihmisen
hillitty hymy.
Mutta samassa havaitsee Waldstein
Beethovenin ovessa entiseen tapaansa
tutkivasti tarkastelevan näkyisikö
joukossa hänelle vastenmielisiä henkilöitä.
"Beethoven", kuiskaa nuori kreivi
Gallenberg matalalla äänellä kauniin
kreivitär Giulia Guicciardin korvaan
ja huomaa kummissaan kuinka Giu-lian
siniset silmät säteilevät ja hieno
puna nousee hänen poskilleen. Giulia
Giucciardiko rakastaisi tuota kömpelöä,
rokonarpista narria, joka mukamas
luulee voivansa kerran valloittaa
koko maailman uusilla epäsointui-silia
sävdlyksillään!
QiuUa Guicciardi menee hmeesti
nuoria taiteilijaa vastaan. Vaalea
silkki aaltoilee pehmein-poimuin nuoren
tytön vartalolla, suu hymyilee, ja
avoimien huulten läpi välkkyvät pienet,
vaikoisctr hampaat. Ujosti ojentaa
hän molemmat - kätensä nuorelle
taiteilijalle.
; Schuppartzighrkvartetti soittaa e- •
rasta "Papa" Häyäniri'jousikvartetin
leikkisän-kevyttä 'viipieistä-qsaq,' ja
kuulijat kuuntelevat hymysuin. •Sävelmät'
ovat ^ehättfnjuä; kaikki sä—,
veleet sointuvat toisiinsa^ ei ainoatakaan
särähdystäj ei pienintäkään epä-sgintua.
; .
. Beethoven seisoo itsfkseen salin e-täisimmässä
nurkassa. Jkailyevin, levottomin
sUmin seuraa hän rakastettunsa
jokaista liikettä, ja yli äyräit-tensä
tulvii sydän .unelmoitua' onnea.
. — Giulia, ihana lapsi! Valkenee-kphan
koskaan se onnen hetki, jolloin
h$n • uskaltaa pusertaa ihannoidun
lemmittynsä sykkivää rintaansa vasten?
—
Schuppanzigh kumartaa syövään
kaukttHä salin perällä. Beethoven
huomaa, eitä kvartetti on loppunut
ja herää unelmistaan. Ruhtinas Lich^
noTvsky jä Beethovenin vanha ystävä
XValdstcin lähestyvät ja pyytävät
häntä soittamaan heille jonkun uuden
sävcllyksensii, ja vanha porooni v.
Smieten huutaa niin kovalla äänellä,
että kaikki salissa olijat sen kuulevat:
"Maestro, soittakaa minulle joku vanhan
Bachin fuuga: soittakaa se minulle
iltarukoukseksi !"
Mutta Beethoven ei kuule, näkee
vain että Giulia Guicciardin huulet
äänettömästi kuiskaavat hänelle:
"Soita mimdler .
Ja Beethoven menee nopein askelin
sjiuren pianojorten ääreen, avaa sen
taidemaalauksilla koritctun kannen ja
istuu alkaakseen.
Giulia! — Beethoven on sillä hetkellä
unhoittanut kaikki sävellyksensä.
Kreivi Waldstein on kumartunut
eteenpäin. Jännittyneenä odottaa hän
taiteilijan ensimmäistä akordia. Syntyy
syvä hiljaisuus ja odotus. Yhä
vielä istuu Beethoven liikahtamatta
soittokoneen ääressä. Kädet lepäävät
liikkumattomina valkealla eljenluul-la.
Taiteiiljan rauhaton katse etsii
synkkänä, jotain kaukaista ja kasvonpiirteet
ovat kuin marmoriin valetut.
Salin seinillä palavat kynttilät lepattavat
puolihämärässä.
Silloin alkaa kuulua sävelmä. Se
keinuu kuin hiljaisten iltamaininkien
kantamana. Hitaasti seuraa kumea
lyönti, ja säestys kantaa senkin
kauas. Syntyy andante. Se aivan kuin-rukoilee
tai huokaa raskaasti, nousee
liikutuksissaan korkealle — ja laskee
taasen.
Beethoven haaveilee. Vallitsee syvä
äänettömyys. Kaihoisa tunnelma
hiipii saliin. Kynttilä sammuu toisensa
jälkeen, kun ruhtinas Lich-noivsky
hiljaa varpaillaan astuen kulkee
huoneen ympäri.
Andanten molemmat synkät loppu-lyönnit
-vaikenevat. Kuulijat'odottavat
henkeään pidättäen. Grultan silmät
kiiluvat mustina puoli pimeässä,
ja onnfdlisena kiintyy katse m< sfariin.
Beethoven soittaa, l^aikka srhirpo
hymyilee lykyttä keväistä hyuiyäiin,
on taaskin kuin kunjviallinm alaku-
Ann Sheridan, elokuvien punatukkainen
"oomph girl", on äsken kaikessa
hiljaisuudessa lentänyt George Bren-tin
kanssa HoUywoodista Floridan
Palm Beachille ja siellä tekaisseet
umpisolmun.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 17, 1942 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1942-01-17 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki420117 |
Description
| Title | 1942-01-17-03 |
| OCR text | I L_T1 udvis van^.Beethoven Kevättalven yafpisäUtäpäivä Wienissä inwnna 1801. ^ - T Sinertävä.f läihppaei^ kiertää suureti:Maup^ tujajä verhoaa i^^ Prqterin ja muide» puistojen Mirenkorvaiset puut huntuunsa. Maailma oh toinen kuin ennen. Vallankumous qn monen, miiutt muutoksen mitassa kovin kourin pyyhkäissyt elämän näyttämöltä piiska-peruukit, porikkähämeet ja leikatut pensasaidat. . Vapauden valtava henki on puhaltanut pois rokokoo-ajan herttaisen, leikkisän J^enostelun. Jean Jacques Rousseaun nerokkaat haavekuvat ovat toteutumaisillaan: ihmiset ihailevat luonnonmukaisuutta, suoruutta ja vapautta, — joskus raakuuteen asti. Kadun käytävää kulkee nuori mies. Pienikasvuinen, tanakka . vartalo on puettuna vaatimattomaan, mustaan pukuun, kuparinpunaisissa rokonarpisissa Jiasvoissa lärkehtii mielenliiku-tukseh tumma-ptitia, ja mustista, rauhattomista 'sjlmistä välkahtää liekki, kirkas kimi ukkospilven salama. Nuorimies kulkee kiivaasti; maallinen touhu hänen ympärillään on hänestä, kaukana. Ludwig van Beethoven on matkalla viuluniekka Cshup-panzighin perustaman jousikvartetin jokaviikkoiseen soittoiltamaan, tällä kertaa ruhtinas v. Lichnoivskyn luona. Beethoven on tänään saanut tietää, että hänen suosijansa Bonn-ajoilta, vanha kreivi • Waldstein, qjt Jullut Wieniin ja tuonut mukanaan vaaliruhtinas Maximiliqn Franzin hänelle määräämän hovisoittotqiteilijan kuu-kausipaljan. *'Niin, Waldsieiti—- ne olivat aikoja ne", —-Beethoven hymähtää surumielisesti itsekseen. "Vaaliruhtinas Max Franz rakasti kyllä musiikkia; hänen hovissaan soittivat sellaiset taiturit kuin Waldstein, kreivitär Hatzjeld ja tuo lumoava nuori kreivitär Beldelbusch. MaxiniUian suosi minuakin, toivoi minulta jotain senkaltaista kuin Mozart oli, mutta hän ei ymmärtänyt minua." Beethor ven huokaa syvään. — "Ei kukaan ymmärrä minua, ei kukaan tahdo ymmärtää. Minä olen ruma ja töykeä." Vastustamaton katkeruus kouristaa hänen sydäntään. "En saanut ainoatakaan ilonpäivää osakseni Bonnissa. Siellä isäni ja laulaja Pjeifl^i^:^^^^ molemmat kiusaajani, — ajoivat minut monena yönä makcimmasta Iinestäni soittamaan itselleen, säestämään kahden päihtyneen raakoja sukkeluuksia. Ei minusta voinut tulla "ihtnelasta", sellaista kuin Mozart retöntä hellyyttä^ koko ihmiskuntaa kohtaan^ Menneisyyden syitka^^ -jot väistyvät, ja tulevaisuuden unel-mät nousevat mieleen valoisina, utuisina ja häilyvinäir Hän tuntee bnnea^ ja nousevaa voi-maa. Giuliä Quicciärdin suttret, siniset silmät ovat puhuneet hänelle aran, ujon tunteensa pyhää\ kieltä. Gitdia! Tänä iltana hän tapaa rakastettunsa, 'ja silloih ^ unohtuvat kaikki synkät, lapsuudenaikana kärsityt kovuudet, silloin näkeehän vain "Giuliansä kauniit kasvot, joissa sinisilmien loiste on yhtä syvä ja puhdas kuin tämä kevättaivaan pilvetön sini. Ruhtinas Lichnomskyn ym^ on kerämtynyt muutamia Wienin ylhäisten piirien ttmnetuimpia henkilöitä. Nziori ruhtinas Lobkoivitz ylistää kihkeästi vanhalle Joseph Haydnille Beethovenin leveäsöintuisia, suurrakenteisia trioja. Haydn hymähtää tyytyväisenä kuullessaan kummallista, oikukasta oppilastaan kehuttavan. Kreivi Waldstein odottaa kärsimättömänä nuoren suosikkinsa saapumista tähän Schuppanzigh-ilta-maan ja vilkaisee vähän väliä salin oveen. On kulunut vuosia siitä, kun Waldstein on nähnyt Beethovenin, tuon tummatukkaisen, ruman ja tuittupäisen nuorukaisen, joka kerran oli, sillä en voi olla ihmisille mieliksil.ä ksi Bonnista kaukaiseen Wieniin — Omia teitäni täytyy minun kul- etsimään onneaan, harvinaisella soi- • tollaan ja säveltämiskyvyllään sekä ^ Maestro kulkee katuja. Kevään kumma kaiho väreilee ilmassa; puistojen mahtavain tammien rungoissa pursuaa imelä mahla. Taivas on utuisen kmilakka, siellä täällä pienoinen tähti. Kevät soittaa sonettiansa luonnossa ja ihmisten sydämissä. Ja yhtäkkiä nuori Beethoven tuntee ää-kajcukkoon, niin hiljaa se oli. Väinö määräsi, että hiljaa kaikin hiivitään piha-aidan taakse juuri naurismaan kohdalle. Kuin aaveet alkoivat pojat ryömiä : määräpaikkaa kohden, Väinö itse viimeisenä. Kun hän pääsi paikalle pii poikajpukko> jo siellä, maaten .kuin koulleet; Väinö sanoi, että kun liän, laskee kolmeen, niin saa ^ jokainen huutjMi^jaradutani^ paljon kuin. kurlqasta läthtee. Vielä hän ki-listjl rahoja ; kourassaan ja näytteli niitä, ylly-ttäen, etä joka on oikein vikkelä, voi saada kokonaisen markankin. Ahneus-loisti poäcainsilmis-. tä ja jokainen oli kuin vieterien päällä, valmiihä hyöklcäämään sääliin perään. Väinö; laski-kplmeeiti ja =ämas-sa kuului kilinää ilmassa, rahat lensivät nainismäahan. •' Poikia : vähän pelotti,' sillä- naura .Pii Miekfcalan isäönän 'arin' P^Mcä, mutta kun Väinö vlelä^läkki kolmÄz-^tinn' ahhe\is\yök-. ti ja^tköin: pahPlaJsiämtia syöksähti pbikäjoufckäylt^ k\iVfeu&iäfiti,?^^S yritti -saada ;Tnahdoffisimman - suuren - osan; saaliista: - • 'Miekkalän isäntä juoksr Hätään^ lielastämaah rakkaita nauriitansa. ^ Mutta pojat olivat-niin • säalOThimon"viaHassaettä'uk6h yitsa, jonka hän öli siepannut käteensä, viuhui nyt tunnottomiin-selkiin. Nauris-maassa ei ollut enää montakaan naurista pystyssä, kun ukko sai viimein yliotteen, pojista ja katkoitetuksi heidät pois pellosta,.. Vaari. itki. nauris-maansa, hävitystä. Mutta kaukana kylän raitilla naureskeli Väinö onnistuneelle kepposelleen ja iloitsi kostostansa . . . Kaiken tämän kiusanteon lopetti eräs tapaus: Eräänä lauantaiyönä, kun pojat olivat taas Miekkalassa pahojaan tekemässä ja vaari-juoksi yhden pojan perässä pihan poikki pellolle, oli piik-kikarhi käännetty ylösalaisin -pellon laitaan. Edellä juokseva |X)ika huomasi sen ja h3rppäsi yli mutta perässä tuleva ukko ei sitä hucmiannut, vaan kompastui siihen ja kaatui sen päälle. Siina katkesi ukolta yksi kylkiluu ja sai pahoja lihasvammoja. Hän joutui sairaalaan. Kun ukko tuli pois sairaalasta, oli hän kuin-toinen mies. Hän ei kenellekään puhunut pahaa sanaa, yaaaoli ystävällinen kaikille: Hän ei enää pitänyt 'niin nuukaa jos hän jollekin' mökin mjehelle antoi nokareen voita • tai. maitoaJlmän-ma - Väliin.pis-- ti suuren limpun jonkun perheen miehen'kainaloHJH^ nu<>rt«n miesten kanssaib^ iltaisin tarinp^, samo--, jen nuorten-, jotka olivat h^tar ennen lunsanneet; - Vähit^^^ tuli aivan ta-. vaksi^että joukko kylän nuprisoai-is-• toskeli Miekkalän vanhan isänn^ . rappusiila. Eikä edeskenenkpnpää- . hän f^ikähtänyt ajatus että tämä oli. se entinen Miekfcalan äkäpussi; Ta- . lon iso pirtti aukeni silloin . tällöin nuorisolle tanssisaliksi. Palvelusväen ruoka parani ja työpäivä lyheni. Sa-moin myös palkat paranivat. Miekkalän talo muuttui rauhan ja sovun tyyssijaksi. MA-^TIENSETÄ. voimakkaalla ner4)llaan sivuuttamaan kaikki maailman tähänastiset suuruudet. Viuluniekka Schuppanzigh astuu sisään; hänen tyynissä kasvoissaan kuvastuu hovielämään tottuneen ihmisen hillitty hymy. Mutta samassa havaitsee Waldstein Beethovenin ovessa entiseen tapaansa tutkivasti tarkastelevan näkyisikö joukossa hänelle vastenmielisiä henkilöitä. "Beethoven", kuiskaa nuori kreivi Gallenberg matalalla äänellä kauniin kreivitär Giulia Guicciardin korvaan ja huomaa kummissaan kuinka Giu-lian siniset silmät säteilevät ja hieno puna nousee hänen poskilleen. Giulia Giucciardiko rakastaisi tuota kömpelöä, rokonarpista narria, joka mukamas luulee voivansa kerran valloittaa koko maailman uusilla epäsointui-silia sävdlyksillään! QiuUa Guicciardi menee hmeesti nuoria taiteilijaa vastaan. Vaalea silkki aaltoilee pehmein-poimuin nuoren tytön vartalolla, suu hymyilee, ja avoimien huulten läpi välkkyvät pienet, vaikoisctr hampaat. Ujosti ojentaa hän molemmat - kätensä nuorelle taiteilijalle. ; Schuppartzighrkvartetti soittaa e- • rasta "Papa" Häyäniri'jousikvartetin leikkisän-kevyttä 'viipieistä-qsaq,' ja kuulijat kuuntelevat hymysuin. •Sävelmät' ovat ^ehättfnjuä; kaikki sä—, veleet sointuvat toisiinsa^ ei ainoatakaan särähdystäj ei pienintäkään epä-sgintua. ; . . Beethoven seisoo itsfkseen salin e-täisimmässä nurkassa. Jkailyevin, levottomin sUmin seuraa hän rakastettunsa jokaista liikettä, ja yli äyräit-tensä tulvii sydän .unelmoitua' onnea. . — Giulia, ihana lapsi! Valkenee-kphan koskaan se onnen hetki, jolloin h$n • uskaltaa pusertaa ihannoidun lemmittynsä sykkivää rintaansa vasten? — Schuppanzigh kumartaa syövään kaukttHä salin perällä. Beethoven huomaa, eitä kvartetti on loppunut ja herää unelmistaan. Ruhtinas Lich^ noTvsky jä Beethovenin vanha ystävä XValdstcin lähestyvät ja pyytävät häntä soittamaan heille jonkun uuden sävcllyksensii, ja vanha porooni v. Smieten huutaa niin kovalla äänellä, että kaikki salissa olijat sen kuulevat: "Maestro, soittakaa minulle joku vanhan Bachin fuuga: soittakaa se minulle iltarukoukseksi !" Mutta Beethoven ei kuule, näkee vain että Giulia Guicciardin huulet äänettömästi kuiskaavat hänelle: "Soita mimdler . Ja Beethoven menee nopein askelin sjiuren pianojorten ääreen, avaa sen taidemaalauksilla koritctun kannen ja istuu alkaakseen. Giulia! — Beethoven on sillä hetkellä unhoittanut kaikki sävellyksensä. Kreivi Waldstein on kumartunut eteenpäin. Jännittyneenä odottaa hän taiteilijan ensimmäistä akordia. Syntyy syvä hiljaisuus ja odotus. Yhä vielä istuu Beethoven liikahtamatta soittokoneen ääressä. Kädet lepäävät liikkumattomina valkealla eljenluul-la. Taiteiiljan rauhaton katse etsii synkkänä, jotain kaukaista ja kasvonpiirteet ovat kuin marmoriin valetut. Salin seinillä palavat kynttilät lepattavat puolihämärässä. Silloin alkaa kuulua sävelmä. Se keinuu kuin hiljaisten iltamaininkien kantamana. Hitaasti seuraa kumea lyönti, ja säestys kantaa senkin kauas. Syntyy andante. Se aivan kuin-rukoilee tai huokaa raskaasti, nousee liikutuksissaan korkealle — ja laskee taasen. Beethoven haaveilee. Vallitsee syvä äänettömyys. Kaihoisa tunnelma hiipii saliin. Kynttilä sammuu toisensa jälkeen, kun ruhtinas Lich-noivsky hiljaa varpaillaan astuen kulkee huoneen ympäri. Andanten molemmat synkät loppu-lyönnit -vaikenevat. Kuulijat'odottavat henkeään pidättäen. Grultan silmät kiiluvat mustina puoli pimeässä, ja onnfdlisena kiintyy katse m< sfariin. Beethoven soittaa, l^aikka srhirpo hymyilee lykyttä keväistä hyuiyäiin, on taaskin kuin kunjviallinm alaku- Ann Sheridan, elokuvien punatukkainen "oomph girl", on äsken kaikessa hiljaisuudessa lentänyt George Bren-tin kanssa HoUywoodista Floridan Palm Beachille ja siellä tekaisseet umpisolmun. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1942-01-17-03
