1948-07-10-08 |
Previous | 8 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Minä olen voiniaton, te olette minua
voimakkaampi, mutta minulla ja lapsillani
on olemassa puoltaja! Jumala
näkee kaiken! Hän on vanhurskas!
Hän vaatii teidät tilille jokaisesta kyynelestäni,
kaikista unettomista öistäni!
Tulee aika,, jolloin minut vielä muistatte!
Jälleen seurasi äänettömyys. Rouva
käveli huoneessa käsiään väännellen,
mutta Pasha katseli häntä yhä tylsänä
ja häkeltyneenä, ei ymmärtänyt mitään
ja odotti toiselta jotakin kauheaa.
—^^Minä, armollinen rouva, en tiedä
mitään, — kuiskasi hän ja puhkesi äkkiä
itkuun. •
— Te valehtelette! — huusi rouva ja
hänen silmänsä salamoivat vihasta. —
Minä tiedän kaiken! Tunnen teidät jo
kauan! Tiedän, että hän viime kuukauden
kuluessa on joka päivä istunut
luonanne!
— Kyllä. Mikäpäs siinä? Mitä se
haittaa? Minulla käy«paljon vieraita,
mutta minä en orjuuta ketään. Vapaalla
vapaa tahto.
— Minä sanon teille: kavallus on
tullut ilmi! Hän on tuhlannut hänelle
uskottuja vieraita varoja!^ Sellaisen tähden
. . . kuin te, teidän tähtenne hän
on tehnyt rikoksen. Kulkaahan, — sanoi
rouva päättäväiseen sävyyn ja pysähtyi
Pashan eteen. — Teillä ei voi
olla periaatteita \te elätte vain siksi,
että saisitte pahaa aikaan, se on tarkoituksenne,
mutta eihän voi ajatella,
että olisitte niin syvälle langennut, ettei
teillä olisi hituistakaan inhimillisiä tunteita.
Hänellä on vaimo ja lapset . . .
Jos hänet tuomitaan ja* karkoitetaan,
niin minä ja lapset kuolemme nälkään
. . . Käsittäkää se! Jos tänään
saan hankituksi yhdeksänsataa ruplaa,
silloin hänet jätetään rauhaan. Vain
yhdeksänsataa ruplaa!
— Mikä yhdeksänsataa ruplaa? —
ysyi hiljaa Pasha. — Minä . . . minä
n tiedä . . . Minä en ole ottanut . . ,
— Minä en pyydä teiltä yhdeksääsa-taa
ruplaa . . . teillä ei ole rahaa enkä
rahojanne tarvitsekaan. Pyydän muuta.
Miehet tavallisesti sellaisille kuin te
lahjoittelevat ar\'oesineitä. Palauttakaa
minulle vain ne esineet, jotka mieheni
on teille lahjoittanut!
— .\rmollinen \ouva, ei hän ole minulle
mitään esineitä lahjoittanut! —
kirkasi Pasha, alkaen käsittää.
—Mihinkäs rahat ovat joutuneet?
Hän on tuhlannut kaikki omansa, minun
rahani ja v i e r a a t . . . Mihinkäs ne kaikki
ovat joutuneet? Kuunelkaahan, pyydän
teitä! Olin kiihtynyt ja puhuin
teille paljon karkeuksia, pjydän anteeksi.
Minä tiedän, että te vihaatte mi- ^
nua, mutta jos teillä on kykyä sääliä,
niin ymmärtäkää tilanteeni! Rukoilen
teitä, antakaa minulle esineet!
—Hm . . . sanoi Pasha ja kohautti
olkapäitään. — Antaisin mielelläni, mutta
Jumala minua rangaiskoon, hän ei
ole minulle mitään antanut. Uskokaa
vilpittömyyteeni. Muuten, totta kyllä,
— hämmästeli laulajatar, — hän kuinka
lieneekään sattunut tuomaan minulle
pari pikku esinettä. Sallikaa minun
antaa ne teille, jos haluatte . . .
Pasha avasi yhden peilipöytänsa laatikoista
ja otti sieltä kultaisen rannerenkaan
ja ohuen rubinisormuksen.
— Olkaa hyvä! — virkkoi hän antaessaan
korut N-ieraalle.
Rouva hätkähti, hänen kasvonsa nyt-feähtelivät.
Hän loukkaantui.
— Mitkä te minulle annallekaan?
— hän sanoi. — En minä aknuja anele,
vaan sitä mikä ei kuulu teille minkä
te asemaanne hyväksenne käyttäen olette
mieheltäni kiristäneet . . . tuolta hei-koit&
f onnettomalta miehellä . . , Torstaina
kun näin teidät mieheni kanssa
laiturilla, oli teillä kallisarvoisia rinta^
luuloja ja rarmerenkaita. Eipä siis kannata
näytellä edessäni viatonta karitsaa!
Pyydän viimeisen kerran: annatteko
minulle korut vai ettekö?
— Millainen olettekaan, jinnalavita,
omituinen . . . — virkkoi Pasha alkaen
suuttua. — Vakuutan, etten ole saanut
Nikolai Petrovitshiltanne muuta kuin
tämän ketjun ja sormuksen. Hän on
tuonut minulle vain makeita piirakoita.
— ^lakeita piiraita . . . — myhähti
tuntematon. — Kotona ei ole lapsille
mitään syötävää, mutta -tänne hän tuo
makeita piirakoita. Te lopullisesti kieltäydytte
koruja palauttamasta?
Vastausta saamatta rouva istuutui ja
hänen mietteensä päättyvät yhteen pisteeseen:
~ Mitäpä nyt pitäisi tehdä? —
Jollen saa yhdeksääsataa ruplaa, niin
hän tuhoutuu, ja minä lapsineni tuhoudun.
Pitäisikö tuo kurja nainen tappaa,
vai pitäisikö polvistua hänen eteensä?
Rouva puristi nenäliinan kasvoilleen
— Minä pyydän teitä! — kuului
nyyhkytysten lomasta. — Tehän olette
mieheni turmellut ja tuhonnut, pelastakaa
h ä n e t . . . Ette tunne häntä kohtaan
sääliä, mutta lapset . . . lapset . . .
Ovatko lapset sjryllisiä?
Pasha kuvitteli näkevänsä kadulla
seisomassa nälissään, itkeviä pieniä lapsia
ja puhkesi itkuun.
— Mitäpä minä voin tehdä, armollinen
rouva? — hän sanoi. — Te sanotte
minun olevan inhoitta van ja sanotte minun
tuhonneen Nikolai Petrovitshin,
mutta minä vannon teille kuin elävän
Jumalan edessä . . . en ole mitään hänestä
hyötynyt . i . Kuorossa, jossa
Jaulan, on ainoastaan Motjalla rikas
rakastaja, mutta me kaikki muut jotenkuten
leipä- ja kaljarahat hankim- -
me, Nikolai Petrovitsh u n sivistynyt ja
hienotunteinen mies. Olen ottanut hänet
vastaan. Me emme saa olla vieraita vastaanottamatta.
— ^linä pyydän koruja! Antakaa
minulle korut! Minä itken . . . alennun
. . . Sallikaa, niin laskeudun polvilleni!
Sallikaa!
Pasha kirkaisi säikähdyksestä ja
väänteli käsiään. Hän tunsi, että tuo
kalpea, kaunis rouva, joka. puhuu hienostuneesti
kuin teatterissa, voi todella
polvistua hänen eteensä, ylpeydestä
nimittäin, jalomielisyydestä itseään
ylentääkseen ja laulajatarta alentaakseen.
— Hvvä on, minä annan teille korut!
— hätäili Pasha silmiään kuivaten. —
Olkaa hyvä! Vaan ne eivät ole Nikolai
Petrovitshin . . . Olen saanut -ne muilta
vierailta. Kuinka haluatte . . .
Pasha avasi ylimmäisen laatikon, otti
sieltä esille timanttirintaneulan,* koral-linauhan,
muutamia sormuksia', rannerenkaan
ja antoi ne kaikki rouvalle.
— Ottakaa, jos haluatte! Minä en
kuitenkaan ole miehestänne mitään hyötynyt.
Ottakaa^ rikastukaa! — jatkoi
Pasha hänen polvistumisuhkauksestaan
loukkaantuneena. Mutta jos olette hyveellinen
J. . hänen laillinen vaimonsa,
niin'pitäisitte hänet luonanne! Minä en
ole häntä luokseni kutsunut, vaan hän
on itse tullut . . .
Rouva katsoi kyyneltensä välistä hänelle
annettuja koruja ja sanoi:
Pasha tempaisi nopeasti laatikosta
vielä kultakellon, savukerasian ja korvarenkaat
ja sanoi käsiään le\'itellen:
— Encmfjää minulle ei ole, vaikka
etsitte!
Vieras huokasi, kääri vapisevin käsin
korut nenäliinaansa ja poistui sanaakaan
sanomatta.
Viereisen huoneen ovi aukeni, ja K o l -
pakov astui sisään. Hän oli ka}pea.
pudisteli hermostuneena päätään, aivan
kuin olisi juuri niellyt jotakin karvasta.
Kyynelet kimaltelivat hänen silmissään.
— Minkälaisia koruja te olette mi-
Itä-Ontarion ampumakilpailujen, Long BranchHssä, korkeimman
pistemäärän saavuttaneet, korkeakoulun (fppilaat A. McDermid
ja E. Reilly.
"Ei armoa, vaan oikeutta",
sanoo Robeson
Kuuluisa neekeritaiteilija Paul Robeson
päätti äskettäin konserttimatkansa
Honolulusi, jossa hän esiintyi 27
paikkakunnalla satama- ja varastohuo-netyöläisten
union järjestämissä tilaisuuksissa,
lupauksella, että hän kehoit-kansanlauluja
ja tämän johdosta julkaistiin
arvostelevia kirjoituksia Honolulun
valtalehdistössä.
Robeson sanoi, että hän on laulanut
näitä lauluja kaksi vuotta, tai siitä lähtien
kun hän lopetti ammattimaiset
konserttimatkansa.- Hän on oppinut
laulamaan kiinalaisia, filippiiniläisiä,
taiteilijoita vierailemaan täällä.
Robesonilla, hänen säestäjällään
La\vrence Brownilla ja säveltäjälaula-jalla
Earl Robinsonilla oli valtava yleisömenestys
kaikkialla näillä saarilla ja
planjtaasheilla, joilla he esiintyivät. Heidän
ohjelmistonsa sisälsi monen .maan
nulle k^tanut? hyökkäsi hänen
taa toisiakin kuuluisia yhdysvaltalaisia japanilaisia ja hawaiilaisia lauluja, joita
hän estti viimeisessä konserttitilaisuudessaan.
—
Sanomalehtikonferenssissa Robeson
sanoi, että hänen mielestään näi]lä saarilla
saa opetuksen rotujen sopusoinnusta,
että Hawaiin valtioksi julistaminen
edistäisi demokratiaa niiden ame-rikalaisten
keskuudessa, jotka eivät uiko,
että rotujen välistä sopusointua on
olemassa. v
Te^hden summauksen omista poliittisista
mielipiteistään hän sanoi, että ne
merkitsevät taistelua kaikkialla jokaisen
puolesta, jota sorretaan.
'•Itselleni en p\-ydä armoa. Mmä
olen anti-fasisti, minä vihaan fasismia
ja kaikkea sitä mitä se merkitsee.
Robeson lisäsi, että lakossa tai taistelussa
hän on union puolesta. Hiin vakuutti,
että jos Palestiinas.sa iuiistetrai-siin
täysfsota, niin hän hetimiten menisi
s"nne laulamaan juutalaisille sotilaille
niin kuin hän lauloi lojalisteiHe Espanjan
sisällissodassa v. 1936.
Hän jatkaa toimintaansa \Va!Iacen
vaalikampanjan puolesta, silla jos kukaan
jatkaa Franklin D. Rooseveltin
uuden jaon traditioita, niin se on ^^.'^l-lace,
lausui Robeson.
Robeson teki tämän konserttimatkan
vapaasti ja CIO:n satama- in varasto-huonetyöläisten
hyväksi. Si^'' to<lcll-''--
kin kansan taiteilija.
kimppuunsa Pasha. — Ja milloin, sallikaa
minun kysyä?
— Koruja . . . Roskaa nuo korut! —
kuiskasi Kolpakov ja pudisti päätään.
— Herra Jumala! Hän itki edessäsi,
alentui . . .
— Minä kys>Ti teiltä: millaisia koruj
a olette nunulle kantanut? — kirkui
Pasha. * .
— H\'\'ä Jumala sentään! Hän on
. polvis-tuollai-kunniallinen,
ylpeä, puhdas .
tuakin halusi sinun eteesi . ,
sen tytön eteen! Ja minä olen hänet sellaiseen
tilaan saattanut! Minä olen sallinut!
Hän tarttui päähänsä ja vaikeroi:
— En, en koskaan anna itselleni sitä
anteeksi! En anna anteeksi! Mene pois
luotani . . . luuska! — huusi hän inholla,
peräytyi kauemmaksi ja työnsi vapisevin
käsin Pashan pois luotaan. — Hän
tahtoi polvistua ja . . . kenen eteen?
Sinun eteesi! Oi, Jumalani!
Hän pukeutui nopeasti, katsahti halveksien
Pashaan, astui ovelle ja poistui,
Pasha paneutui maata ja puhkesi ää-nekkääseen
itkuun. Hän sääli äkkipi-kaisuudessa
antamiaan koruja, häntä
harmitti. Hän muisti, kuinka muuan
kauppias pieksi hänet sy>'ttä suotta kolme
vuotta takaperin, ja itki vieläkin
kalkcrammin.
KirjcUisvusriita — Mrs. Marjorie
Johnson sai Chicagossa a\noeron selit<^^-
tyään tuomarille, että hänen miehensä
oli lyönyt häntä kun Marjone oli kc-hoittanut
miestään hylkäämään sar.ui-kuvakirjalllsuuden
ja harra'=tamn.in
klassillista kirjallisuutta.
SIVU 8 LAUANT.AINA, HEINÄKUUN 10 PÄIVXNX, 1948
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 10, 1948 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1948-07-10 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki480710 |
Description
| Title | 1948-07-10-08 |
| OCR text |
Minä olen voiniaton, te olette minua
voimakkaampi, mutta minulla ja lapsillani
on olemassa puoltaja! Jumala
näkee kaiken! Hän on vanhurskas!
Hän vaatii teidät tilille jokaisesta kyynelestäni,
kaikista unettomista öistäni!
Tulee aika,, jolloin minut vielä muistatte!
Jälleen seurasi äänettömyys. Rouva
käveli huoneessa käsiään väännellen,
mutta Pasha katseli häntä yhä tylsänä
ja häkeltyneenä, ei ymmärtänyt mitään
ja odotti toiselta jotakin kauheaa.
—^^Minä, armollinen rouva, en tiedä
mitään, — kuiskasi hän ja puhkesi äkkiä
itkuun. •
— Te valehtelette! — huusi rouva ja
hänen silmänsä salamoivat vihasta. —
Minä tiedän kaiken! Tunnen teidät jo
kauan! Tiedän, että hän viime kuukauden
kuluessa on joka päivä istunut
luonanne!
— Kyllä. Mikäpäs siinä? Mitä se
haittaa? Minulla käy«paljon vieraita,
mutta minä en orjuuta ketään. Vapaalla
vapaa tahto.
— Minä sanon teille: kavallus on
tullut ilmi! Hän on tuhlannut hänelle
uskottuja vieraita varoja!^ Sellaisen tähden
. . . kuin te, teidän tähtenne hän
on tehnyt rikoksen. Kulkaahan, — sanoi
rouva päättäväiseen sävyyn ja pysähtyi
Pashan eteen. — Teillä ei voi
olla periaatteita \te elätte vain siksi,
että saisitte pahaa aikaan, se on tarkoituksenne,
mutta eihän voi ajatella,
että olisitte niin syvälle langennut, ettei
teillä olisi hituistakaan inhimillisiä tunteita.
Hänellä on vaimo ja lapset . . .
Jos hänet tuomitaan ja* karkoitetaan,
niin minä ja lapset kuolemme nälkään
. . . Käsittäkää se! Jos tänään
saan hankituksi yhdeksänsataa ruplaa,
silloin hänet jätetään rauhaan. Vain
yhdeksänsataa ruplaa!
— Mikä yhdeksänsataa ruplaa? —
ysyi hiljaa Pasha. — Minä . . . minä
n tiedä . . . Minä en ole ottanut . . ,
— Minä en pyydä teiltä yhdeksääsa-taa
ruplaa . . . teillä ei ole rahaa enkä
rahojanne tarvitsekaan. Pyydän muuta.
Miehet tavallisesti sellaisille kuin te
lahjoittelevat ar\'oesineitä. Palauttakaa
minulle vain ne esineet, jotka mieheni
on teille lahjoittanut!
— .\rmollinen \ouva, ei hän ole minulle
mitään esineitä lahjoittanut! —
kirkasi Pasha, alkaen käsittää.
—Mihinkäs rahat ovat joutuneet?
Hän on tuhlannut kaikki omansa, minun
rahani ja v i e r a a t . . . Mihinkäs ne kaikki
ovat joutuneet? Kuunelkaahan, pyydän
teitä! Olin kiihtynyt ja puhuin
teille paljon karkeuksia, pjydän anteeksi.
Minä tiedän, että te vihaatte mi- ^
nua, mutta jos teillä on kykyä sääliä,
niin ymmärtäkää tilanteeni! Rukoilen
teitä, antakaa minulle esineet!
—Hm . . . sanoi Pasha ja kohautti
olkapäitään. — Antaisin mielelläni, mutta
Jumala minua rangaiskoon, hän ei
ole minulle mitään antanut. Uskokaa
vilpittömyyteeni. Muuten, totta kyllä,
— hämmästeli laulajatar, — hän kuinka
lieneekään sattunut tuomaan minulle
pari pikku esinettä. Sallikaa minun
antaa ne teille, jos haluatte . . .
Pasha avasi yhden peilipöytänsa laatikoista
ja otti sieltä kultaisen rannerenkaan
ja ohuen rubinisormuksen.
— Olkaa hyvä! — virkkoi hän antaessaan
korut N-ieraalle.
Rouva hätkähti, hänen kasvonsa nyt-feähtelivät.
Hän loukkaantui.
— Mitkä te minulle annallekaan?
— hän sanoi. — En minä aknuja anele,
vaan sitä mikä ei kuulu teille minkä
te asemaanne hyväksenne käyttäen olette
mieheltäni kiristäneet . . . tuolta hei-koit&
f onnettomalta miehellä . . , Torstaina
kun näin teidät mieheni kanssa
laiturilla, oli teillä kallisarvoisia rinta^
luuloja ja rarmerenkaita. Eipä siis kannata
näytellä edessäni viatonta karitsaa!
Pyydän viimeisen kerran: annatteko
minulle korut vai ettekö?
— Millainen olettekaan, jinnalavita,
omituinen . . . — virkkoi Pasha alkaen
suuttua. — Vakuutan, etten ole saanut
Nikolai Petrovitshiltanne muuta kuin
tämän ketjun ja sormuksen. Hän on
tuonut minulle vain makeita piirakoita.
— ^lakeita piiraita . . . — myhähti
tuntematon. — Kotona ei ole lapsille
mitään syötävää, mutta -tänne hän tuo
makeita piirakoita. Te lopullisesti kieltäydytte
koruja palauttamasta?
Vastausta saamatta rouva istuutui ja
hänen mietteensä päättyvät yhteen pisteeseen:
~ Mitäpä nyt pitäisi tehdä? —
Jollen saa yhdeksääsataa ruplaa, niin
hän tuhoutuu, ja minä lapsineni tuhoudun.
Pitäisikö tuo kurja nainen tappaa,
vai pitäisikö polvistua hänen eteensä?
Rouva puristi nenäliinan kasvoilleen
— Minä pyydän teitä! — kuului
nyyhkytysten lomasta. — Tehän olette
mieheni turmellut ja tuhonnut, pelastakaa
h ä n e t . . . Ette tunne häntä kohtaan
sääliä, mutta lapset . . . lapset . . .
Ovatko lapset sjryllisiä?
Pasha kuvitteli näkevänsä kadulla
seisomassa nälissään, itkeviä pieniä lapsia
ja puhkesi itkuun.
— Mitäpä minä voin tehdä, armollinen
rouva? — hän sanoi. — Te sanotte
minun olevan inhoitta van ja sanotte minun
tuhonneen Nikolai Petrovitshin,
mutta minä vannon teille kuin elävän
Jumalan edessä . . . en ole mitään hänestä
hyötynyt . i . Kuorossa, jossa
Jaulan, on ainoastaan Motjalla rikas
rakastaja, mutta me kaikki muut jotenkuten
leipä- ja kaljarahat hankim- -
me, Nikolai Petrovitsh u n sivistynyt ja
hienotunteinen mies. Olen ottanut hänet
vastaan. Me emme saa olla vieraita vastaanottamatta.
— ^linä pyydän koruja! Antakaa
minulle korut! Minä itken . . . alennun
. . . Sallikaa, niin laskeudun polvilleni!
Sallikaa!
Pasha kirkaisi säikähdyksestä ja
väänteli käsiään. Hän tunsi, että tuo
kalpea, kaunis rouva, joka. puhuu hienostuneesti
kuin teatterissa, voi todella
polvistua hänen eteensä, ylpeydestä
nimittäin, jalomielisyydestä itseään
ylentääkseen ja laulajatarta alentaakseen.
— Hvvä on, minä annan teille korut!
— hätäili Pasha silmiään kuivaten. —
Olkaa hyvä! Vaan ne eivät ole Nikolai
Petrovitshin . . . Olen saanut -ne muilta
vierailta. Kuinka haluatte . . .
Pasha avasi ylimmäisen laatikon, otti
sieltä esille timanttirintaneulan,* koral-linauhan,
muutamia sormuksia', rannerenkaan
ja antoi ne kaikki rouvalle.
— Ottakaa, jos haluatte! Minä en
kuitenkaan ole miehestänne mitään hyötynyt.
Ottakaa^ rikastukaa! — jatkoi
Pasha hänen polvistumisuhkauksestaan
loukkaantuneena. Mutta jos olette hyveellinen
J. . hänen laillinen vaimonsa,
niin'pitäisitte hänet luonanne! Minä en
ole häntä luokseni kutsunut, vaan hän
on itse tullut . . .
Rouva katsoi kyyneltensä välistä hänelle
annettuja koruja ja sanoi:
Pasha tempaisi nopeasti laatikosta
vielä kultakellon, savukerasian ja korvarenkaat
ja sanoi käsiään le\'itellen:
— Encmfjää minulle ei ole, vaikka
etsitte!
Vieras huokasi, kääri vapisevin käsin
korut nenäliinaansa ja poistui sanaakaan
sanomatta.
Viereisen huoneen ovi aukeni, ja K o l -
pakov astui sisään. Hän oli ka}pea.
pudisteli hermostuneena päätään, aivan
kuin olisi juuri niellyt jotakin karvasta.
Kyynelet kimaltelivat hänen silmissään.
— Minkälaisia koruja te olette mi-
Itä-Ontarion ampumakilpailujen, Long BranchHssä, korkeimman
pistemäärän saavuttaneet, korkeakoulun (fppilaat A. McDermid
ja E. Reilly.
"Ei armoa, vaan oikeutta",
sanoo Robeson
Kuuluisa neekeritaiteilija Paul Robeson
päätti äskettäin konserttimatkansa
Honolulusi, jossa hän esiintyi 27
paikkakunnalla satama- ja varastohuo-netyöläisten
union järjestämissä tilaisuuksissa,
lupauksella, että hän kehoit-kansanlauluja
ja tämän johdosta julkaistiin
arvostelevia kirjoituksia Honolulun
valtalehdistössä.
Robeson sanoi, että hän on laulanut
näitä lauluja kaksi vuotta, tai siitä lähtien
kun hän lopetti ammattimaiset
konserttimatkansa.- Hän on oppinut
laulamaan kiinalaisia, filippiiniläisiä,
taiteilijoita vierailemaan täällä.
Robesonilla, hänen säestäjällään
La\vrence Brownilla ja säveltäjälaula-jalla
Earl Robinsonilla oli valtava yleisömenestys
kaikkialla näillä saarilla ja
planjtaasheilla, joilla he esiintyivät. Heidän
ohjelmistonsa sisälsi monen .maan
nulle k^tanut? hyökkäsi hänen
taa toisiakin kuuluisia yhdysvaltalaisia japanilaisia ja hawaiilaisia lauluja, joita
hän estti viimeisessä konserttitilaisuudessaan.
—
Sanomalehtikonferenssissa Robeson
sanoi, että hänen mielestään näi]lä saarilla
saa opetuksen rotujen sopusoinnusta,
että Hawaiin valtioksi julistaminen
edistäisi demokratiaa niiden ame-rikalaisten
keskuudessa, jotka eivät uiko,
että rotujen välistä sopusointua on
olemassa. v
Te^hden summauksen omista poliittisista
mielipiteistään hän sanoi, että ne
merkitsevät taistelua kaikkialla jokaisen
puolesta, jota sorretaan.
'•Itselleni en p\-ydä armoa. Mmä
olen anti-fasisti, minä vihaan fasismia
ja kaikkea sitä mitä se merkitsee.
Robeson lisäsi, että lakossa tai taistelussa
hän on union puolesta. Hiin vakuutti,
että jos Palestiinas.sa iuiistetrai-siin
täysfsota, niin hän hetimiten menisi
s"nne laulamaan juutalaisille sotilaille
niin kuin hän lauloi lojalisteiHe Espanjan
sisällissodassa v. 1936.
Hän jatkaa toimintaansa \Va!Iacen
vaalikampanjan puolesta, silla jos kukaan
jatkaa Franklin D. Rooseveltin
uuden jaon traditioita, niin se on ^^.'^l-lace,
lausui Robeson.
Robeson teki tämän konserttimatkan
vapaasti ja CIO:n satama- in varasto-huonetyöläisten
hyväksi. Si^'' to |
Tags
Comments
Post a Comment for 1948-07-10-08
